ÄLÄ TUHLAA AHDISTUKSIASI
by David Wilkerson | July 4, 2012
Joudumme lukemaan 4. Mooseksen kirjasta surullisesta esimerkistä, miten ahdistus tuhlataan. Selofhadin viisi tytärtä tuli Mooseksen luo pyytämään perintöosaansa Luvatusta maasta. He kertoivat Moosekselle: "Meidän isämme kuoli erämaassa, mutta hän ei ollut siinä joukossa, joka kävi kapinoimaan Herraa vastaan, Koorahin joukossa, vaan hän kuoli oman syntinsä tähden, eikä hänellä ollut poikia”(4 Moos.27:3). Nämä naiset sanoivat siis: ”Kun toiset nousivat sinua vastaan Koorahin kanssa, meidän isämme ei ollut mukana. Hän ei kapinoinut. Hän kuoli omien syntiensä tähden.”
Viimeinen lause kolahti minuun, kun luin sen: ”Hän kuoli omien syntiensä tähden.” Tämä tarkoittaa, että heidän isänsä näki kaikki uskomattomat ihmeet, Egyptistä vapauttamisen, veden vuotamisen kalliosta, taivaasta tulevan mannan. Silti hän kuoli epäuskoisen sukupolvensa lailla. Vain Joosua ja Kaaleb selvisivät erämaavaelluksesta hengissä.
Ilmeisesti nämä viisi tytärtä olivat syntyneetkin erämaassa ja kasvaneet perheessä, joka oli täynnä vihaa Jumalaa kohtaan. Kaikki Israelin koetukset ja koettelemukset olivat vain kovettaneet heidän isänsä epäuskoisen sydämen. Nämä nuoret naiset kuulivat koko nuoruutensa ajan murinaa, valitusta ja katkeruutta. Aamiaisella, lounaalla ja päivällisellä alituisia vatsanväänteitä, ei koskaan uskon ja luottamuksen ilmaisuja Jumalaa kohtaan. Näiden naisten täytyi tulla Mooseksen luo sanoen: ”Meidän isämme ei jättänyt meille mitään, ei toivoa, ei omaisuutta, ei todistusta. Hän vietti kaikki neljäkymmentä vuotta valittaen, katkeruudessa, koska elämä oli kovaa. Hän kuoli synnissä, ja koko elämä oli täysin turhaa.”
Kauheata on sanoa tällaista omasta vanhemmastaan. Varoitankin kaikkia vanhempia, jotka nyt lukevat tätä: teidän lapsenne seuraavat teitä, kun olette ahdistuksessa ja teidän reaktioitanne ja käytöstänne. Se vaikuttaa koko heidän elämäänsä. Miten käyttäydytte? Tuhlaatteko ahdistuksenne, ei itseltänne vaan tulevalta polvelta? Toivon, että teidän perillisenne ovat Kristukseen perustuneita, kun he kuulevat teidän sanovan: ”En kyllä pidä tästä ahdistuksesta, mutta Herran nimi olkoon siunattu.”
Tunnen monia uskovia, joista tulee joka ahdistuksen jälkeen entistä katkerampia ja huonotuulisempia. Niiden olisi pitänyt harjoittaa ja sulostuttaa heitä, Jumalan koetusten ilmaista hänen uskollisuuttaan. Sen sijaan näistä ihmisistä on tullut tapa-valittajia, hapannaamoja ja ilkimyksiä. Ihmettelen kovasti, missä heidän uskonsa on, missä heidän luottamuksensa Herraan. Mitähän heidän lapsensakin ajattelevat.
Rakas lukijani, älä tuhlaa ahdistuksiasi. Anna niiden tuottaa sinussa luottamuksen ja uskon suloista tuoksua Herrassasi.
