David Wilkersonin kirjoituksia

Pitkiä kirjoituksia, kirjojen esittelyä, ym..

Re: David Wilkersonin kirjoituksia

ViestiKirjoittaja rita4 » 12.11.2016 11:21

KALLIOLLE RAKENTAMINEN
by David Wilkerson | June 13, 2012

Jos voit sanoa olevasi uskova, että rakastat Jeesusta ja vaellat kuuliaisena hänelle, mutta laiminlyöt rukouksen päivän toisensa jälkeen, niin et todellakaan tunne häntä. Sinun talosi ei ole kallion päällä, vaan hiekalle rakennettu ja se sortuu täysin kovien aikojen tullessa.

Et voi tulla tuntemaan Jeesusta menemällä kirkkoon. Sinulla pitää olla päivittäinen ja hetkittäinen keskustelu käynnissä Herran kanssa. Sinun pitää päästä tuntemaan hänet, kasvaa hänen rakkaudessaan ja halussa tietää, mikä on otollista hänelle.
Luulemme Herran käskyjen olevan jotakin raskasta, oman vapauttamme rajoittavaa. Me pikemminkin välttelemme kuin avosylin juoksemme hänen sanojaan kohti.

Me vääristämme Jumalan armon kaivamalla jonkinlaista tunnelia hänen lakinsa vankilasta. Armo kasvattaa meitä pyhyyttä kohti: ”Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille ja kasvattaa meitä, että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot, eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa”(Tiit.2:11 -12).

Kalliolla asuva mies ottaa avosylin ja iloiten vastaan Herran käskyjen noudattamisen. Hän ei näe Jumalalla vyötä kädessä, valmiina kurittamaan meitä. Ei, hän näkee Herran syli avoinna itseään kohti. Hän sanoo: ”Tule minun luokseni ja ota tästä voimaa. Minä kannan sinut kaiken läpi.” Jumalan sana osoittaa meille, mitä vaaditaan kalliolle rakentamiseen.

Eenok totteli Jumalaa pitäen tärkeimpänä otollisuutta hänelle. ”Uskon kautta otettiin Eenok pois, näkemättä kuolemaa, eikä häntä enää ollut, koska Jumala oli ottanut hänet pois. Sillä ennen poisottamistaan hän oli saanut todistuksen, että hän oli otollinen Jumalalle”(Hebr.11:5). Eenok otettiin pois, koska hän oli otollinen Jumalalle.

Apostoli Johannes sanoo: ”Ja mitä ikinä anomme, sen me häneltä saamme, koska pidämme hänen käskynsä ja teemme sitä, mikä on hänelle otollista”(1 Joh.3:22). "Sillä sinä olet luonut kaikki, ja sinun tahdostasi ne ovat olemassa ja ovat luodut"(Ilm.4:11).
Sananl. 8:17 Minä rakastan niitä, jotka minua rakastavat, ja jotka minua varhain etsivät, ne löytävät minut.
Avatar
rita4
Ylläpitäjä
 
Viestit: 9951
Liittynyt: 20.10.2013 10:53

Re: David Wilkersonin kirjoituksia

ViestiKirjoittaja rita4 » 18.11.2016 11:23

JÄRJETTÖMÄT
by David Wilkerson | June 12, 2012

”Ja jokainen, joka kuulee nämä minun sanani eikä tee niiden mukaan, on verrattava tyhmään mieheen, joka huoneensa hiekalle rakensi. Ja rankkasade lankesi, ja virrat tulvivat, ja tuulet puhalsivat ja syöksähtivät sitä huonetta vastaan, ja se sortui, ja sen sortuminen oli suuri" Matt.7:26 – 27).

Laki ei ole sitä henkilöä varten, jonka kuuliaisuus nousee halusta miellyttää Jumalaa. Hän ei välitä, onko jokin laitonta tai laillista, luvallista tai kiellettyä. Hänellä on vain yksi kriteeri: ”Mitä Herrani haluaa?”

Voit levittää koko lain hänen eteensä, kaikki säännöt, ohjeet ja kiellot. Hän sanoo silloin: ”Ei sinun tarvitse kertoa minulle noita asioita. En tekisi mitään sellaista, mikä loukkaa Isääni. Rakastan häntä! Olen jo hylännyt maailman ja sen himot vaeltaakseni hänen jäljessään, jota sydämeni haluaa.

”Näytä minulle, mitä hän haluaa, ei vain, mitä hän kieltää. Tahdon hänen sydämensä halun olevan omien toimieni lähteenä. Haluan tuntea hänen mielensä ja totella sitä. Tietenkin rakastan hänen lakiaan, mutta se on tarkoitettu laittomille, niille, jotka eivät ole tulleet tuntemaan Kristuksen läheisyyttä. Minun sydämessäni tekee työtä toinen laki. Se on rakkauden laki, joka sanoo: ’Herra, mitä voin tehdä miellyttääkseni sinua tänään?’ ”

Häneen ei koske helvetin tulella uhkailu tai palkkion lupaaminen. Hän ei tarvitse profeettaa ravistelemaan häntä ei tuomion varoituksilla. Hän on rakastunut Jeesukseen ja hänen kuuliaisuutensa Jumalan sanalle on luonnollista kasvua rakkauden alustalta. Se on hänelle yhtä luonnollista kuin hengittäminen.

Toisaalta se, joka rakentaa talonsa hiekalle, tekee niin vain näön vuoksi. Se on vain väliaikainen elämäntapa. Hän järkeilee asuvansa siinä talossa viisi vuotta. Sitten hän myisi sen pois ja jättäisi sen ongelmat seuraavalle. Se on vain julkisivu ilman kunnollista perustusta.

Tämä henkilö ei näet usko myrskyn tulevan. Hän ei halua ajatella, että asiat muuttuisivat vaikeiksi. Näin maailma tekee suhteessa iankaikkisuuteen. He eivät vain ajattele sitä. Eräs uskova julkisuuden henkilö kysyi myöhäisillan puheohjelman juontajalta: ”Mitä ajattelet iankaikkisuudesta?” Tämä vastasi: ”Yritän panna sitä pois mielestäni.”

Surullista kyllä, monet uskovatkin yrittävät panna iankaikkisuutta pois mielistään. He eivät yritä ajatella, että tuomio on aivan ovella. He eivät halua uskoa, että he eräänä päivänä seisovat Herran edessä ja vastaavat kaikesta, mitä ovat sanoneet tai tehneet.
Sananl. 8:17 Minä rakastan niitä, jotka minua rakastavat, ja jotka minua varhain etsivät, ne löytävät minut.
Avatar
rita4
Ylläpitäjä
 
Viestit: 9951
Liittynyt: 20.10.2013 10:53

Re: David Wilkersonin kirjoituksia

ViestiKirjoittaja rita4 » 23.11.2016 11:19

LEIJONAN ROHKEUS
by David Wilkerson | June 8, 2012

Jeesus Kristus jätti minulle perinnön, ja otan sen vastaan. Raamattu sanoo: ”Jumalattomat pakenevat, vaikka ei kenkään aja takaa, mutta vanhurskaat ovat turvassa kuin nuori jalopeura”(San.28:1). Jos olet hyväksynyt tämän totuuden Kristuksen täydellisestä vanhurskaudesta, olet saanut leijonan rohkeuden. Et enää koskaan pelkää ketään ihmistä tai katso toisen elämää tuntien itsesi arvottomaksi. Voit sanoa: ”Minulla on Jeesuksen Kristuksen täydellinen vanhurskaus, jonka olen saanut uskon kautta. Ei se ole minun, vaan Jeesuksen Kristuksen, mutta hänen kauttaan olen saanut sen osakseni. Saatan siis sanoa sitä omakseni.”

On aika lakata ponnistelemasta. Paholainen tulee sanomaan sinulle: ”Et ole hyvä, et ole vanhurskas”. Silloin voit vastata: ”Tiedän, etten ole hyvä itsessäni. Ei minulla ole omaa vanhurskautta, vaan Jeesuksen Kristuksen vanhurskaus. Olen rikkonut Jumalaa vastaan, mutta minulla on Puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas.”

Kun seisot Herran edessä, ei sinun tarvitse vapista ja ajatella: ”Mitä voisin tarjota hänelle? Mitä tein oikein tai väärin?” Ei, voit ajatella: ”Ei, minulla on itsessäni mitään tarjottavaa, koska minulla on hänen vanhurskautensa, uskon kautta.”

Tarkoittaako tämä, ettei uskovilla ole velvoitetta hyviin tekoihin? Ei suinkaan. Vanhurskauttaminen uskon kautta ja Kristuksen vanhurskaus luettuna meidän hyväksemme antaa sielulle vapauden vaeltaa pyhyydessä ja tehdä hyviä töitä. Orjuuden pelossa tehdyt hyvät työt eivät tuota kunniaa Jumalalle. Niiden pitää virrata rakastavasta sydämestä. Todellisessa pyhyydessä vaeltaminen on vain niitä varten, jotka ottavat vastaan perintöosansa, Kristuksen täydellisen vanhurskauden. He eivät enää ole pelon ja tuomion vankeudessa.

Hänen täydellinen vanhurskautensa on minun omani uskon kautta, ja olen nyt vapaa ja vapautettu palvelemaan häntä rakkauden sitomana palvelijana. Nyt Pyhä Henki vapauttaa minut Uudessa Liitossa luvatulla voimallaan kaikesta vääryydestä ja vahvistaa minua elämään vanhurskaudessa, jonka hän takaa minulle.
Sananl. 8:17 Minä rakastan niitä, jotka minua rakastavat, ja jotka minua varhain etsivät, ne löytävät minut.
Avatar
rita4
Ylläpitäjä
 
Viestit: 9951
Liittynyt: 20.10.2013 10:53

Re: David Wilkersonin kirjoituksia

ViestiKirjoittaja rita4 » 28.11.2016 11:13

USKON VOIMA
by David Wilkerson | June 7, 2012

Kuinka ihmeellinen asia uskon voima onkaan!

Jumalan sana kertoo meille, että Kristus maksoi koko ihmiskunnan synnin omalla verellään ristillä. Hän täytti lain ja poisti kirouksen. Hän lunasti meidän helvetin ja paholaisen vaatimuksista. Hän eli synnittömän elämän, piti lain viimeistä piirtoa myöten. Hän tuo meidät Isänsä eteen täydellisen vanhurskaina.

Jumalan sana jatkaa kertoen, että me voimme saada Kristuksen täydellisen vanhurskauden, jos vain uskomme, mitä hän tehnyt puolestamme. Jumala pitää meitä silloin täydellisen vanhurskaina Jeesuksessa. Koeta ymmärtää, että puhun niistä, jotka ovat katuneet syntejään.

Kuinka kovasti lihani koettaakaan välttää tämän asian helppoutta ja yksinkertaisuutta. Liha huutaa: ”Ei mitenkään! Ei voi olla niin helppoa. Minun täytyy auttaa vähän. Minun täytyy maksaa siitä jotakin. Onhan minulla edelleen ongelmia elämässäni. Edelleen taistelen syntiä vastaan. En voi millään uskoa, että hän pitäisi minua vanhurskaana, koska minulla on edelleen niin paljon parannettavia asioita. Minun pitää ensin siivota käytöstäni. “

Tarvitaan tietenkin paljon kyyneleitä omalta puoleltamme. Meidän pitää nöyrtyä ja särkyä. Kyynelvirrat eivät pelasta ketään. Koko elämän pituinen taistelu ei pelasta ketään. Jumala sanoo: ”Sen pitää olla armosta uskon kautta. Mikään liha ei kestä minun edessäni.”

”Sillä siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, niin kuin kirjoitettu on: ’Vanhurskas on elävä uskosta’ "(Room.1:17).
”Sillä me odotamme uskosta vanhurskauden toivoa Hengen kautta”(Gal.5:5).
”Sen, joka tulee Kristuksen uskon kautta, sen vanhurskauden, joka tulee Jumalasta uskon perusteella”(Fil.3:9)

Uskoni pitää nousta kaikkien pelkojen, paholaisen valheiden, omien tunteitteni, olosuhteitteni yläpuolelle ja levätä siinä, mitä Jumalan sana julistaa. Hänen sanansa sanoo, että kun kadumme ja uskomme Kristukseen, hän katsoo minua, kuin minulla olisi Jeesuksen vanhurskaus. Hän hyväksyy minun ”siinä rakastetussa” pyhänä ja vanhurskaana.
Sananl. 8:17 Minä rakastan niitä, jotka minua rakastavat, ja jotka minua varhain etsivät, ne löytävät minut.
Avatar
rita4
Ylläpitäjä
 
Viestit: 9951
Liittynyt: 20.10.2013 10:53

Re: David Wilkersonin kirjoituksia

ViestiKirjoittaja rita4 » 03.12.2016 11:39

LUOTTOA TILILLÄMME
by David Wilkerson | June 6, 2012

Meitä ei vanhurskauteta ja hyväksytä Jumalan edessä ennen kuin seisomme Kristuksen vanhurskauden viitta päällämme, omanamme. Koska vanhurskas Jumala tunnistaa vain sen, niin kuinka voimme saada omaksemme Kristuksen täydellisen vanhurskauden?

Taivaallinen Isämme lukee sen meidän hyväksemme uskon kautta.”Niin kuin myös Daavid ylistää autuaaksi sitä ihmistä, jolle Jumala lukee vanhurskauden ilman tekoja”(Room.4:6). Paavali siteeraa Daavidia sanoen: ”Maailman rikkain, siunatuin, levollisin ihminen on se, joka ymmärtää, että hänelle on luettu täydellinen vanhurskaus, ilman tekoja.”

”Mutta Jumalan lupausta hän(Aabraham) ei epäuskossa epäillyt, vaan vahvistui uskossa, antaen kunnian Jumalalle.… Sen tähden se luettiinkin hänelle vanhurskaudeksi. Mutta ei ainoastaan hänen tähtensä ole kirjoitettu, että se hänelle luettiin, vaan myös meidän tähtemme, joille se on luettava, kun uskomme häneen, joka kuolleista herätti Jeesuksen, meidän Herramme”(Room. 4:20- 24).

Vanhurskaus täytyy lukea meidän hyväksemme. Sitä ei voi lisätä meihin. Toisin sanoen Jumala ei vain vuodata sitä meihin. Ei, se ei ole koskaan omaa vanhurskauttamme, ei mitään, minkä olisimme tehneet omin voimin. Se on aina hänen vanhurskauttaan, meidän hyväksemme luettua, luottoa tilillemme.

Sana lukea tarkoittaa ”katsoa tai arvioida, harkita, antaa jollekin henkilölle arvo, jota hänellä ei ole, antaa luottoa”. Kun Jeesus lukee vanhurskautensa meidän hyväksemme, Jumala katsoo siihen, kuin se olisi meidän omamme. Emme me sitä ansainneet. Kristus teki kaiken ja hän luotottaa tiliämme.

Tämä lukeminen tapahtuu siis vain uskon kautta. Me emme voi tehdä tai ansioitua mitenkään saadaksemme sen. Pikemminkin, uskomme takia Jeesukseen ja hänen lunastustyöhönsä Herra lukee Kristuksen vanhurskauden meidän hyväksemme, ja me näytämme hänessä täydellisiltä. Kun tunnustamme syntimme ja uskomme häneen, seisomme Jumalan edessä meille luetun vanhurskauden turvin. Täydellinen vanhurskaus on uskosta eikä teoista:

• ”Sen tähden se on uskosta, että se olisi armosta”(Room. 4:16).
• ”Sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi”(Room. 10:10).
• ”Se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta”(Room. 3:22).
Sananl. 8:17 Minä rakastan niitä, jotka minua rakastavat, ja jotka minua varhain etsivät, ne löytävät minut.
Avatar
rita4
Ylläpitäjä
 
Viestit: 9951
Liittynyt: 20.10.2013 10:53

Re: David Wilkersonin kirjoituksia

ViestiKirjoittaja rita4 » 11.12.2016 11:26

EI VAUVOILLE
by David Wilkerson | June 5, 2012

Jumalan tapa vanhurskauttaa kansansa ei ole tarkoitettu vauvojen ymmärrettäväksi. Aikuiset uskovat tietävät sen. Monet uskovat ovat vielä vauvoja, juovat maitoa ja kieltäytyvät jatkamasta eteenpäin Sanan vanhurskauden liharuokaan. He ymmärtävät vain syntiensä anteeksisaamisen.

”Sillä jokainen, joka vielä nauttii maitoa, on kokematon vanhurskauden sanassa, sillä hän on lapsi; mutta vahva ruoka on täysi-ikäisiä varten, niitä varten, joiden aistit tottumuksesta ovat harjaantuneet erottamaan hyvän pahasta”(Hebr.5:13- 14).

Maito on vauvojen ruokaa. Vauvat tarvitsevat jatkuvaa silmälläpitoa. Heistä tuntuu hyvältä ainoastaan, jos äiti on samassa huoneessa. Kun hän menee pois, he itkevät peloissaan. Heidän pitää nähdä, tuntea hänet, koskea häneen, jotta tuntisivat olonsa turvalliseksi.

Samoin uskova, joka on vielä maitovauva, elää jatkuvassa epävarmuudessa pelastuksestaan. Hän ei ole koskaan helpottunut Taivaallisen Isän seurassa, vaan aina jännittynyt. Hän ajattelee, että Jumala on valmis lähettämään hänet helvettiin joka kerta, kun hän lankeaa. Hän ei tiedä tai ymmärrä asemaansa Kristuksessa. Siksi hänellä ei ole koskaan Jumalan rauhaa. Hän ei voi uskoa, että Jumala on kiinnostunut hänen pelastamisestaan ja varjelemisestaan.

Paavali sanoo Raamatussa, että meille on tarjolla lihaa, ruokaa, joka vaikuttaa kasvamista kypsyyteen. Se tekee meistä miehiä ja naisia Kristuksessa ja kasvattaa meitä uskovina täyteen miehuuteen. Rakas lukijani, puhun lihasta, joka on totuus Kristuksen täydellisestä vanhurskaudesta. Sen ymmärtäminen antaa sinulle pelastusvarmuuden. Sinun ei tarvitse pelätä, että Jumala hylkäisi sinut joka kerran, kun lipsahdat tai lankeat. Ei, vaan sinun on voitto.

Jollei sinulla ole tätä totuutta, paholainen pelaa rumaa peliä tunteillasi. Hän valehtelee ja pyörittää sinua ympäriinsä. Jos sinulla ei ole tätä totuutta uskosi perustana, mikään ei ole oikein opissasi, teologiassasi, elämässäsi. Et edes voi totella Jumalaa kunnolla, ennen kuin ymmärrät tämän.

Sinun pitää kerta kaikkiaan käsittää, ettei mikään oma tekosi kelpaa vanhurskaudeksi Jumalan edessä. Sen täytyy tulla toisesta lähteestä. Kun seison tuomioistuimen edessä, minulla ei ole mitään muuta apua kuin Jeesuksen Kristuksen vanhurskaus.
Sananl. 8:17 Minä rakastan niitä, jotka minua rakastavat, ja jotka minua varhain etsivät, ne löytävät minut.
Avatar
rita4
Ylläpitäjä
 
Viestit: 9951
Liittynyt: 20.10.2013 10:53

Re: David Wilkersonin kirjoituksia

ViestiKirjoittaja rita4 » 18.12.2016 10:19

OMAN ITSEMME VERTAAMINEN MUIHIN
by David Wilkerson | June 1, 2012

Nuoruusvuosinani vertailin itseäni toisiin, jotka näyttivät minusta pyhiltä. Nämä ihmiset näyttivät hehkuvan, olevan aina hyvällä mielellä, hymyileviä, paljon enemmän Kristuksen kaltaisia kuin minä itse. En koskaan ajatellut pääseväni heidän tasolleen pyhyydessä. Niinpä rukoilin: ”Herra, tee minusta yhtä vanhurskas kuin Veli- se ja se. Kuinka ihanalta mahtaakaan tuntua elää sillä tavalla sinulle.”

Kuinka väärässä olinkaan! Eivät nuo ihmiset olleet sellaisia, kuin kuvittelin heidän olevan. Vähitellen opin, ettei mikään ole sitä, miltä näyttää. Ei kukaan ole ihan niin paha tai hyvä, kuin näkyy ulospäin. On oikeastaan vain yksi, joka on todella vanhurskas, Jeesus Kristus Herramme, ja hänen vanhurskautensa on täydellistä.

Jos olemme Kristuksessa, meillä on hänen vanhurskautensa eikä sitä anneta meille asteittain. Kukaan ei saa sitä enempää eikä vähempää, vaan me saamme sen täytenä.

Meidän tulee mitata itseämme ainoastaan hänen vanhurskaudellaan, ei kenenkään muun, jota pidetään vanhurskaana. ”Sillä me emme rohkene lukeutua emmekä verrata itseämme eräisiin, jotka itseänsä suosittelevat; mutta he ovat ymmärtämättömiä, kun mittaavat itsensä omalla itsellään ja vertailevat itseään omaan itseensä. Me taas emme rupea kerskaamaan yli määrän, vaan ainoastaan sen määrätyn vaikutusalan mukaan, minkä Jumala on asettanut meille määräksi, ulottuaksemme teihinkin asti”(2 Kor.10:12 - 13).

Paavali sanoo tässä: ”On sääntö, jonka mukaan voitte mitata itseänne. Se on: Jokainen, joka tekee todellisen parannuksen ja uskoo Kristuksen täydelliseen vanhurskauteen, hän joka tulee Jeesuksen luo uskossa, luottaen hänen ristin työhönsä, vanhurskautetaan täydellisesti Jumalan silmissä. Ehkäpä kohdallasi ei kaikki ole vielä käynyt toteen. Pyhän Hengen pyhittävän työn pitää yhä jatkua päivittäin. Sinut kuitenkin hyväksytään rakkaudessa Kristuksen vanhurskauden tähden.”

Rakas lukijani, sinun on korkea aika lopettaa itsesi asettaminen joko alhaisemmaksi tai ylemmäksi kuin toiset. Jumala on hyväksynyt sinut Kristuksen täydellisen vanhurskauden täyteen määrään: ”Kunnes me kaikki pääsemme yhteyteen uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa, täyteen miehuuteen, Kristuksen täyteyden täyden iän määrään” (Ef.4:13).
Sananl. 8:17 Minä rakastan niitä, jotka minua rakastavat, ja jotka minua varhain etsivät, ne löytävät minut.
Avatar
rita4
Ylläpitäjä
 
Viestit: 9951
Liittynyt: 20.10.2013 10:53

Re: David Wilkersonin kirjoituksia

ViestiKirjoittaja rita4 » 24.12.2016 19:23

JEESUS LUNASTI MEIDÄT
by David Wilkerson | May 31, 2012

Aatamin synnin tähden meidät kaikki on tehty syntisiksi ja Jeesuksen uhrin takia vanhurskaiksi. Jeesus lunasti meidät, maksoi hinnan, niin että paholaisella ei ole oikeutta vaatia niiden sieluja, jotka ovat katuvat ja luottavat Kristukseen ja hänen täytettyyn työhönsä.

Kaiken aikaa Jumala tiesi, ettei ihminen voi pitää tai täyttää hänen taivaallisia käskyjään. Hän oli säätänyt lain pitämään ihmiskuntaa järjestyksessä, jotta emme tuhoaisi itseämme. Laki on annettu meidän suojaksemme. Meidän tulisi sen kautta tajuta, ettemme omin voimin ja oman vanhurskautemme nojalla voi seisoa pyhän Jumalan edessä. Laki oli peili, jonka Jumala nosti eteemme sanoen: ”Anna, kun näytän sinulle, mitä odotan, mitä oikeudentuntoni vaatii. Tässä on lakini, ja näissä kohdin olet rikkonut sitä vastaan, tuossa elänyt synnissä. Olet langennut tässä kohdin… tuossa… ja tässä. Kukaan ei ole tarpeeksi vanhurskas täyttääkseen lakiani.”

Fariseukset yrittivät täyttää lain. Heillä oli noudatettavana yli kuusisataa sääntöä käsien ja astioiden pesemisestä aina ei-juutalaisiin ihmisiin koskemiseen. He yrittivät pitää koko lain, uskoen, että voisivat kerran seistä Jumalan edessä ja sanoa: ”Noudatin kaikkia käskyjäsi. Tein tämän, tuon ja tämän. Nyt velvollisuutesi on pelastaa minut.”

Kukaan ei voi odottaa saavansa vanhurskautusta omien hyvien tekojensa tähden. Jumalan sana vastaa: ”Jos olet rikkonut lakia yhdessä kohdassa, olet rikkonut koko lain”. Jos odotat Jumalan hyväksyvän sinut hyvän käytöksesi vuoksi, unohda se! Et koskaan pysty pitämään koko lakia.

Jeesus tuli maan päälle, koska me emme pysty vastaamaan Jumalan lain vaatimuksiin, ja hän täytti koko Jumalan lain. Hän ei rikkonut yhdessäkään kohdin, vaan teki kaiken puhtaasta rakkaudesta. ”Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään”(Matt.5:17).

Kun Jeesus nousi Isänsä tykö, hänen täydellinen kuuliaisuutensa oli täyttänyt kaikki lain vaatimukset. Hänen verensä maksoi meidän syntiemme koko velan. Siinä Jumalan läsnäolossa seisoi Ihminen, jonka vanhurskaus oli täydellistä, ja siksi Isä hyväksyi sen.
Sananl. 8:17 Minä rakastan niitä, jotka minua rakastavat, ja jotka minua varhain etsivät, ne löytävät minut.
Avatar
rita4
Ylläpitäjä
 
Viestit: 9951
Liittynyt: 20.10.2013 10:53

Re: David Wilkersonin kirjoituksia

ViestiKirjoittaja rita4 » 28.12.2016 12:01

PERINTÖMME
by David Wilkerson | May 30, 2012

Kun Elia meni taivaaseen, hän jätti Elisalle viittansa (2 Kun.2:13). Samoin, kun Jeesus meni Isän tykö, hän jätti meille oman vaatteensa, täydellisen vanhurskautensa. Hän heitti sen meidän päällemme, aivan samoin kuin Elia heitti oman viittansa Elisan päälle. Profeetan toiminta oli sen esikuva ja varjo, mitä tulisi tapahtumaan, kun Jeesus lähtisi Isän luo. Me tosiaankin olemme ihmeellisen vanhurskauden vaatteen perillisiä. Se peittää meidät täydellisesti ja tekee meistä kelvollisia Jumalan pyhään läsnäoloon.

Tämä vaate on meidän perintöosamme ja Jumala odottaa meidän arvostavan sitä. Hän odottaa meidän etsivän sitä ja olevan halukkaita ottamaan vastaan perintömme. Muistat ehkä, mitä tapahtui kuningas Ahabin tullessa Naabotia vastaan kateellisena tämän viinitarhan takia. Naabot arvosti viinitarhaansa niin paljon, että hän ei ottanut Ahabin ostotarjousta vastaan. Sen sijaan hän sanoi: "Pois se, Herra varjelkoon minua antamasta sinulle isieni perintöosaa”(1 Kun.21:3). Hän sanoi: ”Jumala varjelkoon, ettei kukaan ota minulta perintöäni. Se on minun!”

Mielestäni tärkein asia, mitä sinun tulisi anoa Jumalalta, on perinnön omistusoikeuden ymmärtäminen. Jumala haluaa, että ottaisit sen käyttöösi. Jeesuksen täydellisen vanhurskauden tunteminen nostaa sinut kalliolle, joka ei horju. Se lopettaa sinun turhat pyrkimyksesi ja asettaa sinut Jumalan läsnäoloon vanhurskautettuna ja hyväksyttynä.

Jos kerran Jumala on varannut sinulle perinnön, jonka perusteella voit seisoa hänen edessään täydellisen vanhurskaana Jeesuksessa Kristuksessa, sinun pitäisi haluta sitä. Sen pitäisi olla perintö, jota kukaan ei voi ottaa sinulta pois. Mikään paholaisen valhe ei voi poistaa sitä sinun sielustasi, ei kukaan ihminen voi varastaa sitä sinulta eikä mikään tunne voi erottaa sinua siitä.

Sinun pitää tarttua siihen, koska Jumala sanoi niin. Sinun pitää etsiä sitä, tavoitella sitä. Sinun ei pidä antaa sielusi levätä, ennen kuin saat sen käsiisi. ”Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan”(Matt.6:33).
Sananl. 8:17 Minä rakastan niitä, jotka minua rakastavat, ja jotka minua varhain etsivät, ne löytävät minut.
Avatar
rita4
Ylläpitäjä
 
Viestit: 9951
Liittynyt: 20.10.2013 10:53

Re: David Wilkersonin kirjoituksia

ViestiKirjoittaja rita4 » 01.01.2017 12:29

TÄYDELLISTÄ VANHURSKAUTTA
by David Wilkerson | May 29, 2012

Jumala hyväksyy vain yhdenlaista, täydellistä vanhurskautta. Mikään muu ei kestä hänen edessään tuomiopäivänä. Hän ei voi pelastaa, tunnistaa ja hyväksyä meitä, jos meidän vanhurskautemme ei ole ehdottoman täydellistä. Tämä Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme täydellinen vanhurskaus voidaan vastaanottaa vain uskon kautta.

Hebrealaiskirjeen kirjoittaja näyttää meille totuuden tästä vanhurskaudesta. Se on jokaisen todellisen uskovan perintöosa. Jeesus jätti sen meille. Se on meille kuuluva testamentti: ”Uskon kautta rakensi Nooa, saatuaan ilmoituksen siitä, mikä ei vielä näkynyt, pyhässä pelossa arkin perhekuntansa pelastukseksi; ja uskonsa kautta hän tuomitsi maailman, ja hänestä tuli sen vanhurskauden perillinen, joka uskosta tulee”(Hebr.11:7).

Nooasta ei tullut perillinen arkin rakentamisen takia, vaan siksi, että uskoi siihen, mitä julisti. Hän oli ymmärtänyt vanhurskauden, jonka Jumala oli näyttänyt hänelle. Vanhurskaus saadaan uskon kautta. Niin hänestäkin tuli täydellisen vanhurskauden perillinen.

Rakas lukijani, sinulle ja minulle annettiin suuri perintöosa silloin, kun Kristus jätti tämän maan. Hän jätti meille todistuksen omasta, täydellisestä vanhurskaudestaan. Jeesushan eli maan päällä täysin köyhänä. Hänellä ei ollut maata, ei rahaa. Kuitenkin hän jätti meille omaisuuden, joka on suurempi kuin Etelä-Afrikan timanttikaivokset. Se on suurempi kuin Lähi-idän öljylähteet, suurempi kuin kulta ja hopea Amerikan vuorten kätköissä. Jeesus antoi meille perinnön, joka tekee meistä paljon rikkaampia kuin kukaan maan päällä. Se on täydellisen vanhurskauden perintöosa, joka oikeuttaa meidät seisomaan Jumalan edessä ilman tuomion pelkoa.

Kun ymmärrät tämän perinnön, voit seisoa minkä hyvänsä helvetin paholaisen edessä. Saatana ei voi syyttää sinua Isän, veljiesi tai omantuntosi edessä, koska olet Jeesuksen Kristuksen täydellisen vanhurskauden perillinen.
Sananl. 8:17 Minä rakastan niitä, jotka minua rakastavat, ja jotka minua varhain etsivät, ne löytävät minut.
Avatar
rita4
Ylläpitäjä
 
Viestit: 9951
Liittynyt: 20.10.2013 10:53

EdellinenSeuraava

Paluu Jatkuvia kirjoituksia, kirjojen esittely, ym tuontia

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron