David Wilkersonin kirjoituksia

Pitkiä kirjoituksia, kirjojen esittelyä, ym..

Re: David Wilkersonin kirjoituksia

ViestiKirjoittaja rita4 » 27.09.2015 11:14

MAAILMANLOPUN IKÄVÖIVÄÄ TOIVOMISTA
by David Wilkerson | June 25, 2013

Usko tai älä, Pietari sanoo, että meidän tulee vakavasti toivoa nykyisen maailman loppumista. Saatat sanoa: “Tuo kuulostaa ironialta!” Kuitenkin apostoli kirjoittaa ikävöiden odottavansa tämän pahan maailmanajan loppumista: “Teidän, jotka odotatte ja joudutatte Jumalan päivän tulemista, jonka voimasta taivaat hehkuen hajoavat ja alkuaineet kuumuudesta sulavat!”( 2 Piet.3:12).

Tämä ei tarkoita, että meidän tulee huutaa tuhon tullessa ilosta: ”Katsokaa, nyt kaikki palaa!” Ei, Pietarin sanojen on tarkoitus tukea meitä. Milloin ikinä lannistumme tässä elämässä, meidän tulee iloita: ”Kaikki tämä palaa kuitenkin savuna ilmaan!”

Tämän totuuden on myös määrä ”herättää meitä valvomaan”, minkälaisia ihmisiä meidän tulisi olla. ”Kun siis nämä kaikki näin hajoavat, millaisia tuleekaan teidän olla pyhässä vaelluksessa ja jumalisuudessa”(2 Piet.3:11).

Iloitsetko, kun luet näitä rivejä tulevasta suuresta tuhosta ja loistavasta uudesta maailmasta, jossa vanhurskaus asuu? Ehkäpä sen sijaan huudat: ”Oi, Jumala, uskon sen, mitä sanasi sanoo. Uskon, että eräänä päivänä lähetät tulesi sulattamaan tämän synnin kiroaman maailman. Uskon, että uusi, pyhä maailma on tulossa. En kuitenkaan usko, että olen tarpeeksi hyvä kaikkeen pyhään keskusteluun ja jumalisuuteen. En usko yltäväni tasoon, josta Pietari kirjoittaa. Pelkään, etten pääse mukaan.”

Rakas lukija, minulla on loistavia uutisia sinulle: Voin näyttää sinulle ilman minkäänlaista epäilyksen varjoa, että Jumala tahtoo säästää sinut tulevaan maailmaansa. Tarvitset sydämeesi hänen elämää antavan totuutensa kannattelemaan sinua, kun vihollinen tulee sinua vastaan tulvan tavoin.

Herra on luvannut sinulle:

”Herra varjelee sinut kaikesta pahasta, hän varjelee sinun sielusi. Herra varjelee sinun lähtemisesi ja tulemisesi, nyt ja iankaikkisesti”(Ps.121:7- 8).

”Sillä Herra rakastaa oikeutta eikä hylkää hurskaitansa; heidät varjellaan iankaikkisesti, mutta jumalattomain siemen hävitetään”(Ps.37:28).

”Te, jotka Herraa rakastatte, vihatkaa pahaa. Hän varjelee hurskasten sielut, jumalattomien kädestä hän heidät pelastaa”(Ps.97:10).

”Mutta itse rauhan Jumala pyhittäköön teidät kokonansa, ja säilyköön koko teidän henkenne ja sielunne ja ruumiinne nuhteettomana meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen.

Hän, joka teitä kutsuu, on uskollinen, ja hän on sen myös tekevä” (1 Tess.5:23- 24).
Sananl. 8:17 Minä rakastan niitä, jotka minua rakastavat, ja jotka minua varhain etsivät, ne löytävät minut.
Avatar
rita4
Ylläpitäjä
 
Viestit: 9951
Liittynyt: 20.10.2013 10:53

Re: David Wilkersonin kirjoituksia

ViestiKirjoittaja rita4 » 02.10.2015 10:26

JUMALAN SANAN HYLKÄÄMINEN
by David Wilkerson | August 30, 2013

Olen varma siitä, että Joosafat oli vakuuttunut toimintansa oikeutuksesta, kun pyysi saada päästä mukaan Ahabin sotaan. Oikeastaan Raamattu sanookin: ”Joosafat sanoi Israelin kuninkaalle: ’Kysy kuitenkin ensin, mitä Herra sanoo’ "(2 Aik.18:4). Eli hän sanoi: ”Kysytään Herralta hänen neuvoaan tässä asiassa. Emme toimi, ennen kuin kuulemme, mitä hän sanoo”.

Jumala esitti asiansa Joosafatille ja Ahabille hyvin selvästi. Ei ollut mitään epäilystä siitä, mitä hän ajatteli koko jutusta: ”Se retki on tuhoon tuomittu! Mene omalla vastuullasi. Teitä ei odota taistelukentällä mikään muu kuin kuolema ja tappio”(ks. 2 Aik. 8:16).

Tässä kohdin Joosafat näytti halukkaalta tottelemaan oikeaa profeetallista sanaa ja tekemään kaiken, mitä Jumala käski hänen tehdä. Vuosisatoja Raamatun tutkijat ovat ihmetelleet, mitä tapahtui seuraavaksi: Kun selvä sana tuli, Joosafat hylkäsi sen.

Rakas lukija, voit hyvin kehuskella sillä, miten haluat ainoastaan rakastaa Jumalaa ja totella häntä. Jollet irrottaudu ei-uskovien ystävien petoksesta ja etsi Pyhän Hengen neuvoa, sinäkin lopulta hylkäät Jumalan sanan!

Voit mennä mukaan ystäväsi sotaan. Lopulta hän kuitenkin luovuttaa sinut vihollisen käsiin. Niin tapahtui Joosafatille, kun hän lähti sotaan Ahabin kanssa. Paha kuningas asetti Joosafatin tapettavaksi. Ahab käski ystävänsä pukeutua kuninkaan viittaansa, kun hän itse pukeutui sotilaaksi. Sillä tavoin Ahab järkeili, että vihollinen yrittäisi saada kiinni Joosafatin ja hän pelastuisi.

Ironista kyllä, Ahab sai surmansa nuolesta, joka lävisti hänet pienen, haarniskassa olleen raon kautta. Yhtäkkiä Joosafatia ympäröivät vihollisen sotilaat, jotka olivat valmiit leikkaamaan hänet palasiksi. Silloin Joosafat arveli kohtaavansa kuoleman ja huusi Jumalaa avuksi. Raamattu kertoo: ”Herra auttoi häntä, ja Jumala houkutteli heidät pois hänestä”(2 Aik.18:31).

Se sota epäonnistui täydellisesti. Israelin armeija pakeni hajaannuksessa, niin kuin lampaat ilman paimenta. Joosafat vetäytyi Jerusalemiin, hänen ystävänsä Ahab oli kuollut ja hänen armeijansa lyöty. Hän pelastui kuolemasta ainoastaan Jumalan armosta!

Voin kuvitella, mitkä ajatukset risteilivät Joosafatin mielessä, kun hän kiiruhti takaisin Jerusalemiin: ”Voi, kiitos Jumala, että pelastit minut! Nyt näen, mikä vaara piilee siinä, että vaeltaa ei-uskovan kumppanin kanssa. Ei koskaan enää, Herra! En halua enää olla osallisena maailman menoon. Se on loppu nyt!”
Sananl. 8:17 Minä rakastan niitä, jotka minua rakastavat, ja jotka minua varhain etsivät, ne löytävät minut.
Avatar
rita4
Ylläpitäjä
 
Viestit: 9951
Liittynyt: 20.10.2013 10:53

Re: David Wilkersonin kirjoituksia

ViestiKirjoittaja rita4 » 07.10.2015 09:45

USKOLLINEN YSTÄVYYS
by David Wilkerson | August 29, 2013

Jos olet Jeesuksen seuraaja, jos nyt kuulut Kristuksen sukuun, saatana tuo kyllä elämääsi jonkun, jonka kautta hän yrittää tuhota sinusta kaiken jumalisen!

Saatat nyt ajatella: ”Hetkinen! En halua lähteä epäilemään ystäviäni tai pitää heitä yhtäkkiä epäilyttävinä.” Jos he ovat todellisia ystäviä, sido sydämesi Kristuksen Henkeen, eikä sinun tarvitse pelätä mitään, kun alat tutkia suhdettasi heihin. Sinun pitäisi katsoa ystävyyttäsi Raamatun valossa.

On helppo päätellä, ovatko läheiset ystäväsi Jumalasta, vai onko vihollinen istuttanut heidät tuhotakseen sinut. Mieti vain parasta ystävääsi ja vastaa näihin kysymyksiin:

•Juoruileeko hän tai puhuu pahaa selän takana toisista?

•Kyseenalaistaako hän Raamatun, väittelee jatkuvasti siitä eikä pääse koskaan totuuden tuntoon?

•Nimittääkö hän jumalisia ihmisiä ”fariseuksiksi”?

•Erotatko hänen sanoissaan tottelemattomuuden, kateuden tai epäilyn henkeä?

•Heitteleekö hän myrkyllisiä sanoja aviopuolisolleen?

•Onko hän onnistunut kylvämään mieleesi epäystävällisiä ajatuksia muista?

•Oletko lähtenyt kimppaan hänen kanssaan syytämään ulos katkeruutta?

Jos ystäväsi sopii tähän kuvaukseen ja sinä itse olet joutunut kauemmaksi Jeesuksesta tämän ystävyyden takia, niin tiedät, että paholainen on istuttanut hänet elämääsi. Hänellä on Ahabin henki, ja hänet on lähetetty tuhoamaan Kristuksen työn sinussa.

Toisaalta, todellinen jumalinen ystävä menee joka tilanteessa Jumalan sanan puolelle eikä vain sinun puolellesi siksi, että olette ystäviä. Sellainen ystävä ei anna neuvoja sinulle synnin katkeruuteen. Sen sijaan, hän rakastaa sinua tarpeeksi kertoakseen sinulle totuuden.

”Ystävän lyönnit ovat luotettavat, mutta vihamiehen suutelot ylenpalttiset”(San.27:6).
Sananl. 8:17 Minä rakastan niitä, jotka minua rakastavat, ja jotka minua varhain etsivät, ne löytävät minut.
Avatar
rita4
Ylläpitäjä
 
Viestit: 9951
Liittynyt: 20.10.2013 10:53

Re: David Wilkersonin kirjoituksia

ViestiKirjoittaja rita4 » 13.10.2015 09:52

SE PURKAUTUU ESIIN
by David Wilkerson | August 27, 2013

Miika tuo huomiomme kohteeksi erään Vanhan Testamentin ihanimman profetian. Hän ennusti kansasta, joka seuraisi Herraa uudelle laitumelle: ”Minä tahdon tarkoin koota sinut, Jaakob, kaikkinesi, visusti kerätä Israelin jääneet, saattaa heidät yhteen, niin kuin lampaat tarhaan, niin kuin lauman laitumellensa” (Miika 2:12).

Miika näki Jumalan kansan vapautuvan, ihmiset, joiden sydän löi yhtä tahtia, joukon, niin Hengen kuljettaman, että luopiokirkko heittäisi heidät ulos. ”Sinä päivänä, sanoo Herra, minä tahdon koota ontuvat ja kerätä hajalleen ajetut ja ne, joille minä olin tuottanut onnettomuutta. Minä teen ontuvista talteen jäävät ja kauas joutuneista väkevän kansan. Ja Herra on oleva heidän kuninkaansa Siionin vuorella siitä alkaen ja iankaikkisesti”(Miika 4:6-7).

Keistä tämä pyhä jäännös koostuu? Ei ylpeistä, itsekeskeisistä julistajista, sliipatuista, kohutuista tähdistä! Ei! Näitä ihmisiä on koeteltu tulessa. Heihin kuuluvat myös tuntemattomat, hylkiöt, ne joita pidetään surkeina verrattuna korkeisiin ja mahtaviin ryhmiin, jotka kohottavat äänensä Jumalan huoneen korruptiota vastaan.

Jumala sanoo: ”Minä saatan heidät yhteen”. Kaikki inhimilliset ponnistukset Jumalan palvelijoiden tuomiseksi yhteen ovat turhia. Jumalan täytyy tehdä se. Se, mikä tuo jäännöksen yhteen näkemään silmästä silmään, on katuva sydän, joka on yhteydessä Kristukseen.

Hieronymos, eräs alkukirkon ajan kirkkoisistä ja suuri Raamatun tuntija, kuvaa heitä ”niiksi Jumalan lapsiksi, jotka tekevät parannusta ja nousevat maallisten asioiden yläpuolelle ja ikävöivät taivasta”. Nämä ovat taivasmielisiä ihmisiä, kevytmielisyyttä ja kompromisseja vierovia, ihmisiä, jotka kaipaavat pyhyyttä Jumalan huoneeseen. Nytkin on olemassa pyhä jäännös, joka hypähtää pois ihmisten keskuudesta. Jokainen Jumalan mies tai nainen, jonka sydän on särkynyt Jumalan huoneen synnin ja korruption tähden, voi tuntea tämän Hengen hypähdyksen! Se on tulossa, juuri purkautumassa esiin!
Sananl. 8:17 Minä rakastan niitä, jotka minua rakastavat, ja jotka minua varhain etsivät, ne löytävät minut.
Avatar
rita4
Ylläpitäjä
 
Viestit: 9951
Liittynyt: 20.10.2013 10:53

Re: David Wilkersonin kirjoituksia

ViestiKirjoittaja rita4 » 17.10.2015 15:24

KIRKKAUDESTA KIRKKAUTEEN
by David Wilkerson | August 22, 2013

Paavali puhuu tehtävästä, johon jokainen uskova on kutsuttu. Siihen ei tarvita erityisiä lahjoja tai taitoja. Kaikkien uudestisyntyneiden kuuluisi ottaa siihen osaa sekä työntekijöinä että maallikoina. Itse asiassa tämä tehtävä on tärkein jokaiselle uskovalle, ja kaikkien muiden pyrkimysten pitäisi jäädä toissijaisiksi.

Jumalaa ei miellytä mikään työ, joka ei ole saanut syntyään tästä kutsusta. Puhun Kristuksen katsomisen tehtävästä. Paavali sanoo: ”Me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta”(2 Kor.3:18).

Mitä tarkoittaa Herran kirkkauden katseleminen? Paavali puhuu hartaasta, keskittyneestä Jumalan palvelemisesta. Se on aikaa, jonka annamme Jumalalle pelkästään katsoaksemme häntä. Apostoli lisää vielä pikaisesti, että Kristuksen kasvojen katseleminen on palvelutehtävä, johon meidän kaikkien pitäisi antautua.

Kreikan sana katsella tässä jakeessa on hyvin voimakas ilmaisu. Se ei ole vain katsomista, vaan ”katseen kiinnittämistä”. Siinä joutuu päättämään: ” En lähde tästä. Ennen kuin teen mitään muuta, ennen kuin yritän suorittaa yhtään mitään, minun täytyy saada olla Jumalan läsnäolossa.”

Monet selittävät väärin lauseen ”katselemme kuin kuvastimesta”(2 Kor.3: 18). He ajattelevat peiliä, josta kuvastuisivat Jeesuksen kasvot. Sitä Paavali ei kuitenkaan tarkoita tässä. Hän puhuu erityisen tarkkaavasta katseesta, niin kuin katsoisi jotakin lasin läpi hyvin tarkkaan, yrittäen terästää katsettaan. Meidän pitää ”kiinnittää katseemme” tällä tavoin, päättää nähdä Jumalan kirkkaus Kristuksen kasvoissa. Meidän tulee sulkea itsemme kaikkein pyhimpään päämääränä katsoa niin tarkkaan, että muutumme siinä.

Paavali sanoo, että Kristuksen läsnäoloon, häntä katselemaan sulkeutuva muuttuu. Mitä tapahtuu, uskovan katsoessa Kristuksen kasvoihin? Paavali kirjoittaa: ”Me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen, niin kuin muuttaa Herra, joka on Henki”(2 Kor.3:18).
Sananl. 8:17 Minä rakastan niitä, jotka minua rakastavat, ja jotka minua varhain etsivät, ne löytävät minut.
Avatar
rita4
Ylläpitäjä
 
Viestit: 9951
Liittynyt: 20.10.2013 10:53

Re: David Wilkersonin kirjoituksia

ViestiKirjoittaja rita4 » 22.10.2015 13:44

ARMON RIKKAUDET
by Gary Wilkerson | August 26, 2013

”Jossa meillä on lunastus hänen verensä kautta, rikkomusten anteeksisaaminen, hänen armonsa rikkauden mukaan. Tätä armoa hän on ylenpalttisesti antanut meille kaikkinaiseksi viisaudeksi ja ymmärrykseksi”(Ef.1:7-8).

Luulenpa, ettemme seurakunnassa ole raapaisseet edes pintaa tästä armosta. Me vain otamme muutaman kulauksen armon maljasta silloin tällöin vaeltaessamme Jumalan kanssa. Sitten vähitellen alamme luottaa omaan taitoomme ajatellessamme matkan jatkoa.

Emme voi itse valita kuuliaisuuden alueita. Meidän odotetaan tekevän, mitä Herra käskee. Jeesus sanoo, että meidän tulee olla uudestisyntyneitä, meillä tulee olla uskoa, meidän tulee rukoilla ja etsiä hänen kasvojaan, rakastaa lähimmäistämme, rakastaa vaimoamme niin kuin Kristuskin rakastaa seurakuntaa. Hänen kaikki käskynsä ovat Niin ja Aamen. Jotkut seurakunnat pitävät joitakin kuuliaisuuden alueita muita tärkeämpinä. He korostavat evankelioimista, sosiaalista oikeudenmukaisuutta, poliittista aktiivisuutta, köyhien auttamista tai rukousta. He eivät ehkä tunnusta sitä, mutta he pitävät muiden seurakuntien korostuksia Jumalan silmissä huonompina kuin omiaan.

Ei mikään seurakunta voi olla mieleen Jumalalle, jos se toimii vain yhdellä sylinterillä kahdeksan asemesta. Hän ei halua meidän laiminlyövän joidenkin hänen käskyjensä noudattamista. Lue Ilm.3, niin saat käsityksen siitä, miten pahoillaan hän on, kun teemme niin. Jos joku henkilö ja jokin seurakunta ei tottele Jumalan käskyjä, niin hän elää tottelemattomuudessa. Toisaalta me emme pysty tottelemaan häntä täydellisesti. Me korostamme joitakin kuuliaisuuden alueita elämässämme enemmän, koska ne ovat meille helpompia kuin muut. Meitä jopa palkitaan niiden tekemisestä. Silloin vain joudumme harhapoluille.

Ilon ja voiton saaminen ei kuitenkaan johdu siitä, onnistuuko meidän totella Jumalan käskyjä vai ei. On kysymys siitä, miten suhtaudumme Jumalan käskyjen noudattamiseen. Lapsena minulle opetettiin seurakunnassa, että voisin muuttaa itseäni hengellisesti omin voimin. Nuorisonohjaajat sanoivat meille: ”Voit muuttua niin, että kiusauksia ei enää tule. Voit nostaa itsesi ylös ihan mistä tahansa.” Ei meiltä ota kauan huomata, että; tämä on turhaa.

Ei ole kyse siitä, että tekisimme itse muutoksia itsessämme. Meidän pitää sen sijaan antaa Jumalan armon antaa meille voimaa muutokseen, itsessämme ja maailmassamme.
Sananl. 8:17 Minä rakastan niitä, jotka minua rakastavat, ja jotka minua varhain etsivät, ne löytävät minut.
Avatar
rita4
Ylläpitäjä
 
Viestit: 9951
Liittynyt: 20.10.2013 10:53

Re: David Wilkersonin kirjoituksia

ViestiKirjoittaja rita4 » 26.10.2015 11:01

ÄLÄ PELKÄÄ
by Gary Wilkerson | February 18, 2013

"Älä pelkää, Maria; sillä sinä olet saanut armon Jumalan edessä”(Luuk.1:30).

Kun Jumala ilmoittaa meille tästä armonvuodesta, hän tarkoittaa tätä vuotta. Jumala puhuu sinulle hänen armonsa löytämisestä juuri nyt, tässä kuussa, tällä viikolla, tänä päivänä.

Kun julistin tätä sanomaa Jumalan armosta Springs Church’issä Colorado Springs’issä, eräs alkoholistinainen istui kirkossamme. Hän kuuli Pyhän Hengen puhuvan hänen sydämellensä: ”Vaikka olet ollut epätoivoinen, sinulla on minun armoni. Tulet näkemään 180 asteen käännöksen elämässäsi.” Nainen antoi elämänsä Herralle siinä jumalanpalveluksessa, ja nyt hän on ollut selvänä kuukausia.

New Yorkissa eräs nuori mies, joka oli ollut asunnoton vuoden ajan, kompuroi Times Square Church’iin. Hän istui siellä koko jumalanpalveluksen ajan, mutta lähti sen loputtua ajatellen: ”Minä vihaan tätä paikkaa. En tule enää tänne.” Jokin silti veti hänet takaisin. Hän tuli uudestaan seuraavalla viikolla, ja tapahtui aivan samoin. Taaskin hän lähti ja sanoi: ”En ikinä enää tule tänne”.

Tämä kaava toistui ja lopulta kokonaisen vuoden kuluttua tuo nuori mies nousi tuoliltaan jumalanpalveluksen lopussa. Tällä kertaa hän sanoikin: ”Minä rakastan sinua, Jeesus ja tarvitsen sinua elämääni.” Hän meni alttarille ja antoi elämänsä Jeesukselle.

Times Square Church’in pastorit tunsivat selvän kutsun tämän nuoren miehen elämässä. He auttoivat häntä pääsemään Raamattukouluun, jossa hän osoittautui eteväksi oppilaaksi. Hänen keskiarvonsa oli yhdeksän, hän pyrki seminaariin ja suoritti kolmen vuoden oppijakson puolessatoista vuodessa. Häntä pyydettiin jäämään seminaariin opettajaksi, mutta hän kieltäytyi sanoen: ”Ei, olen pastori”.

Samana päivänä, jolloin itse saarnasin Springs Church’issä, tuo nuori mies saarnasi Times Square Church’issä. Jumala armo oli langennut asunnottoman, vähäpätöisen elämän ylle ja tehnyt hänestä toisenlaisen.

Anna tämän totuuden virittää laulu sydämessäsi, niin kuin tapahtui Marialle. Jumala luo uutta, muuttaa sinun koetuksesi hänen kirkkaudekseen. Et ehkä tunne hänen läheisyyttään, mutta hänen kätensä on ylläsi. Anna hänelle kaikkesi: sydämesi, perheesi, tilanteesi ja näet pian hänen kirkkautensa.
Sananl. 8:17 Minä rakastan niitä, jotka minua rakastavat, ja jotka minua varhain etsivät, ne löytävät minut.
Avatar
rita4
Ylläpitäjä
 
Viestit: 9951
Liittynyt: 20.10.2013 10:53

Re: David Wilkersonin kirjoituksia

ViestiKirjoittaja rita4 » 31.10.2015 12:00

VOIMA PELKOA VASTAAN
by David Wilkerson | September 6, 2011

"Mutta sinä päivänä, jota minä pelkään, minä turvaan sinuun"(Ps.56:3).

Minä olen peloissani.
Pelko ja vavistus ovat tulleet ylleni;
Kuoleman kauhut ovat kaatuneet päälleni.

PELOISSANI

Koska näen itsessäni enemmän pahaa kuin hyvää,
Valhetta enemmän kuin oikeudenmukaisuutta,
Heikkoutta ennemmin kuin voimaa.
Olen kuin epäkelpo oliivipuu
Ilman hedelmää.
Oi, jospa minulla olisi kyyhkysen siivet,
Silloin lentäisin pois
Ja pääsisin lepoon.
Kiiruhtaisin pakoon
Tuulisesta myrskystä
Ja rajuilmasta.


PELOISSANI

Jumala saattaa heittää minut pois
Ja kirota tämän vihreän puun,
Sillä hän tuli etsimään siitä hedelmää
Eikä löytänyt.

PELOISSANI

Niin voin panna toivoni häneen.
Minä huudan
Ja hän pelastaa minut.
Hän kuulee minun ääneni
Ja vapauttaa minun sieluni rauhaan
Taistelusta
Jota käydään minua itseäni vastaan.

Hän tallettaa minun kyyneleeni.
Jumala on minua varten.
Hän varjelee minun jalkani horjumasta,
Että voi vaeltaa hänen edessään
ELÄVIEN VALKEUDESSA.
Sananl. 8:17 Minä rakastan niitä, jotka minua rakastavat, ja jotka minua varhain etsivät, ne löytävät minut.
Avatar
rita4
Ylläpitäjä
 
Viestit: 9951
Liittynyt: 20.10.2013 10:53

Re: David Wilkersonin kirjoituksia

ViestiKirjoittaja rita4 » 04.11.2015 11:00

KRISTUKSESSA
by David Wilkerson | April 10, 2012

Mielestäni vanhurskautus uskon kautta on kristinuskon perustotuus. Et voi tuntea todellista lepoa ja rauhaa, ennen kuin pääset täyteen varmuuteen siitä, ettet voi omavanhurskauden teoillasi saada hyväksyntää Jumalan silmissä.

Jos et ymmärrä, että omistat Kristuksen täyden vanhurskauden uskon kautta, sinun täytyy vaeltaa elämäsi kovassa työssä ja hiki otsallasi. Silloin vietät päiväsi yrittäen miellyttää Jumalaa lain tekojen kautta. Ne ovat toivottomia yrityksiä perustaa omalle vanhurskaudellesi. Totta on kuitenkin se, ettet sillä lailla voi koskaan tuoda Herralle kelpaavaa vanhurskautta.

Tunnet varmaankin Jesajan kohdan, jossa sanotaan, että meidän vanhurskautemme on vain tahrattu vaate Jumalan silmissä (ks. Jes 64:6). Tämä ei tarkoita, että Jumala halveksisi meidän hyviä töitämme, ei ollenkaan. Meidän tulee tehdä hyviä töitä, mutta jos luulet niillä ansaitsevasi pelastuksen, että ne antaisivat sinulle luvan seistä pyhänä Jumalan edessä, silloin ne ovat vain saastaisia riepuja!

Voit tuntea hyvää mieltä hyvien tekojesi takia ja jopa nauttia voiton hetkestä, kun pystyt vastustamaan kiusausta. Tunnet itsesi vanhurskaaksi, mikä on Jumalan mielen mukaistakin.

Seuraavana päivänä kuitenkin lankeat. Putoat takaisin syntiin, ja yhtäkkiä ilosi on kadonnut. Ajattelet, että Herra on vihainen sinulle, ja pelkäät menettäneesi pelastuksen.

Se on tunteiden vuoristorataa, jossa mennään ylös alas, kuumasta kylmään, syntiin ja katumukseen, aina sen mukaan, miten hyväksi tai pahaksi itsesi tunnet minäkin päivänä. Se on surkeata elämään, koska yrität miellyttää Jumalaa lihassasi!

Rakas lukija, mikään lihan vanhurskaus ei kestä Jumalan edessä. Parhaatkin ihmiset, moraalisimmat, jumalisimmat pyhimykset ovat vailla Jumalan kirkkautta. Ei kukaan meistä pääse Isän mielisuosioon omilla teoillaan. Meidät hyväksytään ainoastaan, jos olemme Kristuksessa!

"Kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa"(Gal 3:28). Kun käännymme Kristuksen puoleen itsemme tyhjentäneinä, miestä tulee yhtä Kristuksessa. "Kristuksessa" oleminen tarkoittaa, että Jumala katsoo Kristuksen vanhurskauden meidän omaksemme.. Kaikki syntimme pyyhitään pois hänen työnsä tähden, ei omien tekojemme takia
Sananl. 8:17 Minä rakastan niitä, jotka minua rakastavat, ja jotka minua varhain etsivät, ne löytävät minut.
Avatar
rita4
Ylläpitäjä
 
Viestit: 9951
Liittynyt: 20.10.2013 10:53

Re: David Wilkersonin kirjoituksia

ViestiKirjoittaja rita4 » 13.11.2015 12:41

KUULIAISUUDEN VIRTA
by David Wilkerson | April 6, 2012


On tärkeätä, että ymmärrämme, mikä on motiivina omassa kuuliaisuudessamme. Jos nimittäin lähde ei ole puhdas, kaikki siitä virtaava on saastunutta.

Surullinen totuus on, että monet uskovat tottelevat näinä päivinä Jumalaa vain, koska he pelkäävät helvettiin joutumista. He pelkäävät Isän vihaa ja heidän kuuliaisuutensa häntä kohtaan on vain "lainalaista". Heillä ei ole aitoa halua miellyttää häntä.

Jeesus teki kaiken rakkaudesta Taivaallisen Isänsä iloksi: "Niin Jeesus sanoi heille: 'Kun olette ylentäneet Ihmisen Pojan, silloin te ymmärrätte, että minä olen se, joka minä olen, ja etten minä itsestäni tee mitään, vaan puhun tätä sen mukaan, kuin minun Isäni on minulle opettanut. Ja hän, joka on minut lähettänyt, on minun kanssani; hän ei ole jättänyt minua yksinäni, koska minä aina teen sitä, mikä hänelle on otollista' "(Joh 8:28 - 29).

Tämä oli se kallio, se perusta, jolle Jeesus rakensi oman elämänsä kuuliaisuuden. Se oli lähde, josta hänen kuuliaisuutensa virtasi. Sen pitäisi olla myös meidän kalliomme.

"Sillä minä olen tullut taivaasta, en tekemään omaa tahtoani, vaan hänen tahtonsa, joka on minut lähettänyt"(Joh 6:38).

Jeesus sulkeutui hiljaisuuteen, rukoukseen vuorten huipuilla, usein yökausiksi Isänsä seuraan. Hänen suuri rukouksensa oli: "Isä, mitä sinä tahdot? Mikä tuo sinulle iloa? Mitä voin tehdä täyttääkseni sinun sydämesi kaipauksen?"

Tämä asenne on henkilöllä, jolla on Kristuksen Henki. Sen pitäisi olla myös meidän asenteemme, jotta voisimme rakentaa kallioille. Kaiken kuuliaisuutemme perustavan syyn pitäisi olla: "Teen kaiken, koska haluan miellyttää Herraani. Tahdon tuottaa hänelle suurta iloa."
Sananl. 8:17 Minä rakastan niitä, jotka minua rakastavat, ja jotka minua varhain etsivät, ne löytävät minut.
Avatar
rita4
Ylläpitäjä
 
Viestit: 9951
Liittynyt: 20.10.2013 10:53

EdellinenSeuraava

Paluu Jatkuvia kirjoituksia, kirjojen esittely, ym tuontia

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron