Kun elämä koettelee ja on raskasta, vaikeaa ihmissuhteissamme, niin kuinka helposti oma lihamme tahtoo nostaa päätään ja puolustaudumme.Eikös näin? Toki me saamme puolustautuakin, mutta kuinka helposti se menee väittelyksi, riitelyksi, loukkaantumiseksi, jne.. Minä ainakin huomaan hyvinkin usein miten oma lihantahto nostaa päätään ja en kärsi piikkejä, ym ikävää...
Elämäni ei ole ollut helppoa ja se on vaatinut todella paljon itseltäni päätöstä, etten enään suostu katkeroitumaan, kostamaan, tms Vaan pyrin, siis p-y-r-i-n antamaan anteeksi ja unohtamnaan, sulkemaan korvani, sekä pyytämään voimaa jaksaa ja kestää Herraltamme.
Olenkin usein miettinyt itsekseni sitä, miten asiat olisvat jos en olisi pelastunut, siis tullut uskoon. Koska silloinhan minulla ei olisi auttajaa, voiman antajaa, ei Pyhää Henkeä oppaanani, tms joka auttaisi minua kestämään ja unohtamaankin nuo sanat, jotka haavoittivat sydämeni..Olisin aivan yksin ja sielunvihollinen voisi höykkyttää minua mielensä mukaan..
Olen aina ollut perusluonteeltani hiljainen, mutta kyllä elämä on pakottanut hiljenemään vaikeuksien ja ihmisuhteidenkin takia. Koska uskallan väittää näin, että: "Hiljaa olemalla tekee kaikkein vähiten syntiä ja kaikkein vähiten loukkaa toista ihmistä. " Vai oletko kenties eri mieltä kanssani ystäväiseni?
Haluan laittaa meille tähän laulun, jää kuuntelemaan..Hiljaa
