Yksin jääneen suru ja ikävä..

[rita4]

Ei mua kotona odota kukaan Kuuntelin tänään tuota laulua ja voiih, kuinka monia ajatuksia se nostikaan pintaan. Sillä, vaikka mulla onkin täällä nuorin pojistani ja koirakin, niin siltikin tuntuu ettei minua enää kukaan kuitenkaan odota minua..sillai.. Aina välillä kuin luulen selvinneeni edes jotenkin jo mieheni tammikuisesta kuolemasta, mutta olenko?

On täytynyt paljon olla rukouksessa ja jutella Herran kanssa, Hänen edessään ollen. Ja onkin ollut hyvä olla rukouksessa ja nyt olen kantanut Herran ristin juurelle erästä asiaa, joka on koskettanut tunne-elämääni aika rajustikin ja tuntuu kuin mun pitäisi koko ajan kaikilta pyydellä vain anteeksi, että olen edes elossakaan ja kun en tiedä, että onko se asia Herrasta, vaiko vain minusta; mitä koen niinkin voimakkaasti?

Olen miettinyt muita puolisonsa menettäneitä ja miten he ovat sen kokeneet, tai siitä selvinneet? Onko minulla lupaa ajatella tulevaisuutta leskenä? Onko minulla koskaan enää lupaa rakastua? Vai pitääkö jäädä yksin ja elää vain Herralle, koska en halua menettää läheistä suhdettani Jeesukseenikaan.. Ja johdattaako Isä elämääni minulle sopivaa miestä, jos se on Hänen tahtonsa? Nyt jatkuvasti huomaan kiittäväni siitä, että; Isä tiesi elämäni kaikki käänteet, kohtaamiset, puolisotkin ennen kuin olin edes syntynyt, kuin myöskin aikani täällä ajassa, uskonikin..ym..

Ps. 139:
13 Sillä sinä olet luonut minun munaskuuni, sinä kudoit minut kokoon äitini kohdussa.
14 Minä kiitän sinua siitä, että olen tehty ylen ihmeellisesti; ihmeelliset ovat sinun tekosi, sen minun sieluni kyllä tietää.
15 Minun luuni eivät olleet sinulta salatut, kun minut salassa valmistettiin, kun minut taiten tehtiin maan syvyyksissä.
16 Sinun silmäsi näkivät minut jo idussani. Minun päiväni olivat määrätyt ja kirjoitetut kaikki sinun kirjaasi, ennenkuin ainoakaan niistä oli tullut.

Huomaan, että se tehtävä joka on minulle suotu, niin se on kuin vain vahvistunut viime kuukausina, Ja se on esirukoilijan tehtävä, joka on varmasti sinullakin ja kaikilla Herran omilla, jos me vain tahdotaan sitä myöskin käyttää. Tahdommeko, tahdotko?

Sellaisia rukousaiheita, joita en olisi takuulla itse alkanut, osannut edes alkaa rukoilla, niin heidät on nyt kuin nostettu sydämelleni ja huomaan niiden olevan sellaisia varsinkin, joiden omainen on poistunut jo ajasta ikuisuuteen; uskovana ja heidän jälkeläisiään kehotetaan kantamaan rukouksin Jeesuksen ristin juurelle: saamaan pelastuksen.

Nyt jäänkin mielenkiinnolla odottamaan mitä seuraavaksi, kun olen saanut aivan yllätäviäkin soittoja, viestejä, kohtaamisia, ym ..

Tämä on tullut minulle rakkaaksi lauluksi viime aikoina; Mestarin kädessä, Kaarneet

[rita4]

Jatkanpa hiukan tuosta aiheesta kun on taas jo aikaakin siitä viime kirjoituksestani kulunut ja kaikenlaista on ollut ja paljon on edelleenkin tarvittu rukouksessa oloakin. Mutta olen myöskin kuin tajunnut, miten ovela on sielunvihollinenkin, joka osaa matkia Jumalan sanoja, ihan Raamatunkin lauseita käyttää, mutta ei tuodakseen totuutta, ei, vaan eksyttääkseen poispäin Herran ristin juurella viipymisestäkin, ym.. Ja siinä menee kokeneempikin uskova harhaan, niin miksen sitten minäkin heikko ja vajaa uskova, niinpä niin.

Mutta jotenkin olen samalla kuin kokenut kuin halua aina kuin kyseenalaistaa kaikkea ja kysellä Isältäkin, että: "Onks tää nyt susta: vaiko vain minua, tai jopa saatanasta olevaa ajattelua?" Sitä on kuitenkin yksin jäänyt aikalailla heikoillakin, jos ei pysy ristinsä juurella, rukouksessa ja uskalla jopa kyseenalaistaa asioita, jos ne alkaa vaivaan mieltä, tms.. Sitä kun haluais uskoa kaiken hyvältä vaikuttavan olevan Isästä, mutta onko sittenkään? Ehkä se on sitä hunajaa jota sielunvihollinen tarjoaa, jotta menisi harhaan ja uskoisi valheenkin..HM??

Mutta on aina hyvä ja turvallistakin tiedostaa ja muistaa, että: Isä saattaa jopa sallia sen ja vain kuin koetella sen kautta uskoammekin ja miten uskomme Sanaansa, pysymme lähellään tai rukoilemme, pyydämme ohjaustaan ja viisauttaan, sekä varjelusta vaaroista ja vääristä teistä, ja jopa vääristä ihmisistäkin elämämme poluilla. Hän kun ei salli lastensa eksyvän, eikä itkevän, kärsivän, vaan nähdä: Hänessä vahvistuvia sekä onnellisia ollen Hänen lapsinaan ja Hän haluaa iloita heistä ja heidän kanssaan myöskin.

Olen rukoilemalla rukoillut erään asian takia viikkoja ja pyytänyt Herraa ottaan sen pois mielestäni, siis, erään asian ja silti se on vaan roikkunut 24 tuntia päivässä mielessäni ja se on vaivannut mua tosi rankasti ja olenkin huutanut, itkenyt, kapinoinutkin sen asian tähden todella usein Herran edessä ollen. Enkä ole kuin käsittänyt sitä, että; miksi Hän ei vain poista sitä ajatusta mielestäni, vaikka tosi hyvin tietääkin sen, että: miten se on rassanut mua ja vienyt masennukseen asti ja vaikka mihin ikävään olotilaan. Ja tottakai sielunvihollinenkin on käyttänyt hyväkseen heikkoa olotilaani uskovana ja hyökännyt, valehdellut muka Herran sanoina asioita...

Mutta tänä armon aamuna, kun taas siitä puhuin, kiukuttelinkin Herran edessä ollen ja pyysin poistaan sen asian mielestäni, niin menihän siinä aika pitkäänkin kun vetosin Hänen Sanaansakin ja miten itse äitinä toimisin jos lapsellani ois niin paha olla ja vaikeaa, niin rakkaat; Isä käänsi mieleni kuin tosta vain sen rukouksen ja Raamatun luvun jälkeen. Siis; Vau! Se kaikki oli poissa ja uusi oli sijaan tullut. Ja tuli jälleen takaisin ilo, sekä uudet mietteet, ja hupista vain, niin olinkin kuin peipponen sen jälkeen; eikä edes enää väsyttänytkään..(oli aikainen aamu) Olin niin iloinen ja helpottunut muutoksesta, sekä avustaankin,ym,,,! Kiitti Isä, Sä oot Mahtava! Jess!!

Toki samalla tulee niitäkin aikoja, kun tulee valtava ikävä miestänikin, mutta koen että näin vain piti tapahtua hänen kohdallaan ja hän on nyt kotona ja odottaa minua siellä. Olenkin kuunnellut aika usein tätä laulua; Lähdit taakse pilvien

[rita4]

Niinpä niin, aikaa on jo kulunut viime kirjoituksestani ja tilanteetkin ovat tietty muuttuneet. Mutta tänään jostain aivan kuin salaa nousi mieleeni silloisen mieheni viimeinen elämänsä päivä, kun hän lähti sukulais miehensä kanssa metsähommiin, joissa hän sitten menehtyikin, ja vaikka saikin apua, niin aika oli täysi. Mutta kiitos Herralle, hän sai kuitenkin lähteä Jeesuksen omana, siis uskovana.

Se aamu nousi mieleeni, kuitenkin lämpimänä, kun hän vielä palasi ulko-ovelta antamaan minulle suukon, sen jäähyäis suukon. Niin se tämä elämänlanka voi katketa täysin arvaamatta. Ja siksi onkin hyvinkin tärkeää; Olla aina valmiina lähtemään, kun kutsu kuuluu ja elämä päättyy, ja tulee siirtyminen sinne iankaikkisuuteen. Silloin pitää olla asiat Jumalan kanssa kunnossa, niin, että on ottanut Jeesuksen Kristuksen jo vastaan elämäänsä, sydämeensä asumaan! Niin että siinä hetkessä tulee siirtyminen taivaallisiin, eikä sinne kärsimykseen, kadotusta katsomaan silmästä silmään.

Niin nythän minulla on uskova puoliso; kiitos siitä Herralle! Hän, Isäni, antoi hänet minulle todellakin yllättävällä, sekä mielenkiintoisellakin tavalla. Ja se mitä olen läpi elämäni halunnut, niin sekin täyttyi, kun minä hämäläinen sain hämäläisen miehen puolisokseni, vaikka me kumpikin sillä hetkellä asuimmekin tahoillamme, pohjanmaalla, emmekä tienneet toisistamme yhtään mitään, elikkäs, emme olleet tunteneet toisiamme aikaisemmin. Mutta Herra tiesi, ja kun 2 hämäläistä kohtaa, niin molemmat omistavat jo sen hämäläisen tavan puhua, ym.. Ja nyt sitten hänen kanssaan teemme tätä taivasmatkaa yhdessä.

Niin ja kaikki merkithän maailmassa kertovat yhä vain selvemmin ja selvemmin siitä, että; "Jeesus voi saapua noutamaan meidät omansa hääjuhliinsa mukaan, hetkellä millä hyvänsä." Siksi on entistäkin tärkeämpää olla hereillä ja valvoa; ennen kaikkea sitä meidän itsekunkin omaa sydäntämme, sekä miten elämme uskoamme todeksi?! Elämmekö välinpitämättömästi, luottaen vain siihen, että kun kerran olemme tulleet uskoon, niin sitten jo se riittääkin? Siis; onko meillä; halua, tai tarvetta, sitä aikaa antaa Herrallemme, sekä myöskin kuin etsiä joka päivä Herran tahtoa, sekä kaivata Hänen rakastavia, lempeitä kasvojaan, sekä se tärkein: elää parannusta tehden? Toivon todellakin sitä!

Laitankin lopuksi tämän ihanan psalmin, joka kuin nostettiin sydämelleni;

Ps. 33:
1 Riemuitkaa Herrassa, te vanhurskaat. Oikeamielisten on soveliasta häntä kiittää.
2 Ylistäkää Herraa kanteleilla, soittakaa hänelle kymmenkielisillä harpuilla.
3 Veisatkaa hänelle uusi virsi, helkyttäkää kieliä ihanasti ja riemullisesti.

4 Sillä Herran sana on oikea, ja kaikki hänen tekonsa ovat tehdyt uskollisuudessa.
5 Hän rakastaa vanhurskautta ja oikeutta; maa on täynnänsä Herran armoa.
6 Herran sanalla ovat taivaat tehdyt, ja kaikki niiden joukot hänen suunsa hengellä.
7 Hän kokoaa meren vedet niinkuin roukkioksi, panee syvyydet säiliöihin.

8 Peljätköön Herraa kaikki maa, hänen edessänsä vaviskoot kaikki maanpiirin asukkaat.
9 Sillä hän sanoi, ja tapahtui niin, hän käski, ja se oli tehty.

10 Herra särkee pakanain neuvon, tekee turhiksi kansojen aikeet.
11 Mutta Herran neuvo pysyy iankaikkisesti, hänen sydämensä aivoitukset suvusta sukuun.
12 Autuas se kansa, jonka Jumala Herra on, se kansa, jonka hän on perinnöksensä valinnut!

13 Herra katsoo alas taivaasta, näkee kaikki ihmislapset;
14 asumuksestaan, valtaistuimeltaan hän katselee kaikkia maan asukkaita,
15 hän, joka on luonut kaikkien heidän sydämensä, joka tarkkaa kaikkia heidän tekojansa.

16 Ei kuningas voita paljolla väellänsä, ei sankari pelastu suurella voimallansa.
17 Turha on sotaratsu auttajaksi, ei pelasta sen suuri väkevyys.

18 Katso, Herran silmä valvoo niitä, jotka häntä pelkäävät ja panevat toivonsa hänen laupeuteensa,
19 pelastaaksensa heidän sielunsa kuolemasta, elättääksensä heitä nälän aikana.

20 Meidän sielumme odottaa Herraa, hän on meidän apumme ja kilpemme.
21 Sillä hänessä iloitsee meidän sydämemme, me turvaamme hänen pyhään nimeensä.
22 Sinun armosi, Herra, olkoon meidän päällämme, niinkuin me panemme toivomme sinuun.

Ossi Hämäläinen - 07 Kun mä määräni päähän saavun