”Särjettyä ja murtunutta sydäntä et sinä, Jumala, hylkää.” (Ps. 51:19).
Vain elämässään kerran tai luultavasti useammin särkynyt voi opetella sen erityisen kielen, jonka aakkoset ja ääntämykset vain Jumala osaa.
Ne ovat aivan tavallisia sanoja, mutta niitä käytetään tavalla, jota tämä maailma ei voi ymmärtää. Ne osoitetaan ihmisille, joilta niitä kaikilla muilla kielillä pantataan.
Vain särkyneet voivat oppia Jumalan kielen. Se ei vaadi teologisia opintoja eikä oppineisuutta. Sitä ei voi puhua kovaan ääneen eikä siitä voi kiistellä.
Särkyneiden kieli kumpuaa särkyneiden Jumalan sydämen ääntä. Se vavahtelee keskellä sirpaleita, resonoi raunioissa. Se laskeutuu syvimpään syvyyteen ja kohottaa korkeimpaan korkeuteen.
Särkyneiden kieli on kuin loputonta hiljaista ja voimallista laulua. Se lainehtii yli jokaisen estävän muurin ja kaikuu siellä missä on toivottomuuden äänettömyys.
Särkyneiden Jumalalla on oma kieli särkyneille. Kaikille särkyneille, kaikista syistä särkyneille, kerran ja lukemattomia kertoja särkyneille.
