Tämä kirjoitus on juuri sitä, mitä olen hyvinkin usein
kuin pohtinut, siis mikä on uskomme
todellinen tila, sydämemme tila:
Jeesustamme kohtaan? Ettei vain mentäis kuin samalla mallilla aina vain eteenpäin; päivästä toiseen ja vuodesta, vuosikymmenestä toiseen, sekä kuin uskoteltais itselle ja miksei toisillekin, että:
"Olen uskossa, pelastunut, virassa srk,sa, rukoilen, ja luen Raamattuakin, sekä teen hyvää..tms siispä ilman muuta olen taivaaseenkin menossa. " Vai olenko sittenkään?
Nämä kaikki em. ovat hyviä asioita, mutta silti yhä perään kuulutan, niin...
ensin itseltäni ja sitten sen jälkeen sinultakin rakas lukijani, että:
MIKÄ ON sydämemme tila tai suhde Jeesukseen? Me voimme puhua, kirjoittaa, jopa rukoilla Jeesuksen nimeä käyttäen, koska olemme oppineet niin toimimaan, mutta.. Onko Jeesus elämäsi ja sydämessäsi
ensimmäisellä sijalla, ja haluatko että sinun lihantahtosi täytyy ja saakin kuolla, siis ristiinnaulitsemme
joka päivä lihamme ristille, ja tahdomme elää
vain Herrallemme Jeesukselle Kristukselle ja
sen jälkeen vasta tulee kaikki muu, ihmissuhteet, ym ym..
Miten on; uskallatko olla kerrankin itsellesi rehellinen? Jos on tullut väsymistä, ja kaikki menee aina sitä samaa rataa, siis uskon elämässäsi, ja on tullut halu kerätä tavaraa kotiin, katsotaan syrjien ja karsastaen sellaista joka ei elä niin kuin itse elämme ja kun kokee sen oman elämän mallin vain ainoaksi oikeaksi ja .., tms, niin löytyykö näitä sinusta?
Vai onko kenties tuo suuri sana;
"Rakkaus" saanut sinutkin ajattelemaan näin; ettei synnistä
enää saa, eikä tarvitsekaan puhua, tai saati parannuksen teosta, tai peräti Jumalan pelosta saarnata, koska se ei tuo mielestäsi rakkautta lähimmäisiäsi kohtaan, koska he eivät sinun mielestäsi näe, tai edes koe sinua rakastavaksi Jumalan omaksi, vaan ...? Entäpä jos he kokevatkin sen olevan; kiusantekoa, tai rääkkäämistä, syyttämistä, syyllistämistä, tms heille..? Sehän paljoltikin riippuu vain siitä millainen sinun oma yhteytesi, rakkautesi on Herraasi Jeesusta Kristusta kohtaan? Oletko kuin maailman ihmisetkin ja puheesi on kuin heiläkin on, vai oletko heti Raamatulla päähän lyömässä, esittäen oikeaoppista? Vai lähestytkö ihmistä, kuin hän olisi sinulle arvokas ja tärkeä, niin että elät rinnallaan Jumalan sinulle antamalla rakkauden sydämellä, ymmärtäen toisen tilaa, heikkoutta, arkuutta, tms..Ja pikku hiljaa Herralta rukoillen viisautta tuoda evankeliumin ihanuutta hänenkin elämäänsä, kuin murusina..
Pelkäätkö kenties enemmän ihmistä ja sen sanoja, kuin Jumalaa, sekä sen myötä myöskin: totuudessa pysymistä, vaikka se ei aina kaikkia miellyttäisikään? Siis haluathan aina pyrkiä elämään ja puhumaan, kirjoittamaankin totuuden mukaan,
ei siis sitä mitä sinun oma lihasi haluaa, vaan
mitä Isä Jumala meiltä odottaa ja jopa vaatii ominaan??
Nyt on selvästi luopumuksen henki vallannut
monet uskovat ja seurakunnat ja maailman henki ja tavat on raahattu sisään, niin seurakuntiin, kuin sinne omiin koteihimmekin. Lepsuus on valttia ja kaiken suvaitseminen, kun sallitaan synnissä eläminen, eikä ojenneta siitä enään Raamatun Sanan mukaan, niin kuin pitäisi tehdä toisen sielun pelastumisen ja puhtaana pysymisen takia. Vaan katsotaan vain sormien läpi ja taputellaan päähän,että:
" ethän sinä sille voi mitään kun elät noin, kun olet niin heikko ja rikkinäinen, me ymmärrämme sinua täällä seurakunnassa ja emme syytä, moiti, vaadi sinulta mitään, koska ethän sinä pysty muuttumaan, kun sinulla ei ole siihen tarpeeksi voimaa, ja kun sinulla on siellä kotonasikin niin hankalaa, jne.." 
Tuuditammeko toisen luopumaan uskostaankin ja elämään niin kuin eli ennen uskoontuloaankin; maailmassa ja maailman tapojen mukaan? Ei kai nyt sentään aleta siunata syntiä?
Hannu Melaluoto kirjoitti:Veljet eivät siis tunteneet häntä, joka heidän olisi pitänyt tuntea.
Samasta asiasta, mutta käänteisenä on kuvaus Luuk 13 luvussa. Tosin siinä sisällössä, että "veljet" olettavat tuntevansa Jeesuksen ja kaiken pitäisi olla kunnossa. Matt 7:ssä veljet ovat osallisia jopa karismaattisista lahjoista ja hekin pitävät taivasosuutta itsestään selvänä.
Kummankin ryhmän yllätys lienee sanoinkuvaamaton tilanteessa, missä kirjat avataan ja taivaalliset oikeusoppineet suorittavat arvion siitä kuka pääsee perille, kuka ei. Oli karismaatikkoja ja oli nimikristittyjä, kaiken piti olla kunnossa, mutta jotain elintärkeää puuttui. Jeesus ei tuntenut heitä, ei ainakaan ominaan. Jaakobin pojat eivät tunteet Joosefia ja lainatuissa kohdissa Vapahtaja ei tunnista ja tunne "veljiä".
Niin olisi se tosi kamalaa, jos Jeesus seisoisi edessämme ja me emme edes tuntisi häntä siksi joka hän on, Jumalan Pojaksi ja Vapahtajaksemme. Tämän ainakin
pitäisi säväyttää, säikäyttää meidän sydämissämme, sekä saada meidät hereille ja miettimään; Tunnenko minä
todella Mestarini, niin kuin tuntea tulisi? Vai onko Hän vain nimi muiden nimien joukossa, joita puhuttelen..? Merkitseekö minulle, sinulle oikeastaan kuitenkaan mitään se: kuka Jeesus Kristus on?
Onko sydämemme palava, sekä anteeksi antava, Jeesusta rakastava, joka haluaa laittaa kaiken muun edelle elämässään;
Vapahtajansa seuraamisen, tottelemisen, tuntemisen hinnalla; maksoi mitä maksoikin sitten, niin, etä: Hänen tuntemisensa ja tottelemisensa tuoksu saisi ja voisi
kuin tulvia meistä hänen omistaan niillekin, jotka ovat vielä maailmassa ja kulkevat ilman toivoa, ilman Pelastajaa, Auttajaa. Sillä ne, jotka tahtovat elää tässä ajassa Jeesusta seuraten, niin usein he joutuvat maksamaan siitä useimmiten kalliin hinnan, ja se hinta on ihmisten hylkääminen, huonona pitäminen, tms.
Mutta ystävät kalliit; se kannattaa! Sillä vaikka joutuisimmekin kärsimään täällä ajassa ja joutuisimme toisten uskovienkin ym hampaisiinkin, hylätyiksi, muukalaisiksi, niin se
Voittopalkinto mikä meitä odottaa kerran taivaasssa, niin saakoon se meidät elämään
Koko sydämisesti vain Herralle Jeesukselle Kristuksellemme antautuen ja pysyen
totuudessa, joka löytyy Jumalan Sanasta, Raamatustamme ja joka ei muutu, vaikka aikaa kuluukin ja on kulunutkin jo Jeesuksen uhrityöstä/sovintotyöstä, verestään: Golgatalla!
Hannu Melaluoto kirjoitti:Kuulin kerrottavan erään kerran pienen paikkakunnan siivosta vanhasta rouvasta. Hän ei ollut vain omasta mielestään hyvin elämässä onnistunut, hyveellinen siis, sen lisäksi hänellä oli myös ympäristöstä hyvä arvio. Ajateltiin, jos joku taivaaseen menee, niin tämä vanha rouva. Edelleen kerrottiin, että kun hän sitten tunsi hetkensä tulleen ja odotti kuolinvuoteella lähtöä, hän yht äkkiä ennen ajan rahtusen päättymistä huudahti, ikäänkuin ilmestystä tuijottaen: "portti ei olekaan auki".
Oliko muori yksi näistä Luuk 13 luvussa kuvatuista? Mitä ilmeisimmin oli. Hän ei ollut tehnyt kenellekään pahaa. Hänellä oli ansioita nimenomaan hyvän tekemisessä ja ne olivat kiistattomia. Inhimillisesti tuntuu kohtuuttomalta, että portti ei auennutkaan. Mutta se ei vain auennut siitä yksinkertaisesta syystä, että hyveiden ja saavutusten ja kenties toisten rohkaisevien kehujen keskellä hän oli unohtanut, että hänkin on syntinen kuten Room 3:12 tyhjentävästi esittää ja että parannuksen tekeminen kuuluu hänellekin. Hän ei koskaan sisimmältään ollut tullut tuntemaan Jeesusta, eikä Jeesus tuntenut häntä. Edes viipyminen ehtoollispöydässä ei ollut riittänyt takamaan hänelle portin aukeamista.
Niin, enemmän kuin koskaan tälle kansalle tulisi julistaa muistutusta näistä Jeesuksen opetuksista Luk 13 ja Matt 7 luvuissa. Ettei joutuisi vanhan muorin kohtalotoveriksi. Monet kauaskantoiset yllätykset siten välttyisivät.