Maanantaikappaleita ei valmisteta

[rita4]

30.4.2015 14.00
Susanna Sarimaa
Kirjoittaja on Uusi Tie -lehden toimittaja ja historiaa opiskellut filosofian maisteri.
****************************************************************************

Ihminen on arvokas, koska on ihminen. Mikä muuttuisi, jos tämän uskoisi? Mikä olisi elämässäsi toisin, jos katsoisit sitä Suunnittelijasi silmin?

Ehkä et olisi niin ankara. Lopettaisit jatkuvan kaloreiden laskemisen, päivittäisen lihaksien piiskaamisen ja leukapussin tuijottamisen. Et tuntisi huonoa omaatuntoa kaatuessasi sohvalle työpäivän jälkeen. Et suunnittelisi vapaa-ajan ohjelmaasi niin, että se on hyödyllistä, kehittävää, tarpeeksi hengellistä ja sitä, mitä sinulta odotetaan. Kenties et suunnittelisi ollenkaan. Antaisit suorittamiselle luvan mennä lakkoon.

Ehkä et määrittelisi itseäsi lukemalla CV:si, laskemalla ystäväsi tai talosi hinnalla. Et palkkakuitillasi tai tutkintojen määrällä. Et arvioisi onnistumistasi lastesi menestyksellä ja sillä, kasvatitko heidät uskomaan samoin kuin sinä. Mittaisi hyvyyttäsi antamillasi kymmenyksillä ja saamillasi armolahjoilla. Päättäisi arvoasi menneisyyden epäonnistumisilla etkä sillä, kuinka elämä on sinua runnellut ja ravistellut. Historiamme ei sanoita meitä, vaan Jumalan sana.

Jospa toisten mielipiteillä ei olisi niin paljon painoa. Lakkaisit miettimästä muiden puolesta, mitä he sinusta ajattelevat. Lopettaisit välittämästä haukuista ja selviäisit ilman kehuja. Et ajattelisi, että toisen onni tai kauneus on sinulta pois. Uskaltaisit hymyillä kuvallesi, vaikka se ei istuisi maailman ihanteisiin.

Tietäisit olevasi sama sinä edelleen, vaikka et enää pystyisi pesemään hiuksiasi tai kävelemään ulos ovestasi. Tietäisit, että avuttomuus on inhimillistä. Et väheksyisi elämäsi määrättyä mittaa, et pelkäisi, näkevätkö läheiset kärsimyksesi.

Uskoisit ansaitsevasi parempaa. Et seurustelisi siksi, että pääset naimisiin, vaan menisit naimisiin, jotta saat elää rakastamasi ihmisen kanssa. Et hyväksyisi enää mustelmia tai petettyjä lupauksia. Et kuvittelisi olevasi vain tyydyttävä, seitsemän ja puolen puoliso, vanhempi, työntekijä ja uskova.

Sillä Jumala ei ole luonut ihmistä, joka kelpaa hänelle paremman puutteessa. Et ole vaillinainen, viallinen etkä riittämätön. Hän ei valmista maanantaikappaleita.

Mikä muuttuisi, jos katsoisit elämääsi Jumalan silmin? Voisit antaa itsellesi anteeksi, armahtaa itsesi. Synti voi turmella muttei tuhota Jumalan luomusta. Synti ei voi vähentää Jumalan rakkautta. Synti ei voi heikentää tai mitätöidä arvoasi.

[rita4]

Niin, kuinka usein me mollaamme vain iteämme ja vertaamme itseämme toisiin, joita pidämme: parempina, pyhempinä, kauniinpina, osaavimpina, lähempänä Herraa olevina, tms..

Kuinka helposti me vähättelemme itseämme ja osaamistamme, ja koemme "etteihän nyt Herra juuri minua voisi käyttää missään tai mitenkään, kun minä oon vain tällainen kurja, arka, heikko, vajaa, tms." Kuulostasko tutulta kenties?

Meistä tulee hyvin äkkiä suorituskeskeisiä ja itseämme piiskaavia siihen, tai tähän ja vähän tuohonkin pitäis panostaa ja jaksaa, osata toi ja vielä sitäkin pitäis osata, mennä, jne.. Me "Emme osaa, tai emme vain kertakaikkiaan pysty; kuin lyömään jarruja pohjaan, pysähtyä kerralla ja lopettaa suorittamisen, itse tehdyn muuttumisemme, ja itsemme solvaamisen, murinan, kun Herra ei ole tehnyt minusta tuollasta, kuin tuo ystäväni liisa, tai veljeni paavo, tai se palavasieluinen julistaja, tai..!"

Me olemme jokainen yksilöitä, omia persooniamme niin hyveidemme kanssa kuin paheidemmekin kanssa. Meistä ei tule koskaan täydellisiä, eikä myöskään samanlaisia uskossamme kuin joku toinen on. Siksi olisikin hyvä hyväksyä itsensä sellaisena ja sen näköisenä, tms, kuin onkin. Ja ainoa missä voimme ja on hyväkin kuin muuttua, kilvoitella eteenpäin on: sydämiemme antautuminen yhä vain enemmän, syvemmin; Herramme tahdon, sekä Sanansa tahtoon suostumiseen ja noudattamiseen.

Kilvoitella itsensä kanssa, ei muiden kanssa, jos kerta kilvoitella pitää, mutta sen ei saa antaa mennä pakkopullaksi, suorittamiseksi... Ja mielellään aina kaikki koitettais tehdä levosta käsin. Koska ei Herramme vaadi meitä rääkkäämään itseämme aivan sippiin millään tavalla, ei! Vaan hän pyytää vain meitä seuraamaan Häntä, uskomaan Häneen ja mahdollisuuksiinsa, sekä katsomaan vain Häneen ja pysymään verisen ristinsä juurella tunnustaen Hänelle oman syntisyytemme, heikkoutemme ja vajavaisuutemme, kyvyttömyytemmekin ja rakkaudettomuutemme, koska sitä varmasti on meillä jokaisella jonkin verran, siis: kuin kyvyttömyyttä rakastaa, antaa anteeksi, unohtaa, jopa siunata toista uskovaa, niin ja toisia ihmisiä ja uskoviakin kohtaan meillä saattaa olla hampaankolossa jotain, kuin myöskin Herraammekin kohtaan, niin meistä löytyy rakkauden puutetta ja luottamus pulaa tms aivan liian usein. Vai eikö löydy?

Emme kuule ole maanantaikappaleita, jotka ovat mielestämme ehkä täysin; epäonnistuneet, tai syntyneet kelvottomina, rikkinäisinä, aina epäkunnossa olevina, tms.. Ehei! Maanantaikappaleita kyllä syntyy, mutta ei ihmisissä, koska Jumalamme ei tee yhtään ns maanantai kappaletta luoduistaan. Erilaisuus on rikkaus, ei puute, eikä synti. Uskalletaan olla sellaisia kuin olemmekin ja opetella olemaan kiitollisia, ystävällisiä, rakastavia, anteeksi antavia, ja koitetaan rakkaat ymmärtää; Mikä on Herramme tahto, mikä vain omaa tahtomme tai mikä on vain vihollisen valhetta, jolla se koittaa saada meidät häpeämään itseämme, tai inhoamaan itseämme, tai jopa kokemaan kelvottomutta vaeltaa Jeesuksen seuraajana sellaisena kuin onkin.

Katso ristille ja ristin Herraan; Hän meni kuule ristille sinunkin syntiesi tähden, jotta sinä voisit päästä luokseen kerran taivaan kotiin ja elää tämä täällä elettävä aika toki muukalaisena mutta Ei nollana, tai miinuksena kaikessa mitä teetkin...Sinä olet ARVOKAS JA TÄRKEÄ, RAKAS! Pidä tämä aina mielessäsi, niin ja kiitä Herraa, kun Hän on kanssasi ja auttaa sinua ja välittää sinusta sellaisena kuin oletkin; olet Hänelle rakas: Usko se sydämellesi todeksi!!