Mietteitä kuolemasta

[rita4]

Teksti: Seppo Seppälä

Emme ole ikuisia, mutta kuljemme kohti ikuisuutta.

Olemme varmaan jokainen tavanneet perheitä ja muita yhteisöjä, joissa vähemmän miellyttävä vieras, kuolema, on käynyt viime aikoina. Useimmissa tapauksissa vierailu on aiheuttanut murhetta, surua, epätoivoa ja jopa peruuttamattomia seuraamuksia osassa läheisiä. Kohtalokkaaseen yllätykseen ei oltu varauduttu.

Joskus joku meistä on saanut tutustua uskovaan vanhukseen tai vakavasti sairaaseen henkilöön, jolla on ollut kova kaipuu päästä pois painostavasta ahdistuksesta, kivuista ja tuskista. Sallassa vierailin useita kertoja erään vanhainkotiasukkaan luona, joka aina huokaili: ”Onkohan taivaan Isä unohtanut minut tänne?”

Kuolema koskettaa sitä kipeämmin, mitä läheisempi lähtijä on. Tämän olen oppinut kuluneitten 55 pappisvuoteni aikana. Kuitenkin minun täytyy tunnustaa, että oman perheen kuopuksen lähtö joulukuun alussa oli paljon kovempi asia, kuin mihin olin koskaan teoreettisissa mietteissäni törmännyt. Nyt tiedän siitä puolesta paljon enemmän.

Heprean kielen käsitemaailma

Tällä kertaa koetan kuitenkin paneutua asian vaatimaan rooliin, alkukielten sanojen tarkasteluun. Niinpä niistä muutama ajatus: Heprean kielessä ”kuolla” on laamuut (juurikonsonantit mem, vav ja tav). Heprealle on ominaista – niin kuin monille muillekin kielille – että sanasta johdetaan toisia samaan käsitemaailmaan kuuluvia sanoja: kuollut, meet m., meetaa f.; lehaamiit tappaa, surmata; maavet kuolema jne.

Nykyään oman perheen jäsenen tai muun läheisen kuolemaa ei ilmaista sanoilla huu meet tai hii meetaa, hän kuoli, vaan huu niftar m., hii nifteraa f. Tällöin käytetään paatar-verbin, päästää menemään (juurikonsonantit pei, tet, resh), nif’al-muotoa. Sana esiintyy tässä muodossa esimerkiksi 1.Sam. 19:10: ...vajjiftar (David) mipnei Shaul...mutta (Daavid) väistyi Saulin edestä. Jos keskustelet jonkun henkilön kanssa hänen läheisensä kuolemasta, on syytä kysyä: Matai huu niftar?/Matai hii nifteraa? Suomeksi sanoisimme: Milloin hän kuoli?

Uusi testamentti käsittelee kuoleman kysymystä hyvin perusteellisesti. Viime aikoina on sattunut eri puolilla maailmaa tapauksia, joissa kliinisen kuoleman kokenut on herännyt tai elvytetty kertomaan kokemuksistaan. Olen itsekin kohdannut muutamia tapauksia ja keskustellut heidän kanssaan.

”Vaikka joku kuolleista nousisi ylös”

Otan yhden esimerkin. Israelilainen 15-vuotias Natan-poika joutui kokemaan kliinisen kuoleman. Hänet kiidätettiin sairaalaan, jossa hän selvisi takaisin elämään. Puhuttelevassa video- ohjelmassa rabbi haastatteli Natania, joka kertoi kaikesta näkemästään ja kokemastaan. Maallistuneen pojan kertomukset olivat kuin suoraan Raamatun Vanhasta ja Uudesta testamentista. Natan sai kuulijoiltaan ja jälkeenpäin sähköpostitse tuhansia syytöksiä valehtelusta ja vilkkaasta mielikuvituksesta. Samalla paljastui todeksi Jeesuksen kertomus rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta (Luuk. 16:19–31). Tuonelan tuskissa rikas pyytää isä Abrahamia lähettämään jonkun kuolleista kertomaan hänen veljilleen, millaista tuonelassa on (Luuk. 19:30–31). Abraham vastaa: ”...eivät he usko, vaikka joku kuolleista nousisi ylös.”

Lähde: Raamattu kansalle -jäsenlehti 1/2016