C.O. Rosenius
Joka todella uskoo Kristukseen, hänen koko sielunsa huomio on kiintynyt Kristukseen ja hänen huolensa ja ilonsa riippuvat Kristuksessa. Hänellä on kaikkensa yksin Kristuksessa, todella kaikkensa, sekä vanhurskautensa että pyhityksensä.
Sellainen ihminen tunnustaa: Kyllä minustakin tuntuu, että minun tulisi enemmän työskennellä itse eikä uskoa niin paljon. Pelkään toisinaan uskovani liiaksi ja ajattelen, että minun tulisi taas tulla lain-alaiseksi, jotta tulisin mieleltäni vakavammaksi ja hurskaammaksi.
Niin se on. Kaikkien ihmisten, uskovaistenkin mielessä on se piintynyt luulo, että Jumala on armollisempi meille, jos me olemme eläneet hurskaasti ja vähemmän armollinen, jos me olemme tehneet syntiä. Mutta jos niin olisi, olisi vanhurskaus todella töittemme ansio ja Kristus olisi turhaan kuollut.
Oma kokemukseni
Oma kokemukseni on, että niin kauan kuin pitäydyin lain tekoihin, minä olin sydämeni syvyydessä kylmä Jumalalle, minulla ei ollut mitään sisäistä halua ja rakkautta häneen ja hänen teihinsä. Sitä paitsi pysyin aina muutamien syntien orjana ja kalvava levottomuus riudutti minun henkeäni.
Kun sen sijaan opin tuntemaan Vapahtajan ja saatoin uskoa hänen armoonsa ja vakuutukseensa syntien anteeksisaamisesta, niin heti sain ihmeellisen halun ja voiman hyvään, hengen lämmön, rakkauden ja ilon, joka teki kaiken helpoksi, niin että se, mikä ennen oli ollut minulle vaikeaa, kävi nyt kuin itsestään.
Aivan samoin tapahtuu yhä vielä: kun lain mieli minut valtaa, tulen kylmäksi ja heikoksi. Mutta kun minulla on rauha Kristuksessa, saan uuden halun ja voiman hyvään. Sellainen on oma ja monen kristityn kokemus.
Jos siis tahdot uskossa pysyä, täytyy sinun järkähtämättä kiinnittää katseesi Jumalan lupauksiin ja tekoihin, sillä itsesi näet ja tunnet alituisesti kelvottomana Jumalan edessä. Jumalan lupausten tulee olla niin sydämeesi painettuina, että vaikka näet ja tunnet syntisyytesi, voit siitä huolimatta sanoa: Minulla ei ole syntiä, olen aivan vapaa, puhdas ja pyhä, sillä minä olen Kristuksessa.
