SYDÄMELTÄ SYDÄMELLE

[rita4]

Hannu Grönroos

Herran vanha sotaratsu

Ollessani nuori evankelistan alku 1970-luvun alussa minua yli 20 vuotta vanhempi saarnamies Vilho otti minut mukaansa kokousmatkoille, jotka suuntautuivat pääasiassa Satakunnan, varsinkin Pohjois-Satakunnan alueelle sekä vankiloihin. Saarnamiehellä itsellään ei juuri ollut musiikillisia lahjoja - ainakaan säestystä silmälläpitäen, joten hän pyysi minua, joka tuohon aikana esiinnyin kokouksissa laulajana, avustamaan kokouksiin. Se merkitsi paljon minulle - päästä kokeneen saarnamiehen matkaan ja saada tutustua eri seurakuntiin ja niissä käyviin ystäviin!

Viljo oli kokenut pelastuksen nuoruudenpäivinään ja kävi innokkaasti kokouksissa. Vähitellen hän alkoi ymmärtää, että Jumala on tarkoittanut hänet kokoaikaiseen evankeliumin työhön. Mutta miten lähteä, kun oli jo perhettä ja lähteminen merkitsi sitä, että säännölliset tulot putkimiehen työstä loppuisivat? Vilho kävi taistelua kutsumuksen ja maallisen työn välillä - eikä pelkästään hän vaan myös hänen puolisonsa, joka tiesi, mitä oli edessä, jos perheenpää lähtisi uskonvaraiseen työhön.

Vilho kertoi, että hän vieläkin muisti sen nimenomaisen paikan Porissa, jossa hän pyörällä ajaessaan kuuli ja koki voimakkaana Jumalan äänen, joka kysyi:"Kenet minä lähetän"?" Vilho pysähtyi siihen paikkaan ja sanoi Herralle: "Tässä olen, tahdon olla kuuliainen ja irrottautua maallisesta työstäni sinun valtakuntasi työhön." Siitä kaikki alkoi. Kun minä pääsin Vilhon Ladan kyydissä julistusmatkoille, Vilho oli jo vuosia saarnannut eri paikkakunnilla. Ladasta puheen ollen hän mainitsi kerran, että yli kymmenen autoa oli palvellut häntä näillä evankeliumin matkoilla - Mossesta alkaen ja Ladaan päätyen.

Herra oli pitänyt huolta Vilhosta ja perheestä, vaikka tiukkaa olikin. Monesti kotiintuomisina ei juuri ollut muuta kuin hikisiä paitoja. Onneksi Jumalan kaarneet vielä tuolloin lensivät ja toivat evankelistan perheelle leipää ja lihaa.

Muistan hyvin kokoukseen valmistautumiset eri kodeissa, joissa saimme vierailla ja olla täysihoidossa. Hyvissä ajoin ennen kokoukseen lähtemistä Vilho erottautui muista, meni huoneeseen, jossa sai olla yksin Herran kanssa ja alkoi rukoilla tilaisuuden puolesta. Usein kuulin oven takaa rukouksen, johon liittyi voimallisesti kiittäminen Jeesuksen verestä. Tuo toisesta huoneesta kuulunut kiitosrukous "kiitos verestä" jäi lähtemättömästi minun, nuoren evankelistan, sieluun. Hyvä oli lähteä pitämään kokousta tietoisena, että Jeesuksen veri puhdistaa kaikesta synnistä ne, jotka uskovat häneen ja ottavat vastaan pelastuskutsun.

Kun viimeksi vierailin Vilhon luona, hänelle oli karttunut ikää jo yli 80 vuotta. Aina niin iloinen ja huumorilla varustettu Vilho oli hiljentynyt. Dementia oli hiljaa murentanut terveyttä ja muistia. Ennen tätä käyntiä olin vuoden aikana soittanut hänelle muutaman kerran. Kysyessäni osaston henkilökunnalta, onko Vilho paikalla, sain vastaukseksi: "Kyllä hän on, koska huoneesta kuuluu laulua." Kun viimeksi soitin Vilholle, hän ei enää juurikaan kyennyt vastaamaan kysymyksiini mutta alkoi laulaa laulua "Autuus suuri, oomme Herran kansaa, Henki tunnossa sen todistaa.."

Nyt vieraillessani Vilho istui sängyn laidalla. Lyhyesti hän vastaili joihinkin kysymyksiini. Vieno hymy karehti hänen huulillaan, mutta muuten hänen reagoitinsa puheeseeni oli vähäistä, vaikka vanhoja muistelemalla yritin saada vähän eloa hänen sieluunsa. Laulukin oli vaiennut. Vanha Herran sotaratsu oli asetettu siihen osaan, jossa ei enää tarvitse reagoida. Herra pitää huolta palvelijoistaan, vaikka tunnemaailma olisikin sisäisesti sairauden johdosta lamaantunut.

Tämä kirjoitus ei ole muistokirjoitus vaan muistelo yhteisistä vuosistamme 40 vuotta sitten, jotka jättivät sieluuni lähtemättömän jäljen. Nuo vuodet ovat kantaneet minua myös omassa työssäni. Kiitos Herralle näistä uskollisista veljistä, jotka omalta osaltaan antavat esimerkin nuorelle saarnaajapolvelle!

Kiitosrukous:
Herra, olen sanomattoman kiitollinen, että kun en enää itse jaksa, "sinä nostat, kannat ja viet perille."

Lähde; Ristin Kansa lehti nro 1/2016