Luovutettu elämä

[rita4]

(The surrendered life)

David Wilkerson
Tammikuu 23, 2002
__________


"Luovuttaa." Mitä tämä sana kertoo sinulle? Kirjaimellisilla termeillä luovuttaminen tarkoittaa sitä, että luovutat jotain toiselle. Se merkitsee myös sitä, että annat jonkun sinulle annetun mennä. Tämä saattaa pitää sisällään omaisuutesi, voimasi, päämääräsi ja jopa elämäsi.

Tämän päivän kristityt kuulevat paljon luovutetusta elämästä. Mutta mitä se tarkalleen tarkoittaa? Luovutettu elämä on se teko, että Jeesukselle annetaan takaisin se elämä, jonka Hän on antanut sinulle. Se on luopumista hallinnasta, oikeuksista, voimasta, suuntauksesta, kaikista niistä asioista, joita teet ja sanot. Se on sitä, että todella alistat elämäsi Hänen käsiinsä, että Hän tekee sinulle, mitä tahtoo.

Jeesus itse eli luovutettua elämää: "Minä olen tullut taivaasta, en tekemään omaa tahtoani, vaan Hänen tahtonsa, joka on minut lähettänyt" (Joh. 6:38). "Minä en etsi omaa kunniaani" (8:50). Kristus ei milloinkaan tehnyt mitään itseään varten. Hän ei tehnyt yhtäkään liikettä, eikä puhunut sanaakaan ilman Isän opastusta. "En minä itsestäni tee mitään, vaan puhun tätä sen mukaan, kuin minun Isäni on minulle opettanut... minä aina teen sitä, mikä hänelle on otollista" (8:28-29).

Jeesuksen täydellinen luovuttautuminen Isälle on esimerkki siitä, kuinka meidän kaikkien tulisi elää. Saatat sanoa, "Jeesus oli Jumala lihassa. Hänen elämänsä oli luovutettu jo ennen kuin Hän tuli maan päälle." Mutta luovutettu elämä ei milloinkaan petä ketään, mukaan luettuna Jeesusta.

Kristus puhui nämä sanat lihaa ja verta olevana ihmisenä. Joka tapauksessa Hän tuli maan päälle elääkseen, ei niin kuin Jumala, vaan kuten ihminen. Hän koki elämää sillä tavalla niin kuin mekin koemme. Ja kuten meillä, Hänelläkin oli oma tahto. Hän valitsi tuon tahdon täydellisen luovuttamisen Isälle: "Sentähden Isä minua rakastaa, koska minä annan henkeni, että minä sen jälleen ottaisin. Ei kukaan sitä minulta ota, vaan minä annan sen itsestäni. Minulla on valta antaa se, ja minulla on valta ottaa se jälleen; sen käskyn minä olen saanut Isältäni" (10:17-18).

Jeesus kertoi, "Älkää käsittäkö väärin. Tämä itsensä luovuttamisen teko on täysin vallassani. Minä valitsen elämäni antamisen. Ja minä en tee sitä siksi, että joku käski minun tehdä niin. Kukaan ei ota elämääni minulta. Minun Isäni antoi minulle oikeuden ja vallan antaa elämäni. Hän antoi minulle myös vaihtoehdon, että jätän juomatta tämän maljan ja vältän ristin. Mutta minä valitsen sen, rakkaudesta ja täydestä luovuttautumisesta Hänelle."

Taivaallinen Isämme on antanut meille kaikille tämän saman oikeuden - etuoikeuden valita luovutettu elämä. Ketään ei pakoteta ojentamaan elämäänsä Jumalalle. Meidän Herramme ei laita meitä uhraamaan omaa tahtoamme ja antamaan elämäämme Hänelle takaisin. Hän tarjoaa meille vapaasti Luvattua Maata, täynnä maitoa, hunajaa ja hedelmää. Mutta me saamme valita olla astumatta sisään tuohon täyteyden paikkaan.

Totuus on, että meillä voi olla niin paljon Kristusta, kuin me tahdomme. Me voimme mennä niin syvälle Hänessä, kuin valitsemme, elämällä täysin Hänen Sanansa ja ohjauksensa mukaan. Apostoli Paavali tiesi tämän. Ja hän valitsi Jeesuksen esimerkin, täysin luovuttautuneen elämän seuraamisen.

Paavali oli ollut Jeesuksen vihaaja, omavanhurskas kristittyjen vainoaja. Hän sanoi, että hän kirjaimellisesti hengitti vihaa Kristuksen seuraajia kohtaan. Hän oli myös itsepäinen ja kunnianhimoinen mies. Paavali oli hyvin koulutettu, aikansa parhaiden opettajien opettama. Ja hän oli fariseus, kaikista innokkaimpien juutalaisten uskonnollisten johtajien keskuudessa.

Alusta asti Paavali oli matkalla ylöspäin, kohti menestystä. Hän oli hyväksynyt tuon ajan uskonnolliset säännöt. Hänellä oli selkeä tehtävä, ja suositukset häntä ylemmiltä. Itse asiassa hän oli suunnitellut koko elämänsä, tietäen tarkalleen, minne hän oli matkalla. Paavali uskoi, että hän teki Jumalan tahdon mukaan.

Silti Herra otti tämän itsetehdyn, itse päättäneen, itsensä ohjaaman miehen ja teki hänestä loistavan esimerkin luovuttautuneesta elämästä. Paavalista tuli yksi kaikista eniten Jumalasta riippuvaisista, Jumalan täyttämistä ja Jumalan johtamista ihmisistä kaikessa historiassa. Itse asiassa, Paavali julisti elämäänsä malliksi kaikille, jotka haluavat elää täysin luovuttautuneina Kristukselle: "Sentähden minä sain laupeuden, että Jeesus Kristus minussa ennen muita osoittaisi kaiken pitkämielisyytensä, esikuvaksi niille, jotka tulevat uskomaan häneen, itsellensä iankaikkiseksi elämäksi" (1Tim. 1:16).

Apostoli sanoi, "Jos haluatte tietää, mitä vaaditaan luovutetun elämän elämiseen, katsokaa minun elämääni. Oletteko asettaneet sydämenne menemään syvemmälle Jeesuksen kanssa? Tässä on jotain, mitä voitte odottaa kestettäväksenne." Paavali tiesi, että monet eivät tahdo seurata hänen malliaan. Mutta hänen elämänsä on suunnitelma jokaiselle, joka valitsee täysin luovutetun elämän.

Jatkuu..

[rita4]

1. Luovuttautumisen polku alkaa Jumalan johtamalla täyden avuttomuuden tunteella.

Jumala aloittaa työn tiputtamalla meidät alas korkean hevosemme selästä. Tämä tapahtui kirjaimellisesti Paavalille. Hän kulki itsensä varmistamaa tietään, ratsastaen kohti Damaskoa, kun sokaiseva valo tuli alas taivaasta. Paavali putosi maahan vavisten. Sitten puhui ääni taivaasta, sanoen, "Saul, Saul, miksi vainoat minua?" (Apt. 9:4).

Nämä sanat veivät Paavalin takaisin erääseen tapahtumaan kuukausia aikaisemmin. Äkkiä tämä oikeamielinen fariseus ymmärsi, miksi hänen omatuntonsa kääntyili hänen sisällään. Paavali oli kestänyt pitkiä, unettomia öitä, joita vaivasi levottomuus ja epävarmuus, koska hän oli nähnyt jotain, mikä todella vapisutti häntä.

Paavali oli seisonut vieressä, kun apostoli Stefanus kivitettiin. Minä uskon, että Paavali muisti katseen Stefanuksen kasvoilla, kun hän kohtasi kuoleman. Stefanuksella oli taivaalliset kasvot, ympärillään pyhyyden läsnäolo. Ja hänen sanoissaan oli voimaa. Ne olivat läpitunkevia ja syyttäviä. Selvästi tämä nöyrä mies ei välittänyt yhtään mitään maailman hyväksynnästä. Uskonnolliset virkamiehet eivät tehneet häneen vaikutusta. Eikä hän pelännyt kuolemaa.

Kaikki tuo paljasti Paavalin elämän tyhjyyttä. Tämä kaikista omistautunein fariseus ymmärsi, että Stefanus omisti jotain, mitä hänellä ei ollut. Paavali oli kohdannut kasvoista kasvoihin miehen, joka oli täysin luovuttanut elämänsä Jumalalle, ja se teki hänen olonsa kurjaksi. Hän luultavasti ajatteli, "Harjoittelin vuosia Kirjoitusten lukemista. Silti tämä oppimattomampi mies puhuu Jumalan Sanaa voimallisesti. Minulla on ollut Jumalan nälkä koko elämäni ajan. Mutta Stefanuksella on voimaa taivaasta, jopa kuolemansa hetkellä. Hän selvästi tuntee Jumalan tavalla, jollaista en ole milloinkaan kohdannut. Silti kaiken tämän ajan olen metsästänyt häntä ja hänen kaltaisiaan."

Paavali tiesi, että hänen elämästään puuttui jotain. Hänellä oli tietoa Jumalasta, mutta ei omakohtaista ilmestystä kuten Stefanuksella. Nyt, polvillaan ja vapisevana, hän kuuli nämä sanat taivaasta: "Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat" (Apt. 9:5). Se oli yliluonnollinen ilmestys. Ja ne sanat käänsivät Paavalin maailman ylösalaisin. Tuossa vaiheessa, minä luulen, että hänen on täytynyt olla kasvoillaan tuntikausia, itkien, kuin sanoakseen:

"Olen täysin eksyksissä. Kulutin nuo kaikki vuodet koulutukseen ja opiskeluun, tekemällä hyviä tekoja. Mutta koko tuon ajan minä olin väärällä tiellä. Jeesus on Messias. Hän tuli, kuitenkin hänen tuntemisensa jäi minulta väliin. Kaikki nuo Jesajan kirjan kohdat ovat nyt järkeviä. Nehän kertoivat Jeesuksesta. Nyt minä ymmärrän, mitä Stefanus omisti. Hänellä oli Kristuksen läheinen tuntemus."

Raamattu sanoo, "Vapisten ja hämmästyneenä hän sanoi: Herra, mitä sinä tahdot minun tekevän?" (9:6, jakeen alku puuttuu suomalaisesta 38-käännöksestä). Paavalin kääntyminen oli dramaattista Pyhän Hengen työtä. Ja kuinka epätodennäköistä tämän miehen kääntyminen olikaan! Hän oli Jumalan kansan vainoaja. Hänen todistuksensa tulisi olemaan voimallinen, kieltämätön todiste Jeesuksen Kristuksen evankeliumin puolesta. Jumala tulisi varmasti käyttämään Paavalia uskomattomilla tavoilla. "Herra sanoi hänelle, nouse ja mene kaupunkiin, niin sinulle sanotaan, mitä sinun pitää tekemän" (9:6, engl. käänn. mukaan).

Yritä kuvitella Paavali nyt. Tämä korkeasti koulutettu fariseus oli nyt lyöty ja sokaistu. Hänen ystäviensä täytyi johdattaa hänet kaupunkiin. Kaikki hänen elämässään näytti hajonneen. Mutta todellisuus oli, että Pyhä Henki johdatti Paavalia luovutettuun elämään. Kun hän kysyi, "Herra, mitä sinä tahdot minun tekevän?" hänen sydämensä huusi, "Jeesus, kuinka voin palvella sinua? Kuinka voin tuntea sinut ja tehdä sinun mielesi mukaan? Millään muulla ei ole merkitystä. Kaikki, mitä olen tehnyt lihassani, on turhaa. Sinä olet minulle nyt kaikki."

Paavalilta meni seuraavat kolme päivää paastoten ja rukoillen. Taivaasta ei kuitenkaan tullut sanaa. Hän oli opettanut ja saarnannut toisille, mutta mikään hänen oppimastaan ei voinut auttaa häntä nyt. Hän oli täysin avuton. Hänen on täytynyt rukoilla, "Oi Jumala, Sinä olet asettanut minuun sellaisen tahdon tuntea Sinut. Näytä minulle, mitä minun on tehtävä. Olen niin sokea ja hämmentynyt, että missään ei ole järkeä."

Minä sanon jokaisen omistautuneelle Jeesuksen seuraajalle: Tarkkailkaa tätä tilannetta. Tässä on malli luovutettua elämää varten. Kun päätät mennä syvemmälle Kristuksen kanssa, Jumala asettaa polullesi Stefanuksen. Hän laittaa sinut kohtaamaan jonkun, jonka kasvot loistavat Jeesuksen kanssa. Tämä ihminen ei ole kiinnostunut maailman asioista. Hän ei välitä ihmisten ylistyksestä. Hän välittää ainoastaan Herran mielen mukaisuudesta. Ja hänen elämänsä paljastaa sinun itseriittoisuuden ja kompromissit, syvästi syyllistäen sinua.

Kuten Paavali, koet äkkiä täydellisen romahduksen. Huomaat, että sillä ei ole merkitystä, kuinka monta jumalallista työtä olet saanut aikaan, mutta et ole huomannut Jeesusta. Ja päädyt umpikujaan, lyötynä, suuntaa vailla, kykenemättä käsittämään menneitä ilmestyksiä. Mutta se kaikki on Jumalan tekoa. Hän tuo sinut tähän täyden avuttomuuden paikkaan.

Jatkuu..

[rita4]

2. Luovuttautumisen polku johtaa paljoon kärsimykseen.

"Hän on minulle valittu ase, kantamaan minun nimeäni pakanain ja kuningasten ja Israelin lasten eteen. Sillä minä tahdon näyttää hänelle, kuinka paljon hänen pitää kärsimän minun nimeni tähden" (Apt. 9:15-16). Paavalille luvattiin hedelmällistä palvelutehtävää. Mutta hän tulisi kärsimään suuresti täyttääkseen sen.

Kärsimyksen aihe on laaja, se pitää sisällään monia erilaisia tuskan lajeja: fyysistä kipua, henkistä ahdistusta, tunteellista ahdinkoa ja hengellistä tuskaa. Raamatun mukaan Paavali koki jokaista näistä. Hän kärsi piikistä lihassaan, haaksirikkoja, kivitystä, hakkaamista ja ryöstöjä. Hän kohtasi hylkäämistä, pilkkaamista ja pahantahtoista juoruamista. Hän joutui kestämään kaikenlaisia vainoamisia. Ja välillä hän tunsi itsensä eksyneeksi, epävarmaksi ja kykenemättömäksi kuuntelemaan Jumalaa.

Tällaista kärsimyksen mallia, kuten Paavalin elämässä, ei koe jokainen, joka etsii luovutettua elämää. Mutta jollain tavalla jokainen omistautunut uskova tulee kohtaamaan tuskaa. Ja sen kaiken takana on tarkoitus. Kärsimys on sellainen elämän alue, jota me emme hallitse. Se on todellisuus, jossa me opimme luovuttamaan itsemme Jumalan tahtoon.

Minä kutsun sellaista kärsimistä luovuttautumisen kouluksi. Se on harjoittelupaikka, jossa Paavalin tavoin me kaadumme kasvoillemme ja päädymme huutamaan, "Herra, minä en jaksa tätä." Hän vastaa, "Hyvä. Minä hoidan asian. Luovuta minulle kaikki, ruumiisi, sielusi, mielesi, sydämesi, kaikki. Luota minuun täysin."

Jos astut täydellisen luovuttautumisen polulle, tulet kärsimään paljon enemmän kuin keskiverto, itseensä tyytyväinen kristitty. Jos myönnytyksiä tekevä uskova kärsii, se on ainoastaan hänen hyödykseen. Herra saattaa käyttää tuskaa vierottamaan hänet jostain tietystä synnistä. Eikä kukaan muu hyödy hänen oppimastaan. Mutta jos todella tahdot luovutettua elämää, kärsimyksestäsi tulee varmasti suurta lohdutusta toisille. Paavali julistaa:

"Kiitetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, laupeuden Isä ja kaiken lohdutuksen Jumala, joka lohduttaa meitä kaikessa ahdistuksessamme, että me sillä lohdutuksella, jolla Jumala meitä itseämme lohduttaa, voisimme lohduttaa niitä, jotka kaikkinaisessa ahdistuksessa ovat. Sillä samoin kuin Kristuksen kärsimykset runsaina tulevat meidän osaksemme, samoin tulee meidän osaksemme myöskin lohdutus runsaana Kristuksen kautta. Mutta jos olemme ahdistuksessa, niin tapahtuu se teille lohdutukseksi ja pelastukseksi; jos taas saamme lohdutusta, niin tapahtuu sekin teille lohdutukseksi" (2Kor. 1:3-6).

Paavali puhuu tässä kärsimyksestä, joka on Kristukselta. Herramme sallii sellaisen tuskan elämäämme, tehdäksemme meistä toisille todistajia hänen uskollisuudestaan. Hän haluaa todistaa olevansa "lohdutuksen Jumala" (1:3). Kärsimystämme ei ole tarkoitettu ainoastaan tuomaan meitä täydelliseen Hänen tahtoonsa antautumiseen. Se on myös "teille [toisille] lohdutukseksi ja pelastukseksi" (1:5). Yksinkertaisesti sanottuna, suurimmat lohdutuksen palvelijat tulevat suurimmista kärsimyksistä.

Jatkuu..

[rita4]

3. Luovuttautumisen polku johtaa yhteen ainoaan kunnianhimon kohteeseen.

Paavalilla ei ollut mitään toista kunnianhimon kohdetta, ei mitään elämässään eteenpäin ajavaa voimaa, kuin tämä, "että voittaisin omakseni Kristuksen" (Fil. 3:8).

Tunnen jumalallisen nuoren saarnaajan, joka on ystävä monien muiden nuorten pastoreiden kanssa ympäri maata. Kysyin häneltä, mitä hän pitää suurimpana ongelmana kollegojensa keskuudessa. Hän sanoi, "Menestymisen paine." Hänen vastauksensa hämmästytti minua. Tiesin, että menestymisen pakko oli yleistä maallisessa yhteiskunnassa. Oliko se myös vitsaus seurakunnassa? Hän selitti, "Nuoret palvelijat luulevat, että heidän on tuotettava suuria ihmismääriä seurakunnassaan heti. Heillä on suuri paine nähdä kasvua yhden yön aikana."

Tämä on ongelma myös vanhemmille palvelijoille. He ovat raataneet vuosia, toivoen näkevänsä seurakuntansa kasvavan. Sitten, kun nuoren paimenen uusi seurakunta alkaa kasvaa räjähdysmäisesti, vanhemmille ihmisille tulee paineita tehdä samalla tavalla. He kiirehtivät seurakunnan kasvukonferensseihin hakemaan tekniikkaa jäsenlukujensa laajentamiseen.

En osaa kertoakaan, kuinka monta kirjettä olen saanut, joissa tyypillisesti lukee seuraavaa: "Paimenemme tuli juuri takaisin konferenssista, innoissaan 'uudesta kaavasta menestykseen'. Hän sanoi, että Jumalanpalvelustemme on oltava ystävällisempiä synnintekijöitä kohtaan. Niin hän muutti täysin palvonnan, kuten myös saarnansa. Koko seurakunta on nyt aivan eri paikka. Muutama kuukausi sitten Pyhä Henki liikkui siellä voimallisesti. Mutta nyt ihmiset lähtevät, koska Henki on mennyt."

Yksi paimen säikähti seurakunnan kasvuasiantuntijan neuvoa. Hänelle kerrottiin, "Seurakuntasi ei voi kasvaa, jos kaikki, mitä tarjoatte, on Jeesus." Tämä "asiantuntija" halveksi Jeesusta! Vastaus jokaiseen seurakunnan huoleen on valmiiksi saatavana, mutta tämä mies ei tiennyt sitä. Kuinka? Hän jätti väliin sen ainoan kunnianhimon kohteen, jonka Paavali sanoo olevan välttämätön: voittaa omaksi Kristus.

Tämän päivän menestysnormien mukaan Paavali oli täysin epäonnistunut. Hän ei rakennuttanut mitään rakennuksia. Hänellä ei ollut yhdistystä. Ja muut johtajat halveksivat niitä tapoja, joita hän käytti. Itse asiassa se sanoma, jota Paavali saarnasi, loukkasi suurta osaa hänen kuulijoitaan. Välillä häntä jopa kivitettiin sen saarnaamisesta. Mikä oli hänen aiheensa? Risti.

Nuoret palvelijat ovat sanoneet, "Veli Dave, olet menestynyt. Sinulla on maailmanlaajuinen palvelutyö. Sinä paimennat suurta seurakuntaa. Olet jopa kirjoittanut hyvin myyvän kirjan. Maineesi on erinomainen. Mutta entä minä? Miksi minä en voi kulkea samaa polkua?"

Välillä tulee kiusaus vastata, "Mutta olen maksanut siitä. Sinä et tiedä niitä vaikeuksia, joita olen tällä polulla kestänyt." Ei, tuo ei ole vastaus. Tosiasia on, että minä tunnen minua paljon jumalallisempia miehiä, jotka ovat kärsineet paljon enemmän, kuin voin koskaan kuvitella. He ovat olleet uskollisia ja omistautuneita, kestäen kauheita kärsimyksiä, jotkut kuoleman rajalle saakka. Kuitenkaan näiden miesten nimet eivät ole maailmalle tunnettuja.

Tuo ei ole ollenkaan asian ydin. Kun me seisomme Jumalan edessä tuomiolla, meitä ei tuomita palvelutehtäviemme, saavutustemme tai kääntyneiden lukumäärän mukaan. Tuona päivänä tulee olemaan ainoastaan yksi menestyksen mitta: olivatko sydämemme täysin antautuneet Jumalalle? Laitoimmeko syrjään oman tahtomme ja kaavamaisuutemme, ja otimmeko vastaan Hänen tahtonsa? Annoimmeko periksi yhteisön paineelle ja seurasimmeko väkijoukkoa, vai etsimmekö ainoastaan Häneltä ohjausta? Juoksimmeko seminaarista seminaariin, etsien tarkoitusta elämään, vai löysimmekö täyttymyksen Hänessä?

Minut on kutsuttu saarnaamaan Jumalan Sanaa kahdeksanvuotiaasta saakka. Ja voin rehellisesti sanoa, että koko elämässäni suurin iloni on ollut Herran Sanan kuuleminen. Minä tiedän, kun seison kansan edessä saarnaamassa, että puhun sanomaa, jonka Jumala on antanut minulle. Ja tuon sanoman on toimittava minun omassa sielussani, ennen kuin uskallan saarnata sitä toisille. Iloitsen odottaessani Herraa, kuullakseni, "Tämä on se tie, kulje siinä."

Nyt, 70-vuotiaana, minulla on ainoastaan yksi kunnianhimon kohde: että oppisin enemmän ja enemmän sanomaan ainoastaan niitä asioita, joita Isä antaa minulle. Ei mikään, mitä sanon tai teen itsestäni, ole minkään arvoinen. Minä haluan, että kykenen sanomaan, "Minä tiedän, että Isäni on minun kanssani, sillä minä teen ainoastaan Hänen tahtonsa."

Jatkuu..

[rita4]

4. Antautumisen polku tuo iloa kaikkialla, missä olet, ja kaikessa, mitä sinulla on.

Monet kristityt elävät jatkuvassa tyytymättömyydessä. He eivät ole milloinkaan tyytyväisiä siihen, mitä heillä on. He katsovat aina tulevaisuuteen ajatellen, "Jos voin vain tehdä tämän, tai jos minulla olisi tuo, olisin onnellinen." Mutta heidän haaveidensa täyttymys ei tule milloinkaan.

Oloihin tyytyminen oli valtava koetus Paavalin elämässä. Joka tapauksessa Jumala sanoi, että Hän käyttäisi häntä voimallisesti: "Hän on minulle valittu ase, kantamaan minun nimeäni pakanain ja kuningasten ja Israelin lasten eteen" (Apt. 9:15). Kun Paavali sai tämän valtuutuksen ensimmäistä kertaa, "heti hän saarnasi synagoogissa Jeesusta, julistaen, että hän on Jumalan Poika" (9:20, KR38:"kohta.."). Apostoli tuli rohkeammaksi jokaisesta saarnasta: "Saulus sai yhä enemmän voimaa ja saattoi Damaskossa asuvat juutalaiset ymmälle näyttäen toteen, että Jeesus on Kristus" (9:22).

Mitä tapahtui seuraavaksi? "Juutalaiset pitivät keskenään neuvoa tappaaksensa hänet" (9:23). Se siitä Paavalin kutsumuksesta saarnata Israelin lapsille. He eivät ainoastaan hylänneet hänen sanomaansa, vaan myös suunnittelivat hänen kuolemaansa. Mikä katastrofaalinen alku palvelutehtävälle, jonka Jumala oli sanonut olevan voimallinen.

Sitten Paavali päätti mennä Jerusalemiin tapaamaan Jeesuksen jäljelle jääneitä opetuslapsia. "Mutta he kaikki pelkäsivät häntä, koska eivät uskoneet, että hän oli opetuslapsi" (9:26). Nyt Paavali joutui kestämään vielä pahempaa hylkäämistä. Hänen omat veljensä Kristuksessa käänsivät selkänsä hänelle.

Lopulta, Paavali järkeili, "Ainakin voin tavoittaa pakanat." Silti, kun eräs huomattava pakana, Kornelius, etsi saarnaajaa, joka levittäisi evankeliumia hänelle, ei hän pyytänyt Paavalia. Sen sijaan hän kääntyi Pietarin puoleen. Epäilemättä Paavali kuuli iloista sanomaa Korneliuksen talosta: "Pyhä Henki on tullut pakanoillekin! Herra on paljastanut Kristuksen heille!"

Myöhemmin Paavalin oli istuttava Pietarin vierellä Jerusalemin konferenssissa, Pietarin julistaessa, "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitten teki teidän keskuudessanne sen valinnan, että pakanat minun suustani saisivat kuulla evankeliumin sanan ja tulisivat uskoon" (15:7). Näytti siltä, että Jumala oli päättänyt, että herätys tulisi pakanoiden keskuuteen jonkun muun kautta. Sen mukaan, mitä Paavali tiesi, hän jäisi katsomaan sivusta, kun se kaikki tapahtuu.

Mitä luulet Paavalin mielessä liikkuneen, kun hän koki näitä asioita? Totuus on, että sen kaiken kautta - pettymyksen, tuskan, elämän uhkaamisen - Jumala opetti palvelijalleen jotain ratkaisevaa: Paavali oppi olemaan tyytyväinen yksi askel kerrallaan.

Myöhemmin, kun Paavali saarnasi Antiokiassa, juutalaiset johtajat kiistelivät hänen sanomastaan. Niin Paavali julisti, "Katso, me käännymme pakanain puoleen" (Apt. 13:46). Paavali saarnasi siellä niille, jotka eivät olleet juutalaisia, ja suuret lukumäärät ihmisiä kääntyivät, "ja Herran sanaa levitettiin kaikkeen siihen maakuntaan" (13:49). Silti, ennen kuin Paavali ehti maistaa voittoa, "juutalaiset yllyttivät jumalaapelkääväisiä ylhäisiä naisia ja kaupungin ensimmäisiä miehiä ja nostivat vainon Paavalia ja Barnabasta vastaan, ja ne ajoivat heidät pois alueiltansa" (13:50).

Seuraavaksi Paavali käänsi katseensa kohti Ikoniumia. Kun hän saarnasi siellä, jälleen "suuri joukko sekä juutalaisia että kreikkalaisia uskoi" (14:1). Tuolle kaupungille tuli herätys. Mutta taas, "pakanat ja juutalaiset ynnä heidän hallitusmiehensä mielivät ryhtyä pahoinpitelemään ja kivittämään heitä" (14:5).

Voitko kuvitella Paavalin hämmennyksen ja pelon? Joka kerta hänen kutsumustaan uhkailtiin. Jumala oli luvannut hänelle hedelmällistä evankelioimisen palvelutyötä. Mutta joka kerta, kun hän saarnasi, häntä kirottiin, hänet hylättiin, hänen kimppuunsa hyökättiin ja häntä kivitettiin. Kuinka hän vastasi tähän? "Minä olen oppinut oloihini tyytymään" (Fil. 4:11).

Paavali ei kysellyt eikä valittanut. Hän ei vaatinut saada tietää, milloin hän pääsisi saarnaamaan kuninkaille ja hallitusmiehille. Hän sanoi, "Voi olla, että en näe nyt sitä, mitä Herra on minulle luvannut. Mutta kuljen uskossa eteenpäin, koska olen tyytyväinen siihen, että minulla on Jeesus. Hänen tähtensä minä voin elää joka päivä täyteydessä."

Jatkuu..

[rita4]

Paavalin tyytyväisyys oloihinsa oli tulosta Herralle luovutetusta elämästä.

Paavalilla ei ollut kiirettä nähdä kaiken tulevan täytetyksi elämässään. Hän tiesi, että hänellä oli raudanluja lupaus Jumalalta, ja hän piti siitä kiinni. Hän oli tyytyväinen palvelemaan siellä, missä hän milloinkin oli: todistamassa vanginvartijalle, merimiehelle, muutamalle naiselle joen varrella. Tällä miehellä oli maailmanlaajuinen toimeksianto, silti hän oli uskollinen todistamaan yksittäisille ihmisille.

Eikä Paavali ollut kateellinen nuoremmille miehille, jotka näyttivät kulkevan hänen ohitseen. Kun he matkustelivat ympäri maailmaa, voittaen juutalaisia ja pakanoita Kristukselle, Paavali istui vankilassa. Hänen täytyi kuunnella sanomia suurista väkijoukoista, joita käännyttivät ne miehet, joille hän oli kamppaillen julistanut armon evankeliumia. Kuitenkaan Paavali ei kadehtinut noita miehiä. Hän tiesi, että Kristukselle itsensä luovuttanut mies tietää, kuinka tullaan alennetuksi ja ylennetyksi: "Ja suuri voitto onkin jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa... kun meillä on elatus ja vaatteet, niin tyytykäämme niihin" (1Tim. 6:6,8).

Tämän päivän maailma saattaisi sanoa Paavalille, "Olet nyt elämäsi lopussa. Sinulla ei ole säästöjä eikä sijoituksia. Sinulla ei ole mitään muuta kuin vaihtovaatteet." Minä tiedän, mikä Paavalin vastaus olisi: "Ehkä, mutta minä olen voittanut omakseni Kristuksen. Itse asiassa minulla on oikea elämä."

"Mutta paholainen on aina kiusaamassa sinua, Paavali. Sinä elät jatkuvassa tuskassa. Itse asiassa sinä kärsit enemmän kuin kukaan tuntemani. Kuinka tämä on mahdollista?"

"Minä iloitsen ahdistuksissani. Kun olen heikko, silloin olen todella vahvimmillani. En mittaa voimaani maailman mittojen mukaan, vaan Herran mittojen mukaan."

"Entä kilpailijasi, Apollos? Väkijoukot kuuntelevat häntä. Sinä palvelet vain pieniä ryhmiä, tai ainoastaan yhtä ihmistä. Apollos on eloisa puhuja, mutta sinun puheesi on kurjaa, Paavali."

"Tuollaiset asiat eivät minua vaivaa. En minä etsi kunniaa tässä elämässä. Minulla on ilmestys siitä kirkkaudesta, joka odottaa minua."

"Mutta entä Jumalan lupaus sinulle? Hän sanoi, että todistaisit kuninkaille. Ainoa kerta, kun teit sitä, oli kahleissa. Sinun oli saarnattava, kun olit vanki. Missä on Jumalan lupauksen täyttymys elämässäsi?"

"Herrani on pitänyt sanansa minulle. Se ei tapahtunut sillä tavalla, kuin minä odotin, vaan Hänen tavallaan. Kahleistani huolimatta minä saarnasin Kristusta kokonaisuudessaan. Ja nuo hallitsijat saivat piston sydämiinsä. Kun lopetin saarnaamisen, he vapisivat. Herra antoi minulle suosion, omalla tavallaan."

"Paavali, sinä olet päätynyt hulluksi. Jokainen Aasiassa on kääntynyt sinua vastaan. Mitä enemmän rakastat toisia, sitä vähemmän sinua rakastetaan. Olet raatanut kaiken tämän ajan rakentaaksesi Jumalan seurakuntaa, jopa tekemällä toisarvoisia tehtäviä. Mutta kukaan ei arvosta sitä. Jopa ne paimenet, joita valmensit, pilkkaavat sinua nyt. Jotkut ovat jopa kieltäneet sinua tulemasta saarnaamaan. Miksi jatkat tätä työtä? Et ole menestynyt millään tavalla."

"Olen jo valmiiksi jättänyt tämän maailman, kaikkine kunnianhimoineen ja turhuuksineen. Minä en tarvitse ihmisten ylistyksiä. Ajattele, minut vietiin paratiisiin. Kuulin sanomattomia sanoja - sanoja, joita ihmisten ei ole laillista lausua. Sinulla siis voi olla kaikki tämän maailman kilpailut ja kamppailut. Minä olen päättänyt, että minä en tunne keskuudessanne mitään muuta kuin Kristuksen, ja Hänet ristiinnaulittuna.

Minäpä kerron sinulle, että minä olen voittaja. Olen löytänyt kallisarvoisen helmen. Jeesus antoi minulle voimaa laittaa pois kaiken, ja ostaa sen itselleni. No, minä laitoin pois kaiken ja nyt minua odottaa kruunu. Minulla on tässä elämässä vain yksi päämäärä: nähdä Jeesukseni, kasvoista kasvoihin. Ei tämän nykyisen ajan kärsimyksiä voi verrata siihen iloon, joka minua odottaa."

Olkoon meidän sydämenne kuin Paavalin, ja luovuttakaamme elämämme Herralle.