Mikä vie uskon vaarallisille vesille?

[rita4]

Tänään tahdon kirjoittaa eräästä tärkeästä ja samalla hyvinkin vaarallisesta aiheesta, joka tuhoaa uskontilan ja vie pelkoon, ahdistukseen, riippuvuuteen sellaisista asioista, jotka eivät ole hyväksi kenellekään. Se on kuin juuri, jonka lonkerot levittäytyy pitkin sydäntä ja aivoja, henkeämmekin ja niitä on erittäin vaikeaa saada pois, irti revittyä, koska ne on niin lujassa, kun kerran on saanut sydämeemme ne juurensa istutettua.

Taidat jo tietääkin mikä se sellainen juuristo on.. Sehän on katkeruuden juurakko, joka ovelasti ja kuin salaa istuttaa ensin kuin siemenen sydämeemme ja kas vain jonkin ajan kuluttua se alkaakin kasvattaa jo juurta ja levittäytyä.. Jonka jälkeen sitä on erittäin vaikeaa saada pois revittyä enään. Siksi olisikin hyvin tärkeää pyrkiä ja oppia elämään jatkuvassa anteeksi annossa, ristin juurella viipyen. Mutta joskus se vain kuin saa rauhassa kasvaa ja vahvistua, vaikka mielestämme olemmekin jo antaneet meitä vastaan rikkoneille anteeksi, niin emme pysty, tai edes halua nähdä erinäisiä vaikeuksiamme ja ongelmiamme uskomme hiipumisessa juuri katkeruudestamme johtuviksi.

En nyt kirjoita ylhäältä ja esittäen suurta, tai puhdasta, viatonta, ei! Puhun kokemuksesta ja siitä hirveydestä, mitä katkeruus sai aikaan elämässäni ja sydämessäni ja kuinka vaikeaa sitä oli huomata juuri siitä johtuvaksi, kun oli niin rankkaa ja kuivaa uskossa olo ja ihmissuhteet tökki ja vähän kaikki tökki. Kukaan ei uskaltanut sanoa minulle, vaikka moni ehkä sitä epäilikin, että: minulla on katkeruus ja anteeksi antamattomuus sydämessäni, enkä ole siitä vapautunut.

Ja silloin päätin, kun sitten viimeinkin pitkän rukoustaistelun, monien kyynelien ja epätoivonkin jälkeen vapauduin vain ja yksin Jeesukseni kautta ja avun, rakkauden ja voiman kautta antaa anteeksi ja unohtaa, niin päätin, että: Jos tapaan ihmisen ja näen hänen elävän samassa rapakossa missä itsekin silloin elin, niin varoitan siitä ja kehotan menemään verisen ristin juureen tekemään parannusta ja pyytäen vapautusta tuon järkyn juurakon irti sydämestä saamiseksi. Omassa voimassa, paraskaan uskova ei sitä irti saa revittyä. Siihen Aina tarvitaan Jumalan voimaa ja apuja, kärsivällisyyttään ja rakkauttaan, jne..Sekä toisten uskovien esirukouksia.

En enään muista miten pitkä se taistelu oli saada se kamala juurakko irti revittyä sydämestäni, mutta taistelu oli kova ja olin kuitenkin sen asian kanssa yksin, joka on aina huonontava asia, mutta ei mahdottomuus vapautua siitä. En kertonut siitä miten olin kaunainen vanhempiani, sisaruksiani, ex-miestänkin ja sen sukua kohtaan..He kohtelivat minua hyvin kylmästi ja tylysti, loukaten herkkää sisintäni pahemmin kuin kukaan koskaan. Ja olin kerinnyt olla uskossakin jo vuosia, taisi olla ihan yli 10v jo uskossa oloani takanani, enenkuin Herra alkoi puhua, että nyt r on aika tehdä tämäkin asia valmiiksi ja loppuun saattaa ja lopettaa menneiden muistelu, sekä anteeksi antamattomuus heitä kohtaan. En nähnyt itse asiaa niin vakavana silloin, mutta nyt oikein tajuan miten Vakava asia se on ihmisen elämässä ja sydämessä, jos siellä asuu anteeksi antamattomuus, katkeruus, ikävissä asioissa eläminen, siis niiden muistelu.

Monesti senkin jälkeen on koittanut anteeksi antamattomuuden synti kietoa mieleni ja sydämeni ja saada minut katkeroitumaan..Mutta kun sitä silloin kerran vihdoin vapauduin ja näin miten paha ja kamala se asia on uskovan sydämessä, ja miksei uskosta osattomankin sydämessä, niin en suostu enää siihen, vaan pyrin menemään asian kanssa ristin juurelle rukoilemaan ja pyytämään voimaa antaa anteeksi ja unohtaa, siunata vain. Tee sinäkin rakas ystäväni niin! Älä elä enään menneissä, äläkä ainakaan anteeksi antamattomuuden synnissä ja anna siten sydämesi katkeroitua. Sillä sen jälkeen uskosi on kuivaa ja epäuskoa täynnään. Siunausta ja voimia sinulle!

Jes. 38:17 Katso, onneksi muuttui minulle katkera murhe: sinä rakastit minun sieluani, nostit sen kadotuksen kuopasta, sillä sinä heitit kaikki minun syntini selkäsi taa.

[rita4]

Niin; katkeruus! Olen nyt erään veljen takia joutunut syvemminkin pohtimaan sitä, miten juuri katkeroituminen vie uskonkin kuin padon partaalle, että jos pato aukaistaiskin, niin se katkeruuden sappi leviäisi pitkin ja poikin silloin. Noh, toi oli huono vertaus. Mutta näen kuin padon ja siellähän on paljon vettä, jonka normaali kulkeminen on estetty. Ja ainahan joskus sattuu, että ne padotkin murtuvat ja voi sitä vesimäärää, mitä sieltä syöksykään eteenpäin silloin valtoimenaan.. Pysäytäppä se sitten.

Niin ja onhan katkeruus: juuri/juurakko, mutta se voisi tietenkin myöskin olla kuin pato, johon se kootaan ja siellä se odottaa vain milloin pääsisi kuin purkautuun ja lateleen sen kaiken mitä sisälle on padottu sinä aikana, siitä lähtien, kun tuo katkeroituminen/kiukku on alkanut ..Siellä se kuohuu ja kiehuu ja kuplii ja jos sitä ei viedä ristin juurelle ja pyydetä Jeesuksen veren suojaa, veren pesua, sekä Herran apua ja voimaa, johdatusta, anteeksiantoa, sekä vapautusta, niin jonain päivänä se pato voi murtua ja se kaikki paha, sekä sopimaton uskovalle, niin mitä siellä on padottuna purkautuukin vauhdilla ja ei siinä silloin enää kerkiä aatella mitä tapahtuu ja mitä sanoo, tekee ja aivan takuulla sopimattomin sanoin ja käytöksin riehuu ja mustamaalaa toista, ym..Kamalaa ja pahaa pääsee tapahtumaan silloin!

Katkeruus, niin se on myöskin juuri, joka vahvistuu ja kasvaa, kasvaa, ja menee yhä vain kauemmaksi ja kauemmaksi puun (Elämänpuu/Jeesus Kristus) juurelta ja se kaikki paha, väärä, ilkeä, sopimaton ja vihantunteet kiinnittyy sydämeen. Ja sitähän ei sieltä pois noin vain saadakkaan, koska hyvin harvoin asianomainen edes itse tajuaa olevansa katkera ja anteeksiantamaton, loukattu, tms.. Ja jos tajuaakin, niin ei kuitenkaan halua luopua siitä, koska se tuottaa tietynlaista "iloa" mielen alueelleen. Se on oikeastaan ovelaa miten tuo katkeruus juurtuu sydämeen ja monet kokeekin sen olevan aivan kuin ihan oikeitettuakin, että on nurjat ajatukset ja tunteet jotakin, tai joitakin kohtaan, jota ne ei todellakaan koskaan ole, siis oikeutettuja, koska: meidän tulisi haluta muutosta ja muuttua niin, ettemme kantaisi sitä raskasta kivireppua päivittäin selässämme, jonka saa aikaan juuri se katkeroitumisemme. Ja monet kuin haluaakin elää siinä, koska tavallaan ja kuin salaa he nauttii sisimmässään, kun he miettii mitä kaikkea hän voisi sanoa, tai jopa tehdä noille, tuolle, jota kohtaan on syntynyt anteeksiantamattomuuden ja katkeruuden juuristo. Viha saa aikaan tosi hurjiakin ajatuksia ja lopulta tekojakin, jos ei ole osannut, tai vain halunnut niitä sydämen mustia kohtiaan tuoda veripesulaan ristin juurelle.

Minä olen itse ollut hyvin vahvasti katkeroitunut ja se oli vaikeaa aikaa, kun Herra näytti sen minulle ja ehdotti sen vyyhden purkamista ja juuriston hajoittamista. Mutta nyt kiitän Jumalaa siitä, että Hän tahtoi auttaa minua pääsemään irti tuosta kamalasta juuristosta sydämessäni, joka oli tullut hylkäämisestä, sekä rakkaudettomuudesta, satuttamisista ja nollana pitämisestä ym..Mutta jos sinulla on sydämessäsi katkeruutta ja sen myönnätkin jo ja haluat siitä eroon päästä ja vapauteen, rauhaan, iloonkin, niin muista, että: se ei koskaan tapahdu sormia näpsäyttämällä, tai vain jonkun rukoustenkaan kautta tosta vain; Ei! Vaan se on aina prosessi. Joillakin lyhyt aikainen, joillakin sen käsittely ja irroittelu voi viedä kauankin aikaa. Mutta aika ei olekaan siinä se tärkein asia, ei! Vaan siitä Vapautuminen; ennemmin tai myöhemmin, jonka jälkeen voi katsoa sitä ihmistä jälleen rakkaudellisin silmin ja sydämen aatoksin silmiin ja olla Kristus tuoksuna jälleen maailmassakin. ! Kiitos Herralle!

Ef. 4:30-32
Älkääkä saattako murheelliseksi Jumalan Pyhää Henkeä, joka on teille annettu sinetiksi lunastuksen päivään saakka. Kaikki katkeruus ja kiivastus ja viha ja huuto ja herjaus, kaikki pahuus olkoon kaukana teistä. Olkaa sen sijaan toisianne kohtaan ystävällisiä, hyväsydämisiä, anteeksiantavaisia toinen toisellenne, niinkuin Jumalakin on Kristuksessa teille anteeksi antanut.

Jes. 38:17 Katso, onneksi muuttui minulle katkera murhe: sinä rakastit minun sieluani, nostit sen kadotuksen kuopasta, sillä sinä heitit kaikki minun syntini selkäsi taa.

[rita4]

Tuossa aikaisemmin pohdin katkeruutta, joka on tosi kamala kaveri, jos sen antaa tulla juurtumaan sydämelleen: tuhoamaan elämää ja ihmisuhteita ym, syystä tai toisesta. Mutta Kiitos Herralle, siitä voi vapautua, jos todella sitä vain tahtoo. Se on paljolti kuitenkin tahdon kysymys ja onko jo kuin mieltynyt elämään katkeruutensa kanssa, niin että se on kuin oikeutettuakin..? Monet rypevät katkeruuden suossa, jonka juuria kasvaa koko ajan lisää ja pääjuuri, se, mistä se sai alkunsa on jo kaukana menneisyydessä, mutta sitä ei ole tahdottu, tai osattu edes alkaa repiä irti sydämen maaperästä. Ja valitettavasti se myöskin näkyy ja kuuluu, maistuu ulkopuolisellekin, kun ihminen, uskova elää katkeruuden juurikon vyöttämänä. Se on kurjaa katseltavaa, tai kuunneltavaa.. rasittavaakin.

Siinä on vain yksi asia tehtävissä sen jälkeen, kun on tullut niin vahva halu päästä siitä irti, että: sen voi irroittaa vain oma halu vapautua siitä, päästä vapauteen, sekä yhtälailla haluten sekä opetellen; viedä asiaansa rukouksessa verisen Golgatan ristin juurelle kerta toisensa jälkeen, jotta; Jeesus Kristus sen irrottaisi sieltä sydämen maaperästä aivan täydellisesti. Hän Voi sen tehdä, mutta ensin toki pitää tulla itselle halu vapautua siitä, lopettaa toisten syyttäminen ja syyllistäminen, tuomitseminen, ym.. Sekä sanoisinko; Vääränkinlainen itsesäälissään rypeminen, niin siitä on samalla irrottauduttava ja noustava pois itsesäälin syövereistä. Sekin onnistuu vain ristin juurella rukoillen olemisella; Herramme avulla, sekä voimassa!

Olimmepa sitten syyttömiä, tai syyllisiä itsekin siihen, että se katkeruus pääsi alkamaan kasvamaan mielessämme, niin sillä ei sittenkään ole loppujen lopuksi niin suuri merkitys kuin voisi luulla. Enempikin näkisin sen, että: kun syntyy sydämen halu antaa anteeksi, sopia, unohtaa ja mennä jo eteenkinpäin. Niin siitä vasta voi alkaa vapautuminen ja saada rauhakin sydämeensä takaisin asumaan, rauha Jumalan kanssa ja rauha ihmisten kanssa, rauha ja levollisuus sydämeensä. . Ehkä siitä, jonka takia on katkeroitunut, niin ehkei hänestä tule silti sydänystävää, mutta tulee ainakin vapaus siitä juurikosta, jonka juuret ovat usein hyvinkin vahvat ja paksut, ja joita ei saa irti useinkaan enää omin voimin. Mutta Herramme avulla ja rukouksella, omalla parannuksenteon tärkeydelläkin siihen on hyvä pohja ja apu.

Oletko päättäväisesti vain rukoillut siitä vapautusta Herraltasi? Älä luovuta, vaikka et heti onnistuisikaan vapautumaan siitä, koska se on usein pitkä ja kivuliaskin prosessi, mutta se kannattaa, voin vakuuttaa sen sinulle rakas ystäväni! Lopussa kiitos seisoo sanotaan ja tässä jos missä se pitää paikkansa. Pysy vain päättäväisesti; rukouksessa ja pysy Jeesukseen katsovana, uskovana, ristinsä juurella itsekin parannusta tekevänä, viipyvänä ja lue Sanaa, Raamattua. Niin huomaat miten se ajattelusi, tunteesi, ym pikku hiljaa, kuin salaa alkaa muuttua ja ilo palaa elämääsi.. Tiedän mistä puhun (kokemus)

Mutta mielessäni on eräs toinenkin kompastuskivi, joka vie uskomme helposti ns vaarallisille vesille ja se on; kateus, ja ylpeys. Sillä, jos meillä on kateutta toista uskovaa kohtaan, kadehdimme hänen uskoaan, puheitaitojaan, tms.. Niin se kateus johtaa lopulta katkeruuteenkin ja saattaa laittaa meidät kuin kilpailemaan siitä: kuka on kunnon uskova ja kuka osaa olla paremmin, tai palavammin Herran käytössä. Tai sitten sen toisen uskon seuraaminen masentaa mielen ja saa meidät luovuttamaan ja emme enää kuin jaksa, välitäkään kilvoitella uskossamme, vaan lyömme kuin hanskat naulaan tyyliin; "Mitä kannattaa, en kuitenkaan koskaan opi, osaa, pysty siihen, mitä tuo toinen osaa ja pystyy, ja on väkevästi Herran käytössä, tms?"

Mutta rakas uskova ystäväni; Älä katso toisiin, toiseen, älä kenenkään taitoihin, puhekykyyn, tms. Koska mistä sinä voit edes tietää: mitä sillä toisella on,... jota kadehdit, niin mitä vaikeuksia tms hänellä mahdollisesti on omassa elämässään, ongelmia, vaikeuksia, surua, kipua, tms.. Joka on vain saanut ehkä hänet pysymään ristin juurella useammin ja sen myötä hänellä ei enää ole muuta jäljellä elämässään, kuin yksin rakkaus ja turvautuminen yksin Jeesukseen Kristukseen! Ja hän saattaisi mielellään vaihtaa osia sinun kanssasi ja ottaa se elämä itselleen, minkä Herra on sinulle lahjoittanut, joka ei ehkä olekaan niin vaikeaa ja raskasta, kuin miltä se sinusta itsestäsi tuntuu, tai: mitä se hänellä itsellään siellä arjessaan on..Miksi siis kadehtia häntä? Ei kannata, vaan käännä jo katseesi Golgataa kohti ja katso yksin Kristukseen Jeesukseen ja kiitä siitä, mitä Isä Jumala on sinun elämääsi jo antanut ja tulee vielä antamaankin, kun tahdot elää täysillä, voimiesi mukaan tietty; uskoasi todeksi.

Sitten tuo ylpeys, kuinka helposti se nostaakaan päätään ja sitä kuin alkaa pian kuvitella ja toivoakin olevansa muita parempi ja pyhempi, hurskaampi, enempi Herran käytössäkin oleva, kuin tuo ? on. Katsomme jälleen ihmiseen, tai ihmisiin ja tahdomme olla jotain suurta ja parempaa, pyhempää, ym.. Eihän se sydän heti ole ylpeä, vaikka oiskin kateellinen jollekin toiselle, mutta voi, kuinka helposti ja nopeasti se ylpeydenhenki tulee esiin ja jos sitä kuin ruokkii, tai ruokitaan muidenkin kautta: kehumisilla ja jatkuvalla korottamisella, tms.. Niin sieltä se ylpeydensynti alkaa nostaa päätään, kerta kerralta yhä enemmän ja enemmän vain. Ja lopulta sitä jo kuvitteleekin olevansa niin hurskas ja pyhä, oikeamielinen, lähellä Herraakin eläväkin, sekä Raamatussa kiinni pysyvä, että: Alkaa katsoa jotakin, tai joitakin kuin nenänvarttaan pitkin; halveksuen ja vältellen, erottautuen paremmaksi uskovaksi kuin joku muu, tai muut.. Se jos mikä on Hyvin Vaarallinen tila uskovan sydämessä!

Me tiedämme mitä Raamattu sanoo ylpeydestä ja se varoittaa meitä joka ainoaa ylpeyden synnin vaarallisuudesta. Se kun vie poispäin ristiltä, kun; on jo olevinaan, mukamas, niin hyvä uskova ilman ristiä, ilman veren pesuakin, ilman Raamatun Totuudessa pitäytymistä, ym ym.. (tiedänhän jo mitä Raamattu sanoo, ja tiedän miten pitää uskovana elää, enkä enää tahdo tehdä syntiäkään, ja..) Ja huomioi tämä; "Kun ihmisen sydän ylpistyy, alkaa hän luulla itseään jotenkin paremmaksi toisia, niinpä, ja kyllähän sielunvihollinen pitää kyllä siitä huolen, ettei sitä aluksi [i]edes välttämättä huomaa itse, vaan iloitsee vain hyvyydestään ja uskollisuudestaan, kun saa ja osaa olla ihmisten kanssa, jne.."[/i] Mutta ajan oloon se alkaa jo näkyä käytöksesä, ylimielisyytenä ja siten helposti karkottaa vain ihmisiä läheltään kauemmaksi... Ei hyvä, ei!

Mutta kun menee sinne verisen ristin juurelle, ja pyytää,että: Jeesus Kristus avaisi hengen silmämme näkemään itsestämme ja vain itsestämme: Totuuden, niin kun sitä päättäväisesti rukoilee, koska haluaa olla vilpitön, Herran käytössäkin oleva, ym.. Niin uskallan sanoa, että, JOS siellä on ylpistymistä, vääränlaista ajattelua ja uskomista, tms, niin kyllähän Pyhä Henki alkaa sitä yhä enemmän näyttää ja avata sydämellemme ja joudumme näkemään; "oman raadollisuutemme ja vajavaisuutemme, heikkoutemme ja ylpeytemme synnin, tai jotain muuta, jota on ensin hyvinkin vaikeaa edes uskoa sen olevan totta, vaan ajattelemme sen ajatuksen, puheen tulleenkin viholliselta, joka koittaa vain masentaa ja syyttää.. Mutta se on jo yksi merkki ylpeydestä, kun ei halua, tai pysty näkemään itsessään mitään väärää, sopimatonta.. Ja siitä on tehtävä parannus, suostuttava kuolettaan lihansa tahto, itsensä koroittaminen, ym!"

Kiellämmekö yhä sen, siis että olemme tulleet ylpeiksi ja koviksi, rakkaudettomiksi ja että: meidän rakkautemme onkin vain; esittämistä, esillä oloa, paikasta toiseen kulkemista, jotta voisimme sitten kertoa miten jälleen tälläkin kertaa Herra käytti minua ja sain olla käytössään ja nähdä sitä ja tätä, kun puhuin, tai jaoin traktaatteja, tms.. Nousiko hattuun?

Tai kun halutaan olla esillä, muita parempia ja koroitetaankin vain omia tekemisiämme, puheitamme, menojamme, rukouksiamme, tms.. Mutta kas vain; emme koroitaakaan kaikessa Häntä, ja vain Häntä yksin, jolle kuitenkin loppujen lopuksi kuuluu KAIKKI kunnia, kiitos ja ylistys! Siispä; teimmepä sitten jotain, tai olimme tekemättä, niin kaikki kiitos ja kunnia kuuluu Yksin Herrallemme ja Jumalallemme, ei koskaan meille itsellemme, Ei! Elikkäs; Koroittakaamme ja kirkastakaamme yksin ja ainoastaan vain; Herraamme Jeesusta Kristusta, ja sanoisimme nöyrinä näin:

"Minä tein vain sen mihin olin kehotuksen saanut, mutta Herra antoi sanat, voiman, viisauden ja auttoi minua kertomaan evankeliumia sen mukaan kuin oli ja on Hänen tahtonsa. Enhän minä ole mitään, vain astia, savea, tomua, heikko ja vajaa.. Mutta Jeesus Kristus on se, jonka avulla ja voimassa, johdatuksessaan Henkensä kautta minäkin sain olla Hänen käytettävissään. Siksi annan kaiken kiitoksen kaikesta ja kunnian, ylistyksenkin vain Herralleni ja Vapahtajalleni Jeesukselle Kristukselle ja iloitsen, kun sain olla Hänen käytettävissään, tällaisenani !"

Sananl. 8:13 Herran pelko on pahan vihaamista. Kopeutta ja ylpeyttä, pahaa tietä ja kavalaa suuta minä vihaan.

Ef. 4:
29 Mikään rietas puhe älköön suustanne lähtekö, vaan ainoastaan sellainen, mikä on rakentavaista ja tarpeellista ja on mieluista niille, jotka kuulevat.
30 Älkääkä saattako murheelliseksi Jumalan Pyhää Henkeä, joka on teille annettu sinetiksi lunastuksen päivään saakka.
31 Kaikki katkeruus ja kiivastus ja viha ja huuto ja herjaus, kaikki pahuus olkoon kaukana teistä.
32 Olkaa sen sijaan toisianne kohtaan ystävällisiä, hyväsydämisiä, anteeksiantavaisia toinen toisellenne, niinkuin Jumalakin on Kristuksessa teille anteeksi antanut.

[rita4]

Niinpä, siinä lueskelin noita vanhempia kirjoituksiani, ja allekirjoitan ne edelleenkin. Mutta se mikä nyt on ollut sydämelläni, niin se on ehkä enempikin anteeksiantamattomuuden synti. Olen joutunut siihen itse törmäämään vähän liiankin usein elämäni aikana ja varsinkin uskossa oloni aikana. Koska näkisin, että nämä asiat ovat vaarallisempia, sekä vaikeimpia meille, jotka jo olemme Herran Jeesuksen anteeksiannon kautta, sekä verensä puhdistuksen kautta saaneet syntimme anteeksi, ja tarkoitus on aivan varmasti Isällä Jumalallamme, että: eläisimme puhdasta elämää, kilvoitellen uskossamme; ollen kuuliaisia hänen Sanalleen, sekä pyrkien rakkauden kautta olemaan hyviä esimerkkejä maailmassa, niillekin, jotka eivät vielä tunne henk koht Vapahtajaansa Jeesusta Kristusta. Mutta myöskin elämään sovussa ja toistensa kunnioittamisessa niiden kanssa, jotka jo ovat Kristuksen omia.

Room. 12:
9 Olkoon rakkaus vilpitön, kammokaa pahaa, riippukaa hyvässä kiinni.
10 Olkaa veljellisessä rakkaudessa helläsydämiset toisianne kohtaan; toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne.

11 Älkää harrastuksessanne olko veltot; olkaa hengessä palavat; palvelkaa Herraa.
12 Olkaa toivossa iloiset, ahdistuksessa kärsivälliset, rukouksessa kestävät.
13 Pitäkää pyhien tarpeet ominanne; harrastakaa vieraanvaraisuutta.
14 Siunatkaa vainoojianne, siunatkaa, älkääkä kirotko.

15 Iloitkaa iloitsevien kanssa, itkekää itkevien kanssa.
16 Olkaa keskenänne yksimieliset. Älkää korkeita mielitelkö, vaan tyytykää alhaisiin oloihin. Älkää olko itsemielestänne viisaita.
17 Älkää kenellekään pahaa pahalla kostako. Ahkeroikaa sitä, mikä on hyvää kaikkien ihmisten edessä.
18 Jos mahdollista on ja mikäli teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien ihmisten kanssa.

Tuo Raamatun paikka nousi sydämelleni, siinä on hyvää opetusta ihan meille jokaiselle.

Niin mikä vie uskon jopa ihan vaarallisillekin vesille, myrskyn silmään? Sellaiseen sydämen ja sielun myrskyyn, joka vie kateuteen ja katkeruuteen, kuin myöskin jatkuvaan asian, tai asioiden muisteluun negatiivisessa mielessä. Kun kaiken näkee vain loukkauksena ja hylkäämisenä, jopa avioliitossa ehkä jopa toisen ihmiseen ihastumisena ja itse jää kuin entiseksi, joka ei enää kelpaakkaan toiselle. Uskon, että moni saattaa kokea sen saman asian, kun joku, ulkopuolinen, siis toinen ihminen alkaakin kiinnostaa toista puoliskoa liiankin paljon. Minä jouduin sitä kokemaan paljonkin ensimmäisen mieheni kohdalla aikoinaan. Ja se loukkaa. Se repii sydämen irti paikoiltaan ja nostaa jopa vihantunteita, kateutta, katkeruuttakin, jos se kestää pitkään, tai että avioliitto päätyykin sen takia.

Mutta mitä se myöskin aiheuttaa, jos tämä ihastus-suhde vain jatkuu ja siitä saa aina vähän väliä kuulla, miten se toinen sanoi sitä tai mitä se teki, tai missä se on töissä, asuu, tms.. Kun se toinen nainen tuleekin omissa korvissa kuullessa rakkaammaksi ja kaivatuksi sille omalle miehelle, tai miksei toisinkinpäin; miehelle kuunnella ja nähdä, miten se toinen rakastuu toiseen mieheen, aivan sama kumminpäin, mutta kun ollaan uskossa, niin minusta se on silloin aivan liian vaikea asia ymmärtää, joka johtaa siihen, että se puoliso on tulossa vieraaksi, eikä enää ole mitään yhteistä puheenaihettakaan hänelle sillloin.

Ja yöt menee miettiessä, miten minua lyödään ja rikotaan, petetään, kun en olekkaan enää rakas, enkä edes tärkeä. Huomata miten se toinen aina vain ajattelee sitä toista naista ja siitä unelmoi..Ja hänen nimensäkin on ihan huulilla, sekä on poissaoleva, muun kautta elää, kuin vain voisi unohtaa, ettei voikkaan niin helposti saadakkaan itselleen sitä toista naista, johon jo ihan rakastui. Ja saat olla ihan varma, että saatana nauttii tilanteesta ja tuo mieleen kaiken mitä on tapahtunut jo ja kaiken muunkin, mikä ei ole edes tottakaan..Se kiusaa ja valvottaa, kun sydän on murheissaan..

Mutta sitten, aivan yllättäen, yht'äkkiä; Herra Jeesus alkaakin puhua sydämelle, että: Sinä olet anteeksiantamattomuuden tilassa ja sinun pitää antaa anteeksi kaikki.. Sehän on aina oma päätös, suostua antaan anteeksi, tai sitten ei. Mutta, kun menet Herran Jeesuksen eteen juuri siinä paikassa ja hetkessä, missä Hän alkoi puhua sinulle anteeksiannosta, niin älä jätä sitä siihen, tai siirrä myöhemmäksi, ei. Vaan pyydä ensin Herraltasi anteeksi ja pyydä voimaa antaa sille toisellekin anteeksi. Ja kun teet sen koko sydämelläsi, niin aivan varmasti myöskin saat Häneltä voiman antaa anteeksi ja unohtaa omat, sekä saatanan tuomat valheet sydämellesi ja vain Päättää antaa kaiken anteeksi. Ja sen jälkeen voit taas nukkua yösi tyytyväisenä ja rauhassa.

Ja kun sen teet niin satavarmnasti taas tulee sitä puhettakin sille toiselle ja elämä pikkuhiljaa tasottuu ja voit vain luottaa siihen, että; Jeesus kyllä auttaa, kun vain pysyt Hänen lähellään ja turvaat kaikessa yksin vain Häneen. Älä enää silloin jää kaunaisuutesi, vaan ala taas elää, sekä uskalla iloita elämäsi päivistä, jotka Isä on sinulle lahjoittanut! Hän antoi sinulle puolisosi, ja sinut hänelle, tarkoituksenaan, että; Tuette ja rakastatte toisianne, sekä pyydätte, että annatte toisillenne kaiken anteeksi. Silloin Pyhä Henki voi toimia elämässänne!!

Mark. 11: 25-26
Kun seisotte ja rukoilette, niin antakaa anteeksi, jos jollakulla teistä on jotakin toistanne vastaan, että myös teidän Isänne, joka on taivaissa, antaisi teille anteeksi teidän rikkomisenne." Mutta jos te ette anna anteeksi, niin ei Isännekään, joka on taivaissa, anna anteeksi teidän rikkomisianne.