David Wilkersonin kirjoituksia

Pitkiä kirjoituksia, kirjojen esittelyä, ym..

Re: David Wilkersonin kirjoituksia

ViestiKirjoittaja rita4 » 12.11.2014 12:59

Jeesus ja myrskyt
David Wilkerson

Jeesus käski opetuslapsensa veneeseen, vaikka tiesi heidän joutuvan matkalla myrskyn silmään. Raamattu sanoo, että "hän vaati opetuslapsiansa astumaan venheeseen". Vene joutuisi keskelle myrskyä ja kohta se hyppelisi aalloilla kuin pullonkorkki. Opetuslapset kokisivat mini-titanicin - ja Jeesus tiesi sen etukäteen.

"Ja kohta hän vaati opetuslapsiansa astumaan venheeseen ja kulkemaan edeltä toiselle rannalle, sillä aikaa kuin hän laski kansan luotansa." (Matt. 14:22) Missä Jeesus oli? Hän oli vuorilla ja katsoi järvelle. Hän rukoili, että opetuslapset kestäisivät koetuksen, joka heillä oli edessä. Venematka, myrsky, aallot ja tuulet olivat kaikki osa Isän suunnitelmaa. He oppisivat elämänsä tärkeimmän asian - kuinka löytää Jeesus keskeltä myrskyä.

Opetuslapset pitivät Jeesusta ihmeiden tekijänä, miehenä joka muutti leivät ja kalat tuhansien ruuaksi. He pitivät Jeesusta syntisten ystävänä, miehenä joka toisi pelastuksen kaikelle kansalle. He tiesivät Jeesuksen täyttävän kaikki heidän tarpeensa, jopa maksavan heidän veronsa kalan suusta saadulla rahalla.

He tunnustivat Jeesuksen olevan "Kristus, Jumalan ainut Poika". He tiesivät, että hänen sanoissaan oli iankaikkisuus. He tiesivät, että hänellä oli valta yli kaikkien Paholaisen juonien. He pitivät häntä opettajana, joka näytti heille miten rukoilla, antaa anteeksi, sitoa ja päästää vapaaksi. Mutta he eivät olleet oppineet tunnistamaan ja löytämään Jeesusta keskeltä myrskyä.

Tässä on myös monien meidän ongelmiemme juuri. Me luotamme Jeesuksen parantavan ja tekevän ihmeitä. Me uskomme hänen pelastavan ja antavan syntimme anteeksi. Me pyydämme häntä täyttämään tarpeemme ja luotamme hänen vielä kerran vievän meidät kirkkauteen. Mutta kun yllättävä myrsky iskee keskelle elämäämme ja kaikki näyttää hajoavan käsiin, meidän onkin vaikeaa nähdä Jeesusta missään lähellä. Me emme usko, että hän sallisi myrskyjä opettaakseen meille luottamusta. Me emme ole aivan varmoja, että hän on lähellä kun elämä näyttää nurjan puolensa.

Opetuslapset oppivat myrskyssä vain yhden asia - vain yhden! Yksinkertainen opetus - ei mikään syvä, mystinen tai maata järisyttävä. Jeesus yksinkertaisesti halusi heidän luottavan, että hän on Herra kaikissa elämän myrskyissäkin. Hän halusi opetuslasten säilyttävän ilonsa, uskonsa ja luottamuksensa pimeimmän koetuksen hetkellä. Siinä kaikki.
Sananl. 8:17 Minä rakastan niitä, jotka minua rakastavat, ja jotka minua varhain etsivät, ne löytävät minut.
Avatar
rita4
Ylläpitäjä
 
Viestit: 9951
Liittynyt: 20.10.2013 10:53

Re: David Wilkersonin kirjoituksia

ViestiKirjoittaja rita4 » 17.11.2014 22:43

TARTU KÄTEENI JA SEURAA MINUA
by David Wilkerson | August 9, 2012

Kun olin nuorena työntekijänä Pennsylvaniassa, luin useita kirjoja Jumalan miehistä, jotka olivat viettäneet hyvin yksinkertaista elämää. Se kuulosti melkein ratkaisulta haluuni olla Jumalan käytössä. Siihen aikaan tunsin erään julistajan, joka puhui suurella auktoriteetilla. Pidin häntä todellisena sankarinani. Hänen elämäntyylinsä oli pelkistetty. Hän asui pienessä huoneessa ja omisti ainoastaan yhden vaatekerran.

Luulin sen olevan itsensäkieltämistä, spartalaista elämää. Ajattelin: ”Herra, tätä minä haluan. Voisin olla sinun voimatekijäsi, jos vain voisin tyhjentää kaappini ja antaa pois kaikki, mutta jättää jäljelle parit vaihtovaatteet. Voisin myydä autoni ja ostaa halvemman. Voisin ostaa vanhan, vähemmän viehättävän talon. Voisin luopua pihveistä ja syödä hampurilaisia. Voisin antaa erinomaisen esimerkin, kun en osoittaisi mitään haluja aineellisiin asioihin maan päällä.” Sanoin oikeastaan: ”Jos voisin kärsiä tarpeeksi, saada otteen lihastani ja olla askeetti, voisin palvella Herraa todella voimallisesti.”

Pian tämän jälkeen sankarini alkoi saarnata väärää oppia, ja monet tulivat johdetuiksi harhaan. Silloin Herra sanoi minulle: ”Siitä ei voitossa ole lainkaan kyse, David. Voitto ei ole sinun, vaan minun.”

Rakas lukija, tässä kohdin Jeesus tulee elämäämme ja sanoo: ”Tartu käteeni ja seuraa minua, kuolemaani, hautaamiseeni, ylösnousemiseeni. Katso ristiä. Syleile sitä ja kurottaudu minun voittooni. Siellä sinunkin lihasi on ristiinnaulittu.”

Niin, Kristuksessa kuoleminen on uskon teko. Meidän täytyy pitää itsemme kuolleina synnille ja elävinä Jumalalle, Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta. Kun Paavali sanoo, että hän haluaa tuntea Kristuksen hänen ylösnousemusvoimassaan ja olla hänen seuraajansa kärsimyksissä, hän puhuu Kristuksen ylösnousemisesta ja kärsimyksistä, ei omistaan tai kenenkään muunkaan.

”Tunteakseni hänet ja hänen ylösnousemisensa voiman ja hänen kärsimyksiensä osallisuuden, tullessani hänen kaltaisekseen samankaltaisen kuoleman kautta”(Fil.3:10).
Sananl. 8:17 Minä rakastan niitä, jotka minua rakastavat, ja jotka minua varhain etsivät, ne löytävät minut.
Avatar
rita4
Ylläpitäjä
 
Viestit: 9951
Liittynyt: 20.10.2013 10:53

Re: David Wilkersonin kirjoituksia

ViestiKirjoittaja rita4 » 01.12.2014 17:12

VIHAN ALTA ARMON ALLE
by David Wilkerson | April 27, 2012

Jumalan pyhyys vaatii, että hän vihaa syntiä, mutta rakastaa armoa. Nyt Jeesuksen veri on tyydyttänyt Jumalan oikeudenmukaisuuden niin, että hän voi tulla meidän luoksemme repeytyneen väliverhon läpi, osoittaa armoa ja rakkautta.

Vanha Testamentti antaa voimallisen esikuvan armollisesta Ylimmäisestä Papistamme. Neljännen Mooseksen kirjan luvussa 16 näemme Israelin koko seurakunnan nousevan kapinaan ja valittavan Moosesta ja Aaronia vastaan. Jumala oli tuhonnut kaksisataa viisikymmentä päämiestä, koska he olivat kapinoineet Jumalaa vastaan. Kansa oli vihainen Moosekselle ja Aaronille heidän kuolemastaan. '"Kaikki israelilaisten seurakunta napisi Moosesta ja Aaronia vastaan sanoen: 'Te olette surmanneet Herran kansaa' "(4 Moos 16:41).

Jumala ilmestyi pilvessä käskien Moosesta ja Aaronia väistymään kansan luota: "Poistukaa tämän joukon luota, niin minä tuokiossa heidät tuhoan"(4 Moos 16:45).

Heti puhkesi kansan joukossa kauhea rutto. Kauhistuneena Mooses käski Aaronia, ylimmäistä pappia: "Ota hiilipannu ja viritä siihen tuli alttarilta, pane siihen suitsuketta ja vie se nopeasti seurakunnan luo ja toimita heille sovitus, sillä viha on lähtenyt liikkeelle Herran tyköä, vitsaus on jo alkanut".. hänen siinä seisoessaan kuolleitten ja elävien vaiheella vitsaus taukosi(4 Moos 16:46, 48).

Mooses sanoi siis: "Juokse ympäri leiriä ja heiluta suitsutusastiaa, jotta kansa peittyisi suitsutukseen". Aaron teki niin.

Aaron on tässä Jeesuksen esikuva ja suitsutus tarkoittaa hänen rukouksiaan kapinallisten ihmisten puolesta. Jumala osoittaa uskomattoman kuvan armostaan Ylimmäisen Papin rukouksien tähden. Näemme kuvan Jeesuksesta juoksemassa kapinallisten syntisten keskellä, lähettämässä rukouksia Isän puoleen heidän puolestaan. Heiluttaessaan suitsuketta kunkin ihmisen kohdalla hän huutaa: "Isä, ole armollinen!"

Asianajaja on oikeudenistunnossa se, joka kertoo oikeudelle, mikä on laillista, mikä oikein ja mitä pitäisi tehdä. Meidän asianajajamme, Jeesus sanoo: "Olen täyttänyt lain. Olen maksanut täyden hinnan Jumalan oikeudenmukaisuuden tyydyttämiseksi. Paholainen ei voi syyttää Jumalaa epäoikeudenmukaisuudesta".

Vaikka 14,700 israelilaista kuoli ruton kourissa, kaksi tai kolme miljoonaa olisi voinut menehtyä, mutta Jumala oli heille armollinen.

Samoin sinun ja minun olisi jo aikaa sitten pitänyt kuolla syntiemme tähden. Isä on kuitenkin Jeesuksen rukouksien tähden pitänyt huolta meistä armollisesti voimallaan.
Sananl. 8:17 Minä rakastan niitä, jotka minua rakastavat, ja jotka minua varhain etsivät, ne löytävät minut.
Avatar
rita4
Ylläpitäjä
 
Viestit: 9951
Liittynyt: 20.10.2013 10:53

Re: David Wilkersonin kirjoituksia

ViestiKirjoittaja rita4 » 06.12.2014 15:39

Elämä valon lähteenä
David Wilkerson

"Niin Jeesus taas puhui heille sanoen: "Minä olen maailman valkeus; joka minua seuraa, se ei pimeydessä vaella, vaan hänellä on oleva elämän valkeus". (Joh. 8:12)

Jeesus oli, ja on yhä, maailman valo. Johannes sanoi, että elämä Kristuksessa sytyttää tämän valon. "Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus." (Joh. 1:4) Yksinkertaistaen: Kristuksen omistama elämä oli hänen valonlähteensä, ja kaikki, jotka uskovat, voivat omistaa tuon saman valon. Mikä on tämä valon lähde, elämä, josta Raamattu puhuu?

Useimmat meistä ajattelevat elämän viittaavan siihen ikuiseen olemassaoloon, joka ruumiillistui Kristuksessa. Näemme sen viittaavan hänen voimaansa suoda ikuinen olemassaolo kaikille, jotka uskovat. Mutta Johannes puhui jostain enemmästä. Kun hän käyttää sanaa 'elämä' hän puhuu Jeesuksen koko olemassaolon ajasta, Jeesuksen elämänkerrasta.

Jeesus käski meidän elää kuten hän eli. Jotta me voisimme olla jotain sellaista, mitä Jeesus oli maailmalle, hänen elämänsä täytyy olla jotain mitä me voimme tietää ja kokea itse. Sillä täytyy olla yhteys meidän elämäämme.

Haluan kertoa, miten minä koen elämän Kristuksessa. Minä iloitsen niistä pienistä ystävällisistä asioista, joita hän teki, joihin hän koski ja joita hän sanoi. Uskon, että hänen jokapäiväisten tekonsa, hänen sanojensa ja hänen suhteensa Isän kanssa on tarkoitus osoittaa meille millaista Jeesus-keskeinen elämä on.

Mietin Jeesuksen ystävyyttä Lasaruksen kanssa. Ajattelen, miten hän vetäytyi kansanjoukkojen keskeltä palveltuaan ihmisiä pitkään. Ajattelen, miten hän nautti ajastaan Marian, Martan ja Lasaruksen kotona. Ajattelen, miten Jeesus ottaa pieniä lapsia syliinsä ja siunaa heitä. Mietin hänen kuuliaisuuttaan äitiään kohtaan, vielä aikuisenakin, kun hän muutti veden viiniksi hääjuhlassa. Mietin, miten Jeesus rakasti aliarvostettuja, epäsuosittuja, köyhiä. Ajattelen, miten hän tunsi myötätuntoa avionrikkojanaista kohtaan tai miten hän kunnioitti leskeä, jolla oli vain kaksi ropoa annettavaan.

Epäilen, etteivät mitkään kirjat ole kirjanneet ylös Jeesuksen maan päällä tekemiä rakastavia ja palvelevia tekoja. Raamatun sivuilta löydämme ne luvut, jotka osoittavat miten meidän elämällämme voi olla yhteys Kristuksen elämään. Ja sitä kautta me ymmärrämme, miten elämä voi olla valon lähde.
Sananl. 8:17 Minä rakastan niitä, jotka minua rakastavat, ja jotka minua varhain etsivät, ne löytävät minut.
Avatar
rita4
Ylläpitäjä
 
Viestit: 9951
Liittynyt: 20.10.2013 10:53

Re: David Wilkersonin kirjoituksia

ViestiKirjoittaja rita4 » 11.12.2014 12:07

Hänen äänensä on kuultavissa
David Wilkerson

Miljoonat ovat löytäneet Kristuksen, koska yksi mies odotti kuulevansa Jumalan äänen. Saulus "kaatui maahan ja kuuli äänen, joka sanoi hänelle..." (Ap.t. 8:4) Kun hänestä tuli Paavali, hän jatkoi tuon äänen kuuntelemista. Herra puhui hänelle kuin mies miehelle.

Myös Pietari kuuli Pelastajan äänen: "...nousi Pietari noin kuudennen hetken vaiheilla katolle rukoilemaan... Ja tuli ääni, joka sanoi hänelle..." (Ap.t. 10:9,13)

Koko pakanakansa toivotettiin tervetulleeksi Jumalan valtakuntaan, kuten Korneliuksen koko perhekunta, koska yksi mies totteli kuulemaansa ääntä. Me elämme samaa Uuden testamentin aikaa kuin Paavali ja Pietari, ja meidän tulee myös kuulla ja kuunnella tuota ääntä. "Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä..." (Hepr. 3:15) Mitä Jumala voisikaan tehdä, jos kristityt oppisivat kuulemaan hänen ääntään!

Sen sijaan, että odottaisimme hänen ääntään, me juoksemme sielunhoitajien ja kristittyjen psykologien luona, tapaaminen toisensa jälkeen, luemme kirjoja ja kuuntelemme puheita - etsien Jumalan ääntä. Etsimme selvää ohjetta ja johdatusta elämäämme, ja haluamme pastoreiden kertovan meille mikä on oikein ja mikä väärin. Janoamme johtajaa, jota seurata, etsimme tulevaisuudelle kaavaa. Harvat kuitenkaan tietävät miten Jumalan luo voi mennä ja miten hänen äänensä voisi kuulla. Monet tietävät kyllä miten saada Jumalan huomio, mutta he eivät tiedä mitään siitä miten Jumala voisi tavoittaa heidät.

"Jolla on korvat, se kuulkoon."

Jumala haluaa ravistella maata vielä kerran.

"Katsokaa, ettette torju luotanne häntä, joka puhuu; sillä jos nuo, jotka torjuivat luotaan hänet, joka ilmoitti Jumalan tahdon maan päällä, eivät voineet päästä pakoon, niin paljoa vähemmän me, jos käännymme pois hänestä, joka ilmoittaa sen taivaista. Silloin hänen äänensä järkytti maata, mutta nyt hän on luvannut sanoen: "Vielä kerran minä liikutan maan, jopa taivaankin". (hepr. 11:25-26)

Hän on luvannut: "Vielä kerran minun ääneni kaikuu maan päällä.. Ne jotka kuulevat ääneni, ravistelevat maata, ja taivas ja maa siirtyvät. Kuulemalla ääneni, 'kaikki, minkä te päästätte maan päällä, on oleva päästetty taivaassa'."

Viimeiselle seurakunnalle, Laodikean seurakunnalle, Jumala itki: "Katso, minä seison ovella ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan, ja hän minun kanssani." (Ilm. 3:20)

"Pyydän, kuunnelkaa minua. Kuulkaa minua, älkää sulkeutuko minulta. Antakaa minun puhua teille ja puhukaa te minulle. Keskustelkaamme yhdessä. Sanani avulla minä suojelen teitä sillä houkutuksen hetkellä, joka vielä kohtaa maailmaa."
Sananl. 8:17 Minä rakastan niitä, jotka minua rakastavat, ja jotka minua varhain etsivät, ne löytävät minut.
Avatar
rita4
Ylläpitäjä
 
Viestit: 9951
Liittynyt: 20.10.2013 10:53

Re: David Wilkersonin kirjoituksia

ViestiKirjoittaja rita4 » 19.12.2014 10:41

MINNE MENEMME SYÖMÄÄN?
by David Wilkerson | October 24, 2011

Miikan profetian seitsemäs luku sisältää yhden voimallisimmista sanomista, mitä uudesta liitosta on koskaan saarnattu. Tässä ihmeellisessä julistuksessa Miika puhuu luonnollisesta Israelista. Silti hän itse asiassa puhuu viimeisten päivien Jeesuksen Kristuksen seurakunnasta. Hän alkaa saarnansa sydäntä särkevällä huudolla. Tänä päivänä se huuto kuuluu hengellisesti uupuneiden uskovien sydämestä ympäri maailmaa: "Voi minua, "...ei ole rypälettä syödäkseni" (Miika 7:1).

Miika kuvailee nälänhädän vaikutusta Israelissa, leivän ja Jumalan Sanan nälän. Siinä kaikuu aiemman profeetan, Aamoksen sanat: "Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, Herra, jolloin minä lähetän nälän maahan: en leivän nälkää enkä veden janoa, vaan Herran sanojen kuulemisen nälän. Silloin he ".. samoavat etsien Herran sanaa, mutta eivät löydä"(Aam.8:11- 12).

Israelissa oli sadonkorjuun aika ja viinitarhojen olisi kuulunut olla täynnä hedelmää, mutta siellä riippui vain joitakin surkeita rypäleitä. Miika näki ihmisten menevän viinitarhaan poimimaan rypäleitä, mutta palaavan takaisin tyhjin korein. Profeetan silmällä Miika näki viimeisten päivien ihmisten juoksevan paikasta paikkaan saadakseen kuulla tosi sanan Jumalalta. Hän kuvasi ihmisiä kiiruhtamassa seurakunnasta seurakuntaan, herätyksestä herätykseen, kansasta kansaan. Kaikki he etsivät saadakseen tyydyttää nälkänsä ja janonsa jollakin, mikä ravitsisi heidän sielujaan. Vieläkin tuo huuto kuuluu: "Voi minua ei ole rypälettä syödäkseni!"

Maassa on kova nälänhätä. Ihmisjoukot juoksentelevat ympäriinsä etsien hengellistä ruokaa. Niitä, jotka todella haluavat Jumalan sanaa, on vain pieni jäännös (ks. Miika 7:14, 18). Tämä on nyt yhtä totta kuin aiemmin Israelissa. Harvat uskovat haluavat todella kuulla puhdasta Jumalan sanaa. Sen sijaan enemmistö lihottaa itseään Sodoman omenilla, ravitsee itseään vääristetyllä evankeliumilla.
Sananl. 8:17 Minä rakastan niitä, jotka minua rakastavat, ja jotka minua varhain etsivät, ne löytävät minut.
Avatar
rita4
Ylläpitäjä
 
Viestit: 9951
Liittynyt: 20.10.2013 10:53

Re: David Wilkersonin kirjoituksia

ViestiKirjoittaja rita4 » 27.12.2014 21:10

VIIMEISTEN PÄIVIEN SEURAKUNTA
by David Wilkerson

Uskon, että Jumalan antama näky viimeisien päivien seurakunnalle perustuu hänen Sanaansa. Raamattu kuvaa selkeästi, minkälainen Jeesuksen Kristuksen seurakunta on juuri ennen hänen tulemistaan.

Amerikan seurakunnat ovat kaukana siitä. Suurimmaksi osaksi kokonaiset kirkkokunnat toimivat näinä päivinä ilman Pyhää Henkeä. Niillä ei ole Jeesuksen läsnäoloa eikä armolahjoja. Niissä harjoitetaan jonkinlaista uskontoa vailla voimaa, synnintuntoa tai pelastavaa sanomaa. Niistä on tullut maailman kanssa yhteen sopivia, enemmän poliittisia kuin hengellisiä yhteisöjä. Ne kohauttavat olkaansa synnille, iskevät silmää avioerolle ja vitsailevat yliluonnollisesta. Samalla ne työntävät syrjään opetuksen taivaasta, helvetistä, katumuksesta ja tuomiosta.

Uuden Testamentin seurakunta sai paholaisen vapisemaan! Se ajoi syvyyksiin demonien armeijoita, rukoili vankiloiden ovet auki ja sai vallassa olijat kavahtamaan pelosta. Noilla varhaisilla uskovilla oli sellainen usko ja voima, että rammat nousivat hyppimään ja kerjäläisistä tuli evankelistoja. He uskoivat yliluonnolliseen, avasivat sokeiden silmät, kuurojen korvat ja paransivat kaikenlaisia sairauksia. He jopa herättivät kuolleita!

En väitä, että Jumalan viimeisten päivien seurakunta on jonkinlainen uusinta tai kopio ensimmäisen vuosisadan seurakunnasta. Ei, sanon, että se on jopa suurempi! Se on mahtavampi, voimakkaampi ja Jeesus ilmaisee itsensä sille voimakkaammin. Pyhä Henki toimii siinä voimakkaammin kuin koskaan ennen, voimakkaammin kuin Helluntaina! Jumala säästää parhaan viininsä aina viimeiseksi!

Profeetta Daniel vahvistaa tämän. Hän sanoi, että tietyt profeetalliset totuudet ovat lukittuina ja tulevat ilmi vasta viimeisinä päivinä: "Niin hän sanoi: 'Mene, Daniel, sillä ne sanat pysyvät lukittuina ja sinetöityinä lopun aikaan asti. Monet puhdistetaan, kirkastetaan ja koetellaan, mutta jumalattomat pysyvät jumalattomina, eikä yksikään jumalaton ymmärrä tätä, mutta taidolliset ymmärtävät" (Dan. 12:9- 10).

Näinä päivinä Pyhä Henki näyttää näitä asioita hengellisille, tarkkaavaisille pyhille! "Niin kuin kirjoitettu on: 'mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut ja minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat'. Mutta meille Jumala on sen ilmoittanut Henkensä kautta, sillä Henki tutkii kaikki, Jumalan syvyydetkin" (1 Kor.2:9- 10).

Herra valmistelee voimakasta mutta samalla nöyrää, oman sydämensä mukaisten paimenien armeijaa, ja myös nälkäisten lampaiden seurakunnan jäännöstä, joka ovat kääntyneet pois nykyaikaisen seurakunnan kuolleisuudesta ja synnistä. Näyttämö on valmiina seurakunnalle, joka on palava, ei penseä ja vapisuttaa helvetin perustuksia. Mikään voima maan päällä ei voi olla huomaamatta sitä eikä halveksi sitä!
Sananl. 8:17 Minä rakastan niitä, jotka minua rakastavat, ja jotka minua varhain etsivät, ne löytävät minut.
Avatar
rita4
Ylläpitäjä
 
Viestit: 9951
Liittynyt: 20.10.2013 10:53

Re: David Wilkersonin kirjoituksia

ViestiKirjoittaja rita4 » 02.01.2015 14:55

VIIME HETKEN VOITTO
by Gary Wilkerson | April 30, 2012

Syyrian kuningas toi koko armeijansa piirittämään Samariaa (ks.2 Kun. 6:24). Syyrian armeija lopetti kaiken ruoan saannin Samarialta. Pian olosuhteet olivat toivottomat. Kansa myi mitä hyvänsä sai kokoon ostaakseen ruokaa.

Samarian kuningas oli kauhuissaan näkemästään. Hän pani kaiken syyn Elisan niskaan ja lähetti sanansaattajan tappamaan tätä. Kun sanansaattaja tuli paikalle, Elisan ystävät estivät häntä menemästä profeetan asuinpaikkaan. Tämän pysähdyksen aikana sanansaattaja huusi Elisalle: "Katso, tämä onnettomuus tulee Herralta; mitä minä enää odottaisin Herraa?" (2 Kun.6:33).

Lyhyesti sanottuna kuninkaalta puuttui uskoa. Hän oli varma siitä, että Jumala oli hyljännyt Samarian. Heidän piti siis toimia omin päin.

Mitä Elisa vastasi: "Kuulkaa Herran sana"(2 Kun.7:1). Tämä on satumainen neuvo kenelle hyvänsä uskovalle, jolla on kriisi. Jos tilanteesi on joutunut pois hallinnastasi, sinä tarvitset Jumalan sanan muistutusta.

Elisa sanoi sanansaattajalle: Huomenna tähän aikaan maksaa Samarian portissa sea-mitta lestyjä jauhoja sekelin ja kaksi sea-mittaa ohria sekelin" (2 Kun.7:1). Toisin sanoen: "Älkää antautuko! Ruokaa on oleva sellaisessa runsaudessa, että sekelillä saatte kylliksi syötävää."

Sanansaattaja haukkoi epäuskoisena henkeään: "Katso, vaikka Herra tekisi akkunat taivaaseen, kuinka voisi tämä tapahtua?" (2 Kun.7:2). Hän tiesi, että Samarian kuningas oli valmis antautumaan. Elisa kuitenkin tiesi, että Jumala oli jo toimimassa heidän hyväkseen ja odotti heidän kääntyvän epäuskosta uskomaan.

Samaan aikaan neljä spitaalista istui nälkäisenä Samariassa. He puhuivat toinen toiselleen: "Miksi istua tässä ja kuolla? Lähdetään Syyrian leiriin ja kerjätään ruokaa. He joko tappavat tai armahtavat meitä."

Kun spitaaliset lähestyivät Syyrian leiriä, he käsittivät, että vihollinen oli paennut ja jättänyt jälkeensä kaikki ruokavarastot. Spitaaliset pitivät juhlaa ja syötyään itsensä kylläiseksi he juoksivat Samariaan kertomaan kuninkaalle.

Uskomatonta kyllä, kuningas ei uskonut heitä. Hän ajatteli sen olevan ansan, joka oli asetettu heitä varten, mutta kaupungin asukkaat kuulivat siitä ja toimivat uskossa: "Silloin kansa lähti ja ryösti aramilaisten (syyrialaisten) leirin"(2 Kun.7:16).

Ajattele! Samarian kuningas oli vähemmän kuin päivän päässä antautumisesta viholliselle, mutta Jumala oli jo voittanut hänen taistelunsa.

Saatat itsekin olla aivan luovuttamisen partaalla, mutta Jumala tahtoo täyttää sinulle antamansa lupauksen. Luota hänen sanaansa uskossa.
Sananl. 8:17 Minä rakastan niitä, jotka minua rakastavat, ja jotka minua varhain etsivät, ne löytävät minut.
Avatar
rita4
Ylläpitäjä
 
Viestit: 9951
Liittynyt: 20.10.2013 10:53

Re: David Wilkersonin kirjoituksia

ViestiKirjoittaja rita4 » 10.01.2015 12:17

MITÄ JOKAISEN USKOVAN PITÄISI TIETÄÄ HENGELLISESTÄ KASVUSTA
by David Wilkerson | September 13, 2010

"Me olemme velvolliset aina kiittämään Jumalaa teidän tähtenne, veljet, niin kuin oikein onkin, koska teidän uskonne runsaasti kasvaa ja keskinäinen rakkautenne lisääntyy itse kussakin, kaikissa teissä"( (2 Tess.1:3).

Minkä kohteliaisuuden Paavali lausuikaan Tessalonikan uskoville! Hän sanoi oikeastaan: "Te olette aivan käsittämättömästi kasvaneet niin uskossa Kristukseen kuin myös rakkaudessa toinen toisiinne. Kehun teidän uskonne kasvua, missä kuljenkin. Minä kiitän Jumalaa teistä!"

Tässä lyhyessä kappaleessa Paavali kuvaa meille uskovien joukkoa, joka kasvoi yhteydessä ja rakkaudessa. Kreikankielinen vastine sanoille "runsaasti kasvaa" merkitsee oikeastaan "kasvaa yli ja ohi kaikkien muiden". Tessalonikalaiset voittivat kaikki muut seurakunnat uskossa ja rakkaudessa, niin yksilöinä kuin yhteisönäkin.

Ilmeisesti he eivät yrittäneet vain riippua kiinni uskossa Jeesuksen tulemukseen asti. He oppivat, liikkuivat, kasvoivat ja heidän elämänsä todisti siitä. Paavalin mukaan heistä puhuivat kaikki Aasian seurakunnat.

Luultavasti nämä ihmiset kuulivat julistusta, joka yllytti heitä aina vain syvempään vaeltamiseen Kristuksen kanssa. Se sulatti heidän lihalliset himonsa ja tuomitsi heidän epäkristilliset tapansa. Pyhä Henki repi alas kaikki rodun tai ihonvärin aiheuttamat muurit. He oppivat syleilemään ketä hyvänsä, oli hän sitten rikas tai köyhä, oppinut tai ei. He huolehtivat toisistaan sydämellisesti, pitäen toinen toistaan parempana rakkaudessa.

Jos Jumalan sana on saanut kastella ja ruokkia sinua, pitäisi jatkuvaa hengellistä kasvua näkyä sinunkin elämässäsi. Sen tulisi tapahtua automaattisesti.

Mahtavatko kaikki seurakunnassasi "kasvaa runsaasti", niin kuin Paavali tiesi tapahtuvan Tessalonikan seurakunnassa? Arvelen tämän kuitenkin sopivan moniin kanssaihmisiimme. Miksi? Pyhän Hengen voitelema Jumalan sanan julistus vaikuttaa aina kasvua. Apostoli Pietari sanoo kaikkien niiden kasvavan uskossa, jotka halajavat sanan väärentämätöntä maitoa.

Paavali opettaa hengellisen kasvun olevan Pyhän Hengen työtä, muuttaen meitä alituisesti kirkkaudesta kirkkauteen. Hän uudistaa mieliämme jatkuvasti, kuolettaen meissä lihallisuutta ja puhdistaen sisäistä ihmistämme. Pyhä Henki auttaa sydämiämme pääsemään vihasta, katkeruudesta, kostosta ja kaikenlaisesta pahasta. Hän saa meissä aikaan hyvyyttä, hellyyttä ja anteeksiantamisen mieltä. toisiamme kohtaan. Pyhä Henki kasvattaa meitä Kristuksessa ja opettaa, että kaiken, minkä teemme sanoilla tai töillä, pitäisi olla Herran arvon mukaista!

Paavali kehottaa meitä edelleen: "Koetelkoon siis ihminen itseänsä..."(1 Kor. 11:28 ). Kreikankielinen sana, koetella tarkoittaa " tarkastella huolellisesti, testata". Apostoli siis käskee meitä: "Koettele itseäsi. Katso, vaellatko Jumalan sanan mukaisesti". Meidän tulee jatkuvasti kysyä itseltämme: "Muutunko minä? Tuleeko minusta rakastavampi ja helläsydämisempi? Kohtelenko perhettäni ja ystäviäni jumalallisella kunnioituksella? Onko keskusteluni koko ajan vanhurskaampaa?"
Sananl. 8:17 Minä rakastan niitä, jotka minua rakastavat, ja jotka minua varhain etsivät, ne löytävät minut.
Avatar
rita4
Ylläpitäjä
 
Viestit: 9951
Liittynyt: 20.10.2013 10:53

Re: David Wilkersonin kirjoituksia

ViestiKirjoittaja rita4 » 16.01.2015 12:12

TERVEISIÄ HERRAN IHANASSA NIMESSÄ
by David Wilkerson | May 25, 2011

Olen hiljentynyt viime päivinä erityisesti psalmien 142 ja 143 ääressä. Suosittelen sinulle ajan ottamista näiden voimallisten psalmien lukemiseen. Se rohkaisee sinua uskossa.

Mielenkiintoni kohdistui siihen, mitä Daavidin elämässä tapahtui, kun hän sanoi. "Kun minun henkeni minussa nääntyy, niin sinä tunnet minun tieni"(Ps.142:3). Hän toistaa tämän Ps.143: 4:ssä: "Minun henkeni nääntyy minussa, sydäntäni kouristaa minun rinnassani". Daavid sanoi Jumalalle: "Olen hukkumaisillani huoliin. Viholliseni ahdistavat minua kovasti. Se masentaa minua." Hän rukoili Herraa: "Tarkkaa minun huutoani, sillä minä olen sangen viheliäinen".. Vie minun sieluni ulos vankeudesta kiittämään sinun nimeäsi"(Ps.142:6-7).

Rakas lukijani, nämä sanat on kirjoitettu meidän tähtemme, ohjeeksi meille. Ne rohkaisevat kaikkia Jumalan ihmisiä, jotka huolet ja vaikeudet ovat nujertaneet. Jotkut hukkuvat velkojen raastaessa taloudellisiin huoliin. Monet uskovat ovat tosi liemessä. Lesket ja vanhemmat pariskunnat tulevat tuskin toimeen.

Minua on usein moitittu siitä, että olen liian kovasanainen, liian negatiivinen. Ihmiset eivät halua kuulla huonoja uutisia. He menevät mieluummin kuuntelemaan julistajaa, joka ei puhu kivusta, kärsimyksestä ja huolista. Kuitenkin on totta, että useimmat meistä elävät maailmassa, jossa elämä toisinaan on täysin sietämätöntä. Päällemme syöksyy huolien tulva, meidän täytyy kärsiä jopa oman vanhurskautemmekin tähden. Kestämme sairautta, läheistemme kuolema, hämmennyksen aikoja, kun emme tiedä, mitä tapahtuu seuraavaksi. Joudumme Saatanan helvetillisten hyökkäysten kohteiksi uskoamme takia.

Noina ylitse voimiemme käyvinä aikoina opimme etsimään Jumalaa ja rukoilemaan kivuissamme. Daavid sanoi: "Minä vuodatan hänen eteensä valitukseni, kerron hänelle ahdistukseni. (Ps.142:2). "Vastaa minulle uskollisuudessasi ".." (Ps.143:1). Käyvätkö sinun elämäsi tilanteet tällä hetkellä ylitse voimiesi? Tee niin kuin Daavid teki:

● "Minä levitän käteni sinun puoleesi. Niin kuin janoinen maa, niin minun sieluni halajaa sinua" (Ps.143:6).
● "Älä peitä minulta kasvojasi. Suo minun varhain kuulla sinun armoasi, sillä sinuun minä turvaan. Osoita minulle tie, jota minun tulee käydä, sillä sinun tykösi minä ylennän sieluni"(Ps.143:7-8).
● "Pelasta minut vihollisistani, Herra. Sinun tykösi minä pyrin suojaan.
● "Opeta minut tekemään sitä, mikä sinulle kelpaa, sillä sinä olet minun Jumalani. Sinun hyvä Henkesi johdattakoon minua tasaista maata. Herra, virvoita nimesi tähden, vanhurskaudessasi auta minun sieluni ahdistuksesta" (Ps.143:9- 11).

Rohkaistu! Kaikki on Jumalan hallinnassa! Hän täyttää tarpeesi aikanaan.
Sananl. 8:17 Minä rakastan niitä, jotka minua rakastavat, ja jotka minua varhain etsivät, ne löytävät minut.
Avatar
rita4
Ylläpitäjä
 
Viestit: 9951
Liittynyt: 20.10.2013 10:53

EdellinenSeuraava

Paluu Jatkuvia kirjoituksia, kirjojen esittely, ym tuontia

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa