Todistus

[Jeesuksen oma]

Tahdon jakaa tämän kokemukseni ja näyn kanssanne ja kertoa miten Jumala voi myös kovan ahdistuksen kautta kasvattaa meitä Hänen omiaan. Kuitenkin valmistamalla pois pääsyn ahdistuksen keskeltä ja kääntämällä kaiken voitoksi.

Tämä ei ole näky vaan tapahtui ihan oikeasti.
Olin ahdistunut, masentunut ja aivan lohduton. Vaikka olen uskossa, koin, että Jumala ei rakasta minua, enkä minä kyennyt rakastamaan Jumalaa. Jeesuskin oli elämässäni jäänyt jonnekkin taka-alalle. Tätä jatkui elämässäni pitkään ja usen myös itkien kerroin asiasta ystävilleni. Mutta evät he osanneet minua lohduttaa, eivätkä auttaa.

Mutta sitten tuska ja ahdistus vain paheni. Koin, että Ilo, rauha ja rakkaus hävisivät. Koin olevani pimeydessä ja että Jumala hylkäsi minut. Se oli aivan hirveää. Huusin Jumalaa ja pyysin, että Hän palauttaisi sydämeeni rauhan, ilon ja rakkauden. Mutta mitään ei tapahtunut. Pimeys vain syveni ja koin, ettei Jumala ollut läsnä ainakaan kolmeen viikkoon. Ajattelin tämän kaiken tulleen pimeydestä ja että sielunvihollinen sai tämän aikaan.

Sitten yht'äkkiä koin Jumala puhuvan sydämeeni ja sanovan, että "Ymmärrätkö: aivan kaikki tulee minulta. Minä annan sinulle voiman rakastaa itseäni, eikä sekään voi tulla sinusta itsestäsi, vaan sekin tulee minulta." Minä rakastan sinua ja sinä rakastat minua, vain minun tahdostani.

Myöhemmin sain ymmärtää, että Jumala oli ollut kaiken tämän ahdistuksen ja pimeydenkin takana, eikä suinkaan sielunvihollinen. Jumala oli kaiken aikaa, ollut elämässäni läsnä. Olin siis jo pitkään valittanut, ettei Jumala rakasta minua, enkä minä kyennyt rakastamaan Häntä ja etten kokenut Hänen läsnäoloaan elämässäni. Jumala tahtoi tuolla kokemuksella näyttää minulle, mitä kokisin ja miltä tuntuisi, jos Hän sulkisi itsensä kokonaan pois elämästäni, eikä lainkaan rakastaisi minua. Elämä olisi ahdistusta, tuskaa ja pimeyttä, vailla Jumalan antamaa iloa, rauhaa ja rakkautta. Tuo kokemus sai minut oppimaan, ettei Jumalan läsnä olo ja rakkaus ole itsestään selvyys, eikä rakkautta voi puristaa itsestään omalla voimalla, vaan Jumala on senkin takana. Tämä kokemus sai minut nöyrtymään Jumalani edessä ja ymmärtämään miten suuri ja voimallinen Jumala meillä on. Kuinka kaikki on Hänen kädessään ja tahtonsa alla. Minun tehtäväni on olla nöyrä, kuuliainen ja vaeltaa Hänen tahtonsa mukaan. Silloin myöskin Jumala tahtoo vaikuttaa minun elämässäni iloa, rauhaa ja rakkautta.

Näky

Samoihin aikoihin sain näyn, että Jumala pudotti minut ikään kuin polvilleni Jeesuksen Ristin juuren. Koin itseni pieneksi, heikoksi, avuttomaksi, rikkinäiseksi ja aivan tyhjäksi, kun nökötin siinä Jeesuksen Ristin juurella. Ristin ympärillä hyöri ja pyöri lauma uskovia ihmisiä. He juoksentelivat jokainen omaan suuntaansa ja ilmeisesti heillä jokaisella oli jokin palvelutehtävä Herran seurakunnassa. Muutamat heistä pysähtyivät kohdalleni ja alkoivat komentamaan minua:
"Tule pois sieltä ristin juurelta. Sinulla pitää olla jokin palvelutehtävä seurakunnassa. Tule meidän kanssamme palvelemaan Herraa. Et sinä voi sinne Ristin juureen jäädä."

Mutta minä roikuin kaksin käsin Jeesuksen Ristissä kiinni ja sanoin: "En lähde täältä Jeesukseni Ristin juurelta mihinkään, ennenkuin olen tarpeeksi vahvistunut Herran voimassa, sillä olen liian heikko. Olen täällä vaikka koko loppu elämäni."
Sitten ihmiset jatkoivat tärkeän ja kiireisen näköisinä Ristin ympäri hyörimistä, jokainen omassa palvelutehtävässään ja jättivät minut rauhaan.

Tämä näky on edelleen vahvana silmien edessä ja olen painanut sen sydämeni tauluun. Se on antanut minulle voimaa ja lohdutusta. Se on antanut tietoisuuden siitä, että saan olla Jeesuksen Ristinsä juurella tälläinen, kuin olen: En tahdo tulla sieltä pois. Se on minun paikkani.

Koen myös, että näyllä Jumala tahtoi kertoa, että saan rauhassa kasvaa ja vahvistua Jeesuksen Ristinsä juurella, lähellä Herraa. Aina ei tarvitse seurakunnassa olla jokin erityinen palvelutehtävä. Sekin on tehtävä, että suostun nöyrtymään ja pysähtymään Jeesuksen Ristinsä juureen, kun koen olevani heikko ja voimaton. Silloin voin vain olla Herrani lähellä ja huolenpidossaan, Hänen opettaen ja kasvattaen minua. Ehkä joku päivä olen tarpeeksi vahva ja valmis ottamaan vastaan jonkin palvelustehtävän, jonka Herra minulle seurakunnassaan osoittaa. Mutta siihen saakka saan joka päivä olla Jeesukseni kanssa Ristinsä juurella, rikkinäisenä, pienenä, heikkona, avuttomana ja aivan tyhjänä, sillä näin Herra voi täyttää minut omalla ilollaan, rauhallaan, rakkaudellaan, hyvydellään, nöyryydellä ja voimallaan. Ollessani Herrani, Ristinsä juurella, voin oppia asioita suoraan Hänen sydämeltään.

[rita4]

Tahdon jakaa tämän kokemukseni ja näyn kanssanne ja kertoa miten Jumala voi myös kovan ahdistuksen kautta kasvattaa meitä Hänen omiaan. Kuitenkin valmistamalla pois pääsyn ahdistuksen keskeltä ja kääntämällä kaiken voitoksi.

Kiitos sisko kulta todistuksestasi ja minusta tämä on tosi mahtava todistus ennen kaikkea siitä, että; Meillä on Elävä Jumala joka koettelee, mutta ei hylkää, vaan lopulta vahvistaa askeleemme. Hän koettelee millaista tekoa me olemme ja milainen on sydämemme hänen edessään. Sanoohan Sanakin, että:

1. Tessalonikalaiskirje 2: 4 vaan niinkuin Jumala on katsonut meidän kelpaavan siihen, että meille uskottiin evankeliumi, niin me puhumme, emme, niinkuin tahtoisimme olla mieliksi ihmisille, vaan Jumalalle, joka koettelee meidän sydämemme.

Minusta paras todistus on omakohtainen kokemus ja siihen avun saaminen, niin kuin tässä siskomme kertoo.. Se ei useinkaan ole helppoa/ mukavaa aikaa, kun koetellaasn ja usein todellakin tuntuu, että: Jumalakin on hylännyt ja jättänyt yksin tuskaan. Mutta näinhän ei asia todellakaan ole, vaan se on sitä erämaa aikaa, koettelemusta, jossa meitä hiotaan ja niin kuin Savenvalaja tekee ruukusta sellaisen kuin haluaa. Niin mekin olemme vain savea ja Jeesus tekee meistä niitä astioita, jotka voivat sitten olla käytössään ja avuksi ja rohkaisuksi, tms toisillekin..

Ja Herran aivoitukset ovat meiltä piilossa. Tarkoitan tällä sitä, ettemme tiedä; Mihin hän haluaa meitä johdattaa ja missä käyttää, kuinka paljon antaa vastuuta ja käyttää siinä sitten.. Joistakin hiotaan kärsimysten ja koetusten kautta sellaista työtehtävää varten, jossa sitten tarvitaan sitä kestäväisyyttä, kykyä ja halua pysyä ristinsä juurella, ja vain siellä odottaa Herraa. Sieltä ristin luota ei saa lähteä pois kaikenmaailman tuulien ja kotkotusten, tai oman lihan tahdonkaan mukaan, ei! Vaan on pysyttävä uskollisesti aina vaan siellä ristinsä juurella ja sieltä käsin Herra voi ja tahtookin omiaan kasvattaa ja opettaa..

Monet ajattelee, että kun on tehtävä seurakunnassa, niin vau, se onkin jo jotakin. Mutta ei, jos ei Herra anna tehtävää, tai anna siihen kuuluvaa sydämenlaatua, niin ihan sama mikä tehtävä sitten onkin saatu ihmisiltä ja kuinka paljon touhunneekin, jos se tehtävä ei ole tullut ensin ristin kautta Jeesuksen sydämeltä. Ja kun se tulee taivaasta se tehtävä, jonka hän tahtoo antaa, niin sen kyllä hoksaa aika pian ja tuntee, kuin tajuaa.. Tää ei nyt ookkaan minusta lähtevää, eikä noiden muiden sanomistenkaan takia, ei, vaan tän täytyy tulla Jumalan sydämeltä minulle! Se laittaa pienelle ja aralle paikalle, heikoksi ja paljon Jeesusta tarvitsevaksi.

Niin.. paljon on tehtäviä seurakunnissa, jotka on vain ihmisten antamia ja silloin niillä tehtävillä ei ole sitä siunausta, kuin sellaisella jonka on saanut henk koht Jumalalta sydämeensä sellaisen innoituksen ja halun, kuin katselisi jonnekin kauas ja haluaisi olla käytössään sen mukaan kuin vain Herra viisauttaan ja voimiaan antaa, sekä johdattaa. . Siinä ylpeys rapisee ja tajuaa olevansa kovin heikko ja pieni, vajaakin Herran käytössä ja siksi on oltava ja viivyttävä paljon ristinsä juurella, katsoen vain Jeesukseen, Ylösnousseeseen Vapahtajaamme. Ei koskaan itseemme, eikä ihmisiin, parhaimpiinkaan..Se on usein sitä yksinäisyydessä oloa ja siellä rukousta ja parannuksentekoa..

On aina tosi hienoa lukea, kun oikein aistii miten Jumala tekee uutta, vahvempaakin ja kutsuu työhönsä ja opettaa, mitä on olla Herramme elovainioilla vaikkapa nyt esin evankelistana. Se ei ole sitä, että joku on seurakunnassa siunannut evankelistaksi, ei! Vaan se on paljon enemmän ja syvempää, jossa käydään monenkinlaisia koettelemuksia,taisteluita, joissa koetellaan; Pysymmekö ristinsä juurella ja etsien kasvojaan/tahtoaan. Vaiko..? Moni ihmisten evankelistaksi tmksi laittama ei selvästikään ole Herran siunaama työhönsä ja siksi he opettaakin potaskaa ja vesittää Raamattuakin. Näin ei saa olla, vaan sellaiset takasin penkkiin muiden joukkoon ja annetaan Herran päättää, kenestä on työhönsä ja kenestä ei. Hän, Jumala kyllä nostaa esiin ne jotka on koeteltu ja havaittu työhönsä kelpaaviksi..Sen huomaa jo aika pian muutkin..

Siunausta sinulle siskoni Herrassamme! Ole rohkea ja pysy siellä ristin juurella tiukasti, ettei sinua saa sieltä irti kulumallakaan!

[rita4]

Sitten yht'äkkiä koin Jumala puhuvan sydämeeni ja sanovan, että "Ymmärrätkö: aivan kaikki tulee minulta. Minä annan sinulle voiman rakastaa itseäni, eikä sekään voi tulla sinusta itsestäsi, vaan sekin tulee minulta." Minä rakastan sinua ja sinä rakastat minua, vain minun tahdostani.

Löysin tällaisen jo vanhemman kirjoituksen siskoltamme ja ajattelin jotain sanoa, mitä sydämelleni nouseekin. Olen tänään taas kuin huomannut saaneeni ajateltavakseni erämaa taivalluksen ja kuinka Jumala saattaa kuin laittaa meidät, omansa kulkemaan kuin erämaassa, jossa ei ole ns muita ihmisiä, joihin tarrautua tai uskoutua, hakea toisista turvaa tms..

Kuinka usein me koitamme omavoimaisuudessamme rakastaa Jumalaa tai toisia ihmisiä, joista emme välttämättä aina niinkään pidä (vääränlaista mielistelyä). Herra on puhunut useinkin sydämelleni, miten usein Jumalan rakastaminen on vain huulillamme, mutta Hän ei kuitenkaan ole se ykkösasia elämässämme tai rakkain sydämissämme, ja ei kuitenkaan niin tärkeä arjessammekaan, kuin mitä mahdollisesti annamme muiden ja ehkä itsemmekin uskoa. Vaan kaikki muu vain merkkaa jotain. Ei Jumalan Sanassa pitäytyminen sittenkään, tai Herraamme rakastaminen ehdoitta, vapaaehtoisesti ja sydämistämme. On helppoa esittää hurskasta ja pyhää ihmisille, mutta..; Onko se sittenkään niin aitoa, kuin esitämme ja tajuammeko edes sitä totuutta, että, vaikka kuinka koittaisimmekin olla hyviä ja pyhiä, olla esillä, välittää ns päällisin puolin toisistamme, niin emme kuitenkaan aina tajua, muista, tai edes välitä siitä, että: Jumala on ainoa joka näkee sydämiimme, siis totuuden meistä. Millaisena Hän siis näkee minut, sydämeni, elämäni, uskoni tilan, ym..? Entäpä sinun rakas lukijani?

Näky

Samoihin aikoihin sain näyn, että Jumala pudotti minut ikään kuin polvilleni Jeesuksen Ristin juuren. Koin itseni pieneksi, heikoksi, avuttomaksi, rikkinäiseksi ja aivan tyhjäksi, kun nökötin siinä Jeesuksen Ristin juurella. Ristin ympärillä hyöri ja pyöri lauma uskovia ihmisiä. He juoksentelivat jokainen omaan suuntaansa ja ilmeisesti heillä jokaisella oli jokin palvelutehtävä Herran seurakunnassa. Muutamat heistä pysähtyivät kohdalleni ja alkoivat komentamaan minua:
"Tule pois sieltä ristin juurelta. Sinulla pitää olla jokin palvelutehtävä seurakunnassa. Tule meidän kanssamme palvelemaan Herraa. Et sinä voi sinne Ristin juureen jäädä."

Mutta minä roikuin kaksin käsin Jeesuksen Ristissä kiinni ja sanoin: "En lähde täältä Jeesukseni Ristin juurelta mihinkään, ennenkuin olen tarpeeksi vahvistunut Herran voimassa, sillä olen liian heikko. Olen täällä vaikka koko loppu elämäni."
Sitten ihmiset jatkoivat tärkeän ja kiireisen näköisinä Ristin ympäri hyörimistä, jokainen omassa palvelutehtävässään ja jättivät minut rauhaan.

Tämä näky on edelleen vahvana silmien edessä ja olen painanut sen sydämeni tauluun. Se on antanut minulle voimaa ja lohdutusta. Se on antanut tietoisuuden siitä, että saan olla Jeesuksen Ristinsä juurella tälläinen, kuin olen: En tahdo tulla sieltä pois. Se on minun paikkani.

Niinpä: tarrautua kaksin käsin ristiin ja pysyä ristin Herran edessä, jalkojensa juuressa ja pysyä siinä kaikesta huolimatta, mitä muut sanoisivatkin, koska vain ristissä ja ristin juurella pysymällä me saamme, tahdomme; puhdistautua verilähteellään, sekä kasvaa uskossamme Herramme aikataulussa, sekä tahtonsakin mukaisesti, eikä enää oman ajattelumme tai tahtomme mukaan, tai toisten tahdon mukaan, ei! Koska olemmehan luovuttaneet elämämme kokonaan Golgatan ristin Herran käsiin, johtoon, voimaansa uskoen ja turvatenkin Häneen. Jne..

Kun Herra kehotti silloin kauan aikaa sitten jäämään pois srk yhteydestä ja jäämään vain yksin Hänen varaansa, niin ainoa selvitymiskeino on ollut, johon Pyhä Henki on johdattanut ja Jumalan Sana on opettanut minua.. Niin oli; Jäädä polvilleen Ristinsä juurelle rukoileen ja oppia kiittään myöskin vaikeuksista, lihan tahdon kuolettamiseen ja luopumaan rakkaistani, hetkeksi (toivon niin), kun Herra koetteli, että; Suostunko hyväksymään sen tosi vaikean ja raskaan hylkäämisen rakkaideni puolelta, ym..Kapinoinhan minä alkuun tosi rajustikin ja itkulla ei ollut määrää, en pystynyt sitä hyväksyyn, kun ne olivat aina olleet minulle niin valtavan rakkaita ja voimavarani vaikeina elämäni aikoina, mutta.. Niin pikku hiljaa aloin kuitenkin hyväksyä tilanteen ja ymmärtää, ettei ole mitään muuta turvaa kuin vain yksin Ristin Herra, Herra Jeesus Kristus, Poika Jumalan! Amen, näin on!

Niin vuosia kului ja opin jäämään ristinsä juurelle ja yölläkin Herra minua hyvinkin usein kutsuu rukoukseen ja se onkin parasta aikaa viettää Herran pyhien kasvojen edessä..Opin hyväksymään, ettei ihmiset kaipaa, tarvitse minua, ei uskovatkaan. Olin se kummajainen ja muukalainen, joka toimi vastoin hyviä ja opittuja sääntöjä, joita pidettiin arvossa ja pidetään yhä. Sellaista yksin elämistä ilman srk, uskovien yhteyttä, siis livenä, niin sitä ei selvästikään pidetty Herran tahtona, vaan: kapinointina, vanhempien tahtoa vastustavana ja ties minä..? Enkä edes halua tietääkkään, mitä minusta puhuttiin ja puhutaan. Kiitos ei! Vaikka juuri Herrammehan minut siihen lopulta monien tilanteiden, näkyjen ym kautta lopulta kutsui. Minun Täytyi ja Täytyy oppia elämään, niin että; olen riippuvainen vain ja ainoastaan; Herrastani Jeesuksesta Kristuksesta, sekä; PH johdatuksesta, Sanan valosta ja voimasta, jne.. Ja Hän [Jumala] on kasvattanut minua yksinäisyydessä, erämaassa ja pitänyt minusta ja perheestänikin hyvää huolta, auttanut ym.. Ja ehkä, niin; Ehkä Hän vielä kutsuu minut palvelukseensa takaisin..? Herralle minä tiedän kelpaavani tällaisenani, mutta kelpaanko ihmisille; Tjaa-as, sopii miettiä ja kysyä?

Vuorilta laaksoon, Asanna, san.säv. Jaana Luukkala