Suurin kutsumus

[rita4]

Irene Tandefelt

Herra on viime aikoina valaissut sydämelleni erityisesti sitä totuutta, että kutsumuksista suurin on kutsu rakastamaan. Jeesus etsiikin enemmän meitä itseämme ja rakkauttamme kuin tekojamme. Elävästä rakkaussuhteesta kumpuavat sitten spontaanisti hyvät tekomme ja oikea lähimmäisenrakkaus.

Herran puolelta tämä rakkaudenliitto on aina voimassa, mutta Hän odottaa, että se olisi molemminpuolinen. Käskyistä ensimmäinen kuuluukin: ”Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, yli kaiken.”

Mikä asia tahansa, joka ohittaa rakkautemme Jeesukseen, on epäjumala. Kukaan henkilö tai mikään tehtävä ei saa tulla rakkaammaksi ja tärkeämmäksi kuin Jeesus itse – ei edes työmme Jumalan valtakunnan hyväksi.

Herra on tässä hyvin ehdoton. Kerran toisensa jälkeen hän tulee luoksemme vaatien meitä luovuttamaan Hänelle sen viimeisenkin. Emme tule koskaan saamaan täyttä rauhaa ennen kuin olemme luovuttaneet kaikkemme. Vasta kun Jeesuksella on täysi herraus elämässämme ja ensimmäinen sija sydämissämme, olemme vapaita ja onnellisia.

Olen tavannut joitakin maan hiljaisia, joilla ei ole mitään muuta tehtävää Herralta kuin rakkaudenpalvonta Jeesusta kohtaan. He ovat vaatimattomia ihmisiä, jotka eivät ole esillä missään, mutta samalla he ovat onnellisimpia ihmisiä, joita olen tavannut.

Ja miten he tuottavatkaan iloa Herralle!

Muistamme, miten Betanian Marian rakkaudenteko, kun hän vuodatti kallista nardusöljyä Jeesuksen päähän ja jaloille, lämmitti Herramme sydäntä. Hän tahtoo, että koko maailma muistaa aina sen teon.

Mikä on oma alabasteripullomme, jonka vuodatamme Jeesukselle rakkauden ja kiitoksen osoituksena?

On siunaavaa tietää, että mekin voimme ilahduttaa ja virvoittaa Jeesuksen sydäntä ja että Hän kaipaa meidän ystävyyttämme.

Joskus hätätilanteessa saatan vedota Jeesukseen sanomalla: ”Rakkautemme tähden, Jeesus, auta ja armahda.” Ja joskus hän heltyykin tästä. Mitä kaikkea Jumalalla onkaan antaa sellaiselle sielulle, joka janoaa ja kaipaa yhteyttä Häneen ja joka palvelee Häntä ehyellä sydämellä.

Vain sillä, mitä teemme rakkaudesta Herraan, on iäisyysarvoa. Uskon, että perillä ei kysytä ”Paljonko teit?” vaan ”Paljonko rakastit?”.

[rita4]

Mikä asia tahansa, joka ohittaa rakkautemme Jeesukseen, on epäjumala. Kukaan henkilö tai mikään tehtävä ei saa tulla rakkaammaksi ja tärkeämmäksi kuin Jeesus itse – ei edes työmme Jumalan valtakunnan hyväksi.

Herra on tässä hyvin ehdoton. Kerran toisensa jälkeen hän tulee luoksemme vaatien meitä luovuttamaan Hänelle sen viimeisenkin. Emme tule koskaan saamaan täyttä rauhaa ennen kuin olemme luovuttaneet kaikkemme. Vasta kun Jeesuksella on täysi herraus elämässämme ja ensimmäinen sija sydämissämme, olemme vapaita ja onnellisia.

Olen tavannut joitakin maan hiljaisia, joilla ei ole mitään muuta tehtävää Herralta kuin rakkaudenpalvonta Jeesusta kohtaan. He ovat vaatimattomia ihmisiä, jotka eivät ole esillä missään, mutta samalla he ovat onnellisimpia ihmisiä, joita olen tavannut.

Tässä lueskelin tätä ja lainasin pikkasen siitä, jotain pohtiaksenikin..

Mikä on seurakunnissa yleisin puheenaihe? No; rakkaus tietenkin. Ja onhan se hieno ja tärkeä asia, toki. Mutta.. onko se opetettu ja mielletty sellaiseksi rakkaudeksi, josta Jeesuskin puhuu ja opettaa? Vai, onko se jotain sellaista, joka on ihmisten mielestä Jumalankin tahto ja oikeaa, mutta lihallista ja jopa synnin sallimista?

Minusta Jumalan rakkaus vaatii Herran omaa antamaan: Koko elämänsä täysin Herralle ja Hänen johdatukseensa, niin että: haluaa elää vain yksin Jeesukselle, sekä kuolla omalle tahdolleen ja maailmalle. Mutta, koska se on aina ja jokaiselle tuskaista sekä vaikeaakin, niin mieluimmin eletään omille haluille, etsien maailmasta iloa ja lohtua, menoa ja meininkiä, ja etsitään mieluimmin korvasyyhy saarnoja, jotka eivät laita parannuksen paikalle, kuin... totuudessa puhuttua, ehkä hiukan kovilta ja vaikeiltakin kuulostavia puheita.

Tuota ns epäjumala asiaa kun mietin, niin kovin helposti jostakin asiasta tai jopa ihmisestä johon on mieltynyt tuleekin epäjumala; jota ihaillaan, seurataan, uskotaan ja jopa palvotaankin. Se voi myöskin olla tavara, omaisuus, eläin, tms..Siksi olisikin siunattua ja hyväksi joskus pysähtyä, miettiä: mikä on minulle tärkeintä ja rakkainta ja onko siitä tullut minulle Jeesustakin tärkeämpi ja rakkaampi? Sillä, jos näin on, niin silloin ainoa keino on vain mennä rukoukseen, tunnustaa mihin on jäänyt kiinni ja tehdä reilua, sydämestä asti lähtevää parannusta, josta haluaa irti ja muuttua, laittaa Jeesus ykköseksi ja kaikki muu kakkoseksi. Onnistuuko/ Haluatko?

Jos ja kun haluamme sydämiimme rauhan, niin se onnistuu ainoastaan sillai, kun meille on tärkeintä ja rakkainta elää Jeesukselle, hänen kauttaan ja elää jatkuvassa muutoksen tilassa, jossa yhä enemmän vain tahdomme miellyttää Herraa, Jumalaa; elämällä nöyrästi, kuuliaisuudessa,kärsien toinen toisiamme, sekä tahtoen kuolettaa lihamme tahdon ja maailman tarjoamat houkutukset. Haluatko muuttua? Onko Jeesus sinulle se rakkain ja tärkein elämässäsi?

Vain sillä, mitä teemme rakkaudesta Herraan, on iäisyysarvoa. Uskon, että perillä ei kysytä ”Paljonko teit?” vaan ”Paljonko rakastit?”.