Maanantaikappaleita ei valmisteta

[rita4]

30.4.2015 14.00
Susanna Sarimaa
Kirjoittaja on Uusi Tie -lehden toimittaja ja historiaa opiskellut filosofian maisteri.
****************************************************************************
Ihminen on arvokas, koska on ihminen. Mikä muuttuisi, jos tämän uskoisi? Mikä olisi elämässäsi toisin, jos katsoisit sitä Suunnittelijasi silmin?

Ehkä et olisi niin ankara. Lopettaisit jatkuvan kaloreiden laskemisen, päivittäisen lihaksien piiskaamisen ja leukapussin tuijottamisen. Et tuntisi huonoa omaatuntoa kaatuessasi sohvalle työpäivän jälkeen. Et suunnittelisi vapaa-ajan ohjelmaasi niin, että se on hyödyllistä, kehittävää, tarpeeksi hengellistä ja sitä, mitä sinulta odotetaan. Kenties et suunnittelisi ollenkaan. Antaisit suorittamiselle luvan mennä lakkoon.

Ehkä et määrittelisi itseäsi lukemalla CV:si, laskemalla ystäväsi tai talosi hinnalla. Et palkkakuitillasi tai tutkintojen määrällä. Et arvioisi onnistumistasi lastesi menestyksellä ja sillä, kasvatitko heidät uskomaan samoin kuin sinä. Mittaisi hyvyyttäsi antamillasi kymmenyksillä ja saamillasi armolahjoilla. Päättäisi arvoasi menneisyyden epäonnistumisilla etkä sillä, kuinka elämä on sinua runnellut ja ravistellut. Historiamme ei sanoita meitä, vaan Jumalan Sana.

Jospa toisten mielipiteillä ei olisi niin paljon painoa. Lakkaisit miettimästä muiden puolesta, mitä he sinusta ajattelevat. Lopettaisit välittämästä haukuista ja selviäisit ilman kehuja. Et ajattelisi, että toisen onni tai kauneus on sinulta pois. Uskaltaisit hymyillä kuvallesi, vaikka se ei istuisi maailman ihanteisiin.

Tietäisit olevasi sama sinä edelleen, vaikka et enää pystyisi pesemään hiuksiasi tai kävelemään ulos ovestasi. Tietäisit, että avuttomuus on inhimillistä. Et väheksyisi elämäsi määrättyä mittaa, et pelkäisi, näkevätkö läheiset kärsimyksesi.

Uskoisit ansaitsevasi parempaa. Et seurustelisi siksi, että pääset naimisiin, vaan menisit naimisiin, jotta saat elää rakastamasi ihmisen kanssa. Et hyväksyisi enää mustelmia tai petettyjä lupauksia. Et kuvittelisi olevasi vain tyydyttävä, seitsemän ja puolen puoliso, vanhempi, työntekijä ja uskova.

Sillä Jumala ei ole luonut ihmistä, joka kelpaa Hänelle paremman puutteessa. Et ole vaillinainen, viallinen etkä riittämätön. Hän ei valmista maanantaikappaleita.

Mikä muuttuisi, jos katsoisit elämääsi Jumalan silmin? Voisit antaa itsellesi anteeksi, armahtaa itsesi. Synti voi turmella muttei tuhota Jumalan luomusta. Synti ei voi vähentää Jumalan rakkautta. Synti ei voi heikentää tai mitätöidä arvoasi.

[rita4]

Niin, kuinka usein me mollaamme vain iteämme ja vertaamme itseämme toisiin, joita pidämme: parempina, pyhempinä, kauniinpina, osaavimpina, lähempänä Herraa olevina, jne..

Niin kuinka helposti me kuin vähättelemme itseämme sekä osaamistammekin, ja koemme: "Etteihän se Herra nyt juuri minua voisi edes käyttää missään tai mitenkään, kun minä oon vain tällainen kurja, arka, heikko, vajaa, tms." Kuulostasko tutulta kenties?

Meistä tulee hyvin äkkiä suorituskeskeisiä ja itseämme piiskaavia siihen, tai tähän ja vähän tuohonkin pitäisi panostaa ja pitäisi vain jaksaa, tai osata toi ja vielä sitäkin pitäis osata, mennä sinne, jne.. Me "Emme osaa, tai emme vain kertakaikkiaan pysty; kuin lyömään jarruja pohjaan, ja vain kuin pysähtyä kerralla ja lopettaa suorittamisen, sen lihallisen, itse tehdyn muuttumisemme, tai vain; itsemme solvaamisen, murinan, nurinan, kun Herra ei ole tehnyt minusta tuollasta, kuin tuo ystäväni liisa, tai veljeni paavo, tai se palavasieluinen julistaja, tai..!"

Me olemme jokainen yksilöitä, ihan omia persooniamme, niin hyveidemme kanssa, kuin paheidemmekin kanssa. Muista aina; ettei meistä ei tule koskaan täydellisiä, eikä myöskään ns. kuin samanlaisia uskossamme, kuin joku toinen on, jota seuraamme. Siksi olisikin oikein hyvä, kuin vain: hyväksyä itsensä sellaisena ja sen näköisenä, tms, kuin onkin. jollaiseksi Jumala on meidät itse kunkin luonut, omiksi ja erilaisiksi persooniksi! Ja ainoa missä voimme ja on hyväkin kuin muuttua, kilvoitella eteenpäin on: sydämiemme antautuminen yhä vain enemmän, ja syvemmin; Herramme tahdon, sekä Sanansa tahtoon suostumiseen, nöyrtymiseen, sekä sen noudattamiseen.

Siis; kilvoitella itsensä kanssa, ei muiden kanssa, jos kerta kilvoitella pitää! Mutta sen ei saa antaa mennä pakkopullaksi, suorittamiseksi... Se vie hyvinin äkkiä innon sekä ns. mehut.. Ja tietenkin mielellään aina kaikki koitettais tehdä se kikki kuin levosta käsin. Koska eihän Herramme vaadi meitä: rääkkäämään itseämme aivan sippiin millään tavalla, Ehei! Vaan Hän pyytää vain meitä; seuraamaan itseään, Häntä, ja vain uskomaan Häneen ja Hänen mahdollisuuksiinsa! Sekä vain aina ja kaikessa katsomaan vain yksin Häneen ja pysymään verisen ristinsä juurella tunnustaen Hänelle oman syntisyytemme, heikkoutemme ja vajavaisuutemme, kyvyttömyytemmekin ja rakkaudettomuutemmekin, jne.. Koska sitä varmasti on meillä jokaisella jonkin verran, siis: kuin kyvyttömyyttä rakastaa, tai vain antaa anteeksi, unohtaa, ja jopa siunata toista uskovaa. Niin ja toisia ihmisiäkin siunata. Ja voihan meillä kuin olla uskoviakin kohtaan jotakin ns. kuin hampaankolossa, kuin myöskin Herraammekin kohtaan sitä saatta olla. Meistä kyllä löytyy; rakkauden puutetta ja luottamus pulaa tms aivan liian usein. Vai eikö sinusta sitä löydy?

Emme me kuule olla todellakaan mitään maanantaikappaleita, jotka ovat meidän mielestämme ehkä täysin; epäonnistuneet, tai syntyneet kelvottomina, rikkinäisinä, aina epäkunnossa olevina, tms.. Ehei! Maanantaikappaleita kyllä syntyy, mutta ei ihmisissä, koska Jumalamme ei tee yhtään ns maanantai kappaletta luoduistaan, muista aina se ystäväni. Erilaisuushan on rikkaus, eikä puute, eikä synti.

Uskalletaan olla sellaisia kuin mitä sitten olemmekin ja on hyvä opetella olemaan: kiitollisia, ystävällisiä, rakastavia, anteeksi antavia, ja koitetaan rakkaat ymmärtää; Mikä on Herramme tahto, ja mikä vain sitä meidän omaa tahtoamme, tai mikä onkin sitten vain sitä vihollisen valhetta, jolla se koittaa saada meidät häpeämään itseämme, tai inhoamaan itseämme, tai jopa kokemaan kelvottomutta vaeltaa Jeesuksen seuraajana sellaisena kuin onkin.

Katso ristille sekä ristin Herraan; Jeesukseen! Hän meni kuule ristille sinunkin syntiesi tähden, jotta sinä voisit päästä luokseen kerran sinne taivaan kotiin ja elää tämä täällä elettävä aika.. toki muukalaisena, mutta; Ei kuin nollana, tai miinuksena kaikessa mitä teetkin...Ei niin, sinä olet kuninkaallista papistoa, iloitse siis siitä arvosta ja kiitä Herraa, kun saat olla Hänen omanaan! Sinä olet: Arvokas, Tärkeä, sekä Rakas Herrallesi! Pidä tämä aina mielessäsi, niin ja kiitä Herraa, kun Hän on kanssasi ja auttaa sinua ja välittää sinusta sellaisena kuin oletkin; olet Hänelle rakas: Usko se jo sydämellesi todeksi!!

Jospa toisten mielipiteillä ei olisi niin paljon painoa. Lakkaisit miettimästä muiden puolesta, mitä he sinusta ajattelevat. Lopettaisit välittämästä haukuista ja selviäisit ilman kehuja. Et ajattelisi, että toisen onni tai kauneus on sinulta pois. Uskaltaisit hymyillä kuvallesi, vaikka se ei istuisi maailman ihanteisiin.

Tietäisit olevasi sama sinä edelleen, vaikka et enää pystyisi pesemään hiuksiasi tai kävelemään ulos ovestasi. Tietäisit, että avuttomuus on inhimillistä. Et väheksyisi elämäsi määrättyä mittaa, et pelkäisi, näkevätkö läheiset kärsimyksesi.

Uskoisit ansaitsevasi parempaa. Et seurustelisi siksi, että pääset naimisiin, vaan menisit naimisiin, jotta saat elää rakastamasi ihmisen kanssa. Et hyväksyisi enää mustelmia tai petettyjä lupauksia. Et kuvittelisi olevasi vain tyydyttävä, seitsemän ja puolen puoliso, vanhempi, työntekijä ja uskova.

Sillä Jumala ei ole luonut ihmistä, joka kelpaa Hänelle paremman puutteessa. Et ole vaillinainen, viallinen etkä riittämätön. Hän ei valmista maanantaikappaleita.

Mikä muuttuisi, jos katsoisit elämääsi Jumalan silmin? Voisit antaa itsellesi anteeksi, armahtaa itsesi. Synti voi turmella muttei tuhota Jumalan luomusta. Synti ei voi vähentää Jumalan rakkautta. Synti ei voi heikentää tai mitätöidä arvoasi.

1. Joh. 3:
18 Lapsukaiset, älkäämme rakastako sanalla tai kielellä, vaan teossa ja totuudessa.
19 Siitä me tiedämme, että olemme totuudesta, ja me saatamme hänen edessään rauhoittaa sydämemme sillä,
20 että jos sydämemme syyttää meitä, niin Jumala on suurempi kuin meidän sydämemme ja tietää kaikki.

21 Rakkaani, jos sydämemme ei syytä meitä, niin meillä on uskallus Jumalaan,
22 ja mitä ikinä anomme, sen me häneltä saamme, koska pidämme hänen käskynsä ja teemme sitä, mikä on hänelle otollista.

23 Ja tämä on hänen käskynsä, että meidän tulee uskoa hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen nimeen ja rakastaa toinen toistamme, niinkuin hän on meille käskyn antanut.
24 Ja joka pitää hänen käskynsä, se pysyy Jumalassa ja Jumala hänessä. Ja siitä me tiedämme hänen meissä pysyvän, siitä Hengestä, jonka hän on meille antanut.