David Wilkerson kirjoitti:Tuhlaajapojan tullessa kotiin, hänet toivotettiin tervetulleeksi isänsä taloon. Hän sai uuden viitan, söi isänsä pöydässä ja sai täyden anteeksiannon. Ainut asia, jonka tämä poika tiesi, oli se turva, joka hänellä oli isänsä rakkaudessa! Hän tiesi, että hänen isänsä olisi valmis kestämään häntä, työskentelemään hänen kanssaan ja rakastamaan häntä. Tällainen on taivaallinen isämme meitä kohtaan.
Ei haittaa, kuinka kauas ajaudumme Isästämme. Meille on paluuportti aina avoinna. Meidän tulee uskoa, mitä Jumalan sana sanoo: "Sen armonsa kirkkauden kiitokseksi, minkä hän on lahjoittanut meille siinä rakastetussa" (Ef.1:6).
Hän odottaa syli avoinna valmiina syleilemään kaikkia, jotka ottavat vastaan kutsun ja paluun hänen rakkauteensa.
Jäin kuin miettiin noita David veljemme sanoja, tuota kirjoitusta.

Otsikkohan on tosi rohkaiseva, eikös vain? Mutta osaammeko me levätä Isän rakkaudessa kuitenkaan? Tukimpa vain, vaan me: huolehdimme ja hätäilemme, tuskailemme ja koemme
ehkä jopa huonoa omaatuntoakin, kun emme mielestämme osaa elää, tai toimia niin kuin Herraan Jeesukseen uskovan ihmisen tulisi elää sekä uskoa:
meidän mielestämme.
Löydän helposti tuosta itseni, kun niin usein vain kuin odotan ja kyselen Heraltani, että;
"Olenko sanonut, tai tehnyt jotain väärin? Vai olenko toiminut vastoin Raamatun Sanan opetuksia, tai vain kuin eläen, niin kuin minusta itsestäni tuntuu hyvältä, kuitenkaan alistumatta, Isän Jumalan tahtoon, tms?" Sitä välillä vain kuin tuntuu, etteihän tämä minun uskonelämäni ole ollenkaan sitä, mitä sen
minun mielestäni pitäisi olla, ja kun sitten kuin vertaan sitä siihen mitä Sana sanoo, tai, kun luen Raamattua, tai kun rukoilen, tai kun kohtaan ihmisiä, enkä näytäkään ns. väriäni, että kenen oma olen, tms..

Niin ei siinä silloin olla rinta rottingilla, öhön; minä olen hyvä uskova, ei todellakaan niin.
Ja sitten vain taas kerran.. on vain mentävä Herran eteen, ristinsä juurelle, polvistua siihen ja tunnustaa;
"Ettenhän minä ole tänäänkään osannut elää niin kuin Sinun Herra omasi tulisi elää, sekä toimia." 
Ja kuitenkin, niin kuitenkin saan siinä rukouksessa ollessani kokea sitä armahdusta, Isän suurta rakkautta, sekä Herran Jeesuksen anteeksiantoa, sekä Hänen antamaa rauhaansakin.

Hän rauhoittaa sydämeni tuskailut, sekä huonona, kelpaamattomanakin olon tuntemiseni aallokot sydämestäni ja se rauha, jonka
Hän antaa, niin sille ei edes löydy sanoja, millä sitä oikein osaisi edes kuvata, on se niin ihmeellistä ja ihanaa!
Kiiitos Jeesus rakkaudestasi!!

Niinpä niin, juurikin; Meillä Hänen lapsillaan on aina turva Jumalassa, sekä Hänen rakkaudessaan, anteeksi annossaankin! Kukaan
ei ole täydellinen, voi kun niin olisinkin, mutta ei, niin usein huomaan itsessäni asioita, piirteitä, ym, joita en haluaisi minussa olevankaan. Niitä lihan tahdon juttuja, tai jopa sukuperimäni mukana tulleita; ei kivoja piirteitä, käytöstä, tms..
Mutta eihän Isä aikonutkaan tehdä meistä uskoon tulomme jälkeen täydellisiä, synnittömiäkään, ei niin.. Vaan Hän aivankuin aloittaa työnsä meissä silloin, sekä meidän sydämissämme, siis, sen jälkeen oikein kunnolla, kun tahdomme ja tahdoimme tulla uskoon, siinä on se alkusysäys ja lähtö sille kaidalle taivastien kulkemiselle.

Ja sitä tietä saamme kulkea Herran Jeesuksen kanssa turvaten kaikessa vain yksin Häneen sekä Hänen apuunsakin, ym! Käsi lujasti Jeesuksen kädessä kulkien: kohti kirkkauden rantaa kohden!
Siinä Hän meitä ohjaa Pyhän Henkensä, sekä Sanansakin kautta kulkemaan uskossa eteenpäin. Joskus vain tulee sitä väsymistäkin matkalla ja joillekin ei kuin edes riitä se keidas hetkikään levoksi, niin että jaksaisi yhä jatkaa matkaansa sillä tiellä, vaan saatetaan ajautua sitä ns väärää tietä kulkemaan, sitä laveaa, kaiken sallivaa, sekä
ehkä väärään seuraankin joutumista, joka vesittää Jumalan Sanaa, tai melkeinpä jopa jo kuin luopumaan uskostaankin, tms..
Silloin tarvitaan niitä rinnalla kulkijoita, jotka rukoilee ja välittää toisistakin ja kun huomaa; ettei se toinen
enää kuin tahdo jaksaa, niin kantaa sellaista uupuvaa, tai väärään ihastunutta: rukouksin sinne Golgatan verisen ristin juurelle, Jeesuksen eteen, apua ja voimaa saamaan, sekä halun palata takaisin sille taivastielle kulkemaan, jne..
Minä haluan uskoa, että Jumala kaipaa, sekä odottaa takaisin Poikansa Jeesuksen Kristuksen ristin juurellekin palaamaan, niitä, jotka jättivät uskon, sekä uskovat ystävänsäkin, sekä käänsivät jopa selkänsä Jeesuksellekin,
luullen, etteivät he
enää kuin tarvitse Häntä elämäänsä, koska pärjäävät ilmankin Mestariaan, Vapahtajaansa. Saatana sit vielä uskotteleee heille, etteivät he voi palata, koska rikkoivat Jumalan Sanan käskyt ja hylkäsivät armon antajansa ja siksi ei Jumala
enää anna heille sitä anteeksi, eivätkä he siksi
enää voi uudistua uskossaan, tai palata ristin juurelle..Ja liian moni uskoo tämän saatanan valheen ja luovuttavat, jäävät elämään saatanaa uskoen, seuraten.. Se on tosi surullista!

Mutta minä en usko ettei voi palata, vaikka luopuikin kerran, silloinhan 2005 näkemäni ilmestyskään ei olisi Jumalsta ja josta Hän usein minua kuin muistuttaa, sekä rohkaiseekin, että tyttäreni, joka luopui uskostaan ja palasi maailman kuralätäköille, niin silloinhan ei hänkään voisi palata verisen ristin juurelle tekemään parannusta. Mutta kiitos Jumalalle; Hän voi ja isä ottaa hänet takaisin omakseen, lapsekseen ja Herra halusi näyttää sen silloin minulle, kuinka tyttäreni seisoi seurakunnassa, jossa olin käymässä; valaistun ristin juurella; Hänen omanaan; Halleluja, Amen!
Sinä tuhlaajatyttö, tai poika, niin sinä voit ja
saat palata takaisin sinne verisen ristinsä juurelle tekemään parannusta ja lähteä sieltä uudestaan Jeesuksesi kanssa kulkemaan sen lopunkin matkaa, ennenkuin sit jo lopultakin pääset sinne perille asti; taivaallisiin hääjuhliin mukaan!
Tule, palaa nyt jo takaisin; Hän odottaa ja kaipaa sinua lähelleen ja että saa antaa sinulle sinun aivan kaikki syntisikin anteeksi, sekä pestä sydämesi verellään, sekä ottaa sinut rakkautensa syleilyyn sekä lämpöön!! Hän odottaa sinua!!

Tämän laulun myötä tahdon rohkaista sinua: väsynyt, pois lähtenyt uskova ystäväni:
Heimo Enbuska - 08 Palaa nyt