JUMALAN VOIMALLINEN ARMEIJA

JUMALAN VOIMALLINEN ARMEIJA

ViestiKirjoittaja rita4 » 22.04.2026 14:59

by David Wilkerson | November 24, 2011

Maailmassa tapahtuu nyt jotakin voimallista ja pelottavaa.Ihminen ei sitä käsitä. Kuitenkin se koskee koko maailmaa näinä viimeisinä päivinä.

Jumala valmistaa pientä mutta voimallista uskovien sotajoukkoa. Tämä armeija on maailman sitoutunein. Herra käy esiin ja käskee tätä joukkoa tekemään työtä valtakuntansa hyväksi. Hän päättää aikakaudet pienellä, antautuneella, pelottomalla jäännöksellä.

Koko elämäni olen kuullut kertomuksia jumalisista esi-isistämme, jotka vihasivat syntiä. Nämä miehet ja naiset tunsivat Jumalan äänen ja viettivät tuntikaupalla, joskus jopa päiväkaupalla aikaa paastossa ja rukouksessa. He rukoilivat lakkaamatta ja saivat voiman ja kyvyn nousta onnistuneesti oman aikansa moraalittomuutta vastaan.

Esi-isämme ovat aikoja sitten kuolleet, mutta Jumala toimii nostaakseen toisen armeijan ja tällä kertaa hänen sotajoukkonsa ei koostu Siionin vanhuksista, harmaapäisistä isistä ja äideistä. Tässä joukossa on sekä uusia että kokeneita uskovia, niin nuoria kuin vanhojakin, tavallisia uskovia, jotka luottavat Jumalaan! He aukaisevat evankeliumin julistamisen uuden valtapiirin.

Eri kirkkokuntien järjestelmät näyttävät joutuvan kuolinkamppailuun. Sillä on enää tuskin mitään vaikutusta maallistuneeseen ympäristöönsä. Siltä puuttuu Kristuksen valtava voima. Jotkut syyttävät minua kovuudesta pastoreita kohtaan. Se johtuu siitä, että olen tekemisissä monien pastoreiden kanssa, jotka surevat tämän päivän luopumusta Jumalan valtakunnan työssäkin. Maassa on kuitenkin pieni jumalisten pastoreiden jäännös. Kiitän Jumalaa jokaisesta. Valitettavasti yhä useammat pastorit kiiruhtavat tekemään kompromissia maailman kanssa.

Raamattu varottaa murehtimasta. Jumalalla on suunnitelma ja hän julistaa sitä. Se on ilmoitettu selkeästi Raamatussa, erityisesti neljässä ensimmäisen Samuelin kirjan alkuluvussa.

Profeetta Samuel on Jumalan viimeisten päivien jäännöksen tyyppi. Herra valitsi hänet pahimpien aikojen keskellä ja piilotti hänet koulutusta varten, kunnes oli aika tuoda esiin Jumalan uudet aivoitukset. Herra sanoi Samuelille: "Katso, minä teen Israelissa sellaisen teon, että joka sen kuulee, sen molemmat korvat soivat"(1 Sam.3:11). Mikä voisi olla niin ihmeellistä ja hämmästyttävää kaikille, jotka sen kuulisivat? Se oli Jumalan tuomio elävästä uskosta luopuneelle uskonnolliselle järjestelmälle ja uuden, pyhän jäännöksen esiin nostaminen, koulutus ja voitelu!

Jumala tekee Samuelin päivien ihmeen jokaiselle sukupolvelle. Joka sukupolvessa on ollut jäännös, Jumalan mielen mukainen kansa, joka rukoilee.
Sananl. 8:17 Minä rakastan niitä, jotka minua rakastavat, ja jotka minua varhain etsivät, ne löytävät minut.
Avatar
rita4
Ylläpitäjä
 
Viestit: 9951
Liittynyt: 20.10.2013 10:53

Re: JUMALAN VOIMALLINEN ARMEIJA

ViestiKirjoittaja rita4 » 26.04.2026 09:22

David Wilkerson kirjoitti:Maailmassa tapahtuu nyt jotakin voimallista ja pelottavaa.Ihminen ei sitä käsitä. Kuitenkin se koskee koko maailmaa näinä viimeisinä päivinä.

Jumala valmistaa pientä mutta voimallista uskovien sotajoukkoa. Tämä armeija on maailman sitoutunein. Herra käy esiin ja käskee tätä joukkoa tekemään työtä valtakuntansa hyväksi. Hän päättää aikakaudet pienellä, antautuneella, pelottomalla jäännöksellä.


:think: Tätä kirjoitusta jälleen lueskelin ja ajattelin siitä jotain laittaa, mitä mieleeni sitten nouseekin. David veljemme oli vahvasti Herran käytössä oleva uskova veljemme ja hän pitäytyi Raamatun Sanan totuudessa, jota valitettavasti nyky ajassamme enää hyvin hyvin harvat julistajat edes niin tekevät, tai puhuvat, niin että opettaisivat Jumalan Sanan mukaisesti. Ei, Vaan saamme nähdä, sekä kuulla, miten etsitään vain korvasyyhyyn puheita ja lihalle kivaa olemista, tunnekokemuksia, ym. Ei peljätä enää Jumalaa, vaan Hänestä on tehty: mukava ja kaiken suvaitseva joulupukki, joka antaa kilteille lapsille hyviä lahjoja. Ja Jeesuksesta on tehty, kuin kaveri, ei se, mikä Hän oikeasti on; Maailman Vapahtaja, sekä syntien sovittaja. :think:

Missä ovat ne kaikki kerran uskoontulleet, jotka lähtivät seuraamaan Jeesusta ja tahtoivat päästä myöskin taivaaseenkin? He ovat vaihtaneet totuuden valheeseen, koska he eivät halua kokea: koettelemuksia, kärsimystä, pilkkaa, tai jopa kaiken menettämistä Jeesuksen nimen takia. Siksi he valitsivat toisen evankeliumin, joka on mukava, sekä lihaa miellyttävä, ja toisen jeesuksen, jota voi seurata vaikka vieraan naisen sängyssä ollen, tai päihtyneenä ollen, mutta joka ei moiti, eikä kehoita parannukseen.. :cry:

Näinpä juurikin; Jumala on valmistanut ja tulee yhä valmistamaan sellaista, pientä, Häneen uskovaa joukkoa viimeisiä aikoja varten. Näin olen sen itsekin kuin kokenut ja niinhän sen Raamattukin selvästi meille ilmoittaa.

Luuk. 13:
23 Ja joku kysyi häneltä: "Herra, onko niitä vähän, jotka pelastuvat? Niin hän sanoi heille:
24 "Kilvoitelkaa päästäksenne sisälle ahtaasta ovesta, sillä monet, sanon minä teille, koettavat päästä sisälle, mutta eivät voi.


25 Sen jälkeen kuin perheenisäntä on noussut ja sulkenut oven ja te rupeatte seisomaan ulkona ja kolkuttamaan ovea sanoen: 'Herra, avaa meille', vastaa hän ja sanoo teille: 'En minä tunne teitä enkä tiedä, mistä te olette'.
26 Silloin te rupeatte sanomaan: 'Mehän söimme ja joimme sinun seurassasi, ja meidän kaduillamme sinä opetit'.

27 Mutta hän on lausuva: 'Minä sanon teille: en tiedä, mistä te olette. Menkää pois minun tyköäni, kaikki te vääryyden tekijät.'
28 Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys, kun näette Aabrahamin ja Iisakin ja Jaakobin ja kaikkien profeettain olevan Jumalan valtakunnassa, mutta huomaatte itsenne heitetyiksi ulos.

29 Ja tulijoita saapuu idästä ja lännestä ja pohjoisesta ja etelästä, ja he aterioitsevat Jumalan valtakunnassa.
30 Ja katso, on viimeisiä, jotka tulevat ensimmäisiksi, ja on ensimmäisiä, jotka tulevat viimeisiksi."


Tässä on ehkä se yksi Raamatunpaikka, joka nousi mieleeni tästä ajastamme,jossa on kyllä kovastikin ns. "hengellistä toimintaa", sekä todella paljon erilaisia seurakuntia, sekä kirkkokuntia,jne..Ja jokainen niistä julistaa tänä päivänä lähestulkoon näin, että;"Vain meidän seurakunnnassa on oikea oppi ja vain me julistamme Jumalan Sanaa oikein!" Ompa niitäkin uskonsuuntia, jotka uskovat, sekä opettavat, että "Vain me pääsemme taivaaseen, eikä mitkään muiden uskonsuuntien ihmiset sinne pääse!" Noh, kukin tulkoon uskollaan autuaaksi, sillä minun tehtäväni ei ole olla tuomitsemassa ketään, mutta varoittamassa vaarasta, eksymisestä pois Raamatullisesta opista, totuudesta kylläkin. :think:

Niin, kun seuraamme tätä aikaa ja kaikkea sitä mitä nyt tapahtuu kaikkialla maailmassa, niin monia se varmasti alkaa jo pelottamaankin, kun ei tiedä, ei kuin enää ymmärrä, miten siihen kaikkeen uutistulvaan, sekä niihin tietoihin mitä maailmastamme tulee, niin miten niihin tulisi terveellä tavalla suhtautua, joutumatta kuitenkaan liialliseen ahdistukseen, sekä pelkoon, joka sitten samalla kuin lamauttaa ihmisen terveen ajattelun.. :???:

Olisiko Jumala nyt kutsumassa suuremmalla voimallaan ihmisiä etsimään Häneltä apua, sekä voimaa ja rohkeuttakin pystyä kohtaamaan nuo pelottavatkin asiat, joita tulvii elämäämme päivittäin..? Mksi Hän sallii tämän kaiken tapahtua, jos Hän on kerta rakastava Jumala, niin moni nyt varmastikin tätä kyselee.. :roll: Kysytkö sitä sinäkin rakas lukijani? :think:

Jes. 40:
25 "Keneenkä siis te vertaatte minut, jonka kaltainen minä olisin", sanoo Pyhä.
26 Nostakaa silmänne korkeuteen ja katsokaa: kuka on nämä luonut? Hän, joka johdattaa esiin niitten joukot täysilukuisina, joka nimeltä kutsuu ne kaikki; suuri on hänen voimansa ja valtainen hänen väkensä: ei yksikään jää häneltä pois.

27 Miksi sinä, Jaakob, sanot ja sinä, Israel, puhut: "Minun tieni on Herralta salassa, minun oikeuteni on joutunut pois minun Jumalani huomasta"?
28 Etkö tiedä, etkö ole kuullut: Herra on iankaikkinen Jumala, joka on luonut maan ääret? Ei hän väsy eikä näänny, hänen ymmärryksensä on tutkimaton.
29 Hän antaa väsyneelle väkeä ja voimattomalle voimaa yltäkyllin.


30 Nuorukaiset väsyvät ja nääntyvät, nuoret miehet kompastuvat ja kaatuvat;
31 mutta ne, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman, he kohottavat siipensä kuin kotkat. He juoksevat eivätkä näänny, he vaeltavat eivätkä väsy.


Niinpä, vain pieni piskuinen on se todellinen lauma, uskovien joukko, jotka rakastavat vilpittömin sydämin Herraansa, joka heitä auttaa, sekä johtaa. He pysyvät lähellä ristin Herraa ja he turvautuvat vain yksin Häneen, se on se uskovien joukko, joita ei pidetä muiden silmissä minään, vaan ja vain lakihenkisinä, tiukkapipoisina, tms..Koska he pysyvät tiukasti; Jumalan Sanan Totuudessa, eivätkä he ala sitä muutteleen, tai vesittään, itselleen paremmin sopivaksi. Ei niin! Vaan he ovat se pieni, mutta uskollinen joukko, joka kaipaa päästä myöskin kerran sinne taivaan kotiin, sekä saada olla siellä Karitsan hääateriallakin mukana.. :D :thumbup: :clap:

Olethan sinäkin ystäväni niihin uskollisiin kuuluva: Jumalan soturi, joka et lähde niiden joukkoon, jotka eivät tahdo nähdä vaivaa, elikkäs elää kilvoitellen uskossaan, jotta pääsisivät kerran voittajana perille asti. He luulevat pääsevänsä pelkällä uskoontulonsa, tai kasteensa, tai hädässä huudettujen rukoustensa perusteella, niin tai kun kuuluvat kristilliseen srk, niin on monia asioita, syitä, joihin niin monet turvaavat, ehkä uhraamalla, tms.. Mutta ei kuitenkaan tahdota alistua Jumalan Sanan auktoriteetin alle tottelemaan, nöyrtymään, ei niin vaan mennään, niin kuin minusta itsestäni tuntuu hyvältä, tai oikealta ja silloin onkin jo menty pahasti harhaan, jota sielunvihollinen voi käyttää, valehdella ihan mitä vain, muka raamatullista, tms.. :thumbdown:

David Wilkerson kirjoitti: Eri kirkkokuntien järjestelmät näyttävät joutuvan kuolinkamppailuun. Sillä on enää tuskin mitään vaikutusta maallistuneeseen ympäristöönsä.Siltä puuttuu Kristuksen valtava voima. Jotkut syyttävät minua kovuudesta pastoreita kohtaan. Se johtuu siitä, että olen tekemisissä monien pastoreiden kanssa, jotka surevat tämän päivän luopumusta Jumalan valtakunnan työssäkin. Maassa on kuitenkin pieni jumalisten pastoreiden jäännös. Kiitän Jumalaa jokaisesta. Valitettavasti yhä useammat pastorit kiiruhtavat tekemään kompromissia maailman kanssa.

Raamattu varottaa murehtimasta. Jumalalla on suunnitelma ja hän julistaa sitä. Se on ilmoitettu selkeästi Raamatussa, erityisesti neljässä ensimmäisen Samuelin kirjan alkuluvussa.

Profeetta Samuel on Jumalan viimeisten päivien jäännöksen tyyppi. Herra valitsi hänet pahimpien aikojen keskellä ja piilotti hänet koulutusta varten, kunnes oli aika tuoda esiin Jumalan uudet aivoitukset. Herra sanoi Samuelille: "Katso, minä teen Israelissa sellaisen teon, että joka sen kuulee, sen molemmat korvat soivat"(1 Sam.3:11). Mikä voisi olla niin ihmeellistä ja hämmästyttävää kaikille, jotka sen kuulisivat? Se oli Jumalan tuomio elävästä uskosta luopuneelle uskonnolliselle järjestelmälle ja uuden, pyhän jäännöksen esiin nostaminen, koulutus ja voitelu!

Jumala tekee Samuelin päivien ihmeen jokaiselle sukupolvelle. Joka sukupolvessa on ollut jäännös, Jumalan mielen mukainen kansa, joka rukoilee.


:thumbup: Pysy Jumalan Sanan, Raamatun totuudessa ja rakasta Jumalaasi ylitse kaiken! Älä lähde tekemään minkäänlaisia kompromisseja, vaan uskalla olla ja seistä Ristin veren evankeliumin puolustjana! Siunaten elämääsi! :thumbup: :wink:
Sananl. 8:17 Minä rakastan niitä, jotka minua rakastavat, ja jotka minua varhain etsivät, ne löytävät minut.
Avatar
rita4
Ylläpitäjä
 
Viestit: 9951
Liittynyt: 20.10.2013 10:53


Paluu Paljastetaan eksytykset. Herätkää, Valvokaa!

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa