Kun menneisyys ahdistaa

[rita4]

Veikko Wright Kun menneisyys ahdistaa

Meillä saattaa joskus olla halu korvata menneet virheemme, ne, jotka ajan mittaan alkavat mieltämme painaa. Korvaaminen ei kuitenkaan aina ole helppoa, sillä aika jättää jälkeensä haavoja, jotka umpeuduttuaankin voivat aueta jälleen ja alkavat vuotaa pahoin. Sovittelustamme saattaa tulla loputon kahle, sillä virheet ja erheet alkavatkin painaa yhä uudelleen mieltä. Kerran anteeksisaatu kalvaa taas. Kerran anteeksisaatu ei ole unohtunut, vaan on kuin haamu menneisyydestä. Kenelläpä meillä ei näitä muistoja olisi. - On kovin vaikeaa elää menneisyyden kanssa.

Mistä löydän lohdun ja avun syyllisyyteni? Onko se siinä, että yritän jollain tavoin ostaa itseni vapaaksi? Mikä olisi silloin sopiva maksu?

Jos tuollaiselle ajatukselle annamme sijan ja vallan elämässämme, niin saamme olla aina ja elämämme loppuun asti maksumiehinä. Milloin on maksettava ihmisille jotain jossain muodossa sovinnoksi, milloin Jumalalle. Maksaminen ei lopu koskaan. Omatunto ei saa rauhaa kuin hetkeksi ja taas on edessä tuskaisen sovituksen etsiminen ja maksun aika. Emme me kykene millään korvaamaan aiheuttamaamme vahinkoa.

Vahinko on tapahtunut eikä sitä saa enää muutettua. Omaa tyhmyyttämme saamme kärsiä ja kantaa sen seurauksia lopun elämäämme.

- On hyväkin, että edes joskus tiedostamme syntimme ja syntiemme toisille aiheuttaman tuskan. Ei meistä ole elämään oikein lähimmäistemme kanssa ja vielä vähemmän Luojamme edessä.

Kristuksen veri puhdistaa

Hyvä Jumala on armossaan kuitenkin järjestänyt syyllisyyden painamille helpotuksen ja avun. Kenenkään ei tarvitse yksin kantaa menneisyytensä haamuja. Kenenkään ei enää tarvitse kantaa Jumalan - Poikansa tähden - jo kerran anteeksi antamia menneisyyden syntejä. Ne ovat jo upotetut meren syvyyteen. Jumalan armo Kristuksessa on ne sinne upottanut. Ne ovat ja pysyvät siellä. Kristuksen tähden Jumala on unohtanut, heittänyt ne sinne ja pyyhkinyt pois.

Kristus on korjannut virheemme ja korjaa ne nyt ja jatkossakin. Me kyllä usein tulevaisuudessakin tulemme aiheuttamaan vahinkoa, mutta siihen löytyy vastalääke. Se on Kristuksen veri. Hän verellään puhdistaa niin rikkojan kuin haavoitetuksi joutuneenkin ja sitoo haavat. Tämä on Jumalan armoa. On armoa antaa Hänen hoitaa itsemme ja lähimmäisemme.

Kaikkein tärkeintä on Jumalan armossa pysyminen menneisyytensä kanssa taisteltaessa. Jumalan armo Kristuksessa ei ole näennäistä tai itsestään selviö. Sen on Kristus ristinkuolemallaan ansainnut meille. Mutta armon omistaminen edellyttää myös armossa pysymistä ja tietoista taistelua itsessäni vaikuttavia pahan voimia vastaan.

Saatamme langeta monet kerrat ja hyvin usein kaikenlaiseen väärään. Mutta katuvalle Jumala Kristuksen tähden antaa anteeksi kaikki tietoiset ja tiedostamattomat synnit ja koko syyllisyytemme. Tämä on todellista taistelua meissä asuvia pahan voimia vastaan. Me emme voi emmekä saa taistella omin neuvoin, vaan antaa Kristuksen taistella puolestamme. Katuminen onkin palaamista uudelleen ja uudelleen Karitsan veren puhdistettavaksi. Tätä todellista parannusta me tarvitsemme päivittäin.

Menneisyyden ja nykyisyyden ahdistamina ottaa Kristus meidät hoidettavakseen. Hänen huolenpidossaan on hyvä jatkaa eteenpäin kysellen mikä on hyvän Jumalan tahto tänään elämässäni. Hän kantaa huolen niin tästä päivästä kuin menneisyydestäkin. Menneen ajan haamujen kanssa voimme elää vain Kristuksen anteeksiantamuksen varassa. Ainoastaan sillä tavoin me jaksamme elää tätä päivää.

Lahjavanhurskaus
peittää menneisyyden

Uskovan kristityn ei tarvitse kantaa menneestä syyllisyyttä, vaan me saamme luottaa Jumalan, Kristuksen tähden lahjoittamaan anteeksiantamukseen. Oman Poikansa ansion tähden Jumala upottaa aivan meren syvyyteen kaikki menneet synnit ja niiden aiheuttamat tahrat. Me saamme jatkaa eteenpäin, tosin tiedostaen virheemme ja erheemme, ts. syntimme, mutta emme saa riippua niissä kiinni. Kenenkään ei tarvitse niitä enää kantaa, sillä Kristus on kantanut ne ristinpuulle. Hänet Jumala teki synniksi pelastaakseen jokaisen ihmisen ikuiselta kuolemalta. Kaikki on jo täytetty. Me emme voi, emmekä saa lisätä mitään ristin sovitukseen.

Jumalan armo Kristuksessa riittää kaikille. Se riittää myös minulle ja sinulle. Armossaan Jumala nostaa, kantaa ja pelastaa meidät kuljettaen meitä kohti isänmaatamme. Hän lupaa kantaa meitä vanhuudenkin päivinä, kun hiuksemme harmaantuvat. (Jes. 46:4) Meidän ei tarvitsekaan pelätä ja arkailen pälyillä ympärillemme. Hän ei hylkää eikä jätä meitä orvoiksi yksinäisyyteemme ja pimeyteemme. Hän lohduttaa meitä Poikansa Kristuksen Jeesuksen kautta. Hänet me kohtaamme Jumalan Sanassa. Siinä loistaa meille Jumalan Valo. Se tuo meille yhteyden Luojaamme ja Vapahtajaamme. Pimeässä olevat menneisyyden haamut kaikkoavat Jumalan Pojan luona.

Jumalan Sanassa meille luvataan: "Älä pelkää, minä olen sinun kanssasi. Minä olen sinun Jumalasi. Minä vahvistan sinua, minä autan sinua, minä tuen sinua lujalla kädelläni. Minä olen lunastanut sinut. Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun. Minä, Herra olen sinun Jumalasi. Minä olen sinun pelastajasi. Älä pelkää minä olen sinun kanssasi" (Jes. 41:10, 43:1,3,5).

[rita4]

Kukapa ei miettisi menneisyyttään ja varsinkin omia tekojaan ja puheitaan, käytöstään ym menneisyydestään. Uskallan sanoa, että; kaikki ihmiset tavalla, tai toisella ainakin joskus pysähtyvät muisteleen menneitä. Vai oletko sinä sellainen, jota ei menneisyys koskaan mietitytä, etkä mieti koskaan, että; miksi tein niin, tai menin sinne, tai sanoin niin rumasti jollekin, tai..? Oisko noin kuitenkaan? Sillä ihminen on vaan sellainen, että, niin kovin helposti, varsinkin silloin, kun kaikki kuin kaatuu niskaan ja masentaa, pelottaakin tuleva, silloin, kun on satutettu taas kuinka monennen kerran ja sattuu, niin alkaa miettimään hyvinkin helposti niitä kaikkia menneitä asioita, tilanteita, ym...

Usein saattaa tulla jopa halu, kuin korvata jollekin loukkauksensa, tai ilkeät puheensa ja siten saada; omalle sydämelle rauha sekä sovinto aikaan ja saattaa alkaa, kuin hyvittään edes jollakin tapaa sille jollekin, jota on loukannut..tai muuten on vain kuin toiminut väärin. Saatamme alkaa kuin koittaa "selitellä", että; miksi on niin tai noin aikoinaan toiminut, puhunut ja tehnyt, tms.. Se, jokin vain kummasti kuin painaa siellä sydämen pohjassa ja ei vaan kuin saa rauhaa, eikä voi vain kuin unohtaakkaan asiaa, tai sitä ihmistä... Vaan alkaa taas kuin rypeen siinä menneisyyden kuralätäkössään ja sehän saattaa sit mennä jo, jopa niin pitkällekin; ettei enää kuin koe olevansa edes uskossakaan enää, jos on koskaan ollutkaan, tms.. Onko tuttua? Uskon, että se saattaa olla meille monillekin liiankin tuttua, johon ei vain tunnu löytyvän vapautusta, sydämen rauhaa, tms..

Niin, syyllisyys, sekä huono omatunto ovat kurjia, ja huonoja matkatovereita. Ja onkin aivan turhaa toisen mennä sanomaan, että: "Koita nyt jo unohtaa, tai sitten; ettet sinä saa millään keinolla menneitä tekemisiäsi tekemättömiksi, vaikka mitä tekisit ja vaikka kuinka surisitkin niitä, tai sit; 'ota itseäsi jo niskasta kiinni ja päätä vain jo unohtaa menneet, tms..!'" Neuvojia aina riittää ja itsekin asianomainen saattaa tuoda esille, miten häntä vaivaa menneet asiat, oli ne sitten itse aiheutettuja, tai toisten aiheuttamia ongelmia, surua, loukkauksia, vaatimuksia, tms..Ja kun siellä sit rypee; itsesäälissä, huonoa omaatuntoa kokien, jne,..Niin se ei ketään auta, eikä myöskään lohduta, saati sitten voida kuin vapautua niistä asioista, jotta ne voisi kuin kuopata lopulisesti, tms..

Niin oishan jo kumma jos ei sielunvihollinen ole kohta kelkassa mukana ja syytä yhä vain lisää ja lisää menneistä, tekemättömistä töistä, ja muistakin asioista sinua. Se muistuttaa ovelasti siitä ja tuostakin sinua ja voi kuinka se nouseekin mieleen, ja alkaa masentaan ja surettaan, ja alkaa hyvinkin pian kuin kokea olleensa; täysi ääliö silloin ja.. Ja.. just nin; kohta jo ollaankin siellä ns pohjalla rypemässä, oikeassa muistojen synkkyyden suossa, josta ei pääse pois, kuin vain yksin huutamalla avukseen: Herraa Jeesusta Kristusta! Mutta huudmmeko Häntä silloin auttmaan, kun omatuntomme syyttää ja visukinttukin valehtelee meille, ettei edes Jeesus enää voi meitä autta, vapauttaa syntikuormistamme. Niinpä niin? Se tietenkin valehtelee, koska Jeesushan vain kuin odottaa sitä hetkeä, että; "Milloin me tajuamme ja ymmärämme vain yksin Häneltä tulevan avun kaikkiin asioihimme!"

Mutta, niin rakkaat uskon ystävät; pyydämmekö me silloin Jeesusta auttamaan, antamaan voimaa unohtaa ja jättää vanhojen asioiden muistelut, asiat, jotka on jo saatu anteeksi aikoja sitten? Niinpä, niin: pystymmekö enää silloin siihen ja totta puhuen, niin; Tahdommeko me edes, silloin, kun saatana vain syyttää ja valehtelee mieliimme; ettei muk Jeesus voi antaa niitä meille enää koskaan anteeksi ja sen takia olemme tuhon omat, petturit, väärämieliset, tms.. Uskommeko sitä? Monet valitettavasti uskovat, eivätkä hoksaa sitä, etteihän Herramme edes koskaan puhu noin negatiivisesti mieliimme, vaan se on ihan joku muu joka syyttää sekä valehtelee meidän mielimme..

Mutta on aina hyvinkin Tärkeää ymmärtää sekä kuin muistaa, ettei Jeesus syytä meitä menneistä, jos ja kun olemme ne jo anteeksi Häneltä saaneet ja jopa mahdollisesti, jos mahdollista siltä asianomaiseltakin; pyytäneet anteeksi. Emme saa jäädä kuunteleen saatanan valheita ja syytöksiä. Ja ei ole myöskään kovin hyvä asia, viisastakaan edes muistella enää nitä menneitä. Ei ainakaan niitä ikäviä asioita, koska ne aina murehduttavat mieltä, olipa asiasta kulunut sitten viikko tai kymmeniä vuosia. Jos ja kun olemme ne rukouksessa tuoneet ristin juurelle, pyytäneet anteeksi vääriä tekojamme tai sanojamme, käytöstämme, tms.. Niin meidän tulee vain kuin Herran avulla opetella uskomaan ne anteeksi saaduiksikin ja meren syvyyteen heitettyinä, eikä niitä enää muistella, eikä myöskään kuin kaiveta ylös, eikä aleta surra menneitä. Tahdommeko unohtaa, jotta aika saa kullata muistomme ja poistaa sen raskaan mustan pilven niiden muistojemme yltä?

Sinä kallis ystäväni, joka elät menneisyyden, muistojesi kahleissa ja suret sekä murehdit yhän vain niitä, niin sinulle tahdon sanoa; Mene kiiruusti;nyt juuri tältä seisomalta sinne Golgatan verisen ristin juurelle. Polvistu siihen jos mahdollista, tai ainakin sulje silmäsi niin ettei ympäröivä maailma vaikuta ajatuksiisi ja hiljenny Herrasi edessä. Odota Häntä hetkinen ja kerro Hänelle sydämesi huolet sekä kaikki painolastitkin. Pyydä voimaa unohtaa ne anteeksi saatuasi ja puhdistautua Jeesuksen veressä, niin että menneet ei enää paina mieltäsi, eivätkä enää tuo katkeruutta, ei pahaa mieltä, ei itkua, ei murhetta, tai edes enää halua kostaa, tai loukata jotakin, joka satutti sinua...

Pysy rukouksessa, älä anna rukousalttarisi koskaan pölyttyä. Vain rukoukseen menemällä sinä saat kokea todellisen vapauden ja puhdistuksen seä saat rauhan ja ilonkin sydämeesi,niin ja sen mahtavan: Jumalan voiman, joka kantaa sinua seuraavan vastoinkäymisesi kohdatessa ja opettaa sinua Henkensä kautta toimimaan oikein, niin kuin on Herramme tahto, ei enää se sinun tahtosi, tai muiden hyvää tarkoittavien neuvot.

Meitä ei uskovina päästetä helpolla, mutta kaikkein surullisinta on jos sinun murheesi on menneisyyden murehtimista, eikä: sielujen tilasta tulevaa murhetta, tai oman sielusi puhtaana pitämisen halua ja murhettakin tarvittaessa. Pysy Jeesuksen omana loppuun asti! Jeesus rakastaa sinua!

Kristuksen veri puhdistaa

Hyvä Jumala on armossaan kuitenkin järjestänyt syyllisyyden painamille helpotuksen ja avun. Kenenkään ei tarvitse yksin kantaa menneisyytensä haamuja. Kenenkään ei enää tarvitse kantaa Jumalan - Poikansa tähden - jo kerran anteeksi antamia menneisyyden syntejä. Ne ovat jo upotetut meren syvyyteen. Jumalan armo Kristuksessa on ne sinne upottanut. Ne ovat ja pysyvät siellä. Kristuksen tähden Jumala on unohtanut, heittänyt ne sinne ja pyyhkinyt pois.

Kristus on korjannut virheemme ja korjaa ne nyt ja jatkossakin. Me kyllä usein tulevaisuudessakin tulemme aiheuttamaan vahinkoa, mutta siihen löytyy vastalääke. Se on Kristuksen veri. Hän verellään puhdistaa niin rikkojan kuin haavoitetuksi joutuneenkin ja sitoo haavat. Tämä on Jumalan armoa. On armoa antaa Hänen hoitaa itsemme ja lähimmäisemme.

Kaikkein tärkeintä on Jumalan armossa pysyminen menneisyytensä kanssa taisteltaessa. Jumalan armo Kristuksessa ei ole näennäistä tai itsestään selviö. Sen on Kristus ristinkuolemallaan ansainnut meille. Mutta armon omistaminen edellyttää myös armossa pysymistä ja tietoista taistelua itsessäni vaikuttavia pahan voimia vastaan.

Saatamme langeta monet kerrat ja hyvin usein kaikenlaiseen väärään. Mutta katuvalle Jumala Kristuksen tähden antaa anteeksi kaikki tietoiset ja tiedostamattomat synnit ja koko syyllisyytemme. Tämä on todellista taistelua meissä asuvia pahan voimia vastaan. Me emme voi emmekä saa taistella omin neuvoin, vaan antaa Kristuksen taistella puolestamme. Katuminen onkin palaamista uudelleen ja uudelleen Karitsan veren puhdistettavaksi. Tätä todellista parannusta me tarvitsemme päivittäin.

Menneisyyden ja nykyisyyden ahdistamina ottaa Kristus meidät hoidettavakseen. Hänen huolenpidossaan on hyvä jatkaa eteenpäin kysellen mikä on hyvän Jumalan tahto tänään elämässäni. Hän kantaa huolen niin tästä päivästä kuin menneisyydestäkin. Menneen ajan haamujen kanssa voimme elää vain Kristuksen anteeksiantamuksen varassa. Ainoastaan sillä tavoin me jaksamme elää tätä päivää.

Miika 7:19 Hän armahtaa meitä jälleen, polkee maahan meidän pahat tekomme. Kaikki heidän syntinsä sinä heität meren syvyyteen.

Laulua ja musiikkia: Palvoen eteesi jään