C.O.Rosenius Elämän leipää

[rita4]

HUHTIKUUN 7 PÄIVÄNÄ.

Tulkaa minun tyköni kaikki työtätekevät ja raskautetut niin te löydätte levon sielullenne. Matt. 11: 28-29.

Onnettomat, köyhät, sairaat ja sidotut sielut saavat tämän ihanan sanoman, kun he syntiensä ja huonon parannuksen tekonsa tähden epätoivoon joutuneina alkavat käsittää, mitä evankeliumi oikeastaan sisältää. Kaikki, mitä he turhaan ja murehtien ovat itsessään etsineet, niitä he parannuksen teon, katumuksen, rukouksen taistelun kautta ovat koettaneet saavuttaa, on jo toisen miehen kautta hankittu ja voitettu. Se on ilman heidän ansiotansa ja mahdollisuuttansa heille tarjottu ja lahjoitettu, jopa iankaikkisessa testamentissa heille vakuutettu. Kun tämä heille selviää, niin se ei jää hedelmää kantamatta.

Se sytyttää heissä totisen, elävän, autuaaksi tekevän uskon. Silloin syntyy heissä kyselyä ja ihmettelyä, toisaalta taas iloa ja toivoa, tahi suurempaa surua ja katumusta. Kaikki samasta elvyttävästä evankeliumista, kaikki saman heräävän uskon vaikutuksesta. Toinen alkaa miettiä ja kysellä: »Onko tämä näin ymmärrettävä? Voinko minäkin tämmöisenä tulla?» Hän kurottautuu Kristuksen puoleen, hänen sydämensä täyttää vanhurskauden isoaminen ja janoaminen.

Toinen taas tulee entistäänkin murheellisemmaksi. Lain alle kuivettunut ja kovettunut sydän alkaa sulaa Jumalan suuren rakkauden lämpimässä, niin että siitä syntyy uusi murhe, mutta murhe, johon sisältyy toivoa ja harras halu päästä tämän rakkauden ja armon osallisuuteen.

Toinen taas temmataan syvimmästä hädästä korkeimpaan iloon ja vakuutukseen. Pyhän Hengen tiet ovat erilaiset eri olosuhteissa ja eri sieluihin nähden. Mutta kaikki, jotka ovat evankeliumin käsittäneet, niin että heidän raskautettu sydänraukkansa ja heidän omaan itseensä ja omaan vanhurskauteen kiinnitetyt katseensa ovat saaneet toisen suunnan, nim. ristiinnaulittuun Jeesukseen, heissä on jo silloin syntynyt autuaaksi tekevä usko.

He ovat kääntyneet omasta vanhurskaudestaan hänen vanhurskauteensa, omasta kuuliaisuudestaan hänen kuuliaisuuteensa, omasta katumuksestaan hänen ahdistukseensa, omista rukouksistaan hänen rukouksiinsa. joten heidän pelastuksentoivonsa, koko heidän ikävöimisensä ja halunsa kohdistuu häneen.

Tämä on sitä uskoa, jota Kristus löysi ihmisissä, jotka tulivat hänen luokseen armoa ja apua etsimään ja lausui ilonsa sen johdosta. Matt. 9 kertoo sairaasta vaimosta, joka tunkeutui lähelle Jeesusta saadakseen koskea hänen viittaansa tullakseen terveeksi. Sillä hetkellä tuli nainen terveeksi. Ja Jeesus sanoi: »Tyttäreni, ole turvallisella mielin, uskosi on tehnyt sinut terveeksi.» Samoin syntinen vaimo Simonin huoneessa kasteli Jeesuksen jalat kyynelillään ja sai kuulla: »Syntisi ovat anteeksi annetut. Uskosi on sinut pelastanut; mene rauhaan.»

Näiden esimerkkien johdosta sanoo Luther: »He olivat kuulleet hyvän sanoman (evankeliumin) Jeesuksesta, että hän oli se mies, joka auttoi ja lohdutti kaikkia. Tämän sanoman he uskoivat ja sen takia he tulivat hädän pakottamina Jeesuksen luo. jolleivät he olisi uskoneet, niin eivät he olisi tulleetkaan.»

Mutta huomaatko, että tämä heidän uskonsa ilmeni ainoastaan etsimisessä, tulemisessa ja Herran nimen avuksi huutamisessa. Ja Jeesus sanoo oikean uskon, pelastavan uskon olevan juuri semmoisen. Hän sanoo: »Sinun uskosi on sinut pelastanut.» Tämmöinen etsivä, isoava ja janoava, taisteleva usko ilmeni myös riivatun nuorukaisen isässä, kun hän kyynelsilmin huusi: »Herra, minä uskon, auta minun epäuskoani.» Samoin Korkean Veisun morsiamessa, kun hän yöllä kulki ympäri kaupunkia ja etsi sielunsa ystävää ja kysyi vartijoilta: »Oletteko nähneet häntä, jota minun sieluni rakastaa?»

Patriarkka Jaakobissa se ilmeni myös. Hän huusi Herralle: »En päästä sinua, jollet siunaa minua». Tätä etsivää, avuksi huutavaa, isoavaa ja janoavaa uskoa, joka on ainoa autuaaksi tekevä usko, koska se perustuu Jeesukseen, etsien häneltä pelastusta, seuraa ennemmin tahi myöhemmin toinen uskoi aste. Morsian on löytänyt ylkänsä ja sanoo: »Minä olen löytänyt hänet, jota sieluni rakastaa. Hän on minun ja minä olen hänen.»

Sielu on saanut vastauksen, vakuutuksen. Peite putoaa silmieni edestä, mieleni avautuu ja näen mitä ennen en voinut nähdä, nim. että se, mitä minä vielä odotin, on jo täytetty Kristuksessa. Kaikki minun syntini ja saastaisuuteni, kylmyyteni, hitauteni ja kovuuteni oli hänessä kyllin kalliisti sovitettu, maksettu, poispyyhitty, jopa meren syvyyteen upotettu ja ainoastaan epäuskoni tähden olen onneton. Nyt voin sanoa: »Yksi on kuollut kaikkien edestä, siis myös kaikki ovat kuolleet.» Minä olen kuollut ja ylösnoussut Kristuksessa.

Katso, tässä on uskon täysi vakuutus. Sitä seuraa rauha, autuas rauha, Jumalan rauha, rauha omassatunnossa, kun eivät synnit sitä enää kalva. Ne ovat pois otetut, anteeksi annetut. ja Jumalan kanssa on minulla sula sovinto. Tästä rauhasta sanoo apostoli: »Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa, meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta.»

Herra Jeesus Kristus! Kiitetty olkoon nimesi, kun olet antanut itsesi meille elämäksi, rauhaksi ja iloksi! Anna meille armosi, että voisimme pitää sinut kaikkea muuta rakkaampana. Olethan sinä syntiemme anteeksiantaja ja päästät meitä kaikesta hädästä. Amen.

[rita4]

HUHTIKUUN 8 PÄIVÄNÄ

Isä meidän, joka olet taivaissa. Matt. 6: 9.

Pysähtyköön kukin kristitty näiden sanojen eteen ja ajatelkoon, tarkoittaako hän, mitä hän tämän rukouksen ensimmäisessä sanassa sanoo, nim. että Jumala on hänen laupias isänsä, ja hän Jumalan rakas lapsi. Sillä tämän rukouksen voima ja lohdutus riippuu siitä, miten sydämemme suhtautuu tähän ensimmäiseen sanaan.

Jos sydämestäsi voit kutsua Jumalaa Isäksesi, jos sydämestäsi uskot olevasi Jumalan rakas lapsi ja ajattelet mitä se merkitsee, oi, silloin voit myös luottamuksella rukoilla, mitä tämä kallis rukous sisältää.

Monenlaisia puutteita näemme muutoin hurskaissa sieluissa. On niitä, jotka eivät vielä ole vapaiksi tehdyt, eivätkä ole uskovaisia, vaan itsensä kanssa työtä tekeviä sieluja, jotka pitävät itsensä, joskin höllästi, Jumalan lapsina, mutta ei siinä suuressa, todellisessa merkityksessä, joka sillä sanalla Kristuksen suussa on, vaan ainoastaan siinä merkityksessä, etteivät he ole maailmasta, vaan ovat hurskaita ja kuuluvat niihin, jotka etsivät ja rakastavat Jumalaa.

Näin pinnallisesti ajatellen voimme helposti puhua Jumalan lapsista. Mutta kuulua hurskaisiin ei ole samaa kuin uskoa, että Jumala on meidän oikea Isämme ja me hänen rakkaat lapsensa. Sillä mitä tällä tarkoitetaan, sen ymmärrät Jeesuksen sanoista hänen loppuun suoritetun pelastustyönsä ja ylösnousemisensa jälkeen: »Mene veljieni luo ja sano heille, että menen ylös minun Isäni tykö ja teidän Isänne tykö ja minun Jumalani tykö ja teidän Jumalanne tykö.»

Huomaatko tästä, mitä Jumalan lapsena oleminen merkitsee? Ensinnäkin sanoo Herra: »veljeni». Mutta ei siinä kyllin, vaan jotta jokainen ymmärtäisi, mitä hän tarkoittaa veli sanalla, lisää hän: »Minun ja teidän Isänne, minun ja teidän Jumalanne.» Siten on Herra Kristus teroittanut mieliimme veli sanan oikean merkityksen. Silloin saa myös sana »Jumalan lapsi» sellaisen arvon, että taivaan enkelitkin sen edessä peittävät kasvonsa. Jumalan lapsi! Näin korkeaan asemaan ajatteli Jumala ihmisen aikojen alussa luodessaan hänet. Kaiken minkä silmämme näkevät, loi hän ihmisen hyväksi. Ihminen - Jumalan lapsi!

Juuri tämä suhde vaikuttikin sen, että Jumalan iankaikkinen Poika tuli ihmislapseksi ja todisti kaikille, että me olemme veljiä. Meidän on tunnustaminen, että sydämemme on liian ahdas voidakseen käsittää tämän asian suuruuden. Ja kuitenkin on tuntuva erotus eri ihmisten uskon välillä. Toinen ei koskaan saata kyllin ihmetellä tämän kunnian korkeutta ja syvyyttä, leveyttä ja pituutta. Hän ei koskaan voi saada sitä mahtumaan sydämeensä semmoisena kuin hän sen uskoo ja näkee. Mutta siitä huolimatta se on hänen suurin ilonsa jo täällä maan päällä.

Sitä vastoin toinen voi helposti uskoa kuinka paljon itse tahtoo, mutta ei kuitenkaan sisimmässään tunne siitä mitään hämmästystä, eikä mitään iloa. Hän ei ole vielä tarpeeksi kokenut mitä Jumalan lapsena oleminen on. Hän ei siis suhtaudu oikein sanaan Isä meidän.

On myös uskovaisia, jotka jo tämän ihanan lapsioikeuden omistaen ovat autuutta tunteneet, mutta uudelleen vaipuvat omaan viheliäisyyteensä, kääntävät katseensa itseensä ja kadottavat oikean, lapsellisen luottamuksensa Jumalaan. He rukoilevat Herran rukouksen huolimattomasti, niin etteivät ajattele, mitä he sanovat sanoissa Isä meidän. Sen takia ovat he rukoillessaan kylmäkiskoisia ja haluttomia.

Toisilla taas on jonkin lankeemuksen tähden sidottu omatunto. He ovat joutuneet suureen kiusaukseen ja synnin pauloihin. Pelottaen tulevat nämä teot rukouksessa tätä sielua vastaan ja sanovat: »Rukoiletko sinä Jumalaa, kutsutko sinä Jumalaa Isäksesi, sinä, joka olet niin paljon rikkonut ja tiedät tehneesi sen ja sen?» Silloin on vaikeata oikealla luottamuksella sanoa: »Isä meidän.»

Kuulunetpa kumpaan joukkoon hyvänsä, niin muista, että sinun on päästävä siitä tilasta, että ilman uskoa ja ajatusta sanot: »Isä meidän», sillä siitä itse elämä riippuu. Olkoon meillä totinen, lapsellinen luottamus Jumalaan, niin että voimme totuudessa häntä avuksi huutaa Isänämme. Jos omatunto tulee uudelleen sidotuksi orjuuden ikeen alle, niin että meitä kauhistuttaa tässä rukouksessa lähestyä taivaallista Isäämme, tahi jos omatunto uudelleen nukkuu, niin että kevytmielisesti sitä tarkoittamatta sanomme: »Isä meidän, niin kummassakin tapauksessa seuraa siitä hengellinen kuolema.

Hengellinen elämä on läheinen suhde Jumalaan. Apostoli sanoo: »Sillä te ette ole saaneet orjuuden henkeä elääksenne jälleen pelossa, vaan te olette saaneet lapseuden hengen, jossa huudamme: Abba! Isä! Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että olemme Jumalan lapsia.»

Oi, rakas Isä! Kuinka käsittämätön onkaan sinun rakkautesi, kuinka ihmeellinen sinun laupeutesi, kun minustakin olet tehnyt Jumalan lapseni Kiittäkööt sinua taivaat, ylistäköön sinun nimeäsi maa, sillä jo luomisessa olet määrännyt meidät lapsiksesi! Synnin tähden eksyttyämme sinusta, olet sinä Kristuksen kautta uudestaan etsinyt ja lapsiksesi ottanut meidät. Halleluja! Amen.

[rita4]

HUHTIKUUN 10 PÄIVÄNÄ.

Ei niin, että jo olen sen saavuttanut tai että jo olen tullut täydelliseksi. Fil. 3: 12.

Tohtori Svebilius sanoo: »Laki on luonnollemme jotakuinkin tuttu, mutta evankeliumi on salaisuus.» Tohtori Luther sanoo: »Evankeliumi on kristityille vaikein taito ja syvin viisaus, johon nähden he koko elämänsä ajan ovat koulupoikia, mutta», lisää hän vielä, »sen käsittämisessä on se kipeä kohta, ettei mikään näytä olevan helpompaa oppia kuin evankeliumi. Niin pian kuin siitä on jotain kuultu tai luettu, ollaan heti mestareita tai tohtoreita, sekä tahdotaan kuulla jotakin muuta, jotain uutta.»

Tämmöisten täysin oppineiden pitäisi tuntea itsensä siitä, etteivät he useinkaan ajattele evankeliumia, eivät miten he yhä paremmin oppisivat tuntemaan Jumalaa ja sitä, jonka hän lähetti. Eivät he ahkeroitse oppiakseen tuntemaan lunastuksen suurta salaisuutta. Eivät he mitään tee saadakseen kuulla ja lukea siitä. Eivät he rukoile Jumalalta Hengen valoa, vaan päinvastoin, jos ovat tilaisuudessa kuulemaan jotakin oikein evankeliumin mukaista, niin kärsimättöminä odottavat he sen loppuvan saadakseen jotakin muuta.

Tavallisesti ajattelevat ja sanovat sellaiset ihmiset: »Kyllä minä tiedän Jumalan armon olevan kerta kaikkiaan annetun, siitä ei siis sen enempää. Mutta meidän tulee ajatella ja tutkia, mitä meidän on tekeminen ja miten meidän tulee elää. Sitä sietää ajatella, sillä siinä me aina puutumme. Kuulkaamme siis jotakin siitä asiasta.» Ja juuri sen takia eivät he koskaan saavuta oikeata halua ja voimaa, koska eivät opi tuntemaan mikä heiltä puuttuu, nim. itse elämä, oikea parannus ja oikea usko.

He eivät tunne, miten me töinemme olemme perin kadotetut. He eivät koskaan ole epäilleet itseään, eivät ole kokeneet, mitä usko on ja mitä usko ja armo vaikuttavat, sillä silloin eivät sanoisi uskoa itsellään liiaksi olevan. Vaan kuten sana ja kokemus opettavat, tuntisivat he itsellään sitä olevan aivan liian vähän ja sanoisivat päinvastoin: »Jospa oikein tuntisin Jumalan ja hänen armonsa, kyllä siitä sitten seuraisi halua ja voimaa hyvään». Johannes sanoo: »Joka ei rakasta, hän ei tunne Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus.» Hän tahtoo sanoa, että he kyllä rakastaisivat, jopa tulisivat palaviksi rakkaudessa ja jumalisuudessa, jos he tuntisivat Jumalan. Jumala. on niin suuri ja palava rakkaus, ettei kukaan, joka hänet tuntee voi olla syttymättä palavaan rakkauteen häntä kohtaan. Rakkaus on kaikkien hyvien tekojen äiti. Rakkaus on lain täyttymys.

Ne siis, jotka luulevat jo käsittäneensä evankeliumin, eivät ole siitä vielä oppineet ensimmäisiä kirjaimiakaan. Apostoli sanoo: »Jos joku luulee jotakin tietävänsä, hän ei vielä tiedä, niin kuin tulee tietää.» Tämän voi sanoa ainakin mitä meidän evankeliumin tietoomme tulee. Evankeliumi sisältää semmoisia asioita, että sen sisältöä katseleva ei taida sitä oikein uskoa, Se sitä vastoin, joka sen helposti voi uskoa, ei varmaankaan näe mitä se sisältää. Tosin hän luulee näkevänsä, mitä se sisältää, luulee niin varmasti, että olisi valmis tuhannesti sen valalla vannomaan, mutta hän kieltää evankeliumin koko olennollaan.

Luther sanoo tästä: »Se, joka oikein voisi käsittää ja uskoa evankeliumin sisällön, hän ei enää voisi elää täällä maan päällä, vaan kuolisi sanomattomasta ilosta.» Totisesti emme me olisi niin kylmiä, kankeita ja hengettömiä kuin nämä ulosoppineet, kylläiset henget ovat. Eipä todellakaan olisi niin vaikeata seurata Kristusta, rakastaa, palvella tunnustaa Kristusta, kärsiä ja kieltäytyä, jos oikein uskoisimme sen, mitä evankeliumi sisältää.

Katso, tässä on tärkein syy siihen, että monet, vaikka niin aina opetetaan, eivät kuitenkaan koskaan tule totuuden tuntoon. Jeesus sanoi: »Ei kukaan muu kuin Isä tunne, kun Poika on, eikä kukaan muu kuin Poika, ja se, kenelle Poika tahtoo hänet ilmaista, tunne, kuka Isä on.» Jollei Poika tahdo ihmiselle sitä ilmaista, on kaikki hänen ponnistelunsa turha. Aikaisemmin oli Jeesus sanonut kenelle hän ei tahdo sitä ilmaista, sanoessaan: »Sinä olet tämän salannut viisailta ja ymmärtäväisiltä» s.o. semmoisilta, jotka eivät omissa silmissään ole pieniä, vaan arvelevat pelkällä tutkimisella oppivansa tuntemaan evankeliumin.

Moni lukee ja kuuntelee evankeliumia samalla tavalla kuin maailmallista tietoviisautta, Jumalan edessä nöyrtymättä. Mutta niiltä se on kätketty. Niin Isä, sillä näin on näkynyt hyväksi sinulle. Paavali selitti selvästi ja monipuolisesti evankeliumin, mutta ei hänestä se vielä riittänyt, että he kuulivat hänen saarnansa ja lukivat hänen kirjeitänsä, vaan hänen mielestään kaikki vielä riippui Jumalan »ilmoituksesta», Jumalan antamasta ilmoituksen ja viisauden hengestä. Sitä hän alinomaa rukoili seurakunnillensa.

Suurimmat pyhimykset ja uskonsankarit ovat kaiken rukoilemisensa ja tutkimisensa ohella tunnustaneet, etteivät he ole voineet evankeliumia täysin käsittää. Ja kuitenkin tapaa ihmisiä, joiden ei tarvitse rukoilla eikä nöyrtyä Jumalan edessä, eikä heidän tarvitse vakavuudella ja ahkeruudella etsiä Jumalan sanasta evankeliumin totuutta, vaan he omasta mielestään tietävät jo kylliksi. Miten tämä on ymmärrettävä? Siten, että nämä täysin oppineet, jotka kaiken ymmärtävät, ovat perkeleen hurmaamia, sokeita ja kuolleita, joiden aluksi olisi opittava aakkoset. jospa he ajoissa huomaisivat tämän!

»Niinpä minä luen tosiaankin kaikki tappioksi tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani tuntemisen rinnalla, sillä hänen tähtenä olen menettänyt kaikki ja pidän sen roskana - jotta voittaisin omakseni Kristuksen. Ei niin, että jo olen sen saavuttanut tai että jo olen tullut täydelliseksi, vaan minä riennän sitä kohti voittaakseni sen, koskapa Kristus Jeesus on voittanut minut.»

[rita4]

HUHTIKUUN 12 PÄIVÄNÄ.

Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia. Room. 3: 21.

Tässä on autuuden kallio, jonka turvassa sielumme joko pelastuu tahi iankaikkisesti hukkuu, sekä myös pahennuksen kallio, jota vastaan kaikki epäuskon myrskyt ja hyökyaallot ovat nousseet. Jumalan vanhurskaus, josta tässä puhutaan on Jumalan armon suurin ihme, mikä meille taivaasta on ilmoitettu, ja joka omalle ymmärryksellemme on outo salaisuus.

Niin, vaikka voisinkin oppia ja säilyttää kaiken muun, niin en kuitenkaan koskaan voi täydelleen uskoa ja kätkeä, mitä minulle Jumalan vanhurskaudesta opetetaan. Se on taivaallinen ilmoitus, joka sotii luontoamme vastaan ja erittäinkin meidän juurtunutta oman kykymme ihailemista vastaan. Eivät yksinomaan uskottomat taistele sitä vastaan, vaan myös monella valistuneella ja oikein ajattelevalla ihmisellä on hämärä, jopa aivan väärä käsitys tästä. Ei sen takia, että Raamatun sana olisi epäselvä, vaan siitä syystä, että Jumalan vanhurskaus sotii kokonaan luontoamme, ajatustamme ja mieltämme vastaan.

Jumalan vanhurskaus eroaa oleellisesti kaikesta muusta vanhurskaudesta, mitä koskaan on ollut, tahi tulee olemaan. Se eroaa kokonaan enkelien ja ihmisten vanhurskaudesta alkuperäänsä nähden, sillä sehän on itse Jumalan vanhurskaus, ei luotujen olentojen, vaan Luojan vanhurskaus. Minä Herra teen sen, sanoo Herra nimenomaan siitä vanhurskaudesta, joka tuottaa meille autuuden. Se on jumalallinen ja täydellinen vanhurskaus, sillä se on Jahven oma työ, samaten kuin maailma on Jumalan työ.

Pojan kautta on Isä sen ilmituonut, samaten kuin hän loi maailman Pojan kautta. Pietari sanoo: »Niille, jotka ovat saaneet yhtä kalliin uskon kuin mekin Jumalamme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen vanhurskaudessa.» Tässä nimitetään Kristusta meidän Jumalaksemme ja Vapahtajaksemme, ja vanhurskautta, johon uskomme perustuu, sanotaan meidän Jumalamme ja Vapahtajamme vanhurskaudeksi.

Ollessaan ihmisenä täällä maan päällä Jumalan Poika ansaitsi meille tämän vanhurskauden. Ennen maailmaan tulemistaan hän ei ollut jäsenenä tahi alamaisena Jumalan valtakunnassa - hän oli sen päänä. Hän toimi ensin Jumalana, s.o. maailman luojana ja hallitsijana, mutta ihmiseksi tultuaan hän vaikutti palvelijan muodossa. Hänen täydellistä »kuuliaisuuttaan ei voitu ennen hänen maailmaan tuloaan nimittää kuuliaisuudeksi. Voimme sanoa, että laki oli hänen mukaisensa eikä, että hän oli lain mukainen. Hänen Jumalallinen pyhyytensä ei ilmennyt siinä, että hän totteli lakia, vaan siinä, että hän sääti lain.

Mutta ollessaan palvelijamuodossa hän itse antautui saman lain alaiseksi, jonka hän oli säätänyt. Ja vaikka oli Jumalan Poika, harjoitti hän »kuuliaisuuden oppimista.» Hänen vanhurskautensa eli kuuliaisuutensa oli siis kunniakkaimman henkilön, joka lain alaiseksi voitiin asettaa, itse Herran vanhurskaus, Hänen, joka on »Jumala ylitse kaikkien, kiitetty iankaikkisesti.» Se oli Immanuelin, Jumala meidän kanssamme vanhurskautta. Ja hän, Jumalan Poika, saattoi ihmisenä ollen paljon suuremmassa määrässä kunnioittaa ja täyttää lain, kuin kaikkien luotujen olentojen kuuliaisuus olisi voinut tehdä. Hänen tuottamansa kunnia lain kuuliaisuuden kautta oli monin verroin suurempi sitä häpeää, johon koko maailma lain rikkomisen kautta joutui.

Kun toiset olivat laille kuuliaiset, tuottivat he sen kautta itsellensä kunniaa, mutta hän, Jumalan Poika, tuotti kuuliaisuudellaan laille kunniaa. Kristuksen kuuliaisuus oli suuriarvoinen myös sen tähden, että se oli Isän tahdon ja määräyksen mukainen. Hän oli tähän tehtävään Isän valitsema ja voitelema. Herra oli Herran lähettämä,

Sakarian ennustuksessa luemme seuraavat muistettavat sanat: »Ja niin te ymmärrätte Herran Sebaotin lähettäneen minut. Riemuitse ja iloitse Siionin tytär! Sillä katso, minä tulen ja asun keskelläsi, sanoo Herra. Silloin sinä ymmärrät Herran Sebaotin lähettäneen minut sinun tykösi.»

Paitsi sitä, että Jumala Vanhassa testamentissa puhuu Pojan lähettämisestä, hänen asettamisestaan Siionin vuorelle, niin Kristus itse vähä väliä sanoi: Isä, minun Isäni tahto, hänen tahtonsa, joka minun lähetti, sen takia Isä minua rakastaa että minä panen henkeni, sen käskyn minä sain Isältä. Kaikki niitä hän teki, oli kuuliaisuutta, oli Isän tahdon alle alistumista.

Ja kun ajattelemme Jumalan suurinta, ihmeellisintä tekoa, Jumalan Pojan ihmiseksi tulemista, jotta laki hänen työnsä ja kärsimisensä kautta tulisi täytetyksi, niin että me synnin saastuttamat ihmiset tulisimme pelastetuiksi ja laki sen ohella säilyttäisi arvonsa ja kunniansa, niin emme voi kyllin suurta arvoa panna siihen, Kristuksen kuuliaisuudella oli Isän silmissä.

Oi, jos oppisin sinua, Herra Jeesus, oikein kiittämään siitä että olet minut Jumalan edessä vanhurskauttanut, minut joka täällä vaellan viheliäisenä, täynnä puutteita ja syntiä. Anna minulle armosi, että voisin uskoa olevani sinussa täysin vanhurskas ja pyhä Jumalan edessä. Amen.

[rita4]

HUHTIKUUN 14 PÄIVÄNÄ

Älköön siis synti hallitko teidän kuolevaisessa ruumiissanne, niin että olette kuuliaiset sen himoille. Room. 6: 12.

Miten on tässä suhteessa pyhien laita? Apostoli nimenomaan opettaa, että ne, jotka ovat uskon kautta vanhurskautetut, ovat myös hengessänsä pyhitetyt, ovat sisällisessä yhteydessä Kristuksen kanssa ja ovat kuolleet synnille. Kuitenkin pitää hän tarpeellisena tällä tavalla heitä varoittaa: »Älköön siis synti hallitko - niin että olette kuuliaiset sen himoille.»

Onpa siis pyhienkin suhteen sanottava, että »henki on altis, mutta liha on heikko», ja »Perkele pitää suurta vihaa». Koska siis Jumala ei tee pyhitystyötänsä meissä vastustamattomalla kaikkivaltiudellaan, vaan vaikuttaa meihin kuin henkisiin olentoihin sanallaan ja hengellään varoittaen, niin älkäämme olko suruttomia, älkäämme halveksiko varoitusta, luullen, ettei meitä vaara uhkaa. Vaikkapa olisimme miten heikkoja tahansa, niin, jos kuulemme, otamme vaarin ja tottelemme Herran ääntä, niin pelastumme. Vaikkapa syvyydestä huutaisimme: »me hukumme, koska emme voi Herran tahtoa täyttää.» Niin hän kyllä itse pitää huolen pelastumisestamme, kun vaan olemme hänen äänellensä kuuliaiset.

Mutta jos katsomme ylen Herran varoitukset, niin synti sokaisee meidät, tulemme uneliaiksi ja kevytmielisiksi ja takerrumme synnin ja Perkeleen pauloihin. Siis, tämä lempeä varoitus sopii täydellisesti siihen, mitä apostoli sanoo henkemme pyhittämisestä ja Kristukseen liittymisestämme, sekä kuuluu niihin ulkonaisiin välikappaleihin, joiden kautta Jumala pyhityksen tekee täydelliseksi.

Kuinka selvä, valaiseva ja terveellinen tämä varoitus onkaan! Apostolin sanoissa »Älköön siis synti hallitko teidän kuolevaisessa ruumiissanne, niin että olette kuuliaiset sen himoille», huomaamme seuraavan ajatuksen: Vaikka ette, valitettavasti kyllä, voi päästä kokonaan irti synnistä, niin älkää kuitenkaan antako sen hallita itseänne, niin että te tekojenne kautta sitä palvelisitte. Jo se, että synti asuu teissä, että tunnette pahoja himoja, on rikos Jumalan pyhää lakia vastaan. Jos Jumala tuomitsisi teitä tämän lain mukaan, niin olisitte jo himojenne tähden tuomitut.

Mutta koska tässä elämässä emme täydelleen voi synnistä vapautua, vaan täydellinen puhtaus kuuluu niihin uusiin taivaisiin ja uuteen maahan, jossa täydellinen vanhurskaus asuu, niin käyttäkää toki teille annettua armoa synnin vastustamiseen, niin ettei synti saa hallita teidän kuolevaisessa ruumiissanne, että sitä tottelisitte, vaan vaeltakaa Hengen mukaan, vaikka tunnette lihan kiusaukset itsessänne. Jos esimerkiksi joku on sinua loukannut joko sanoilla tahi teoilla, ja tunnet vihan syttyvän sydämessäsi, niin älä anna vihallesi valtaa, niin että sinäkin puhkeat koviin, sydämettömiin sanoihin ja tekoihin, vaan ota Daavidin neuvosta vaarin: »Vihastukaa ja älkää syntiä tehkö. Puhukaa sydämissänne, vuoteillanne, ja olkaa hiljaa!» Odottakaa rukoillen Herralta armoa ja voimaa. Ja kun rukoilette Isä meidän rukousta, niin sanoessanne: »Ja anna meidän velkamme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme», niin odottakaa kunnes suuttumuksenne menee ohitse.

Tahi jos ahneuden himo tahtoo pettää sinua epärehellisyyteen työssäsi, tahi jos haureelliset halut viettelevät sinua sopimattomiin puheisiin tai töihin, jos ylpeyden himo houkuttelee sinua varojesi yli koreiluun ja pöyhkeilemiseen, niin valvo ja rukoile kaikkia synnin himoja ja kiusauksia vastaan.

Käyttäkää kaikkia armon välikappaleita kuolettaaksenne ne, niin ettette seuraa ja palvele syntiä. Koska Jumala kieltää ja tuomitsee pienimmänkin synnin himon, niin onkin se jo heti ensimmäisissä oireissaan kuoletettava. Ja vaikka emme kokonaan synnistä pääse eroon niin kauan kuin elämme tässä synnin ja kuoleman ruumiissa tulee meidän kuitenkin estää, tukahduttaa ja kuolettaa se, niin ettei se saa meitä hallita.

Luther sanoo: »Ei meidän syntimme sen takia ole anteeksi annettu, että me sitten saisimme nukkua suruttomuudessa ja tyydyttää lihan haluja, vaan päinvastoin. anteeksiannettu, että se vastoin on synti juuri sen takia anteeksi annettu, että se meissä tukahdutettaisiin ja kuoletettaisiin, niin ettei se haltijana, vaan orjana, eikä voisi meitä enää vahingoittaa. Sinun tulee hallita ja sanoa lihalle: Sinä olet saastaisuutta, ilkeyttä, kateutta, vihaa, kostoa ja pahoja himoja täynnä, mutta sinun täytyy vasten tahtoasi vähäksi aikaa tulla sidotuksi ja olla Hengen hallittavana. Sinä saastaisuus, ei sinulla ole täällä mitään tekemistä, sillä Henki hallitsee talossa. Valta on hänellä. Hänen tulee pitää sinua himoinesi ohjissa, jopa ristiinnaulita ja tukahduttaa sinut.»

Näin rohkeasti emme tosin aina voi puhua. Mutta kun kilvoitus käy oikein kovaksi, on meidän kernaammin kyynelin ja rukouksin avuksi huudettava Herraa tietäen, että olemme hukassa, jos hän ottaa pois auttavan kätensä. Emme voi tehdä enempää kuin minkä hän meille antaa, mutta hänen kauttaan saamme sellaisen voiton, ettemme enää syntiä palvele, vaan yhä eteenkin päin vaellamme Hengessä.