C.O.Rosenius Elämän leipää

[rita4]

MAALISKUUN 20 PÄIVÄNÄ.

Syntiä, en olisi tullut tuntemaan muuten kuin lain kautta; sillä en olisi tiennyt himosta, jollei laki olisi sanonut: Älä himoitse. Room. 7: 7.

»Syntiä en olisi tullut tuntemaan muuten kuin lain kautta.» Apostoli sanoo myös (3: 20) »sillä lain kautta tulee synnin tunto». Miten ja milloin me lain kautta tulemme tuntemaan synnin? Tämä on tärkeä asia. Sillä vaikka meillä kaikilla on tietoa Jumalan laista, emme kuitenkaan kaikki tunne syntiä (koko maailma nukkuu aivan surutonna synneissään). Ja meidän on muistaminen, että se, joka ei opi tuntemaan syntiään, ei liioin etsi pelastusta, vaan lopuksi »kuolee synneissään».

Vaikka meillä olisi kaikki tieto, viisaus ja usko Jumalan sanaan, niin emme voi oikein omistaa Kristusta, ellemme tunne syntiämme niin, että olemme »lain kuolettamat». Silloin vasta voimme tulla eläviksi Kristuksessa, tulla uusiksi, Jumalasta syntyneiksi ihmisiksi. Sen Raamattu kauttaaltaan opettaa.

Sen takia on tärkeätä, että tiedän miten ja milloin oikeastaan opin tuntemaan syntini. Apostoli sanoo sen tapahtuvan silloin ja sen kautta, että opin tuntemaan himon. Hän sanoo: »Mutta syntiä en olisi tullut tuntemaan muuten kuin lain kautta; sillä en olisi tiennyt himosta, jollei laki olisi sanonut: älä himoitse». Tässä hän siis sanoo, ettei hän voinut tuntea syntiä, kun ei himosta tietänyt. Mutta mitä hän tarkoittaa himosta tietämisellä? Sen huomaamme hänen omasta selityksestään. Himon tietäminen merkitsee himon tuntemista synniksi; sillä hän sanoo: »En olisi tiennyt himosta, jollei laki olisi sanonut: älä himoitse.»

Näemme hänen tarkoittavan, että meidän tulee oppia ymmärtämään, että himokin on synti, sillä sen hän oppi laista, joka sanoi: älä himoitse Seuraavasta säkeestä näemme hänen tarkoittavan myös syvempää himon voiman tuntemista, jonka saamme katkeran kokemuksen kautta, sillä lisäselitykseksi tähän hän vielä sanoo: »Mutta kun synti otti käskysanasta aiheen, herätti se minussa kaikkinaisia himoja.»

Tästä selviää siis, että himon tuntemisen kautta opimme tuntemaan synnin. Miten opimme tuntemaan himon? Lapsuudesta saakka olemme kaikki oppineet käskyn: »älä himoitse.» Me kuulemme ja luemme sen usein, eikä kuitenkaan maailma ole tietävinään himon rikollisuudesta. Moni tarkastaa syntejään laissa, sielun kuvastimessa, eikä kuitenkaan pääse elävään synnintuntoon.

Miten ja milloin se saadaan? Apostoli sanoo, että se ei tapahdu omin neuvoin tehdyllä, inhimillisellä lain tutkimisella. Hän sanoo näin: »Minä elin ennen ilman lakia; mutta kun käskysana tuli, niin synti virkosi.» Mitä merkinnee, että Paavali eli ilman lakia? Ei se merkinnyt, ettei hän omistanut, tuntenut tai käyttänyt lakia. Olihan häntä jo lapsuudesta saakka siihen opetettu. Ja vielä kääntymättömänä ollessaan hän oli aikansa kiivaimman uskonnollisen puolueen innokas jäsen. Hän eli laista tulevassa vanhurskaudessa, ollen nuhteeton.

Mitä merkitsee, että hän muinoin oli elänyt ilman lakia ja mitä merkinnee: Kun käskysana tuli? Se merkitsee, ettei laki ollut hänellä elävänä omassatunnossa, vaan omatunto nukkui töiden palveluksessa. Käskyä, älä himoitse», hän ei ollut nähnyt eikä tuntenut. Ja kun käskysana tuli, se merkitsee siis, että laki tuli eläväksi voimaksi hänen omassatunnossaan. Hän heräsi synninunesta, sai tuntea Jumalan pyhän kiivauden. Jumalan silmät vainosivat ja väsyttivät häntä kaikessa, mihin hän vain ryhtyi.

Siten saamme laista synnintunnon. Tämä on Jumalan suuri armorikas työ. jotta siihen pääsisit, täytyy Jumalan etsiä ja herättää sinua synnin unesta. Muuten et voi ikinä, vaikka sinulla olisikin suuri harrastus lakiin, oppia tuntemaan syntejäsi.

Apostoli tunnustaa siis tässä ainoastaan sen pyhän lain, joka piirsi käskyjään sydämeen saakka ja sanoi sen ainoastaan avanneen hänen silmänsä näkemään tuon salatun pahan, nim. himon. ja niin muuttui tuo nuhteeton mies suureksi syntiseksi.

Kun laki, suuren, kaikkivaltiaan Jumalan pyhät käskyt ja uhkaukset tunkeutuivat hänen sisimpäänsä, kun omaan ansioonsa tyytyvä Saulus huomasi suuren Jumalan katsovan hänen sydämeensä ja sanovan: »Et saa vähimmässäkään määrässä himoita pahaa.» Silloin hänen oma vanhurskautensa kukistui kokonaan. Synnillisistä ajatuksista ja himoista hän ei ollut vapaa, ja kun hän nyt tahtoi vapautua tästä sisäisestä pahasta, kun hän tahtoi karkottaa kaikki pahat ajatukset ja sydämessäänkin olla pyhä Jumalan edessä, niin joutui hän vaikeampaan hätään kuin koskaan ennen. Sillä synnilliset ajatukset ja himot eivät sallineetkaan karkottaa itseänsä, vaan kasvoivat sitä mukaa kuin hän oppi niitä tuntemaan ja taisteli niitä vastaan.

[rita4]

MAALISKUUN 23 PÄIVÄNÄ.

Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka olen johdattanut sinut ulos Egyptin maalta, orjuuden huoneesta. 2. Moos. 20: 2.

Älköön sinulla olko muita jumalia. Tämä on Herran oma johdanto hänen pyhään lakiinsa. Tässä Herra julistaa kuka hän on, ja millä perusteella hän voi käskeä ja tuomita. Minä olen Herra. Minä Herra, se on pyhän lain iankaikkisen arvon ja iäisesti sitovan voiman perustus. Minä olen Herra, minä olen Jahve, iäisesti oleva, kaikkien olentojen ja kaiken voiman alkulähde.

Mistä on ihminen tullut, hän, jonka on toteltava tätä lakia? Mikä on ihminen? Onhan hän hänen kättensä teko, olento, jonka hän on luonut. Eikö hänellä siis ole valta käskeä. Eikö hänellä ole oikeus rajoittaa ihmisen vapautta ja määrätä hänelle lakeja. Näin sanoo hän meille, ja ajatelkaamme tätä tarkoin.

Syy tottelemattomuuteen ja Jumalan lain halveksumiseen on, ettemme ajattele, kuka Herra on, hän, joka on lain antaja. Emme liioin muista mitä me olemme hänen edessään. Jos me näkisimme ja tuntisimme kuka pyhässä laissa puhuu, niin varmaankin kernaammin riutuisimme ja kuolisimme, kuin rohkenisimme tehdä jotain hänen tahtoansa vastaan.

Emme sano, että meissä olisi voimaa synnin vastustamiseen. Ei, syntiinlankeemuksen jälkeen ei meissä sitä ole. Emme Jumalan käskyn voimalla pysty tekemään mitä tahdomme. Me riutuisimme ja kuolisimme, jos ei Jumala itse armahtaisi ja pelastaisi meitä. Ajattele: hän, joka on luonut taivaan ja maan, hän, joka kaikki tyhjästä teki, hän, joka loi auringon, kuun, tähdet ja maan ja kaikki mitä siinä on, hän, kaikkein korkein, joka loi ihmisen omaksi kuvakseen, lapsekseen ja perillisekseen, hän antaa ihmiselle lain.

Ihminen sai taidon kuulla ja ymmärtää hänen tahtonsa. Kuinka uskaltaisimme vastustaa ja halveksia häntä! Miten suuresti on luontomme turmeltunut, kun emme edes käsitä tätä. Meidän tulisi muistaa, että olemme hänen käsissään. Sekä ajallinen että iankaikkinen menestymisemme riippuu hänestä.

Joka ainoa hengenvetomme, on hänen vallassaan. Ja Jumalalla on lukemattomia keinoja rangaistakseen niitä, jotka häntä vihoittavat. Toiselle hän lähettää pahan äkkikuoleman, toiselle kauhean taudin, mielenvikaisuuden, tahi lyö hän ihmisen sokeudella, niin että ihmisraukka uhkarohkeana syöksyy syntiin ja häpeään.

Luther sanoo: »Jumalalla on kaikkialla pauloja ja satimia niitä varten, jotka hänet hylkäävät, jotta he eivät pääsisi mihinkään häntä pakoon.» Ja hän voi myös syöstä sielumme ja ruumiimme helvettiin. Jos hän ei kuollessa ottaisi sieluraukkaamme turviinsa ja veisi sitä taivaaseen, niin ei se ikänä sinne tulisi. Kuinka uskaltaisimme häntä ylenkatsoa ja uhmailla.

Ajattele, miten sinun kävisi, jos hän ottaisi sinulta pois Pyhän Henkensä ja jättäisi sinut pimeyteen, lihan himojen ja perkeleen valtaan! Olkoot ne sanat silmäimme edessä kokoelämämme ajan.

Nimi Jahve merkitsee iäti oleva, muuttumaton. Tämän nimen kautta Jumala tahtoo meille ilmoittaa, ettei täällä ajassa ainoakaan piirto eikä rahtu hänen laista muutu. Meidän on tarpeellista muistaa, ettei Jumalan pyhän lain perustuksena ole mikään satunnainen Jumalan tahto, vaan hänen oma olemuksensa. Jos joku kysyy minkä takia meidän tulee olla pyhät, sanoo Jumala: »Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä> Ei Hän sano: »sillä minä tahdon niin», vaan hän sanoo: »sillä minä olen pyhä».

Kun siis pyhän lain perustuksena on Jumalan oma olemus, niin ymmärrämme, minkä takia se ei koskaan voi muuttua. Jos se muuttuisi, niin silloinhan olisi Jumala itse muuttunut. Siis se, mitä Jumala laissaan kieltää, ei ole ajassa eikä iankaikkisuudessa luvallista. Epäjumalat, Jumalan nimen turhaan lausuminen, hänen sanansa ylenkatsominen, tahi lähimmäisen halveksuminen, kateus, viha, valhe, ne pysyvät aina syntinä.

Ei niitä voi turmeltuneen luontomme heikkoudenkaan tähden puolustaa, tahi vähäpätöisinä pitää. Ne ovat Jumalalle kauhistus. Sillä Jumalan laki sanoo sen sotivan hänen pyhää mieltänsä vastaan. Eikä hänen mielensä koskaan muutu. Tämän ilmaisee Herra sanoessaan: »Minä olen Jahve.»

[rita4]

MAALISKUUN 24 PÄIVÄNÄ.

Ovatpa teidän päänne hiuksetkin kaikki luetut. Matt. 10: 30

Arvelet ehkä tämän jo olevan liikaa, sinun on vaikea sitä uskoa, mutta avaa silmäsi ja katso ympärillesi! Tahi oletko niin sokea, ettet näe, että kaikki on luotu ihmistä varten. Ei kiveä, ei puuta, ei korttakaan ole, jota ei olisi aiottu ihmistä palvelemaan. Onpa koko eläinkuntakin luotu ihmistä varten. Hän ottaa ne kaikki palvelukseensa. Eikö tämä kaikki todista Jumalan erikoisesti rakastavan ihmistä. Eikö tunnu siltä kuin jos ihminen olisi hänen sydämelleen erikoisen rakas. Jos epäilet tätä ja teet Vapahtajasi valehtelijaksi, kun hän sanoo: »Ovatpa teidän päänne hiuksetkin kaikki luetut.»

Katso luomakuntaa. Hän on itse kehottanut meitä luomakunta tarkastamaan (Matt 6:). Ja jos kerran saat silmäsi auki huomaamaan, miten koko luomistyö on tehty ihmistä varten, niin on se oleva sinulle voimallinen todistus Jumalan rakkaudesta. Kaikessa, mikä meitä kohtaa, tarkoittaa hän meidän korkeinta parastamme ja iäistä autuuttamme.

Tarkasta tässä valossa katkerimpia kokemuksiasi, niin ehkä huomaat pelkkää jumalallista rakkautta ja uskollisuutta kaikessa, mitä olet saanut kokea. Olet ehkä menettänyt kaiken omaisuutesi, ja sinulla on sen takia paljon huolta sekä itsesi että omaistesi tähden. Tai ehkä olet kadottanut parhaimman ystäväsi, jota ilman et voi elää. Ehkä ovat rakkaimmat toiveesi särkyneet, toiveet, joihin olit koko sydämesi kiinnittänyt - se on katkeraa!

Kerran saat iäisyysvalossa kokea, että mitä ikänä sinulle onkin tapahtunut on Jumalan rakkaus ollut kaikkea johtamassa. Vanha ihmisemme saa siinä kyllä monta syvää haavaa, sillä kovalle se ottaa, mutta kuolemattoman sielu pelastuu. Vielä katkerampi kokemus on se, jos Jumala armossaan on kuullut pyyntösi, niin että sydämesi hartain halu on pyhittää elämäsi Jumalan kunniaksi ja sielujen pelastukseksi. Ja sitten oletkin odottamattomien kiusausten kautta joutunut sellaiseen syntikurjuuteen, että olet tullut, tahi ainakin luulet tulleesi, pahennukseksi ja häpeäksi Jumalan valtakunnassa. Ja kuitenkin sinä tahtoisit ennemmin olla kuollut kuin sellaista kokea. Oi, rauhoita sydämesi!

Jumala johtaa rakkaat lapsensa niinkin katkeriin kokemuksiin. Uskollisin opetuslapsi, joka mielellään olisi tahtonut kuolla Herransa edestä ja saikin sitten kuolla marttyyrikuoleman, sai kerran katkerasti itkeä, koska oli kieltänyt Herransa. Tuon vaimoista armoitetuimman, itse Jumalan Pojan äidiksi valitun, joka aivan haltioituneena veisasi: »Katso, tästä lähin kaikki sukupolvet kiittävät minua autuaaksi», hänen täytyi kerran kadottaa tuo kallis lapsi kolmeksi päiväksi. Murehtien etsi hän Jeesuslasta kolme päivää luullen hänen kadonneen. Murheen vallassa syytti hän itseään suurimmaksi syntiseksi, koska oli syypää siihen, että koko maailman tuleva Vapahtaja oli kadonnut. Sen takia hän vaikeni, eikä puhunut Jumalan Pojan äitinä olemisestaan.

Meidän sydämemme syvä turmelus, sen taipumus itsejumaloimiseen ja muihin synteihin on tällaisten katkerien kokemusten kautta aivan kuin sulatusuunissa pois poltettava. Kunnioittakaamme siis Jumalaa ja hänen armopäätöksiään meihin nähden. Hän tahtoo johtaa meitä iäiseen autuuteen taivaassa. Kunnioittakaamme hänen korkeata tarkoitustaan kaikessa, minkä hän tiellemme lähettää. Nöyrinä ja kiitollisina ylistäkäämme häntä kaikesta. Koettelemusten kautta hän meitä puhdistaa, koettelee, vahvistaa uskomme, kuolettaa vanhan ihmisen meissä, pyhittää mielemme, taivuttaa nöyryyteen ja vakavuuteen. Hän tekee tämän maailman ilot meille vastenmielisiksi ja panee meidät ikävöimään taivasta.

Älkäämme siis unohtako Herran Kristuksen sanaa: »Ovatpa teidän päänne hiuksetkin kaikki luetut.» Ja jos pidät itsesi arvottomana niin ylenmäärin suureen armoon, niin kuule, mitä Ilm. 5:1-6 sanotaan kaikkien olentojen arvottomuudesta Jumalan edessä. Siellä sanotaan »Eikä kukaan taivaassa eikä maan päällä eikä maan alla voinut avata kirjaa eikä katsoa sen sisään.» Eikä kuitenkaan Johannes saanut sitä itkeä, sillä »yksi on arvollinen», sanoi eräs taivaan vanhimmista. »Älä itke, katso, jalopeura, Juudan sukukuntaa, Daavidin juurivesa, on voittanut.» Silloin näki Johannes Karitsan, joka oli teurastettu.

Oi, jospa näky meissä menisi läpi luiden ja ytimien; jospa se alati oli silmäimme edessä, ettemme koskaan unohtaisi, että ainoastaan Karitsa, joka on tapettu meidän tähtemme, on arvollinen, sillä eihän häntä tapettu itsensä tähden, vaan meidän tähtemme. Hänen läntensä olemme me niin arvolliset Jumala edessä, että ovatpa päämme hiuksetkin kaikki luetut, eikä hiuskarvaakaan hänen tahtomattaan päästämme häviä.

Oi, Herra Jumala, opeta meitä tyytymään kaikkeen siihen minkä sinä sallit meille tapahtua. Auta meitä tyytymään siihen, että meidän on monen murheen ja vaivan kautta Jumalan valtakuntaan tultava. Ja koska kaikkialla näemme, miten sinä hoitelet kaikkia luotujasi, niin auta meitä jo uskomaan, että sinun rakas hoitosi erittäin kohdistuu meihin, jotka olemme sinun kuvasi kaltaisiksi luodut ja Poikasi kalliilla verellä lunastetut. Opeta meitä uskomaan, että kaikki asia kääntyvät niiden parhaaksi, jotka sinua rakastavat! Amen.

[rita4]

MAALISKUUN 28 PÄIVÄNÄ.

Minä tunnen omani ja omani tuntevat minut. Joh. 10: 14.

Mikä suuri salaisuus onkaan näissä sanoissa! Ne ilmoittavat meille, että Herran ja hänen lampaittensa välillä on erityisen läheinen suhde. Mitähän se merkinnee? Sama Herra julistaa juhlallisesti ratkaisuhetkenä, mennessään sovitustyöhönsä: »Tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet tosi Jumala, ja sen, jonka olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen.» Huomatkaa, minkä Herra Kristus selittää iankaikkiseksi elämäksi! Ainoastaan sen, että tunnemme Jumalan ja Vapahtajan.

Ja toiselta puolen, kun hän puhuu hienoimmasta itsepetoksesta hengellisissä asioissa, oman hurskauden, voiman ja hengellisyyden petoksesta, jolla monet viimeisenä päivänä puolustavat itseänsä sanoen: »Herra, Herra, emmekö sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimelläsi ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimatekoa?» Silloin hän vakuuttaa karkottavansa heidät pois sanoen: »En ole koskaan tuntenut teitä.»

Tyhmät neitseet, jotka menivät ylkää vastaan, mutta joilla ei ollut öljyä astioissa, saavat saman tuomion: »Totisesti minä sanon teille: en tunne teitä.» Kuinka tärkeä tuo sana »en tunne» tässä on! Aivan samaa tuomionsanaa käyttää Herra myös niihin nähden, jotka yrittävät mennä ahtaasta portista sisälle, mutta eivät kuitenkaan voineet mennä ja jotka todistivat: »Mehän söimme ja joimme sinun läsnä ollessasi, ja meidän kaduillamme sinä opetit.» Jeesus sanoo heille: »En tiedä mistä olette.»

Sinä, joka tätä luet, huomaatko, kuinka Kristus tuomarina erikoisesti painostaa tätä: eikö itse kukin teistä huomaa, miten ylen määrin tärkeä salaisuus tässä on? Uskoville ei se ole odottamatonta ja ihmeellistä, päinvastoin tämä on heille ilahduttavana todistuksena siitä, että he ovat hänet oikein käsittäneet. Mutta ne, jotka ihmettelevät, ettei Herra sano: te olette syntiä tehneet minun lakiani vastaan, tahi: te ette ole olleet kyllin hartaita parannuksenteossa ja pyhityksessä, Ja ne, jotka ihmettelevät, ettei Herra heille laatinut tarkoin viitoitettua armon järjestystä ja sanonut: tätä vastaan olette rikkoneet, he ihmeekseen kuulevat hänen ainoastaan sanovan: »minä en teitä tuntenut.»

Saavatpa he viimeisen tuomion tekstissä (Matt 25), jossa niin paljon tekoja mainitaan, nähdä Jeesuksen panevan pääpainon siihen, että se oli tehty hänelle. Minun tähteni olette tehneet yhdelle näistä pienimmistä veljistäni sen tahi tämän. Siis Kristus ja läheinen suhde häneen on ollut liikkeellepanevana voimana, josta teot ovat syntyneet.

Kristus, Kristus eikä heidän oma pyhyytensä, on ollut heidän pyhitysintonsa päämäärä. Ne, jotka tässä huomaavat Kristuksen huolenpidon meistä, eivätkö he Herran Kristuksen tähden ja kuolemattomien sielujensa tähden pysähtyisi ja tottelisi sitä Herraa, jonka sulkemaa ovea ei kukaan enää avaa! Emmekö me pysähtyisi ja vakavasti painaisi hänen sanaansa sydämiimme.

Monet vakaat ja hurskaat miehet, taisteltuaan monet, monet vuosikymmenet pyhällä innolla Jumalan valtakunnan hyväksi, ovat tulleet temmatuiksi kuin kekäleet tulesta saadessaan syventyä Jumalan valtakunnan salaisuuksiin. He ovat nähneet suuren ja pyhän persoonan verisenä, lävistetyin käsin ja jaloin. Ja he ovat saaneet hänessä ja hänen kuolemassaan kaiken elämänsä, ilonsa ja virtensä, niin että he siten ovat pitäneet parhaan pyhyytensä roskana ja surkeutena. Semmoiseksi muuttuu mielemme oikein opittuamme Jeesusta tuntemaan. Ja ainoastaan ne, jotka tällä tavalla tuntevat Kristuksen, ovat hänen lampaitaan.

Luther sanoo: »Jos kerta kaikkiaan tahdot tietää, kuka on kristitty, tahi minkä tähden meitä voidaan kristityiksi nimittää, niin älä katso Mooseksen lakiin tahi pyhimysten ja erakkojen elämää ja pyhyyttä, vaan tarkasta näitä Kristuksen sanoja: Minun lampaani tuntevat minut. Kristityksi ei tee sinua se, että elät vakavimpain munkkien ja erakkojen tavoin ankarassa itsekurissa, niin saattavat juutalaiset ja turkkilaisetkin elää, jopa vielä ankaramminkin. Sanalla sanoen: kaikki, mikä meissä liikkuu ja mitä me teemme, ei tee ketään kristityksi. Mikä meidät siis kristityiksi tekee? Ainoastaan se, että tunnemme ja rakastamme Hyvää Paimenta, joka pani henkensä lammasten edestä ja tuntee ne. Sellaista tuntemista sanotaan uskoksi, joka syntyy evankeliumin ylistyksen kautta.»

[rita4]

MAALISKUUN 31 PÄIVÄNÄ.

Hänessä meillä on lunastus, syntien anteeksisaaminen. Kol. l: 14.

Joku voi kysyä: »Miten tiedän minä omistavani syntieni anteeksisaamisen ja armon Jumalan luona, koska kaikki ihmiset eivät tule autuaiksi?» Sinun on uskottava Jumalaan ja hänen sanaansa. Sinun on aluksi kuultava, uskottava ja omistettava kaikille, jopa uskottomillekin kuuluva armo, niin sitten saat armon, jota ei kaikilla ole.

Mikä armo kuuluu kaikille, uskottomillekin? Sovitettu Jumala, Vapahtajan hankkima syntien anteeksiantamus, joka on tarjona jokaiselle, joka sen vastaan ottaa. Mikä on se armo, jota eivät kaikki omista? Sydän, joka tuntee olevansa sovitettu Jumalansa kanssa, usko, joka vastaanottaa syntien anteeksiantamuksen ja elää Jumalassa.

Missä on niin kirjoitettu? 2 Kor. 5:19-20:ssä sanotaan: »Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan. Kristuksen puolesta siis olemme lähettiläinä, kun näet Jumala kehottaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: Antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.»

Room. 5:10:ssä: »Silloin, kun vielä olimme Jumalan vihollisia, tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta.» Kol. l:14: »Hänessä meillä on lunastus, syntien anteeksisaaminen.» Sak. 3: 9: »Katso, minä veistän sen veistoksen (Kristuksen), sanoo Herra Sebaot, ja otan tämän maan pahan teon pois yhtenä päivänä.» Gal. 3:13: »Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun tuli kiroukseksi meidän edestämme - sillä kirjoitettu on: Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu.» Niin puhuu Raamattu.

Tässähän nimenomaan sanotaan, että Kristuksessa Jumala sovitti maailman itsensä kanssa. Eivät ainoastaan uskovaiset tulleet Jumalan kanssa sovitetuiksi, vaan koko maailma. Tämä sovitus vaikutti sen, ettei ihmisiä enää synneistä soimata. Sovitus tapahtui Kristuksessa. Meidän kääntymisemme ei siis sovitusta aikaan saa. Mutta hän kehottaa nyt meitä: »Antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.» Tämän ainoastaan hän meiltä vaatii. »Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan.»

Me emme siis tule Jumalan kanssa sovitetuiksi katumuksemme, parannuksemme, vakavuutemme, rukouksemme tahi uskomme kautta. Mutta kaikki nämä ovat välttämättömät voidaksemme vastaan ottaa sovitusarmon. Tässä sanotaan: »Silloin kun vielä olimme Jumalan vihollisia, tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta.» »Meillä on lunastus hänessä, syntien anteeksi saaminen.» Ja tämän maan paha teko otettiin pois yhtenä päivänä, silloin kun veistos, kulmakivi, tuli veistetyksi. Vielä sanotaan tässä: »Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta», sinä päivänä, sillä hetkellä, kun tuli kiroukseksi meidän edestämme». Joka tapahtui silloin, kun hän oli puuhun ripustettu.

Voi, kun ei maailma tiedä, mitä on tapahtunut! Voi, ettei se tunne ihmissuvun historiaa. Se ei tiedä, että ihmissuku kerran tuli lunastetuksi ja että se pääsi vapaaksi synnistä, kuoleman ja perkeleen vallasta. Ja tämä on yhtä varmaa kuin se, että ihminen kerran lankesi syntiin.

Tämä syntien anteeksiantamus ja lunastus on siis jokaiselle ihmiselle, hurskaalle ja jumalattomalle, uskovalle ja uskottomalle tarjona. Minkälainen lienetkin, niin ovat syntisi pois pyyhityt, anteeksi annetut, meren pohjaan upotetut. Ja tämä tapahtui Kristuksen kuolinhetkellä. Jos Jumalan kirous tulee osaksesi, niin siihen eivät syntisi ole syynä, vaan epäuskosi ja poisjäämisesi.

Mutta jos tulet Jumalan luo, jos tahdot tulla hänen omakseen ja tahdot omistaa hänen armonsa, niin estettä ei ole. Joka hetki olet tervetullut. Herra itse sanoo: »Joka tulee minun tyköni, sitä Minä en heitä ulos.» Ei ole yhtään erotusta, vaan kuka ikinä avuksi huutaa Herran nimeä, tulee autuaaksi. Jokainen, joka tahtoo, jokainen: »Vaikkapa syntisi olisivat veriruskeat». Ne ovat suuren, armahtavan Herrasi omat sanat. Ei ole yhtään erotusta sen takia, että kaikki synnit ovat maksetut, koko maailma on Jumalan kanssa sovitettu.

Jos siis olet synnin hädässä, etkä voi tulla vakuutetuksi siitä, että syntisi ovat anteeksi annetut, niin syy on siinä, ettet usko Jumalaan, et ota huomioon, mitä Kristus on tehnyt, tahi mitä Jumala sanassaan sanoo. Sinä teet Jumalan valehtelijaksi. Ja se on hirmuista.

Mutta jos todella tahdot uskoa Jumalan sanan, mutta et voi saada sitä sydämeesi, niin on Jumala kyllä pian antava sinulle suuremman uskon lahjan ja olet saava sydämeesi vakuutuksen siitä, että olet Kristuksen ansioon puettu ja että olet Jumalan rakas lapsi. Sillä niin Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että hän antoi ainokaisen Poikansa, jotta kuka ikinä häneen uskoo, se ei hukkuisi, vaan saisi iankaikkisen elämän. Joh. 3:16.

[rita4]

HUHTIKUUN 2 PÄIVÄNÄ.

Kiitä, sieluni, Herraa, ja kaikki, mitä minussa on hänen pyhää nimeänsä. Ps. 103:1.

Kuinka Daavid oli saanut sellaisen kiitosta uhkuvan sydämen? Minkä takia Herra Oli tullut hänelle niin rakkaaksi? Ainoastaan syntien anteeksisaaminen ja luja luottamus siihen voi tehdä ihmissydämen oikein onnelliseksi, lämpimäksi ja palavaksi.

Vaikka ihminen uskoisi kaiken mitä Raamattu kertoo Kristuksesta, uskoisi sen niin varmasti, että hän voisi tuhannesti kuolla tässä uskossaan, niin ei hän sittenkään ole onnellinen, jos hän ei tunne syntejään, vaan elää huolettomana ja itseensä tyytyväisenä. Silloin hän ei saa kokea Jumalan rakkautta, hänellä ei silloin ole iloa Jumalassa, eikä hän elä Jumalassa. Hänen hurskautensa on pelkkää tietoa ja jumalisuuden harjoitusta.

Ja taas jos ihminen niinkin tuntee syntinsä, että hänen ruumiinsa ja sielunsa vaipuvat, mutta ei ole saanut vakuutusta syntien anteeksi saamisesta, jää hän yhtä kylmäksi ja kuolleeksi, vaikka hän taivuttaakseen sydäntään rakkauteen ja iloon, tekisi työtä kuolemaan asti. Siihen vaaditaan, kuten Raamattu sanoo, parannusta ja uskoa eli synnin ylenpalttiseksi ja armon ylenpalttiseksi tuntemista.

Mutta oi, mikä uusi elämä, mikä ilo, mikä rauha, mikä palava henki, mikä halu ja voima kaikkeen hyvään syntyykään, kun kelvottomuudessani saan suuren Jumalan vakuutuksen: Sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi, sinä saat armon, ja jo maan päällä saat elää siinä valtakunnassa, jossa ei ainoatakaan syntiä sinulle lueta, vaan sinä olet minun edessäni joka hetki, puhdas ja otollinen.

Kuulkaa kaikki! Tämä on teille lukemattomia kertoja sanottu, mutta se on yhä uudelleen sanottava, koska sen lakkaamatta unohdatte: ainoa tie autuuteen, pyhyyteen ja vanhurskauteen Jumalan edessä on syntien anteeksi saaminen. Sillä tiellä omistat ilon, sydämesi täyttyy lämmöllä ja halulla kaikkeen siihen, joka hyvää on.

Kun ihminen on herännyt kauheasta synnin unesta ja rupeaa etsimään pelastusta, tahi kun kristitty uudelleen herää näkemään huolimattomuutensa, kylmyytensä ja syntinsä, niin orjan mieli helposti saa hänessä vallan. Hänellä on silloin suuri suru siitä, ettei hän voi niin rakastaa Jumalaa kuin hänen tulisi, ei niin kuin Daavid ja muut Jumalan lapset ovat rakastaneet. Hän hätääntyy. Hän rukoilee ja hän ahkeroitsee voidakseen rakastaa.

Hän tekee paljon työtä, jotta hänen sydämensä syttyisi hänessä palamaan, mutta siitä huolimatta hän on yhtä kylmä. Hän rukoilee rakkautta, mutta tuntee kylmyyttä. joku toinen ihminen, tahi kuolleet kappaleet ovat tulleet hänelle epäjumaliksi. Hän rakastaa niitä enemmän kuin Jumalaa. Hän on onneton, eikä suinkaan syyttä, sillä hän ei rakasta Jumalaa.

Kun hän sitten ymmärtää ja sitä paitsi Hengen valaisemana vihdoin näkee Kristuksen tulleen auttamaan oikein kadotettuja syntisiä ja hänen tulleen meidän edestämme tekemään sen, mitä laki meissä ei voinut aikaan saada, niin saa hän rauhan.

Kristus on rakastanut Jumalaa meidän puolestamme. Hän oli puhdas, pyhä ja vanhurskas vääräin edestä. Kaikki on täytetty, kaikki on valmistettu. Niin kurja, mahdoton ja kelvoton kuin ihminen onkin, olkoonpa hän miten taitamaton tahansa, kylmä tahi lämmin, kova tahi särjetty, niin hän on sittenkin siinä rakkaassa otolliseksi tehty, vanhurskas ja pyhä Jumalan edessä.

Kun hän uskon valossa tämän näkee ja kun hän täydellisesti tulee lohdutetuksi, vapautetuksi ja vakuutetuksi pelastumisestaan, niin silloin hän rakastaa. Silloin hän voi rakastaa, silloin hän ei voi olla rakastamatta niin armorikasta Jumalaa ja Isää. Hänen sydämeensä syntyy silloin uusi elämä, ilo, rauha, rakkaus ja sydämellinen, harras halu Vapahtajan käskyihin ja teihin. Silloin hän sydämensä syvyydestä kiittää ja ylistää Jumalaa. Silloin hän veisaa Daavidin kanssa: »Kiitä, sieluni, Herraa, ja kaikki, mitä minussa on, hänen pyhää nimeänsä! Kiitä, sieluni, Herraa, joka antaa kaikki sinun syntisi anteeksi ja parantaa kaikki sairautesi.»

Tällä tavalla saamme samanlaisen sydämen kuin Daavidilla oli. Jos et ole kulkenut tätä pimeää kärsimyksen tietä synnin hädästä armahdukseen Kristuksessa, niin on kaikki uskonnollisuutesi, viisautesi, hurskautesi ja hyväntekeväisyytesi petosta. Nämä avut saattavat kyllä kasvattaa säädyllisiä ihmisiä, mutta ei kristityitä, jotka ovat »Kristukseen puetut». Sillä jos emme joudu synnin hätään, niin emme voi todella tulla Kristukseen puetuiksi.

Täällä ajassa saattaa ihminen kyllä elää suoraselkäisenä, hyväavuisena, uskonnollisena ihmisenä, mutta kun hetki tulee jolloin kuningas menee hääsaliin katsomaan vieraitaan, ja tämä ihminen ei silloin olekaan puettu häävaatteisiin, niin kaikesta hurskaudestaan huolimatta hääpöydässä ollessaan hänet heitetään »ulkonaisimpaan pimeyteen.» Ei, meidän on kuljettava Daavidin, ja syntisen vaimon tietä.

Onko meidän siis elettävä synnissä saadaksemme iankaikkisen elämän? Oi, ei! Syntiä on meissä kyllä, me vain emme niitä tunne. Sinä kyllä tuntisit syntisi paljon suuremmassa määrässä kuin kantaa jaksaisit, jos Jumalan pelko tulisi silmäisi eteen, jos Jumalan pyhyys saisi sieluusi ja omaantuntoosi loistaa, niin että sydämesi saasta, kylmyys, ulkokullaisuus ja ylpeys tulisivat sinulle suuriksi synneiksi. Kun siis sydän joutuu ahdinkoon, silloin tulee hätäkin suuremmaksi, mutta armo tulee samalla totiseksi, suureksi ja ylitsevuotavaksi ja silloin sydän syntyy uudestaan ja niin ihmisestä tulee tosikristitty.

Rakas Herra Jeesus Kristus! Ilahduta minun murheellinen sydämeni syntien anteeksiantamuksen kautta ja tee se sydämeni kalleimmaksi aarteeksi! Poista sen kautta kaikki sielun hätä, hengellinen voimattomuus, kaikki synti ja sen rangaistus, kuolema! Amen.

[rita4]

HUHTIKUUN 3 PÄIVÄNÄ.

Koska kuolema on tullut ihmisen kautta, niin on myös kuolleiden ylösnousemus tullut ihmisen kautta. Sillä niin kuin kaikki kuolevat Aadamissa, samoin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa. 1 Kor. 15: 21-22.

Älkäämme unohtako, että Kristus tuli ennalleen asettamaan kaiken, minkä me Aadamissa kadotimme. Hän tuli parantamaan sen, minkä me Aadamin kautta syntiinlankeemuksessa menetimme. Eikä ainoastaan synti ja kadotus Aadamin kautta tullut ihmisen osaksi, vaan myöskin kuolema monessa eri muodossa. Ruumiillinen kuolema, jonka kautta aineellinen osa ihmisestä hajoaa, sai hänessä vallan. Mutta Kristus tuli tässäkin suhteessa auttamaan, ennalleen asettamaan. Hänen kauttansa saamme takaisin koko inhimillisen olentomme, semmoisena kun se oli ennen syntiinlankeemusta, siis ihanan, terveen ja kuolemattoman ruumiin.

Kuten sanottu: Kristus tuli ennalleen asettamaan kaiken, minkä me syntiinlankeemuksessa menetimme. Sinä, joka tätä luet, voit Jumalan armosta iloiten uskoa mitä apostoli sanoo Room. 5:18-19: »Niinpä siis, samoin kuin yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi, niin myös yhden ihmisen vanhurskaudenteko koituu kaikille ihmisille vanhurskauttamiseksi, joka tuottaa elämän; sillä niin kuin tuon yhden ihmisen tottelemattomuuden kautta ne monet ovat joutuneet syntisten asemaan, niin myöskin tuon yhden kuuliaisuuden kautta ne monet joutuvat vanhurskasten asemaan.»

Mutta jos me tämän ihanan evankeliumin uskomme, niin ovat myös seuraavat apostolin sanat todet: »Niin kuin kaikki kuolevat Aadamissa, samoin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa.» Me emme saa paloitella Kristuksen työtä. Hänen ennalleen asettamistyönsä oli täydellinen. Hänen tuli tehdä kaikki vihollisemme vaarattomiksi. Hän masensi synnin, kuoleman, perkeleen ja kadotuksen.

Mutta tämä hänen työnsä ei näy täällä ajassa ja on järjellemme käsittämätöntä, sillä uskon harjoitukseksi hän on jättänyt kaiken tämän pahuuden meihin. En näe syntiä pois otetuksi, vaikka olen tullut Jumalan lapseksi, sillä minun täytyy vielä nähdä ja tuntea sen voima lihassani. Jos ei sydämeeni ole syvälle juurtunut jumalallinen vakuutus, usko siihen, että Kristus on tuominnut synnin lihassa synnin kautta, niin ettei Jumala enää sitä minun kadotuksekseni syntinä pidä, niin pelkään olevani Jumalalle kauhistus.

Mutta uskossa häneen turvaten voin vielä täydellä todella sanoa: »Syntisenä ei minulla syntiä ole Jumalan edessä, sillä hän tietää Kristuksen veren arvon. Olen aivan synnitön Jumalan edessä, olen vanhurskas ja puhdas Kristuksen verisen sovituksen kautta, mutta ainoastaan Kristuksessa.»

Samoin nähdessäni ja tuntiessani miten perkele riehuu sekä minussa että kaikissa ihmisissä, on minulle käsittämätöntä, että Kristus on perkeleen voittanut. Mutta koska Kristus on sen sanonut, on minun se uskottava ja sanottava: »Perkeleen raivo ei voi minua vahingoittaa niin kauan kuin olen Kristuksessa. Päinvastoin tekee hän minulle palveluksen pakottaessaan siten minut uskoon ja rukoukseen.»

Kun ruumiini kätketään maahan mullaksi muuttuakseen, on minulle käsittämätöntä, että sama ruumis kerran nousee iankaikkiseen elämään. Mutta koska Kristus sen on sanonut, koska hän sanoo: »Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, hän elää, vaikka olisi kuollut», niin on minun iloiten sanottava: »Kristus ei voi puhua valhetta.

Synti ei siis ole synniksi luettava, perkele ei voi minua vahingoittaa, ei kuolema sitoa, sillä Kristus on täydellinen Vapahtaja.» Luther sanoo: »Totisesti on Kristus täydellisesti tehnyt tehtävänsä, ennalleen asettanut sen minkä olimme kadottaneet. Apostoliensa kautta on hän tämän julistanut. Ei siinä siis ole mitään epäiltävää. Luottakaamme siis turvallisesti häneen, niin että voimme kuollakin tähän uskonkappaleeseen turvaten.

Vaikkapa siis olemmekin levänneet maaksi maatuneina ajastaikoja maan povessa, niin samoin kuin Kristus kutsui Lasarusta, kuulemme ihanan pasuunan kutsuvan: »Pietari, Paavali tule ulos.» Silloin me silmänräpäyksessä kuin säkenet kimpoamme maasta, ruumis ja kaikki sen jäsenet yhteen liitettyinä ja ihanampana kuin itse taivas, vaikkapa ruumiimme olisi ollut tuhkaksi poltettuna tahi veteen hävitettynä.

Kiitetty olkoon suuri Jumalamme, joka itse sen tekee ja itse on sen sanonut: »Sinun kuolleesi virkoavat elämään; minun ruumiini nousevat ylös! Herätkää ja iloitkaa, te, jotka tomussa makaatte; sillä sinun kasteesi on valkeuden kastetta ja maa purkaa vainajat esille.»

[rita4]

HUHTIKUUN 4 PÄIVÄNÄ.

Tulee hetki, jolloin kaikki, jotka haudoissa ovat, kuulevat hänen äänensä ja tulevat esiin, ne, jotka ovat hyvää tehneet, elämän ylösnousemukseen, mutta jotka ovat pahaa tehneet, tuomion ylösnousemukseen. Joh. 5: 28-29.

Tuskinpa voimme arvioida mikä vahinko, mikä velttous, heikkous ja leväperäisyys ihmisen kristillisyydessä syntyy, kun ei oikein tulkita ja uskota uskonkappaletta kuolleiden ylösnousemisesta. Sillä vihollisemme perkele tietää kyllä mitä hän voittaa vetäessään peitteen ihmisten silmäin eteen, kun kyseessä on ylösnouseminen joko iankaikkiseen elämään tahi iankaikkiseen kadotukseen. Silloin tulevat kaikki hengelliset asiat vähemmin tärkeiksi. Ei silloin Jumalan ystävyys ole ihmiselle elinehtona. Ihminen voi syödä, juoda ja nukkua, vaikka hän ei tiedä, pääseekö taivaaseen vai joutuuko helvettiin. Kun viimeisen matkan määrä on syrjään sysätty, sielulle hämärä ja epäselvä, niin hän ei tarkkaa Jumalan sanaa, ei rukoile, ei sovi riitapuolensa kanssa, eikä sano lähimmäiselleen herättävää sanaa.

Kun sitten meidän tulisi jotakin tehdä, tahi kärsiä Kristuksen tähden, ehkä uhrata koko maallisen elämän mukavuus ja huvi ja seurata Kristusta, tahi kun meidän tulisi tehdä uhraus, joka on sydämellemme kallis, niin puuttuu meiltä voimaa, jos emme vakavasti usko ja pidä silmiemme edessä suurta autuasta loppua.

Apostoli sanoo autuuden toivo pelastuksen kypäräksi. Sillä niin kuin kypärä antoi taistelijalle rohkeuden kiitää eteenpäin taistelussa, koska hänen ei tarvinnut pelätä miekaniskuja, niin samalla tavalla vaikuttaa meihin luja autuuden toivo. Emme silloin kiinnitä huomiotamme siihen, mikä meitä voi kohdata täällä ajassa, vaan seuraamme Kristusta. Me tarkkaamme ainoastaan hänen mielisuosiotaan, sillä kun taistelu päättyy, odottaa meitä taivaan ilo ja ihanuus, johon verraten tämän elämän kärsimykset ovat vähäiset.

Tämä autuuden toivo olkoon aseenamme ja varustuksenamme, kun elämämme polku on pimeä ja yksinäinen, kun yhä harvemmin saamme tuntea Vapahtajamme läheisyyttä ja suloisuutta ja kun meidät valtaa ikävä ja kärsimättömyys. Onnen ikävöiminen saattaa meidät halajamaan tässä elämässä jotain tuntuvaa iloa, mutta maallinen onni on meidät pettänyt. Ehkä on koko elämämme onni raunioina. Silloin tapahtuu usein mielettömän sydämemme häpeäksi, se tunnustettakoon, että semmoinen kristitty tuntee itsensä suorastaan onnettomaksi, kun ei hänellä muuta iloa ole maan päällä kuin ainoastaan Jumala!

Jos hän vain elävästi uskoisi tai huomattavasti tuntisi Jumalan ystävyyden ja läheisyyden, niin eipä hän tuntisi itseään onnettomaksi, vaan ylen rikkaaksi ja autuaaksi. Mutta kun tämä häneltä puuttuu ja häntä sen lisäksi painaa risti, joka hänen on kannettava läpi elämän ja joka tekee maailman pimeäksi, silloin usein mustenee kaikki hänen silmissään ja hän tulee heikoksi ja onnettomaksi.

Mikä lohdutus ja voima hänet valtaisi, jos hän saisi hengelliset silmänsä näkemään Ihmeellisen salattuihin, mutta uskollisiin neuvoihin. Silloin näkisi hän, ettei hänen onnensa ja ilonsa ole mennyttä, vaan talletettuna toista aikaa varten toiseen maailmaan. Siellä hän onnistuu paremmin. Tästä vakuutettuna tulisi hän niin tyytyväiseksi ihmeelliseen Jumalaansa ja hänen hoitoonsa, ettei hän haluaisikaan muuta kuin häntä yksin ja olisi onnellisin ja rikkain ainoastaan Jumalassa.

73:ssa psalmissa on meillä tästä selvä esimerkki. Siinä Aasaf ensin tunnustaa, miten häntä vaivasi, kun hän näki jumalattoman onnen ja menestyksen, kun sitä vastoin hän itse vanhurskasten kanssa sai kärsiä. Hän sanoo, että hän oli vähällä sanoa jumalattomien kanssa: »Totisesti turhaan olen säilyttänyt sydämeni puhtaana ja pessyt käteni viattomain tavoin.» Mutta katso miten hän pääsi tästä kiusauksesta. Hän sanoo: »Minä mietin päästäkseni selvyyteen tästä; siitä oli minulla suuri tuska, kunnes syvennyin, mikä oli heidän loppunsa. Totisesti sinä panet heidät liukkaalle, perikatoon sinä heidät syökset. Kuinka he saavatkaan yhtäkkiä tuhonsa! Mutta sinä talutat minua suunnitelmasi mukaan ja otat minut viimein kunniaan.»

Ja silloin hänen sydämensä tyytyi ainoastaan Jumalaan. Hän huudahtaa: »Kukapa muu minulla olisi taivaassa! ja kun sinä olet omani, en mistään maan päällä huoli. Vaikka ruumiini ja sieluni nääntyisivätkin, on Jumalani kuitenkin sydämeni kallio ja osani iankaikkisesti.»

Huomaatko, mikä hyöty meillä on siitä, että syvennymme Jumalan salaisuuksiin. Näemme mitä nykyiseen elämään kätkeytyy: rikkaan miehen purppuravaippaan suuri, iankaikkinen onnettomuus, Lasaruksen ryysyihin ja haavoihin iankaikkinen onni.

Rakas Jeesus! Opeta meitä muistamaan, että kerran on koittava päivä, jolloin me saamme nähdä sinun tulevan maan piiriä tuomitsemaan. Opeta meitä ajattelemaan, ettemme voi silloin sieluamme mihinkään kasvojesi edestä kätkeä. Oi, Jeesus, kun tämä tapahtuu, niin auta meitä ansiosi ja piinasi kautta! Ota meitä armossa silloin omiesi joukkoon! Niin, Herra Jeesus, tätä ei minun tarvitse epäillä, sillä olethan sinä kukistanut vastustajamme saatanan ja ottanut pois syntimme. Auta meitä tätä uskomaan ja tässä uskossa loppuun asti kilvoittelemaan sinun käsittämättömän rakkautesi tähden! Amen.

[rita4]

HUHTIKUUN 5 PÄIVÄNÄ.

Herran armo pysyy iankaikkisesta iankaikkiseen niille, jotka häntä pelkäävät, ja niille, jotka pitävät hänen liittonsa ja muistavat hänen määräyksiänsä ja noudattavat niitä. Ps. 103: 17-18.

Tämä on kallisarvoinen sana, joka kertoo oikean kristityn vaelluksen olevan Herran määräysten muistamista ja noudattamista. Se ilmi tuo uskollisten alituisen hartaan halun noudattaa Herran tahtoa. Monesti ei kristitty tunnekaan hengellisen elämänsä olevan muuta kuin Herran määräysten muistamista ja noudattamista. Ja tämä on vanhurskauden isoamista ja janoamista, josta Kristus puhuu, tarkoittaen sillä myös vanhurskaudessa vaeltamista.

Tosikristitty ei koskaan tässä elämässä tule täysin ravituksi. Herran käskyt hengellisine vaatimuksineen sisällisen ihmisen suhteen ovat aina niin suuret, ettei hän voi määrän päähän päästä. Ja niin hänen henkensä aina huokaa: »Oi, jospa toki voisin olla ja elää niin kuin Herra tahtoo!»

Tämä ikävöiminen on uuden ihmisen hengitystä ja sydämen tykytystä. Se on: Jumalan luonnon osallisuus, Kristus meissä, sydämessämme asuva Jumalan Henki, joka aina taistelee lihaa vastaan, ja joka silloinkin, kun olemme heikot, kun erehdymme ja lankeamme, vaikuttaa niin, ettemme voi jäädä syntiin.

»Muistavat hänen määräyksiänsä ja noudattavat niitä.» Tutki näiden sanojen nojalla itseäsi! Tuhannet ymmärtävät, ajattelevat ja puhuvat Herran käskyistä, mutta eivät koskaan tee mitä Herra käskee. Ei ole vaikeata ajatella ja puhua hyvistä teoista ja vaatia niitä muilta. Monet kiivailevat lain ja hyvien töiden puolesta, kun muista on puhe; eikä siitä heidän mielestään koskaan kyllin ankarasti saarnata. Mutta entä he itse? Eivät he sormellaankaan koske siihen kuormaan, sanoo Kristus. Semmoisille sanoo Herra: Miksi sinä otat minun liittoni suullesi? Sinä, joka kuritusta vihaat ja heität minun sanani taaksesi. Tässä tarvitaan vilpittömyyttä ja totuutta. Jumala ei anna itseänsä pilkata.

Uskollisellakin kristityllä on tässä vaara tarjona, jos hän, saatuaan lohdutusta ja rauhaa Kristuksessa, syyttää heikkouttansa ja lakkaa muistamasta Herran määräyksiä noudattaakseen niitä. Niin ei saa olla. Meidän tulee aina muistaa Herran määräyksiä ja noudattaa niitä, kun kerran olemme saaneet täyden vanhurskauden ja rauhan Kristuksessa. Voimaa, jota et vielä ole saanut, voit saada. Mikä sinusta näyttää mahdottomalle on Herralle helppoa. Puhuessaan heikkoudestaan Paavali puhuu myös Jumalan voimasta heikkoudessa. »Kun minä heikko olen, niin minä väkeväkin olen; Jumala on heikoissa väkevä.»

Kun siis iloitset Herrassa ja sinulla on luottamus syntien anteeksi saamiseen, tulee sinun turvallisesti panna vaikeutesi Vapahtajasi eteen ja rukoilla hänen voimaansa voidaksesi tehdä mitä hän tahtoo. Augustinuksen kanssa voit sanoa: »Vaadi, Herra, mitä tahdot, mutta anna ensin minulle se, mitä vaadit! Sinä tiedät Herra, etten minä itsestäni mitään voi!»

Ja vaikka sinä et koskaan saisikaan kaikkea, mitä tähän asiaan nähden pyydät, jos et koskaan voikaan tehdä kaikkea sitä hyvää, jota tahdot, niin on kuitenkin välttämätöntä, että sinä ajattelet Herran käskyjä ja rukoilet voimaa niiden täyttämiseen, sillä sen kaltaisen harjoituksen kautta sinä pysyt alinomaisessa oman heikkoutesi tuntemisessa. Jumala nöyryyttää meitä, kun hän jättää meidät oman onnemme nojaan ja saatanan kiusattavaksi. Pelkkä tieto heikkoudestamme ei vaikuta tällaista nöyryytystä.

Ei mikään ole surullisempaa kuin nähdä muutoin uskollisen sielun vaipuvan hengelliseen laiskuuteen, niin ettei hänen puutteensa nöyryytä häntä Herran määräysten muistamiseen. Kuinka surkeata ja niin iljettävää on kuulla ihmisen puhuvan suuresta voimattomuudestamme ja puutteistamme ja samalla nähdä hänet jäykkänä, itseensä tyytyväisenä ja kopeana. Tämä johtuu suruttomuudesta ja laiskuudesta.

Totuus on, ettemme voi rukoilla niin kuin meidän tulisi, olemme hajamielisiä, hitaita ja kylmiä. Mutta se, joka murheen painamana uskoutuu Kristukselle, älköön epäilkö ja älköön hän antako epäuskolle sijaa. Eikö minun siis tarvitse vaivautua rukoilemaan? Pois se! Tuleehan minun rukoilla taitoni mukaan ja rukoilla Jumalalta armoa voidakseni paremmin rukoilla. Samoin on minun tehtävä muissakin tapauksissa, joissa heikkouteni on suuri. En voi olla niin lempeä, hiljainen, nöyrä, rakastavainen, siveä, kärsivällinen. En voi niin tunnustaa Kristusta, en niin uhrata hyvyyttäni lähimmäiseni parhaaksi kuin minun tulisi. Mutta silti en saa unohtaa näitä kalliita asioita, vaan minun tulee muistaa Herran määräyksiä noudattaakseni niitä ja alinomaa rukoilla Jumalalta yhä enemmän voimaa. Tähän kaikkeen uskovaiset harjoittelevat. Se on heidän uusi luontonsa. Se on Hengen työ heissä. Olkaamme siis kuuliaiset ja nöyrät Hengelle, niin ettemme uudestaan nuku suruttomuuteen.

Oi Herra Jumala, auta minua käymään sinun tietäsi. Anna minulle viisautta ylhäältä, jotta oikein käsittäisin sinun tahtosi! Katso, tässä minä olen, johdata sinä minua tahtosi ja mielesi mukaan! Auta minua niin elämään, että aina olisin sinun omasi ja kuuliaisena sinulle kunnian antaisin! Amen.

[rita4]

HUHTIKUUN 6 PÄIVÄNÄ.

Ja minä teen heidän kanssansa rauhan liiton; ja se on oleva heille iankaikkinen liitto. Hes. 37:26.

Aadamin rikkoessa liittonsa Jumalan kanssa sai koko ihmissuku osakseen iankaikkisen rangaistuksen, ja tuli kelvottomaksi siitä koskaan itseänsä vapauttamaan. ja niin joutui se suureen hätään ja kurjuuteen. Mutta koska Jumala iankaikkisessa kaikkitietäväisyydessään oli edeltä nähnyt kaiken tämän kurjuuden ja suuressa laupeudessaan meitä armahtanut, oli hän myöskin, ennen kuin maailman perustuskaan oli laskettu, ennen kuin ensimmäinen ihmiselämä luonnon helmasta pääsi maailmaan, ryhtynyt keinoihin tämän kurjuuden poistamiseksi.

Hän oli iankaikkisessa taivaallisessa neuvossaan päättänyt lunastaa ihmissuvun lähettämällä Poikansa maailmaan. Hänen kanssaan teki hän nyt uuden liiton, joka meihin ihmisiin nähden oli armonliitto, rauhanliitto. Itsessään oli tämä sama lainliitto, jonka Jumala oli tehnyt Aadamin kanssa, vaan jonka Aadam rikkoi, ja jota langennut ihminen ei voinut täyttää. Tämä oli sama lain liitto, josta jokaisella ihmisellä on vielä heikko tunne omassatunnossaan, ja joka ihmissuvun nöyryyttämiseksi Siinain vuorella voimallisin ja selvin sanoin piirrettiin kiveen.

Näin sanoo Raamattu: »Sillä mikä oli mahdotonta lain tehdä, koska se eli heikentynyt lihan kautta, sen Jumala teki, kun lähetti oman Poikansa syntisen lihan kaltaisuudessa ja synnin tähden ja tuomitsi synnin lihassa.» Poika sitoutui näet tässä liitossa Isän määräämänä aikana iankaikkiseen jumaluuteensa yhdistämään miehuuden luonnon, suostui tulemaan toiseksi ihmiseksi ja ihmissuvun toiseksi Aadamiksi.

Toisena Aadamina piti hänen edustaa ihmiskuntaa sen sovitukseksi ja nostamiseksi, niin kuin ensimmäinen Aadam vei sen lankeemukseen ja turmioon. Hän sitoutui kaikkien ihmisten edestä täyttämään lain vaatimukset ja kärsimään sen rangaistuksen, jonka he rikkomalla lain olivat ansainneet, sanalla sanoen, hän sitoutui olemaan kuuliainen kuolemaan asti, jopa ristin kuolemaan asti. Lupaus annettiin hänelle, hän sai ihmisten hyväksi testamentin ja perinnön. Gal. 3:16-19. Hän sai vakuutuksen siitä autuudesta, joka heille oli alusta aiottu ja luvattu, mutta jonka he syntiinlankeemuksen kautta olivat kadottaneet.

Daavid sanoo, että Kristus sai ihmisten Herrana ja kuninkaana lahjoja ihmisille jaettavaksi. Ihmiset jätettiin hänen omaisuudekseen, hänessä ja hänen kauttaan suojeltaviksi ja pelastettaviksi iankaikkiseen elämään, ja sen lisäksi tuli heidän olla hänen työnsä palkka.

Tätä kutsutaan Raamatussa liitoksi toiminnan, Jumalan armopäätöksen tähden, myös keskenänsä liiton tehneiden persoonien tähden. Mutta armolahjoihin nähden, jotka tämän kautta ihmisille hankittiin nim. syntein anteeksisaaminen, iankaikkinen vanhurskaus, rauha Jumalassa, lapsenoikeus, Pyhän Hengen meissä asuminen, voima pyhityselämään, voitto hengellisten vihollisten yli ym. sekä miten nämä lahjat ikään kuin perintöoikeutena saadaan, nimitetään sitä testamentiksi. Tässä tapaamme me siis sen ikuisen testamentin, josta Hepr. 13:20:ssa puhutaan. Sen testamentin, jota ei yksikään riko, koska se on vahvistettu testamentin, joka on ollut vahvistettu Kristuksessa (Gal. 3 luku). Se testamentti on ollut voimassa sekä ennen että jälkeen tekijänsä kuoleman, testamentin, jonka Jumala sen lujuuden ja varmuuden tähden on jo maailman alusta saakka pitänyt tehtynä.

Näitä Jumalan testamentteja Aadamin ja Kristuksen kanssa ei meidän tule sekoittaa siihen, mitä tavallisesti vanhalla ja uudella testamentilla, vanhalla ja uudella liitolla tarkoitetaan. Vanhalla testamentilla ymmärretään sitä esikuvallista, erityistä, valmistavaa hoitoa, jota Israelin kansa sai kokea ennen Kristuksen syntymää. Siis Jumalan armotaloutta ennen Kristusta, sekä myös aikaa, jolloin tämä tapahtui. Uudella testamentilla ymmärretään sitä Jumalani armotaloutta, joka alkoi Kristuksen tulemisella, vaikutuksella ja sovitustyöllä, armotaloutta ja aikaa, jota Kristus itse vertasi häihin, jotka alkoivat kauan odotetun yljän tulolla.

Iankaikkinen liitto Kristuksen kanssa oli sama sekä Vanhan että Uuden testamentin aikana, sillä Aadam ja Eeva saivat lankeemuksen jälkeen saman lupauksen armoliitosta kuin mekin, nim. että vaimon siemen oli rikkipolkeva käärmeen pään. Aabraham tuli myös, kuten mekin, uskon kautta vanhurskaaksi. Asetetaanpa Raamatussa Aabrahamin usko ja vanhurskauttaminen meille esikuvaksi. »Hän uskoi Jumalan (lupauksen Kristuksesta) ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi.» Daavidilla oli myös sama usko: »Autuas on se mies. jolle Jumala lukee vanhurskauden ilman töitä.»

Oi Herra Jeesus! Sinä et säästänyt henkeäsi, vaan kävit takausmieheksi Jumalan tykönä. Syntini upotettiin sinun kuolemaasi. Ylistys ja loppumaton kiitos olkoon Jumalalle minulle lähettämästään pelastuksesta. Synnin, kuoleman ja helvetin sinä voitit: Turvallisina voimme siis sanoa: »Jos Jumala on puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan olla Amen.