KOETELKAA OLETTEKO USKOSSA

[rita4]

Olet varmaan joskus miettinyt, miksi jokin asia uskonelämässä ei mene eteenpäin, kasva tai saa niitä tunnusmerkkejä, joita Jumala on Sanassaan meille luvannut.

Huolimatta siitä, että intomme seurakuntatyössä ja hengellisessä toiminnassa on kova ja vieläpä näyttäisi olevan paljon veljiä ja sisaria, joilla on sama työnäky, asioilla vaan ei näytä olevan menestystä.

Jumala ei luovu kunniastaan

Tänään Jumala haluaa muistuttaa meille, että työ on Hänen! Jos me saamme olla mukana siinä työssä, se on Hänen armoaan. Onko menestyvän työn ja palveluksen mittapuu oikea tarkastellessamme kutsumustamme. Ettemme vaan mittaisi mitalla, jonka vuoksi Jumala ei voi meitä ja palvelustyötämme siunata. Jos pyrimme kiillottamaan omaa julkisivuamme sillä, että palvelemme Jumalaa, se voi olla syynä siihen, ettei siunauksia koeta.

Jumala ei anna kunniaansa toisille! Muistakaa, että toimimme lahjoilla, jotka ovat Jumalalta. Sinulla ja minulla ei ole mitään, mikä ei olisi Jumalalta ja näin kuuluisi Jumalalle. Jos tuomme ominamme julki asioita, jotka ovat Jumalan, emme kunnioita lahjan antajaa pöyhkeillessämme lahjoilla.

Suljetut kanavat

Nimenomaan esittävässä hengellisessä musiikissa sekä luentomaisesssa Raamatun opetuksessa usein huomaan tähän sorruttavan. Kuinka Herra voi toimia kauttamme tai siunata työmme, jos meillä ei ole Jumalan kunnioitusta, jota saarnaamme ulkopuolella oleville ja uskosta osattomille itse sitä noudattamatta.

Tämä sulkee siunausten kanavat myös monissa seurakunnissa tänä päivänä. Kun Raamattu puhuu tunnustamisesta (1. Joh.1:9, Room.10:9-10), ei yksinomaan tarkoiteta syntien tunnustamista, vaan asialla on syvempi merkitys. Suun tunnustus on julkinen antautuminen Jumalalle. Sydämessään ihminen uskoo ja suullaan tunnustaa, että Jeesus on hänen Herransa.

On vakava asia, jos kuitenkin paadumme uskonelämässä niin, että Jumalan herruus ja Jeesuksen sovitustyön merkitys pienenevät elämässämme. Emme silloin näe Häntä kaiken antajana. Ensimmäinen merkki siitä on juuri se, että emme anna kunniaa Jumalalle. Voimme vielä puhua olevamme Kristuksessa, mutta voisi sanoa, että rattaat on laitettu hevosen eteen.

Liha sotii henkeä vastaan

Kristus on kaikki ja kaikessa. Hänessä eläminen aiheuttaa seurauksia niin omassa elämässämme kuin seurakunnassamme. Jos niitä ei ala näkyä, tiedämme toimineemme jossakin kohdin väärin. Syy, seuraukset ja ohjeet asioiden kuntoon laittamiseen löytyvät Raamatusta ja Pyhän Hengen ilmoituksesta sydämissämme, kun vilpittömästi sitä Herralta rukoilemme.

Pahimmillaan voi olla, että Jumalan lahjasta on muodotunut este palvella Jumalaa. Muistakaamme, että lahjan antaja itse on Jumala! Se, että lahja voi näin mennä pilalle, johtuu ymmärtääkseni yksinomaan siitä, että ihminen lihallisuudessaan turmelee lahjan, käyttäessään hengellistä lahjaa tarkoistuperien saavuttamiseksi elämässään. Jumala antakoon armon parannukseen näissä asioissa.

Meidän lihamme, joka ei voi pyhittyä, on alinomaa liitossa vihollisen kanssa, joka koettaa vesittää jumalayhteytemme. Jos liha ei saa ylivaltaa, se koettaa ottaa oman osansa alistumalla näennäisesti jumalisuuteen. Tämä turmelee koko ponnistelumme, koska Jumala ei saa Hänelle kuuluvaa kunniaa.

Voitko sanoa?

Luopuminen saavutetuista eduista on lihalle ankarinta! Voimmeko sanoa rehellisesti:

Herra, vaikka joutuisin seisomaan yksin pimeässä,
ilman yhtään rinnallani seisovaa veljeä tai sisarta,
vaikka en voisi somistautua uskonnollisuuteen ihmisten edessä,
vaikka en koskaan saisi kiitosta ihmisiltä,
vaikka en koskaan saisi istua etummaisilla sijoilla,
vaikka en koskaan saisi laulaa kauniiseen asuun sonnustautuneena
suuren yleisön edessä,
vaikka minua ei koskaan kehuttaisi
syvällisistä opetuksistani,
vaikka olisin sairas,
vaikka olisin huonoin ja rumin omissa silmissäni,
haluaisin vieläkin kuunnella puhettasi
ja pitää kiinni sinun Sanastasi.

Totuudesta en halua luopua,
vaikka joutuisin tuomitsemaan omat tekoni,
lasteni ja rakkaideni teot.
Vaikka joudun kurittamaan omaa poikaaani
ja ojentamaan omaa tytärtäni,
haluan tehdä sen, Herra,
sinun kunniasi ja totuuden tähden.

On aika

On aika luopua kunniasta, joka on poissa Jumalan kunnioittamisesta ja Jumalan pelosta. On aika riisua naamiot, joilla olemme koettaneet edesauttaa palvelustehtäväämme Jumalan elo-pelloilla.

On aika sanoa Herralle: "Tässä olen, anna anteeksi. Aloitan alusta. Annan sinulle kaiken kunnian. Täytä minut Hengelläsi,
sillä muuten en pysty siihen."

Kauko-Ilmari Nevalainen
Siilinjärvi

Kristus on kaikki kaikessa.
Hänessä eläminen aiheuttaa
seurauksia niin omassa elämässämme
kuin seurakunnassamme.
Jos niitä ei ala näkyä, tiedämme
toimineemme jossakin kohdin väärin.

[rita4]

Jumala ei luovu kunniastaan

Tänään Jumala haluaa muistuttaa meille, että työ on Hänen! Jos me saamme olla mukana siinä työssä, se on Hänen armoaan. Onko menestyvän työn ja palveluksen mittapuu oikea tarkastellessamme kutsumustamme. Ettemme vaan mittaisi mitalla, jonka vuoksi Jumala ei voi meitä ja palvelustyötämme siunata. Jos pyrimme kiillottamaan omaa julkisivuamme sillä, että palvelemme Jumalaa, se voi olla syynä siihen, ettei siunauksia koeta.

Jumala ei anna kunniaansa toisille! Muistakaa, että toimimme lahjoilla, jotka ovat Jumalalta. Sinulla ja minulla ei ole mitään, mikä ei olisi Jumalalta ja näin kuuluisi Jumalalle. Jos tuomme ominamme julki asioita, jotka ovat Jumalan, emme kunnioita lahjan antajaa pöyhkeillessämme lahjoilla.

Oletko kenties ollut jossain tehtävässä seurakunnassa, tai siis: onko sinulle uskottu tehtävä seurakunnassasi? Koetko sen tehtävän tulleen Jumalalta? Mutta, mutta.. vaikka kuinka uurastatkin sen työsi takia, niin et näe siunauksia? Onko motiivisi tehdä sitä työtä, palvelutehtävääsi; nöränä, arkana, Jumalan tahtoa pyytäen, kuunnellen, totellenkin? Vai, onko sydämesi ylpistynyt, kun sait sen tehtävän ja pyrit osoittautumaan siinä hyväksi ja paikkasi ansaitsevaksi; ihmisten edessä/silmissä?

Olen paljon ajatellut juuri tätä niin, omakohtaisesti, kuin noin niiinkuin yleensäkin uskovien ja seurakuntien vanhemmistojen, pastorin, evankelistojen, ym kohdalla. Annetaanko kunnia Hänelle, kenelle se kunnia kuuluu, siis; Jumalallemme, vai annammeko kunnian ihmisille, vajavaisille, koska he pyrkivät tekemään vain sen minkä kokevat Herransa tahdoksi, tai sitten jossa he haluavat jopa kuin päteä, olla se ns viimeisen sanan sanojia kaikessa? Kumpiko on minulle, tai sinulle jolla on Isältä saatu virka, niin onko se ihmisten taputtelut olkapäälle ja kiitokset, kehut? Vaiko se että sanomme Jumalan Sanan mukaan;

Luuk. 17:

7 Jos jollakin teistä on palvelija kyntämässä tai paimentamassa, sanooko hän tälle tämän tullessa pellolta: 'Käy heti aterialle'?
8 Eikö hän pikemminkin sano hänelle: 'Valmista minulle ateria, vyöttäydy ja palvele minua, sillä aikaa kuin minä syön ja juon; ja sitten syö ja juo sinä'?
9 Ei kaiketi hän kiitä palvelijaa siitä, että tämä teki, mitä oli käsketty?
10 Niin myös te, kun olette tehneet kaiken, mitä teidän on käsketty tehdä, sanokaa: 'Me olemme ansiottomia palvelijoita; olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset tekemään'."

Eikös sen pidä mennä, niin kuin itse Jeesus Kristus on meitä opettanut Sanassaan. Me olemme kaikki vain Hänen palvelijoitaan, joille kullekin annetaan se, ihan oma tehtävänsä, niin meillä ei ole varaa eikä oikeuttakaan alkaa nostaa sitä nokkaa ja olla kuin jotakin suurta tai erikoista, aivan kuin olisimme muka toisia siten parempia tai pyhempiä. Ei niin!

Ystäväni kallis: kuuntele tarkkaaan; Meistä yksikään, virka-asemastaan riippumatta ei ole ketään toista parempi tai edes pyhempi, vaan me kaikki olemme vain palvelijoita, vajaita, helposti syntiäkin tekeviä, jotka saamme kyllä anteeksi Jeesukseltamme, niitä anteeksi pyytäessämme, mutta me kaikki, joka ikinen uskova viroistaan huolimatta; Olemme kaikki samalla viivalla ja saman arvoisia Jumalan edessä. Yksikään meistä ei ole toistaan parempi, tai pyhempi, paremmin edennyt uskossaan, tms.. Eheii!

On siis aivan typerää nostaa nokkaa ja katsoa toisia kuin nenänvarttaan pitkin arvostellen, jopa halveksuen. Mikä olet sinä arvioimaan toisen palvelijaa? Herransa edessä hän, joka seisoo tai kaatuu. Pidetään vain huolta omasta sydämestämme ja että meissä näkyisi Jumalan rakkaus kaikkia ihmisiä kohtaan, sekä toisen tsemppaaminen, eikä, alaspainaminen tai moittiminen, syytökset, tms..Ne eivät kuulu yhdellekään uskovlle, ei todellaakan sovi..Olemmehan kaikki vain tomua ja savea Isämme edessä sittenkin..

Ei rakkaat ystävät oteta itsellemme silloinkaan kunniaa, kun onnistumme jossakin asiassa/tehtävässä, vaan annetaan kunnia siitäkin aina, vain yksin Jeesuksellemme, niin saamme kokea iloa Herrassamme sekä mahdollisia siunauksiakin, kunhan vain tahdomme totella, nöyrtyä, kuolla lihamme tahdolle, sekä maailmalle, sekä olla Jumalamme käytössä; pienenä ja vajavaisena, jolloin kaikki apu ja voima, teot, neuvot, ym tulevat meille Herraltamme Jeesukselta Kristukselta ja silloinhan me tahdomme antaa vain yksin Hänelle kunnian ja kiitoksen. Eikös näin?!

Ollaan lähellä ristiä ja ristin Herraa. Ollaan rukouksessa päivin ja öinkin. Ollaan pieniä ja suostutaan olemaan Hänen käytössään; vajavaisina, kun tiedämme ja ymmärrrämme saavamme kaikkeen kuitenkin aina Häneltä, sen : oikean ajoituksen ja oikeat sanat, oikeanlaisen mielenlaadun ja voiman, ym...

2. Kor. 13: 4-5
Sillä vaikka hänet ristiinnaulittiin, kun hän oli heikko, elää hän kuitenkin Jumalan voimasta; olemmehan mekin hänessä heikot, mutta me elämme hänen kanssaan Jumalan voimasta teitä kohtaan. Koetelkaa itseänne, oletteko uskossa; tutkikaa itseänne. Vai ettekö tunne itseänne, että Jeesus Kristus on teissä? Ellei, niin ette kestä koetusta.