C.O.Rosenius Elämän leipää

[rita4]

TAMMIKUUN 31 PÄIVÄNÄ.

Ja kun hän (Puolustaja) tulee, niin hän näyttää maailma todeksi ... vanhurskauden, . . . vanhurskauden koska minä menen Isän tykö. Joh. 16: 8, 10

Mitä merkitsee »näyttää todeksi vanhurskauden, koska minä menen Isän tykö? Puolustaja näyttää maailmalle todeksi vanhurskauden» - ja selityksenä seuraa: »Koska minä menen Isän tykö.» Tämä on arvoituksellista ja salattua. Sen takia on meidän huolehdittava siitä, että oikein ymmärrämme rakkaan Herramme tarkoituksen. Vaikkapa nämä sanat olisivat minulle selvät ja tutut, niin saattaa niiden syvyyksissä kuitenkin löytyä kätkettynä minulle tuntematon aarre.

Tahdon vielä katsella Kristuksen kasvoja hänen näin puhuessaan, kuulla hänen itsensä sanovan: »Näyttää maailmalle todeksi vanhurskauden, koska minä menen Isän tykö.» Mitä tämä merkinnee? Onko joku rangaistava vanhurskauden tähden? Hämärältä tuntuu Herran selitys: »Koska minä menen Isän tykö.» Mutta kuitenkin juuri nämä sanat, »koska minä menen Isän tykö», luovat valoa asiaan.

Mitä Kristuksen Isän luo meneminen on? Mitä muuta kuin hänen sovituskuolemansa. Kristus puhui tämän viimeisenä iltana ottaessaan jäähyväiset opetuslapsiltaan juuri ennen kärsimistään. Sen yhteydessä on meidän helppo ymmärtää näiden sanojen merkitys. »Koska minä menen Isän tykö» merkitsee: minä menen nyt täyttämään sen suuren tehtävän, jota varten olen maailmaan tullut. Menen vuodattamaan vereni maailman syntien sovitukseksi. Kuten hän samana iltana sanoi asettaessaan Herran ehtoollisen: »Minun vereni vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi.» Toisin sanoen: oikeana ylimmäisenä pappina menen nyt tämän veren kanssa pyhimpään, joka ei ole käsin tehty - menen itse taivaaseen. Menen sovittamaan kaikki ihmiset Jumalan kanssa, menen heille hankkimaan »iankaikkisen lunastuksen» synnin kirouksesta. Hankin kaikille ihmisille iankaikkisen vanhurskauden, niin, hankin heille oikeuden iankaikkisesti olla Jumalan kasvojen edessä.

Siis, kaikki, mitä maailman alusta luvattu on, sen menen täyttämään. Menen rikkipolkemaan käärmeen pään, menen syntiinlankeemuksen tuottamia vaurioita korjaamaan, menen järjestämään ihmisten kadonneen perintö- ja lapsenoikeuden Isän luona. »Hän näyttää maailmalle todeksi vanhurskauden» - »koska minä menen Isän tykö.» Nyt ymmärrämme yhteyden näiden kahden lauseen välillä.

Tämä onkin Raamatun pääsisältö. Vanhassa testamentissa sanoo Jesaja: »Mutta Herra heitti meidän kaikkien synnit hänen päällensä. Tuntemisensa kautta hän, minun vanhurskas palvelijani, monta vanhurskauttaa, ja hän kantaa heidän syntinsä.» Eikö juuri sama Herra sano: »Hän kantaa heidän syntinsä. Hän on haavoitettu heidän pahojen tekojensa tähden, sen tähden hän monta vanhurskauttaa.» Ja enkeli Gabriel sanoo Dan. 9:ssä, että kun Kristus surmataan, synnit peitetään, rikos sovitetaan, niin »iankaikkinen vanhurskaus tuodaan esiin.»

Mutta kuinka paljon kirkkaammin paistaa vanhurskauden aurinko Uudessa testamentissa. Paavali sanoo: »Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän edestämme teki synniksi, jotta me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.» »Hän on meidän syntiemme tähden uhattu ja meidän vanhurskautemme tähden herätetty kuolleista.» Kaikki nämä Raamatun otteet sisältävät juuri tämän: »Hän näyttää maailmalle todeksi vanhurskauden, koska minä menen Isän tykö.»

Kaikki nämä Raamatun sanat ovat kyliä meille puhuneet samaa kuin mitä Herra Kristus lausuu tuossa lyhyessä, hämärässä lauseessa. Nyt kun ymmärrämme, mitä hän tarkoittaa, on meidän ilo kuulla hänen korkealla voitonvarmalla äänellään selittävän: »Hän näyttää maailmalle todeksi vanhurskauden, koska minä menen Isän tykö.» Minä - minä menen Isän tykö - tämä on koko maailman vanhurskaus.

Ihmisten ainoa vanhurskaus, joka Jumalan edessä kelpaa, on, että vuodatan vereni heidän edestään ja että ylhäisenä pappina menen vereni kanssa Isän tykö. Mutta mitä vanhurskaus on? Vanhurskautta on se, että itsekukin tekee velvollisuutensa. Kristus sanoo, että semmoisen vanhurskauden saa maailma ainoastaan sen kautta, että hän menee Isän tykö.

Oi, armorikas Jumala! Oi, armorikas pelastus! Nyt ymmärrämme mitä rakas Herramme tarkoitti sanoessaan: »Minä pyhitän itseni heidän tähtensä.» Totuudessa Kristus on toinen Aadam, sillä niin kuin tuon yhden ihmisen tottelemattomuuden kautta ne monet ovat joutuneet syntisten asemaan, niin myöskin tuon yhden kuuliaisuuden kautta ne monet joutuvat vanhurskasten asemaan.

Tämä olkoon aina silmiemme edessä. Kristus on meille annettu ollaksensa meidän sijassamme. Hän on meidän, meidän semmoisena kuin hän oli, kaikkine hyvine töineen, kaikkine kärsimyksineen. Hän on välimiehemme ja takausmiehemme. Hän on toinen Aadam, joka puolestamme seisoi syytettynä lain ja Isänsä edessä. Meidän nimessämme hän kesti koetuksen. Meidän puolestamme hän teki sen, mitä meidän itsemme olisi pitänyt tehdä. Hänen kärsimyksensä vapauttivat meidät kärsimyksistä. Tämä on evankeliumin ydin ja aarre. Se on korkea, pyhä autuutemme salaisuus, joka ilmi käy näissä Kristuksen kalliissa sanoissa: »Hän (Puolustaja) näyttää maailmalle todeksi vanhurskauden, koska minä menen isän tykö.»

[rita4]

HELMIKUUN 1 PÄIVÄNÄ.

Niin minä Jumalan armahtavan laupeuden kautta kehotan teitä, veljet, antamaan ruumiinne eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi; tämä on teidän järjellinen Jumalanpalveluksenne. Room. 12: 1.

Näillä sanoilla on Paavali voimakkaasti kukistanut ihmisten väärän luulottelun siitä, että he rakastavat ja pelkäävät Jumalaa, vaikka ei se koskaan heidän elämässään näy. Päinvastoin he ruumiillaan ja koko olennollaan palvelevat syntiä. Näiden sanojen johdosta voimme heille sanoa: »En voi tietää, että uskot, pelkäät ja rakastat Jumalaa, jos et todista sitä siten, että sinun ruumiisi jäsenineen palvelee häntä.» Ihmiset tahtovat kyllä näyttää olevansa hyviä, ja että he pelkäävät ja rakastavat Jumalaa, ja kuitenkin me näemme heidän vapaasti ja hillittömästi palvelevan syntiä ja epäjumalia. Apostoli sanoo: »Ei, se ei ole Herran palvelemista; kehotan teitä, veljet, antamaan ruumiinne eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi.» Teidän on jäsenillänne, näillä näkyväisillä uhreilla, näytettävä, että te häntä rakastatte.

Tarkastakaamme lähemmin, miten voimme uhrata ruumiimme Jumalalle. Tosin ovat tuhannet kristityt marttyyreinä Kristuksen tähden jättäneet ruumiinsa uhriksi Herralle antamalla itsensä kidutettaviksi ja elävältä poltettaviksi. Jos kohta tätä ei meiltä vaadittaisikaan, niin me voimme antaa ruumiimme Jumalalle otolliseksi uhriksi niinkin, että jäsenillämme palvelemme Herraa ja uhraamme voimamme hänen työnsä hyväksi. Samaten on ruumiimme Herralle otollinen uhri, kun ristiinnaulitsemme oman lihamme himoineen, haluineen. Sinä siis annat ruumiisi Jumalalle otolliseksi uhriksi, kun käytät jäseniäsi hänen palvelukseensa.

Kun kieltä käytät hänen ylistyksekseen ja lähimmäisesi parhaaksi, kun tunnustat Herran nimen, ylistät sitä ja levität hänen valtakuntaansa, tahi kun puhut totta ja sitä, mikä hyvää on, niin siten uhraat itsesi Herralle. Samaten, jos lainaat silmäsi ja korvasi siihen, joka edistää Jumalan kunniaa ja lähimmäisen parasta ja pidätät niitä maailman turhuuksista ja hyödyttömistä asioista. Kun kätesi tekevät sitä, joka hyvää ja oikein on, osaksi kutsumuksesi ahkerassa täyttämisessä, osaksi rakkauden palveluksessa ja kun jalkasi ovat alttiit kulkemaan Herrasi asioilla, niin silloin pyhität ruumiisi eläväksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi.

Silloin on sinun myös alituisesti ristiinnaulittava lihasi, sillä kun Herraa palvelet, et saakaan noudattaa omaa mukavuuttasi ja etsiä omaa kunniaasi, etkä saa tyydyttää halujasi, vaan alituisesti on sinun ne kuoletettava. Kun tiedät, miten voit saavuttaa ja säilyttää maailman ystävyyden ja kunnioituksen, mutta Kristuksen tähden kieltäydyt siitä ja päinvastoin pyrkimyksilläsi saat osaksesi maailman ylenkatseen ja häväistyksen. Tahi kun jokapäiväisessä elämässäsi vastustat ja kuoletat synnin kiusaukset kärsimättömyyteen, kiukkuun, vihaan, itsekkyyteen, epärehellisyyteen, epäpuhtauteen, ylpeyteen, turhamaisuuteen, kateuteen ja panettelemiseen. Kun et salli näiden pahojen taipumusten ja himojen puhjeta synnin tekoihin, vaan rukouksella ja valvomisella kuoletat ne, niin silloin annat ruumiisi eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi. Jumalan laupeuden palvelijana kehottaa apostoli meitä semmoiseen uhraamiseen.

Kun meidän on vastustettava omia, voimakkaita halujamme, niin silloin saamme kyllä kokea, että todella on kyseessä tuntuva uhraus. Silloin uhripapin on uhrattava itsensä, kuten Herra Kristuskin teki. Tästä sanoo Luther: »Pappisviran nimi kuuluu hyvälle, pian sanottu ja joka miehen kiittämä, mutta itsensä uhraaminen on harvinaista. Siitä jokainen koettaa vapautua, sillä silloin on kyseessä henki, tavara, kunnia, ystävät ja kaikki, mitä maailmalla on. Näistä kaikista Kristuskin kieltäytyi. Eihän kukaan tahdo valita kuolemaa elämän sijasta, kärsimyksiä nautinnon, vahinkoa voiton, häpeää kunnian ja vihollisia ystäväin sijasta. Mutta niin teki Kristus, meille esikuvaksi. ja kaikkea tätä emme saa tehdä omaksi eduksemme, vaan lähimmäistämme palvellaksemme, Jumalan ylistykseksi ja kunniaksi, niin kuin Kristuskin teki.»

Jotta aina kärsivällisesti ja halulla uhraisimme, emmekä väsyisi ja peräytyisi, täytyy meillä olla siihen ylen voimakkaat vaikuttimet ja sitä paitsi yliluonnollinen voima ja apu. Silloin on rukoiltava, totuudessa, ahkerasti rukoiltava. Mitä vaikuttimiin tulee, niin suurin ja pysyväisin on se, jolla apostoli alkaa kehotuksensa nim. Jumalan armahtava laupeus. Jumalan armahtavan laupeuden alituinen vastaanottaminen antaa meille kaikkina aikoina halua ja voimaa uhraamiseen. Mutta silloin on ahkerasti tutkittava, mitä Jumala on hyväksemme tehnyt.

Tutki mitä Jumala on iankaikkisessa laupeudessaan tehnyt koko maailman hyväksi. Vaikka vielä olimme hänen vihollisiansa, niin antoi hän edestämme oman Poikansa, jotta »niin kuin tuon yhden ihmisen tottelemattomuuden kautta ne monet ovat joutuneet syntisten asemaan, niin myöskin tuon yhden kuuliaisuuden kautta ne monet joutuvat vanhurskasten asemaan.» Tutki, niin näet miten hän Poikansa kautta on valmistanut meille armovaltakunnan, jotta ne, jotka uskovat häneen, pääsevät kokonaan synneistään. Ja tutki lopuksi, miten hän tämän lyhyen, tuskia täynnä olevan, elämän jälkeen tahtoo viedä meidät taivaaseen ja lahjoittaa meille autuuden, joka on hänen rakkautensa ja voimansa mukainen. Kun sydämestäsi uskot tämän, silloin kernaasti kärsit Kristuksen tähden, silloin saat uutta intoa, rohkeutta ja halua antamaan itsesi eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi.

Oi, Herra Jeesus! Sinä tulet kerran kunniassasi tuomitsemaan kaikkia ihmisiä ja panemaan kaikki vihollisesi jalkasi astinlaudaksi. Opeta ja taivuta minua alinomaa sinua palvelemaan sillä leiviskällä, minkä minulle antanut olet. Taivuta minua antamaan itseni Jumalalle otolliseksi uhriksi sinun, kunniaksesi ja lähimmäiseni parhaaksi. Älä heitä minua kelvottomain palvelijain joukkoon, vaan auta minua kilvoittelussani, jotta uskoni kasvaisi ja että halulla palvelen sinua, joka palvelit minua kuolemaan asti ja vielä Ylimmäisenä pappinamme palvelet lunastettua laumaasi. Amen.

[rita4]

HELMIKUUN 2 PÄIVANÄ.

Ole kaikessa murheessa kärsivällinen. Syr. 2: 4.

Tämä on autuuden toivon hedelmä. Iankaikkisen ilon toivo tehköön meidät kärsivällisiksi kaikissa ajan vaivoissa. Tämän ajan vaivat pian loppuvat, ne eivät kestä ikuisesti. Iloitse siis, että Kristuksen kautta olet pelastettu ikuisesta vaivasta ja pääset iankaikkiseen iloon. »Ole kaikessa murheessa kärsivällinen.» Tämä kehotus muistuttaa meille velvollisuuttamme Herraa kohtaan. Meidän tulee siis Herran tähden olla kärsivällisiä, koska Herra Jumala, taivaallinen Isämme on meille lähettänyt jokaisen kärsimyksen. Jos rakastat Jumalaa ja jos uskot tämän, niin se auttaa sinua kärsivällisyyteen. Herra Kristus sanoo: »Ovatpa teidän päänne hiuksetkin kaikki luetut,» »Mutta ei hiuskarvaakaan päästänne häviä.»

Uskotko, että sielun vihollisen ja ihmisten sinulle tuottaman kärsimyksen mitan on Jumala tarkasti määrännyt? Sen opettaa meille Jumalan sana. Katso, kuinka tarkasti Jumala määräsi miten pitkälle Saatana sai mennä Jobia vaivatessaan. Kun arabialaiset olivat surmanneet Jobin palvelijat, kun kaldealaiset olivat ottaneet hänen kamelinsa ja kun hänen poikansa olivat saaneet surmansa myrskyn kaataman huoneen alla, niin näki Job kaikessa tässä Herran käden. Hän sanoi: »Herra antoi ja Herra otti; Herran nimi olkoon kiitetty.»

Kun Siimei ilkeydessään kiroili Daavidia hänen paetessaan poikaansa Absalomia, sanoi murheellinen kuningas uskolliselle Abisaillensa: »Anna hänen kirota, sillä Herra on hänelle sanonut: kiroile Daavidia. Kuka taitaa nyt sanoa: miksi niin teet?» Samoin sanoo Jeremia: »Ken uskaltaa siis sanoa sellaisen tapahtuvan ilman Herran käskyä.» Herra sanoo: »Minä teen valkeuden ja luon pimeyden, minä olen Herra, joka kaiken tämän teen.»

Ketä me siis syytämme ja ketä vastaan me kärsimättömyydessämme napisemme? Kuka olet sillä, joka Jumalan kanssa riitelet? »Oletko hänelle jotakin antanut, joka sinulle olisi maksettava?» Onko Herra mielestäsi liian ankara sinua kohtaan? Mikä on sinun ansiosi ja mitkä ovat vaatimuksesi? Jos Herra kävisi oikeudelle meidän kanssamme, emme voisi vastata yhtä tuhanteen.» Jos Herra tahtoisi tehdä meille sen, minkä syntimme ansaitsevat ja jos hän kostaisi meille pahojen tekojemme mukaan, niin olisimme kadotuksessa, eikä meillä olisi veden pisaraa.

Ajattele näin: Lukemattomat ihmiset kärsivät paljon enemmän kuin minä. Minkä takia minulla olisi niin vähän kärsimyksiä, kun olen ansainnut ainoastaan Jumalan vihan ja uskovaisena toivon vielä pääseväni iankaikkiseen eloon? Jumala, anna anteeksi ja auta meitä tästä lähtien olemaan kaikessa murheessa kärsivällisiä.

Jos Herra kostaisikin meille syntiemme mukaan, niin ei meillä sittenkään olisi oikeutta valittaa. Nyt kuulumme hänen armovaltakuntaansa ja niin ei hän meitä ansiomme mukaan kohtele. Hänen uskollisuutensa ja lempeytensä on lähettänyt meille kärsimykset.

Kerran koittaa päivä, jolloin iankaikkisuuden valossa näemme Jumalan ihmeellisten sallimusten salaisuuden. Silloin näemme, että kärsimystemme malja ei sisältänyt tippaakaan yli sen määrän, minkä ajallinen ja iankaikkinen onnemme tarvitsi. Silloin ymmärrämme, että katkerimmat kokemuksemme olivat meille lähetetyt kasvatukseksemme ja jalostumiseksemme, tahi iankaikkisen ilon ja onnen kohottamiseksi, siis Jumalan viisasten, rakkautta sisältävien tarkoitusten toteuttamiseksi.

Kuka meistä uskaltaisi sanoa: Herra, kyllä minä ilman näitä katkeria kokemuksiakin olisin valmistunut taivasta varten. Kyllä lihani kuolettaisin, vaikka säästäisitkin tuskasta. Ei, kun tunnemme oman hitautemme, uskottomuutemme, hentomielisyytemme, niin pyydämme päinvastoin, että Herra meissä lihamme kuolettaisi. Mutta kuolettaminen tapahtuu juuri kärsimysten kautta.

Usein rukoilemme: Herra, käytä keinoja, joita parhaaksi näet, kunhan vain teet minussa työsi ja voitat sydämeni, että uskoni kasvaisi. Anna minulle rukouksen henki, pyhitä koko olentoni.

Mutta voidaksensa täyttää pyyntömme, täytyy Herran käyttää monta katkeraa keinoa. Silloin usein valitamme ja vaikeroimme, ikään kuin kärsimys olisi jotain pahaa, emmekä ajattele, että itse olemme sitä pyytäneet. Sitten kun silmämme avautuvat näkemään, miten Herra kärsimystemme kautta edistää nimensä kunniaa ja meidän parastamme, kun käsitämme, että hän ristin avulla auttaa altista, mutta heikkoa henkeämme taistelussa lihaa vastaan, kun selvästi saamme kokea näiden sanojen totuuden että vanhurskas töin tuskin pelastuu, silloin emme ole ainoastaan kaikessa murheessa kärsivällisiä, vaan olemme kiitollisia ja sanomme Hiskian tavalla: »Minä tahdon kaikkena elinaikanani kiittää tästä minun sieluni murheesta.»

[rita4]

HELMIKUUN 3 PÄIVÄNÄ.

Sinun liittosi veren tähden minä lasken vankisi ulos vedettömästä kuopasta. Sak. 9: 11.

Syntimme ovat veriruskeat, sydämemme on kevytmielinen ja jumalaton. Mutta sinä raskautettu sielu, sinä tulisit parannetuksi, kun vain oppisit tuntemaan Kristuksen. Suurimmassa kurjuudessasi iloitsisit suuresti. On asioita, joita et usko, etkä ymmärrä. Et usko, että sekä sinun että koko maailman synnit ovat jo sovitetut. Kristuksen kuolinhetkellä ne kokonaan sovitettiin, pyyhittiin pois ja maksettiin. Et usko, että sinun ja koko maailman synnit ristillä niin täydellisesti sovitettiin, etteivät ne hetkeksikään estä sinun armahtamistasi. Siitä hetkestä lähtien odottavat ikuinen armo ja vanhurskaus, että ne vastaan ottaisit. Et usko, että Jumala on leppynyt ja rakkaudessaan etsii sinua, eksynyttä lasta harhapoluiltasi. Jos sen uskoisit, rientäisit heti nöyryytettynä ja onnellisena hänen syliinsä huutaen: »Oi Herrani ja Jumalani!!»

Et usko, että Kristuksen veri puhdistaa kaikista synneistä. Sinä arvelet sen vaikuttavan joihinkuihin ulkoisiin ja etäisiin synteihin, joihinkin kohtalaisiin, mutta ei sisäisiin synteihin, tahi sydämen pahuuteen. Et usko liioin sen vaikutuksen ulottuvan raskaisiin ja inhottaviin synteihin, eikä sydämessä edelleen asuviin voimakkaihin ja valtaviin synteihin. Tämä johtuu siitä, että et elävällä uskolla käsitä Jumalan Pojan veren vuotaneen meidän syntiemme tähden. Jos uskoisit sen, niin oma itsesi häviäisi silmäisi edestä. Lunastuksen hämmästyttävän suuruuden edessä unohtaisit kokonaan itsesi. Kristuksen veren sovittavan voiman autuaaseen ja ikuiseen katselemiseen sinä vajoaisit, ja sinä itse kokonaan häviäisit omasta näköpiiristäsi. Näin käy, kun uskot Jumalan Pojan veren vuotaneen meidän edestämme. Herra, avaa silmämme ja lisää meille uskoa!

Herää siis ja katso, kuinka suuri evankelistain joukko, enkelit, profeetat ja apostolit ikään kuin yhdestä suusta todistavat Jumalan niin rakastaneen maailmaa, että hän antoi ainoan Poikansa vika-uhriksi koko maailman syntien tähden. Tämä sovitus on totisesti syntisille kuuluva heidän pelastuksekseen synnistä ja lain tuomiosta. Tunnuslauseessamme profeetta tämän todistaa sanoessaan: »Sinun liittosi veren tähden minä lasken vankisi ulos vedettömästä kuopasta.»

Niin todisti Kristuskin sinä yönä, jona hän meni kärsimään: »Tämä on minun vereni, liiton veri, joka monien edestä vuodatetaan syntien anteeksi antamiseksi.» Johannes myös todistaa: »Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.» Apostoli Pietari sanoo: »Tietäen, ettette ole millään katoavaisella, ette hopealla ettekä kullalla, lunastetut turhasta, isiltä peritystä vaelluksestanne, vaan Kristuksen kalliilla verellä, niin kuin virheettömän ja tahrattoman karitsan.» Vieläkö enemmän tarvitsemme todistuksia?

Ajattele, miten pitkän ajanjakson, neljäntuhannen vuoden aikana Jumala, pitkien uhritoimitusten kautta, uhritoimitusten, joista useimmat olivat veriuhreja, julisti ja kuvaili maailmalle, että aikojen täyttyessä muuan veriuhri oli sovittava ja poisottava maailman synnit.

Sinä lain orjuuttama, onneton ihmislapsi, mikä olet sinä näiden todistusten rinnalla! Ajanjaksojen pituinen, verinen uhrisarja huutaa sinulle: »Et sinä, et sinä voi syntiinlankeemuksen vahinkoa sovittaa.» Herra on sinut vaa'alla punninnut ja liian kevyeksi havainnut. Ei, Siion, sinä lasket vankisi ulos vedettömästä kuopasta (ainoastaan) sinun liittosi veren tähden.

Tee nyt oikea johtopäätös! Oletko ymmärtänyt, että näiden todistusten kautta Jumala julistaa meille antaneensa ainoan Poikansa veriuhriksi meidän syntiemme tähden. Sano, eivätkö ne vielä ole hyvin ja täydelleen sovitetut? Eivätkö koko maailman synnit ole jo sovitetut? Tahi eikö Kristuksen veri sovita kaikkia syntejä? Ainoastaanko uskollisten hyväksi Kristus vuodatti verensä? Ainoastaanko pienempien syntien tähden?

Luther sanoo: »Kristus ei ole vuodattanut vertansa ajateltujen ja kuviteltujen syntien, vaan todellisten syntien tähden. Eikä ainoastaan pienten, vaan suurien, raskaiden syntien tähden. Ei olleiden ja voitettujen syntien tähden, vaan myös voimakkaiden, valtavien, meitä vielä hallitsevien syntien tähden.» Mistä saisimme apua ja sovitusta meitä hallitsevia, voimakkaita syntejä vastaan! Ja mistä saisimme voimaa niiden voittamiseen ja kuolettamiseen, jos emme ensin uskon kautta saisi anteeksiannon lohdutusta ja iloa, joka yksinään antaa meille voimaa meitä hallitsevien syntien voittamiseen.

Anteeksianto, rauha ja ilo Pyhässä Hengessä on meidän omistettava ennen kuin saamme voimaa synnin voittamiseen. Jumala varjelkoon meitä vähentämästä Jumalan Pojan veren voimaa! Eikö se puhdista meitä kaikista synneistä! Näin sanoo Herra Jumala: »Niin tulkaa ja katsokaamme, kummalla oikeus on. Jos teidän syntinne veriruskeat ovat, niin ne lumivalkeiksi tulevat; jos ne tulipunaisia ovat, niin ne villan kaltaiseksi käyvät.»

Kiitetty olkoon Jumala! Hänen äänensä olemme taas kuulleet. Se tarjoaa meille armoa, anteeksiantoa ja rauhaa. Se vakuuttaa meille, että olemme vapautetut synnistä, kirouksesta ja tuomiosta ja että kaikki tämä tulee Kristuksen sovintoveren voimasta. Suurten ja lukemattomien syntiemme tähden olemme kaikki Jumalan lain vanhurskaan tuomion alaisia, olemme vedettömään kuoppaan suljetut. Nyt kuulemme profeetan sanan: »Sinun liittosi veren tähden minä lasken vankisi ulos vedettömästä kuopasta.»

Oi auta, Herra Jumala, Jeesuksen Kristuksen tähden, ettemme jättäytyisi enää vankikuoppaan, repäise meidät sieltä ulos niin kuin tempaamme kekäleitä tulesta! Auta meitä uskomaan, että nyt olemme vapaat, »sillä jos Poika teidät vapaiksi tekee, niin te tosiaankin olette vapaat.» Amen.

[rita4]

HELMIKUUN 4 PÄIVÄNÄ.

Me tiedämme siirtyneemme kuolemasta elämään, sillä me rakastamme veljiä. 1 Joh. 3: 14.

Jos tiedät kääntymisesi ja uskosi Kristuksen armoon kantaneen sen hedelmän, että olet saanut uuden sydämellisen rakkauden Jumalan lapsia kohtaan. Ei ainoastaan jotakuta määrättyä kristittyä kohtaan, joka sinulle on hyvää tehnyt ja ymmärtää sinua, tahi on rakastettava ja miellyttävä, vaan ylimalkaan kaikkia niitä kohtaan, jotka rakastavat ja etsivät Jeesusta, jos Jeesuksen ystävät ovat sinulle kuin uusi, läheinen sukulaispiiri. Jos he ovat kuin veljiäsi ja sisariasi, niin tämä suhde heihin osoittaa paremmin kuin parhaimmat työt, että Jumalan Henki asuu sydämessäsi.

Ehkä itse epäilet lapsioikeuttasi, kun kristillisyytesi näyttää sinusta olevan kovin puutteellinen. Mutta Jumalan sanan rinnalla ovat kaikki puutteesi ja omat ajatuksesi vähä-arvoiset. Sitä vastoin jos tilasi on semmoinen, että olet herännyt synnin unesta, olet jättänyt harhapolkusi ja kääntynyt elämän tielle, olet tehnyt parannuksen, rukoilet ja luet Jumalan sanaa, mutta et tahdo lähestyä muita etsiviä sieluja, vaan paremmin viihdyt yksinäisyydessä Jumalan ja hänen sanansa kanssa, kuten tapaat sanoa, niin onhan tämä kaunista ja onhan siinä jotain hengellistä liikettä huomattavana, mutta siinä ei ole Jumalan armon oikeata tuntomerkkiä. Parannuksesi on mahdollisesti omatekoinen. Jos parannuksesi olisi Hengen työtä, olisi sinulla silloin myös rakkautta veljiin, olisit nöyrä ja pitäisit muita etsiviä sieluja itseäsi parempina.

Ja jos Karitsan veri olisi ainoa lohdutuksesi ja kerskauksesi, jos olisit kulkenut »ahtaan portin» läpi, jossa sekä syntisi että oma vanhurskautesi olisi Jumalan Pojan veren kautta tyhjiin rauennut ja sydämesi olisi ylen onnellinen ylitsevuotavan armon tähden, jos itse vähenisit ja Kristus kasvaisi sinussa, silloin sinä tämän yhteisen lahjan kautta sulautuisit kanssaperillisiisi siinä määrässä, että te olisitte kuin yksi sydän ja yksi sielu, kuten alkuseurakunnan jäsenet olivat.

Jos johonkin veljespiiriin tunnet vetäymystä sen takia, että teillä on sama mielipide jossain yhteisessä, tärkeässä asiassa, sen sijaan Jumalasta syntyminen ja suuri armo Kristuksessa ei yhdistä teitä, ei ole silloin yhdyssiteenä välillänne oikea rakkaus veljiin. Johannes sanoo nimenomaan: »Jokainen joka rakastaa häntä, joka on synnyttänyt, rakastaa myöskin sitä, joka hänestä on syntynyt.» Apostoli tarkoittaa, että Jumalasta syntyminen on keskinäisen veljesrakkauden syy ja hän lisää: »Siitä me tiedämme, että rakastamme Jumalan lapsia, kun rakastamme Jumalaa ja noudatamme hänen käskyjänsä» s.o. rakkaan yhteisen Isän tähden rakastamme veljiä. Se, joka ei kiinnitä tähän huomiota, pettää itsensä tahallaan ja tulee myös petetyksi.

Miten ihanaa on, kun veljiä rakastat juuri heidän sydämissään tapahtuneen armotyön tähden! Miten ihanaa, kun heikon parannuksen tekosi hedelmänä on rakkaus veljiin. Kaikki Herran uskolliset ovat tulleet uusiksi sukulaisiksesi, rakkaiksi sisariksesi ja veljiksesi, jotka silmissäsi ovat tulleet niin rakastettaviksi, että et mielestäsi ole arvollinen saamaan heidän rakkauttaan. Se on onnellinen sielun tila.

Voihan sinulla kyllä olla joku veli, jota eniten rakastat, kuten Jeesuskin rakasti Johannesta, mutta kaikki, jotka Jeesusta etsivät ja rakastavat, ovat veljiäsi ja heidän tulee olla sinulle niin kalliit, että heidän onnensa ja onnettomuutensa on sinun. Yhteinen rakkaus panee sinut mahdollisuuksiesi mukaan auttamaan lähimmäistäsi siihen korkeimpaan hyvään. Mutta veljellisen rakkauden kautta olet läheisillä siteillä liitettynä niihin, jotka ovat Vapahtajaan liitetyt. Katso, tämmöinen rakkaus todistaa, että jos kohta kristillisyytesi on heikkoa, niin Kristus kuitenkin on elämäsi, sillä Kristuksen Henki asuu sydämessäsi.

Mutta vaikka rakkaus sydämissämme on Hengen synnyttämää ja Vapahtajan rakkauden kasvattamaa, tarvitsee se, kuten kaikki Hengen hedelmät hyvää hoitoa. Sen takia Jumalan sanassa meitä kehotetaan rakkauteen. Ja samaten kuin meissä asuva rakkaus on Kristus-elämän hedelmä, niin saa se myös voimansa yksinomaan Kristuksesta. Niin kauan kuin elän parannuksen ja uskon ahkerassa harjoituksessa, rakastan minä veljiä. Mutta kun maailman henki saa jalansijaa minussa, niin että en joka päivä elä synnin ja armontunnossa, kylmenee rakkaus veljiin ja minä katselen heidän vikojaan enemmän kuin heissä asuvaa armoa.

Katsokaa, minkälaisen rakkauden Isä on meille antanut, että olemme saaneet Jumalan lapsen nimen; ja niin olemmekin. Sen takia ei maailma tunne meitä, sillä se ei tunne häntä. Me tiedämme siirtyneemme kuolemasta elämään, sillä me rakastamme veljiä. Siitä me olemme oppineet tuntemaan rakkauden, että hän pani henkensä meidän edestämme; meidänkin tulee panna henkemme veljiemme edestä. Lapsukaiset, älkäämme rakastako sanalla tai kielellä, vaan teossa ja totuudessa.

[rita4]

HELMIKUUN 7 PÄIVÄNÄ.

Herra Jeesus siitä yönä, jona hänet kavallettiin, otti leivän, kiitti, mursi ja sanoi: tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan; tehkää se minun muistokseni. 1 Kor. 11: 23-24.

Herran ehtoollinen on armoväline, jonka kautta Herra tahtoo antaa köyhille, masentuneille lapsilleen lohdutusta, voimaa ja virvoitusta, jota me välttämättä tarvitsemme. Moni pitää Herran ehtoollista jonkinmoisena juhlallisena uhritoimituksena, jossa me annamme Jumalalle jotain hyvää, tuomme hänelle hurskautemme, katumuksemme, uskomme, rukouksemme ja parannuksentekomme. Tämä harhaluulo vaivaa ja ahdistaa monta uskollista sydäntä ja ryöstää heiltä sen lohdutuksen, virvoituksen ja ilon, jonka ehtoollinen muuten antaisi. Saattaapa tämä luulo kokonaan estääkin rehellistä sielua Herran ehtoolliselle menemästä.

Ehtoollinen on samoin kuin Jumalan sanakin armoväline. Samaten kuin emme Jumalan sanaa lue siinä mielessä, että Jumalalle silloin antaisimme tahi hänelle näyttäisimme jotain hyvää, vaan yksinomaan saadaksemme hyvää, saadaksemme voimaa, uskon lujuutta, saadaksemme apua puuttuvaan katumukseemme ja voimaa rukoukseemme, niin on meidän myös mentävä Herran ehtoolliselle apua anoen ja muistaen että Herran ehtoollinen on armovälikappale.

Sinä ehkä epäillen menet Herran ehtoolliselle, koska jokapäiväisessä elämässäsi tunnet puutteellisuutesi, et ole semmoinen kuin sinun tulisi kristittynä olla, joko uskossasi tahi elämässäsi on jotain sairasta, kristillisyydessäsi on jokin arveluttava vika, ja sen takia et voi uskalluksella mennä Herran pöytään. Jos näin ajattelet, niin silloin olet ehtoollisen tarkoituksen unohtanut. Sen tarkoitushan on juuri antaa voimaa ja parannusta kaikkiin puutteisiin ja sairaalloisuuksiin niin hyvin uskonelämässä kuin ajallisen elämän kärsimyksissä. Jos kristillisyytesi, uskosi ja elämäsi olisi täydellistä, niin et Herran pöytää tarvitsisikaan.

Eihän Kristus tullut vanhurskasten, vaan syntisten luo, kuten hän sanoo: »Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat.» Ajattele, jos ruumiillisesti sairas, kun häntä kehotetaan turvaamaan lääkärin apuun, vastaisi: En uskalla, olen niin vaikeasti sairas, vereni on pilaantunut, ihottumani kovin ärtynyt. Odota, kunhan tulen paremmaksi, niin sitten etsin lääkärin apua. Emmekö ihmettelisi tätä ja vastaisi: »Sairautesi tähden kai lääkärin luo menet?» Niin ei sinun liioin pidä hengellisen sairautesi ja puutteesi tähden olla Herran ehtoolliselle menemättä. Se on meille annettu kaikenlaisten puutteiden ja sairauksien parantamiseksi.

Suuressa rakkaudessaan Vapahtajamme antoi meille tämän armolahjan. Mitä sanoi hän ojentaessaan opetuslapsilleen sen siunatun maljan? Kaikesta siitä ylenpalttisen suuresta, jota hän olisi voinut sanoa, sanoi hän ainoastaan: »Tämä on minun vereni, liiton veri, joka monen edestä vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi.» Tästä ymmärrämme, että hän asetti armopöydän lohdutukseksi lapsilleen heidän suurimmassa hädässään, synnissä. Syntien anteeksiantamiseksi!

Synti, tietoisuus syntisyydestäni ja uskottomuus Jumalaa kohtaan, vie minulta uskalluksen ja rohkeuden. Tämän hädän ja ahdistuksen parantamiseksi on Herra asettanut kuolemansa muistoksi tämän autuaan muisto-aterian. Ehtoollispöytä on kuin lepopaikka elämämme tiellä, jotta me ollessamme väsymyksen, nälän ja lankeemuksen tähden murheellisia ja haavoittuneita saisimme muistoateriassa elämän leipää, jotta saisimme meidän syntiemme tähden annetun ruumiin ja veren kautta vakuutuksen siitä, ettei hänen vihansa enää meitä kohtaa.

Meidän on siis ollessamme kiusausten ahdistamia ja ollessamme hengellisen pimeyden ja kiusausten ahdistamia, kiiruhdettava armopöytään samaten kuin kiiruhdamme Jumalan sanan ääreen. Tätä teroittavat vanhat opettajat mieliimme. Luther sanoo: »Sinun tulee usein mennä Herran pöytään ja erittäinkin silloin kuin olet siihen erikoisesti valmistettu, tarkoitan, kun olet monien, vaikeiden syntien vaivaama.»

Kysymykseen, milloin meidän on mentävä Herran ehtoolliselle, vastaa tohtori Svedberg: »Silloin kun orjan mieli valloittaa lapsen uskalluksen sijan sydämessäsi.» He ovat ymmärtäneet, että Herran ehtoollinen on armovälikappale.

[rita4]

HELMIKUUN 8 PÄIVÄNÄ.

Sen takia mekin lakkaamatta kiitämme Jumalaa siitä, että te, kun saitte meiltä kuulemanne Jumalan sanan, otitte sen vastaan, ette ihmisten sanana, vaan, niin kuin se totisesti on, Jumalan sanana. 1 Tess. 2: 13.

Herra armahtakoon langenneiden sydäntemme pimeyttä ja avatkoon mielemme. Nekin, jotka eivät epäile sanan olevan Jumalan sanaa, eivät kuitenkaan voi sitä sellaisena pitää kuin tulisi, eivät elävästi usko ja muista sen tosiaankin olevan Jumalan sanaa. Oi, mikä liike ja hälinä siitä nousisi maailmassa, jos Jumalan sanaa ruvettaisiin pitämään sinä, mitä se on, Jumalan sanana. Suuren, kaikkivaltiaan Luojan sanana ja tuomiona.

Jos Jumalan sanaa pidettäisiin sinä, mitä se on, Jumalan sanana, niin mikä hämmästys, mikä kysely ja pelastuksen tien tutkiminen siitä seuraisi! Mikä riemu ja uskon varmuus, mikä kiitos ja ylistys, mikä rauha ja väkevyys Herrassa , jos kaikki heränneet ja uskovaiset sielut oikein voisivat pitää Jumalan sanaa sinä, mitä se on, Jumalan sanana. Mikä valppaus ja palvonta, mikä rukous ja lankeemisen pelko meidät valtaisi, jos oikein voisimme pitää Jumalan sanaa sinä, mitä se on, Jumalan sanana.

Kuinka voit sinä, joka sanot pitäväsi sitä Jumalan sanana, kuitenkin olla niin epätietoinen niistä asioista, joista itse Jumala puhuu. Jos tosiaankin pidät kaiken sen, mikä on kirjoitettuna pyhään kirjaan ainoasta autuuden tiestä, viimeisestä tuomiosta, taivaasta ja helvetistä, Jumalan sanana, niin miten voit syödä, juoda tahi nukkua ennen kuin olet sopinut Jumalasi kanssa ja saanut vakuutuksen syntiesi anteeksi saamisesta ja varmuuden siitä, että milloin täältä eronnetkin, olet autuas.

Sinä, joka työtä teet ja olet orjuuden ikeen raskauttama, kuulet Jumalan todistuksen Pojastaan, ja uskot sen Jumalan sanaksi, sinä uskot, että hän on antanut ainoan Poikansa meidän lunastukseksemme, ja kuulet Jumalan Pojan armorikkaan kutsun: »Tulkaa minun tyköni kaikki työtätekevät ja raskautetut», ja siitä huolimatta hallitsee sinua edelleen sairas orjuuden henki. Miten se on mahdollista, jos uskot kaiken tämän olevan Jumalan sanaa?

Useimmat ihmiset eivät pidä Jumalan sanaa pyhänä ja Jumalan ilmoituksena. Sen huomaa siitä, ettei se liikuta ja voita heidän sydämiään. Eivät he viljele sitä semmoisella kunnioituksella, kuin he ehdottomasti tekisivät, jos heidän sydämensä todella uskoisi ja tuntisi, että Jumala, taivaan ja maan Herra puhuu heille siinä. Miten tarkkaavaisina ja suurella kunnioituksella seisomme maallisen kuninkaan tahi ruhtinaan edessä, etenkin jos olemme hänestä riippuvaisia. Me pelkäämme, ettei hänen puheestaan ainoakaan sana vain menisi hukkaan. jos hänen sanansa sisältävät peljättävän tuomion, ehkä kuoleman tuomion, niin mikä tuska ja ahdistus silloin kouristaa sydäntämme.

Minkä takia? Arvatenkin sen takia, että se on kuninkaan viimeinen ratkaiseva päätös. Mutta jos hänen sanansa sisältävät armollisen määräyksen, ehkäpä armahduksen, ehkäpä tiedon kuolemaantuomitun vapauttamisesta, niin mikä ilo ja kiitollisuus täyttääkään sydämemme. Ja minkä takia ? Koska kuningas itse puhui ja minä siis voin luottaa siihen. Sisälsihän hänen puheensa suurimman armon ja lahjan. Niin, jos joku kuningas suvaitsee puhua kanssamme, olkoonpa, ettei hän ilmoittaisikaan suurta armoaan tahi tuomiotaan, pidämme kuitenkin sitä niin suurena kunniana, että kätkemme hänen sanansa. Me muistamme ne koko elämämme ajan, sen takia, että hän, joka puhui, oli ruhtinas, ehkäpä kuningas.

Katso nyt, miten suhtautuisit Jumalan sanaan, jos pitäisit sitä sinä, mitä se on, Jumalan sanana. Mikä on maallinen kuningas verrattuna itse Herraan ja Luojaan, kaikkien kuninkaitten kuninkaaseen! Jos maallisen kuninkaan sana täyttää sydämemme kauhulla tahi ilolla, sen mukaan mitä hänen sanansa sisältävät, kuinka paljon suuremmassa määrässä kaikkivaltiaan Jumalan sana täyttäisi sydämemme pelolla tahi riemulla, jos pitäisimme sitä sinä, mitä se on. Ja jos me niin rakastamme, kunnioitamme ja kätkemme jonkun kuninkaan sanoja, vaikkapa ne itsessään olisivatkin vähäpätöisiä, miten paljon suuremmassa määrässä rakastaisimme, kunnioittaisimme ja kätkisimme Jumalan sanan, jos todella pitäisimme sitä Jumalan sanana.

Kun ajattelematta, uneliaasti viljelemme Jumalan sanaa, emme kauhistu sen tuomioita, emme liioin saa siitä virvoitusta, vaan levollisina vaellamme epäuskossa, niin syy tähän sieluntilaan on, että emme pidä Jumalan sanaa sinä, mitä se on, suuren Jumalan sanana. Olet epävarma ja epäileväinen, horjut ja huojut uskon ja epäuskon, pelon ja toivon välillä. Tämä kylmä, penseä ja huolimaton elämäsi, eikö se todista kyllin selvästi, että et pidä Jumalan sanaa sinä, mitä se on, Jumalan sanana?

Kiinnittäkäämme tähän huomiota, sillä syy hengelliseen velttouteemme, uskomme, rakkautemme ja koko elämämme puolinaisuuteen on se, ettemme pidä Jumalan sanaa pyhänä, emme usko, emmekä muista, että se on Jumalan sanaa.

[rita4]

HELMIKUUN 9 PÄIVÄNÄ.

Niin, veljeni, teidätkin on kuoletettu laista Kristuksen ruumiin kautta. Room. 7: 4.

On muistettava, että me vapaudumme laista ainoastaan kuolemalla tahi siten, että meidät kuoletetaan. Aluksi tuntuu tämä epäuskon pimeydessämme mahdottomuudelta. Se on meille tyhjä ja pettävä sana. Me siis muka olemme aivan vapaat lain ehdoista ja tuomioista. »Ei, se on mahdotonta, tunnenhan sen vaatimukset ja tuomiot. Jos olisin vapaa, niin tuntisinhan itseni aivan autuaaksi.» Näin puhuu epäuskoinen sydämemme. Silloin tulee apostoli avuksemme, hän sanoo: »Rakas veli, samaten kuin autuaitten joukot taivaassa, niin sinäkin olet vapautettu eli kuoletettu lain vaatimuksista ja tuomioista ja olet yhdistetty ylösnousseeseen Vapahtajaan. Niin vapaa olet, kuin jos ei lakia olisi ollutkaan, ei kymmentä - eipä ainoatakaan käskyä. Tämän vapauden olet saanut siten, että olet kuollut laista ja olet ylösnoussut uuteen olotilaan aivan kuin uuteen elämään.»

Kevytmieliset ihmiset, jotka helposti tarttuvat lohdutukseen ilman, että totuudessa omistavat sitä, saattavat lihallisessa mielessään sanoa: »Kuulkaa, lain vaatimuksista olemme tulleet vapautetuiksi, mitä me enää laista välitämme! Lakia ei kukaan voi täyttää.» Silloin apostoli uudestaan sanoo: »En tarkoita, että kaikki ihmiset ovat laista vapautetut. Ainoastaan ne, jotka ovat kuoletetut laista, ovat vapautetut siitä.» Et voi vapauttaa itseäsi.

»Vai ettekö tiedä, veljet, että laki vallitsee ihmistä niin kauan kuin hän elää? Niinpä sitoo laki naidun vaimon hänen elossa olevaan mieheensä; mutta jos mies kuolee, on vaimo irti siitä laista, joka sitoi hänet mieheensä. Sen takia hän saa avionrikkojan nimen, jos miehensä eläessä antautuu toiselle miehelle; mutta jos mies kuolee, on hän vapaa tuosta laista, niin ettei ole avionrikkoja, jos menee toiselle miehelle.» Opetus, jonka tässä saamme, on että me erään kuoleman kautta tulemme laista vapautetuiksi.

Me petämme itsemme, kun uskottelemme omistavamme armon Kristuksessa, emmekä kuitenkaan ole kuoletetut laista, vaan yhä edelleen asetamme toivomme siihen, että lain noudattaminen auttaa meitä vanhurskauteen ja autuuteen.

Moni luulee uskovansa Kristukseen, kun puutteellisen omanvanhurskauden täytteeksi silloin tällöin ajattelee armoa. Tämä on Hengellinen aviorikos. Miehen eläessä on vaimo sidottu mieheensä. Jos hän silloin toiseen mieheen liittyy, niin hänet pidetään rikollisena.

Kahden näin erilaisen lohdutuksen toisiinsa sekoittaminen, nim. että laki tekee meidät vanhurskaiksi ja toinen, että saamme armon Kristuksen kautta, on hengellistä irtolaisuutta, hengellistä aviorikosta. Silloin ihminen rikkoo liittonsa lakiin. Laki on täytettävä, jos sen kautta vanhurskaiksi tahdomme tulla. Armo ja vapaus lain tuomioista kuuluu kokonaan toiselle kansalle, nim. sille, joka on kuoletettu laista ja joka etsii kaiken vanhurskautensa ylösnousseesta Vapahtajasta.

Koko maailma on hengellisen pimeyden vallassa. Se ei tiedä täällä löytyvän kaksi toisistaan aivan erotettua hengellistä valtakuntaa. Kullakin on omat lakinsa ja omat oikeutensa. Ne ovat kaksi eri liittoa, kaksi eri tietä vanhurskauteen ja autuuteen, lain ja armon, tekojen ja uskon tie. Room. 4: 4- 5 ja Gal. 3: 10 puhuu apostoli voimakkaasti lain tietä vaeltavien luulottelua vastaan. Hän sanoo: »Sillä kaikki, jotka perustautuvat tekoihin, ovat kirouksen alaisia; sillä kirjoitettu on: kirottu on jokainen, joka ei pysy kaikessa, mikä on kirjoitettu lain kirjassa, niin että hän sen tekee.» Siis sillä tiellä on kaikki täytettävä, tahi on oltava kirottuna. Erehdyttävää on elää armon toivossa, jos lain alla elämme. Tämä ilmenee sitä vaimoa kohtaavasta tuomiosta, joka antautuu toiselle miehelle oman miehen eläessä.

Sitä paitsi saamme tässä opetuksen siitä, miten vapaa lain tuomioista on se ihminen, joka on kuoletettu laista ja on liitetty Kristukseen. Hän on niin vapaa, sanoo apostoli, kuin on se vaimo, joka on kuoleman kautta menettänyt miehensä ja on hänet haudannut maan poveen. Avioside on miehen kuoleman kautta purettu ja katkaistu; ja vaimo voi silloin vapaasti, syntiä tekemättä ottaa toisen miehen. Samaten kuin ei tuolla kuolleella, haudatulla miehellä ole oikeutta vaimoonsa, yhtä vähän lain ehdot ja tuomiot kuuluvat kristitylle, joka uskossa on yhdistettynä Kristukseen. Laki ei voi häntä vanhurskauttaa, eikä liioin tuomita.

Me kiitämme sinua, rakas Isä, että annoit syntiemme sovitukseksi ainoan Poikasi alttiiksi kuolemaan, mutta vanhurskauttamisemme tähden herätit hänet kuolleista. Me käymme uskalluksella armoistuimen eteen ja rukoilemme: Puhdista meidät Jeesuksen verellä kaikista synneistämme ja lain kirouksesta! Anna Pyhän Henkesi tyhjentää meidät kaikesta omasta vanhurskaudesta ja samalla kirkastaa meille Kristus kaikeksi kaikessa. Kirjoita hengen laki meidän sydämiimme, jotta kykenemme sanomaan: Kiitos olkoon Jumalan, joka on meille voiton antanut Jeesuksen Kristuksen kautta! Amen.

[rita4]

HELMIKUUN 10 PÄIVÄNÄ.

Tullaksemme toisen omiksi, hänen, joka on kuolleista herätetty, jotta kasvaisimme hedelmää Jumalalle. Room. 7: 4.

Kun uskova sielu on kuoletettu laista, joka oli hänen ensimmäinen miehensä ja on Kristuksen kuoleman osallisuuteen tullut, on hän avioliitossa hänen kanssaan ja Hänen ylösnousemiseensa osallinen. Kristus on, apostolin vertauksen mukaan hänen laillinen aviomiehensä, ja on uskovalla siis oikeus pitää itseänsä vapaana entisen miehen liitosta, lain liitosta ja vaatimuksista, sillä tämä liitto on kuoleman kautta purettu.

Onko varmaa, että olen vapaa lain ehdoista ja tuomioista? Voinko siihen luottaen elää ja kuolla? Nämä ajatukset kiusaavat usein uskollisten sydämiä. Tekstissämme sanoo apostoli, että aivan niin kuin vaimo ensimmäisen miehen kuoltua on vapaa toiseen avioliittoon, niin voimme mekin olla turvassa. Sillä kuoleman kautta me olemme laillisesti erotetut edellisen liiton ehdoista ja tuomioista. Aadamista eli lainliitosta ovat uskovaiset siirretyt Kristukseen eli armoliittoon. Kristus on seurakunnan pää eli aviomies.

Vertaus yljän ja morsiamen, miehen ja vaimon suhteesta toisiinsa esiintyy Raamatussa usein ja kuvaa Herran suhdetta uskollisiinsa. Niin kuin Aadamilla oli vaimo, joka oli otettu hänen kylkiluustaan, samoin oli Kristuksella oleva »morsian», hänen ruumiinsa uhrin hankkima. Ei ainoastaan Salomon korkeassa veisussa ja 45:nnen psalmin morsiusvirressä, vaan monin paikoin Uudessa testamentissa puhutaan yljästä, jolloin seurakuntaa verrataan Kristuksen morsiameen. Kun apostoli Ef. 5:ssä on puhunut miehen ja vaimon suhteesta toisiinsa, sanoo hän lopuksi: »Tämä salaisuus on suuri; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa.»

Mutta huomattava on, että vaikka uskolliset, liittonsa kautta Kristuksen kanssa, eivät enää ole lain alaiset, niin eivät he kuitenkaan, apostolin sanojen mukaan, ole ilman Jumalan lakia, vaan tottelevat Kristuksen lakia. Sillä kun synnin ja kirouksen raskas taakka on pois otettu, niin rakkaudessaan Kristukseen he onnellisina ja mielellään ottavat lain hänen kädestään. Heillä on »halu Jumalan lakiin» ja sydämestään sanovat: »hänen käskynsä eivät ole vaikeat.»

Kun Lutherille selveni lain merkitys liittona ja elämän ojennusnuorana, sai hän siitä sellaisen kevennyksen ja ilon sydämeensä, että hän luuli kävelevänsä paratiisin katuja. »Kuinka rakkaat minulle ovat hänen käskynsä, kaikki syntini, puutteeni ja vikani ovat anteeksi annetut, omistan ikuisen armon ja olen ikuisesti vapaa lain tuomiosta!»

»Jotta kasvaisimme hedelmää Jumalalle.» Tässä tapaamme taas järkemme mielestä tuon villiuskoisen opin, josta Luther sanoo Gal. 2: 19 johdosta, että jos järki saisi vallan tuomita, niin suurempaa harhaoppista ei maan päällä olisi ollut kuin Paavali, joka opettaa, että meidän pitää olla kuoletetut laista kasvaaksemme hedelmää Jumalalle. Maailma ajattelee, että meidän tulee päinvastoin olla lujasti lain sitomia, jotta kasvaisimme hedelmää Jumalalle, jotta voisimme tehdä hyviä tekoja, ja että laista vapautuminen on kaiken pyhyyden hävittämistä.

Mutta apostoli Paavali opettaa päinvastoin. Hän sanoo, että vasta sitten, kun olemme laista kuoletetut, saatamme kasvaa hedelmää Jumalalle. Tämä on erikoisen tärkeä opetus. Kaikkien kristittyjen, varsinkin nuorten ja kokemattomien tulee kiinnittää siihen huomiota.

Voidaksemme elää todella pyhitettyä elämää, täytyy meidän olla kuoletettuna laista, niin että omatuntomme on vapautettu sen vallasta ja tuomioista. Ja meidän on elettävä vapaassa emme armossa.

Me emme tee Jumalalle niitä hyviä tekoja, joita lain alaisina teemme, vaan teemme ne itsellemme. Ne ovat itsekkyyden tekoja, joita paikan toivossa teemme pahaa välttääksemme. Eikä se ole tosihurskautta, johon Jumalalla olisi mielisuosio, enempää kuin miestä voi ilahduttaa vaimon palvelukset, joita hän tekee pakosta miehen vallan alaisena, sillä mies odottaa ennen kaikkea häneltä rakkautta.

Siis kaikki se, minkä lain alaisina teemme, ennen kuin olemme uskossa Kristukseen yhdistetyt, olkoonpa kuinka hyvää ja hurskasta tahansa, on ylpeyden, itserakkauden, omanhurskauden tahi muiden lihallisia vaikuttimien synnyttämää kuollutta työtä. Ja semmoisten vaikuttimien aikaansaamat parhaimmatkin työt ovat Jumalalle kauhistuksena. Hän, sydänten tutkija, tahtoo rakkautesi.

Mahdotonta on rakkauden innoittamana katsoa lakiin, joka uhkaa ja tuomitsee meitä. Mutta kun olemme lain tuomioista vapautetut, armoitetut ja autuaat uskossa, silloin on Jumala ja hänen lakinsa meille suloinen. Rakastamme ja tottelemme Jumalaa sydämen halusta, silloin kasvamme hedelmää Jumalalle. Tämä on sekä autuuden että pyhityksen ainoa oikea tie.

Oi Herra! Sinun lakisi vaatii meiltä pyhyyttä ja puhtautta. Siinä me puutumme ja saamme omaksemme kuoleman tuomion. Mutta Herra Jeesus, sinä lain ja kaiken vanhurskauden täyttäjä, opeta meitä uskossa sinua etsimään ja joka päivä uudellensa omistamaan, jotta sinun kuolemasi ja ylösnousemisesi olisi vanhurskautemme ja elämämme. Kirjoita Hengen laki sydämiimme, että se meitä synnin ja kuoleman laista vapauttaisi! Amen.

[rita4]

HELMIKUUN 12 PÄIVÄNÄ.

Ellette tee parannusta, niin te kaikki samoin hukutte. Luuk. 13:3.

Sinä sanot: Onhan tässä kirjoitettuna, että ellette tee parannusta, te hukutte. Olkoonpa, että parannus ei merkitsisi samaa uudistuminen, pyhittyminen tahi puhdistuminen, johon meillä ei ole voimia ennen kuin olemme istutetut Kristukseen ja olemme saaneet pyhittävän Hengen, niin tässä tarkoitetaan parannuksella kuitenkin katumusta, murtumista ja synnin surua.

Pelkäänpä, että tätä ei minussa ole, olen päinvastoin kova ja kankea ja miten niin ollen voin pelastua?

Parannus alkaa synnintunnolla, Joka sitten parannuskokeiden aikana muuttuu synnintuntemukseksi, hengelliseksi köyhyydeksi tahi kaiken oman lohdutuksen riittämättömyydeksi. Mutta jotta tietäisit parannuksesi olevan, mitä sen tulee olla, täytyy sinun tietää ja tuntea sen tarkoitus, sillä jos tarkoitus saavutetaan, on parannuksentekosi oikea. Mikä on parannuksen tarkoitus?

Parannuksen varsinainen tarkoitus ei ole, että sen kautta tulisit Jumalalle otolliseksi ja kelvolliseksi, vaan että sinut sen kautta kasvatetaan Kristuksen luo, kuten Paavali sanoo: »Niinmuodoin on laista tullut meille kasvattaja Kristukseen, jotta me tulisimme vanhurskaiksi uskosta.»

Sen tähden, jos vielä voit olla kaukana Kristuksesta maailman menossa suruttomana ilman että sinulla on varmuutta siitä, että omistat Jumalan armon, niin synnintuntosi on liian vähäinen. Jos löydät autuutesi omassa parannuksen teossasi, katumuksessa, rukouksessa ym., niin ei synnintuntosi ole oikealla tolalla.

Mutta niin pian kuin et saa rauhaa, etkä voi elää maailman mukaan ilman varmuutta armon omistamisesta. Ja vielä niin pian kuin et lepoa löydä itsessäsi, omassa parannuksen teossasi, katumuksessasi, rukouksessasi, vaan sinun on, semmoisena kuin olet, paettava Kristuksen armon turviin. niin silloin on parannuksen tekosi oikea, sillä se vie päämäärään. Se vie sinut Kristuksen luo. Hänessä ole pelastettu ja autuas. Hänessä on turvapaikkasi. »Jolla Poika on, hänellä on iankaikkinen elämä.» Jos siis synnintuntosi on oikea, niin et sitä itse semmoisena pidä sillä silloinhan sinulla olisi siinä s.o. itsessäsi lohdutuksesi. Ja kaikki sellainen lohdutus on väärää.

Oikea parannus siis on tyytymättömyyttä omaan parannukseen, omaan kovuuteen ja kankeuteen, siihen sisäiseen syvimpään turmelukseen. Olet pakotettu ei vain hetkittäin, vaan täydellä vakaumuksella itse tuomitsemaan itsesi kovaksi, kankeaksi, jumalattomaksi, kadotetuksi ja tuomituksi. Vasta silloin saa Kristuksen veri yksinään sinut pelastaa.

Jos siis kysyt, miten paljon synnintuntoa tarvitaan, voin sinulle vastata: sen verran, että voi elää ilman Kristusta, etkä saa rauhaa ennen kuin olet hänessä. autuas. Enempää ei tarvita, mutta ei vähempikään riitä.

Turhaa on luulla, että synninsurulla pitää ensin olla aikansa, että sitten vasta tulee uskon, rauhan, ja pyhityksen aika: Aloita uskomalla Kristukseen ja seuraamalla häntä jokapäiväisessä parannuksenteossa, kyllä silloin tulet tuntemaan syntisi enemmän kuin koskaan ennen.

Sielunvihollisen viekkaimpia ja voimakkaimpia juonia koettaessaan pitää ihmistä ansoissaan on, että se selittää ihmiselle, että hänen syntinsä ovat esteenä hänen. pelastumiseensa. Tuossa on ihminen, joka uskoo Jumalan sanan ja joka totuudessa etsii siitä voimaa sydämelleen, mutta hänellä on jokin vaikea synti omallatunnollaan. Silloin kiusaaja puhuu hänelle: Evankeliumi on kyllä totta, armo on suuri ja synnit ovat sovitetut, niin että syntiset voivat saada armon. Mutta sinun on asia toinen. Tiedäthän mitä olet tehnyt. Jos et sitä olisi tehnyt (jokin salainen tahi huutava synti viidettä, tahi seitsemättä käskyä vastaan), niin olisit voinut saada armon, mutta näin ollen se on mahdotonta. Sinuun nähden on se mahdotonta .

Tämä on tuon vanhan käärmeen viekkain juoni, hänen, joka on alusta asti ollut valehtelija ja murhaaja. Sillä ikuinen totuus on, ettei löydy ainoatakaan syntiä, jota ei Kristuksen veri runsaasti ja täydellisesti sovita, jos vaan katuvainen syntinen sen uskossa vastaan ottaa. Onhan evankeliumin pääsisältö, kuten sekä Vanha että Uusi testamentti todistaa, että jos teidän syntinne ovat veriruskeat, ne lumivalkeaksi tulevat; jos ne tulipunaisia ovat, niin ne villan kaltaisiksi käyvät.

Muista aviorikoksen ja murhan tehnyttä Daavidia, Manassea, ryöväriä ristillä, syntistä Pietaria, joka kielsi Herransa. Juuri näiden vaikeiden syntien tähden Jumalan Poika tuli ihmiseksi, vuodatti verensä ja kuoli, jotta, kuka ikinä häneen uskoo, se ei hukkuisi vaan saisi iankaikkisen elämän.

Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi! Sillä, niin Jumala on rakastanut maailmaa, että hän antoi ainokaisen Poikansa jotta kuka ikinä häneen uskoo, se ei hukkuisi, vaan saisi iankaikkisen elämän. Amen.