RAKKAUS EI VAADI

[rita4]

Olavi Peltola

"Olen teistä syvästi huolissani - niin kuin Jumalakin on. Teidän pitäisi rakastaa yksin Kristusta, niinkuin puhdas nuori tyttö säästää rakkautensa yhdelle miehelle, tulevalle aviopuolisolleen. Mutta pelkään, että puhdas ja vilpitön suhteenne Herraan turmeltuu" (2 Kor 11:2-3).

Tämä mukailtu käännös tutusta Uuden testamentin kohdasta kuvaa havainnollisella tavalla koko kristillisyyden ydintä. Siinä on kyseessä sydämen rakkaussuhde Jeesukseen, minkä tulisi hetkestä hetkeen täyttää elämämme. Samasta asiasta kirjoittaa Pietari: "Te rakastatte Jeesusta, vaikka ette ole koskaan häntä nähneet" (1 Piet 1:8 EU). Paavali taas tunnustaa: "Kaikki muu menettää arvonsa, kun vertaan sitä aarteeseen, joka on omanani siksi, että tunnen Jeesuksen Kristuksen, Herrani. Olen työntänyt kaiken muun arvottomana syrjään omistaakseni vain Kristuksen ja saadakseni olla yhteydessä häneen." (Fil 3:8-9, EU.) Jeesus itse kysyi kieltäjä Pietarilta: "Rakastatko sinä minua koko sydämestäsi?" (Joh 21:16, EU). Ihme kyllä Pietari ei voinut olla sanomatta kolmannellakaan kerralla: "Herra, sinä tunnet minut sydämeni pohjia myöten tiedät itse, että olet minun kaikkeni" (Joh 21:17, EU).

Raamatun mukaan suurinta on rakkaus (1 Kor 13:13). Nimenomaan rakkaus Herraan on perille päässeiden elämän sisältö, sillä iankaikkisen elämän luonne on rakkautta. Muu katoaa, mutta rakkaus jää (1 Kor 13:8). Juuri rakkauteen sisältyy varsinainen elämä Jumalan lapsena Jumalan läheisyydessä.

On kammottavaa kohdata kuollut rakkaus kahden ystävän tai aviopuolisoiden välisessä suhteessa. Ulkonaiset puitteet ovat ehkä jääneet. Mutta tärkein on kadonnut, se joka oli koko suhteen syvin olemus. Kuinka vähästä saattaakaan alkaa rakkauden kuolema. Itsessään pieneen asiaan liittyy pian ylpeyttä, laiskuutta ja välinpitämättömyyttä. Kaikkea tätä löytyy varastoituna sydämemme pohjalta. Ja ennen kuin huomaammekaan on entinen herkkyys, vilpittömyys ja puhtaus poissa ja tilalla haluttomuus, jopa kyllästyminen. Sen eräänä tuntomerkkinä oli, ettemme enää pysty peittämään toisen heikkouksia, vaan ne tuntuvat ylipääsemättömiltä.

Samoin saatamme loukkaantua Jeesukseen. Erityinen vaara on välinpitämättömyydessä. Jeesus tulee yhdentekeväksi. Se on ollut kautta aikojen syvää hengellistä elämää etsivien raskaimpia kiusoja. Elämän arjessa ei jaksetakaan enää innostua Herrasta. Maalliset asiat täyttävät mielen. Kiire tallaa jalkoihin hiljaisuuden, pettymykset avoimuuden. Sydämeen alkaa levitä suhteessa Herraan sellainen turta olo, josta Psalmi sanoo: "Heidän sydämensä on turta kuin ihra" (Ps 119:70).

Mikä saa meidät jälleen kiintymään Jeesukseen? Ei ainakaan rakkauden vaatiminen. Ei ole helppo rakastaa sitä, jota emme ole nähneet. Jeesus ei myöskään tyydytä rakkaudessaan meihin kaikkia välittömiä tarpeitamme. Meidän on suostuttava siihen, että jäämme vain isoamaan ja janoamaan vanhurskautta. Meidän on jatkettava matkaa sangen raadollisina.

Jumalan olemus on rakkaus, mutta meidän olemuksemme ei sitä ole. Siksi rakkaus meissä on aina vain vastarakkautta, heijastusrakkautta. Se ei ole ensimmäisenä. "Siinä on rakkaus - ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi." "Me rakastamme, sillä hän on ensin rakastanut meitä" (1 Joh 4:10,19). Siksi emme voi luottaa omaan rakkauteemme, mutta kylläkin Jeesuksen rakkauteen. "Ah saavu, Jeesus seurahamme, niin rakastamme, uskomme. - Vain siitä syttyy sydämemme, kun saavut, Jeesus kallehin, kirkastat armon riemuksemme" (virsi 103:2,4). Siksi kenties tärkein kysymyksemme onkin tänään: Miten osaamme antaa Jeesuksen rakastaa meitä puhtaasti ja vilpittömästi?

[rita4]

"Olen teistä syvästi huolissani - niin kuin Jumalakin on. Teidän pitäisi rakastaa yksin Kristusta, niinkuin puhdas nuori tyttö säästää rakkautensa yhdelle miehelle, tulevalle aviopuolisolleen. Mutta pelkään, että puhdas ja vilpitön suhteenne Herraan turmeltuu" (2 Kor 11:2-3, EU).

Tämä mukailtu käännös tutusta Uuden testamentin kohdasta kuvaa havainnollisella tavalla koko kristillisyyden ydintä. Siinä on kyseessä sydämen rakkaussuhde Jeesukseen, minkä tulisi hetkestä hetkeen täyttää elämämme. Samasta asiasta kirjoittaa Pietari: "Te rakastatte Jeesusta, vaikka ette ole koskaan häntä nähneet" (1 Piet 1:8, EU). Paavali taas tunnustaa: "Kaikki muu menettää arvonsa, kun vertaan sitä aarteeseen, joka on omanani siksi, että tunnen Jeesuksen Kristuksen, Herrani. Olen työntänyt kaiken muun arvottomana syrjään omistaakseni vain Kristuksen ja saadakseni olla yhteydessä häneen." (Fil 3:8-9, EU.) Jeesus itse kysyi kieltäjä Pietarilta: "Rakastatko sinä minua koko sydämestäsi?" (Joh 21:16, EU). Ihme kyllä Pietari ei voinut olla sanomatta kolmannellakaan kerralla: "Herra, sinä tunnet minut sydämeni pohjia myöten tiedät itse, että olet minun kaikkeni" (Joh 21:17, EU).

Juuri tänään viimeksi ajattelin tuota rakkaus suhdetta Jeesukseen Kristukseen; omakohtaisesti mietittynä. Onko Jeesus minulle se rakkain ja tärkein, ensimmäinen? Entä sinulle rakas lukijani?

Kuinka monilla Herran omilla on rakkaus-suhde; Herraan Jeesukseen päässyt väljehtymään, jopa kuolemaan..Mutta: Miksi näin on päässyt tapahtumaan? Minä ainakin haluan uskoa, että: jokainen meistä ensirakkautensa huumassa ajattelli, että tämä rakkaus-suhde kestää ikuisesti, enkä luovu siitä koskaan, Mestaristani, enkä enää elä vain itselleni, van Herralleni. Se oli ja on niin ihanaa ja ihmeellistä, suloista..

Mutta kun aikaa kului, niin rakkaus alkoikin rakoilla, kun niin moni muu asia, tai jopa joku ihminen tulikin rakkaammaksi ja tärkeämmäksi kuin mitä Jeesus oli ja on. Lihamme tahto ja maailmaan uudestan rakastuminen sai alkaakin taas elään ja maailma houkuttaa, sekä koukuttaa.. Haluttiin itse päättää viime kädessä aivan kaikesta, eikä enää haluttukaan antautua rakkaaksi sanotun sulhasensa syliin sekä käsivarsille: luottaen, että Hän tietää mitä tarvitsemme ja taas senkin mitä emme tarvitse..Emme enää halunneetkaan kuolettaa lihamme tahtoa, emmekä jättää menneeseen katsomista; sinne egyptin (entinen elämämme) lihapatojen ja riemujen aikaan kaihoten katsellen ja niitä muistellen..Vaan yhä vain useammin katsoimmekin sinne, taaksemme, menneeseen ja kaihoten ehkä ajattelimme ja muistelimme niitä hyviä aikoja siellä, ennen uskoon tuloamme. Ja näin uskonelämämme alkoikin kuihtua ja Jeesus alkoi kuin jäädä vähemmän tärkeäksi enää...

Mitä sanoo Jumalan sana:

Luuk. 9:
59 Toiselle hän (Jeesus) sanoi: "Seuraa minua". Mutta tämä sanoi: "Herra, salli minun ensin käydä hautaamassa isäni".
60 Mutta Jeesus sanoi hänelle: "Anna kuolleitten haudata kuolleensa, mutta mene sinä ja julista Jumalan valtakuntaa".

61 Vielä eräs toinen sanoi: "Minä tahdon seurata sinua, Herra; mutta salli minun ensin käydä ottamassa jäähyväiset kotiväeltäni".
62 Mutta Jeesus sanoi hänelle: "Ei kukaan, joka laskee kätensä auraan ja katsoo taaksensa, ole sovelias Jumalan valtakuntaan".

Minusta tässä asia on sanottu todella hyvin sekä selventävästi. Se on sitten eri asia jos me emme tahdo uskoa sitä Sanaa ja totella sitä. Mutta jos pyrimme noudattamaan Jesuksen sanoja, kehotustaankin, ja jättää ne menneet, eikä enää elää niissä ja niitä haikaillen, sekä pyrkiä elämään vain Hänelle: Jeesuksellemme, Herrallemme, Pelastajallemme, sekä myöskin Hänen Sanaansa noudattaen, niin silloin voimme olla siellä missä sitten olemmekin; rohkeasti Jeesuksen omina, rukoillen, sekä työtä Herrallemme tehden. Ja kuka tietää, mitä hedelmää silloin saamme kantaa ja nähdä, kun ihmisiä tulee uskoon ja perhekunnatkin pelastuu. Halleluja; kiitos Jeesus!!

Kuinka usein ajatellaan, että kun emme ole koskaan nähneet Jeesusta, niin on niin kamalan vaikeaa rakastaa tai edes seurata, totella Häntä. Ehkä tuumaamme, että: olisi paljon helpompaa totella, seurata Häntä ja rakastaakin, jos olisimme nähneet Hänet ensin, tai aina vähän väliä ainakin... Onko näin, ettei sitä kuin vain voi kunnolla uskoa, eikä tehdä työtäänkään, elikkäs: julistaa ilosanomaa: evankeliumia rakastavasta Jumalastamme, joka antoi rakkaan Poikansa Jeesuksen Kristuksen tänne maailmaan, sekä ristillekin asti kuolemaan meidän onnettomien ihmislasten syntienkin takia? Ja joka nousi kolmantena päivänä kuolleista ja Hän Elää nyt ja iankaikkisesti ja odottaa meitä taivaan kotiinkin kerran tulemaan hääjuhlansa mukaan.

Joh. 20:
24 Mutta Tuomas, jota sanottiin Didymukseksi, yksi niistä kahdestatoista, ei ollut heidän kanssansa, kun Jeesus tuli.
25 Niin muut opetuslapset sanoivat hänelle: "Me näimme Herran". Mutta hän sanoi heille: "Ellen näe hänen käsissään naulojen jälkiä ja pistä sormeani naulojen sijoihin ja pistä kättäni hänen kylkeensä, en minä usko".

26 Ja kahdeksan päivän perästä hänen opetuslapsensa taas olivat huoneessa, ja Tuomas oli heidän kanssansa. Niin Jeesus tuli, ovien ollessa lukittuina, ja seisoi heidän keskellään ja sanoi: "Rauha teille!"
27 Sitten hän sanoi Tuomaalle: "Ojenna sormesi tänne ja katso minun käsiäni, ja ojenna kätesi ja pistä se minun kylkeeni, äläkä ole epäuskoinen, vaan uskovainen".
28 Tuomas vastasi ja sanoi hänelle: "Minun Herrani ja minun Jumalani!"

29 Jeesus sanoi hänelle: "Sentähden, että minut näit, sinä uskot. Autuaat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat!"

Jeesus sanoo autuaiksi heitä, jotka uskovat, vaikka eivät olekkaan nähneet koskaan Jeesusta. Jeesus on kanssamme joka hetki ja kaikialla Pyhän Henkensä kautta ja kun haluaa elää lähellä Vapahtajaansa, niin saa oikein kokea sisimmässään sen ihanan ja ihmeellisen rakkautensa, vaikka keskellä pahinta myrskyäkin Hän on kanssamme ja auttaa, vahvistaa, sekä varjelee. Vain sana häneltä ja myrsky taukoaa. Kokeile vaikka!

Tiedän mistä puhun, enkä kerro satuja, koska olen saanut kokea Hänen Rakkauttaan ja apuaan, läsnäoloaan jo aika kauan aikaa. Ja vaikka välillä itse olenkin uskoton ja kylmä, niin sitten hän kuitenkin aina antaa kuin voiman taivaastaan: uudistua jälleen uskossani ja yhä vain lujemmin pitää kiinni Hänen kädestään, joka johdattaa minutkin kurjan lapsensa kerran taivaan kotiin. Ja sinut: kunhan vain Pysyt lähellä Hänen, Jeesuksemme veristä ristiään sekä Hänen omanaan: Älä siis luovuta, Äläkä katso omiin tunteisiisi, sillä ne heittelee, mutta Jumalan rakkaus ja Sanansa pysyy sekä kestää, vaikka tuntuis ihan miltä tahansa..Turvaa siis Hänen Sanaansa ja vetoa siihen..

Joh. 14:
14 Jos te anotte minulta jotakin minun nimessäni, niin minä sen teen.
15 Jos te minua rakastatte, niin te pidätte minun käskyni.
16 Ja minä olen rukoileva Isää, ja hän antaa teille toisen Puolustajan olemaan teidän kanssanne iankaikkisesti,
17 totuuden Hengen, jota maailma ei voi ottaa vastaan, koska se ei näe häntä eikä tunne häntä; mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy teidän tykönänne ja on teissä oleva.

18 En minä jätä teitä orvoiksi; minä tulen teidän tykönne.
19 Vielä vähän aikaa, niin maailma ei enää minua näe, mutta te näette minut; koska minä elän, niin tekin saatte elää.
20 Sinä päivänä te ymmärrätte, että minä olen Isässäni, ja että te olette minussa ja minä teissä.

[b]21 Jolla on minun käskyni ja joka ne pitää, hän on se, joka minua rakastaa; mutta joka minua rakastaa, häntä minun Isäni rakastaa, ja minä rakastan häntä ja ilmoitan itseni hänelle."
22 Juudas, ei se Iskariot, sanoi hänelle: "Herra, mistä syystä sinä aiot ilmoittaa itsesi meille etkä maailmalle?"

23 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan.
24 Joka ei minua rakasta, se ei pidä minun sanojani; ja se sana, jonka te kuulette, ei ole minun, vaan Isän, joka on minut lähettänyt.
25 Tämän minä olen teille puhunut ollessani teidän tykönänne.

26 Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut.
27 Rauhan minä jätän teille: minun rauhani-sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö.
28 Te kuulitte minun sanovan teille: 'Minä menen pois ja palajan jälleen teidän tykönne'. Jos te minua rakastaisitte, niin te iloitsisitte siitä, että minä menen Isän tykö, sillä Isä on minua suurempi.

Tämä jo vanhempi laulu nousi mieleeni. Olen aina tykännyt tästä laulusta!

Jumala rakastaa maailmaa

[rita4]

On kammottavaa kohdata kuollut rakkaus kahden ystävän tai aviopuolisoiden välisessä suhteessa. Ulkonaiset puitteet ovat ehkä jääneet. Mutta tärkein on kadonnut, se joka oli koko suhteen syvin olemus. Kuinka vähästä saattaakaan alkaa rakkauden kuolema. Itsessään pieneen asiaan liittyy pian ylpeyttä, laiskuutta ja välinpitämättömyyttä. Kaikkea tätä löytyy varastoituna sydämemme pohjalta. Ja ennen kuin huomaammekaan on entinen herkkyys, vilpittömyys ja puhtaus poissa ja tilalla haluttomuus, jopa kyllästyminen. Sen eräänä tuntomerkkinä oli, ettemme enää pysty peittämään toisen heikkouksia, vaan ne tuntuvat ylipääsemättömiltä.

Samoin saatamme loukkaantua Jeesukseen. Erityinen vaara on välinpitämättömyydessä. Jeesus tulee yhdentekeväksi. Se on ollut kautta aikojen syvää hengellistä elämää etsivien raskaimpia kiusoja. Elämän arjessa ei jaksetakaan enää innostua Herrasta. Maalliset asiat täyttävät mielen. Kiire tallaa jalkoihin hiljaisuuden, pettymykset avoimuuden. Sydämeen alkaa levitä suhteessa Herraan sellainen turta olo, josta Psalmi sanoo: "Heidän sydämensä on turta kuin ihra" (Ps 119:70).

Mikä saa meidät jälleen kiintymään Jeesukseen? Ei ainakaan rakkauden vaatiminen. Ei ole helppo rakastaa sitä, jota emme ole nähneet. Jeesus ei myöskään tyydytä rakkaudessaan meihin kaikkia välittömiä tarpeitamme. Meidän on suostuttava siihen, että jäämme vain isoamaan ja janoamaan vanhurskautta. Meidän on jatkettava matkaa sangen raadollisina.

Jäin kuin miettimään; rakkautta ja jos sitä rakkautta ei ole saanut koskaan kokea, niin miten sitä sitten osaa rakastaa Jeesustakaan, näinhän me hyvin helposti saatamme ajatella, kokeakin. Kun ei ole saanut kokea rakkautta, hyväksymistä, ym.. Ei edes lapsena ollessaan, eikä myöskään avioliitossaankaan, kuin vain ehkä jonkinlaisen onnen huuman, ihanan tunteen rakastuessaan, mutta sitten se ei kestänytkään, eikä kantanutkaan hyvään parisuhteeseen ja toistensa kunnioittamiseen myöhemmin.. Niin miten sitä sitten pystyy rakastamaan Herraa Jeesustakaan oikein, kun ei edes kunnolla ymmärrä/tiedosta, että: mitä se rakkaus toista kohtaan on; kaikessa ihanuudessaan ja puhtaudessaan, kyvyssään antaa anteeksi toiselle, unohtaa menneet ja katsoa luottaen vain eteenpäin, tulevaan.. Niinpä?

Moni ihastuu johonkin ja luulee sen jo olevan sitä rakkautta, mutta en usko sen vielä olevan rakkautta. Koska Rakkaus suhde vaatii myös itseltämme: nöyryyttä ja kykyä olla hiljaa, luovia kuin karikoissa päästen viimein aavalle merelle ja auringon paisteeseen ja lämpimiin tuuliin. Usein se on ensin haparoivaa, epävarmaakin ja aina valmiina peräytymään jos ja kun tulee jotain ikävää..Se on kasvamista ja luottamuksen kasvamista, että: tuli mitä tulikin, niin suhde kestää ja että tulevat vaikeudet vain kasvattavat, sekä vahvistavat suhdetta toiseen ihmiseen ja samoin kuin Jumalaankin.

Kuinka moni ihminen elää parisuhteessa jossa elämä on kuollut, rakkaus on poistunut, jäljelle on jääneet vain raamit, hyvän avioliiton kulissien pystyssä pitäminenkin; ilman minkäänlaista haluakaan enää parantaa suhteessa tulleita haavoja, korjata suhdetta parempaan suuntaan, ehkä jopa palaamista takaisin sinne ensirakkauteen asti, oppia hyväksymään se toinen puutteineen, sekä yksin jätettyä sydäntä, jossa se toinen osapuoli joutuu pakostakin huomaamaan: miten ehkä joku toinen onkin tullut rakkaammaksi, sekä tärkeämmäksi sille toiselle puolisollemme.. ja .. Kun ei olla osattu, tai ei olla edes haluttu puhua: kertoa sille toiselle siitä, mitä toivoo tai odottaa, tai miltä tuntuu, kun...

Tänä aikana parisuhteita syntyy ja kaatuu uskovillakin, kun oma liha saa päättää, eikä ole rukous yhteyttä, eikä kestetä vaikeuksia, erilaisuuttakaan, vaan tahdotaan aina mennä vain sieltä, missä aita on matalin. Kun ei enää pelätä Jumalaa oikealla tavalla, ei ole arkuutta pyhän Jumalamme edessä ollen enää..(Kun ei kunnioiteta Jumalan tahtoa, eikä Sanaansakaan.) Ja kun sydän jo hamuaa synnin perään ja uskottomuuteenkin, ilman että pysähdyttäisiin miettimään, että; "Mitähän Herra tästäkin nyt sanoo ja onko se edes oikein, suvaittavaa Hänen silmissään, tarvitsenko voiman muutokseen, sekä parannuksen tekoon uskossani, elämässäni, jne.. "

Se voi heikentää myöskin luottamustamme Jumalaankin, kun ei saa kokea hyväksyntää, tai kun menettää kuin ihmisarvonkin toisen silmissä, onkin mukamas vain paha ja ilkeä, tarpeetonkin ym sen toisen puolison silmissä. Mutta onneksi Jumala ei hylkää, eikä jätä, ei sano huonoksi, vaan auttaa ja armahtaa, antaa anteeksikin ja lohduttaa ihanalla sydämen rakkaudellaan.. On vain mentävä sinne ristin juurelle juuri sellaisena kuin silloin onkin ja turvauduttava Jeesukseen, tuntuipa itsestä sitten ihan miltä muulta tahansa. Hän ei torju, ei työnnä pois itkevää lastaan, vaan armahtaa ja auttaa..Ottaa syliinsä ja vain Rakastaa!!

Puhun tätä paljolti ihan omakohtaisestikin menneen jo kohta 70v ajalta. Elin perheessä, jossa ei osattu osoittaa rakkautta, eikä minua tuettu, vaan painettiin alas, mustalammas kun olin..Ja kun sitten avioidun miehen kanssa joka ei osannut rakastaa, eikä huomioida toista ihmistä, vaan joka koko ajan etsi vihreämpää ruohoa aidan toiselta puolelta.. Nyt vasta viimeisten kuukausien aikana olen alkanut oppimaan ja uskomaankin, että: rakkauttakin on, mutta sitä on niin vaikeaa enään uskoa todeksi kaiken menneen jälkeen ja kovien koettelemustenkin jälkeen. Mutta haluan nähdä mitä on olla rakastettu ja kun ihmisten väliset suhteet toimii, niin suhde Jeesukseenkin vahvistuu, vaikka häntä ei olekaan koskaan edes nähnyt. Ja on uskova puoliso, jonka kanssa saa yhdessä tutkia Raamattua ja rukoilla, opetella avautumaan asioistaan, tunteistaankin ym..

Vaatimalla emme saa mitään aikaan, eikä vaatimalla voi saada rakkauttakaan, eikä hyväksyntää..Vaan siinä tarvitaan kärsivällisyyttä, sekä halua muutokseen ja ajattelumme muutokseen, osoittamalla, että: Olet tärkeä ja rakas sellainenasi! Jumalakaan ei vaadi, vaan Hän tulee kuin varoen lähellemme ja koskettaa sydäntämme, sekä haluaa parantaa menneet haavat ja kolhut, luoda luottamussuhde Poikaansa Jeesukseen Kristukseen ja näin osoittaa, että: Rakkaus on vapaaehtoista, mutta joka vaatii työtä, jotta se voi alkaa kukoistaa kuin kaunis ruusupensas.

Olen huono puhumaan rakkaudesta menneisyyteni takia, joka on ollut vaativaa, jossa on aina pitänyt: itse jaksaa ja pärjätä, itkeä yksin kolhujen kivut... Ja kun sain tulla uskoon 36v sitten niin nyt vasta viime aikoina olen kokenut vasta alkavani/ pystyväni oppimaan jollain tapaa edes tuntea; oikealla tavalla hyväksyntää suhteessani Jeesukseen, lähimmäisiini, ym. Sen ettei se olekaan enään vaatimista, vaan se on: antautumista hänen varaansa ja luottamista että Hän pitää huolen ja auttaa, kantaa, hoitaa, parantaa haavat, jne..

Pikku hiljaa opin ja syy varmasti on paljoltikin siinä, että: Tahdon muuttua, suostua, nöyrtyä, alistua Isän Jumalankin tahtoon ja jättää taakseni se: kovuus ja ylpeyskin, jota kannoin selkärepussani aivan liian pitkään.. Kun oli aina pärjättävä ja selvittävä kaikesta, ikävästäkin ihan yksin, kun ei ollut ketään kuka auttaisi, ymmärtäisi ja ilman turvautumista tosissaan Herraan, joka yksin voi meitä ressukoita auttaa, nostaa, kantaa ja vahvistaa, rakastaa!

Jes. 63:7-9
Herran armotöitä minä julistan, Herran ylistettäviä tekoja, kaikkea, mitä Herra on meille tehnyt, suurta hyvyyttä Israelin heimoa kohtaan, mitä hän on heille osoittanut laupeudessansa ja suuressa armossansa. Ja hän sanoi: "Ovathan he minun kansani, he ovat lapsia, joissa ei ole vilppiä"; ja niin hän tuli heille vapahtajaksi. Kaikissa heidän ahdistuksissansa oli hänelläkin ahdistus, ja hänen kasvojensa enkeli vapahti heidät. Rakkaudessaan ja sääliväisyydessään hän lunasti heidät, nosti heitä ja kantoi heitä kaikkina muinaisina päivinä.

Ps. 103:
10 Ei hän tee meille syntiemme mukaan eikä kosta meille pahain tekojemme mukaan.
11 Sillä niin korkealla kuin taivas on maasta, niin voimallinen on hänen armonsa niitä kohtaan, jotka häntä pelkäävät.
12 Niin kaukana kuin itä on lännestä, niin kauas hän siirtää meistä rikkomuksemme.
13 Niinkuin isä armahtaa lapsiansa, niin Herrakin armahtaa pelkääväisiänsä.
14 Sillä hän tietää, minkäkaltaista tekoa me olemme: hän muistaa meidät tomuksi.