C.O.Rosenius Elämän leipää

[rita4]

TAMMIKUUN 1 PÄIVÄNÄ.

Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. Hepr. 13:8.

Näin huudahtaa apostoli heprealaiskirjeen viimeisessä luvussa. Suuri lohdutus kaikissa ajan vaiheissa ja epävakaisuuksissa sisältyykin tähän, että Kristus vielä elää, ollen sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. Silloinhan saattaa kaikki tulla autetuksi ja hyvin päin kääntyä! Mikäpä olisikaan vuodenvaihteessa sen lohdullisempaa ja rakkaampaa tutkisteltavaa kristityille, joille Kristus on kaikkena kaikessa. Mikäpä paremmin sopisikaan heidän tunnussanakseen ja sotahuudokseen kuin: Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti.

Te, jotka tunnette Kristuksen, jotka joskus olette tunteneet, että Herra on hyvä, jotka olette kokeneet, maistaneet ja nähneet kuinka suloinen Herra on kuinka suuri armossaan ja laupeudessaan, kuinka uskollinen ja kuinka voimallinen antamaan kaikkea apua - ottakaa huomioon ja muistakaa, että aivan sama hän on vielä tänään ja kaikkina aikoina tänään kuten eilenkin, tänä vuonna niin kuin menneenäkin vuosina, ja niin iankaikkisesti. Mahdotonta on hänen muuttua, hän on »Ikuisuuksien Isä», hän on ehdottomasti muuttumaton, sama kaikissa aikojen vaiheissa. Vain täällä alhaalla meissä, meidän tunteissamme, ajatuksissamme ja käsityksissämme tapahtuu vaihteluita ja muutoksia.

Keskellä tätä kaikkea on Kristus, aivan muuttumaton, aivan sama. Jos hän esim. joskus on antanut syntejä anteeksi aivan ilman ansiotamme, jos hän joskus on tehnyt meidät vanhurskaiksi aivan jumalattomina, pelkästään vapaasta armostaan, omalla ansiollaan, niin tekee hän samoin alati. Jos hän joskus on lohduttanut meitä, kun emme olisi ansainneet lohdutusta. Vaan ennemminkin rangaistusta ja hylkäystuomion, niin tahtoo hän vielä, tänäänkin ilman ansiotamme lohduttaa meitä. Jos muistamme hänen joskus vapahtaneen meidät hädästä synnistä ja kiusauksista, kun ei meillä itsellämme ollut vähintäkään voimaa vapautua niistä, niin tiedämme hänen sekä tahtovan että voivan aikanansa tehdä samoin vielä nytkin.

Jos meillä on kerrottavana: silloin ja silloin olin aivan eksyksissä, ymmällä ja hämmennyksissä, olin kadonnut lammas mutta hän, hyvä paimen, etsi minut ja palautti minut tarttui minuun taas sanallaan ja johti minut takaisin, niin tiedämme hänen alati tekevän samoin tulevinakin aikoina.

Sillä hän on aina sama: Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti. Ei hän totisesti ole vielä tehnyt meille viimeistä hyvää työtänsä! Hän on ensiksi rakastanut meitä ja niin kuin hän oli rakastanut omiansa, jotka olivat maailmassa, vapaasti, ilman heidän ansiotaan, hellästi, niin rakasti hän heitä loppuun asti.

Sellaista lohdutusta ei meille suo yksistään oma lyhyt ja vajavainen kokemuksemme, ei, vaan aina maailman luomisesta asti ulottuu halki kaikkien vuosisatojen sama kokemus Herramme Jeesuksen Kristuksen armosta ja voimasta. Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. Nähdessämme miten hän ennen vastaanotti syntisiä, anteeksi antaen törkeimpiäkin rikoksia, tiedämme hänen tekevän samoin vielä nytkin ja meillekin. Kun hän muinoin lausuu huonomaineiselle syntiselle naiselle, joka itkee hänen jalkojensa juuressa: »Syntisi annetaan sinulle anteeksi, mene rauhaan.» Kun Sauluksesta joka oli häpäisijä, seurakunnan vainooja ja raatelija, tulee armoitetuin apostoli. Kun Daavid, suurinta armoa nautittuaan vielä lankeaa verenvikoihin ja kuitenkin saa taas armon ja anteeksi annon lupauksen - niin tiedämme, että Herramme Kristuksen armo on loputon, että hän yhä vieläkin tahtoo kaiken anteeksi antaa niille, jotka etsivät häntä.

Vieläpä edelleen nähdessämme, kuinka hän ei milloinkaan väsynyt opetuslastensa heikkouksiin vaan alinomaa nuhteli ja ojensi heitä, hylkäämättä heitä milloinkaan, niin tiedämme, ettei hän konsanaan voi väsyä meihinkään. Ja nähdessämme, kuinka altis hän oli kuulemaan rukousta, niinkin lyhyttä, että se oli vain kosketus hänen vaatteittensa liepeisiin, niin tiedämme että hän yhä vielä kuulee lyhyimmätkin rukouksemme.

Kaikesta tästä tulee meidän huomata, että Kristus vielä tänään on aivan sama: Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti! Siinä on todella kuvaamattoman suuri lohdutus ja turva keskellä aikojen vaiheita, niiden myrskyissä ja pimeydessäkin. Vielä silloinkin saattaa kristitty iloiten laulaa: »Minä olen hänen varjossaan, jota kaipaan! Sinä Herra olet minun väkevyyteni, kallioni, linnani ja Lunastajani, minun Jumalani ja lohdutukseni. Sinä pysyt samana, eikä vuosillasi ole loppua.»

Oi Jeesus, sinun pyhässä nimessäsi alamme taas uuden vuoden. Sinä olet turvamme ja toivomme tänään niin kuin eilenkin, sillä sinun vuotesi eivät vaihdu. Sinä pysyt muuttumattomana, ja sinun valtakuntasi on ikuinen valtakunta. Anna tänä uutena vuotena armosikin uudistua meissä. Suo pimeytemme väistyä totuutesi valon tieltä yön varjojen lailla! Ja koska ikuinen elämä on siinä, että me uskossa tunnemme sinut, niin opeta se meille ja johda meitä oikealla tiellä, joka vie ylöspäin. Amen.

[rita4]

TAMMIKUUN 3 PÄIVÄNÄ.

Niin rakasti Jumala maailmaa, että antoi ainoan Poikansa. Joh. 3:16.

Katso, millainen on Jumalan ikuinen armopäätös! Jumala, Hän. joka yksin on viisas, vanhurskas ja laupias, kaiken Luoja ja Isä, yli kaiken sen mitä isyys merkitsee, taivaassa tai maan päällä. Hän ennalta näki ikuisessa kaikkitietäväisyydessään, kuinka ihminen, hänen kuvansa, tuo jalo ja vapaa luomus ja koko ihmissuku lankeaisi hyvästä, missä se olisi saattanut pysyä olemalla tottelevainen ja vanhurskas, kuinka ihminen menettäisi Jumalan kuvan, syöksyen iankaikkiseen kuolemaan ja kadotukseen, täynnä vanhan käärmeen myrkkyä ja myytynä synnin valtaan. Silloin, hän päätti, ennen kuin oli laskenut luojankädestään tuota arvokasta sukua, itse huolehtia sen pelastuksesta antamalla sille Välittäjän, jonka olemuksessa eroamattomasti yhdistyisi inhimillisyys ja jumaluus. Hän valitsi meidät Kristuksessa ennen kuin maailman perustus oli laskettu.

Ei ollut mahdollista peruuttaa ainoatakaan Jumalan vanhurskaan lain kirjainta tai piirtoa. Yhtä mahdotonta oli langenneen suvun täyttää lakia. Se ei voinut antaa sellaista, mitä sillä ei enää ollut jäljellä, nim. tosi vanhurskautta ja pyhyyttä. Siis joko Jumalan aivoitus, joka oli liittynyt ihmisen luomiseen, oli tyhjiin raukeava, tai oli itse Jumalan keksittävä keino ihmisen pelastukseksi. Silloin armahti Hän meitä omasta vapaasta rakkaudestaan, »oman tahtonsa hyvästä suosiosta, jalon armonsa kiitokseksi», määräten pelastuksemme oman rakkaan Poikansa ikuisen ja itsekohtaisen Sanan, joka samanlaisesta laupeudesta ja rakkaudesta halukkaasti alistui tulemaan ihmisten veljeksi ja Autuudenruhtinaaksi - rupesi ihmiseksi ja sellaisena täyttäen lain ja kuoleman kärsien otti hankkiakseen takaisin sen, mikä oli kadonnut, palauttaakseen meidät hyvyyteen ja itsensä kautta rakentaaksensa meihin jälleen Jumalan kuvan.

Niin rakasti Jumala maailmaa, että antoi ainokaisen Poikansa. Hän tuli »ihmisen pojaksi» pelastaakseen sen, mikä oli kadonnut. Niin kuin yhden synnin vuoksi kadotus oli tullut kaikkien ihmisten osaksi, niin piti samoin yhden vanhurskauden kautta elämän vanhurskauden tulla kaikkien osaksi. Kuten me kaikki olemme kuolleet Aadamissa, niin tulisivat myös kaikki eläviksi Kristuksessa.

Tällainen oli Jumalan oma vapaa armopäätös. Eikä siihen mitään muuta syytä kuin Jumalan vapaa riippumaton rakkaus, kuten Kristus sanoo: niin rakasti Jumala maailmaa. Vaikka kuinka etsisi, ei voi löytää mitään muuta syytä kuin: Hän rakasti, siksi rakasti Hän. Emme pääse pitemmälle. Hän on valinnut meidät Kristuksessa oman tahtonsa hyvästä suomasta. Ei kenkään pyytänyt Häntä, ei kukaan olisi sitä ansainnut. Se oli Hänen oman tahtonsa hyvä suosio. Tässä on kultakaivos! Autuutemme, valitsemuksemme Kristuksessa on Jumalan oma vapaa päätös ja Hänen omaa työtänsä. Raamattu sanoo: Jumala tekee kaiken itsensä tähden. Hän, jonka tähden kaikki on ja jonka kautta kaikki on, on tahtonut päättää, että langennut ihmissuku oli Kristuksen kautta oleva hänen lapsensa. Hän on ottanut meidät lapsikseen. Jeesuksessa Kristuksessa tahtonsa hyvästä suomasta jalon armonsa kiitokseksi.

Mitä siihen on sanomista? Kun Jumala tahtoo tehdä jotakin, niin kuka voi estää häntä? Ken voi vastustaa Hänen tahtoansa? Sen tähden sitä sanotaankin armopäätökseksi, armovalitsemukseksi. Sinun mielestäsi on aivan liian suurta että sinä olisit Jumalan lapsi. Sinä olet siihen tuiki arvoton, mutta mitä voit sille? Sellainen on Jumalan oman tahdon hyvä suoma. Mitäpä voimme sanoa Jumalan tahdon neuvoa vastaan? Milloin päättää Hän luoda maailmoja, lukuisia kuin hietajyvät, milloin päättää luoda itselleen lapsia maan päälle ja näiden langettua vihollisen kiusauksiin auttaa heitä Vapahtajan kautta. Hän päättää kalliilla lunastuksella saattaa heidät taas lapsikseen, olkoot he kuinka turmeltuneita ja mahdottomia tahansa. Mitä sanottavaa meillä siihen on? Sellainen Jumalan tahdon vapaa suosio. Hän tekee kaiken itsensä tähden. Siinä on armovalitsemuksen valtava lohdullisuus.

Tästähän täytyy ainakin minun ainakin nähdä, että Jumalan armo ja rakkaus on vapaa ja meistä riippumaton. Tätä Paavalikin opettaa (Room. 9) armovalitsemuksesta, ottaessaan esimerkiksi kaksoset Jaakobin ja Esaun: »Ennen kuin lapset olivat syntyneetkään, ja ennen kuin olivat mitään hyvää tai pahaa tehneet, niin - että Jumalan aivoituksen mukainen valinta pysyisi, ei teoista, vaan kutsujasta riippuvana - sanottiin äidille: Suurempi on palveleva pienempää.» Niin tässäkin: Ennen kuin olimme luodut, ennen kuin maailman perustus oli laskettu, ennen kuin olimme tehneet mitään hyvää tai pahaa valitsi Jumala meidät Kristuksessa lapsikseen ja ikuisen autuuden perillisiksi.

Totta kyllä on tällainen armopäätös kuin ankarin taivaallisen ukkosen isku, joka murskaa kaikki tekojemme ansiot Jumalan edessä. Totisesti pitäisi sen herättää meidät ikuisesta harhaluulostamme, että Jumalan armo on riippuvainen meistä, meidän hurskaudestamme, meidän hyvistä töistämme! Hän on valinnut meidät Kristuksessa ennen kuin maailman perustus oli laskettu. Liian myöhään siis tulemme ansioinemme! Oi ikuista armoa!

Oi Jumala, ennen kuin luomisessa olo laskettu perustus, maailman perustus, olet ottanut meidät lapsiksesi Jeesuksessa Kristuksessa. Ja minäkin raukka, joka niin kauan olen murheellisena ja vaivattuna kantanut raskasta orjuuden iestä, minäkin pääsen nyt viimein käsittämään murusen Jumalan armoa. Oi Herra Jumala Kaikkivaltias, kaikki on armosta. Niinpä minäkin tahdon pelkkään armoon tarttua ja armosta vain puhua. Amen.

[rita4]

TAMMIKUUN 4 PÄIVÄNÄ.

Kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi vallan tulla Jumalan lapsiksi, niille jotka uskoivat Hänen nimeensä… jotka ovat Jumalasta syntyneet. Joh 1:12-13.

Kun Raamattu näin selvästi osoittaa Jumalan lasten tuntomerkit niin pitäisihän kaikkien uskovaisten sydämien avartua ilosta ja ihmettelystä - ja hämmästys pysäyttäisi ne, jotka rohkean itsekkäinä tarttuvat tuohon suuren nimeen! Jumalan lapset, Raamatun mukaan, ovat Jumalasta syntyneet, ovat Jumalan armon ihmetöitä, ovat uusia hengellisiä luomuksia, joissa ilmenee Jumalan luonnon osallisuus. Sellaista aikaansaa totinen, elävä usko.

Tuleminen Jumalan lapseksi pelkästä armosta uskon kautta on niin armorikasta ja lohdullista, että meidän sietäisi ilosta itkeä. Mutta emmekö silloin ymmärtäisi ja käsitäisi tässä tarkoitettavan sellaista uskoa, jolla me synnymme Jumalasta? Vai saattaisiko omatekoinen luulo-uskokin, joka ei milloinkaan aikaansaa mitään Jumalasta syntymistä, kuitenkin tehdä meidät autuaiksi? Kuka tahansa saattaa kylläkin kernaasti omistaa itselleen Jumalan lapsen kauniin nimen: moni, jolta puuttuu uuden syntymän tärkeimmät tuntomerkit, imartelee kuitenkin itsensä sillä toivolla, että on tosi kristitty. Älkää eksykö! Ei Jumala anna itseään pilkata! Tässä ei loppujen lopuksi tule kysymykseen se kuinka paljon ymmärrystä on ollut päässämme tai suussamme, vaan onko kristillisyydessämme ollut totta, olemmeko olleet Jumalasta syntyneitä.

Oi, hirveätä olisi halki ajallisen elämän ilveillä itse ottamallaan lohdutuksella Jumalan vaikuttaman uskon sijasta, pettäen itseään ja muita löyhällä järkeisuskolla, jolla ei ollut mitään voimaa nöyryyttää sydäntä, ei uudestisynnyttävää eikä pyhittävää voimaa, vaan joka oli vain tietoa ja sanoja, joitakin uskonnonharjoituksia, rukoilemista, lukemista ja puhumista, mikä kaikki oli omatekoista, tarkoituksena kristittyjen luottamuksen tai muun sellaisen saavuttaminen! Pian on leikki lopussa, pian saapuu Suuri ja Pyhä, jonka edessä ulkokultailtiin, ja kaikuu vakava sana: Aika on ohitse! Tee tili! Ja kun meidät kuoleman ankarien kasvojen edessä paljastetaan Pyhän Hengen tutkittaviksi - kuinka hirvittävää, jos olemme koko ajan ulkokultailleet! Juuri, siksi, että armo on niin suuri ja taivaallinen lapsenoikeus niin ihana, on niin tuiki vaarallista, jollei kristillisyytemme ole täyttä totta.

Tarkkaa siis apostolin sanoja lauseessamme. Hän sanoo ensiksi: Kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi vallan tulla Jumalan lapsiksi. Tämän vastaanottamisen hän selittää lisäämällä: niille, jotka uskovat hänen nimeensä. Mutta selitykseksi hän lisää vielä toisen tuntomerkin: Uskon kautta Jumalan lapsiksi tulleet myös olivat Jumalasta syntyneet.

Tämä kohta on syvälle mieleen, pantava. Sen joka on mahdollinen näkemään Jumalan valtakunnan ja elämään Jumalan lapsena iankaikkisesti Hänen kanssaan, sen tulee olla Jumalasta syntynyt. Se jumalallinen elämä, joka ennen syntiinlankeemusta asui ihmisessä, joka juuri oli Jumalan kuva hänessä ja jonka menettämistä Jumala tarkoitti sanoessaan: »Jona päivänä sinä, rikot, olet kuolemalla kuoleva», tuo jumalallinen elämä on nyt uudessa syntymisessä Hengen kautta uudelleen syttyvä meihin, niin että me jälleen muutumme »Jumalan kuvan kaltaisiksi» joskaan tuo kuva ei tule täydelliseksi, ennen kuin vapaudumme meitä orjuuttavasta ruumiillisuuden verhosta. Kristus sanoi selvästi: Jollei ihminen uudesti synny, ei hän voi nähdä Jumalan valtakuntaa.

Jumalan valtakunta lahjoitetaan meille sulasta armosta - se kohta pysyy ikuisesti varmana - mutta sinä olet aivan mahdoton nauttimaan sitä, sinä et mitenkään voi elää Jumalan elämää, jollet ole Jumalasta syntynyt, tullen osalliseksi Jumalan luonnosta. Totinen Jumala on Pyhä Jumala. Pyhittymätön olento kiusaantuu ja tuhoutuu hänen läheisyydessään. Täytyy muuttua Jumalan sukuiseksi uudeksi ihmiseksi, joka on Jumalan mukaan luotu, ennen kuin voi saada autuutta Jumalan seurassa. »Lihallinen mieli on vihollisuutta Jumalaa vastaan» eikä viihdy hänen luonaan päivääkään, iankaikkisuudesta puhumattakaan. Siksi Kristus lausuu: »Älä ihmettele, että sanoin, teidän pitää uudesti syntyä. joka on lihasta syntynyt, on liha. Jollei joku synny uudesti hän ei taida nähdä Jumalan valtakuntaa.» Ja tässä sanoo Johannes: »Ne eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta, vaan ovat Jumalasta syntyneet.» Ja Pietari sanoo: »Te olette uudesti syntyneet, ette katoavaisesta, vaan katoamattomasta siemenestä, elävästä Jumalan sanasta syntyneet, joka pysyy iankaikkisesti.» Ja vielä sanoo Paavali: »Jeesuksessa Kristuksessa ei ympärileikkaus eikä esinahka mitään merkitse, vaan uusi luomus.»

Ketä siis uskoisit tässä suuressa elinkysymyksessä jollei Herraa, itseä? Onhan Kristus itse rakkaus ja totuus, Kristusta ja hänen apostoleitansa on meidän kuuleminen. Nyt Kristus ja hänen apostolinsa ikään kuin yhdestä suusta todistavat Jumalan määränneen ihmisten lapsille sellaisen tien, että heidän tulee uudesti syntyä ja tulla osallisiksi Jumalan luonnosta, jos tahtovat tulla taivaan valtakuntaan. Niin kuinka uskallat kulkea iankaikkisuutta kohti, tietämättä, että itsessäsi on tapahtunut sellaista?

Oi Herra, Jeesus, moni meistä tunnustaa sinua suullansa joka päivä, viihtyy sinun ystäviesi parissa, vieläpä kuulee mielellään sanaasikin, mutta kuitenkin on vailla tuota yhtä ainoaa. Puuttuu uskon elämää sinun nimessäsi, sinua emme ole sydämiimme vielä oikein vastaanottaneet. Ja kun ei kenelläkään sellaisella ole turvaa tuomiopäivänä, niin auta meitä ja saata meidätkin Henkesi voimalla sinun autuaalliseen osallisuuteesi! Amen.

[rita4]

TAMMIKUUN 6 PÄIVÄNÄ.

Synti, jotta se synniksi nähtäisiin, on hyvän kautta tuottanut minulle kuoleman, jotta synti tulisi ylenmäärin suureksi synniksi käskysanan kautta. Room. 7: 13

Totinen parannus, lain täydellinen ja perinpohjainen vaikutus syntisen sydämeen, on niin välttämätön, että ilman sitä on kaikki hengellinen kilvoitus turhaa, kaikki usko, kaikki hengellinen kilvoitus turhaa. Kaikki jumalisuus, vieläpä Kristus ja hänen ansionsakin ovat hyödyttömiä sille sielulle. Se ihminen, joka tuntee vain teonsyntinsä, syntinsä ajatuksin sanoin ja töin, katsoo yksistään niihin, niitä vastaan kilvoittelee ja taistelee eikä lain vaatimuksesta vaivu sydämessään luontonsa saastaisiin pohjamutiin joutuen siellä hätään. Se ihminen tekee vain puolinaista ulkokullatun parannusta, mutta ainoastaan törkeästä maailmallisuudesta omaan vanhurskauteensa ja muuttuen farisealaiseksi.

Vain farisealainen tulee lopuksi siitäkin, joka kyllä tunteekin pahan luontonsa ja sydämen turmeluksen ja saastaisuuden, mutta turvautuu ainoastaan valvomiseen, rukoukseen, taisteluun, kieltäymykseen, jumalisuuteen eikä joudu epätoivoon, vaan yhä toivoo niiden kautta voittoa, niihin luoden katseensa, lohdutuksensa, ja toivonsa. Jollei hän tule, vielä ollessaan tuossa viheliäisessä tilassaan, kun vielä ei ole saavuttanut toivomaansa voittoa, vaan yhä viruu kurjuudessaan, jollei hän tule, vielä ollessaan tuossa surkeudessansa, Kristuksen luo, armoon, rauhaan ja autuuteen Kristuksessa yksistänsä, niin ei hänestä milloinkaan tule oikeata kristittyä, vaan joko petetty tekopyhä, joka on saanut lohdutuksensa parannuksestaan ja jumalisuudestansa, tai uupunut orja, joka heittää kaikki, langeten takaisin suruttomuuteensa taikka jääden epätoivoon ja kadotukseen.

Emme nyt puhu niistä jotka voivat ehdoin tahdoin suosivat joitakin helmasyntejä, vaan tarkoitamme niitä jotka todella pyrkivät sisälle ahtaasta portista, mutta eivät pääse. Heidän kaikkien vikana on se, etteivät he milloinkaan ota korviinsa tai eivät saakaan oikeaa tietoa - mikä on, oikea parannus, mikä lain oikea vaikutus, sen varsinainen tehtävä ja tarkoitus. 0i, kunpa he ottaisivat vaarin Herran sanoista. Kuulkaa! Raamattu sanoo selvästi: »Kaikki mitä laki sanoo, sen sanoo se niille, jotka ovat lain alla, jotta jokainen suu tukittaisiin, ja koko maailma olisi vikapää Jumalan edessä.» »Mutta laki on myös tullut, jotta synti tulisi ylenpalttiseksi, mutta missä synti on ylenpalttinen, on armo vielä ylenpalttisempi.»

Ja tämä luonnollinen vaikutuksensa tulee lailla olla sinun sydämeesi, jotta parannus olisi totinen, Hurskaammaksi ja pyhemmäksi et ole tuleva vaatimusten ja käskyjen kautta, ei, vaan erään kautta, joka kastaa Hengellä ja tulella. Mutta laki on tekevä sinut rikolliseksi syntiseksi, ylenmäärin syntiseksi - muu ei auta, jos sinun on opittava oikein vastaanottamaan Kristus sydämeesi uudeksi, elämäksi. Jos olisi annettu laki, joka voisi eläväksi tehdä, niin olisi vanhurskaus todella laista tulevaa, ja silloin olisi Kristus turhaan kuollut.

Laki kylläkin täyttää oikein tehtävänsä, jos se vain pääsee sydämeen. Jos se koskettelee vain pintaa, niin saattaa sinusta tulla hyvinkin hurskas - nimittäin teoissasi ja luulotteluissasi - ja saatat muuttua fariseukseksi, kuten ylempänä mainittiin. Sellainen oli Paavalikin »ennen kuin käskysana tuli», ennen kuin lain hengellinen vaatimus tunkeutui hänen sydämeensä. Sellaisia ovat monet uskonnolliset ihmiset meidänkin päivinämme. He tyrkyttävät lakia sillä tavoin ja siinä mielessä, kuin jos sen kautta todella voisi tulla hurskaammaksi ja paremmaksi, kun vain täydellä todella yrittää. He vaativat, ettei tätä tule epäillä vaan on yhä taisteltava, rukoiltava ja toivottava.

Mutta oikea parannus käy syvemmälle, kuohuttaa sydämen pahuuden eikä tee minua paremmaksi ja paremmaksi, vaan päinvastoin syntiseksi, ylenmäärin syntiseksi käskysanan kautta, niin että joudun häpeään kaikkine yrityksineni, näen itseni ja parannukseni todella huonoksi enkä siten saa mitään lohdutusta itsestäni. Huomaa, että kun Kristus aloitti opetusvirkansa, hän ensi tehtäväkseen selitti lain hengelliset vaatimukset niin suuriksi, ettei yksikään ihminen kykenisi niitä täyttämään. Lue Matt. 5: 21-48. Ja kun eräs mies luuli täyttäneensä lain vaatimukset, ei Kristus tyytynyt siihen, vaan kiiruhti heti antamaan hänelle vielä käskyn, joka tulisi hänelle liian vaikeaksi: »Jos tahdot olla täydellinen, niin mene ja myy kaikki mitä sinulla on ja anna köyhille.» Ei hän siis antanut hänen turvautua jumalisuuteensa. Kun siis joku sanoo tahtovansa kääntyä, tulla hurskaaksi ja pyhäksi, vastattakoon hänelle: Niin, jospa sinä vain tulisit ensiksi syntiseksi ja jumalattomaksi, ts. jos ensin voisit nähdä surkeutesi ja oppisit tuntemaan tuomitun tilasi, huomaten, kuinka perinpohjin turmeltu ja jumalaton olet, niin voisit sitten totuudessa uskoa häneen, »joka vanhurskauttaa jumalattoman», ja sen jälkeen voisit tulla hurskaaksi ja pyhäksi.

Herra Jumala, nöyryytä minua kerjäämään tomuna ja tuhkana armoa Jeesuksen veressä. Varjele minua panemasta turvaani omaan hurskauteeni, pyhyyteeni ja väkevyyteeni. Opeta minua etsimään Jeesusta publikaanin ja syntisen vaimon mielellä langenneena ja tuomion alaisena ja varjele minua farisealaisesta mielestä. Laupias Jumala, varjele minut omavanhurskauden vaaralta, anna minun Kristuksessa löytää lohdutukseni, viisauteni ja voimani, hänessä lunastukseni ja autuuteni. Amen!

[rita4]

TAMMIKUUN 7 PÄIVÄNÄ.

Sydän vihmottunata omastatunnosta. Hepr. 10:22.

Mitä tarkoitetaan tuolla, sydämen vihmomisella? Miten se tapahtuu? Esikuvallisesti tapahtui se siten, että isoppikimppu kastettiin uhrikaritsan vereen ja sillä siveltiin ovenpäällinen sekä molemmat pihtipielet. Se isoppikimppu, jolla meidän sydämiämme on siveltävä, on evankeliumi, joka todella on kastettu Jumalan Karitsan vereen ja vihmoo ympärilleen pyhiä pisaroita, kun sitä julistetaan.

Evankeliumihan, ensimmäiseksi ja viimeiseksi puhuu pelastuksesta Jeesuksen veressä. Evankeliumi sanoo: Karitsa joka on tapettu ja on lunastanut meidät Jumalalle verellään, hän on mahdollinen saamaan kunnian ja ylistyksen. Evankeliumi sanoo: Meillä on hänen verensä kautta lunastus, syntien anteeksianto. Evankeliumi sanoo: Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan, veri puhdistaa meidät kaikista synneistämme Evankeliumi sanoo: »Vaikka teidän syntinne olisivat veriruskeat pitää niiden tuleman lumivalkeiksi.»

Tällaisten todistusten kautta vihmoo Kristuksen veri sydämemme puhtaiksi pahasta omastatunnosta. Huomaa: puhtaiksi pahasta omastatunnosta! Meidän on tultava vihmotuiksi Kristuksen verellä niin, että suorastaan saamme hyvän omantunnon. Omaltatunnoltamme poistuvat kaikki synnit, sijalle tulee vahva uskallus ja täysi luottamus niiden anteeksi saannista, niin että me täysin puhdistuneina ja sovitettuina Jumalan kanssa taas voimme puhutella häntä kuten lempeää ja rakasta isää.

Siinä on Jumalan lasten ihana vapaus, ettei heille lueta yhtään syntiä, ettei laki tuomitse heitä. He eivät ole lain alla vaan armon alla, ja siksi heillä on rauha Jumalan kanssa, aivan kuin jos heillä ei milloinkaan olisi ollut mitään syntiä, vaan olisivat olleet hurskaita ja pyhiä. Ja tämä usko yksin pelastaa synnin vallasta. Kun syntisraukkana saa suuren, turvaisan varmuuden, ettei Jumala enää lue minulle pahantekoani, vaan on sanonut minulle: »Ole hyvässä turvassa poikani, syntisi annetaan sinulle anteeksi!» Oi kuinka silloin riennän vapauteen orjuuden siteistä, riemuiten ylistän Jumalan armoa, kiroten syntiäni, enkä mitään muuta koko maailmassa toivo hartaammin, kuin että vain voisin halki elämäni palvella, Herraa.

Mutta tämä vaatii sellaista vihmomista, sellaista uskoa, että omassatunnossasi saat rauhan synneistäsi. Se joka tietää, kuulee, laulaa ja lukee siitä suuresta lunastuksesta, joka Jeesuksessa on tapahtunut, mutta kuitenkin aina kantaa syntejänsä omallatunnollaan ja huolehtien miettii sovituskeinoa, hän siten häpäisee Jeesuksen veren, ikään kuin ei se riittäisikään poistamaan syntejä. Apostoli sanoo, että kun leviittain uhrien aikoina paha omatunto ei kadonnut ja siksi yhä uudelleen uhrattiin, on tämä merkkinä siitä, että härkäin ja kauristen veri ei voinut pois ottaa syntejä, sillä muutoin olisi lakattu uhraamasta, jos ei niillä, jotka uhrasivat, olisi enää ollut syntejä omallatunnollaan, tultuansa kerran puhdistetuiksi. Tarkkaa näitä sanoja!

Kun kannamme pahaa omaatuntoa, silloinhan mekin annamme saman todistuksen Kristuksen kalliista verestä. Silloinhan sanomme Kristuksen verestä, ettei sekään voinut sovittaa syntejä, sillä olisihan meillä muutoin rauha Jumalan kanssa, olisivathan syntimme pois otetut jos me kerran olemme puhdistetut. Pysähdy hetkeksi! Mitä luulet?

Onko Kristuksen veri, tosiaankin pois ottanut, sovittanut ja maksanut kaikki sinun syntisi? Onko Kristuksen veri toimittanut mitään enempää kuin härkäin ja kauristen veri? Vai koetatko sanoa Kristuksenkin verestä, ettei se voinut pois ottaa syntejä?

Paavali tekee leviittain uhrien veren ja Kristuksen veren välillä sen erotuksen, että sanottuaan, etteivät edelliset voi ottaa pois syntejä hän lisää Kristuksesta: Mutta uhrattuaan iankaikkisesti kelpaavan uhrin syntien edestä, vakuuttaa hän: Ja heidän syntejänsä ja vääryyksiänsä en minä enää tahdo muistaa. »Mutta missä on sellainen anteeksiantamus, siellä ei enää uhria syntien edestä tarvita.» Ja sitten sanotaan: »Kun siis meillä, rakkaat veljet, on vapaus mennä pyhään Jeesuksen veren kautta, niin käykäämme hänen tykönsä totisella sydämellä, täydellä uskolla, sydän vihmottuna puhtaana pahasta omastatunnosta.» Näin apostoli meille tahtoo kirkastaa, että Kristuksen veri todella on ratkaisevasti, pois ottanut syntimme, ja että me nyt olemme vapaita.

Herää siis, rakas sielu ja ajattele, mitä teet alinomaa katsellessasi itseäsi ja pitäessäsi Kristuksen verta mitättömänä, ikään kuin se ei voisi poistaa syntejä! Voivat kyllä syntisi olla kauheita, suuria ja monilukuisia, mutta niin suuria ja monilukuisia ne kuitenkaan eivät ole, ettei Jumalan Pojan veri olisi tuhansin kerroin enemmän kuin ne. Rukoile Jumalalta uskoa ja anna evankeliumin Kristuksen verellä vihmoa sydämesi, niin että kokonaan vapaudut pahasta omastatunnosta, niin että täydellisesti peityt Kristuksen veren armoon ja siten voit urheasti vastustaa kaikkia syntejäsi sekä kuolemaa, perkelettä ja helvettiä, etkä muusta tiedä kuin Kristuksesta, joka meidän vuoksemme on kuollut ja noussut kuolleista.

Oi Herran Henki, opeta minua käsittämään lunastajani viimeiset sanat: Täytetty on! Opeta uskomaan, että syntivelkani on sovitettu, syntini rangaistus maksettu ja iankaikkinen vanhurskaus ansaittu. Opeta huomaamaan, että orjuuteni on loppunut, ja että Jeesus on minunkin Jeesukseni! Kauan olen ollut sokea, en ole huomannut Jeesuksen veren voimaa, vaikka hän on kaikki puolestani hyväksi tehnyt, vaikka hän on tarjonnut itsensä minulle. Anna anteeksi, Herra Jeesus epäuskoni synnit! Minä uskon, auta minua epäuskostani! Amen!

[rita4]

TAMMIKUUN 9 PÄIVÄNÄ.

Ei ole yhtään erotusta. Sillä kaikkihan ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla. Room. 3: 22-23.

Miten on nämä sanat oikeastaan ymmärrettävä? Sillä onhan käsittämätöntä, ettei mitään erotusta olisi. Päinvastoinhan näemme silmämme edessä erotuksen olevan sangen suuren. Toinen ihminen elää rohkeasti kaikessa synnissä, kun taas toinen valvoo elämäänsä. Huomaa tarkoin, mistä on kysymys. Tässä puhutaan vanhurskaudesta Jumalan edessä, kerskauksesta autuuden ansaitsemiseen nähden. Silloin kaikki erotus suurempien ja pienempien syntien välillä häviää. Mutta jos on kysymys tekojemme seurauksista, nimittäin autuuden ja kadotuksen eri asteista, niin Raamattu sanoo: »yhden tähden kirkkaus on erilainen kuin toisen», ja samoin siinä puhutaan helpommasta ja ankarammasta tuomiosta.

Mutta kun vanhurskaus ja kerskaus Jumalan edessä tulee kysymykseen, kuten tässä, niin ei mitään erotusta ole, sillä ei siinä yhdenkään ihmisen työ riitä. Silloin olemme niin kaukana vanhurskaudesta, että kaikki erotus sen kautta häviää. Sen käsitämme vertauksen avulla. Puhuessamme maanpinnan epätasaisuudesta toteamme korkeain vuorten huippujen ja syvien laaksojen välillä suuren etäisyyden, mutta kun puhumme auringon ja maan etäisyydestä toisiinsa nähden, silloin ei maan epätasaisuutta oteta lukuun. Silloin emme sano: auringosta vuorten huippuihin on niin ja niin pitkä matka ja auringosta syvien laaksojen pohjaan on niin ja niin pitkä, vaan sanomme: etäisyys on niin ääretön, että maan pinnan epätasaisuus ei vaikuta asiaan. »Ei ole mitään erotusta.» Täällä ihmisten kesken näemme suuren eron synnin harjoittajien ja Jumalaa pelkäävien ihmisten välillä. Mutta kun paraskin on niin äärettömän kaukana vanhurskaudesta, niin ei Jumalan edessä ole mitään erotusta.

Taivaan valtakuntaa ei kukaan pyhyydellään ja hurskaudellaan itselleen ansaitse. Jos vankilassa kuolemaan tuomitut vangit, rosvot, murhamiehet ja ryövärit rupeaisivat kiistelemään siitä, kuka heistä olisi arvokkain kuninkaan luona saamaan kunniapaikan, niin sanoisimme: Teloituspaikka kuuluu teille kaikille, ei ole mitään erotusta. Näin on asianlaita puhuessamme etuoikeuksista vanhurskauteemme nähden Jumalan edessä. Me olemme kaikki suuria rikoksen tekijöitä, jotka joka päivä rikomme korkeinta käskyä vastaan. Vakavimpienkin ja eniten pyhitettyjen kristittyjen täytyy joka päivä rukoilla syntiensä anteeksi saamista. He tuntevat selvästi, että jos Jumala tuomitsisi heitä lakinsa mukaan, niin saisivat he osakseen Jumalan vihan.

On tosin niitäkin, jotka pitävät itseänsä muita parempina, jotka luulevat, että he armovälineiden ahkeralla käyttämisellä sekä paljolla rukouksella, uskollaan, valppaudellaan ja hartaudella ovat päässeet niin pitkälle, ettei heitä voi verrata muihin, heikkoihin kristittyihin, vaan ovat omassa itsessään pyhä erikoissuku. Mutta nämä kristityt ovat hurmaajan pettämiä. Jos he olisivat raittiita ja valppaita, tuntisivat he kuten Daavid tunsi rukoillessaan: »Älä vaadi palvelijaasi tilille, koska ei ainoakaan elävä ole vanhurskas sinun edessäsi!» Mitä taas kääntymättömiin ihmisiin tulee, niin ovat heidän parhaatkin tekonsa pelkkää syntiä ja ulkokultaisuutta, koska heidän sydämensä eivät ole uskossa ja rakkaudessa kääntyneet Herran puoleen.

Kaikki ovat saman tuomion alaisia Jumalan edessä. Kaikki tarvitsevat samaa Jumalan armoa. Kaikille se tarjotaan ja vapaasti lahjoitetaan Kristuksen jalkain juuressa. Lahjoitetaan kaikille, olkootpa sitten siveitä, jaloja ja kunniallisia yhteiskunnan jäseniä, jotka tunnollisesti täyttävät ulkonaiset velvollisuutensa ja harrastavat Jumalan valtakunnan asiaa, tahi julkeita pilkkaajia, jotka tahallaan vapaasti kaikenlaisissa synneissä ja paheissa rypevät.

Oi Herra Jumala! Meidän parhaat toimemme synnin saastaa vastustaessamme, ja meidän jumalattomuutemme, kun synnin töissä riehumme, tarvitsevat sinun armoasi. Vaikka kymmeniä vuosia olisimme Mooseksen kurin alla huokailleet, vaikka lukemattomia kyyneliä vuodattaneet, niin epäuskon tähden olemme kuitenkin tuomion alaiset. Katuva, sinuun, Herra Jeesus, turvaava ryöväri pelastuu kuuliaisten lastesi rinnalla. Se meistä, ken paljon on lukenut ja kokenut, ja ken taas ihmisten silmissä on arvottomaksi ja häväistyksi joutunut, kumpaisenkin täytyy, oi, Herra Jumala, armoasi anoa. Se, joka puheella ja teoilla on rikkonut Herran omia vastaan ja se, ken laumaa on ahkerasti ruokkinut, kumpaisenkin on häveten ja nöyrtyen sinun ansaitsematonta armoasi kerjättävä. Opeta meitä tämä käsittämään! Amen.

[rita4]

TAMMIKUUN 10 PÄIVÄNÄ.

Mitä yhteistä osaa uskovaisella on uskottoman kanssa? Sen tähden: »lähtekää pois heidän keskeltään ja erotkaa heistä», sanoo Herra. 2 Kor. 6: 15-17.

Jos Kristus suuressa laupeudessaan on valinnut sinut maailmasta, kutsunut sinut opetuslapsekseen ja ystäväkseen elääksesi autuasta, ei liioin oma etusi salli sinun jakaa sydäntäsi Jumalan ja maailman, Kristuksen ja Belialin välillä.

Tee siis valinta! Sinun on mahdotonta jakaa itseäsi. Erotettu on erotettu, Kristus on Kristus ja maailma on maailma. Jumalan ystävyys on toinen asia, maailman ystävyys toinen. Niitä ei koskaan voi yhdistää. Sen takia valitse! Ehkä on liian vaikeata seurata Jeesusta ja menettää maailman ystävyys. Älä silloin ollenkaan vaivaa itseäsi Jeesuksen seuraamisella, vaan ole maailman mukana. Onhan se paljon mukavampaa ja lihallesi miellyttävämpää. Yhtä paljon silloin, voitat, jopa enemmänkin, kuin jakamalla itsesi molempien kesken. Sillä näin menetät molemmat. Et saa tarpeeksi nauttia maailmasta, etkä liioin saa Jumalan ystävyyttä täällä ajassa ja taivaan iloa iankaikkisuudessa.

Mutta miten ja mihin nähden eroamme uskottomista? Olettaen, että olet uudestisyntynyt ja siis sydämesi on jo erotettu heistä ja ajatustapasi on toinen, niin että hengellisissä asioissa ajattelet toisin kuin he, samoin on sydämesi halu toinen kuin heillä sinä rakastat, mitä he halveksivat ja sinä halveksit ja vihaat, mitä he rakastavat - sinä sen lisäksi eroat heistä kaikessa, joka johtuu tästä sisäisestä elämästä ja niinikään vaikuttaa siihen. Sinä eroat heidän syntisestä menostaan sanoissa ja töissä, sekä kaikessa, joka on syynä ja kiusauksena synnintekoon.

Sinun täytyy siis erota uskottomista puheessa, käytöksessä, menettelytavassa ja seurapiirisi ja huviesi valinnassa. Esim. kun näet ja kuulet muiden kevytmielisesti alentuvan katselemaan, kuuntelemaan ja puhumaan aivan turhanpäiväisiä asioita, tulee sinun, joka olet Kristuksen opetuslapsi ja Pyhän Hengen temppeli, osoittaa, että et hyväksy sitä ja antaa sydämesi olla suljettuna yrttitarhana, joka on avoinna ainoastaan sielusi rakkaimmalle. Jobin tavoin on sinun sanottava: »liiton tein minä silmieni kanssa», etteivät ne turhuuksia etsisi, ja ettet kielelläsi joutavia matalamielisyyksiä lörpöttelisi, vaan että mieluummin, kun sinulla on siihen tilaisuus, puhut Herran hyvistä teoista, tahi hiljaisuudessa puhut Jumalasi kanssa.

Kun nimikristityt ehdon tahdoin polkevat Jumalan käskyjä, väärinkäyttävät hänen suurta pyhää nimeään, tahi häpäisevät hänen sapattinsa, täytyy sinun elämälläsi osoittaa niin pelkääväsi ja rakastavasi Jumalaa, että et tahdo rikkoa hänen käskyjänsä. Tässä on kyseessä maailmasta luopuminen, emmekä sen tähden mainitse niitä syntejä, joita arvossa pidetyt maailman ihmiset syntinä pitävät, kuten tottelemattomuutta, kiukkua, vihaa, saastaisuutta, petosta y.m. Mutta mitä niihin synteihin tulee, joita nämä pitävät viattomina ja joita he puolustavat, niin pidä sinä sääntönä, ettet koskaan tuomitse jonkun synnillisyyttä tahi viattomuutta enemmistön mielen ja tavan mukaan, vaan Jumalan sanan mukaan, Kristuksen ja pyhäin esimerkkiä noudattaen.

Jos esim. sinulla on seuraa, tahi huveja, jotka itsessään näyttävät viattomilta ja eivät muka vahingoita, mutta kuitenkin sotivat Henkeä vastaan, niin että huomaat, ettei Herrasi Kristus ottaisi kanssasi siihen osaa, et voisi kutsua häntä sinne, et voisi tehdä sitä hänen nimessään, tahi tunnet sisällisen ihmisesi enemmän kadottavan kuin voittavan siitä, niin pakene sitä. Apostoli sanoo: »Älköönkä teillä olko mitään osallisuutta pimeyden hedelmättömiin tekoihin, vaan päinvastoin nuhdelkaakin niistä.»

Seurapiiristä puhuessamme ymmärtää kukin, ettei tässä tarkoiteta, että jättäisit ne, joihin maallinen kutsumuksesi sinut sitoo, vaikka sinun on paettava heidän syntiä. Mutta tässä tarkoitetaan seurapiiriä, jonka itse itsellesi valitset. Silloin on sinun jätettävä kaikki ne, jotka ovat Herraasi vastaan.

Mutta, ajatelleeko joku, eikö tämä oli ihmisvihaa? Eikö meidän ole rakastettava kaikkia ihmisiä? Kyllä, mutta samalla tavalla kuin Herrasi rakasti. Hän tosin rakasti kaikkia ja rakasti heitä niin, että antoi henkensä heidän edestään, mutta hän ei koskaan kantanut yhteistä iestä Isänsä ja valtakuntansa vihollisten kanssa. Tee sinäkin niin. Rakasta, uhraudu, tee hyvää kaikille, mutta älä luule ystävyytesi heihin velvoittavan sinua pitämään hyvää pahana ja pahaa hyvänä. Äläkä kanna yhteistä iestä Herrasi vihollisten kanssa.

Ajattele, jos Herrasi opetuslapset toisinaan olisivat menneet kirjanoppineiden ja fariseusten luo ja ruvenneet heidän läheisiksi ystävikseen. Olisiko tämä ollut uskollisuutta? Juudas teki sen, ja - petti Herransa. Ajattelet ehkä, että eihän siivoja, hyviä ihmisiä voi pitää Kristuksen vihollisina. jos seurapiirisi ei siedä kuulla hyvää Herrastasi, niin silloin tiedät, missä olet - hänen vihollistensa parissa. joko sinun siinä seurassa täytyy koko olennollasi tunnustaa opetuslapsi-mielesi ja loukata seurapiiriäsi, tahi kiertelemällä ja teeskennellen kieltää ja haavoittaa Herraasi ja omaatuntoasi. Ajattele tätä sinä, joka vapaaehtoisesti menet Kristuksen vihollisten hiilivaikean ääreen.

Oi Herrani, Jeesukseni! Päästä ja pelasta minut maailmanmielisyydestä! Auta minua, sinä, Jumalan Karitsa, seuraamaan sinua kuhunka ikänä menet. Auta vaeltamaan niin kuin sinä vaelsit. Auta minua kieltämään itseni ja sinun ristiäsi kantamaan. Veresi puhdistakoon minut kaikesta lihan ja hengen saastaisuudesta. Anna minulle uskollisuutta ja rakkautta sinuun elämässä ja kuolemassa! Amen

[rita4]

TAMMIKUUN 11 PÄIVÄNÄ.

Rakastatko minua? Joh. 21: 16.

Herra itse tässä puhuu. Hän, joka viimeisenä päivänä tuomitsee kaikki. Hän, jonka puoleen käännyt rukouksessa. Oi, polvillamme ryömisimme Jerusalemiin saadaksemme kuulla hänen itsensä sanovan, mitä hän meiltä pyytää. Hän pyytää sinun rakkauttasi. Älä vastaa, ennen kuin oikein käsität hänen kysymyksensä. Näin kuuluu hänen ensimmäinen kysymyksensä: »Rakastatko minua?» Hän ei sano, palveletko, totteletko, tunnustatko minua, vaan rakastatko minua. Ei hän sano: »Rakastatko sitä, joka on minun, vaan minua.» Ei hän sano: Rakastatko voimaani ja lahjojani, vaan hän sanoo: »rakastatko minua - minua, joka olen sinulle Jumalan lahja, minua, joka omassa persoonassani olen sinun lohdutuksesi ja autuutesi.»

Mitä ensiksi mainittuun kysymykseen tulee, niin varmasti rakastat Jeesusta, koska palvelet ja tottelet häntä. Sanoohan Jeesus itse: »Jos joku rakastaa minua, niin hän on pitävä minun sanani. Joka ei rakasta minua, se ei pidä sanojani.» Johannes sanoo: »Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä.» Mutta odota! Älä kiiruhda vastausta antamaan. Katso, vaikka tavallaan palvelet ja tottelet Jeesusta ja teet niitä tekoja, joita hän käskee, ei kuitenkaan ole varmaa, että todella rakastat häntä. Ei, hänen käskyjensä pitämiseen sisältyy vielä paljon enemmän. Kristuksen omilla sanoilla osoitamme, että ihminen saattaa olla erinomainen Kristuksen palvelija, omistaa suuren määrän hengellistä viisautta, olla kiivas Kristuksen asian puolustaja, tehdä suuria töitä, eikä kuitenkaan oikein rakasta häntä.

Kirjeessä Efeson seurakunnan enkelille sanoo Herra nimenomaan, että tällä opettajalla ei ollut ainoastaan kristillistä valistusta, vaan hänellä oli myös tarkka, tutkiva silmä. »Sinä olet koetellut niitä, jotka sanovat itseään apostoleiksi, eivätkä ole, ja olet havainnut heidät valehtelijoiksi.» Vielä sanoo hän selvästi, että tällä opettajalla ei ollut ainoastaan tietoja ja valistusta, vaan hänellä oli myös voimaa ja intoa pyhään työhön. Hän teki työtä Kristuksen nimen kunniaksi, sai kärsiä sen tähden, ja hänellä oli kärsivällisyyttä. Sen lisäksi sanoo Herra tämän opettajan olleen ei vain valaistun ja toimeliaan saarnatyössä, vaan pitäneen seurakunnassaan hyvää kirkkokuria ja vastustaneen vääriä opettajia. Kokoa nyt kaikki, mitä hänestä sanotaan ja silmäisi edessä on harvinaisen ihana Kristuksen palvelijan kuva.

Mutta - hän oli hylännyt ensimmäisen rakkautensa ja sen tähden, jos ei parannusta tapahtuisi, Herra tulisi pian ja työntäisi hänen kynttiläjalkansa pois paikaltaan Tästä voit ymmärtää, että määrättyjen tekojen suorittaminen hänen käskyjensä mukaan ei ole hänen käskyjensä pitämistä Vaikka sinä siis olisit niin erinomainen Kristuksen palvelija kuin tämäkin oli, kysyy Herra sinulta kuitenkin: »Rakastatko minua?»

Kuten jo sanoimme on sinun myös kiinnitettävä huomiosi siihen, että Herra ei sano: »Rakastatko sitä, joka on minun» vaan »rakastatko minua.» Hengellinen rakkaus ja lihallinen rakkaus eroavat juuri tässä suhteessa toisistaan. Monet ihmiset tavallaan rakastavat Jeesusta, koska hän sekä heissä että muissa ihmisissä vaikuttaa lahjojensa kautta. Mutta Jeesus ei ole saanut heitä kadotettuina syntisinä pelastaa. Hän ei ole saanut heitä rakkaudellaan ja omalla persoonallaan voittaa vaan, kuten sanottu, he rakastavat häntä hänen lahjojensa tähden. Tämä on lihallista rakkautta.

Emme puhu semmoisista kristityistä kuin Juudas Iskariot oli, joka seurasi Jeesusta kukkaron tähden. Emme liioin semmoisista kuin Simot noita, joka tahtoi rahalla ostaa Pyhän Hengen lahjan, vaan puhumme itsejumaloimis-luonnostamme, tuosta käsittämättömästä hienosta ja salaperäisestä itsepetoksesta, joka luontoomme jäi käärmeen lumoavan puheen kautta. Se sanoi: »Tulette niin kuin Jumala tietämään hyvän ja pahan.» Siitä saakka on lihallisten halujen rinnalla sydämessämme ollut aatamillinen itsepyhitys-luonto, johon ihminen turvautuu tuntiessaan synnin inhottavuuden. Ja kun hän huomaa, kuten äsken mainitsemamme Simon, että Jeesuksen nimessä saamme voimia, joita ei muualta saa, että häneen kätkeytyy kaikki viisaus ja taito, silloin lyöttäytyy tuo ihminen Jeesuksen opetuslapseksi.

Hän toivoo omakseen Jeesuksen lahjoja ja sen tähden rakastaa häntä seuraa häntä, palvoo ja rukoilee häntä. Mutta Jeesukselle pyhä persoona ja hänen tekonsa eivät ole häntä siihen vetäneet. Ihminen saattaa siis järjellään tunnustaa ja suullaan ylistää Jeesusta, mutta sydän halajaa vain lahjoja. Sielun silmä on niihin tähdättynä eikä ristiinnaulittuun. Oi, että Herran tähden ja sielumme pelastumisen tähden olisimme rehellisiä ja tarkkaisimme, mikä on rakkautemme syy. Onko se armo, sovitusarmo ja puhdistuminen Kristuksen veressä? Ei auta sinua se, että pää ja kieli ovat kristilliset. Harkitse siis, mikä on sydämesi ensimmäinen ja viimeinen!

Sieluni, oletko murheellinen sen tähden, että olet suuri syntinen? Tunnetko sydämesi syvyydessä, että Jeesus rakastaa sinua? Oletko onneton ilman häntä? Onko hän aarteesi? Tahdotko elää ja kuolla hänen kunniakseen? Onko hän ainoa sydämesi halu?

[rita4]

TAMMIKUUN 12 PÄIVÄNÄ.

Sillä sitä varten Kristus kuoli ja heräsi eloon, että hän olisi niin hyvin kuolleiden kuin elävienkin Herra. Room. 14: 9.

Tämä on uskovaisten autuas osa. He kuuluvat aina, sekä elämässä että kuolemassa Herralle. Ja se on Kristuksen lunastustyön, hänen kuolemansa, ylösnousemisensa ja meidän ylimmäisenä pappinamme ja kuninkaanamme olemisensa hedelmä.

Hänen sovitustyönsä tarkoitus oli, että hän lunastaisi meidät synnin, kuoleman ja pahan hengen vallasta. Hän tahtoi tehdä meidät autuaiksi, tehdä meidät alamaisikseen täällä ajassa ja iankaikkisuudessa. Kuten hän tässä sanoo: »ollakseen meidän Herramme, ei ainoastaan eläessämme täällä, vaan myöskin kuolemamme jälkeen - iankaikkisessa elämässä.» Sen sisältävät nämä sanat: »Sillä sitä varten Kristus kuoli ja heräsi eloon, että hän olisi niin hyvin kuolleiden kuin elävienkin Herra.» Kristus on kuollut ja jälleen eläväksi tullut ja hän on niin hyvin kuolleiden kuin elävienkin hallitsija. Me tiedämme, että ei ainoakaan sielu pelastuisi, jos ei hän olisi kuollut ja noussut kuolleista. Tiedämme myös, että jokainen pelastettu ja armahdettu ihminen on jo täällä eläessään ja sitten kuolemansa jälkeen sovitustyön kautta Herran oma.

Mutta apostoli on myös näillä sanoilla osoittanut meille tien, jota ensin seurakunnan pään ja sitten jäsenten tuli käydä. Kristuksen piti ensin elää maan päällä, sitten kuolla, nousta kuolleista ja elää iankaikkisesti. Samaa tietä mekin kuljemme ja joka askeleella tulee meidän kuulua Herralle, ensin maallisen vaelluksemme aikana, sitten kuolemassa ja lopuksi iankaikkisessa elämässä. Kun apostoli tässä sanoo, että Kristus on ansainnut meidän Herranamme ja hallitsijanamme olemisen, on hän sen kautta selittänyt, minkä takia hänen uskollistensa ei enää pidä elää itselleen, vaan olla hänen omaisuutenaan ja hänen palvelijoinaan. Hän on meidän oikea Herramme, meidän lunastajamme, joka omistaa meidät, sen tähden on hänellä myös oikeus hallita meitä, ei yksin tässä elämässä, vaan myös kuolemassa ja iankaikkisuudessa.

Olemmehan jo lapsuudessa oppineet uskontunnustuksemme: »Minä uskon, että Jeesus Kristus, totinen Jumala ja myös totinen ihminen, on minun, Herrani, joka lunasti minut, kadotetun, tuomitun ihmisen kaikista synneistä, kuolemasta ja perkeleen vallasta. jotta minä hänen omansa olisin, hänen valtakunnassaan hänen alamaisenaan eläisin ja häntä iankaikkisessa vanhurskaudessa, viattomuudessa ja autuudessa palvelisin niin kuin hän on kuolleista noussut, elää ja hallitsee iankaikkisesti.» Tämä juuri on tunnussanamme sisältö ja Jumalan evankeliumin summa. Tähän perustuu pyhä liittomme. ja kaikkien uskollisten sydämellinen halu on joka asiassa etsiä Herran tahtoa ja hänen nimensä kunniaa.

Apostoli sanoo: »Ja hän on kuollut kaikkien edestä , jotta ne jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, jo heidän edestään on kuollut ja noussut ylös.» Kun Kristus on kuollut kaikkien puolesta, eivät siis ne, joiden puolesta hän on kuollut, voi pitää itseään hänestä eristettyinä ja hänestä riippumattomina ihmisinä. Vaan he ovat hänen jäseniänsä, jotka kuuluvat hänelle ja hänen alamaisinaan palvelevat häntä. Hän on kuollut kaikkien edestä. Herra auttakoon meitä tätä käsittämään! Koska Jumalan Poika on meidän tähtemme tullut ihmiseksi, meidän edestämme suurta tuskaa tuntien uhrannut henkensä, jotta me hänen kauttaan saisimme elämän, niin kuinka emme me uhraisi elämäämme hänelle.

Vaikka syntimme ovat suuret, saamme kuitenkin hänen tähtensä iankaikkisen armon ja lopuksi periä iankaikkisen elämän. Emmekö siis palvelisi ja tottelisi häntä kaikessa. Ei ainoallakaan ihmisellä ole oikeutta elää maan päällä, jos ei hän elä Jeesukselle, joka on lunastanut hänet iankaikkisesta kuolemasta ja kadotuksesta. Surullista on, että uskolliset, jotka koko hengellään ovat pyhittäytyneet Herralle, eivät täydellisemmin voi häntä palvella.

Mutta mitä sanommekaan niistä, jotka eivät tahdokaan elää hänen kunniakseen, vaan vapaasti ja omavaltaisesti elävät itseään varten. Se on aivan onnetonta elämää, josta Luther sanoo ankarat sanat: »Kirottu alimmaiseen helvettiin on se elämä, jota ihminen elää vain itselleen.» Me näemme, että maailman lasten elämä on semmoista. He eivät välitä Herran kunniasta ja mielisuosiosta. Heidän ajatuksensa, sanansa ja työnsä osoittavat, että he seuraavat vain omia mielihalujaan. »He kieltävät Herran, joka heidät on ostanut.» Toisin ei voikaan olla, sillä he ovat hengellisesti kuolleet. Ne, jotka vastustavat armoa, joka kutsuu heitä parannukseen ja kääntymykseen, ne jäävät langenneen luontonsa valtaan, ja elävät vain itselleen. He saavat sitten myös kuolemassa ja tuomiolla itse auttaa itseään. Mutta kun ihminen uudestisyntyneenä elää Herralle, on se hänen armonsa ihmetyö. Ainoastaan ne, jotka »elävät Herrassa», ne »kuolevat myöskin Herrassa.»

Autuasta on Jeesuksen omana olla ja vaeltaa hänen seurassaan. Hän on omakseen minut ottanut. Hänessä ainoastaan olen Isälle otollinen. Tee minut, Herra Jeesus, omaksesi, ikuisesti omaksesi. Sinä olet lunastanut minut ja rakastat minua sellaisena kuin olen. Vedä minua puoleesi! Liitä minut uskossa sinuun. Opeta minua elämään sinulle ainoalle, joka kuolit, mutta vielä elät minunkin hyväkseni! Amen.

[rita4]

TAMMIKUUN 14 PÄIVÄNÄ.

Rakasta Herraa Jumalaasi koko sydämestäsi ja koko sielullasi ja koko voimallasi ja koko mielelläsi. Luuk. 10: 27.

Tämä on korkein ja suurin käsky. Onhan oikein ja kohtuullista, että jokainen suonentykytys, jokainen ajatus, voimamme, mielemme, ajatuskykymme, ruumiimme, sielumme, elämämme kuuluvat Herralle ja ovat joka hetki hänen käytettävänään. Ei ainoakaan hetki elämässämme saa kulua ilman, että me ikävöiden, rakkaudessa katsomme häneen kysyen hänen tahtoaan ja mielisuosiotaan voidaksemme seurata hänen ohjaustaan. Jumalan kuvan mukaan luoduille olennoille se kuuluu. Ja sanat: »rakasta Herraa Jumalaasi koko sydämestäsi ja koko sielullasi jo koko voimallasi ja koko mielelläsi», sisältävät juuri tämän.

Rakasta Jumalaa koko sydämestäsi merkitsee, että sinun tulee rehellisesti, teeskentelemättä todella rakastaa häntä, niin että hän on sydämessäsi se, jonka rinnalla kaikki muu himmenee ja johon kaikki harrastuksesi kohdistuvat. Tiedämmehän, että ihminen on niin luotu, ettei hän koskaan samalla kertaa voi rakastaa yhtä paljon kahta eri olentoa, vaan jompikumpi on etusijalla, kuten Jeesus sanoo Matt. 6: 24:ssä. Juuri tänä sydämesi rakkaimpana esineenä, jota eniten ajattelet, jota syvästi halajat ja jossa riiput kiinni, tahtoo Herra Jumala itse olla. Sanat rakasta Jumalaasi koko sydämestäsi merkitsevät tätä.

Seuraavat sanat osoittavat sitten, miten me kehitymme Jumala-suhteessamme. »Koko sielullasi» merkitsee: kun rakastat Jumalaa ensin koko sydämelläsi, niin sinä myös sitten uhraat hänelle koko elämäsi, niin että oman etusi, kunniasi, nautintosi, jopa oman henkesikin pidät vähäpätöisenä hänen rinnallaan. Sana »sielu» tavallisesti tarkoittaa aistimus-elämää, siis sitä, mitä aistimillamme voimme käsittää. jos siis rakkaus maailmaan tahi omaan itseesi kiinnittää sinua, tahi kärsimyksen pelko karkottaa sinut Herran luota, niin jätä heti kaikki ja sano: »mitä kadottanenkin, mikä minua kohdanneekin, kun sinä vain omani olet, en mistään maan päällä huoli.»

Edelleen sanotaan tunnussanassamme »koko voimallasi», siis, että käytät kaikki kykysi joka hetki hänen palvomiseensa ja palvelukseensa. Samaten tulee ajatustesi, mielikuvituksesi, tunteesi liikkua Jumalassa. Silmäsi näkevät, korvasi tarkkaavat yksinomaan sitä, mikä kuuluu Jumalalle. Suusi tahtoo alituisesti hänestä puhua ja kätesi tahtovat palvella häntä.

Lopuksi, rakasta Jumalaa koko mielelläsi. Tämä rakasta koko mielelläsi puhuu rakkauden huolehtivaisuudesta. Siitä mielestä, joka etsii keinoja, miten parhaiten voisi miellyttää ja palvella rakastamaansa olentoa. Hän ottaa selvää rakastettunsa haluista ja mielisuosiosta. Ja se, joka miellyttää tätä, on hänenkin mielestään oikeinta, parasta ja miellyttävintä. Joka siis rakastaa Jumalaa koko mielellään, hänellä on Jumalan mielisuosio ojennusnuorana, joka määrää, Mikä hänelle on hyvää, oikeata ja mieluista.

Silloin kaikki, minua kohdanneet, Jumalan lähettämät koettelemukset, olkoonpa, että ne itsessään ovat katkerat, tulevat minulle rakkaiksi ja kallisarvoisiksi, koska rakas Jumala niin tahtoo. Mieleni muuttuu niin, että mielelläni kärsin. Joka rakastaa koko mielellään, ei rakasta pakosta eikä käskystä. Jos sinun on vaikeata ja vastenmielistä tehdä jotakin Jumala hyväksi, tai kärsiä hänen nimensä tähden, silloin et rakasta Jumalaa koko mielelläsi.

Sinun tulee rakastaa Jumalaa niin, että Jumalan lähettämät vastoinkäymiset, jotka itsessään ovat sinulle katkerat, (menetät esim. sinulle rakkaimman olennon maan päällä, maallinen onnesi särkyy, tahi hyvä nimesi, kunniasi sinulta riistetään), kuitenkin hänen tähtensä tulevat sinulle rakkaiksi ja kallisarvoisiksi. Sen sisältävät nämä sanat rakasta Jumalaa koko mielelläsi. Miten voisimmekaan rakastaa Jumalaa koko mielellämme, emmekä kuitenkaan rakastaisi sitä, johon hänellä on mielisuosio. Kuinka olisivat hänen käskynsä meille vastenmieliset. Kuinka olisimme vastahakoiset kärsimään, jos hän niin tahtoo. Jos todella rakastat Jumalaa koko sydämestäsi, koko sielullasi ja koko mielelläsi, niin on sinulle silloin rakasta kaikki, johon hänellä on mielisuosio, olkoonpa se sitten suloista tahi katkeraa, kunhan vain hänen tahtonsa tapahtuu.

Oi, Herra Jumala, joka olet rakkauden lähde, ja olet meitä rakastanut iankaikkisella rakkaudella. Sinä pyydät meiltä kokonaista sydäntä. Minun täytyy taas tunnustaa, etten ole rakastanut sinua yli kaiken enkä lähimmäistäni, niin kuin itseäni. Olen siis rikkonut sinun pyhän tahtosi ja ansainnut kuoleman. Mutta rakas Poikasi on minun syntieni tähden kuollut ja minunkin puolestani kaiken vanhurskauden täyttänyt. Opeta minua Henkesi kautta tämä uskomaan. Anna minulle uusi sydän, joka sinua rakastaa, kiittää ja kunnioittaa! Amen.