Kuinka suloista onkaan katsella iankaikkisuuteen

[rita4]

Kun Raamattu antaa meille mahdollisuuden aavistaa jotakin iankaikkisesta elämästä, siis siitä, mitä ei silmä ole nähnyt eikä korva kuullut eikä ole tullut yhdenkään ihmisen mieleen, niin se käyttää kuvia tai puhuu kielteisesti.

Kielteinen kerronta tarkoittaa tässä yhteydessä sitä, että Raamattu ilmoittaa, mitä tästä maailmasta ei siirry iankaikkiseen elämään.

Tässä suhteessa suuri pääasia on, että taivaassa ei ole syntiä.

Sellaista tilannetta voin tuskin ajatella ilman, että sydämeni liikuttuu. Vilpittömälle sielulle ei mikään ole niin raskasta ja tuskallista kuin synti.

Synnistä johtuva suru on uskovan varsinainen ja suurin suru. Siitä kristitty ei pääse vapaaksi niin kauan kuin hän on täällä maan päällä. Uskova saa uskoa saaneensa syntinsä täydellisesti anteeksi Jeesuksen tähden, niin että Jumala on pyyhkiyt kaiken pois ja heittänyt unohduksen mereen. Silti synnistä johtuva suru ei koskaan lakkaa uskovan sydämessä. Se päinvastoin tulee syvemmäksi ja tuskallisemmaksi mitä lähempänä Kristuksen ristiä ihminen elää. Mitä lähempänä Jeesusta olemme, sitä raskaammalta tuntuu, että rikoimme kallista Vapahtajaa vastaan.

Uskova kärsimystoverini! Tulee päivä, eikä se ole kaukana (!), jolloin sinä saavutat sen, mitä toivot: Voit elää synnittömänä. Silloin et enää saastuta itseäsi, et enää loukkaa lähimmäistäsi, et enää haavoita Vapahtajaasi synneilläsi.

Synti on poissa. Kaikki synnin seuraukset on poistettu. Ei ole enää väsymystä eikä sairautta, ei mitään surua, ei mitään huokausta. Ei ole enää kiusauksia, ei tappioita, ei vaaraa langeta.

Täällä maailmassa tunnemme kiusausten hirvittävän voiman, sitä enemmän, mitä kauemmin elämme. Pelkäämme ja vapisemme itsepetosta, mutta turvaudumme armoon. Minkähänlaista sitten on, kun viimeinen vaara on poistettu ja kun meille on annettu iankaikkinen elämä iankaikkisiksi ajoiksi.

Silloin olemme vihdoin päässeet lepoon. Sitä Raamattu tarkoittaa kun se puhuu ”sapatinlevosta”, joka Jumalan kansala on edessään. Kuinka suloista onkaan väsyneen pyhiinvaeltajan katsella eteenpäin odottaen tuota ikuista lepoa.

Ole Hallesby (1879-1961). Norjalainen teologian opettaja, julistaja ja kirjailija.
Otteita kirjasta De sidste ting, 1929, (suom. Viimeiset ajat, 1938).

[rita4]

Kun Raamattu antaa meille mahdollisuuden aavistaa jotakin iankaikkisesta elämästä, siis siitä, mitä ei silmä ole nähnyt eikä korva kuullut eikä ole tullut yhdenkään ihmisen mieleen, niin se käyttää kuvia tai puhuu kielteisesti.

Kielteinen kerronta tarkoittaa tässä yhteydessä sitä, että Raamattu ilmoittaa, mitä tästä maailmasta ei siirry iankaikkiseen elämään.

Tässä suhteessa suuri pääasia on, että taivaassa ei ole syntiä.

Sellaista tilannetta voin tuskin ajatella ilman, että sydämeni liikuttuu. Vilpittömälle sielulle ei mikään ole niin raskasta ja tuskallista kuin synti.

Ilm. 21:
1 Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan; sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet, eikä merta enää ole.
2 Ja pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, minä näin laskeutuvan alas taivaasta Jumalan tyköä, valmistettuna niinkuin morsian, miehellensä kaunistettu.

3 Ja minä kuulin suuren äänen valtaistuimelta sanovan: "Katso, Jumalan maja ihmisten keskellä! Ja hän on asuva heidän keskellänsä, ja he ovat hänen kansansa, ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa;
4 ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt."

5 Ja valtaistuimella istuva sanoi: "Katso, uudeksi minä teen kaikki". Ja hän sanoi: "Kirjoita, sillä nämä sanat ovat vakaat ja todet".
6 Ja hän sanoi minulle: "Se on tapahtunut. Minä olen A ja O, alku ja loppu. Minä annan janoavalle elämän veden lähteestä lahjaksi.
7 Joka voittaa, on tämän perivä, ja minä olen oleva hänen Jumalansa, ja hän on oleva minun poikani [tyttäreni].

8 Mutta pelkurien ja epäuskoisten ja saastaisten ja murhaajien ja huorintekijäin ja velhojen ja epäjumalanpalvelijain ja kaikkien valhettelijain osa on oleva siinä järvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa; tämä on toinen kuolema."

Kun tuota luin niin sydämelleni nousi tuo Raamatunpaikka, joka on niin ihana ja siunaava.

Kun luemme Raamattua, niin meille aukeaa kuin hengellisten silmiemme eteen mielikuva taivaasta ja sen ihanuudesta, siitä kaikesta, mikä siellä meitä odottaa. Minua se ainakin kuin kiehtoo ajatus siitä, ettei siellä enää ole näitä kipuja ym ikävää, eikä levotonta sydäntä, koska Jumalan Rauha hallitsee ja vallitsee siellä, ja on vain pelkkää iloa ja tosi hyvä olla ja saa elää iankaikkisesti. Se kun ei sit enää lopukkaan kuolemaan, koska kuolema on jo voitettu Jeesuksen Kristuksen nimen, ristin työn, sekä verensäkin kautta, ja voitto on saatu. Enää ei kuolemaa tule, vaan, kun uskovan sielu siirtyy odottamaan lopullista voittoa ja elämää paratiisissa, niin uskon, ettei ja tiedänkin jo, ettei meitä enää tuomita, niin kuin ilman Jeesusta eläneet tuomitaan kadotukseen tekojensa mukaan. Me olemme saaneet siitä tuomiosta vapautuksen Jeesuksen nimessä, sekä ristilä vuotaneessa sovintoveressään.

Niinpä, se kielteinen kerronta puhuu vain siitä, mitä ei kukaan voi ottaa mukaansa taivaaseen ja yksi asia on,joka ei todellakaan sinne pääse ja sehän on tietenkin synti, joka tahraa sen sydämen, joka synnissä elää ja sitä harjoittaa. Raamatussa on monia, siis tosi paljon kohtia, joista näemme ja varmastikin ymmärrämmekin sen; Mikä on Jumalamme silmissä syntiä, ja joka sitä harjoittaa, niin sellainen ei peri taivasten valtakuntaa, jos ei nöyrry parannukseen. Ei siis rakastuta maailmaan ja sen tarjontaan, houkutuksiinkaan, vaan olkoon sydämemme joka hetki täynnä odotusta, että; milloinka pääsemme vihdoinkin kotiin Isän luokse, näkemään Rakkaan Jeesuksemme kasvotkin. :wink:

Niinpä, kyllä sitä sydän suree ja itkeekin, kun sitä syntiä saattaa sittenkin tulla tehtyä, sillä ei ole yhtä ainoaa uskovaa, joka ei joskus sortuisi tekemään syntiä. Kyllähän se silloin tuo ison huolen sydämeen, kun tietää, ettei niin saisi tehdä, tapahtua, ja mieli murtuu ja suree, kun oli jälleen niin heikko ja sortui synnin tekoihin. Mutta ei hätää mitään, sillä meillä on Armahtaja ja syntiemme Sovittaja Jeesus Kristus, joka kyllä antaa kaikki synnit anteeksi; niitä katuvalle. Haluathan aina tehdä parannusta synneistäsi, olivatpa ne sitten pieniä, salaisia, julkisia, tai liian isoja uskoaksesi niitä enää saavasi edes Herraltasi anteeksi. Kyllä Hän armahtaa ja antaa anteeksi katuvalle ja surevalle sydämelle, niin kuin seuraava Raamatunpaikka selvästi sen osoittaakin.

Miika 7:19 Hän armahtaa meitä jälleen, polkee maahan meidän pahat tekomme. Kaikki heidän syntinsä sinä heität meren syvyyteen.

Synnistä johtuva suru on uskovan varsinainen ja suurin suru. Siitä kristitty ei pääse vapaaksi niin kauan kuin hän on täällä maan päällä. Uskova saa uskoa saaneensa syntinsä täydellisesti anteeksi Jeesuksen tähden, niin että Jumala on pyyhkiyt kaiken pois ja heittänyt unohduksen mereen. Silti synnistä johtuva suru ei koskaan lakkaa uskovan sydämessä. Se päinvastoin tulee syvemmäksi ja tuskallisemmaksi mitä lähempänä Kristuksen ristiä ihminen elää. Mitä lähempänä Jeesusta olemme, sitä raskaammalta tuntuu, että rikoimme kallista Vapahtajaa vastaan.

Uskova kärsimystoverini! Tulee päivä, eikä se ole kaukana (!), jolloin sinä saavutat sen, mitä toivot: Voit elää synnittömänä. Silloin et enää saastuta itseäsi, et enää loukkaa lähimmäistäsi, et enää haavoita Vapahtajaasi synneilläsi.

Synti on poissa. Kaikki synnin seuraukset on poistettu. Ei ole enää väsymystä eikä sairautta, ei mitään surua, ei mitään huokausta. Ei ole enää kiusauksia, ei tappioita, ei vaaraa langeta.

Täällä maailmassa tunnemme kiusausten hirvittävän voiman, sitä enemmän, mitä kauemmin elämme. Pelkäämme ja vapisemme itsepetosta, mutta turvaudumme armoon. Minkähänlaista sitten on, kun viimeinen vaara on poistettu ja kun meille on annettu iankaikkinen elämä iankaikkisiksi ajoiksi.

Silloin olemme vihdoin päässeet lepoon. Sitä Raamattu tarkoittaa kun se puhuu ”sapatinlevosta”, joka Jumalan kansala on edessään. Kuinka suloista onkaan väsyneen pyhiinvaeltajan katsella eteenpäin odottaen tuota ikuista lepoa.

Tämä koskettava laulu lopuksi; Synnit poissa, autuutta oi - Sirkka-Liisa Kosonen, Daniela Penttilä & Tino Portnoj