Muutummeko Herramme kuvan kaltaisuutta kohti?

[rita4]

Tänään, kun olin tuolla lenkillä sessuni kanssa ja puhuttelin ensin erästä nuorta miestä, jonka morsmaikku lähti toisen miehen matkaan ja olen tullut kuin tukihenkilöksi hänelle, vaikka emme puhukaan morsiammestaan mitään, vaan kaikesta maan ja taivaan välillä. Sitten siihen jo tuli skootterilla miehenikin siskon pojaltaan, kun kotiutui sieltä. Ja kohta tuli kävellen eräs mies kylältämme ja jäi jutteleen..

Noh mä oon sellanen rämäpää kuin oon ja vaikka tää kylän mies olikin pienessä tuiskeessa, niin en antanu sen näkyä, siis etten tykkää humalaisista. Juteltiin siinä ja lopulta kylänmies lähti jatkaan matkaansa, ja mieheni kotiinpäin ja minä jatkoin koiran kanssa lenkkiäni, jne.. Niin jonkin ajan kuluttua mieheni soittaa minulle ja kertoo iloinneensa ja ihmetelleensä, miten olen aina niin iloinen ja reipas, hyväntuulinen...HM..Olenko?

Se alkoi puhutella minua tosi paljon, koska olin juuri ennen lenkille lähtöäni ollut ristin jurella rukouksessa, kun oli niin raskas ja vaikea olla, kun mieleeni nousivat lasteni, miniäni, vävyni, sisarusteni, mieheni siskon pojan perh käytös minua kohtaan. Siinä ei ollut hallleluja huutoja,että: olempas minä hyvä ja hurskas uskova, ei! Vaan tuskaa, murhetta, kyyneleitä, jopa meinas jo mennä itsesäälinkin puolelle..Tuntui kuin minua rangaistaisiin jostain hyvinkin pahasta..

Niin tuntui uskomattomalta, että minusta näkyisi ulospäin minkäänlaista iloa ja reippautta, hyväntuulisuutta, tms..minullahan on niin raskas olla sisäisesti kaikkien taakkojeni kanssa ja takia, joten ...Mutta koin miten kuin Herra vahvisti minua ja sanoi, että: "ne vaikeuteni ja tuskani eivät ole saaneet minua kuitenkaan katkeroitumaan, vaan tahdon ne jättää aina ristille ja siksi vapaudun niistä, kun tuon ne kaikki rukouksessa Jeesukseni kannettavaksi. Koska Jeesus tahtoo auttaa minua ja vapauttaa murheistani!"

Ja koin, että on hyvä tuoda tämäkin asia esille, niin että sinä, joka nyt olet murhemielin ja unohdettuna, hylättynä, valheiden takia erotettu rakkaistasi, tms.. Niin juokse kiiruusti Golgatan verisen ristin juurelle ja huuda Jeesusta auttamaan sinua, antamaan syntisi anteeksi, sekä vapauttamaan sinutkin kaikista niistä asioista ja murheistasi, jotka vievät mielesi maahan ja ahdistavat, taakoittavat, tms...

Minulla ei ole mitään tarvetta koroittaa itseäni, ei todellakaan, ei pidä käsittää minua väärin, sillä en kehu uskoani, taitoani mennä rukoukseen, saada sanoja taivaasta, tms, EI! Mutta jos jotain olen alkanut, huom; Alkanut oppia uskossa oloaikanani, niin se on juuri se apu, jonka saan ja saamme taivaasta jos vain juoksemme sinne verisen Golgatan ristin juurelle polvilleen mennen ja pyytäen apua, voimaa, viisautta, anteeksi antavaa mieltä, sekä tietenkin itsellemmekin; syntejämme anteeksi, jne.. Ja saamme nousta siitä varmoina, että rukouksemme on kuultu ja voimme luottavaisin mielin jatkaa päiväämme, touhujamme..

Mutta jos emme suostu menemään ristin juurelle rukoukseen, niin se on aivan sama kuin antaisimme viholliselle luvan jatkaa kiusaamistamme, koska senhän se kuitenkin silloin tekee ja saa meidät epätoivoisiksi ja ihminen kun on sellainen, että hyvinkin äkkiä kärpäsestä tuleekin härkänen. Niin myöskin niiden ongelmiemme ja surujemme, kipujemme, ym kanssa jos emme vie niitä verellä pestäviksi ja puhdistettaviksi, sekä ole avoimia, niin kuin pienet lapset ovat avoimia (ainakin useimmiten) vanhemmilleen. Siksi onkin turvallista juosta, tai kävellä, kunhan vain menemme sinne ristin suuntaan ja juurelle asioinemme ja tahdomme muuttua, kuolla itsellemme ja elää ja olla Herramme käytössä; omanaan!

2. Kor. 3:17-18
Sillä Herra on Henki, ja missä Herran Henki on, siinä on vapaus. Mutta me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen, niinkuin muuttaa Herra, joka on Henki.

[rita4]

Tänään tässä jälleen mietin sitä; millaisen kuvan itsestämme annamme? Näkyykö meissä Kristuksen rakkaus ja aistiiko ihmiset meissä olevan Kristus tuoksun? Sitähän ainakin itse toivoisin, mutta onko se niin?

Eilen mietin, kun tuolla kävelin ja katselin kyntöjä, sekä kylvettyjä peltoja, että: miten se on meidän ihmisten laita, kun Herra haluaa syväkyntää meitä syvältä ja silloinhan se tietenkin sattuukin samalla. Vai haluammeko me Herran vain pikkasen piikkiäeksellä rikkovan pintaa ja sitten siihen kylvävän uuden siemenen? Sillä olen katsellut, kun maanviljelijät saattavat vain kuin rikkoa maan pinnan ja siihen sitten kylvävät siemenen.. En ole koskaan uskonut sen toimivan oikein. Toki siitäkin nousee vilja, mutta rikkakasvitkin nousee ja ei se oikein mee, kun sillai toimitaan. Mutta kun kynnetään maa, niin se menee syvältä ja maa kääntyy ja kaikki nousee pintaan, kun se äestetään ja karhitaan, ennen kuin se voidaan laittaa kylvökuntoon.

Nykytyylillä se on sitä, kun vain pikkasen karhastaan pintaa, niin ettei kärsitä/haluta edes; kaiken esiin tulemista ja sen voisi kuin mieltää uskovan elämässä siksi kun Jeesus vain pikkasen karhasee pinnalta, mutta ei tee syväkyntöä, niin sinne syvälle sydämeen jää paljon sellaista joka pitäisi tuoda ja tulla päivänvaloon ja paljastua, puhdistaa, muuttua/ muuttaa,.. Ja uskon että uskonelämä ja kylvön jälki silloin näkyy ihan eri tavalla viljassa, kuin jos perustus tehdään oikein ja kunnolla, sattui mitä sattui.. Olikos se jokin laulu, että: Kivun jälkeen tulee uutta ja parempaa.."

Sitten mietin myöskin sitä, kun meidät nollataan heti, jos uskallamme sanoa jotain hyvää itsestämme. Hyvin äkkiä sanotaan, että: nyt sillä omakehu haisee ja taas se itse itseänsä siinä vain koroittaa. No joo, onhan se tietty sitäkin.. Mutta ei Herra halua meidän olevan sellaisia jotka elämme vain namaa mutrussa, kurjina, pää painuksissa, tai koskaan edes itsessämme mitään hyvää näkemättä, tai ei ainakaan ääneen sitä uskalleta sanoa.. Koska pelkäämme että joku alkaa moittia, kun aina vain itseään koroittaa ja kehuu.

Mutta, mutta rakkaat ystävät...Sehän kertoo heikosta, tai huonosta itsetunnosta, koska minusta me saamme sanoa joskus aina jotain hyvääkin itsestämme silti itseämme sen kummemmin koroittamatta tai kehumatta. Ei Jumala minusta halua meidän elävän murheessa, vaan iloisina ja onnellisina, Herraamme paljon tarvitsevina. Ei se ole itsensä koroittamista, jos uskaltaa sanoa itsestään myöskin hyvää ja iloita siitä, kun on osannut tehdä jotain oikein, tai hyvää. Ilo Herrassa on teidän väkevyytenne sanoo Jumalan Sana. Kyllä ihmiselämään mahtuu jo muutenkin niin paljon surua ja murhetta, kipua, että on vain hyvä kun uskaltaa nostaa päänsä, haluaa katsoa ristille ja Jeesukseen ja silti iloita kun on saanut taivaasta voimaa tehdä, tai sanoa jotain joka on tuottanut ehkä iloa jollekin, tai ainakin itselleen.

On voinut olla sairaan vierellä, köyhää auttaa, sanoa jotain rohkaisevaa ja lohdullista murheelliselle, tai vain olla hiljaa lähellään, tukenaan, tms..Tilanteita on äärettömästi, joissa voimme olla omana itsenämme se taivaan tuoksu, tai rakkaus kirje Jumalalta lähimmäisellemme, jolla on vaikeaa. Tai joku on saattanut ilhaduttaa meitä, kun on ollut vaikeaa, tai kamalan paha olla, tms..Uskovan elämä on jatkuvaa muuttumista, sekä suostumista Herramme tahtoon, oman tahdon laittaen ristille..

Laitan vielä Hannan laulun ja lueppa siellä alapuolella oleva kirjoituskin kokonaisuudessaan. Hanna Ekola - Ylitse merten

[rita4]

Tuossa lueskelin noita jo aika vanhoja kirjoituksiani. Jotain niistä vieläkin muistan, toki.. Mutta tuo otsikko alkoi puhutella minua: Muutummeko Herramme kuvan kaltaisuutta kohti?

Olenko minä muuttunut yhtään näiden lähes tulkoon 36 uskossa olovuoteni aikana? Näkyykö minussa, tai aistiiko uskomattomat ihmiset minussa Jeesuksen rakkautta, kaltaisuutta? Olenko yhä se sama kuin just uskoontultuanikin, vain uskonnollinen? Sillä sitähän minä olin ja elin siinä harhaluulossa uskoontulooni asti, että oisin jo ollut uskossa elävä. Mutta yksi minulta kuitenkin puuttui puheistani ja elämästänikin ja se oli Jeesus nimi, turvautuminen Jeesukseen. Minulla oli vain pelkästään Jumala. Niin kuin valitettavasti olen huomioinut romaani ystävienikin puhuvan vain pelkästään Jumalasta, ei Jeesuksesta?

2. Kor. 3:
1 Alammeko taas suositella itseämme? Vai tarvinnemmeko, niinkuin muutamat, suosituskirjeitä teille tai teiltä?
2 Te itse olette meidän kirjeemme, joka on sydämeemme kirjoitettu ja jonka kaikki ihmiset tuntevat ja lukevat.
3 Sillä ilmeistä on, että te olette Kristuksen kirje, meidän palvelustyöllämme kirjoitettu, ei musteella, vaan elävän Jumalan Hengellä, ei kivitauluihin, vaan sydämen lihatauluihin.
4 Tämmöinen luottamus meillä on Kristuksen kautta Jumalaan;
5 ei niin, että meillä itsellämme olisi kykyä ajatella jotakin, ikäänkuin se tulisi meistä itsestämme, vaan se kyky, mikä meillä on, on Jumalasta,
6 joka myös on tehnyt meidät kykeneviksi olemaan uuden liiton palvelijoita, ei kirjaimen, vaan Hengen; sillä kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi.
........................................................................
17 Sillä Herra on Henki, ja missä Herran Henki on, siinä on vapaus.
18 Mutta me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen, niinkuin muuttaa Herra, joka on Henki.

Tänä aikana on sydämelläni ollut yhä vahvemmin se halu, että minä voisin olla enemmän Kristuksen kuvan kaltainen ja kuin Kristus tuoksu ihmisten keskuudessa, tuoda sitä iloa ja valoa ihmisten elämään, kertoa; kuka Jeesus oikeasti on, jne..

Mutta kuinka tulla Kristuksen kuvan kaltaisuutta kohden, muuttua erilaiseksi sekä palavammaksi Herrassamme, ja Hänen omanaan, olla Hänen käytössään, täyttyä Pyhällä Hengellä, siis: uudistua uskossamme, joka päivä elää parannuksessa, jne. Vaikka nykyään etsitään itselle, siis lihalle kaikkea mukavaa (on joogaa ym väärää sielullisuutta), fiiliksiä, korvasyyhy saarnaajia, jne.. Niin sillai ei kenenkään usko kasva eikä vahvistu yhdelläkään uskoon tulleella, ei.

Nyt on vielä armon ja pelastuksen päivä. Tänään me vielä voimme päättää korjata tilanteemme ja mennä päättäväisesti sinne verilähteelle Golgatan ristin juurelle, Jeesuksen eteen tekemään totta, haluten muuttua, kuolla itsellemme, sekä maailman tarjonnalle, kieltäytyä enää menemästä väärien opettajien kokouksiin, tai käsien alle saamaan ehkä jopa mahdollisesti itseensä väärän hengenkin, tms..Kaikki kun on mahdollista, kun ei pysytä vakaasti siinä, minkä ymmärrämme Herrammekin tahdoksi. Ristinsä eteen polvistuen tuomme itsemme Hänelle; autettavaksi, sekä siunattavakseen. Mitään parempaa et voi koskaan saada elämääsi, sydämeesi, kuin halun, tarpeen viipyä lähellä Herraa Jeesusta päivittäin, sekä hetkittäinkin, ja mitä useammin, niin sitä paremmin uskosikin kasvaa, sekä vahvistuu elämään Isämme Jumalan tahdonkin mukaan.

Laitanpa vielä tämän Raamatunpaikan tähän;

2. Kor. 5:
1 Sillä me tiedämme, että vaikka tämä meidän maallinen majamme hajotetaankin maahan, meillä on asumus Jumalalta, iankaikkinen maja taivaissa, joka ei ole käsin tehty.

2 Sentähden me huokaammekin ikävöiden, että saisimme pukeutua taivaalliseen majaamme,
3 sillä kun me kerran olemme siihen pukeutuneet, ei meitä enää havaita alastomiksi.

4 Sillä me, jotka olemme tässä majassa, huokaamme raskautettuina, koska emme tahdo riisuutua, vaan pukeutua, että elämä nielisi sen, mikä on kuolevaista.
5 Mutta se, joka on valmistanut meidät juuri tähän, on Jumala, joka on antanut meille Hengen vakuudeksi.

6 Sentähden me aina olemme turvallisella mielellä ja tiedämme, että, niin kauan kuin olemme kotona tässä ruumiissamme, me olemme poissa Herrasta;
7 sillä me vaellamme uskossa emmekä näkemisessä.

8 Mutta me olemme turvallisella mielellä ja haluaisimme mieluummin muuttaa pois ruumiista ja päästä kotiin Herran tykö.
9 Sentähden me, olimmepa kotona tai olimmepa poissa, ahkeroitsemme olla hänelle mieliksi.

10 Sillä kaikkien meidän pitää ilmestymän Kristuksen tuomioistuimen eteen, että kukin saisi sen mukaan, kuin hän ruumiissa ollessaan on tehnyt, joko hyvää tai pahaa.
11 Kun siis tiedämme, mitä Herran pelko on, niin me koetamme saada ihmisiä uskomaan, mutta Jumala kyllä meidät tuntee; ja minä toivon, että tekin omissatunnoissanne meidät tunnette.

Auta Herra mua kulkemaan tietäsi