Olemmeko rauhan tekijöitä?

[rita4]

Aki Miettinen

"Kunnia Jumalalle korkeudessa ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto." Tästä useimmat kristityt kuulevat vain alkuosan - ja senkin lähinnä joulun aikaan. Ei niin, etteikö meillä olisi sijaa rauhalle puheissamme ja rukouksissamme. Mehän tervehdimme toisiamme Jumalan Rauhalla ja laulamme mielellämme rauhasta, joka on kuin virta elämässämme.

Ei rauhassa Jumalan kanssa ole mitään väärää tai epäraamatullista. Arvostan omaa rauhaani Jumalan kanssa suuresti. Ongelma on siinä, että me ajattelemme ja puhumme rauhasta hyvin suppeassa merkityksessä. Ts. rauha meidän kielenkäytössämme ei välttämättä merkitsekään sitä, mitä se Raamatussa alkujaan merkitsee. Tämä koskee varmasti monia muitakin Raamatun sanoja kuten rakkaus, ilo, onni jne, joiden merkityssisältö tänään nousee meitä ympäröivästä kulttuurista eikä Raamatusta.

Meidän kielenkäytössämme "rauha" merkitsee yleensä pelkästään yksilön omakohtaista kokemusta. Rauha on sisäistä tasapainoa, levollisuutta, hyviä tunteita, puhdasta omaatuntoa, joka puolestaan on seurausta Jumalan anteeksiannosta. Emme voi eikä meidän tulekaan kieltää näiden asioiden merkitystä uskovan elämässä.Mutta jos rauha jää ainoastaan persoonalliseksi hyvän olon tavoitteluksi, niin silloin kristillinen usko tarjoaa vain hieman enemmän kuin monet nykyajan muoti-ilmiöt rentoutustekniikkoineen.

Raamatullinen rauha on erottamaton osa evankeliumin julistusta, ei siitä irrallaan oleva. Jos evankeliumi ei sisällä rauhan tekemistä, ts. sovitusta, silloin evankeliumi parantaa ihmisen sielun, mutta ei ihmissuhteita. Silloin voidaan uskoa ilman uskosta syntyviä tekoja, voidaan puhua uskosta elämättä sitä todeksi. Sillä, miten ymmärrämme sanan rauha, "shalom", merkityksen, on siis tärkeä vaikutus koko uskonelämällemme.

Rauha Vanhassa testamentissa

"Shalom", normaalisti käännettynä sanalla rauha, esiintyy Vanhassa testamentissa yli 300 kertaa. Sanaa käytetään useissa erilaisissa asiayhteyksissä ja sillä on hyvin laaja merkityssisältö. Sitä käytetään mm. muodollisena tervehdyksenä kuvaamaan Jumalan ja Hänen kansansa välistä liittoa. Raamatullinen rauha tarkoittaa paljon enemmän kuin vain sodan tai konfliktin poissaoloa ja se sisältää myös muuta kuin sisäisen, henkilökohtaisen kokemuksen.

"Shalom" merkitsee kokonaisvaltaista hyvinvointia, terveyttä, onnellisuutta, taloudellista turvallisuutta, tasapainoisia ja rauhallisia naapuruussuhteita, oikeudenmukaisuutta, taloudellista yhdenvertaisuutta, yhteiskunnallista yhdenvertaisuutta, hengellistä tasapainoisuutta, sielun rauhaa jne.

Vanhasta testamentista voimme löytää ainakin seuraavat rauhaa koskevat kokonaisuudet:

- Rauha on Jumalan suunnitelma ihmistä varten. (3. Moos. 26:3-10, 4. Moos. 6:24-26)

- Rauha ja pelastus merkitsevät samaa. (Ps. 119:165, Jes. 32)

- Rauha löytyy suhteissa lähimmäisiin, kun etsimme heidän parastaan. (Jer. 29:7, Ps. 34:12-15)

- Rauha sisältää oikeudenmukaisuuden, ja Jumalan lasten tulisi aktiivisesti vaalia sitä. (Jer. 6:14, Jes. 32:16-17)

- Shalom on Jumalalle tärkeämpää kuin vain Hänen palvontansa. (Aam. 5:21-24)

- Uusi liitto Jumalan ja ihmisten välillä tulee olemaan Rauhan liitto. Jumalan kärsivä Palvelija on Rauhan Ruhtinas. (Jes. 2:1-4, Miika 4:1-4)

Toisin sanoen Vanhan testamentin "shalom"-sanan sisällöllä on monia huomionarvoisia merkityksiä tämän päivän uskoville. Alla muutamia niistä:

- Rauha on keskeinen asia pelastuksessa. Se on Jumalan kansan ensisijainen päämäärä ja tavoite.

- Rauha on tila, joka heijastuu ihmissuhteissa, ei vain yksilön sydämen sisäinen tila.

- Jumala odottaa kansansa osallistuvan rauhan luomiseen ja ylläpitämiseen.

On syytä huomata, että Vanhassa testamentissa "shalom" koskee vain Jumalan liitossa olevia ihmisiä. Missä rauha ja rauhaan pyrkiminen hylättiin, siellä vallitsi Jumalan viha tai Jumala ei ollut läsnä. Tämä on ymmärrettävä, jotta kutsu sotaan liiton ulkopuolella olevia vastaan asettuu oikeaan suhteeseen Jeesuksen opetuksen kanssa.

Jeesus rauhantuojana

Vanhan testamentin profeetat katsoivat tulevaisuuteen odottaen Messiasta, joka tuo rauhan sanan koko merkityksessä ja perustaa rauhan valtakunnan.

Luoda ja tuoda rauha oli Jeesuksen toiminnan keskeinen vanhatestamentillinen sisältö ja tarkoitus.

Evankelistoista Luukas kertoo niistä henkilöistä, jotka odottavat Messiasta. Hän mainitsee kaksi, Simeonin ja Hannan. Jeesuksen tuleva äiti Maria iloitsee luvatusta Messiaasta, joka korottaa alhaiset ja täyttää nälkäiset hyvyydellään, mutta lähettää rikkaat tyhjinä pois. Johannes Kastaja käy Messiaan edellä ja julistaa taivasten valtakunnan periaatteita, jotka Kristus tulee vahvistamaan. (Luuk. 3:10-14)

Kun Jeesus aloitti julkisen toimintansa, Hän esitteli itsensä Vanhan testamentin rauhantuojana. "Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan evankeliumia köyhille; hän on lähettänyt minut saarnaamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen, saarnaamaan Herran otollista vuotta". Ja käärittyään kirjan kokoon hän antoi sen palvelijalle ja istuutui; ja kaikkien synagogassa olevien silmät olivat häneen kiinnitetyt. Niin hän rupesi puhumaan heille: "Tänä päivänä tämä kirjoitus on käynyt toteen teidän korvainne kuullen".[(Luuk. 4:18-21)

Jeesuksen toiminta oli rauhan tuomista sanan laajassa vanhatestamentillisessa merkityksessä. Jeesus paransi kokonaisvaltaisesti ruumiin, sielun ja hengen alueilla. Hän opetti rakastamaan vihollisia, siunaamaan niitä, jotka kiroavat. Hänen vertauksensa tulevasta tuomiosta, Matt. 25, teroittaa, että keskeinen kysymys on, miten olemme suhtautuneet lähimmäisiimme.

Jeesuksen toiminnassa kutsu parannukseen ja sovintoon ovat toisistaan erottamattomia. Parannus ei ole aito ilman sovintoon, ts. rauhaan, pyrkimistä. Toisaalta sovintoon pyrkiminen on tehotonta ilman parannuksen tekoa eli meidän on käännyttävä omasta itsestämme Jumalan puoleen ja sen seurauksena lähimmäistemme puoleen.

Alkuseurakunnan toiminta

Voimakkain todiste siitä, että Jeesuksen elämä ja toiminta ymmärrettiin kutsuna sovitukseen "shalom"- sanan vanhatestamentillisessa merkityksessä, on se, miten alkuseurakunta sovelsi Jeesuksen opetuksia sosiaalisesti ja teologisesti.

Juutalaisten ja pakanain sovittaminen ja sopuun saattaminen oli alkuseurakunnan suuri tavoite ja päämäärä. Apostolien teot kertovat, kuinka vaikea tämä tehtävä oli ja kuinka tosissaan ensimmäiset kristityt sen ottivat.

Uuden testamentin kirjoittajat puhuvat Jumalasta ja Jeesuksesta sovituksen termein. Jumala on Rauhan Jumala. "Rauhan Jumala olkoon kaikkien teidän kanssanne." (Room. 15:33) Jeesus on Rauhan Herra. "Mutta itse rauhan Herra antakoon teille rauhan, aina ja kaikella tavalla." (2. Tess. 3:16).

Paavali esittää monissa teksteissään sovituksen teologian. Etenkin kolme Uuden testamentin kirjoitusta kannattaa huomioida: 2. Kor. 5:16-21, Ef. 2:11-17 ja Kol. 1:19-23. Kaikissa näissä kolmessa sananpaikassa on sama sisältö: Jumala sovittaa maailman itsensä kanssa Kristuksessa ja siitä seuraa sovinto myös ihmisten välisissä suhteissa. Tämän sovituksen viran Jumala antoi edelleen seurakunnalleen.

Toisin sanoen rauha ihmisten kesken on pelastuksen ensi hedelmä.

Sovituksen avain on se, että Kristuksessa olemme "uusia luomuksia". Tässä uudessa tilassamme on totta se, mitä Paavali kirjoittaa galatalaisille: "Te olette uskon kautta Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa. Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet. Ei tässä ole juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista: sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa."

Tämä on Paavalilla usein toistuva ajatus. Se on näkyvä seuraus pelastuksen vastaanottamisesta, osoitus uutena luomuksena elämisestä.

Tämän päivän haaste

Me elämme tänään hyvin itsekeskeisessä kulttuurissa, jossa minän oikeudet ovat keskeisesti esillä. Tämä heijastuu valitettavasti myös hengelliseen elämäämme. Matt. 18 haastaa meitä voimallisesti toimimaan sovituksen aikaansaamiseksi. Jakeen 20 lupaus: "missä kaksi tahi kolme on kokoontunut minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä" on asiayhteydellään vahvasti sidottu sovituksen viran täyttämiseen ihmissuhteissamme.

Juuri ihmissuhteet ovat ensisijaisen tärkeä merkki pelastuksen aitoudesta, pidimme tästä totuudesta tai ei. Se tarkoittaa keskinäistä rauhaa sanan laajassa merkityksessä kaikissa suhteissamme, niin seurakunnassa kuin muuallakin.

"Kristus on kuollut kaikkien edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja ylösnoussut. Sen tähden me emme tästä lähtien tunne ketään lihan mukaan; jos olemmekin tunteneet Kristuksen lihan mukaan, emme kuitenkaan nyt enää tunne. Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut. Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran." (2. Kor 5:15-18)

[rita4]

Meidän kielenkäytössämme "rauha" merkitsee yleensä pelkästään yksilön omakohtaista kokemusta. Rauha on sisäistä tasapainoa, levollisuutta, hyviä tunteita, puhdasta omaatuntoa, joka puolestaan on seurausta Jumalan anteeksiannosta. Emme voi eikä meidän tulekaan kieltää näiden asioiden merkitystä uskovan elämässä.Mutta jos rauha jää ainoastaan persoonalliseksi hyvän olon tavoitteluksi, niin silloin kristillinen usko tarjoaa vain hieman enemmän kuin monet nykyajan muoti-ilmiöt rentoutustekniikkoineen.

Raamatullinen rauha on erottamaton osa evankeliumin julistusta, ei siitä irrallaan oleva. Jos evankeliumi ei sisällä rauhan tekemistä, ts. sovitusta, silloin evankeliumi parantaa ihmisen sielun, mutta ei ihmissuhteita. Silloin voidaan uskoa ilman uskosta syntyviä tekoja, voidaan puhua uskosta elämättä sitä todeksi. Sillä, miten ymmärrämme sanan rauha, "shalom", merkityksen, on siis tärkeä vaikutus koko uskonelämällemme.

Lueskelin tätä Aki veljemme tuontia ja moniakin asioita nousi siitä mieleeni. Mutta otan vain jotakin ja mikä juuri tänä armon päivänämme; on minun sydämelläni ja mitä mietin..

Me sanomme niille, joita pidämme veljinämme ja siskoinamme, että; Rauhaa. Moni voi sen pitkään uskossa olleena sanoa jo kuin automaationa sen kummemin edes koko sanaa ajattelematta, kun se on tapana meillä..Joissakin muissa hengellisissä yhteisöissä sanotaan toisilleen, vaikka: Jumalan Rauhaa, Jumalan terve, tms..Mutta niissäkin sitä toivotetaan vain omille seurakuntalaisilleen, joita pitää siskoinaan ja veljinään, ei siis muille, eri uskonsuuntaan kuuluville.

Minä haluaisin tätä asiaa hiukan kuin herätellä miettimään, että; onko tuo sanonta meille jo uudestisyntyneille Herran omille vain hyvä tapa, merkki yhteydestä toisiin samalla tavalla uskoviin, vai onko se todellakin tullut vain jo sanojen helinäksi, emmekä ajattele sitä sen perusteellisemmin, kun toivotamme rauhaa jollekin?

Haluammeko me sanoa ... toivottamalla rauhaa jollekin, että; minun elämässäni on rauha, sydän on levollinen ja turvattu, tms? Vai onko se sama kuin maailman ihmiset huudahtavat tuntemilleen ihmisille; Morjens, terve, hei, tms...? Onko se yhtä saman tekevää, kunhan vain tavan vuoksi niin sanon...?

Pystymmekö me toivottamaan rauhaa toiselle, vaikka oma sydän on täynnä kipua ja tuskaa, on masennusta, ahdistusta, epätoivoa, vaikeuksia..? Miten on? Oletko koskaan pysähtynyt miettimään sitä?

Niin useinhan rauhan toivottamisella halutaan viestittää yhteydestä ja hyväksynnästä toista saman srk veljeä tai siskoa kohtaan..Minäkin aikoinaan osasin sen homman automaationa sen kummemin sitä edes koskaan ajattelematta, kun oli hyvä tapa tervehtiä toista uskovaa niin. Mutta nyt näinä yksin taivaltaessa vain turvaten kaikessa yhä lujemmin; Kristukseen Jeesukseen ja pois srk yhteydestä olleena olen alkanut kuin miettiä sitä, että; miksi se on monille vain kuin automaatio, hyvä tapa, ja sillä sanalla myöskin kuin valikoidaan uskovat omaan kastiinsa. Toisille sanotaan; Rauhaa, Mutta ei kaikille uskoville, ei ainakaan srk yhteydestä: Jumalan kouluun jääneille. Sillä sitähän tämä on ollut jos mitä; Jumalan henkilökohtaisessa opetuksessa olemista ja siinä juurtumista yhä tiukemmin Kristukseen Jeesukseenkin.

Olen joutunut huomioimaan miten sellaista ei pidetä enään edes uskossa olevana, jos ei käy seurakunnassa ja ei siis toivoteta rauhaakaan enään sellaiselle henkilölle, sen vuoksi. Tiedän kokemuksesta, että se satuttaa, loukkaakin, mutta sehän vain kertoo uskovien, niin "hyvinä" kuin itseään pitänevätkin, niin minusta se kertoo, sekä paljastaa todellisen rakkaus suhteensa Kristukseen, sekä toisiin erilailla eläviin uskoviinkin. Koska en puhu, enkä missään tapauksessa haluakkaan puhua ylhäältä, ei! Vaan alhaalta, rinnalta, pienenä ja pyytäen Jumalan neuvoa, ohjausta, sävyisyyttä puheisiini..

Otan vielä tuolta ylhäältä yhden pienen lainauksen jota haluan kuin painottaa ja pyytää jokaista miettimään noiden sanojen merkitystä: Omakohtaisessa uskossaan ja sydämensä asentessa, teoissa, puheissa, kirjoituksissa..

Jos evankeliumi ei sisällä rauhan tekemistä, ts. sovitusta, silloin evankeliumi parantaa ihmisen sielun, mutta ei ihmissuhteita. Silloin voidaan uskoa ilman uskosta syntyviä tekoja, voidaan puhua uskosta elämättä sitä todeksi.