Kuoleman varjon laaksossa

[rita4]

Kuoleman varjon laaksossa täällä
me kuljemme niin kuin orjakansa,
pienet ja suuret,
kantaen synnin taakkojansa.

Synnin painot harteillansa,
kuoleman polkua kulkemassa
laahustaa eteenpäin petetty kansa.

Pimeyden, kauheuden hirmutöitä
kaikkialla mustat sydämet sisäänsä sulkee.
Moni elämässään hapuillen valoa vain
etsii, huutaa tuskan ääntä,
sydämet, jotka ovat kuin jäätä.

Etsimme oikeaa tietä
mutta usein astumme samaa, väärää tietä.
Yksin yrittää ihminen selvitä,
ja voimat vain menee omalla tiellä.

Moni on pettynyt sillä tiellä
ja toivonsa heittänyt,
synnillä peittänyt.
Pimeässä harhaillen,
vangin kahleita kantaen,
huokaa moni synnin vanki.

Sydän ihmisen monet tuskat kätkee,
ja kirkkautta kaipaa tummunut tähti.
Tuli valo ihmisten pimeään,
synkkään ja tummaan iltaan.

Kuului taivaan viesti:
pelastus on tullut,
loisti Jumalan kirkas toivon tähti.
Jumalan Poika Jeesus on tullut,
pimeyden poisti ja valon toi.

Valoksi tuli maailmaan
ja toivon toi tullessaan.
Ristillä voitti pimeyden vallan
ja kukisti kuoleman sekä synnin
hirmuvallan.
Valo pimeyden voittaa,
ja armon aurinko kirkkaana koittaa.

Kuoleman varjon laakso saa jäädä,
ja ikuisen elämän kultaiset rannat
valmiina odottaa meitäkin täältä.
Kuoleman varjon kulkijaa
Kristus rakastaa.
Hän pyytää yhtä sinulta vaan:
hänkö tulla saa
sydämeesi hallitsemaan?

Ei tarkoitettu ole sinua
kuoleman tiellä kulkemaan
vaan Jumalan armosta kiittämään.
Kristus on kaikeksi tullut meille,
ettei yhdenkään tarvitse
enää astua tuhon tielle.

Kerran ainiaaksi taakse jää musta maa
ja kuoleman varjo ei seuraa kulkijaa.
Oi autuus niin suuri
ja pyhä uuden Jerusalemin muuri.

Sen katuja kerran kulkee kansa,
joka sydämessään kantaa rakkaimpansa.
Kuolema lähti ja Jumalan suuri valo,
Kointähti ikuisesti loistaa,
autuas aika kun koittaa.
Armon aurinko kirkkaana loistaa.
(Jes. 9:1-6)

Ari Tanhula