Jeesus antoi rauhan

[rita4]

Helena Lindroos

Elin nuoren ihmisen elämää ja kunnioitin uskonasioita. Elämästäni puuttui kuitenkin jotakin, ja sydämeni oli rauhaton, kunnes se löysi kestävän rauhan.

Olen kotoisin Korialta, mutta asun nyt Turussa, olen naimisissa ja toimin hoitoalalla. Tulin uskoon yli 29-vuotiaana, yli 30 vuotta sitten. Elin silloin normaalia nuoren ihmisen elämää. Olen luonteeltani vilkas, ja minulla oli paljon tuttavia mutta vähän ystäviä.

Kunnioitin Jumalaa

Lapsuudenkodissani kunnioitettiin Jumalaa. Kävin pyhäkoulussa ja kirkossa. Varsinkin kiirastorstain-illan jumalanpalvelus oli tärkeä, enkä tahtonut jäädä sieltä pois. Meitä oli viisi lasta, kaksi poikaa ja kolme tyttöä. Olen heistä keskimmäinen.

Isäni käytti paljon alkoholia, ja äitini elämä oli raskasta. Äitini varoitteli meitä alkoholin vaaroista, eikä kukaan meistä lapsista ole sitä koskaan käyttänyt.

Kunnioitin lapsuudessa opittuja uskonasioita. Veljeni tuli 1970-luvun taitteessa uskoon, ja se herätti meissä muissa monenlaisia tuntoja. Yksi asia jäi minulle mieleen: jokaisen on otettava Jeesus vastaan henkilökohtaisena Vapahtajana eläessään, ratkaisua ei voi tehdä kuoleman jälkeen.

Veljeni puhui siitä usein ja oli minusta huolissaan, kun minä elin "huoletonta" elämää. Vuonna 1972 veljeni yllättäen kuoli, ja se oli kova asia nuorelle naiselle, joka halusi elää huolista ja murheista vapaata elämää. Tiesin kuitenkin, että hän pääsi taivaaseen ja että jos minä otan Jeesuksen vastaan elämääni, meillä on ihana jälleennäkeminen.

Pitäisi tehdä ratkaisu

Olin noin 20-vuotias, kun kaveripiirissä pelasimme spiritismiä. Minäkin kysyin, kuinka vanhana kuolen, ja minulle tuli vastaus, että se tapahtuu 30-vuotiaana. Kaksikymppisestä se tuntuu pitkältä ajalta, enkä pahemmin sitä ajatellut.

Muutin Turkuun ja tapasin mieheni. Me muutimme yhteen asumaan ja menimme kihloihin. Hänenkin läheinen sukulaispoikansa tuli uskoon, ja me olimme molemmat sitä mietä, että uskoontulo on hyvä asia. Aloin lähestyä kolmeakymmentä, ja pelko valtasi aina, kun olin yksin. Ajattelin, että kuolema tulee ja minä joudun helvettiin. Pitäisi tehdä ratkaisu.

Olimme kuitenkin päättäneet, emme mene naimisiin. Tiesin kuitenkin, että avoliitto ei sovi uskoville, joten monet asiat pyörivät päässäni.

Pallo on teillä!

Kun elokuussa 1982 mieheni sukulaispoika meni naimisiin, hän tuli viettämään viimeistä poikamiesiltaansa meille. Mieheni kysyi hiukan ivallisesti: "Onko ihmeitä tapahtunut?" Hän vastasi: "En viitsisi tänään väitellä näistä asioista. Te tiedätte asiat, ja pallo on teillä, otatteko vain jätättekö!"

Se kolahti minuun. Vastuu onkin minulla, ja minä aloin miettiä asioita aivan uudelta kannalta. Häät olivat ensimmäiset uskovien häät, joissa olen ollut mukana. Siellä oli paljon uskovia, ja paljon oli häiden puolesta rukoiltu. Ilmapiiri oli niin lämmin, että se teki vaikutuksen, ja minä olin entistä rauhattomampi.

Jeesus antaa rauhan

Saman vuoden elokuussa päätin, että maksoi mitä maksoi, minä haluan seurata Jeesusta. Turun Heluntaiseurakunnassa sunnuntai-illan kokouksen lopussa polvistuin ja annoin elämäni Jeesukselle.

Elämäni ei ulkonaisesti muuttunut paljoa, paitsi että muutimme erillemme asumaan ja asuimme siten yli vuoden ennen kuin meidät vihittiin. Sain rauhan sisimpääni, ja se rauha on kestänyt ja kestää. Minulla on aina tietoisuus siitä, että Jumala valvoo omiaan.

Jumala on vastannut moniin rukouksiin, mutta yksi ihmeellinen, iso rukousvastaus meillä on. Hän on 198 senttimetriä pitkä, eli saimme pojan, vaikka meille oli sanottu, ettemme voi saada lapsia. On myös ihana miniä ja pieni lapsenlapsi.

Olen saanut hyviä ja uskollisia ystäviä, joiden kanssa olen saanut jakaa ilot ja surut ja viedä asiat rukouksin Jumalalle.

Sielunvihollinen hallitsee ihmistä pelolla ja valheella, ja niin se teki minullekin. Sitä pelkoa yritetään hukuttaa milloin mihinkin asiaan, mutta Jeesuksessa löysin rauhan. Sen löytää jokainen, joka tosissaan etsii.

"Rauhan minä jätän teille, minun rauhani, sen minä annan teille. En minä anna teille niin kuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä pelätkö." (Joh. 14:27)

[rita4]

Kunnioitin lapsuudessa opittuja uskonasioita. Veljeni tuli 1970-luvun taitteessa uskoon, ja se herätti meissä muissa monenlaisia tuntoja. Yksi asia jäi minulle mieleen: jokaisen on otettava Jeesus vastaan henkilökohtaisena Vapahtajana eläessään, ratkaisua ei voi tehdä kuoleman jälkeen.

Kuinka moni kunnioittaa tänäkin päivänä uskonasioita, mutta ei silti tahdo niihin sen enempää itse kuin sotkeutua. Heille usko on hieno ja kunnioitettava asia, mutta se on myöskin asia, jota ei itse halua kuitenkaan sen enempää pohtia, tai itse niihin ns "hurahtaa".

Meidänkin kodissamme oli uskonnollinen ilmapiiri, jos ajatellaan sitä, että isämme käytti meitä likkoja ainakin joulukirkossa ja pyhäkouluun piti jokaisen mennä. Mutta muuten mitään hengellistä ei sitten näkynytkään kodissamme. Isäni joi aika paljon ja oli agressiivinen humalasa, joten kuinkahan monet kerrat ollaankaan saatu juosta äidin ja siskojen kanssa, jopa yölläkin isää pakoon ulos.. Että; se siitä hengellisyydestä sitten. Rauhaa ja turvaa ei ollut.

Muistan kuinka kaikkialla kuulin aina vain puhuttavan kyllä Jumalasta, mutta Jeesus jäi aika tuntemattomaksi. Jopa rippipappini painotti enemmän Jumalaa ja hänen olemassaoloaan kuin Jeesusta. Mutta Jumala otti minut kuin kiiinni ekan kerran juuri rippikoulun konfirmaatio tilaisuudessa, käydessäni ensimmäistä kertaa ehtoollisella. Se oli hyvin vaikuttava ja voimakas kokemus hengen maailmoissa ja kuinka tunsin olevani puhdas ehtoollisella käynnin jälkeen.. Nyt jälestäpäin ajatellen, aika jännä kokemus, kun muistan sen oikein hyvin vieläkin kymmeniä vuosia jälkeenkinpäin. Silloin sai pikkusisko kiusata ja valehdella niskaani mitä vain, jotta isä saisi sit uhkailla minua vyöllä, tai.. niin rauha pysyi sydämelläni. Mutta se hiipui, kun kukaan ei osannut ohjata minua oikeaan suuntaan ja etsimään Jeesusta, tunnustamaan syntejäni, jne..

Mutta jo ennen rippikoulua olin saanut nähdä yöllisen näyn, jonka muistan yhä n 47v myöhemminkin. Näin isonsiskoni kohoamisen taivaan porttien sisäpuolelle ja itseni katselemassa pilven päällä kun kansa huusi ja rääkyi aukiolla, joka oli kuin meri, yhtä iso ja aava, kun Jeesus nouti omansa taivaan kotiin. Enhän minä silloin ymmärtänyt heng asioita, enkä sitä, että; se oli näky näistä lopun ajoista. Nyt sen toki jo ymmärrän ja se laittaa pienelle paikalle, koska tunnen itseni kelvottomaksi kertomaan siitä muille, vielä uskosta osattomille, jotta hekin tahtoisivat pelastua. Ja uskoville, ettei he mieltyisi lihansa tahtoon ja maailman menoon, mukavaan ja helppoon elämään uskovana.

Niin juuri, jokaisen on tehtävä uskonratkaisunsa henkilö kohtaisesti. Kukaan tai mikään ei voi pelastaa kenenkään sielua kadotuksesta, vaan ratkaisu on tehtävä: ITSE! Ja siksi onkin jo kuin kiire saada ihmisiä kuuntelemaan evankeliumia; Totuuden mukaan, ei korvasyyhyyn, jossa luvataan vain mukavaa ja kivaa elämää uskovana, ei niin, ei, ei Eii!!

Vaan se, mitä uskovan elämä on, niin se on hyvä kertoa heille totuudellisesti, mutta samalla rakkaudellisesti. Sillä vaikka uskovan tie ei aina, tai useinkaan ole mitään ruusuilla tanssimista, niin siellä on jotain, joka voittaa mennen tullen kaikki muut tarjonnat ja elämän mallit. Ja sehän on: Turva Jumalassa, ja turvakallio, pakopaikka, turvan saaminen: Jumalasta hädän tullen, sekä Rauha sydämessä, vaikka millanen meri kuohuisikin ympärillämme. Ja tietenkin varmuus päästä vaikka ryömienkin sinne taivaan kotiin Jeesusta katsomaan kasvoista kasvoihin; Karitsan hääjuhliin mukaan. Luuk. 14:28-35

Ratkaisu On tehtävä tässä ajassa. Sitä EI VOI ENÄÄ tehdä rajan takana, vaikka sellaistakin oppia olen kuullut julistettavan. Mutta se on valheoppia ja saatanasta lähtöisin sellainen valheopetus ja siksi sitä; Ei pidä missään tapauksessa uskoa. Vaan pitä tarkistaa asia aina ensin Jumalan Sanasta, Raamatusta ja mitä Raamattu asiasta sanoo. Laitanpa mahtavan, ainakin minusta Raamatunpaikan, jossa puhutaan uskosta ja kuinka tärkeää se on, jotta voi pelastua. Room. 9: 27-33

Älä loukkaannu loukkauskiveen, joka on Jeesus Kristus, Jumalan Poika, Jeesus Nasaretilainen. Vaan Huuda Häntä auttamaan sinua, olitpa sitten uskosta vielä osaton, tai jo uskoon tullut, mutta joutunut väärille teille, nukahtanut, tai mitä sitten onkin tapahtunut uskossasi, niin Huuda Vapahtajaasi auttamaan sinua ja muuttamaan sinua, niin että; Saat levollisin ja iloisin mielin katsoa ristin Herraan, Jeesukseen Kristukseen ja turvata häneen aivan kaikissa elämäsi asioissa. Hänen kalliissa maahan vuotaneessa sovintoveressään on sinunkin sydämesi: rauhanlähde ja turvakallio, kun vihollinen koittaa kaataa uskosi ja saada sinut mieltymään kaiken sallivaan ja ekuneemiseenkin ajatteluun, joka ei ole Herrasi tahto alkuunkaan. Vaan vihollisen juoni saada sinut nauttimaan asioista, jotka ovat syntiä ja jotka vievät sillä tiellä sydämesi lopulta kauemmaksi Herrasta, totuudesta, nöyrtymisestä, kuolemasta lihasi tahdolle, maailman tarjonnalle, ym..

Mieti siis rakas ystäväni; Mikä sinulle on elämässäsi tärkeintä ja kuka on sinulle se rakkain, jonka turviin voit milloin vain juosta suruinesi, huolinesi, vaivoinesi, ahdituksen iskiessä, masennuksen kaataessa mielesi synkkyyteen, epätoivoon, tms.. Onko Hän Mestarimme; Jeesus Kristus, joka kyllä tietää; mitä on olla ja elää ihmisenä maan päällä. Hän, Jeesus rakastaa Juuri Sinua! Ja tahtoo antaa rauhansa ja ilonsa sydämeesi!

[rita4]

Otan tuon otsikon mukaan:Jeesus antoi rauhan. Kukapa muu voisikaan meille antaa todellisen rauhan ja levon pahimmissakin myrskyissä, tai hyökkäyksissä, tai sairauden kolistellessa joka päivä pitkin kroppaamme,.. kuin yksin Herramme Jeesus Kristus. Onko sinulla rauha sydämessäsi, jossa on tyyntä, vaikka ulkona tuuleekin? Tiesithän, että: Sellaisen rauhan ja levon voit saada vain Yksin Vapahtajaltamme: Jeesukselta Kristukseltamme?

Rauha Golgatan Laitanpa väliin tuon kauniin laulun, joka on niin kaunis ja rohkaiseva.

Niin, elämä on usein, ainakin minulle yhtä koettelemusta eri tavoin, jossa kuin koetellaan uskoani ja kestääkö, pysyykö se ja miten suhtaudun eri asioihin ja monenlaiseen käytökseenkin, jota kohtaan ihmisiltä, joilla on minua kohtaan jotain kuin hampaansa kolossa kaivertamassa. Elämä on joskus myöskin joillekin muillekin varmastikin, kuin myrskyävä meri, jossa sitten ilmassa lentelee korppikotkia, joilla on nälkä. Vai eikö ole? Noh, jos ei niin ole kuule onnellinen, sillä ei ole kivaa, kun sinua kohti siellä myrskyssä tuleekin kuin kohti tuo kotka.. Nin kuin ei jo muutenkin ois kaikenlaista koetusta elämässä ja sitten vielä ympärillä pyörii ilmassa noita ikäviä mustia lintuja.. Mutta kiitos Herralle; Ne voi vain pelotella ja loksuttaa leukojaan, mutta koskea ne eivät saa, koska Herra varjelee ja auttaa. Onhan mahtavaa saada olla turvassaan ja veren suojassa.

Usein sitä oikein ihmettelen miten Jeesus haluaakin olla kanssani ja kanssamme ja auttaa, vahvistaa, lohduttaa, ottaa syliinsä ja saa painautua rintaansa vasten ja vain itkeä siinä hiljaa, tai kovemminkin, kun sydämeen sattuu niin kovin ja se on särkynyt. ..ja se pieni lapsi sisällämme ei ymmärrä elämän, ihmisten kovuutta ja rakkaudettomuutta, vihaa ja inhoa, loukkauksia, hylkäämistä, ym.. Kun itse haluaa olla vain ystävällinen ja kiinnostunut toisista, heidän jaksamisestaan, tai kun sairauden jäytävät kipupisteet repii ja sen päälle sit tulee vielä vaikka ja mitä kurjaa kuultavaa, niin onhan se suoranainen Jumalan Ihme, että: Siinä silloinkin; sydämessä säilyy Jumalan sinne antama Rauha ja lepo ja voi jopa pikkasen iloitakin ihan arkisista asioista, luonnosta, koirasta, tms..

Se Rauha, minkä Jumala on sinne laskenut/antanut, niin se onkin kuule niin lujaa tekoa, ettei se ihan pienistä, eikä isoimmistakaan koetuksista katoa, poistu, ehei! Vaan se säilyy ja kestää, myrskytköön..Jeesus kantaa ja auttaa! Ja Hän vie lopulta määräsatamaan, kunhan ei anneta katkeruudelle, tms ruokaa, apetta. Vaan ruokitaan sydäntämme Jumalan Sanalla ja pysytään siellä verisen ristinsä juurella rukoillen ja joka päivä suostuen myöskin parannukseenkin. Hän antaa voiman! Hän ymmärtää ja lohduttaa, vahvistaakin ja vie eteenpäin. Ja vaikka ei valoa aina näykkään horisontissa, niin Kun Jeesus Kristus, Jumalan Poika on purressamme ja kun Hän asuu sydämessämme, niin Hän ohjaa purttamme Henkensä kautta ja pitää huolen, ettemme ajaudu karille ja vahingoitu, tai vahingoita toisiakaan..

Rakkaus peittää syntien paljouden sanoo Raamattukin. Pyritään rakastamaan, sekä antamaan sydämistämme asti oikeasti ja kunnolla, perinpohjin anteeksi toinen toisillemme, jos ja kun on tullut kaikenlaista sopimatontakin purteemme mukaan, joka tahtoo pimentää näkökykymme, sekä paaduttaa kovaksi sydämemme. Hänen Rauhansa kestää, kun rakastamme Häntä: Herraamme ja Jumalaamme, sekä toinen toisiamme. Meillä on rakkaat yhteinen tulevaisuus kerran taivaassa. Siksi onkin äärettömän tärkeää oppia jo täällä ajassa anteeksiantoon sekä suostua olemaan pieni ja paljon Mestariamme Jeesusta Kristusta tarvitsevakin. Olemmeko? Suostummeko? Lapsi on Jumalamme silmissä arvokas, tärkeä! Ollaanhan Jumalan lapsia ja pidetään yhtä, niin että maailmakin näkee meidän olevan; Yhtä Jeesuksessa Kristuksesamme! Amen!

Laitan vielä lopuksi tämän laulun, koska meitähän puhdistetaan tulessa. Kestämmekö sen? Toivottavasti. Teresa Palmroth - Tulessa puhdistettu kulta

[rita4]

Sielunvihollinen hallitsee ihmistä pelolla ja valheella, ja niin se teki minullekin. Sitä pelkoa yritetään hukuttaa milloin mihinkin asiaan, mutta Jeesuksessa löysin rauhan. Sen löytää jokainen, joka tosissaan etsii.

"Rauhan minä jätän teille, minun rauhani, sen minä annan teille. En minä anna teille niin kuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä pelätkö." (Joh. 14:27)

Sanotaan, että sielunvihollinen kiusaa ja valehtelee vain uskosta osattomille ja näin pitää heitä pelon ja ahdistuksenkin lujassa otteessaan. Onko näin? Eikö se visukinttu sitten enää kiusaa tai valehtele mieleemme, kun olemme uudestisyntyneitä Jumalan lapsia? Kyllä, se todellakin osaa homman ja miten ihminen, uskovankin se saa tavallaan kuin pelkäämään, tai ahdistumaan, kun se syyttää ja valehtelee mieleemme. Minä en allekirjoita sellaista väitettä, ettei muka uskovanakin joskus joutuisi sen hampaisiin, kynsiin kärsimään..Kyllä joutuu! Ja jos on joku kipeä asia, niin se saattaa pitää yöt hereillä, kun se syöttää mieleemme pajunköyttään. Tiedän mistä puhun.

Toki meillä uskovina on Pelastaja sekä Auttaja Jeesus Kristus, joka auttaa kun polvistumme eteensä ja vuodatamme sydämemme ja kaiken mitä valhetta, muunneltua totuutta visukinttu tuo mieleemme omaksi hyväkseen, niin sitä kaikkea väärää saatana syöttää mieleemme haluten kiusata, sekä viedä ihan epätoivoonkin pahimmillaan..Oletko koskaan joutunut sellaiseen tilanteeseen, kun valvot yötkin sen syytöksiä ja valheitaan kuunnellen, sekä päivälläkin se muistuttaa siitä mikä aivan varmasti satuttaa sinua tavalla tai toisella?

Miksi se tekee sitten moista kiusaa? Koska se nauttii siitä, kun sinä kärsit ja uskot jo lopulta, että; "Noinhan se todellakin on, tai tulee olemaan!" Se haluaa sinun menettävän sielusi rauhan ja levon. Minulla on eri asiat millä se kiusaa minua ja sinulla taas on ihan eri asiat millä se haluaa kiusata sinua, että menetät jopa mielenrauhasikin ja et menisikään rukoileen, saamaan apuja Jeesukselta Kristukselta, joka sit palauttaa mieleesi rauhansa lahjan. Se on sille myrkkyä, jos polvistut rukoukseen. Siispä: Tee se, kun se sinua kiusaa! Jeesus on aina ja ikuisesti voimakkaampi sitä kiusanhenkeä.

2. Tess. 3:16 Mutta itse rauhan Herra antakoon teille rauhan, aina ja kaikella tavalla. Herra olkoon kaikkien teidän kanssanne.

Room. 16:20 Ja rauhan Jumala on pian musertava saatanan teidän jalkojenne alle. Herramme Jeesuksen armo olkoon teidän kanssanne.