Luonteella on arvoa

[rita4]

03.02.2022 RV

"Luonteen tärkeä merkitys näkyy myös Raamatussa. Kun apostoli Paavali antoi Timoteukselle rekrytointiohjeita seurakunnan vastuutehtävissä toimivien henkilöiden valintaan, hän kiinnitti eniten huomiota luonteenpiirteisiin", Leevi Launonen kirjoittaa.

Nykykulttuurissa palvomme ulkonäköä, arvostamme asiantuntijatietoa ja ihailemme lahjakkuutta. Sen sijaan luonteen kauneudelle emme huomaa antaa sille kuuluvaa arvoa.

Suomalaiseen kasvatusajatteluun kuului aina 1970-luvulle saakka luonteenkasvatus. Se nähtiin elämänmittaisena kehitystehtävänä ja tärkeänä osana myös aitoa sivistystä. Pyrkimyksenä oli moraalisten arvojen omaksuminen, hyveiden sisäistäminen ja eettisesti vahvan luonteen kehittyminen. Martti Helan oppikirja Luonteenkasvatuksen etiikka (1948) on tästä mainio esimerkki. Teos onkin tuttu monille sodan jälkeisen ajan opettajille ja muille ammattikasvattajille.

Keskeisenä valintakriteerinä oli tehtävään sopiva luonne.

Ajattelutapa kuitenkin muuttui 1900-luvun lopulla, jolloin modernin psykologian myötä ihmisen persoonallista kasvua alettiin kuvata toisenlaisin käsittein. Myös sana luonne katosi yleisestä kielenkäytöstä. Vaikka emme ole enää vuosikymmeniin puhuneet luonteenkasvatuksesta, asian merkitys ei ole yhtään vähäisempi.

Luonne tulee esiin kaikessa inhimillisessä toiminnassa. Se näkyy ajatusten ja tunteiden ilmaisussa ja vuorovaikutuksen tyylissä. Se heijastaa myös ihmisen persoonallista kasvua.

Toisin kuin suurelta osin geneettisen perimän pohjalta määräytyvä temperamentti, ihmisen luonne voi muuttua ja kehittyä. Kehittyneellä luonteella on filosofi Frank Martelan sanoin tunnekuntoisuutta selvitä myös negatiivisista asioista ja elämän vastoinkäymisistä. Luonteen vahvuus antaa ihmiselle sisäistä käyttövoimaa, jonka varassa hän voi pyrkiä aktiivisesti kohti arvokkaita päämääriä.

Luonteen tärkeä merkitys näkyy myös Raamatussa. Kun apostoli Paavali antoi Timoteukselle rekrytointiohjeita seurakunnan vastuutehtävissä toimivien henkilöiden valintaan, hän kiinnitti eniten huomiota luonteenpiirteisiin. Keskeisenä valintakriteerinä oli tehtävään sopiva luonne.

Luonteen kasvu on myös hengellisen kilvoituksen korkea päämäärä. Pietarin mukaan pyhityksen tarkoitus on, että ”tulisitte osallisiksi jumalallisesta luonnosta”.

Seurakunnan historia osoittaa, että monet yhteistyön ongelmat, ristiriidat ja hengelliset tappiot ovat aiheutuneet usein kasvamattomien luonteiden yhteentörmäyksistä. Nykyisin tällaisia törmäyksiä näkee erityisen paljon sosiaalisen median keskusteluissa, joilla on taipumus muuttua itsepäiseksi ja krooniseksi riidankylvöksi.

Luonteella on ratkaiseva merkitys ihmissuhteissa ja sen myötä myös hengellisessä palvelutyössä. Kristitty, jonka luonteessa Jumala on tehnyt kasvattavaa työtään, heijastaa oman persoonansa kautta jumalallisia ominaisuuksia, kuten nöyryyttä, kärsivällisyyttä ja hyväntahtoisuutta. Aitojen hyveiden kohtaamisessa tunnistamme samalla jotain Jumalan moraalisesta luonteesta. Siksi tällainen kohtaaminen tekee aina vaikutuksen.

Ehkäpä olisi syytä ryhtyä arvostamaan luonteen merkitystä enemmän myös seurakuntaelämässä. On hyvä tavoitella ihmeitä ja armolahjoja. Mutta on vähintään yhtä tärkeää kasvaa ihmisenä ja tavoitella luonteen kauneutta.

Leevi Launonen
Kirjoittaja on Ristin Voitto -lehden emerituspäätoimittaja.

[rita4]

Luonteen tärkeä merkitys näkyy myös Raamatussa. Kun apostoli Paavali antoi Timoteukselle rekrytointiohjeita seurakunnan vastuutehtävissä toimivien henkilöiden valintaan, hän kiinnitti eniten huomiota luonteenpiirteisiin. Keskeisenä valintakriteerinä oli tehtävään sopiva luonne.

Luonteen kasvu on myös hengellisen kilvoituksen korkea päämäärä. Pietarin mukaan pyhityksen tarkoitus on, että ”tulisitte osallisiksi jumalallisesta luonnosta”.

Seurakunnan historia osoittaa, että monet yhteistyön ongelmat, ristiriidat ja hengelliset tappiot ovat aiheutuneet usein kasvamattomien luonteiden yhteentörmäyksistä. Nykyisin tällaisia törmäyksiä näkee erityisen paljon sosiaalisen median keskusteluissa, joilla on taipumus muuttua itsepäiseksi ja krooniseksi riidankylvöksi.

Luonteella on ratkaiseva merkitys ihmissuhteissa ja sen myötä myös hengellisessä palvelutyössä. Kristitty, jonka luonteessa Jumala on tehnyt kasvattavaa työtään, heijastaa oman persoonansa kautta jumalallisia ominaisuuksia, kuten nöyryyttä, kärsivällisyyttä ja hyväntahtoisuutta. Aitojen hyveiden kohtaamisessa tunnistamme samalla jotain Jumalan moraalisesta luonteesta. Siksi tällainen kohtaaminen tekee aina vaikutuksen.

Kattelimpa näitä kirjotuksia, niin tämä nousi kuin pohdintaan. Kyllähän jo tähän ikään mennessä on kerinnyt nähdä kaikenlaista ihmistä, käytöstä, luonnetta, jne.. Ja ne, jotka ovat olleet lempeitä, lohduttavia, rinnalla kulkijoita, ymmärtäväsiä, rauhallisia, rohkaisevia, jne.. Niin he jäävät lämpimin muistoin mieleen. Toki luonteemme tulee geeneistä, perimästä,niin kuin uskoisin näin; myöskin Jumalan tahdosta, millaiseksi Hän on meistä itse kunkin luonut. Kaikki ovat erilaisia, ei ole yhtäkään samanlaista ihmistä, siis: ei yhden yhtäkään, vaan kaikki ovat erilaisia, eri luontoisia, jne..Ja se on vain hyvvä ja siunattukin asia.

Oishan se kuivaa ja kurjaakin jos kaikki ois kuin samaa puuta, puhuvat, toimivat, ajattelevat jne samoin. Kyllä tulis pian kurja olo.

Ajattelisin näin, että; "On hienoa, sekä tärkeääkin, jos ja kun huomioidaan hengellisen työn tekijän luonteen ominaisuudet, sekä hänen kykynsä myöskin toimia tulevassa tehtävässään oikeamielisesti." Ei kaikista ole pastoreiksi vaikka he kävisivätkin pastorin koulutuksen, ei. Eikä kaikista ole kantyöhön, ei myöskään lähetystyöhön, tai edes evankelistaksi. Ei. Eivät kaikki sovi lasten tai nuortenkaan työhön, vaikka se kyllä taitais kuitenkin lähimmin oleva sopiva aikas monillekin.. Mutta lasten ja nuortenkin kanssa pitää osata pärjätä, tulla itsekin kuin jälleen lapseksi, jotta voi heitä ymmärtää..Lapsen, nuoren tasolle..

”tulisitte osallisiksi jumalallisesta luonnosta”.

Miten voi tulla osalliseksi jumalisesta luonnosta? Ajattelisin, että se on sitä hiomista, ja suostumista Isän tahtoon elämäsämme, kuolemista itsellemme, haluillemem ja takula myöskin maailman tarjonnalle, oli as esitten mitä tahansa niin sanoa; "Kiitos ei, olen uskova ja tahdon elää niin kuin on Jumalan tahto. Ja siihen ei kuulu silmäinpyyntö, eikä fiilistely, vaan vakaa ja totuudessa pysyvä elämä Kristuksessa Jeesuksessa! Siinä on se elämän ilo sekä rauha, kun saa elää lähellä Herraa Jeesusta sekä totella Sanaansa!" Se on jatkuvaa kilvoittelua..

On todella surullista, kun esim seurakunnassa on aina niitä, jotka eivät kestä mitään ohjausta, sanomista, ja niitä, joilla on jatkuva tarve päteä, tai aina halu arvotella, puhua pahaa, jopa valehdella. Ei olla kuoltu eikä ristiinnaulittu oma lihaa.Ei enää kuin muisteta, miksi menimme kasteelle ja miksi meidät haudattiin veteen, kuolemaaan.. Muistan miten itse ajattelin, kun viimeinkin pääsin kasteelle, ja mietin, että; kun minut upotetaan sinne veden alle, niin minun vanha, inhottavakin käytökseni kuolee sinne ja kun nousen ylös vedestä, niin uusi r lähtee elämään uskossa eteenpäin, muuttuneena. No se oli vain haave, mutta yhä tänäkin armon päivänä rukoilen muuttumistani ja itseni hillitsemistä, suulleni vartijaa, se kun niin herkästi puhuu kaikkea väärää, tuohtuu, jne..

Miten tärkeä osa on esim avioliitossa meidän luonteellamme ja se, että sopiiko se yhteen jatkossakin sen kumppanin luonteen kanssa. Niin kuin sanotaan, että; kivi kiveä hioo, niin sitä se on ihmissuhteissammekin. Kaikkihan riippuu paljolti siitä, että:Lähdemmekö helposti kaikkeen mukaaan, vai hillitsemmekö itsemme sekä kielemmekin? Mutta ei hätää, jos on tulinen luonne ja äkkipikainen sanomaan, sitäkin saa ja pitääkin, voi harjoittaa Jumalan edessä, kunhan vain pyytää rehellisesti, että; "Herra, auta minua tämän minun luonteeni ja sanavalmiuteni, ehkä negatiivisuutekin, tms kanssa;'Haluan muuttua!"'

1. Joh. 3:
18 Lapsukaiset, älkäämme rakastako sanalla tai kielellä, vaan teossa ja totuudessa.
19 Siitä me tiedämme, että olemme totuudesta, ja me saatamme hänen edessään rauhoittaa sydämemme sillä,
20 että jos sydämemme syyttää meitä, niin Jumala on suurempi kuin meidän sydämemme ja tietää kaikki.

21 Rakkaani, jos sydämemme ei syytä meitä, niin meillä on uskallus Jumalaan,
22 ja mitä ikinä anomme, sen me häneltä saamme, koska pidämme hänen käskynsä ja teemme sitä, mikä on hänelle otollista.

23 Ja tämä on hänen käskynsä, että meidän tulee uskoa hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen nimeen ja rakastaa toinen toistamme, niinkuin hän on meille käskyn antanut.
24 Ja joka pitää hänen käskynsä, se pysyy Jumalassa ja Jumala hänessä. Ja siitä me tiedämme hänen meissä pysyvän, siitä Hengestä, jonka hän on meille antanut.