Poul Madsen 1983
Eksytykset
Opetuslasten kysyessä Jeesukselta, mikä hänen tulemisensa ja maailman lopun merkki oli, hän vastasi heille: "Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä" (Matt. 24:4). Ensimmäinen Jeesuksen tulemuksen merkki ovat eksytykset.
On silmiinpistävää, että meidän aikanamme käytetään hyvin suuria sanoja. Sanotaan esim. että nyt tapahtuu jopa suurempia ihmeitä kuin apostolien aikana; puhutaan valtavasta uudistuksesta, ihmeistä ja merkeistä - eikä tämä puhe rajoitu vain yhteen maahan, vaan tällaista puhetta kuulee suurimmassa osassa maailmaa.
Saattaa olla totta, ettei Jeesuksen nimeä koskaan ole käytetty niin paljon kuin tänä aikana. Samoin puhutaan Pyhästä Hengestä enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Kysymys on varsinaisesti kuitenkin siitä, tarkoitetaanko näissä puheissa sitä Jeesusta, jota Paavali julisti, vai toista Jeesusta, ja onko todella kysymys Pyhän Hengen toiminnasta, vai toisen hengen toiminnasta, lyhyesti, onko kysymys evankeliumista vai toisenlaisesta evankeliumista.
Ristiinnaulittu Jeesus
Millainen oli Paavalin julistama Jeesus? Siitä meidän ei tulisi olla epätietoisia, sillä apostoli sanoo selvästi, ettei hän halua tuntea mitään muuta, paitsi Jeesuksen Kristuksen, ja hänet ristiinnaulittuna (1. Kor. 2:2). Paavalin julistama Jeesus oli Jumalan Karitsa, joka kantoi maailman synnin, se Jeesus, joka ei synnistä tiennyt, mutta joka meidän edestämme tehtiin synniksi, se Jeesus, jonka Jumala asetti sovitukseksi. Mistään toisesta Jeesuksesta Paavali ei halunnut kuulla puhuttavan. Jeesuksen Paavali kuvasi ristiinnaulittuna galatalaisten ja muitten silmien eteen.
Paavalia kuunnellessa ei kukaan koskaan voinut saada muuta käsitystä kuin että synti on pelottava asia, ja että vapaaksi ostamisemme on maksanut Vapahtajallemme enemmän kuin mitä me pystymme käsittämään. Kukaan ei voinut pöyhkeillä, kun Kristus kuvailtiin ristiinnaulittuna hänen silmiensä eteen. Paavali itsekään ei kerskannut. Hän ei pöyhkeillyt suurin sanoin. Hän tuli pelossa ja vavistuksessa ja suuressa heikkoudessa. Hän ei koskaan pyrkinyt tekemään kehenkään vaikutusta. Mutta kuitenkin Jumalan Henki vaikutti sellaisella voimalla tämän heikon, vaatimattoman miehen kautta, että omattunnot heräsivät valtavan synnintunnon seurauksena ja monet murtuivat tunnustamaan syntinsä ja tekemään parannuksen. Siten he kokivat ihmeellisen vapautuksen syyllisyydestä ja rangaistuksesta. Sellaisen vapautuksen voi vain ristiinnaulittu ja ylösnoussut Vapahtaja antaa.
Paavali ei koskaan "mennyt edemmäs", mihinkään muuhun kuin sanaan Kristuksesta ja hänestä ristiinnaulittuna, sillä kaikki Jumalan voima ja viisaus on löydettävissä Jeesuksen rististä (1. Kor. 1:23-25 ja 2:8-9). Paavali syvensi tätä sanomaa niille, jotka olivat kypsiä sitä kuulemaan, mutta myös tämä syvempi viisaus oli keskitettynä ristiinnaulittuun Herraan ja Vapahtajaan.
Ristiinnaulittu on ylösnoussut
Paavali tiesi paremmin kuin kukaan muu, että ristiinnaulittu Jeesus on noussut kuolleista. Hän oli kaikista viimeisimpänä nähnyt ylösnousseen (1. Kor. 15:8). Ylösnoussut Herra oli antanut hänelle tehtävän olla julistamatta muuta kuin Jeesusta Kristusta ja häntä ristiinnaulittuna!
Tämä on evankeliumille aivan ratkaisevaa! Jos tästä poikkeamme, joudumme hengellisesti vaikeuksiin.
Jos julistamme Kristusta ylösnousseena ja työnnämme hänen ristinsä taka-alalle, kuvailemme ihmisten silmien eteen toisenlaisen Jeesuksen kuin mitä Paavali julisti, Vain se, jolla on korva kuulla, voi ymmärtää, että silloin todella on kysymys toisesta Jeesuksesta, sillä Jeesuksen nimeä käytetään jatkuvasti ja Raamattua lainataan. Huomaamatta Jeesus tehdään joksikin suurenmoiseksi ihmeidentekijäksi, joka tyydyttää kaikkien ihmisten toivomukset onnellisesta vaivattomasta elämästä. Pääpaino pannaan kaikkeen "ihanaan", mitä Jeesus tekee: hän parantaa kaikki sairaudet, hän antaa meille riemuitsevan ilon eikä synti enää ole kovinkaan vakava ongelma; on itsestään selvää, että kaikki syntimme on anteeksi annettu. Ei korosteta ristiä, vaan "voimaa", joka ymmärretään "voimana" ihmeiden tekemiseen, voimatekoihin, ennen muuta sairaiden parantamiseen.
"Toinen Jeesus" antaa "enemmän"
Tämä toinen Jeesus on tosiasiassa päässyt "pitemmälle" kuin Paavalin julistama Jeesus, sillä tämä toinen antaa "enemmän". hän tuo tullessaan "ihanamman" evankeliumin, joten ne, jotka seuraavat tätä toista Jeesusta, kokevat olevansa meitä muita paljon rikkaampia. "Te olette jo ravitut, teistä on tullut jo rikkaita, ilman meitä teistä on tullut kuninkaita! " sanoo Paavali korinttolaisille, jotka olivat kuunnelleet tätä toista Jeesusta (1. Kor. 4:8).
Tätä on vaikea selittää, eikä sitä pysty lainkaan ymmärtämään, jos sielu on rikkirevitty, masentunut ja kuumeinen.
Eikö sitten olekaan totta, että Jeesus on ylösnoussut? Kyllä, se on totta, mutta se ei merkitse sitä, mitä toista Jeesusta julistavat painottavat. He sanovat, että hänen ylösnousemuksellaan on näkyviä vaikutuksia jokaiseen, joka uskoo häneen koko sydämestään - näkyviä vaikutuksia etenkin ruumiissa.
On tietysti totta, että ylösnoussut voi tehdä mitä hän tahtoo: hän voi parantaa, ja hän tekeekin sen, jos se edistää hänen asiaansa. Mutta ei ole totta, että jokainen joka uskoo, voi ottaa evankeliumiin kuuluvana terveyden. Niin rikkaita meistä ei ole vielä tullut, sillä tosin Jeesus on ylösnoussut kirkkautensa ruumiissa, mutta me emme ole vielä nousseet ylös, vaan me elämme vielä täällä katoavaisuudessa ja huokaamme ruumiimme lunastusta (Room. 8:23).
Rikas köyhä
Paavalin julistama Jeesus ei siis tee meitä niin rikkaiksi kuin toinen Jeesus. Päin vastoin, voidaan jopa sanoa, että hän tekee meidät köyhiksi ihmisten silmissä. Ylösnoussut Herra ja Vapahtaja ilmestyy nimittäin julistuksessa ristiinnaulittuna ja ristiinnaulittu painaa jokaisen, joka hänen edessään seisoo, maahan.
Ollessamme kasvokkain hänen kanssaan ymmärrämme, ettei meidän syntimme ole mikään nopeasti ohimenevä valitettava erehdys, vaan se muodostuu meissä veriin syöpyneestä vihasta Jumalaa kohtaan, saatanan innoittamasta kapinasta, joka ilmenee tuhansin eri tavoin - välinpitämättömyytenä ja hitautena hänen tahtonsa toteuttamisessa, epäuskona ja kevytmielisyytenä, itsensä korostamisena ja ylpeytenä, rikkomuksina ja tekemättä jättämisinä, pahoina ajatuksina ja pahoina sanoina, panettelemisena ja kylmyytenä jne. Synti ottaa valtaansa jokaisen ihmisen, joka omasta tahdostaan etsii Jumalaa, ei yhtäkään, joka tekee sitä, mikä hyvää on, sillä ei ole olemassa yhtäkään hyvää ihmistä.
Koko maailman synnin sanomattoman raskaan taakan kantoi Paavalin julistama Jeesus omassa ruumiissaan ristin puulla. Jumalan vihan kuolemanraskaiden aaltojen velloessa tuon piinatun miehen yli saatana kokosi kaikki demooninsa viimeiseen yritykseen saadakseen Jeesuksen lausumaan vaikka yhdenkin katkeruuden sanan. Nyt oli heidän hetkensä. Pimeyden voimat vallitsivat. Kuolema puristi hänestä kaikki hänen voimansa eikä Jumala häntä säästänyt, vaan antoi hänet kauhujen kauhuun. Ei missään Jeesus tehnyt syntiä, hän ei avannut suutaan, niin kuin lammas hän oli ääneti.
Tämän Jeesuksen Paavali aina kuvasi ihmisten silmien eteen. Sillä häntä ja vain häntä, eikä mitään toista Jeesusta, ihmiset tarvitsevat.
Armo tuomion alla
Hänen edessään jokainen painaa katseensa maahan, sillä täällä, Jeesuksen ristin äärellä, ihminen kohtaa Jumalan pyhyyden kaikessa ankaruudessaan ja Jumalan rakkauden koko armollisuudessaan. Jeesuksen voimattomuudessa ihminen kohtaa Jumalan koko voiman ja koko viisauden, mutta sellaisella tavalla, ettei yksikään ihminen voi sillä kerskata hengellisessä mielessä, päinvastoin jokainen tulee ja jää hengessään köyhäksi. Hän tulee yhä köyhemmäksi ja köyhemmäksi, niin että hän totisesti kokee itsensä täysin mitättömäksi, sellaiseksi, joka ei mitään ole, joka ei mitään omista eikä mitään osaa.
Vain tässä köyhyydessä armahdettu syntinen on rikas, nimittäin rikas Kristuksessa. Kristus on tullut hänelle viisaudeksi, vanhurskaudeksi, pyhitykseksi ja lunastukseksi Jumalalta. Tätä rikkautta ja iloa Kristuksessa voi kokea vain oman syntisyytensä tunteva armahdettu syntinen. Vain täydellisessä voimattomuudessa armahdettu syntinen on vahva, nimittäin vahva Kristuksessa. Vain taipuneena Jumalan vanhurskaan tuomion alle on vapiseva syntinen armahdettu. Armosta ei koskaan muodostu hänelle itsestäänselvyyttä, vaan se käy yhä tutkimattomammaksi mitä enemmän aika kuluu.
Kuinka "pitkälle" kristitty pääsee?
Tässä elämässä kristitty ei koskaan pääse pitemmälle kuin ristiinnaulittu Jeesus pääsi, vaikka kristitty tietää Kristuksen nousseen kuolleista ja hänen kohta palaavan näkyvällä tavalla takaisin.
Tämä ei kuitenkaan merkitse, etteikö kristitty pääsisi eteenpäin. Hän pääsee eteenpäin siten, että Jumalan Henki johdattaa häntä jatkuvasti yhä paremmin tuntemaan Jeesuksen Kristuksen ja hänet ristiinnaulittuna.
Paavalin kohdalla tämä syvällisempi ristiinnaulitun tunteminen perustui siihen, että hän oppi yhä enemmän tuntemaan osallisuutensa Kristuksen, kärsimyksiin. Eteenpäin pääseminen merkitsee yhä enemmän Jeesuksen kaltaiseksi tulemista; se on kasvamista nöyryydessä ja pitkämielisyydessä, kehitystä puhtaudessa ja rakkaudessa, pyhässä miehuullisuudessa ja kuuliaisuudessa. Eteenpäin pääseminen on samaa kuin se, että Kristus saa meissä muotoa.
Me näemme tämän selvästi tapahtuneen Paavalissa. Hänen elämänsä oli kaikkea muuta kuin ruusuilla tanssimista. Pikemminkin se oli katkeamaton kärsimysten, pettymysten, kovien päivien ja öiden ketju, jolloin hän ei saanut sitä, mitä hän niin hartaasti rukoili, eikä häneltä otettu pois sitä, mitä hän kolme kertaa oli pyytänyt: hänen lihansa pistintä. Jeesuksen koulussa hän oppi tyytymään kaikkeen, mikä ei tavallisesti miellytä ihmistä: kärsimyksiin, avuttomuuteen, heikkouteen.
Ohi totuuden
Jeesus, jota Paavali julisti, ei ollut mikään ihmeidentekijä ja "onnentuoja" lihallisessa mielessä, vaikka Paavalinkin julistuksen välityksellä tapahtui ihmeitä ja merkkejä. Hän oli aivan erilainen kuin se toinen Jeesus, jota väärät työntekijät julistivat.
Emme osaa sanoa, pystyivätkö korinttolaiset tämän ymmärtämään. Toinen korinttolaiskirje jättää tämän vaikean kysymyksen avoimeksi. Ehkä oli muutamia, jotka saattoivat kuulla ja ymmärtää, mitä Paavali sanoi, ja toisia, jotka eivät sitä ymmärtäneet, vaikka kuulivatkin.
Kysymys ei ollut aste-erosta, ikään kuin Paavali olisi julistanut evankeliumia muita hiukan selvemmin, vaikka näinä muut myös julistivat evankeliumia. Ei, kysymys oli julistuksen olemuksessa olevasta erosta. Näiden välinen liitto on mahdoton. Paavali julisti totuutta, toiset valhetta. Siksi apostoli pelkäsi, että korinttolaisten mieli turmeltuisi toisenlaisen Jeesuksen julistamisesta ja että he niin joutuisivat pois siitä vilpittömyydestä ja puhtaudesta (uskollisuudesta, tanskal.), joka heillä oli Kristusta kohtaan (2. Kor. 11:3).
Tästä syystä Paavali kutsuu kilpailevia julistajia valheapostoleiksi, petollisiksi työntekijöiksi, jotka tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi, aivan niin kuin saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi (luku 11:13-14). He esiintyivät Jeesuksen nimessä, puhuivat Jeesuksesta, he rukoilivat Jeesuksen nimi huulillaan. Ja kuitenkin he olivat vääriä julistajia. Voiko mitään olla sen harhaanjohtavampaa kuin joku joka tulee Jeesuksen nimessä Raamattu kädessään ja on siitä huolimatta viettelijä? Mutta viettelys onkin nimenomaan viettelys silloin, kun se käyttää samoja sanoja ja käsitteitä kuin totuus ja edustaa ja edistää kuitenkin valhetta.
Ylösnoussut Jeesus
Mitä sitten Paavalin julistuksessa merkitsee Jeesuksen kuolleista nouseminen?
Ensiksikin se merkitsee sitä, että Jumala on hyväksynyt ja ottanut vastaan koko Jeesuksen teon. Se mitä Jeesus on täyttänyt, pysyy ikuisesti Jumalan edessä. Pelastustyö täytettiin sanoinkuvaamattomien kärsimysten alaisena ristillä ja ylösnousemus osoittaa, että se hyväksyttiin Jumalan silmissä. Ellei Jeesus olisi noussut kuolleista, silloin me, jotka elämme uskossa häneen, eläisimme vielä suuremmassa harhakuvitelmassa, kuin jos olisimme vielä synneissämme.
Synti ei siis enää hallitse, ei ole herrana. Sen valta on murrettu. Saatana, viettelijä, kiusaaja ja syyttäjä ei myöskään enää ole herra. Hänen voimansa on murskattu, hänen oikeutensa syyttämiseen on häneltä riistetty. Kuolemakaan ei enää hallitse, sillä sen voima on myös murrettu. Jeesus Kristus on Herra. Jumala on hänet siksi tehnyt herättämällä hänet kuolleista ja antamalla hänen käsiinsä kaiken vallan taivaassa ja maan päällä.
Kaikki tämä on kuitenkin ymmärrettävä Hengen valossa, muuten se ymmärretään tuhoisasti väärin.
Lihallinen ihminen tekee seuraavan johtopäätöksen: koska Jeesus Kristus on noussut kuolleista ja kaikki valta on hänen kädessään, silloin on selvää, että hän lopettaa kaiken sen, mikä meitä kiusaa, sairauden, hädän ja vaivan. Silloin hän käyttää voimaansa saatanaa ja syntiä ja kuolemaa vastaan tehdäkseen meidät täysin onnellisiksi. Eikö sana sano, että kaikki mitä me rukoilemme hänen nimessään, annetaan meille, jos vain uskomme.
Tähän johtopäätökseen eivät kuitenkaan Paavali ja toiset apostolit tulleet. Heille Jeesus ei ollut onnentuoja ja ihmeidentekijä, joka on sitoutunut tässä ajassa antamaan ihmisille, mitä he mieluiten haluavat.
Jatkuu...
Mihin olemme menossa?
4 viestiä
• Sivu 1/1
Mihin olemme menossa?
Kirjoittaja rita4 » 04.01.2014 19:51
Sananl. 8:17 Minä rakastan niitä, jotka minua rakastavat, ja jotka minua varhain etsivät, ne löytävät minut.
-
rita4 - Ylläpitäjä
- Viestit: 9697
- Liittynyt: 20.10.2013 10:53
Re: Mihin olemme menossa?
Kirjoittaja rita4 » 04.01.2014 20:33
Salattu elämä
Totuus on se, että vaikka Jeesus onkin ylösnoussut ja vaikka hänellä onkin kaikki rajaton valta kädessään, hän ei silti ole näkyvästi ottanut maailmankaikkeuden kuninkuuttaan vielä hallintaansa. Hän on maailmalta salassa. Siten on myös meidän pelastuksemme salassa, niin totta kuin iankaikkinen elämämme on kätkettynä hänen kanssaan Jumalassa (Kol. 3:3).
Maailma ei voi nähdä, että Jumala on rinnallamme Vapahtajanamme, sillä se ei voi nähdä syntien anteeksiantamusta. Se ei myöskään voi nähdä sitä, että kaikki on meidän, sillä tavallisestihan me omistamme vähemmän kuin tämän maailman lapset. Maailma ei ensinkään pysty ymmärtämään, että Jumala johdattaa elämäämme sekä pienissä että suurissa asioissa, sillä olemme usein suuremmissa vaikeuksissa kuin maailman ihmiset. He eivät ymmärrä, ettemme kuole, koska maailma usein seisoo Jumalan lasten haudalla.
Koko meidän elämämme on salassa Kristuksen kanssa Jumalassa. Ainoa asia jonka maailman lapset aavistavat olevan toisin, on se, että me olemme muuttuneet, olemme vähemmän huolissamme, kiitollisempia ja pitkämielisempiä, avokätisempiä, vähemmän vaativia. Mutta sitä, että tämä kaikki johtuu Kristuksen Hengestä, joka meissä asuu, sitä he eivät näe.
Ylösnousseen Herran tahto on, että näin on tässä maailmanajassa oleva. Hän on salaisuus, hänen pelastuksensa on salaisuus, ylösnousemus on salaisuus ja usko häneen on niin ikään salaisuus.
Jos hän olisi halunnut asian olevan toisin, hän olisi välittömästi ylösnousemuksensa jälkeen näyttäytynyt ylipapeille, kirjanoppineille, Pilatukselle ja koko Jerusalemille sanoen: "Tässä voitte nähdä, että minä olen Kristus, minä olen Jumalan Poika!"
Tätä hän ei tehnyt. Vain muutamille opetuslapsilleen hän näyttäytyi ylösnousemusruumiissaan niinä 42 päivänä, jotka kuluivat hänen ylösnousemuksensa ja taivaaseen astumisensa välillä. Lisäksi hän näyttäytyi sen jälkeen poikkeuksena, joka ei ole toistunut, Saulus Tarsolaiselle.
Se Jeesus, jota Paavali julisti, ei halunnut todistaa maailmalle jumaluuttaan näkyvin ihmein, yhtä vähän kuin ylösnoussut Herra halusi vihollisilleen todistaa mitään näyttäytymällä heille.
Tämä ei merkitse, että hän ei pystyisi vaikuttamaan voimallisia tekoja. Herra, kaiken luodun todellinen Herra, on kaikkivaltias.
Paavalin julistama Jeesus ei kuitenkaan halunnut todistaa jumaluuttaan näkyvin ihmein, sillä viime kädessä maailma ei ihmeitä tarvitse. Se on langennut niin syvään, ettei se usko, vaikka joku nousisi kuolleista (Luuk. 16:31). Tarvitaan suurempi voima kuin mitä ihmeissä ja merkeissä on, ennen kuin kadotettu ihminen pelastuu. Siihen tarvitaan ristin voima (1. Kor 1:24). Siksi Paavali ei halunnut tietää muusta kuin Jeesuksesta Kristuksesta ja hänestä ristiinnaulittuna. Siitä syystä hän torjui palavalla kiivaudella toisen Jeesuksen, jota petolliset työntekijät julistivat (2. Kor. 11:13).
Ristin voima
Ei Jumalan lapsillakaan ole syvimmiltään tarvetta nähdä ihmeitä ja voimallisia tekoja, sillä meidän syvin tarpeemme on pyhitys, tulla Jeesuksen kaltaiseksi ja kasvaa kaikessa hyvässä työssä. Siihen tarvitaan suurempaa voimaa kuin ihmeet ja merkit. Siihen tarvitaan ristin voimaa. Siksi Paavali ei halunnut seurakuntiinkaan nähden tietää muusta kuin rististä, johon on kätkettynä kaikki Jumalan viisaus ja voima.
Paavali oli totuudellinen ja realistinen. Hän tiesi, että seurakuntien on käytävä läpi vaikeita aikoja monine koettelemuksineen. Päästäkseen sellaisista voittajina seurakunnilla täytyy olla suurin Jumalan lahjoittama voima, ja se on juuri ristin voima. Sillä kaikki muu voima on sitä, että seurakunnista poistetaan kärsimykset. Ristin voima annetaan niille, jotta ne selviytyisivät kärsimysten kautta, niin kuin ei Kristustakaan vapautettu kärsimyksistä, vaan hän sai voimaa kestää ne.
Korinttolaiset olivat menettämäisillään kaiken sen voiman, joka tulee Jeesuksen rististä, koska he kuuntelivat toista Jeesusta, joka lupasi heille voimaa, jota lihallinen ihminen mieluummin haluaa. Se voima vapauttaa ihmisen elämän vaikeuksista ja tekee hänet ylen "onnelliseksi". Korinttolaiset olivat siis vaarassa menettää todellisen voiman, sen joka tulee täydelliseksi heikkoudessamme. Tilalle he olisivat saaneet kuvitellun voiman, josta ei olisi ollut heille mitään hyötyä.
He olivat joutuneet hengelliseen vaaraan, mutta eivät sitä itse nähneet eivätkä ymmärtäneet, sillä heillä meni "ihanasti". He kokivat itsensä rikkaammiksi kuin Paavali, he olivat päässeet häntä pitemmälle, he olivat omassa mielikuvituksessaan tulleet joksikin eivätkä ilmeisestikään pelänneet, että Jumala punnitsi heidän elämänsä, heidän sanansa, heidän tekonsa. Ajattele, jospa heidät olisi punnittu ja havaittu köykäisiksi!
Heikko Paavali
Kun Paavali julisti Jeesusta Kristusta ristiinnaulittuna, se tapahtui heikkoudessa, pelossa ja suuressa vavistuksessa, mutta samalla se oli Hengen ja voiman osoittamista (1. Kor. 2:3-4). Nämä kaksi puolta löydämme aina apostolissa: hänen oman heikkoutensa ja Jumalan voiman.
Mitä hänen heikkoutensa oli? Sillä on juurensa Paavalin ja ylösnousseen Herran kohtaamisessa Damaskon tiellä. Siellä Saulus Tarsolaisesta tehtiin maan toimissa "ei-mitään". Siellä hän näki, ettei hän vain ollut yleensä syntinen niine puutteineen ja virheineen, joita valitettavasti meillä kaikilla on, vaan hän näki olevansa Jumalan vihollinen, kaiken hyvän vastustaja, vaikka hän lihallisen ymmärryksensä mukaan oli antanut kaikkensa täyttääkseen lain, ja myös onnistunut siinä. Saulus oli langennut elävän Jumalan käsiin ja se oli murskaavaa! Hänen ylpeytensä sai peruskolauksen ja siitä lähtien hän ei enää pitänyt itseään minään.
Lisäksi Jumala antoi hänen kärsiä paljon Jeesuksen nimen tähden. Meistä tuntuu, että Paavalin kärsimykset olivat yli-inhimillisiä. Hänen elämänsä oli täynnä raadantaa, usein hän joutui istumaan vankiloissa, sai osakseen kosolti pieksemistä, hän oli usein kuolemanvaarassa, viisi kertaa juutalaiset olivat ruoskineet häntä 40 lyönnillä yhtä vaille, kolme kertaa hän oli haaksirikossa, kolmesti hän oli saanut raippoja ja lisäksi oli päivittäinen työpaine, jota kukaan ennen eikä sen jälkeen ole kokenut. Kaikki tämä vaikutti sen, että hän kantoi Jeesuksen kuolemaa ruumiissaan ja päivittäin antoi itsensä kuolemaan Jeesuksen tähden. Tässä on kysymyksessä heikkous ja voimattomuus, jota ei mitenkään voi kuvailla.
Lisäksi tulivat lukemattomat hengelliset taistelut, joissa hän jatkuvasti oli, huoli seurakunnista, pettymykset monien pyhien tähden, suru siitä, että kaikki aasialaiset lopuksi käänsivät hänelle selkänsä, jne. jne.
Todellista heikkoutta, pelkoa ja suurta vavistusta, niin, jopa vaatimattomuutta hän koki, ei kuviteltua vaan täydellistä ja todellista.
Se oli osallisuutta Jeesuksen kärsimyksiin. Mutta se oli samalla yhteyttä hänen kanssaan hänen ylösnousemukseensa. Nämä kaksi vastakkaista voimaa, kärsimykset ja kuolema toisaalta sekä ylösnousemus ja elämä toisaalta, vaikuttivat jatkuvasti apostolin elämässä. Ilman kärsimystä ja kuolemaa ei ole ylösnousemusvoimaa, elämää ja päinvastoin: ilman ylösnousemusvoimaa ei ole mahdollista kestää kärsimyksiä.
Helppoa elämää?
Jumalan Henki ei siis päästänyt Paavalia hänen kärsimyksistään ja ahdistuksistaan, vaan muutti hänet lainpääksi, joka Herransa askelissa kulkien kantoi kaiken ääneti. Niin valtava oli hänessä Hengen voima! Se muutti miehen, joka luonnostaan oli Jeesuksen vannoutunut vihollinen sellaiseksi, joka muuttui niin Vapahtajansa kaltaiseksi, että sitä tuskin voi sanoin selittää. Se antoi hänelle voimaa iloiten täyttää, mitä vielä puuttui Kristuksen kärsimyksistä seurakunnan hyväksi (Kol. 1:24).
Tämä mies ei tietenkään voinut Jeesuksen puolesta luvata kuulijoilleen helppoa ja "onnellista" elämää, jos he vain "tekisivät ratkaisun Jeesuksen puoleen", kuten erään ryhmän sanonta kuuluu. Hänen kuvatessaan Jeesuksen ristiinnaulittuna heidän silmiensä eteen, ei Pyhä Henki herättänyt kuulijoissa "onnellisen" elämän kaipausta. Sille ei uhrattu yhtään ajatusta, sillä Pyhä Henki näytti ensin ennen muuta todeksi synnin. Ja kun ihminen on nähnyt todeksi synnin itsessään, silloin hän kokee myös langenneensa elävän Jumalan käsiin, eikä silloin ajatella ensinkään helppoa ja onnellista elämää; vain yksi ajatus on mielessä: Mitä minun pitää tehdä että pelastuisin?
Niin vaikutti Henki, joka toimi Paavalin elämässä, julistuksessa ja kaikessa työssä. Henki johti ihmiset nollapisteeseen, ja siinä heille paljastui Jumalan ihmeellinen vanhurskaus ja pelastus, joka yksinomaan perustuu siihen, mitä Jeesus on tehnyt.
Pyhän Hengen asunto
Tämän julistamisen kautta ja tässä Hengessä ihmiset pelastuivat, ja pelastus oli kauttaaltaan Jumalan työtä, Jumalan lahjaa, Jumalan armoa. Pelastukseen sisältyi kaksi valtavaa asiaa: ensinnäkin, Jumala luki syntisen, joka oli joutunut tämän Jumalan vanhurskaan tuomion alle, vanhurskaaksi ja syyttömäksi Jeesuksen tähden ja toiseksi, hän synnytti ihmisen kokonaan uuteen elämään Jeesuksen ylösnousemuksen kautta antaen armahdetun syntisen sydämen Pyhän Hengen asunnoksi.
Valtava pelastus on meille valmistettu. Se on niin valtava, ettemme tyhjentävästi pysty sitä selittämään. Se käy yli ymmärryksemme. Armahdettu syntinen ei vain seiso vanhurskaana Jumalan tuomioistuimen edessä Jeesuksen täytetyn sovitustyön tähden, eikä hän vain seiso siinä uutena luomuksena uusi Henki sydämessään, vaan hänet on asetettu myös aivan uuteen yhteyteen. Ennen hän kuului langenneeseen ihmiskuntaan, jonka päänä on ensimmäinen Adam. Pelastuksessa ihminen on saanut Jumalan Hengen kasteen kuuluakseen pelastuksesta osalliseen ihmiskuntaan, seurakuntaan, jonka pää on viimeinen Adam, joka ei langennut (1. Kor. 12:13). Kaikki on tullut uudeksi, vanha on kadonnut, katso, uusi on tullut sijaan!
Kristuksen seuraajia ei ole kutsuttu ajallisessa mielessä valoisaan ja onnelliseen elämään täällä maan päällä. Meidät on kutsuttu olemaan Jeesuksen todistajia. Tämä tarkoittaa, että meidät on kutsuttu olemaan:marttyyreja, kuten kreikkalainen sana "todistaja" osoittaa.
Tämä merkitsee k ä r s i m y s t ä Kristuksen nimen tähden. Ja juuri siksi apostoli Paavali opetti äsken kääntyneille, että heidät "oli pantu kärsimään" (1. Tess. 3:3). Sen jälkeen kun Kristus oli kuvattu heidän silmiensä eteen ristiinnaulittuna, he saattoivat hyvin ymmärtää, että kärsimys todella kuului myös heidän osaansa. Se oli heille kunnia. Se suotiin heille Kristuksen tähden (Fil. 1:29) ja se oli osa Jumalan rikasta armoa heitä kohtaan.
Pyhä Henki ja toinen henki
Pyhää henkeä lukuunottamatta kukaan ei voinut kuvata Kristusta oikein heidän silmiensä eteen. Pyhän Hengen avulla he iloiten lähtivät sille tielle, jonka heidän Vapahtajansa oli käynyt. He ottivat ristinsä ja seurasivat häntä. Pyhän Hengen voima vaikutti heissä ja hän tuki heitä joka askeleella Kristuksen seuraamisen tiellä.
Mutta toinen henki oli myös vaikuttamassa. Toista Jeesusta julistettaessa seurasi ja seuraa edelleen toinen henki. Jokaiselle, jolla ei ole korvia kuulla, toinen henki tuntuu "loistavammalta" kuin Pyhä Henki ja lupaa voimaa "loistavampaan" kristilliseen elämään. Tämä toinen henki ei lupaa Jeesuksen kaltaisuutta hänen seuraamisessaan pilkan ja hylkäämisen tiellä. Toinen henki lupaa "voimaa" tehdä valtavan vaikutuksen maailmaan ihmeiden ja merkkien kautta, kaikenlaisten sairauksien ja raihnaisuuden parantumista, ihanaa hurmiota ja valtavia armolahjoja, niin että jokainen, joka sen voiman vastaanottaa, nostetaan yli heikkouden ja voimattomuuden, yli hengen köyhyyden ja mitättömyyden.
Tämä kuulostaa lihallisille korville ihmeelliseltä. Toinen henki, joka näin suuria asioita lupaa, asettaa kuitenkin Jumalan lapsille ehdon, jonka mukaan heidän täytyy ensin pyrkiä saamaan tämän hengen "kaste", muuten he eivät saa kokea sen valtavaa voimaa. Tämän julistuksen seurauksena on siis olemassa kahdenlaisia kristittyjä: ne, jotka ovat hengellä kastetut ja ne, jotka eivät ole.
Pois ristiinnaulitun luota
Tällaisella julistuksella saadaan juurtumattomissa sieluissa aikaan paljon hämmennystä, sillä huomio ja usko johdetaan pois ristiinnaulitusta Vapahtajasta ja Herrasta, pois evankeliumista. Sielun täyttää kysymys: miksi Herra ei ole vielä kastanut minua hengellä?
Miksi Herra ei ole sitä vielä tehnyt?
Tämä hämmentävä kysymys hiipi galatalaisten keskuuteen ja he tulivat muitten viettelevien julistajien yllyttäminä siihen tulokseen, että heiltä tämä puuttui, koska he eivät olleet antaneet ympärileikata itseään. Mikäli he halusivat päästä eteenpäin ja saavuttaa kaiken luvatun, heidän täytyi noudattaa ympärileikkaamisen vaatimusta! Olivatko he siihen halukkaita?
Ei ollut vaikeaa osoittaa useita Vanhan testamentin kohtia, jotka painottavat, että ellet anna ympärileikata itseäsi, et kuulu Jumalan kansaan. Ei ole koskaan vaikeaa käyttää Raamatun jakeita tuomaan esiin omia tekojamme tai suorituksiamme tai uhrejamme evankeliumiin kuuluvina. Mutta samalla murretaan evankeliumin perustus.
Paavali tuohtui tästä suunnattomasti: "Te älyttömät galatalaiset! Kuka on lumonnut teidät, joiden silmäin eteen Jeesus Kristus oli kuvattu ristiinnaulittuna? Tämän vain tahdon saada teiltä tietää: lain teoistako (omista ponnistuksistanneko) saitte Hengen (jota ei annettu mitan mukaan), vai uskosta kuulemisesta? Niinkö älyttömiä olette? Te aloititte Hengessä, lihassako nyt lopetatte (huomatkaa ironia!)? Niin paljonko olette turhaan kärsineet - jos se on turhaa ollut. Joka siis antaa teille. Hengen ja tekee voimallisia tekoja teidän keskuudessanne, saako hän sen aikaan lain tekojen (vastineeksi teidän omille ponnistuksillenne) vai uskossa kuulemisen kautta?" (Gal. 3:1-5).
Erotatko evankeliumin?
Tarvitaan herkkä korva erottamaan evankeliumi, jota Pyhä Henki julistaa, siitä toisesta evankeliumista, jota toinen henki julistaa.
Kysymys ei kuitenkaan ole aste-erosta, vaan olennaisesta erosta. Tuohtunut apostoli painottaa tätä erittäin selvästi. Pyhää Henkeä ei anneta korvauksena mistään, vaan kokonaan ja täysin itse pelastuksessa, joka on ilmainen ja kallisarvoinen lahja. Paavali ei koskaan jaa Jumalan rakkaita lapsia "hengellä täytettyjen" ja "hengellä täyttymättömien" ryhmään, eikä hän koskaan tee kielillä puhumisesta "henkikasteen" merkkiä.
Miten voimme varjeltua?
Tuskin voimme luottaa siihen, että voimme itse varjella itsemme, mutta meidän tulee rukoilla Jumalaa, että Kristus aina olisi silmiemme edessä ristiinnaulittuna. Sillä hänen ristinsä äärellä kukaan meistä ei ajattele itsestään korkeita hengellisesti. Siinä me tajuamme sielumme syvyydessä, mitä Paavali tarkoitti sanoessaan: "Kuka on ensin antanut hänelle jotakin, joka olisi tälle korvattava?" (Room. 11:35). Me ymmärrämme evankeliumin Hengeksi ja elämäksi, mutta emme silti jää paikoillemme, passiivisiksi "oikeaoppisiksi" sieluksi, vaan tulemme Hengessä eläviksi, kiitollisiksi, iloisiksi ja alttiiksi, valmiiksi kaiken hyvän tekemiseen!
Silloin Herra myös vaikuttaa milloin hän tahtoo ja milloin se hänen asiaansa vie eteenpäin - voimallisia tekoja. Ne eivät ole todisteita "hengellä täyttymisestämme". Ne ovat osoituksia Jumalan halusta rohkaista meitä äärettömän rakkautensa ja laupeutensa tähden. Ne eivät ole minkään meissä olevan "vastikkeita"! Kun tätä saamme kokea, Pyhä Henki muistuttaa meitä lempeästi mutta arvovaltaisesti jäämään kätkettyinä Kristuksen kanssa Jumalaan, ettemme joutuisi evankeliumista pois käyttämällä Jumalan ihmetekoja toimintamme ja itsemme mainosvälineinä.
Aito ja epäaito evankeliumi
Puheessa kahdesta evankeliumista ei ole kysymys saman sanoman vivahde-eroista, vaan kahdesta eri sanomasta. Toinen on evankeliumi, toinen taas ei ole evankeliumia, vaikka se siksi tekeytyy; esiintyy jopa joskus täytenä evankeliumina.
Kukaan ei ole kiinnittänyt tähän huomiota niin kuin apostoli Paavali. Yksi hänen kovan elämänsä päätehtävistä oli taistella evankeliumin puolesta ja paljastaa toisenlainen evankeliumi.
Tämän taistelun vaikeutena on, että toisenlainen evankeliumi puhuttelee voimakkaasti lihallista ihmistä, koska se lupaa antaa enemmän.
Molemmat evankeliumit käyttävät osittain samaa sanastoa, Raamatun sanoja. Tämä tekee paljastamisen entistä vaikeammaksi.
Miten voimme erottaa aidon näennäisestä?
Minun ymmärtääkseni se riippuu siitä, onko meillä korvat kuulla. Kuvataanko Kristus jatkuvasti silmiemme eteen ristiinnaulittuna? Heti kun julistuksen painopiste siirretään johonkin muuhun, joudumme vaaraan tulla harhaanjohdetuiksi.
Kun Kristus on mieleemme piirretty ristiinnaulittuna, korvamme avautuu kuulemaan. Tällöin korvamme kuulee, että on hirmuista langeta elävän Jumalan käsiin.: Kuulemme, että Jumala on kuluttava tuli, joka suuntautuu pyhässä ja kuluttavassa vihassa syntisiin, siis minuun. Voin kuulla tätä niin, että pelkään Jumalaa ja vapisen hänen edessään. Voin kuulla sen niin, että kaikki kevytmielisyys joutuu sisimmässäni pannaan, samoin jokainen kevyt suhtautuminen Jumalaan, jokainen toverillinen tunne suhteessa Pyhään. Voin kuulla tämän niin, että käyn varovaiseksi suurten sanojen suhteen.
Tässä avautuu korvani Paimenen äänelle, josta kuuluu kaikki Hänen armonsa ja laupeutensa, joka on niin ylenpalttista, ettei se koskaan muodostu itsestäänselvyydeksi. Voin kuulla ristin sanan, niin että Jumalan rakkaus vuodatetaan sydämeeni ja nöyryyttää minut hänen hyvyytensä alle. Voin erottaa helisevän vasken ja kilisevän kulkusen äänen.
Kun pidämme ristiinnaulitun ja ylösnousseen Kristuksen silmiemme edessä, varjellumme kaidalla tiellä emmekä lankea puoleen emmekä toiseen. Toinen rotko on toinen Jeesus, toisine henkineen ja toisenlaisine evankeliumeineen. Toinen rotko on penseys. Älkäämme kuvitelko, että toinen rotko on vähemmän vaarallinen kuin toinen. Toisessa rotkossa oltaessa voi nähdä kaiken sen väärän, mikä toisessa on, mutta mitä hyötyä siitä on, jos jää rotkoonsa? Ja päinvastoin, voidaan nähdä kaikki toisen rotkon penseys, mutta mitä se hyödyttää, jos jää omaansa.
Mihin olemme menossa? Joko meitä ympäröivät ne viettelykset, jotka ovat ensimmäisiä merkkejä Herramme paluusta? Olen viime vuosikymmenien aikana paljon tutkinut tätä asiaa, laajimmin Galatalaiskirjeen ja Korinttolaiskirjeiden kommentaareissani. Näissä kirjeissä Paavali intohimoisesti taistelee evankeliumin puolesta toisenlaista evankeliumia vastaan. Olen tullut siihen tulokseen, että on yhä vaikeampaa säilyä kaidalla tiellä. Olen ihmetellen nähnyt sellaisten kristittyjen tempautuneen mukaan, joiden luulin olleen immuuneja tuota toista henkeä vastaan.
Tämä johtaa minut joihinkin lopputoteamuksiin. Toivon, että jokainen ymmärtäisi, etten ole näitä puhumassa tuomitsevassa mielessä, vaan pyrkimykseni on auttaa. Näin tahtoisin tehdä myös seuraavia rivejä kirjoittaessani.
Aito ihminen - todellinen persoonallisuus
Olen kirjoittanut jotakin toisenlaisesta Jeesuksesta ja toisenlaisesta hengestä ja niin kysymme yhdessä: Mikä Henki on? Miten Henki leimaa sitä ihmistä, jossa hän asuu?
Kuunnelkaamme siinä suhteessa kahta tärkeää sanaa. Ensimmäinen on Jumalan vastaus Moosekselle tämän kysyessä Jumalan nimeä: "Minä olen se, joka minä olen (2. Moos. 3:14).
Jumalan nimi on MINÄ OLEN. Mitä se meille sanoo? Se kertoo, että Jumala on persoonallisuus, persoona! Jumala on Jumala, Jumala on persoona, Jumala ei ole joku toinen, Jumala on se, joka hän on!
Toinen sana on Jeesuksen lause samarialaiselle naiselle: "Jumala on Henki" (Joh. 4:24).
Jumala on Henki, Jumala on persoonallisuus. Siitä opimme että henki on persoonallisuus.
Ihmisessä, jossa Pyhä Henki asuu ja vaikuttaa, tulee jumalakuva esiin persoonallisuuden muodossa, joka toisaalta on täysin oma itsensä, ei kenenkään toisen kaltainen, mutta jolla toisaalta on täysi yhteys kaikkiin toisiin, joissa Jumalan henki asuu ja jotka hän tekee persoonallisuuksiksi.
Siksi Paavali voi sanoa: "Jumalan armosta minä olen se, mikä olen" (1. Kor. 15:10). Paavali oli täynnä Jumalan Henkeä, joka on persoona ja luo persoonallisuutta. Tämä henki teki Paavalista persoonallisuuden, joka ei ollut kenenkään toisen kaltainen, mutta saattoi kuitenkin palvella kaikkia.
Minusta tuntuu, että toinen henki tekee aivan päinvastaista. Se ei luo persoonallisuuksia, vaan tuhoaa ja vääristää persoonallisuudet. Minua murehduttaa kun näen, että täysikasvuiset ihmiset toisen hengen "inspiraation" alaisina käyttäytyvät epäkypsästi, toistavat mitäänsanomattomia laulun säkeitä loputtomiin ja muuttuvat persoonattomiksi. Eikö massapsykoosin merkki ole aina ollut, että se tallaa ilman kunnioitusta alleen persoonallisuudet ja muuttaa ihmiset olennoiksi, jotka sanovat samaa, käyttäytyvät samoin, kuin henki olisi virtaa tai sähköä tai jotain muuta persoonatonta, joka vain on laukaistava jotta kaikkialla tapahtuisi samalla tavalla.
Tämä on minun silmissäni ja korvissani hengetöntä ja tyhjää. En ymmärrä, että Jeesuksen nimi ja Pyhän Hengen voima otetaan katteeksi sellaiselle, ja minusta on suorastaan röyhkeää nimittää tätä "täydelliseksi evankeliumiksi".
Ja päinvastoin: miten puhdasta ja virkistävää on olla sellaisen pienen ihmisen kanssa, jossa Jumalan Henki asuu ja vallitsee. Silloin kohtaa Jumala-ihmisen, todellisen persoonallisuuden, joka yleensä ei ole suuri persoonallisuus kuten Paavali. Mutta se ei ole ratkaisevaa. Silloin kohtaa Kristuksen ihmisessä, kokee Jumalakuvan aidossa persoonallisuudessa, joka itse siitä tietämättä tai siihen keskittymättä on se mikä on, ja siksi hänellä on jotain persoonallista annettavaa, joko sanoin tai ilman sanoja. Sellainen yhteys ei koskaan muodostu tyhjäksi tai hengettömäksi, jonka jälkeen tuntisi itsensä uupuneeksi ja tyhjäksi, vaan saa kokea tämän yhteyden antoisuuden, rakentavuuden, aitouden.
Kysymys persoonallisuudesta, aitoudesta on kuten kaikki muutkin suoranaista seurausta siitä, että pitää silmiensä edessä Kristuksen ristiinnaulittuna. Hänen edessään kukaan ei voi pöyhkeillä. Hänen edessään kestää vain totuudellinen ja aito. Hänen edessään on sitä, mitä on, armahdettu syntinen, eikä silloin johdu mieleen tehdä muihin vaikutusta tai jäljitellä muita. Kysymys persoonallisuudesta on toisin sanoen kysymys siitä kuuntelemmeko evankeliumia vai toisenlaista evankeliumia!
Mihin olemme menossa?
Toisenlainen evankeliumi, jossa on toisenlainen Jeesus ja hengetön henki ja jota olen yrittänyt kuvata, on voittanut alaa lähes kaikkialla kristikunnassa. Sillä on suuri määrä kannattajia katolilaisten ja erisuuntaisten protestanttien keskuudessa ja se yhdistää heitä niin kuin ei mikään koskaan ennen ole heitä yhdistänyt.
Keitä me sitten olemme, että me ylipäätä uskallamme asettaa kysymysmerkin jonkin näin mahtavan voiman kohdalle, joka voi esittää näin valtavia tuloksia?
Mitä tähän verrattavissa olevaa me voimme tuoda esiin?
Näin voidaan hyvin ajatella, ja itsekin esitän itselleni tämän kysymyksen aika ajoin.
Meitä varoitetaan tuomitsemasta, emmekä tahdo torjua sitä varoituksen sanaa. Mitä olen kirjoittanut, sitä en ole kohdistanut kehenkään yksityiseen kristittyyn, sillä tiedän, että Jumalalla on valittunsa kaikkialla, enkä uskalla ketään tuomita vain sen vuoksi, että hän on mukana väärissä yhteyksissä.
Tarkoituksenani on ollut osoittaa eri virtauksia hengellisessä maailmassa, pyrkiä osoittamaan mihin ne johtavat, jotta monet voisivat herätä ja liittyä yhteen näkemään Jeesuksen Kristuksen ja hänet ristiinnaulittuna. Kukaan ei nimittäin ole ilman muuta immuuni viettelykselle.
Jos minun pitäisi osoittaa valokeilalla joitakin ihmisiä, kohdistaisin huomioni niihin johtajiin sekä kotimaassa että ulkomailla, jotka pommittavat herkkäuskoisia, kokemattomia ja helposti johdateltavissa olevia Jumalan lapsia sellaisella julistuksella, joka jättää väliin sanan Jeesuksesta Kristuksesta ja hänet ristiinnaulittuna tai työntävät sen taka-alalle sillä seurauksella, että viettelykset pääsevät vaikuttamaan.
Mutta mihin olemme menossa? Olemmeko viettelysten ajassa, josta Herramme puhui ja onko se merkki siitä, että aika on lähellä?
Olen tästä vakuuttunut. Mitä nyt näemme ympärillämme, tulee salakavalasti lisääntymään hämmästyttävällä nopeudella ja leviämään ympäri maailmaa ja nielemään miljoonia ihmisiä piiriinsä. Päättelen sen lisääntyvän, koska tämä hengellisyys on sensaatiomaista. Sen on pakko lisääntyä. Vauhdin on kiihdyttävä, sillä sensaatioiden on, voidakseen pyydystää ihmisiä, oltava yhä enemmän sensaatiomaisia, yhä ihmeellisempiä, muutoin "ilmapallosta loppuu kaasu". Me näemme myös, että kaikkialla on toinen toistaan mahtavampia kokemuksia, niin että väitetään niiden olevan jo suurempia kuin apostolien aikana!
Siksi tasaisen, tavallisen kristityn on yhä vaikeampaa näitä virtauksia vastustaa, sillä hänhän saa kuulla vastustavansa Henkeä ja kannattajat viittaavat kaikkiin "suuriin" tapahtumiin.
Tapahtuuko sitten "suuria" tekoja? Kyllä, toinen Jeesus ja toinen henki pystyvät myös vaikuttamaan "suuria" tekoja.
Mihin olemme menossa? Keskittykäämme Jeesukseen Kristukseen, ja häneen ristiinnaulittuna ja rukoilkaamme hiljaisuudessa häneltä korvaa kuulla, mitä Henki seurakunnille sanoo. Silloin kuulemme henkilökohtaisella tavalla: "Minä tulen pian; pidä, mitä sinulla on, ettei kukaan ottaisi sinun kruunuasi."
Artikkeli on alun perin julkaistu tanskaksi
Mod Måle -lehden numerossa 1/1983.
Totuus on se, että vaikka Jeesus onkin ylösnoussut ja vaikka hänellä onkin kaikki rajaton valta kädessään, hän ei silti ole näkyvästi ottanut maailmankaikkeuden kuninkuuttaan vielä hallintaansa. Hän on maailmalta salassa. Siten on myös meidän pelastuksemme salassa, niin totta kuin iankaikkinen elämämme on kätkettynä hänen kanssaan Jumalassa (Kol. 3:3).
Maailma ei voi nähdä, että Jumala on rinnallamme Vapahtajanamme, sillä se ei voi nähdä syntien anteeksiantamusta. Se ei myöskään voi nähdä sitä, että kaikki on meidän, sillä tavallisestihan me omistamme vähemmän kuin tämän maailman lapset. Maailma ei ensinkään pysty ymmärtämään, että Jumala johdattaa elämäämme sekä pienissä että suurissa asioissa, sillä olemme usein suuremmissa vaikeuksissa kuin maailman ihmiset. He eivät ymmärrä, ettemme kuole, koska maailma usein seisoo Jumalan lasten haudalla.
Koko meidän elämämme on salassa Kristuksen kanssa Jumalassa. Ainoa asia jonka maailman lapset aavistavat olevan toisin, on se, että me olemme muuttuneet, olemme vähemmän huolissamme, kiitollisempia ja pitkämielisempiä, avokätisempiä, vähemmän vaativia. Mutta sitä, että tämä kaikki johtuu Kristuksen Hengestä, joka meissä asuu, sitä he eivät näe.
Ylösnousseen Herran tahto on, että näin on tässä maailmanajassa oleva. Hän on salaisuus, hänen pelastuksensa on salaisuus, ylösnousemus on salaisuus ja usko häneen on niin ikään salaisuus.
Jos hän olisi halunnut asian olevan toisin, hän olisi välittömästi ylösnousemuksensa jälkeen näyttäytynyt ylipapeille, kirjanoppineille, Pilatukselle ja koko Jerusalemille sanoen: "Tässä voitte nähdä, että minä olen Kristus, minä olen Jumalan Poika!"
Tätä hän ei tehnyt. Vain muutamille opetuslapsilleen hän näyttäytyi ylösnousemusruumiissaan niinä 42 päivänä, jotka kuluivat hänen ylösnousemuksensa ja taivaaseen astumisensa välillä. Lisäksi hän näyttäytyi sen jälkeen poikkeuksena, joka ei ole toistunut, Saulus Tarsolaiselle.
Se Jeesus, jota Paavali julisti, ei halunnut todistaa maailmalle jumaluuttaan näkyvin ihmein, yhtä vähän kuin ylösnoussut Herra halusi vihollisilleen todistaa mitään näyttäytymällä heille.
Tämä ei merkitse, että hän ei pystyisi vaikuttamaan voimallisia tekoja. Herra, kaiken luodun todellinen Herra, on kaikkivaltias.
Paavalin julistama Jeesus ei kuitenkaan halunnut todistaa jumaluuttaan näkyvin ihmein, sillä viime kädessä maailma ei ihmeitä tarvitse. Se on langennut niin syvään, ettei se usko, vaikka joku nousisi kuolleista (Luuk. 16:31). Tarvitaan suurempi voima kuin mitä ihmeissä ja merkeissä on, ennen kuin kadotettu ihminen pelastuu. Siihen tarvitaan ristin voima (1. Kor 1:24). Siksi Paavali ei halunnut tietää muusta kuin Jeesuksesta Kristuksesta ja hänestä ristiinnaulittuna. Siitä syystä hän torjui palavalla kiivaudella toisen Jeesuksen, jota petolliset työntekijät julistivat (2. Kor. 11:13).
Ristin voima
Ei Jumalan lapsillakaan ole syvimmiltään tarvetta nähdä ihmeitä ja voimallisia tekoja, sillä meidän syvin tarpeemme on pyhitys, tulla Jeesuksen kaltaiseksi ja kasvaa kaikessa hyvässä työssä. Siihen tarvitaan suurempaa voimaa kuin ihmeet ja merkit. Siihen tarvitaan ristin voimaa. Siksi Paavali ei halunnut seurakuntiinkaan nähden tietää muusta kuin rististä, johon on kätkettynä kaikki Jumalan viisaus ja voima.
Paavali oli totuudellinen ja realistinen. Hän tiesi, että seurakuntien on käytävä läpi vaikeita aikoja monine koettelemuksineen. Päästäkseen sellaisista voittajina seurakunnilla täytyy olla suurin Jumalan lahjoittama voima, ja se on juuri ristin voima. Sillä kaikki muu voima on sitä, että seurakunnista poistetaan kärsimykset. Ristin voima annetaan niille, jotta ne selviytyisivät kärsimysten kautta, niin kuin ei Kristustakaan vapautettu kärsimyksistä, vaan hän sai voimaa kestää ne.
Korinttolaiset olivat menettämäisillään kaiken sen voiman, joka tulee Jeesuksen rististä, koska he kuuntelivat toista Jeesusta, joka lupasi heille voimaa, jota lihallinen ihminen mieluummin haluaa. Se voima vapauttaa ihmisen elämän vaikeuksista ja tekee hänet ylen "onnelliseksi". Korinttolaiset olivat siis vaarassa menettää todellisen voiman, sen joka tulee täydelliseksi heikkoudessamme. Tilalle he olisivat saaneet kuvitellun voiman, josta ei olisi ollut heille mitään hyötyä.
He olivat joutuneet hengelliseen vaaraan, mutta eivät sitä itse nähneet eivätkä ymmärtäneet, sillä heillä meni "ihanasti". He kokivat itsensä rikkaammiksi kuin Paavali, he olivat päässeet häntä pitemmälle, he olivat omassa mielikuvituksessaan tulleet joksikin eivätkä ilmeisestikään pelänneet, että Jumala punnitsi heidän elämänsä, heidän sanansa, heidän tekonsa. Ajattele, jospa heidät olisi punnittu ja havaittu köykäisiksi!
Heikko Paavali
Kun Paavali julisti Jeesusta Kristusta ristiinnaulittuna, se tapahtui heikkoudessa, pelossa ja suuressa vavistuksessa, mutta samalla se oli Hengen ja voiman osoittamista (1. Kor. 2:3-4). Nämä kaksi puolta löydämme aina apostolissa: hänen oman heikkoutensa ja Jumalan voiman.
Mitä hänen heikkoutensa oli? Sillä on juurensa Paavalin ja ylösnousseen Herran kohtaamisessa Damaskon tiellä. Siellä Saulus Tarsolaisesta tehtiin maan toimissa "ei-mitään". Siellä hän näki, ettei hän vain ollut yleensä syntinen niine puutteineen ja virheineen, joita valitettavasti meillä kaikilla on, vaan hän näki olevansa Jumalan vihollinen, kaiken hyvän vastustaja, vaikka hän lihallisen ymmärryksensä mukaan oli antanut kaikkensa täyttääkseen lain, ja myös onnistunut siinä. Saulus oli langennut elävän Jumalan käsiin ja se oli murskaavaa! Hänen ylpeytensä sai peruskolauksen ja siitä lähtien hän ei enää pitänyt itseään minään.
Lisäksi Jumala antoi hänen kärsiä paljon Jeesuksen nimen tähden. Meistä tuntuu, että Paavalin kärsimykset olivat yli-inhimillisiä. Hänen elämänsä oli täynnä raadantaa, usein hän joutui istumaan vankiloissa, sai osakseen kosolti pieksemistä, hän oli usein kuolemanvaarassa, viisi kertaa juutalaiset olivat ruoskineet häntä 40 lyönnillä yhtä vaille, kolme kertaa hän oli haaksirikossa, kolmesti hän oli saanut raippoja ja lisäksi oli päivittäinen työpaine, jota kukaan ennen eikä sen jälkeen ole kokenut. Kaikki tämä vaikutti sen, että hän kantoi Jeesuksen kuolemaa ruumiissaan ja päivittäin antoi itsensä kuolemaan Jeesuksen tähden. Tässä on kysymyksessä heikkous ja voimattomuus, jota ei mitenkään voi kuvailla.
Lisäksi tulivat lukemattomat hengelliset taistelut, joissa hän jatkuvasti oli, huoli seurakunnista, pettymykset monien pyhien tähden, suru siitä, että kaikki aasialaiset lopuksi käänsivät hänelle selkänsä, jne. jne.
Todellista heikkoutta, pelkoa ja suurta vavistusta, niin, jopa vaatimattomuutta hän koki, ei kuviteltua vaan täydellistä ja todellista.
Se oli osallisuutta Jeesuksen kärsimyksiin. Mutta se oli samalla yhteyttä hänen kanssaan hänen ylösnousemukseensa. Nämä kaksi vastakkaista voimaa, kärsimykset ja kuolema toisaalta sekä ylösnousemus ja elämä toisaalta, vaikuttivat jatkuvasti apostolin elämässä. Ilman kärsimystä ja kuolemaa ei ole ylösnousemusvoimaa, elämää ja päinvastoin: ilman ylösnousemusvoimaa ei ole mahdollista kestää kärsimyksiä.
Helppoa elämää?
Jumalan Henki ei siis päästänyt Paavalia hänen kärsimyksistään ja ahdistuksistaan, vaan muutti hänet lainpääksi, joka Herransa askelissa kulkien kantoi kaiken ääneti. Niin valtava oli hänessä Hengen voima! Se muutti miehen, joka luonnostaan oli Jeesuksen vannoutunut vihollinen sellaiseksi, joka muuttui niin Vapahtajansa kaltaiseksi, että sitä tuskin voi sanoin selittää. Se antoi hänelle voimaa iloiten täyttää, mitä vielä puuttui Kristuksen kärsimyksistä seurakunnan hyväksi (Kol. 1:24).
Tämä mies ei tietenkään voinut Jeesuksen puolesta luvata kuulijoilleen helppoa ja "onnellista" elämää, jos he vain "tekisivät ratkaisun Jeesuksen puoleen", kuten erään ryhmän sanonta kuuluu. Hänen kuvatessaan Jeesuksen ristiinnaulittuna heidän silmiensä eteen, ei Pyhä Henki herättänyt kuulijoissa "onnellisen" elämän kaipausta. Sille ei uhrattu yhtään ajatusta, sillä Pyhä Henki näytti ensin ennen muuta todeksi synnin. Ja kun ihminen on nähnyt todeksi synnin itsessään, silloin hän kokee myös langenneensa elävän Jumalan käsiin, eikä silloin ajatella ensinkään helppoa ja onnellista elämää; vain yksi ajatus on mielessä: Mitä minun pitää tehdä että pelastuisin?
Niin vaikutti Henki, joka toimi Paavalin elämässä, julistuksessa ja kaikessa työssä. Henki johti ihmiset nollapisteeseen, ja siinä heille paljastui Jumalan ihmeellinen vanhurskaus ja pelastus, joka yksinomaan perustuu siihen, mitä Jeesus on tehnyt.
Pyhän Hengen asunto
Tämän julistamisen kautta ja tässä Hengessä ihmiset pelastuivat, ja pelastus oli kauttaaltaan Jumalan työtä, Jumalan lahjaa, Jumalan armoa. Pelastukseen sisältyi kaksi valtavaa asiaa: ensinnäkin, Jumala luki syntisen, joka oli joutunut tämän Jumalan vanhurskaan tuomion alle, vanhurskaaksi ja syyttömäksi Jeesuksen tähden ja toiseksi, hän synnytti ihmisen kokonaan uuteen elämään Jeesuksen ylösnousemuksen kautta antaen armahdetun syntisen sydämen Pyhän Hengen asunnoksi.
Valtava pelastus on meille valmistettu. Se on niin valtava, ettemme tyhjentävästi pysty sitä selittämään. Se käy yli ymmärryksemme. Armahdettu syntinen ei vain seiso vanhurskaana Jumalan tuomioistuimen edessä Jeesuksen täytetyn sovitustyön tähden, eikä hän vain seiso siinä uutena luomuksena uusi Henki sydämessään, vaan hänet on asetettu myös aivan uuteen yhteyteen. Ennen hän kuului langenneeseen ihmiskuntaan, jonka päänä on ensimmäinen Adam. Pelastuksessa ihminen on saanut Jumalan Hengen kasteen kuuluakseen pelastuksesta osalliseen ihmiskuntaan, seurakuntaan, jonka pää on viimeinen Adam, joka ei langennut (1. Kor. 12:13). Kaikki on tullut uudeksi, vanha on kadonnut, katso, uusi on tullut sijaan!
Kristuksen seuraajia ei ole kutsuttu ajallisessa mielessä valoisaan ja onnelliseen elämään täällä maan päällä. Meidät on kutsuttu olemaan Jeesuksen todistajia. Tämä tarkoittaa, että meidät on kutsuttu olemaan:marttyyreja, kuten kreikkalainen sana "todistaja" osoittaa.
Tämä merkitsee k ä r s i m y s t ä Kristuksen nimen tähden. Ja juuri siksi apostoli Paavali opetti äsken kääntyneille, että heidät "oli pantu kärsimään" (1. Tess. 3:3). Sen jälkeen kun Kristus oli kuvattu heidän silmiensä eteen ristiinnaulittuna, he saattoivat hyvin ymmärtää, että kärsimys todella kuului myös heidän osaansa. Se oli heille kunnia. Se suotiin heille Kristuksen tähden (Fil. 1:29) ja se oli osa Jumalan rikasta armoa heitä kohtaan.
Pyhä Henki ja toinen henki
Pyhää henkeä lukuunottamatta kukaan ei voinut kuvata Kristusta oikein heidän silmiensä eteen. Pyhän Hengen avulla he iloiten lähtivät sille tielle, jonka heidän Vapahtajansa oli käynyt. He ottivat ristinsä ja seurasivat häntä. Pyhän Hengen voima vaikutti heissä ja hän tuki heitä joka askeleella Kristuksen seuraamisen tiellä.
Mutta toinen henki oli myös vaikuttamassa. Toista Jeesusta julistettaessa seurasi ja seuraa edelleen toinen henki. Jokaiselle, jolla ei ole korvia kuulla, toinen henki tuntuu "loistavammalta" kuin Pyhä Henki ja lupaa voimaa "loistavampaan" kristilliseen elämään. Tämä toinen henki ei lupaa Jeesuksen kaltaisuutta hänen seuraamisessaan pilkan ja hylkäämisen tiellä. Toinen henki lupaa "voimaa" tehdä valtavan vaikutuksen maailmaan ihmeiden ja merkkien kautta, kaikenlaisten sairauksien ja raihnaisuuden parantumista, ihanaa hurmiota ja valtavia armolahjoja, niin että jokainen, joka sen voiman vastaanottaa, nostetaan yli heikkouden ja voimattomuuden, yli hengen köyhyyden ja mitättömyyden.
Tämä kuulostaa lihallisille korville ihmeelliseltä. Toinen henki, joka näin suuria asioita lupaa, asettaa kuitenkin Jumalan lapsille ehdon, jonka mukaan heidän täytyy ensin pyrkiä saamaan tämän hengen "kaste", muuten he eivät saa kokea sen valtavaa voimaa. Tämän julistuksen seurauksena on siis olemassa kahdenlaisia kristittyjä: ne, jotka ovat hengellä kastetut ja ne, jotka eivät ole.
Pois ristiinnaulitun luota
Tällaisella julistuksella saadaan juurtumattomissa sieluissa aikaan paljon hämmennystä, sillä huomio ja usko johdetaan pois ristiinnaulitusta Vapahtajasta ja Herrasta, pois evankeliumista. Sielun täyttää kysymys: miksi Herra ei ole vielä kastanut minua hengellä?
Miksi Herra ei ole sitä vielä tehnyt?
Tämä hämmentävä kysymys hiipi galatalaisten keskuuteen ja he tulivat muitten viettelevien julistajien yllyttäminä siihen tulokseen, että heiltä tämä puuttui, koska he eivät olleet antaneet ympärileikata itseään. Mikäli he halusivat päästä eteenpäin ja saavuttaa kaiken luvatun, heidän täytyi noudattaa ympärileikkaamisen vaatimusta! Olivatko he siihen halukkaita?
Ei ollut vaikeaa osoittaa useita Vanhan testamentin kohtia, jotka painottavat, että ellet anna ympärileikata itseäsi, et kuulu Jumalan kansaan. Ei ole koskaan vaikeaa käyttää Raamatun jakeita tuomaan esiin omia tekojamme tai suorituksiamme tai uhrejamme evankeliumiin kuuluvina. Mutta samalla murretaan evankeliumin perustus.
Paavali tuohtui tästä suunnattomasti: "Te älyttömät galatalaiset! Kuka on lumonnut teidät, joiden silmäin eteen Jeesus Kristus oli kuvattu ristiinnaulittuna? Tämän vain tahdon saada teiltä tietää: lain teoistako (omista ponnistuksistanneko) saitte Hengen (jota ei annettu mitan mukaan), vai uskosta kuulemisesta? Niinkö älyttömiä olette? Te aloititte Hengessä, lihassako nyt lopetatte (huomatkaa ironia!)? Niin paljonko olette turhaan kärsineet - jos se on turhaa ollut. Joka siis antaa teille. Hengen ja tekee voimallisia tekoja teidän keskuudessanne, saako hän sen aikaan lain tekojen (vastineeksi teidän omille ponnistuksillenne) vai uskossa kuulemisen kautta?" (Gal. 3:1-5).
Erotatko evankeliumin?
Tarvitaan herkkä korva erottamaan evankeliumi, jota Pyhä Henki julistaa, siitä toisesta evankeliumista, jota toinen henki julistaa.
Kysymys ei kuitenkaan ole aste-erosta, vaan olennaisesta erosta. Tuohtunut apostoli painottaa tätä erittäin selvästi. Pyhää Henkeä ei anneta korvauksena mistään, vaan kokonaan ja täysin itse pelastuksessa, joka on ilmainen ja kallisarvoinen lahja. Paavali ei koskaan jaa Jumalan rakkaita lapsia "hengellä täytettyjen" ja "hengellä täyttymättömien" ryhmään, eikä hän koskaan tee kielillä puhumisesta "henkikasteen" merkkiä.
Miten voimme varjeltua?
Tuskin voimme luottaa siihen, että voimme itse varjella itsemme, mutta meidän tulee rukoilla Jumalaa, että Kristus aina olisi silmiemme edessä ristiinnaulittuna. Sillä hänen ristinsä äärellä kukaan meistä ei ajattele itsestään korkeita hengellisesti. Siinä me tajuamme sielumme syvyydessä, mitä Paavali tarkoitti sanoessaan: "Kuka on ensin antanut hänelle jotakin, joka olisi tälle korvattava?" (Room. 11:35). Me ymmärrämme evankeliumin Hengeksi ja elämäksi, mutta emme silti jää paikoillemme, passiivisiksi "oikeaoppisiksi" sieluksi, vaan tulemme Hengessä eläviksi, kiitollisiksi, iloisiksi ja alttiiksi, valmiiksi kaiken hyvän tekemiseen!
Silloin Herra myös vaikuttaa milloin hän tahtoo ja milloin se hänen asiaansa vie eteenpäin - voimallisia tekoja. Ne eivät ole todisteita "hengellä täyttymisestämme". Ne ovat osoituksia Jumalan halusta rohkaista meitä äärettömän rakkautensa ja laupeutensa tähden. Ne eivät ole minkään meissä olevan "vastikkeita"! Kun tätä saamme kokea, Pyhä Henki muistuttaa meitä lempeästi mutta arvovaltaisesti jäämään kätkettyinä Kristuksen kanssa Jumalaan, ettemme joutuisi evankeliumista pois käyttämällä Jumalan ihmetekoja toimintamme ja itsemme mainosvälineinä.
Aito ja epäaito evankeliumi
Puheessa kahdesta evankeliumista ei ole kysymys saman sanoman vivahde-eroista, vaan kahdesta eri sanomasta. Toinen on evankeliumi, toinen taas ei ole evankeliumia, vaikka se siksi tekeytyy; esiintyy jopa joskus täytenä evankeliumina.
Kukaan ei ole kiinnittänyt tähän huomiota niin kuin apostoli Paavali. Yksi hänen kovan elämänsä päätehtävistä oli taistella evankeliumin puolesta ja paljastaa toisenlainen evankeliumi.
Tämän taistelun vaikeutena on, että toisenlainen evankeliumi puhuttelee voimakkaasti lihallista ihmistä, koska se lupaa antaa enemmän.
Molemmat evankeliumit käyttävät osittain samaa sanastoa, Raamatun sanoja. Tämä tekee paljastamisen entistä vaikeammaksi.
Miten voimme erottaa aidon näennäisestä?
Minun ymmärtääkseni se riippuu siitä, onko meillä korvat kuulla. Kuvataanko Kristus jatkuvasti silmiemme eteen ristiinnaulittuna? Heti kun julistuksen painopiste siirretään johonkin muuhun, joudumme vaaraan tulla harhaanjohdetuiksi.
Kun Kristus on mieleemme piirretty ristiinnaulittuna, korvamme avautuu kuulemaan. Tällöin korvamme kuulee, että on hirmuista langeta elävän Jumalan käsiin.: Kuulemme, että Jumala on kuluttava tuli, joka suuntautuu pyhässä ja kuluttavassa vihassa syntisiin, siis minuun. Voin kuulla tätä niin, että pelkään Jumalaa ja vapisen hänen edessään. Voin kuulla sen niin, että kaikki kevytmielisyys joutuu sisimmässäni pannaan, samoin jokainen kevyt suhtautuminen Jumalaan, jokainen toverillinen tunne suhteessa Pyhään. Voin kuulla tämän niin, että käyn varovaiseksi suurten sanojen suhteen.
Tässä avautuu korvani Paimenen äänelle, josta kuuluu kaikki Hänen armonsa ja laupeutensa, joka on niin ylenpalttista, ettei se koskaan muodostu itsestäänselvyydeksi. Voin kuulla ristin sanan, niin että Jumalan rakkaus vuodatetaan sydämeeni ja nöyryyttää minut hänen hyvyytensä alle. Voin erottaa helisevän vasken ja kilisevän kulkusen äänen.
Kun pidämme ristiinnaulitun ja ylösnousseen Kristuksen silmiemme edessä, varjellumme kaidalla tiellä emmekä lankea puoleen emmekä toiseen. Toinen rotko on toinen Jeesus, toisine henkineen ja toisenlaisine evankeliumeineen. Toinen rotko on penseys. Älkäämme kuvitelko, että toinen rotko on vähemmän vaarallinen kuin toinen. Toisessa rotkossa oltaessa voi nähdä kaiken sen väärän, mikä toisessa on, mutta mitä hyötyä siitä on, jos jää rotkoonsa? Ja päinvastoin, voidaan nähdä kaikki toisen rotkon penseys, mutta mitä se hyödyttää, jos jää omaansa.
Mihin olemme menossa? Joko meitä ympäröivät ne viettelykset, jotka ovat ensimmäisiä merkkejä Herramme paluusta? Olen viime vuosikymmenien aikana paljon tutkinut tätä asiaa, laajimmin Galatalaiskirjeen ja Korinttolaiskirjeiden kommentaareissani. Näissä kirjeissä Paavali intohimoisesti taistelee evankeliumin puolesta toisenlaista evankeliumia vastaan. Olen tullut siihen tulokseen, että on yhä vaikeampaa säilyä kaidalla tiellä. Olen ihmetellen nähnyt sellaisten kristittyjen tempautuneen mukaan, joiden luulin olleen immuuneja tuota toista henkeä vastaan.
Tämä johtaa minut joihinkin lopputoteamuksiin. Toivon, että jokainen ymmärtäisi, etten ole näitä puhumassa tuomitsevassa mielessä, vaan pyrkimykseni on auttaa. Näin tahtoisin tehdä myös seuraavia rivejä kirjoittaessani.
Aito ihminen - todellinen persoonallisuus
Olen kirjoittanut jotakin toisenlaisesta Jeesuksesta ja toisenlaisesta hengestä ja niin kysymme yhdessä: Mikä Henki on? Miten Henki leimaa sitä ihmistä, jossa hän asuu?
Kuunnelkaamme siinä suhteessa kahta tärkeää sanaa. Ensimmäinen on Jumalan vastaus Moosekselle tämän kysyessä Jumalan nimeä: "Minä olen se, joka minä olen (2. Moos. 3:14).
Jumalan nimi on MINÄ OLEN. Mitä se meille sanoo? Se kertoo, että Jumala on persoonallisuus, persoona! Jumala on Jumala, Jumala on persoona, Jumala ei ole joku toinen, Jumala on se, joka hän on!
Toinen sana on Jeesuksen lause samarialaiselle naiselle: "Jumala on Henki" (Joh. 4:24).
Jumala on Henki, Jumala on persoonallisuus. Siitä opimme että henki on persoonallisuus.
Ihmisessä, jossa Pyhä Henki asuu ja vaikuttaa, tulee jumalakuva esiin persoonallisuuden muodossa, joka toisaalta on täysin oma itsensä, ei kenenkään toisen kaltainen, mutta jolla toisaalta on täysi yhteys kaikkiin toisiin, joissa Jumalan henki asuu ja jotka hän tekee persoonallisuuksiksi.
Siksi Paavali voi sanoa: "Jumalan armosta minä olen se, mikä olen" (1. Kor. 15:10). Paavali oli täynnä Jumalan Henkeä, joka on persoona ja luo persoonallisuutta. Tämä henki teki Paavalista persoonallisuuden, joka ei ollut kenenkään toisen kaltainen, mutta saattoi kuitenkin palvella kaikkia.
Minusta tuntuu, että toinen henki tekee aivan päinvastaista. Se ei luo persoonallisuuksia, vaan tuhoaa ja vääristää persoonallisuudet. Minua murehduttaa kun näen, että täysikasvuiset ihmiset toisen hengen "inspiraation" alaisina käyttäytyvät epäkypsästi, toistavat mitäänsanomattomia laulun säkeitä loputtomiin ja muuttuvat persoonattomiksi. Eikö massapsykoosin merkki ole aina ollut, että se tallaa ilman kunnioitusta alleen persoonallisuudet ja muuttaa ihmiset olennoiksi, jotka sanovat samaa, käyttäytyvät samoin, kuin henki olisi virtaa tai sähköä tai jotain muuta persoonatonta, joka vain on laukaistava jotta kaikkialla tapahtuisi samalla tavalla.
Tämä on minun silmissäni ja korvissani hengetöntä ja tyhjää. En ymmärrä, että Jeesuksen nimi ja Pyhän Hengen voima otetaan katteeksi sellaiselle, ja minusta on suorastaan röyhkeää nimittää tätä "täydelliseksi evankeliumiksi".
Ja päinvastoin: miten puhdasta ja virkistävää on olla sellaisen pienen ihmisen kanssa, jossa Jumalan Henki asuu ja vallitsee. Silloin kohtaa Jumala-ihmisen, todellisen persoonallisuuden, joka yleensä ei ole suuri persoonallisuus kuten Paavali. Mutta se ei ole ratkaisevaa. Silloin kohtaa Kristuksen ihmisessä, kokee Jumalakuvan aidossa persoonallisuudessa, joka itse siitä tietämättä tai siihen keskittymättä on se mikä on, ja siksi hänellä on jotain persoonallista annettavaa, joko sanoin tai ilman sanoja. Sellainen yhteys ei koskaan muodostu tyhjäksi tai hengettömäksi, jonka jälkeen tuntisi itsensä uupuneeksi ja tyhjäksi, vaan saa kokea tämän yhteyden antoisuuden, rakentavuuden, aitouden.
Kysymys persoonallisuudesta, aitoudesta on kuten kaikki muutkin suoranaista seurausta siitä, että pitää silmiensä edessä Kristuksen ristiinnaulittuna. Hänen edessään kukaan ei voi pöyhkeillä. Hänen edessään kestää vain totuudellinen ja aito. Hänen edessään on sitä, mitä on, armahdettu syntinen, eikä silloin johdu mieleen tehdä muihin vaikutusta tai jäljitellä muita. Kysymys persoonallisuudesta on toisin sanoen kysymys siitä kuuntelemmeko evankeliumia vai toisenlaista evankeliumia!
Mihin olemme menossa?
Toisenlainen evankeliumi, jossa on toisenlainen Jeesus ja hengetön henki ja jota olen yrittänyt kuvata, on voittanut alaa lähes kaikkialla kristikunnassa. Sillä on suuri määrä kannattajia katolilaisten ja erisuuntaisten protestanttien keskuudessa ja se yhdistää heitä niin kuin ei mikään koskaan ennen ole heitä yhdistänyt.
Keitä me sitten olemme, että me ylipäätä uskallamme asettaa kysymysmerkin jonkin näin mahtavan voiman kohdalle, joka voi esittää näin valtavia tuloksia?
Mitä tähän verrattavissa olevaa me voimme tuoda esiin?
Näin voidaan hyvin ajatella, ja itsekin esitän itselleni tämän kysymyksen aika ajoin.
Meitä varoitetaan tuomitsemasta, emmekä tahdo torjua sitä varoituksen sanaa. Mitä olen kirjoittanut, sitä en ole kohdistanut kehenkään yksityiseen kristittyyn, sillä tiedän, että Jumalalla on valittunsa kaikkialla, enkä uskalla ketään tuomita vain sen vuoksi, että hän on mukana väärissä yhteyksissä.
Tarkoituksenani on ollut osoittaa eri virtauksia hengellisessä maailmassa, pyrkiä osoittamaan mihin ne johtavat, jotta monet voisivat herätä ja liittyä yhteen näkemään Jeesuksen Kristuksen ja hänet ristiinnaulittuna. Kukaan ei nimittäin ole ilman muuta immuuni viettelykselle.
Jos minun pitäisi osoittaa valokeilalla joitakin ihmisiä, kohdistaisin huomioni niihin johtajiin sekä kotimaassa että ulkomailla, jotka pommittavat herkkäuskoisia, kokemattomia ja helposti johdateltavissa olevia Jumalan lapsia sellaisella julistuksella, joka jättää väliin sanan Jeesuksesta Kristuksesta ja hänet ristiinnaulittuna tai työntävät sen taka-alalle sillä seurauksella, että viettelykset pääsevät vaikuttamaan.
Mutta mihin olemme menossa? Olemmeko viettelysten ajassa, josta Herramme puhui ja onko se merkki siitä, että aika on lähellä?
Olen tästä vakuuttunut. Mitä nyt näemme ympärillämme, tulee salakavalasti lisääntymään hämmästyttävällä nopeudella ja leviämään ympäri maailmaa ja nielemään miljoonia ihmisiä piiriinsä. Päättelen sen lisääntyvän, koska tämä hengellisyys on sensaatiomaista. Sen on pakko lisääntyä. Vauhdin on kiihdyttävä, sillä sensaatioiden on, voidakseen pyydystää ihmisiä, oltava yhä enemmän sensaatiomaisia, yhä ihmeellisempiä, muutoin "ilmapallosta loppuu kaasu". Me näemme myös, että kaikkialla on toinen toistaan mahtavampia kokemuksia, niin että väitetään niiden olevan jo suurempia kuin apostolien aikana!
Siksi tasaisen, tavallisen kristityn on yhä vaikeampaa näitä virtauksia vastustaa, sillä hänhän saa kuulla vastustavansa Henkeä ja kannattajat viittaavat kaikkiin "suuriin" tapahtumiin.
Tapahtuuko sitten "suuria" tekoja? Kyllä, toinen Jeesus ja toinen henki pystyvät myös vaikuttamaan "suuria" tekoja.
Mihin olemme menossa? Keskittykäämme Jeesukseen Kristukseen, ja häneen ristiinnaulittuna ja rukoilkaamme hiljaisuudessa häneltä korvaa kuulla, mitä Henki seurakunnille sanoo. Silloin kuulemme henkilökohtaisella tavalla: "Minä tulen pian; pidä, mitä sinulla on, ettei kukaan ottaisi sinun kruunuasi."
Artikkeli on alun perin julkaistu tanskaksi
Mod Måle -lehden numerossa 1/1983.
Sananl. 8:17 Minä rakastan niitä, jotka minua rakastavat, ja jotka minua varhain etsivät, ne löytävät minut.
-
rita4 - Ylläpitäjä
- Viestit: 9697
- Liittynyt: 20.10.2013 10:53
Re: Mihin olemme menossa?
Kirjoittaja rita4 » 20.01.2017 23:18
Ristiinnaulittu Jeesus
Millainen oli Paavalin julistama Jeesus? Siitä meidän ei tulisi olla epätietoisia, sillä apostoli sanoo selvästi, ettei hän halua tuntea mitään muuta, paitsi Jeesuksen Kristuksen, ja hänet ristiinnaulittuna (1. Kor. 2:2). Paavalin julistama Jeesus oli Jumalan Karitsa, joka kantoi maailman synnin, se Jeesus, joka ei synnistä tiennyt, mutta joka meidän edestämme tehtiin synniksi, se Jeesus, jonka Jumala asetti sovitukseksi. Mistään toisesta Jeesuksesta Paavali ei halunnut kuulla puhuttavan. Jeesuksen Paavali kuvasi ristiinnaulittuna galatalaisten ja muitten silmien eteen.
Paavalia kuunnellessa ei kukaan koskaan voinut saada muuta käsitystä kuin että synti on pelottava asia, ja että vapaaksi ostamisemme on maksanut Vapahtajallemme enemmän kuin mitä me pystymme käsittämään. Kukaan ei voinut pöyhkeillä, kun Kristus kuvailtiin ristiinnaulittuna hänen silmiensä eteen. Paavali itsekään ei kerskannut. Hän ei pöyhkeillyt suurin sanoin. Hän tuli pelossa ja vavistuksessa ja suuressa heikkoudessa. Hän ei koskaan pyrkinyt tekemään kehenkään vaikutusta. Mutta kuitenkin Jumalan Henki vaikutti sellaisella voimalla tämän heikon, vaatimattoman miehen kautta, että omattunnot heräsivät valtavan synnintunnon seurauksena ja monet murtuivat tunnustamaan syntinsä ja tekemään parannuksen. Siten he kokivat ihmeellisen vapautuksen syyllisyydestä ja rangaistuksesta. Sellaisen vapautuksen voi vain ristiinnaulittu ja ylösnoussut Vapahtaja antaa.
Paavali ei koskaan "mennyt edemmäs", mihinkään muuhun kuin sanaan Kristuksesta ja hänestä ristiinnaulittuna, sillä kaikki Jumalan voima ja viisaus on löydettävissä Jeesuksen rististä (1. Kor. 1:23-25 ja 2:8-9). Paavali syvensi tätä sanomaa niille, jotka olivat kypsiä sitä kuulemaan, mutta myös tämä syvempi viisaus oli keskitettynä ristiinnaulittuun Herraan ja Vapahtajaan.
Minua on aina puhutellut juuri risti ja ristinsanoma, joka niin kovin usein tänä päivänä puuttuu saarnoista ja opetuksista, kuin se olisi käynyt tarpeettomaksi ja liian raskaaksi puhua, siinä pysyä; ristin veren sanomassa ja sen tärkeydessä, arvossa. Mietippä rakas lukijani; kuinka usein olet kuullut Raamatullisella pohjalla pysyvää ja olevaa opetusta rististä ja ristin kantamisesta, lihan tahdon ristiinnaulitsemisesta, tms? Onnittelen sinua jos olet saanut kuulla sellaista omassa seurakunnassasi! Ristin sanoma ei ole muuttunut, ei tullut vanhanakaiseksikaan, ei! Vaan se tahdotaan jättää tarkoituksella pois, ettei porukat koe omantunnon pistoja sydämissään, tai jopa loukkaannu puhujaan ja pysy siksi poissa kokouksistakin, kun rististä puhuminen on loukannut heidän heikkoa ja arkaa, herkkää hipiäänsä, kun ei olla tahdottu kuolla itselleen, ei maailmankaan tarjonnalle, eikä siis ole tahdottu; MUUTTUAKAAN.
Siis muuttua siten, että Jeesus tulee tärkeämmäksi kuin mikään muu ja rakkaammaksi kuin mikään muu maailmassa ja itse huomaa olevansa siltikin vain pieni ja heikko, ja Jeesus saa ja Hänen täytyykin tulla elämässämme suureksi, ensimmäiseksi kaikessa! Jos Jeesus Kristus ei olisi suostunut siihen kaikkeen, mikä johti hänet sitten lopulta ristiinnaulittavaksi ja kuolemaan ihmiskunnan syntivelankin takia ristillä, niin eihän meillä rakkaat olisi silloin minkäänlaista mahdollisuutta pelastua synneistämmekään ja päästä kerran taivaan iloonkaan. Mihin silloin joutuisimme? Emme ainakaan taivaaseen ja ikuiseen elämään siellä kera pyhien ja Jumalan, Jumalan Karitsan ja Pyhän Hengen. Jeesuksen Täytyi mennä sinne Golgatan keskimmäiselle ristille ristiinnaulittavaksi, kuolemaan, jotta sinä ja minä saisimme syntimme anteeksi ja mahdollisuuden päästä lopulta kirkkauteen.
Hän kyllä kuoli siellä ristin puulla ja huusi; "Se on täytetty!" Mutta vaikka Hänet haudattiin, niin Hän nousi ylös kolmantena päivänä kirjoitusten mukaan ja näyttäytyi tosi monille, kunnes Hän nousi ylös taivaaseen Isän, Jumalan oikealle puolelle ja tulee kerran sieltä takaisin ja noutaa omansa luokseen kirkkauteen. Olethan sinä jo Hänen omansa ja verellään pesty synneistäsi, uudestisyntynyt Jumalan lapsi? Jos et, niin kiirehdi ystäväni, sillä elämme ns lopun aikaa ja Jeesuksen takaisin tulo on lähempänä kuin kukaan arvaakaan ja silloin ei enää kerkiä tehdä parannusta, vaan se on tehtävä; Nyt ja Tässä, ei huomenna! Sillä; Ethän tiedä elätkö enää huomenna ja jos et niin myöhästyit Karitsan hääaterialle pääsystä silloin, kun et ottanut Häntä sydämeesi asumaan silloin kun Hän kutsui sinua omakseen. Tämä ei ole kenenkään pelottelua, vaan Raamatusta löytyvä fakta!
Minulle itselleni on Golgatan keskimmäisestä rististä, jolla Jeesukseni sovitti niin minun, kuin kaikkien ihmisten synnit, niin siitä on tullut minulle Äärettömän tärkeä ja rakas ja en voi jättää kirjoituksistani, tai puheistanikaan pois Ristin sanomaa ja sen tärkeyttä, merkitystä, tms.. ihmiselle. Vaan sanon niin kuin Paavalikin sanoi; Sillä minä olin päättänyt olla teidän tykönänne tuntematta mitään muuta paitsi Jeesuksen Kristuksen, ja hänet ristiinnaulittuna.
Paljon kyllä puhutaan ja opetetaan jopa verestäkin, mutta ei kuitenkaan ristinverestä, vaan vain verestä ilman ristiä. Ja nämä puhujat usein ovat valitettavasti uskon sanan, eli menestysteologian julistajia, joille risti ei merkkaa mitään, vaan he uskoo jonkin Kenneth E. Haginin valheoppia, jossa Jeesuksen ristintyö oli riittämätön ja hän meni helvettiin, jossa saatana riisui häneltä jumaluuden ja kiusasi häntä siellä 3pv ja 3 yötä ja sitten muka Jumala jo puuttui peliin ja antoi Jeesukselle jumaluutensa takaisin ja niin hän on muka ensimmäinen uudestisyntynyt ihminen?, ei Jumala, Jumalan Poika. Ja siksi heille noille mennareille risti ei ole tärkeä, vaan heillä on se veri ilman ristiä ja ilman Jeesuksen Jumalana olemisen tunnustamisen tärkeyttä.. Ja siksi heidänkään opeissaan ei tarvitse uskovien ristiinnaulita lihaansa ristille, vaan kaikki on luvallista ja positiivista julistusta, joka ei laita synnintuntoon, parannuksen tekoonkaan, saati sitten Jumalan pelkoon. Se on sitä JDS oppia. https://fi.wikipedia.org/wiki/Menestysteologia
Ristiinnaulittu on ylösnoussut
Paavali tiesi paremmin kuin kukaan muu, että ristiinnaulittu Jeesus on noussut kuolleista. Hän oli kaikista viimeisimpänä nähnyt ylösnousseen (1. Kor. 15:8). [color=#0000FF]Ylösnoussut Herra oli antanut hänelle tehtävän olla julistamatta muuta kuin Jeesusta Kristusta ja häntä ristiinnaulittuna!
Tämä on evankeliumille aivan ratkaisevaa! Jos tästä poikkeamme, joudumme hengellisesti vaikeuksiin, eksymme totuudesta...
Jos julistamme Kristusta ylösnousseena ja työnnämme hänen ristinsä taka-alalle, kuvailemme ihmisten silmien eteen toisenlaisen Jeesuksen, kuin mitä Paavali julisti. Vain se, jolla on korva kuulla, voi ymmärtää, että silloin todella on kysymys toisesta Jeesuksesta, sillä Jeesuksen nimeä käytetään jatkuvasti ja Raamattua lainataan. Huomaamatta Jeesus tehdään joksikin suurenmoiseksi ihmeidentekijäksi, joka tyydyttää kaikkien ihmisten toivomukset onnellisesta vaivattomasta elämästä. Pääpaino pannaan kaikkeen "ihanaan", mitä Jeesus tekee: hän parantaa kaikki sairaudet, hän antaa meille riemuitsevan ilon, eikä synti enää ole kovinkaan vakava ongelma; on itsestään selvää, että kaikki syntimme on anteeksi annettu. Ei korosteta ristiä, vaan "voimaa", joka ymmärretään "voimana" ihmeiden tekemiseen, voimatekoihin, ennen muuta sairaiden parantamiseen. [/color]
Sananl. 8:17 Minä rakastan niitä, jotka minua rakastavat, ja jotka minua varhain etsivät, ne löytävät minut.
-
rita4 - Ylläpitäjä
- Viestit: 9697
- Liittynyt: 20.10.2013 10:53
Re: Mihin olemme menossa?
Kirjoittaja rita4 » 26.10.2024 08:47
Poul Madsen kirjoitti:
Jos minun pitäisi osoittaa valokeilalla joitakin ihmisiä, kohdistaisin huomioni niihin johtajiin sekä kotimaassa että ulkomailla, jotka pommittavat herkkäuskoisia, kokemattomia ja helposti johdateltavissa olevia Jumalan lapsia sellaisella julistuksella, joka jättää väliin sanan Jeesuksesta Kristuksesta ja hänet ristiinnaulittuna tai työntävät sen taka-alalle sillä seurauksella, että viettelykset pääsevät vaikuttamaan.
Mutta mihin olemme menossa? Olemmeko viettelysten ajassa, josta Herramme puhui ja onko se merkki siitä, että aika on lähellä?
Olen tästä vakuuttunut. Mitä nyt näemme ympärillämme, tulee salakavalasti lisääntymään hämmästyttävällä nopeudella ja leviämään ympäri maailmaa ja nielemään miljoonia ihmisiä piiriinsä. Päättelen sen lisääntyvän, koska tämä hengellisyys on sensaatiomaista. Sen on pakko lisääntyä. Vauhdin on kiihdyttävä, sillä sensaatioiden on, voidakseen pyydystää ihmisiä, oltava yhä enemmän sensaatiomaisia, yhä ihmeellisempiä, muutoin "ilmapallosta loppuu kaasu". Me näemme myös, että kaikkialla on toinen toistaan mahtavampia kokemuksia, niin että väitetään niiden olevan jo suurempia kuin apostolien aikana!
Siksi tasaisen, tavallisen kristityn on yhä vaikeampaa näitä virtauksia vastustaa, sillä hänhän saa kuulla vastustavansa Henkeä ja kannattajat viittaavat kaikkiin "suuriin" tapahtumiin.
Tapahtuuko sitten "suuria" tekoja? Kyllä, toinen Jeesus ja toinen henki pystyvät myös vaikuttamaan "suuria" tekoja.
Mihin olemme menossa? Keskittykäämme Jeesukseen Kristukseen, ja häneen ristiinnaulittuna ja rukoilkaamme hiljaisuudessa häneltä korvaa kuulla, mitä Henki seurakunnille sanoo. Silloin kuulemme henkilökohtaisella tavalla: "Minä tulen pian; pidä, mitä sinulla on, ettei kukaan ottaisi sinun kruunuasi."
Otin tämän jo hiukka vanhemman kirjoituksen esille, kun elämme aika paljoltikin nykyään, suomessakin; eksytysten, sekä eksyttäjien tuomaa väärää evankeliumia, josta puuttuu; Risti, Veri, Lihan tahdon kuolema, Parannus, Synnin ja maailman himojen hylkääminenkin, jotta uskova voisi päästä kerran taivaan kotiin, kun Jeesus tulee noutamaan omansa pois tästä kaikesta, yhä lujaa, sekä kamalan nopeasti kiihtyvästä pimeyden, sekä eksytytystenkin maailmasta.
1. Kor. 15:
33 Älkää eksykö. "Huono seura hyvät tavat turmelee."
34 Raitistukaa oikealla tavalla, älkääkä syntiä tehkö; sillä niitä on, joilla ei ole mitään tietoa Jumalasta. Teidän häpeäksenne minä tämän sanon.
35 Mutta joku ehkä kysyy: "Millä tavoin kuolleet heräjävät, ja millaisessa ruumiissa he tulevat?"
36 Sinä mieletön, se, minkä kylvät, ei virkoa eloon, ellei se ensin kuole!
37 Ja kun kylvät, et kylvä sitä vartta, joka on nouseva, vaan paljaan jyvän, nisun jyvän tai muun minkä tahansa.
38 Mutta Jumala antaa sille varren, sellaisen kuin tahtoo, ja kullekin siemenelle sen oman varren.
1. Joh. 3:
1 Katsokaa, minkäkaltaisen rakkauden Isä on meille antanut, että meitä kutsutaan Jumalan lapsiksi, joita me olemmekin. Sentähden ei maailma tunne meitä, sillä se ei tunne häntä.
2 Rakkaani, nyt me olemme Jumalan lapsia, eikä ole vielä käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Me tiedämme tulevamme hänen kaltaisikseen, kun hän ilmestyy, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena, kuin hän on.
3 Ja jokainen, joka panee häneen tämän toivon, puhdistaa itsensä, niinkuin hän on puhdas.
4 Jokainen, joka tekee synnin, tekee myös laittomuuden; ja synti on laittomuus.
5 Ja te tiedätte hänen ilmestyneen ottamaan pois synnit; ja hänessä ei ole syntiä.
6 Kuka ikinä hänessä pysyy, hän ei tee syntiä; kuka ikinä syntiä tekee, hän ei ole häntä nähnyt eikä häntä tuntenut.
7 Lapsukaiset, älköön kukaan saako teitä eksyttää. Se, joka vanhurskauden tekee, on vanhurskas, niinkuin hän on vanhurskas.
8 Joka syntiä tekee, se on perkeleestä, sillä perkele on tehnyt syntiä alusta asti. Sitä varten Jumalan Poika ilmestyi, että hän tekisi tyhjäksi perkeleen teot.
Laitan Pasi veljen, minusta valaisevan kirjoituksen tuosta hirveästä harhaopista, johon eilen jälleen törmäsin erään veljen puheessa seurakunnassa..
Ristin voitto vai JDS, Jeesus kuoli hengellisesti?
https://fi.wikipedia.org/wiki/Menestysteologia#JDS-oppi
Minä jo kun luulin, että tuo täysin Raamatun vastainen oppi on jo kadonnut, mutta mitäs hulluja, sehän kukoistaa yhä, ja eksyttää uskovia valheoppiin,joka on ristintyön halveksuntaa, sekä Jeesuksen jumaluuden hylkäämistä, veren evankeliumin hylkäämistä, ja ihmisistä tehden yhtä pyhiä kuin mitä Jeesuskin oli ja On?! Elikkäs, ihminen ei sen mukaan ole yhtään huonompi, heikompi, ym kuin mitä Jeesus Kristus, Jumaln Poika on, vaan molemmat uudestisyntyy, ja mikä naurettavinta tuossa opissa on, niin Jeesuksen ristintyö ei kelpaa, ei riitä, sovituskuolema oli muka turha,niin että me saisimme syntimme anteeksi, ei.. Vaan Saatana saa kiusata Jeesusta helvetissä, ja että Isä, Jumalakin ois muka ottanut Jeesukselta pois jumaluuden, ja aikanaan sit sen muka antaa takasin, kunhan saatana on saanut tarpeeksi rääkätä Herraa Jeesustamme siellä pimeydessä.
Eikö olekin sairas, pimee oppi. Ja jotkut vielä opettavat yhä tuotakin harhaa seurakunnissa ja eksyttävät heikkoja, Raamattua heikosti tuntevia poloisia..Joita itse Jeesus Kristus haluaisi vahvistaa uskontaisteluissa ja elämässä, tuntemaan vain yksin Jeesus Kristus, Jumalan Poika ja Hänet ristiinnaulittuna, syntiemme sovittajana, Vapahtajanamme, joka tulee hakemaan pian omansa, Häneen uskovat, turvaavat, luottavat pois täältä kärsimyksistä, ym: Karitsan häihin. Ei jäädä niistä juhlista pois, eikä eksytä, vaan tutkitaan Raamattua ja rukoillaan. Pysytään Totuudessa. Eikä anneta kenenkään viedä meitä harhaan, pois ristin luota, verensä pesusta...
Poul Madsen kirjoitti:Ristiinnaulittu Jeesus
Millainen oli Paavalin julistama Jeesus? Siitä meidän ei tulisi olla epätietoisia, sillä apostoli sanoo selvästi, ettei hän halua tuntea mitään muuta, paitsi Jeesuksen Kristuksen, ja hänet ristiinnaulittuna (1. Kor. 2:2). Paavalin julistama Jeesus oli Jumalan Karitsa, joka kantoi maailman synnin, se Jeesus, joka ei synnistä tiennyt, mutta joka meidän edestämme tehtiin synniksi, se Jeesus, jonka Jumala asetti sovitukseksi. Mistään toisesta Jeesuksesta Paavali ei halunnut kuulla puhuttavan. Jeesuksen Paavali kuvasi ristiinnaulittuna galatalaisten ja muitten silmien eteen.
Paavalia kuunnellessa ei kukaan koskaan voinut saada muuta käsitystä kuin että synti on pelottava asia, ja että vapaaksi ostamisemme on maksanut Vapahtajallemme enemmän kuin mitä me pystymme käsittämään. Kukaan ei voinut pöyhkeillä, kun Kristus kuvailtiin ristiinnaulittuna hänen silmiensä eteen. Paavali itsekään ei kerskannut. Hän ei pöyhkeillyt suurin sanoin. Hän tuli pelossa ja vavistuksessa ja suuressa heikkoudessa. Hän ei koskaan pyrkinyt tekemään kehenkään vaikutusta. Mutta kuitenkin Jumalan Henki vaikutti sellaisella voimalla tämän heikon, vaatimattoman miehen kautta, että omattunnot heräsivät valtavan synnintunnon seurauksena ja monet murtuivat tunnustamaan syntinsä ja tekemään parannuksen. Siten he kokivat ihmeellisen vapautuksen syyllisyydestä ja rangaistuksesta. Sellaisen vapautuksen voi vain ristiinnaulittu ja ylösnoussut Vapahtaja antaa.
Paavali ei koskaan "mennyt edemmäs", mihinkään muuhun kuin sanaan Kristuksesta ja hänestä ristiinnaulittuna, sillä kaikki Jumalan voima ja viisaus on löydettävissä Jeesuksen rististä (1. Kor. 1:23-25 ja 2:8-9). Paavali syvensi tätä sanomaa niille, jotka olivat kypsiä sitä kuulemaan, mutta myös tämä syvempi viisaus oli keskitettynä ristiinnaulittuun Herraan ja Vapahtajaan.
Ristiinnaulittu on ylösnoussut
Paavali tiesi paremmin kuin kukaan muu, että ristiinnaulittu Jeesus on noussut kuolleista. Hän oli kaikista viimeisimpänä nähnyt ylösnousseen (1. Kor. 15:8). Ylösnoussut Herra oli antanut hänelle tehtävän olla julistamatta muuta kuin Jeesusta Kristusta ja häntä ristiinnaulittuna!
Tämä on evankeliumille aivan ratkaisevaa! Jos tästä poikkeamme, joudumme hengellisesti vaikeuksiin.
Joh. 15:
1 "Minä olen totinen viinipuu, ja minun Isäni on viinitarhuri.
2 Jokaisen oksan minussa, joka ei kanna hedelmää, hän karsii pois; ja jokaisen, joka kantaa hedelmää, hän puhdistaa, että se kantaisi runsaamman hedelmän.
3 Te olette jo puhtaat sen sanan tähden, jonka minä olen teille puhunut.
4 Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Niinkuin oksa ei voi kantaa hedelmää itsestään, ellei se pysy viinipuussa, niin ette tekään, ellette pysy minussa.
5 Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä.
6 Jos joku ei pysy minussa, niin hänet heitetään pois niinkuin oksa, ja hän kuivettuu; ja ne kootaan yhteen ja heitetään tuleen, ja ne palavat.
7 Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, niin anokaa, mitä ikinä tahdotte, ja te saatte sen.
8 Siinä minun Isäni kirkastetaan, että te kannatte paljon hedelmää ja tulette minun opetuslapsikseni.
9 Niinkuin Isä on minua rakastanut, niin minäkin olen rakastanut teitä; pysykää minun rakkaudessani.
10 Jos te pidätte minun käskyni, niin te pysytte minun rakkaudessani, niinkuin minä olen pitänyt Isäni käskyt ja pysyn hänen rakkaudessaan.
11 Tämän minä olen teille puhunut, että minun iloni olisi teissä ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi.
12 Tämä on minun käskyni, että te rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut.
13 Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäväinsä edestä.
Sananl. 8:17 Minä rakastan niitä, jotka minua rakastavat, ja jotka minua varhain etsivät, ne löytävät minut.
-
rita4 - Ylläpitäjä
- Viestit: 9697
- Liittynyt: 20.10.2013 10:53
4 viestiä
• Sivu 1/1
Paluu Usko, tai älä. Maailmassamme tapahtuu, mieti?!
Paikallaolijat
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa