Minun Jumalani

[rita4]

Minun Jumalani, minun sieluni on murheellinen minussa, sen tähden minä muistan sinua Jordanin maalla, Hermonin kukkuloilla ja Misarin vuorella. Ps 42:7

Jatkaakseni psalmin 42 ilmoituksesta, huomio kiinittyy nyt laulajan puhutelutapaan. Erilainen se on, kun esim Saban kuningattaren ajattelu 1 Kun 10:9:ssä: "Kiitetty olkoon Herra, sinun Jumalasi".Psalmin laulaja itse omistaa Jumalan. Kyse ei ole kaukaisesta, saavuttamattomasta asiasta. Hänelle on vain syntynyt henkilökohtainen suhde Jumalaansa. On kuten Paavali sanoo Timoteukselle: "sillä minä tunnen hänet, johon minä uskon".

On vallan eria asia pääntietona, teoreettisesti ymmärtää, että Jeesus on olemassa, taikka uskoa, että kaikki, mitä Hänestä on kirjoitettu, on totta, kuin tuntea Hänet. Vain Hänen omansa tuntevat Hänet. Kuka sitten on Hänen omansa? Vastaus on yksinkertainen: uskoon tullut, uudestisyntynyt ihminen. Siitä puhutaan Joh 3 luvussa. Uudestisyntymää edeltää tai siihen liittyy parannuksen tekeminen, siis kääntyminen ja sen seurauksena - niin kummalta kun se kuulostaakin - Kristuksen Jeesuksen henki tulee asumaan ihmisen sisimpään. Oudolta se kenties kuulostaa. Ellet usko niin lue Room 8:10 taikka Gal 3:26.

Kyse ei ole vähäpätöisestä asiasta. Ei ole mikä tahansa asia, että Jumalan henki suostuu asumaan erehtyväisessä ihmisessä. Syntiin uskoon tulon jälkeenkin taipuvaisessa ihmisessä. Mutta näin se vain näyttää olevan.

Entä voimmeko me sanoa laulajan tavoin: "minun Jumalani". Kyllä voimme, mutta vain edellytyksin, että kuuluminen Hänelle on selviö. Sen tulee olla selviö niiden kriteerien valossa, jotka Jumalan Sana edellyttää. Muistathan, että Raamattu on hiiren hiljaa siitä uudestisyntymä- ja autuuttamislinjasta, joka Suomessa on vallitseva, nimittäin että lapsi tulee ns. vauvakasteessa Jeesuksen omaksi. Mitään siihen edes viittaavaa Raamatusta ei löydy. Siksi se on varsinainen heikko lenkki, jos ajatellaan helvetin välttämistä. Jos muuta ihmisen sisimmässä ei tapahdu, jos hän ei tule Jumalan hengestä osalliseksi, hän lapsikasteesta huolimatta, tai oikeastaan siitä syytä, löytää itsensä ei-toivotusta loppusijoituspaikasta.

Meille kansakuntana on opetettu ulkoa ja yhteen ääneen lausumaan rukousta "Isä, meidän joka olet taivaassa". Rukoukseen opittuna ja yksiäänisenä liittyy riskejä. Jos emme ole Hänen omiaan, jos siis emme ole uudestisyntyneitä, "Isä, meidän" -toisinto on hengellistä petosta. On tultava Hänen omakseen ja pysyttävä Hänen omanaan, silloin voidaan sanoa, ei vain "Isä meidän", vaan vielä syvällisemmin: "Minun Jumalani".

Mutta psalmin 42 jae 7 osoittaa, että murhe ja pitkäaikainen koetus ei ole merkki erosta Jumalasta. Hänhän sanoo luontevasti "minun Jumalani". Se on lyhyt ja pätevä uskontunnustus. Sitä ei sanota opittuna tai opetettuna, siinä purkautuu sanoin ulos sydämen taivaallinen tila. Murhe ja koetus on melkoinen, laulajahan toistaa valitustaan kuten Elia 1 Kun 19 luvussa. On kuin levy päällä, mutta sitä se ei ole. Tuskainen sydän on mukana. Siitä tilasta käsin on lupa puhua ja pitääkin puhua Jumalalle. Avun suuntahan on ylhäältä alas.

Jumala ei lupaa säästää meitä koetuksista eikä suurilta kysymyksiltä. Ensiarvoista on, että Hän on niissä meidän kanssamme. Sitä "minun Jumalani" tarkoittaa. Voin luottaa, että Hän näkee, kuulee, tarkkaa tilanetta, ei anna yli voimain käyvää koetusta ja mikä tärkeää - valmistaa koetuksesta ulospääsyn. Joskus se vain kestää.

Kuinka kokonaisvaltaista onkaan maanpakolaisen, mietevirttä laulavan ihmisen suhde Jumalaan. Hän muistaa Jumalaa Jordanilla, Hermonilla ja Misarilla! Siis minne tahansa hän menee, hän on ikään kuin jatkuvassa keskusteluyhteydessä Jumalan kanssa. Hänen täytyy vaeltaa Hengessä ja hänen kohdallaan näyttää toteutuvan se mitä Kol 4:2 meillekin opettaa: "Olkaa kestäväiset rukouksessa ja siinä kiittäen valvokaa". Tai 1 Tess 5:17 "Rukoilkaa lakkaamatta".

Kirj ?

[rita4]

On vallan eria asia pääntietona, teoreettisesti ymmärtää, että Jeesus on olemassa, taikka uskoa, että kaikki, mitä Hänestä on kirjoitettu, on totta, kuin tuntea Hänet. Vain Hänen omansa tuntevat Hänet. Kuka sitten on Hänen omansa? Vastaus on yksinkertainen: uskoon tullut, uudestisyntynyt ihminen. Siitä puhutaan Joh 3 luvussa. Uudestisyntymää edeltää tai siihen liittyy parannuksen tekeminen, siis kääntyminen ja sen seurauksena - niin kummalta kun se kuulostaakin - Kristuksen Jeesuksen henki tulee asumaan ihmisen sisimpään. Oudolta se kenties kuulostaa. Ellet usko niin lue Room 8:10 taikka Gal 3:26.

Kyse ei ole vähäpätöisestä asiasta. Ei ole mikä tahansa asia, että Jumalan henki suostuu asumaan erehtyväisessä ihmisessä. Syntiin uskoon tulon jälkeenkin taipuvaisessa ihmisessä. Mutta näin se vain näyttää olevan.

Jäin miettimään tuota kirjoitusta samalla kun mietin eräitä rakkaita läheisiäni, jotka eivät näytä olevan kiinnostuneita uskoontulosta alkuunkaan.Heille on kuin samantekevää, miten elää, kun joko uskovat lapsikasteen harhaoppiin, tai eivät välitä alkuunkaan siitä, mihin kuolemansa jälkeen joutuvat tai pääsevät.

Tunnetko sinä rakas ystäväni Jeesuksen Kristuksen henkilökohtaisesikin, vaiko vain kuultuna, tai vain pääntietona kenties? Uskallan väittää, että kaikki suomessa syntyneet ovat jollakin tavalla, joskus edes kuulleet tai jopa lukeneet Jeesuksesta. Ehkä pyhäkoulussa, tai rippikoulussa, tai jotenkin muuten..

On aivan eri asia tietää, että sellainenkin henkilö on joskus elänyt maan päällä, kuin tuntea ja oppia tuntemaan Hänet henkilökohtaisesti, omakohtaisena: Auttajanana ja Vapahtajanaan, johon voi joka hetki ja kaikessa elämässään turvata ja luottaa.. Pääntieto, tai vain kun on kuullut Hänestä, ei vielä riitä, vaan tarvitaan kääntyminen Hänen puoleensa Häntä avukseen huutamalla sydämessään.

Entä voimmeko me sanoa laulajan tavoin: "minun Jumalani". Kyllä voimme, mutta vain edellytyksin, että kuuluminen Hänelle on selviö. Sen tulee olla selviö niiden kriteerien valossa, jotka Jumalan Sana edellyttää. Muistathan, että Raamattu on hiiren hiljaa siitä uudestisyntymä- ja autuuttamislinjasta, joka Suomessa on vallitseva, nimittäin että lapsi tulee ns. vauvakasteessa Jeesuksen omaksi. Mitään siihen edes viittaavaa Raamatusta ei löydy. Siksi se on varsinainen heikko lenkki, jos ajatellaan helvetin välttämistä. Jos muuta ihmisen sisimmässä ei tapahdu, jos hän ei tule Jumalan hengestä osalliseksi, hän lapsikasteesta huolimatta, tai oikeastaan siitä syytä, löytää itsensä ei-toivotusta loppusijoituspaikasta.

Minun Herrani ja minun Jumalani, sen toki voi sanoa kovin heppoisestikin, sitä tarkoin kuitenkaan ymmärtämättä, mitä ne sanat pitävät sisällään, tai edes oikeesti tarkoittavat.. sanoja voi toki sanoa, ja heitellä ilmaan, mutta että: Tarkoittaa sitä mitä sanoo koko pienellä sydämellään, onkin jo aivan eri asia ja todellisuus.

Minä uskon, että moni lapsena kastettu, on tullut joskus synnintuntoon, katunut niitä syntejään ym. Ja tehnyt parannuksen, elikkäs: uudestisyntynyt Jumalan lapseksi..

En siis jää kiinni kirkon valheopetukseen, jolla toki aivan liian monia harhautetaan uskomaan, ettei mitään tartte tehdä, kunhan on kirkon sakramentit täyttänyt. Se on valitettavaa ja surullista, mutta, kiitos Jumalalle jokaisesta, joka on tullut valoon, nähnyt sekä ymmärtänyt: ettei ne sakramentit pelasta taivaaseen ketään ja siksi ovatkin tahtoneet pelastua, uudestisyntyä elävään uskoon, kuollesta uskostaan ja saada Jumalan lapsen nimi: taivaan Elämän kirjaan kirjoitettuna ja mikä ihaninta, saada myöskin Jumalan Henki, Pyhä Henki sydämeensä asumaan.. Sanonko ihan Halleluja, ja amen!

Sanoa sydämestään; ABBA, Isä!Ja tuntea Jumalan rakkaus, sekä anteeksiantonsa ihanuus sydämessään, sinne tulevana ilona sekä rauhana, jota ei kaada mikään, eikä myöskään poista mikään pahinkaan myrsky maailmassa, sydämessä, elämässä..Se kestää!! Ympärillämme voi myrskytä, olla vaikka mitä ahdistusta, murhetta, kipua, ihan mitä vain, mutta Jumalan Rauha varjelee meitä, niin että kestämme ne kaikki; tulee mitä tuleekin eteemme, elämäämme.. Kiitos siitä Herrallemme Jeesukselle Kristukselle!! Amen!

Ps. 18:
2..Sydämestäni minä rakastan sinua, Herra, minun voimani,
3 Herra, minun kallioni, linnani ja pelastajani, minun Jumalani, vuoreni, jonka turviin minä pakenen, minun kilpeni, autuuteni sarvi ja varustukseni.
4 Ylistetty olkoon Herra! -niin minä huudan, ja vihollisistani minä pelastun.
5 Kuoleman paulat piirittivät minut, turmion virrat peljästyttivät minut.
6 Tuonelan paulat kietoivat minut, kuoleman ansat yllättivät minut.
7 Ahdistuksessani minä rukoilin Herraa ja huusin avuksi Jumalaani; hän kuuli minun ääneni temppelistänsä, ja minun huutoni hänen edessään kohosi hänen korviinsa.

Ps. 40:
2 Hartaasti minä odotin Herraa, ja hän kumartui minun puoleeni ja kuuli minun huutoni.
3 Ja hän nosti minut ylös turmion kuopasta, lokaisesta liejusta, ja asetti minun jalkani kalliolle, hän vahvisti minun askeleeni.

4 Hän antoi minun suuhuni uuden virren, kiitoslaulun Jumalallemme. Sen näkevät monet ja pelkäävät ja turvaavat Herraan.
5 Autuas se mies, joka panee turvansa Herraan eikä käänny ylpeiden puoleen eikä niitten, jotka valheeseen eksyvät!

6 Herra, minun Jumalani, suuret ovat sinun ihmetekosi ja sinun aivoituksesi meitä kohtaan. Ei ole ketään sinun vertaistasi. Niitä minä tahdon julistaa, niistä puhua, niitten paljous on suurempi, kuin luetella taidan.
7 Teurasuhriin ja ruokauhriin et sinä mielisty; minun korvani sinä avasit, polttouhria ja syntiuhria sinä et vaadi.

8 Silloin minä sanoin: "Katso, minä tulen; kirjakääröön on kirjoitettu, mitä minun on tehtävä.
9 Sinun tahtosi, minun Jumalani, minä teen mielelläni, ja sinun lakisi on minun sydämessäni."

10 Minä julistan vanhurskautta suuressa seurakunnassa; katso, en minä sulje huuliani. Sinä, Herra, sen tiedät.
11 Minä en peitä sinun vanhurskauttasi omaan sydämeeni, vaan puhun sinun uskollisuudestasi ja avustasi; minä en salaa sinun armoasi ja totuuttasi suurelta seurakunnalta.

Tule sellaisenaan Marika