Mistä kiitollisuus syntyy?

[rita4]

30.03.2020 14:32
PAREMMAN AVIOLIITON BLOGI

PAREMPI AVIOLIITTO RY:N VAPAAEHTOISET BLOGISTIT PUNTAROIVAT PARISUHDEASIOITA ELÄMÄNMAKUISELLA OTTEELLA.

Kaikki, mikä on totta, kunnioitettavaa, oikeaa, puhdasta, rakastettavaa ja kaunista, mikä vain näistä ansaitsee kiitoksen. Tämän oivaltaminen ja käytäntöön laittaminen on lisännyt elämääni rauhaa, rakkautta, pitkämielisyyttä, kärsivällisyyttä, uskollisuutta, hyvyyttä, itsesäätelyä ja kaipaamaani iloa. Kaikki tämä saa minut kiitolliseksi.

Ketkä ihmiset ovat kiitollisimpia? Ne, joita on pahasti järkytetty. Ihmiset, jotka ovat menettäneet paljon. He näyttäisivät olevan ihmisiä, jotka ovat kiitollisimpia. Ei siksi, että he ovat menettäneet, vaan siksi, että he alkavat näkemään, mitä heillä on. Ihmisen pitää näköjään tulla murjotuksi, jotta hän näkee kiitollisuuden. Ihminen, jolla on pelkkiä vaatimuksia menettää kiitollisuuden. Ei ole vaarallista tulla murjotuksi, ja sanon tämän siksi, että olen itse tullut. Tekee hyvää päästä irti siitä, mihin on takertunut ja pudota tähän hetkeen, jossa kaikki on hyvin.

Miksi ihminen haluaa koko ajan lisää ja enemmän? Koska ihminen ei voi koskaan saada tarpeekseen sitä, mitä hän ei tarvitse, sanoo kirjailija ja terapeutti Tommy Hellsten. Jos etsit merkitystä itsesi ulkopuolelta, tulet jossain vaiheessa huomaamaan, kun olet hereillä, että et löydä merkitystä sieltä. Merkityksen etsiminen vääristä lähteistä on ajan tuhlaamista. Jos et huomaa tätä, sinulle jää tyhjä olo. Tällöin johtopäätöksesi on, että pitää hakea lisää ja enemmän, jolloin juokset koko ajan pakoon sitä, mikä sinä olet ja mitä etsit. Olen alkanut ymmärtämään ja sanomaan itselleni ääneen, että minulta ei puutu mitään vaan kaikki tarpeellinen on jo elämässäni. Tämän tietoisuus on myös lisännyt kiitollisuuttani.

Merkitys on tärkeä asia. En halua, että elämä on pelkkää hömppää, koska siitä ei löydy lopulta mitään merkitystä. Kaiken, mitä teen ja sanon pitäisi olla merkityksellistä ja se onkin, jos osaan suhtautua oikein elämääni, muihin ihmisiin ja olosuhteisiini. Ihmisen onni ei muodostu siitä, että hän onnistuu luomaan oikeat olosuhteet, vaan kyse on siitä, miten oppii hyväksymään asiat sellaisena kuin ne nyt ovat. Kun hyväksyy olosuhteet, tulee kyky olla läsnä nyt, koska mitään muuta hetkeä ei ole. Muuten tulee sellainen olo, että astuu tyhjyyteen ja merkityksettömyyteen eikä siksi koe olevansa onnellinen. Silloin kun on vaikeaa ja ilo sekä rauha on kadonnut elämästä, esitämme usein kysymyksen: Miksi minulle kävi näin? Viisaampaa olisi esittää kysymys, mitä elämä haluaa minulle opettaa tämän vaikeuden kautta. Silloin ei vastusta sitä, mitä on tapahtunut vaan katselee sitä uteliaana ja alkaa oppimaan. Kun oppii vaikeuksistaan, niitä ei tarvitse enää toistaa. Siitä syntyy kiitollisuus.

Teksti: Malla Tanner

[rita4]

Tulipa tuosta otsikosta mieleeni monenkinlaisia ajatuksia mutta ehkä otan kuitenkin nyt vain yhden niistä tähän meille.

Osaammeko me uskovina kiittää? Tuli aamusella mieleeni taas eräs veli joka vasta soitti ja on aina silloin tällöin soitellut mulle vuosien saatossa, enemmän ja vähemmän ja kun kuuntelen häntä, niin mua alkaa kuin ahistaan ja suututtaankin tavallaan hänen puheensa. Miksikö? Noh, koska hän ei tunnu edelleenkään löytävän elämästään tai Jumalan avustakaan mitään hyvää, apua elämänsä asioihin, tilanteisin, ihmiskontakteihin, tms, vaan sanoo kiukuttelevansa tämän tästä Jumalalle, kun Isä ei muuta tilanteita, jotka toisekseen minun mielestäni ovat vielä sellaisia ettei Jumalakaan ole nyt mikään ns "juoksupoika" meille uskoville kuitenkaan, joka täyttää kaikki mitä tahdomme, ehei.

Noh se kirvoitti miettimään sitä, että: onko Jumala meille uskoa tunustaville vain joku jota rukoillaan vain saadaksemme sen mitä ME itse haluamme, on se sitten tarpeellista tai ei, hyvää, tai edes oikeaa, tai jossa meidän ei mukamas tarttekaan itse tehdä parannusta, muuttua, tms..

Saahan Isälle kiukutellakin, en minä nyt sitä sano, tai edes kiellä, ei. Mutta jos asia josta kiukuttelee on niin lapsellisen typerä ja voisi itsekin tehdä asian eteen jotain, niin..? Kyllähän Jumala kestää ja kärsii lastensa kiukutteluakin, toki. Ja kyllä minäkin myönnän aina joskus sortuvani nuriseen, kun mikään ei vain muutu, mutta jotenkin olen kuin alkanut oppia huomaamaan, että: pikkuhiljaa sellainen lapselinen uhittelu ja kiukuttelu on alkanut kuin jäädä jo onneksi pois ja tilalle on enempikin tullut sanat; "Tapahtukoon kuitenkin niin kuin Sinä Isä tahdot, eikä niin kuin minä!"

Toki minulla varmastikin vaikuttaa myöskin rankka lapsuus ja isäni viha ja minun satuttaminenkin ja kun hän aina löi oli asiaa tai ei, se pelko.. Ja pitäisihän meillä Herran omina kuitenkin olla se pelkokin oikealla tavalla Jumalaamme kohtaankin, eikös näin?

No se siitä, mutta kun uskova ei löydä juuri mitään kiitoksen aihetta elämästään, niin kyllä se minusta on huolestuttavaa. Vaan kuin kehuu kuinka taas oli niin vihanen Jumalalle ja moitti Häntä, .. Ja samalla puhuu ns levottomia ja ei ymmärrä mitä on Raamatunkin mukaan syntiä, tai ymmärtää sanana, mutta ei omakohtaisesti huomaa mitä puhuu, ajattelee, ym.. Siis, että niistä ei tarttis puhua ollenkaan ääneen. Sanotaan vaikka näin.. Ja Vooih; miten helposti me kielellämme teemme joka päivä syntiä aivan joka ainoa. Mutta hän aina vaan puhuu levottomia asioita, joita en vaan kertakaikkiaan pysty ymmärtään, hyväksyyn uskovana. Rukousta tarvitaan ja heräämistä..

Noh se siitä, Herra häntäkin auttakoon ja siunatkoon! Mutta mistä löytyy se kiitollisuus? Voiko sitä tänä korona aikana, elämän koettelemuksissa olla tai edes löytyä kiitollisuutta mistään? Mitäpä tuumaat siitä rakas kanssamatkaajani?

Minusta voi ja pitääkin jopa löytyä myöskin sitä kiitollisuutta Herraamme kohtaan ja jopa toisia ihmisiäkin kohtaan, toki. Ei vain saa antaa pahalle pikku sormeaan tai se vie koko käden ja sydämenkin; pimeyteen, synkkkyyteen, toivottomuuteen, ilottomuuteen, jne.. Senhän sielunvihollinen haluaakin vain tehdä. Älä siis suostu siihen, vaan nosta jo pääsi ja katso ristille, Jeesukseen, pyydä Pyhää Henkeä lohduttamaan sinua sekä anna Jumalan Sanan/Hengen vahvistaa, rohkaista, lohduttaa, ilahduttaa sydäntäsi, vaikka oisitkin juuri nyt siellä pimeässä tunnelissa, jossa ei valoa näy..

Muista rukouksen Voima!! Usko rukouksen voimaan!!

Minulla on ollut itselläni nyt jo pisempäänkin välillä tosi vaikeeta itseni ja asioiden sekä ihmistenkin takia. Ja eilenkin illalla kun olin jo aivan taas maissa ja itkuinenkin, ja en tahtonu jaksaa yhtään mitään enää, niin silloin koin kuin taas kerran hiljaisen äänen, joka sanoi, niin kuin on sanonut monet, monet kerrat aikaisemminkin kun mulla on ollu tosi vaikeaa, suru painaa päälle, jne.. Niin kuulen sydämelleni hellän kuiskeen; "R, ala rukoilla, tule rukoileen, kerro asiasi Minulle, Minä tahdon auttaa sinua!"

Ja kuin herään jostakin toivottomuudestani, alan siinä missä olenkin rukoilla, tai menen polvirukoukseen ja vuodatan sydäntäni Herran edessä, useimmiten itkienkin.. Niin en ole vielä kertaakaan lähtenyt siitä tilanteesta pois, niin ettenkö olisi saanut Rauhaa sydämelleni ja se asia on kuin taas kerran pois pyyhitty painamasta mieltäni ja on halu vain Kiittää Herraa, joka jälleen kerran tahtoi auttaa mua kurjaa ja Hän ymmärtää mun lapselliset ja varmaan typerätkin ajatukseni, tunteideni heittelemisen ja lohduttaa niin ihanasti mua, että sen jälkeen tulee halu kiittää, olla kiitollinen kun mua rohkaistiin jälleen kerran rukoileen, josta aina saan avun ja voiman jaksaa, kestää, ja se asia ei toki poistu, mutta se ei enää siinä hetkessä paina mieltäni, vaan on lepo Herrassa, sydämelläni.

Kiitti Isä, sä oot niin ihmeellinen ja mahtava, ymmärät omiasi ja tahdot auttaa, lohduttaa, jne.. Kiitos!!

1. Tess. 5:17-18
Rukoilkaa lakkaamatta. Kiittäkää joka tilassa. Sillä se on Jumalan tahto teihin nähden Kristuksessa Jeesuksessa.

[rita4]

Niin, mistä kiitollisuus syntyy? Voinko minä kiittää Jumalaa, vaikka elämäni on vaikeaa, raskasta, on sairauksia, tai huolia ja murheita vaikka toisille jakaa? Pystynkö, tai edes haluanko silloin kiittää Jumalaa oikein mistään, vai olenko nurinakadun asukas päivästä toiseen?

Minulle eilen ainakin nousi valtava kiitosmieli taivaisiin, kun olin kantanut syvää murhetta päivätolkulla siitä, miten selviämme taloudellisesti poikani kanssa, kun sähkön hinta on niin huippeissa hinnoissa ja mihin teen ensi vuoden alussa sähkösopimuksen, ym,..Se asia oli vienyt jo jopa yöunenikin, vaikka olenkin aina pitänyt itseäni sellaisena, joka ei ihan vähistä säikähdä, tai huolestu..Mutta nyt kun sain tekstarin sähköyhtiöltäni, jossa minua kehotettiin uusimaan sähkösopimuksemme kahdeksi vuodeksi korkealla hinnalla tän kuun loppuun mennessä, vaikka sähkösopimukseni loppuukin vasta helmikuun lopussa, niin se oli se asia, aihe, joka sai minut Todella huolestumaan ja miettiin tulevaisuuttamme ja miten selviämme jatkossa kahestaan kaikesta.

Mutta vaikka kuinka olinkin vienyt asiaa rukouksessa ja huokauksinkin Herran eteen niin vaikka se aina toki hetkeksi helpottikin oloani, niin eikös jo taas kohta se ponnahtanu mieleeni ja sitten taas funtsin kaikkea mahdollista ja mahdotontakin..Ja tuntui jo, ettei auta, pieleen menee ja ei selvitä ja ..Koitin puhua nuorimaiselleni sitä miten asioiden on muututtava ja mitä saa ja mitä ei enää saa, tai ei voi käyttää..Mutta se oli kuin seinille ois puhunu, ja että nekin ymmärsivät enemmän, luulisin.. Koska poikani ei ole täysin terve..

Kunnes eilen päivällä yht äkkiä poikani teki kaikenlaista pikku hommaa täällä (omaehtoisesti, eikä käskien tai edes pyytäenkään), siis autteli minua ja tajusin miten suuri apu ja tuki tuo poika sittenkin on minulle raihnaiselle..Noh, ei siinä vielä mitään, se oli vasta alkusoittoa seuraavalle tapaukselle, sillä, kun kirjoittelin tonne rukousosioon david veljen kirjoitukseen ajatuksiani ja lainasin sieltä veljen sanoja, niin eräs kohta kolahti mulla ja syvältä koukkaskin ja tajusin jotain hyvinkin tärkeää, joka kuin toi ilon sekä vapaudenkin murehtimisestani kerta laakista, Kiitos siitä Herralle joka puhui siinä sydämelleni Henkensä kautta, avulla. Ja se kohta oli tämä;

Jumala sanoo meille: "Kun tulette minun läsnäolooni, keskittäkää huomionne minun seuraani, jotta oppisitte tuntemaan minut. Älkää keskittykö aineellisiin asioihin. Minä kyllä tiedän teidän tarpeenne, niin ettei teidän edes tarvitse pyytää. Minä huolehdin niistä kaikista. Etsikää vain minua. Nauttikaamme toistemme ihanasta seurasta!"

Siis, sitä, mitä minä olin juuri tehnytkin; keskittynyt aineellisiin asioihin ja huolehtinut niistä, pyytänyt niitä. Ja tajusin, miten kaikki On Herran kädessä, tiedossa, ja mitään ei tapahdu Hänen sitä tietämättä, tai sallimattakaan, vaan kaikki on jo Hänen kädessään ja Hän kyllä auttaa ja neuvoo, ohjaa Henkensä kautta/avulla toimimaan sekä elämäänkin oikein, niin kuin se on Hänen tahtonsa, sekä Vain Luottamaan; yksin Häneen kaikessa, niissä vaikeissakin jutuissa, tilanteissa. Amen!

Noh, toki tänään tuli kokousmatkalla puhetta sähkön hinnasta ja se oli vielä aika arka paikka, mutta nyt se ei enää jäänytkään painamaan mieltäni enää, vaan jollain tasolla jo pystyin sen luovuttaan Herralle, koska vain yksin Hän Voi minua ja meitä jokaista auttaa, sinuakin, olipa sitten asiasi mikä tahansa. Jätä kaikki vain Jeesukselle ja ristinsä juurelle ja kiittele, kun Hän tahtoo ja voi sinuakin auttaa sekä vahvistaa, johdattaa oikeaan suuntaan, elämään vain yksin Hänelle, sekä etsimään kasvojaan ja tahtoaan elämässäsi!

[rita4]

Ketkä ihmiset ovat kiitollisimpia? Ne, joita on pahasti järkytetty. Ihmiset, jotka ovat menettäneet paljon. He näyttäisivät olevan ihmisiä, jotka ovat kiitollisimpia. Ei siksi, että he ovat menettäneet, vaan siksi, että he alkavat näkemään, mitä heillä on. Ihmisen pitää näköjään tulla murjotuksi, jotta hän näkee kiitollisuuden. Ihminen, jolla on pelkkiä vaatimuksia menettää kiitollisuuden. Ei ole vaarallista tulla murjotuksi, ja sanon tämän siksi, että olen itse tullut. Tekee hyvää päästä irti siitä, mihin on takertunut ja pudota tähän hetkeen, jossa kaikki on hyvin.

Me kukin tavallaan koko ajan etsimme kiitollisuutta, siis: miten olla elämäänsä tyytyväinen ja pystyä, pyrkiä olemaan kiitollinen, näyttää sit itsestämme sitten miltä tahansa, tai tuntuu itsestämme sitten miltä tahansa.

Kiitollinenhan voi olla sittenkin, vaikka elämä koettelee ja vie sellaisille vesillekin, joissa ei ole ennen edes elänyt.

Minä olen monellakin tavalla joutunut elämässäni kokemaan, miten kuin matto viedään alta ja elämä murjoo, koettelee, kaikki menee kuin omasta mielestä pieleen, eikä ns putkeen.. Elämäni ei ole koskaan ollut mitään "ruusuilla tanssimista", ei todellakaan ole ollut, mutta Jumalan avulla olen kaikesta selvinnyt ja pysynyt edes jotenkin pystyssäkin, ..järjissäni. Vaikka niin kovin kovin usein onkin tuntunut; etten enää kestä pienintäkään vastoinkäymistä, ikävää sanaa/käytöstä, tms.. Mutta kuin ihmeen kautta olen aina kuitenkin päässyt kuin takaisin jaloilleni, selvinnyt ja saanut kokea ja nähdä sitä iloakin ja mikä ihaninta uskovan elämässä onkaan, kun vaikeudet kohtaavat, sanat loukkaavat, tms,... Niin on se yli ymmärryksemme käyvä; Jumalan rauha Sydämessä, jota mitkään elämän myrskyt, tai meidän elämämme haaksirikot, epätoivomme, tms, eivät voi poistaa tai lopettaa, kaataa; Sitä Rauhaa, joka varjelee meidän sydämemme, niin ettemme uuvukaan aivan täysin, emmekä lopeta uskomasta, tms.. Ei! Vaan me selviämme, me kestämme koetukset, ja kaiken sen, mikä ilman uskoa sydämissämme kaataisi meidät kumoon kuin keilapallo..

Siitä syntyy Kiitollisuus, kun sen tajuaa, herää kuin ymmärtämään, miten minua jälleen varjeltiin sekä autettiinkin, tuntuipa itsestäni sitten miten pahalta ja vaikealta tahansa. Sydän nöyrtyy kiittämään; taivaallista Isää rakkaudestaan, ja avustaan ja kun ei jätä yksin taistelemaan, eikä myöskään anna aivan uupua taakkojemme alle.. Vaan Hän rientää avuksemme, rinnallemme ja HÄN johdattaa meidät pois, ulos vaikeuksista ennemmin tai myöhemmin. Kunhan me vain muistamme olla ja elää lähellään, pysyä Sanassaan kiinni, eikä mieltyä maailman menoon tai eksytyksien kavaliin ja oveliin juoniin mukaan..

[rita4]

Mietin tuota otsikkoa; Mistä kiitollisuus syntyy? Ja mieleeni nousi asioita, mistä tulee kiitosmieli, mutta erikoisesti tänä aamuna tuolla lenkillämme mieheni kanssa, meitä vastaan käveli eräs rouva, tältä kylältä, jonka takia aloin rukoilla muutosta hänen käytökseensä, ym..Olin kauhuissani, kun hän halusi jutella vain mieheni kanssa ja ehdotella yhteisiä kävelylenkkejä ja kävipä jo niinkin, että; Pyhä Henki varoitti minua hänestä ja hänen aivoituksistaan, ja minä kerroin sen miehellenikin..

Mutta asiapa ei jäänytkään siihen, vaan Herra laittoi minut rukoilemaan tuon jo hiukka iäkkäämmän naisen puolesta, mutta kuitenkin minua selvästikin nuoremman ihmisen puolesta ja pyytämään anteeksi antoa hänelle. Olin kyllä myönnettäköön aika nurjamielinenkin asioista joita näin ja kuulin, mutta rukoilin kuitenkin, kun hänet laskettiin sydämelleni rukoiltavaksi.. Ja sitten aivan kuin unohdin melkein jo koko ihmisen, mutta tänään hän taas pitkän ajan jälkeen kävelikin meitä vastaan ja jäimme juttelemaan..

Mutta hämmästyin käytöstään ja hän halusikin nyt jutella vain minun kanssani, eikä mieheni kanssa ja muutenkin hän oli rauhallisempi, tasapainoisempi ja jutut oli ihan hyviä ja normaaleja; Kiitos Herralle, joka muuttaa ihmisen ja sain nähdä selvääkin selvemmän rukousvastauksen!! Kannattaa rukoilla ja kiittää Herraa, Jumalaa, joka voi muuttaa paatuneimmankin ihmisen ja pelastaa hänet!! Halleluja! Amen!

Ps. 97:
9 Sillä sinä, Herra, olet Korkein yli kaiken maan, sinä olet ylen korkea, ylitse kaikkien jumalain.
10 Te, jotka Herraa rakastatte, vihatkaa pahaa. Hän varjelee hurskasten sielut, jumalattomien kädestä hän heidät pelastaa.
11 Vanhurskaalle koittaa valkeus ja oikeamielisille ilo.
12 Iloitkaa Herrassa, te vanhurskaat; kiittäkää hänen pyhää nimeänsä.

Psalmi 104 Luojan ylistys

[rita4]

Mietin tuota sanaa; kiitollisuus..Mistä se saadaan sydämiimme, tai elämämme päiviin? Voiko edes kaiken keskellä kokea kiitollisuutta, ehkä nyt sanot?! Kun mikään ei onnistu ja ystävyys suhteetkin on mitä on, tai parisuhde, työpaikan väkikin ja työkin siellä on mitä on, ja nämä ainaiset kivut ja vaivat on riesana ja ei voi enää kuin nauttia elämästä, niin kuin silloin joskus nuorempana oli mukavaa ja oli kaikenlaista touhua, kavereita, eikä sairaudet hiljentäneet vauhtia, tms..

Ymmärrän sinua.. Kyllähän elämä ja lisääntyvät vuotemme tuovat mukanaan myöskin niitä ei toivottuja, ikäviäkin asioita. Miten siinä nyt sitten on kiitollinen? Onko se vain pelkkää sanan helinää? Ei ole, vaan kyllä iän karttuessa, sairauksien tullessa tai jopa lisääntyessäkin voi löytää, Huom! VOI LÖYTÄÄ aiheita myöskin kiitollisuuteenkin, eikä aina vain murjotusta, valitusta, tai jopa Isälle kiukuttelua.

Mutta mistähän se sellainen kiitollisuus sit voi syntyä sydämiimme? Uskallan kuitenkin sanoa, että: Kyllä sen voi jopa saada, saavuttaa, tuntui tai näytti sit ihan miten kurjalta ja täysin mahdottomalta nyt kaiken keskellä eläessämme tahansa.

Se löytyy vain ainoastaan meidän asenteestamme ja suhtautumisestamme Jumalan lupauksiin; kuulla ja välittää, auttaa rukoilijaa, joka vuodattaa sydäntään Jeesuksen jalkojen juuressa ollen, sekä siinä viipyen. Mutta, kuitenkin samalla tahtoen oppia kestämään vaikeuksia ja kärsimystäkin, vaivaa, kipua, loukkauksia ja tahtoen antaa anteeksi sille joka loukkasi, satutti ihan jopa kyyneliinkin asti..Ja koittaa vain pyytää anteeksiantoa loukkaajallemme ja siunata häntä. Eikä hautoa kostoa, näpäyttämistä takasin, tms..Antaa itsensä Herran Jeesuksen hoitoon, nöyrtyä edessään, jotta voisi antaa anteeksi ja vain rakastaa, iloita ystävyydestä, joka oli jopa katketa pahoitettuamme mielemme..

Tuo nousi sydämelleni..Se oli vain yksi esimerkki, mutta itse olen sen huomannut, miten paljon helpompaa on elää ja nousta uuteen armon päivään, kun sydän ei syytä, kanna murhetta ja tahtoo antaa anteeksi siunata, sekä unohtaa ..Vain silloin voi iloita ja olla kiitollinen Jumalalle joka antaa voiman kun sitä Häneltä pyydämme tuohon kaikkeen em.