Hän on rakastanut minua

[rita4]

Olavi Peltola

Jotkut Raamatun lauseet kiteytyvät henkilökohtaisen uskonkilvoittelun ydinkohdiksi. Niihin palaan jatkuvasti ja niitä toistamalla saan rohkeutta ja voimaa jatkaa matkaa.

Eräs tällainen, minulle tärkeä Raamatun kohta, on ollut muuan huomaamaton jakeen puolikas. Olen halunnut aivan kuin repiä sen irti siitä yhteydestä, missä se alun perin on sanottu ja nähdä sen loistavan kirkkaana silmieni edessä.

Se on niitä Paavalin lauseita, joissa hän kuvaa henkilökohtaisella tavalla omaa uskonelämäänsä. Tietysti toistuvasti kysyn, onko minulla oikeus ottaa omakseni Paavalin sydämen tunnustus. Näin kuitenkin olen uskaltanut tehdä ja haluan pitää kiinni tästä uskalluksestani kaksin käsin.

Ethän loukkaannu, vaikka panen sulkuihin sanojen kreikankielisiä vastineita. En osaa UT:n alkukieltä, mutta sanakirjojen avulla jollakin tavoin saan selvää. Jotenkin alkukielen mukana olo rohkaisee.

Ensiksikin tunnustan, että elän edelleen kaikesta uskonkilvoittelusta huolimatta ”lihassa” (kreik. en sarki ), siis tässä synnin turmelemassa ruumiissani. Siitähän Paavali on sanonut suorasukaisesti: ”Tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää” (Room. 7:18).

Toiseksi minulle käsittämättömästä syystä Jumalan Poika Jeesus Kristus on antanut minulle uskon lahjan. Hän antoi sen, kun suostuin jo kauan sitten lukemaan ja kuuntelemaan Jumalan sanaa. Se usko on siis hänen, Jumalan Pojan uskoa (kreik. en pistei zoon tee tou Hyou tou Theou)

Uskoni ei ole itseni sepittämää. Se on toisen uskoa ja olen saanut sen lahjana. Kun hän antoi sen sydämeeni, siitä tuli myös minun omaa, henkilökohtaista uskoani. En voi siitä kerskua, voin vain ihmetellä ja olla kiitollinen.

Kaikkein tärkeintä on kuitenkin se, mihin tämä uskoni kohdistuu, mitä se katselee ja mihin se tarttuu. Uskoni tietää, että Jumalan Poika rakastaa minua (kreik. agapeesantos me). Uskon tänäänkin, että kaikesta lihallisuudestani huolimatta Jeesus rakastaa minua.

Rakkautensa minua kohtaan hän on osoittanut antamalla itsensä minun puolestani (kreik. paradontos eauton hyper emou). Hän on antanut itsensä minun puolestani sovitusuhriksi, etten tämän hetken syntieni kanssa joutuisi kadotukseen. Hänen sovitusuhrinsa on aina suurempi kuin painavat syntini. Mikä ilon aihe se onkaan!

Vasta nyt otan esiin koko lauseen, jonka puolikkaaseen alussa viittasin. Koko lause kuluu: ”Minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni.” (Gal. 2:20b)

Kun katselen itseäni ja omaa elämääni, petyn ja masennun. Paavalin opastamana uskallan luottaa siihen, että Herra Jeesus Kristus rakastaa minua. Uskallan jopa Jeremian sanan perusteella luottaa, että tämä rakkaus on iankaikkista rakkautta, kestävää rakkautta ja siksi hän on vetänyt minua puoleensa armosta (Jer. 31:3)

[rita4]

Sitä tässä uskossaan monestikin kuin miettii, että; Miten se Jumala voi minuakin rakastaa, kun olen näin kurja, heikko ja usein niin lihallinenkin, vaikka kuinka haluaisinkin elää ja toimia rakkauden lähettiläänä ja rakkaudesta, lähtökohtana anteeksi antamus ja unohdus kärsimästään pahasta ja välinpitämättömyydestä, ym..Mutta mutta... kuinka usein huomaan siltikin vain yhä olevani lihallinen ja kärsimätönkin, koittaen itse toimia..En osaakkan jättää asioitani, kaikkea; Herran hoitoon ja käsiin, ristinsä juurelle.

Niin.. liha seuraa valitettavasti mukana loppuun asti, se on vain tahdottava; ristiinnaulita ristille. Lihamme haluaa toista ja Henkemme taas toista ja me kukin itse valitsemme: miten elämme, puhumme, kirjoitammekin, sen mukaan mitä pidämme hyvänä ja tarpeellisena, Isän tahtona itseämme kohtaan..Mutta ihanintahan olisi, jos suostuisimme kuolettamaan lihan teot, rukouksella. Rukous voi paljon, kun se on harras ja lähtee sydämestä, ei vain huulten helinänä, vaan todellisena haluna muuttua, suostua, kuolla lihallemme ja maailmalle, oppia rakastamaan sitä vihamiestäkin ja siunaamaan häntä..

Ensiksikin tunnustan, että elän edelleen kaikesta uskonkilvoittelusta huolimatta ”lihassa” (kreik. en sarki ), siis tässä synnin turmelemassa ruumiissani. Siitähän Paavali on sanonut suorasukaisesti: ”Tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää” (Room. 7:18).

Toiseksi minulle käsittämättömästä syystä Jumalan Poika Jeesus Kristus on antanut minulle uskon lahjan. Hän antoi sen, kun suostuin jo kauan sitten lukemaan ja kuuntelemaan Jumalan sanaa. Se usko on siis hänen, Jumalan Pojan uskoa (kreik. en pistei zoon tee tou Hyou tou Theou)

Uskoni ei ole itseni sepittämää. Se on toisen uskoa ja olen saanut sen lahjana. Kun hän antoi sen sydämeeni, siitä tuli myös minun omaa, henkilökohtaista uskoani. En voi siitä kerskua, voin vain ihmetellä ja olla kiitollinen.

Kaikkein tärkeintä on kuitenkin se, mihin tämä uskoni kohdistuu, mitä se katselee ja mihin se tarttuu. Uskoni tietää, että Jumalan Poika rakastaa minua (kreik. agapeesantos me). Uskon tänäänkin, että kaikesta lihallisuudestani huolimatta Jeesus rakastaa minua.

Rakkautensa minua kohtaan hän on osoittanut antamalla itsensä minun puolestani (kreik. paradontos eauton hyper emou). Hän on antanut itsensä minun puolestani sovitusuhriksi, etten tämän hetken syntieni kanssa joutuisi kadotukseen. Hänen sovitusuhrinsa on aina suurempi kuin painavat syntini. Mikä ilon aihe se onkaan!

Vasta nyt otan esiin koko lauseen, jonka puolikkaaseen alussa viittasin. Koko lause kuluu: ”Minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni.” (Gal. 2:20b)

Kun katselen itseäni ja omaa elämääni, petyn ja masennun. Paavalin opastamana uskallan luottaa siihen, että Herra Jeesus Kristus rakastaa minua. Uskallan jopa Jeremian sanan perusteella luottaa, että tämä rakkaus on iankaikkista rakkautta, kestävää rakkautta ja siksi hän on vetänyt minua puoleensa armosta (Jer. 31:3)

On Jeesus nimi

[rita4]

Ensiksikin tunnustan, että elän edelleen kaikesta uskonkilvoittelusta huolimatta ”lihassa” (kreik. en sarki ), siis tässä synnin turmelemassa ruumiissani. Siitähän Paavali on sanonut suorasukaisesti: ”Tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää” (Room. 7:18).

Lueskelin tuota veljemme kirjoitusta ja kohdistin sen itseeni, omaan uskonelämääni ja millaista se on ja miten elän uskoani todeksi ym. Teeppä sinäkin samoin: "Ajattele se omakohtaisesti: sinun omaa elämääsi ajattellen, sekä sinunkin uskonelämääsi ajatellen, mietiskellen!"

Ja yhdyn veljen sanoihin Paavalin mukaan, että; "tunnustan, että elän edelleen kaikesta uskonkilvoittelusta huolimatta ”lihassa” (kreik. en sarki ), siis tässä synnin turmelemassa ruumiissani. Siitähän Paavali on sanonut suorasukaisesti: ”Tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää” (Room. 7:18).

Näinpä juurikin, ... vaikka kuinka haluan ja tahtoisin jo elää oikeanlaista ja väkevää uskonelämää, elää lähellä Herraani ja kilvoitella uskossa sekä pysyä puhtaanakin, jossa syntielämä ei olisi koko ajan kuitenkin minussa roikkumassa: sanoin, teoin, tms.. Niin sitähän se taitaa olla ihan loppuun asti,... halusin sitä sitten tai en.

Mutta oli yksi asia tuossa veljen kirjoituksessa, joka kuin kimmoitti sydämeni kiitosmieleen ja se on se, mistä herran henkikin oli jo aikaisemmin minulle puhunut ja lohduttanut minua, kun aina vain toimin tai puhun, elän väärin ja en omasta mielestäni kirkasta elämälläni Kristusta Jeesusta.Laitan sen lainauksen tähän;

Uskoni ei ole itseni sepittämää. Se on toisen uskoa ja olen saanut sen lahjana. Kun hän antoi sen sydämeeni, siitä tuli myös minun omaa, henkilökohtaista uskoani. En voi siitä kerskua, voin vain ihmetellä ja olla kiitollinen.

Kaikkein tärkeintä on kuitenkin se, mihin tämä uskoni kohdistuu, mitä se katselee ja mihin se tarttuu. Uskoni tietää, että Jumalan Poika rakastaa minua (kreik. agapeesantos me). Uskon tänäänkin, että kaikesta lihallisuudestani huolimatta Jeesus rakastaa minua.

Näin juuri; Minä, niin kuin sinäkin rakas kanssamaatkaajani olet Saanut uskonlahjan Herralta Jeesukseltasi niin kuin me kaikki uudestisyntyneet ja Hän antoi sen meille lahjana, se on lahjaa, ei ansiota. Se on Häneltä meille annettu Rakkauden lahja, ilman meidän minkäänlaisia saavutuksiamme, tai uurastamistamme, osaamistamme, haluamme, tms, Siis ei minkäänlaisia meidän omia, omaa ansioitamme. Ja jos se ei laita meitä kiittämään Jumalaamme siitä, niin mikä sitten laittaa..?!

Minusta ei vain tule täysin pyhää, synnitöntä, viatonta tms, ei! Mutta minä ainakin tahdon kuin ojentautua sitä kohden (Jeesusta Kristusta, sekä Raamatun ohjeita), jotka antaa minulle voimaa uskon kilvoittelussa ja joka puhuu sydämelleni Sanansakin kautta siitä: miten tulee elää uskossa sekä Herran omanakin tänä aikana, yhä vain lujaa vauhtia pimenevässä maailmassa, joka kohta jo melkein kuin kieltää; Jumalan Pojan nimenkin sekä lunastustyön ym..

Niin kovin kovin helposti me väsymme ja koemme, ettei kannata rukoilla, ei lukea jatkuvasti Raamattua, ei puhua Jeesuksesta ihmisille, kun ei niitä kiinnosta, tai mitä vain,.., mutta Rakkaat sisaret ja veljet Kristukessa Jeesuksessamme; Ei anneta periksi, Ei väsytä rukoilemaankaan, lukemaan Sanaa, tekemään hyvää, sillä voittopalkinto odottaa aivan joka ainoaa, joka vain tahtoo pysyä uskossa, lähellä veristä Golgatan keskimmäistä ristiäkin ja joka ikinen elämänsä päivä: viipyä verilähteellä, Jeesuksen jalkojen juuressa; katuen, parannusta tehden ja voimaansa rukoilen ym.. mitä sitten vain elämämme tarvitaankin kullekin armon päivällemme..

Hän on sinun kanssasi tuntui miltä tuntui, tai näytti olosuhteet tai mikä vain miltä tahansa, niin Hän on Luvannut olla kanssamme maailman loppuun asti ja auttaa meitä selviämään voittajina perille asti. Jaksetaan kilvoitella vielä hetkinen, sillä Jeesus on tulossa noutamaan omiaan (ei ketä vain, vaan ja vain Omiaan) kotiin, häjuhlaansa ja sitten tämä kaikki vaiva ym on poissa, ja on sitä ihanaa rauhaa, iloa, lepoa sekä: Jumalan rakkauden ilmapiirissä olemista. Mikä mahtava rohkaisu niin minulle kuin sinullekin: jaksaa vielä hetkinen.. Jaksathan?! Hyvä!

Juha Tapio - Rakastettu