Lapset ovat Herran lahja!

[rita4]

Heikki Andelin

Raamatussa puhutaan paljon lapsien tuomasta lohdusta ja siunauksesta. Siellä on kuvattuna kiihkeää odottamista ja isän ja äidin iloa syntyneestä lapsesta. Raamatussa on myös paljon surullisia vanhempia, joille Jumala ei ole suonut isyyden ja äitiyden onnea. Perillinen Raamatun aikaan näytti olevan yksi elämän tärkeimmistä perustoista. Olihan silloinen sosiaalihuolto sellainen, että lasten tuli aikanansa huolehtia vanhemmistaan ihan hautaan asti.

Joidenkin Raamatun naisten kohdalla sanotaan: "Mutta Jumala oli sulkenut heidän kohtunsa." Tällainen kohtalo oli muunmuassa Raakelilla, Jaakobin puolisolla. Myös Hanna Samuelin kirjassa itki Herran edessä lapsettomuuttaan. Hän koki suurena suruna sen, ettei voinut antaa puolisolleen perillistä. Yhteisön paine oli raskas hedelmätöntä kohtaan. Silloisen ajattelun mukaan lapseton vaimo on ulkopuolella Jumalan siunauksen.

Nämä molemmat edellä mainitut henkilöt saivat Herran armosta rukousvastauksen tukalaan tilaansa. Raskaus käynnistyi, lapsi syntyi ja suuri ilo valtasi vanhempien sydämen. Myös Uuden Testamentin sivuilla kerrotaan Elisabetista, iälliseksi tulleesta, lapsettomasta äidistä. Mikään ei ole Jumalalle mahdotonta! Johannes syntyi Elisabetille ja Sakariaalle suureksi iloksi.

Tässäkin ajassa Herra tekee samoja tekoja, Hän on kaikkien luonnonlakien yläpuolella. Hänen maailmastaan kukaan ei ole hedelmätön, ja minkä Hän avaa, sitä ei voi kukaan sulkea.

Olin työpaikallani Kouvolassa ja tein työtäni ajattelematta mitään sen kummempaa. Kesken kaiken Jumalan ääni tuli hiljaa sisääni ja täytti mieltäni. Jumala puhui ajatuksina henkeeni, että minun pitäisi mennä soittamaan eräälle sisarelle siitä, että hänen rukouksensa on kuultu ja Herra antaa Hänelle rukousvastauksen, lapsen! Tämä sisar oli ollut muutamia vuosia naimisissa, mutta heidän liittonsa oli ollut lapseton. Lisäksi Herra muistutti minua sanomaan:
"Jumalalle mikään ei ole mahdotonta!"

Nelisen tuntia taistelin vastaan. Minusta tuntui hurjalta tuollaisen viestin välittäminen. Kuuntelin vihollista, joka hyökkäsi ajatuksiini kaikin keinoin. Toisaalta sisimmässä, jossa Jumala puhui, vahvistui kehoitus vahvistumistaan. Ikään kuin paine lisääntyi. Niinpä tauolla menin puhelimeen, valitsin numeron ja taisin toivoa, ettei kukaan vastaisi.

Hän vastasi, ja vasta siinä vaiheessa Jumala antoi voiman puhua hänelle ne sanat, jotka häntä varten oli annettu. Vuoden kuluttua Herran Sana oli toteutunut. Lapsi syntyi ja Herra hyvyydestään vastasi heidän anomiseensa.

Toisen kerran olin kotikokouksessa perheessä, jossa oli ollut takana raskaita vaiheita. Heidän molemmat lapsensa olivat menehtyneet syntymänsä jälkeen. Kysymys oli kromosomivaikeudesta ja mahdottomuudesta saada tervettä lasta. Kotikokouksessa oli siis surua, mutta Jumala on varsinkin siellä, missä surun polkuja kuljetaan. Hän voi muuttaa olosuhteet. Polvistuimme ison pirtin seinustoille loppurukoukseen. Jumala puhui. Minun tulisi mennä tuon sisaren luo ja viedä Hänelle Sana: "Minä vuodatan Henkeni sinun siemenesi päälle ja siunaukseni sinun vesojesi päälle!"

Monin verroin vaikeampi oli nyt kulkea yli pirtin. Vihollinen raivosi ja yritti kaikkensa, mutta minä menin ja vein hänelle Jumalan Sanan. Hän tarttui Sanaan ja lääkärien vastustelusta huolimatta käynnistyi kolmas raskaus. Suuri oli ilo, kun Jumalan lahja syntyi tuohon perheeseen, ja sen jälkeen vielä toinenkin lapsi sai syntyä heidän ilokseen. Lääkäri voi sanoa: "Mahdotonta!" mutta se on vaan lääkärin sana. Herra on suuri ja kaikkivaltias. Kiitos Hänelle!

[rita4]

Mietin tuota otsikkoa; Lapset ovat Herran lahja! Ja tiedän monia, joille ei ole suotu lasta, tai niinkuin isolla siskopuolellani oli, niin monta raskautta jotka aina vain päätyi keskenmenoon ja lopulta hän jo luovutti yrittämisen. ja katkeroitui, kun ei saanut toivomaansa pienokaista koskaan..Joka sitten ajoi heidät lopulta avioeroon miehensä kanssa, kun mies halusi perillisiä ja saikin niitä toisen naisen kanssa myöhemmin.. Ja tietenkin vanhin ja jo edesmennyt siskoni, joka yritti lasta monen eri miehenkin kanssa ja sitten kun viimeinkin tuli raskaaksi, niin hän kuoli auto-onnettomuudessa juuri 2 viikkoa ennen, kuin ois jäänyt äitiyslomalle. Mutta he ovat, pikkuneiti ja siskoni taivaassa.. Se lohduttaa minua..

Itselläni on 4 lasta ja yksi keskenmeno, joka oli minulle erittäin vaikea monellakin tavalla. Koska mieheni oli hankkinut minulle sairaalaan ajankin aborttia varten, mutta en mennyt siihen, koska en suostunut siihen, vaan palasin töistä normaalisti kotiin ja muutaman päivän päästä siitä tuli keskenmeno, ja olin kuolla siihen kipuun.. Se satuttaa vielä melkein 50v jälkeenkin.. Vaikka sainkin sen jälkeen 4 lasta joista kahden lapseni; vanhimman ja nuorimman synnytys oli niin rankka, että olin molemmissa tapauksissa kuoleman lähellä, nuorimmaiseni aikaan ihan teholla letkuissa ja tajuttomana..Mutta Herra Jumala antoi minun tehon lääkärien ihmeeksi jäädä eloon.. Kiitos siitä ainiaan Herrallemme!

Mietin noita veljen tilanteita kun on pitänyt mennä sanomaan jollekin että Jumala antaa heille lapsen, ja kun tiesi todellisuuden niin onhan se takuulla ollut todella vaikeaa totella ja uskaltaa sanoa asia, joka ihmisjärjen perusteella olisi ihan mahdoton tapahtua. Mutta hienoa, että veli on ollut nöyrä ja kuuliainen ja totellut Herran ääntä ja mikä ilo siitä onkaan sitten tullut, kun se on myöskin toteutunut ja he ovat saaneet lapsen..

Niin enempikin ajattelisin sitä, että, kun Herra antaa sanoja jollekin sanottavaksi, niin alammeko me heti miettiä sen ihmisen taustaa, tai sen hetkistä elämän tilannettaan ja ehkä sitäkin, että: ottaako se kuulija, lukija (miten sen sitten hänelle kerrommekin), niin ottaako hän sen vastaan Herralta tulleena sanana, vaiko vain sen tuojan omana haluna päteä, tms..?

Varmasti meitä on paljon, joille Herra on puhunut, että; "Sanoppa sille siskolle tai veljelle noin, tai noin ja kerro mitä Minä [Jeesus] haluan hänelle antaa, tehdä, tms!" Kerrommeko, vaikka tietäisimmekin, mikä tilanne sen vastaanottajan elämässä on parhailaan menossa, tai mikä vaikeus, sairaus, suru, tms.. Kyllä siinä helposti tulee pupu pöksyyn tai pelko, että mokaa, tai jos se ei toteudukaan tms.. Ja sitten vain jätämme sen kertomatta ja tokihan Isä Jumala voi antaa sen jollekin toisellekin kerrottavaksi, mutta ainahan se ois siunatumpaa kun tekisimme niin kuin Herra kehottaa,...

Kunhan vain olemme sen asianensin ja onko se vain minusta vai tuleeko se Herraltamme koetelleet rukouksessa, eikä heti suorilta mennä sanoon sitä, vaan jos se ei vain kuin poistu mielestä, vaikka työnnämmekin sen pois mielestämme yhä uudestaan ja uudestaan, niin onhan se silloin jo hyvä yrittää sanoa, tuoda esille, mitä oli saanut sanottavaksi..Se ei koskaan ole helppoa, ei ainakaan minulle, mutta itse olen koittanut olla liiaksi ajattelematta sitä kuitenkaan: minkälaisena mua pidetään uskovana, tai ottaako se sitä vataan Herralta tulleena, eikä vain minun omana halunani sanoa, päteä, puuttua, neuvoa, tms..

Enempikin sydämmessäni palaa halu; Rohkaista ja lohduttaa, kuin ojentaa, tai vaikka nyt varoittaa, vaikka nekin ovat tärkeitä asioita silloin, kun varmasti tietää niiden tulleen Herralta tuotavaksi esille..(ei oman mielipiteemme tai ajattelumme tuotoksena).

Tänä aikana ei aina ole ollenkaan helppoa olla aikuisten lasten äitinä ja monta huolta, surua on heidän takiaan ja heistä huoltakin, mutta nekin kaikki saamme ja voimme viedä sinne Golgatan ristin juurelle Jeesuksellemme tiettäväksi ja pyytää niin itsellemme apua, voimia ja viisauttakin, kuin myöskin pelastuksen armoa ja johdatusta, varjelustakin lapsillemme. He ovat vain lainaa ja lahja taivaasta kuitenkin meille vanhemmille. Ja onhan totta, että lapset myöskin kasvattavat meitä, sekä hiovat särmiämmekin..

Isä ja Äiti

Maarit Hurmerinta - Lainaa vain