OMA MINÄ

[rita4]

Veikko Siekkinen

Oma minä se kulkee ja porskuttaa,
ei milloinkaan kiitosta kylliksi saa.

Ei mielellään sitä muille jaa.
Silmän lumeeksi ottaa takarivin,
vaikka paikka edessä ois kaikkein kivin.

Sille hyveet puheissa selvät on kyllä
ja aatokset, niihin ei toiset yllä,
mutta sitä se varoo sanomasta,
sillä Herrahan rakastaa nöyrää lasta.

Oma minä, se surkea, kelvoton,
ihan kaikilla meillä matkassa on.
Jos kuolleelta joskus tuntunee,
älä usko, se kuollutta näyttelee.

Miten voittaa sen voit? Et mitenkään!
Silti valossa kulje, älä jää pimeään.
Tuo päivittäin sitä juurelle ristin,
se sille on ainoa kuoleman pistin.

Vasta koitteessa päivän ikuisen
voimme iäksi riisua päältämme sen,
ja Jeesus saa kaiken kiitoksen.