Matkalla kotiin

[rita4]

Liisa Keskinen

Eräänä aurinkoisena päivänä äskettäin kävelylenkilläni lähestyin katujen risteystä ja näin jo etäältä sokean miehen keppeineen.

Mies näytti olevan pulassa; suunta oli hukassa, koska runsaan lumen vuoksi ei voinut havaita jalkakäytävän reunaa. Keppi osui lisäksi tuon tuostakin lumipenkalta vierineisiin suuriin ja koviin lumipaakkuihin, joihin saattoi myös kompastua ja kaatua.

Lähestyin häntä ja ehdotin, että voisimmeko mennä yhdessä siihen suuntaan, mihin hän oli aikonut, ja tarjosin hänelle käsivarteni. Luottavaisesti hän tarttui tarjottuun apuun ja kertoi osoitteen, johon hän oli matkalla.

Hengellinen ihminen

Juttelimme siinä kulkiessamme, ja hän kysyi yllättäen, olenko minä hengellinen ihminen. Vastasin kyllä olevani uskossa, ja hän sanoi ajatelleensa niin.

Uskon, että Jumala ilmoitti sen hänelle hengessä, koska hänen kotiovelleen siitä risteyksestä ei ollut kuin muutaman kymmenen metrin matka ja kohtaamisemme jäi siis lyhyeksi.

Tärkeintä oli se, että sain tilaisuuden luontevasti kertoa hänelle Jeesuksesta hänen kotiovensa edessä.

Vielä lopuksi sanoin, että voisin rukoilla hänen puolestaan, ja kysyin hänen etunimensä.

Hänen nimensä oli Voitto.

Ihmeellinen kohtaaminen. Vasta jonkin ajan kuluttua tätä mietiskellessäni tajusin, että tämä oli selkeää Jumalan puhetta!

Voitto kotiin!

Tiivistettynä: sokea mies tien risteyksessä, suunta kadoksissa. Sain johdattaa hänet kotiovelle ja kertoa ilosanomaa Jeesuksesta. Voiko enää vertauskuvallisempaa olla, kun saatiin Voitto kotiin!

Tämä oli itselleni henkilökohtaisestikin tavattoman rohkaisevaa, mutta näen sen myös niin,että Jumala haluaa tällä sanoa meille kaikille omilleen, että nyt viimeistään meidän on aika nousta evankeliumin työhön ja tuoda voittoja kotiin!

Hän kyllä kulkee edeltämme, valmistaa meille tien ja johdattaa niin, että saamme iloiten vaeltaa hänen edeltä valmistetuissa töissään.

Nyt on evankeliumin aika, elopellot odottavat työmiehiä sadonkorjuuseen. Rukoillaan elon Herraa, että hän varustaa meitä runsain armolahjoin työhönsä!

Lähde; Ristin Kansa lehti nro 4/2022

[rita4]

Tuosta kirjoituksesta nousi mieleeni ajatus sokeudesta. Mehän helposti sanomme kysyjille, että;"Emme ole sokeita sokeiden taluttajia." Matt. 15:14 Älkää heistä välittäkö: he ovat sokeita sokeain taluttajia; mutta jos sokea sokeaa taluttaa, niin he molemmat kuoppaan lankeavat." Tämä Raamatun paikka nousi mieleeni ja kyllähän sitä itsekin niin kovin helposti ajattelee itsekseen, ettenhän nyt minä ole sokea, hengellisessä mielessä. Ja kuitenkin meitä uskoviakin on ns. sokeita.

Mitä tarkoitan tuolla? Kun tulemme uskoon, siis pelastumme ja saamme syntimme anteeksi Jeesukselta, kun verensä puhdistaa meidät kaikista synneistämme, niin voi valtavaa, kuinka maailma kirkastuu sekä kaunistuu silloin silmissämme ja mielissämme. Eikös näin?

Mutta kun jatkamme elämäämme Herran omina pisempäänkin, niin alamme kuin tottua jo saamaamme opetukseen ja vaikka saisimmekin raitista ja tervettä opetusta, niin on eräs asia meissä, joka saattaa alkaa kuvitella itsestään enempi kuin onkaan Jumalan lapsena ja silloin helposti ylpistyy, ehkä jopa alkaa kapinoidakin Jumalan Sanaa vastaan ja alkaa opettaa omaa näkemystään, tms..

Oisko niinkin, että: matkanteko kohti kotia, taivasta kohden alkaa muuttua vähemmän tärkeäksi ja oma liha saa yhä vain enemmän hallintavaltaa, alkaa kieltämään Raamatun opetuksia, muuttaa niitä oman mielensä mukaan aivan toiseksi, jne..Näitähän uskosta luopuneita löytyy nyky suomestakin pilvin pimein, jotka sitten luulevat yhä olevansa näkeviä, vaikka valheen tuoma pimeys on jo sokaissut heidät, eivätkä he enää pysty näkemään evankeliumin Sanaa oikein, totuutta oikein, niin kuin pitäisi nähdä..Kuka avaisi heidän silmänsä näkemään totuuden eksymisestään? Sen voi tehdä vain yksin Jumala!

Mutta rakkaat ystävät; Onko se jo sokeutta, tai kuuroutta Jumalan äänelle, kun oma lihantahto alkaa paisua kuin pullataikina ja hupsista vain, kohta se menee jo astian ylikin ja jää siihen roikkumaan, kuin tyhjän päälle. Joka on leiponut tietää tuon jutun, jos ei valvo riittävästi, niin ettei se taikina pääse kuohahtaan yli laitojen. Siinä sitä sitten kiireesti koitetaan saada takasin astiaan..Oiskohan uskovan elämäkin kuin vertauskuvainnollisesti pulla,tms taikina, josta aiotaan tehdä jotain hyvää ja kaunista, maittavaa? Taikinaa on vaivattava, sekä valvottava, ettei koko homma mene pipariksi..Sehän saattaa palaa uunissa ja on senjälkeen syömäkelvoton, saati että sitä vielä voisi tarjota muilekin.

Tiivistettynä: sokea mies tien risteyksessä, suunta kadoksissa. Sain johdattaa hänet kotiovelle ja kertoa ilosanomaa Jeesuksesta. Voiko enää vertauskuvallisempaa olla, kun saatiin Voitto kotiin!

Tämä oli itselleni henkilökohtaisestikin tavattoman rohkaisevaa, mutta näen sen myös niin,että Jumala haluaa tällä sanoa meille kaikille omilleen, että nyt viimeistään meidän on aika nousta evankeliumin työhön ja tuoda voittoja kotiin!

Hän kyllä kulkee edeltämme, valmistaa meille tien ja johdattaa niin, että saamme iloiten vaeltaa hänen edeltä valmistetuissa töissään.

Nyt on evankeliumin aika, elopellot odottavat työmiehiä sadonkorjuuseen. Rukoillaan elon Herraa, että hän varustaa meitä runsain armolahjoin työhönsä!