Tuohisormus

[rita4]

Oli sota-aika ja kaunis,kesäinen päivä. Äitini laittoi puuhellalla ruokaa itselleen ja minulle, nuorimmalle pojalleen. Minua viisi vuotta vanhempi veljeni Kalevi oli käymässä jossakin, ja isä oli työkomppaniassa. Kauko, minua seitsemän vuotta vanhempi veljeni, oli rintamalla puolustamassa Suomea toisten nuorten poikien kanssa.

Olin täyttänyt 10 vuotta ja halusin tehdä tuohisormuksen. Hellan päällä oli pieniä koivunalikoita. Vetäisin yhdestä kapean kaistaleen tuohta ja rupesin tekemään tuohisormusta. Olin tehnyt ennenkin sellaisen, mutta jostakin syystä en osannutkaan nyt tehdä sitä. Lopulta sain sen valmiiksi ja laitoin sormeeni.

Äiti oli seurannut sormuksen tekemistä, ja hän sanoi:"Minä rukoilin Jumalaa, että jos Jouko saa tuohisormuksen valmiiksi, anna sen olla merkkinä, että Kauko pääsee rintamalta terveenä kotiin."

Myöhemmmin Kauko kertoi, että hän oli ollut kahdeksan muun sotilaan kanssa pienellä nuotiolla lämmittämässä sotilaspakilla vettä ja he kastoivat armeijan näkkileipää pakissa. Nuotio oli pienen mäen alla, ettei vihollinen näkisi sitä.

He söivät ja joivat nuotion ääressä, mutta Kaukolle tuli voimakas tunne, että hänen pitää lähteä pois. Kun hän lähti kävelemään, samassa pihassa asuva naapurin poika Tauno Pursiainen huusi:"Kauko, älä mene. Morsiammeltani on tullut paketti, jossa on kalakukko. Tule syömään!"

Kalakukko oli voimakas houkutus, mutta Kaukon oli päästävä pois. Yhtäkkiä vihollisen tykinammus osui keskelle nuotiota ja räjähti. Kahdeksan miestä kuoli silmänräpäyksessä. Kauko olisi halunnut katsoa Taunoa, mutta sotilastoverit estivät sen. Tauno oli mennyt pieniksi palasiksi.

Sodan loputtua Kauko palasi terveenä kotiin. Jumala oli kuullut äidin hartaan rukouksen. Jumala lupaa Sanassaan: "Vanhurskaan rukous voi paljon, kun se on harras." (Jaak 5:16) Kauko tuli uskoon ja kävi kasteella Kuopion Eelim -seurakunnan rukoushuoneella. Minä ja äiti kuuluimme jo tuohon seurakuntaan.

Jouko Korhonen
Brisbane
Australia