Ystävä

[rita4]

Hannu Melaluoto

Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäväinsä edestä Joh 15:13

Rakkaudesta, sen todellisesta olemuksesta taitaa olla niin monta käsitystä ja versioita, kun on miestäkin. Ja samalla naista. Jumalan sana esittelee korkeimman tason todellisen lähimmäisenrakkauden ja se ilmenee tyhjentävästi lainatusta jakeesta.

Ainoa, joka tuossa suhteessa on kyennyt puhtain paperein selviytymään, on Jeesus. Hänen kohdallaan itse asiassa ei ollut kyse vain ystävistä: Hän antoi henkensä myös vihollisten puolesta. Jae 12:han kehoittaa juuri meitä toinen toistemme rakastamiseen. Ehkä sitä ystävää vielä kykeneekin rakastamaan, kykeneekö henkeä hänen puolestaan antamaan, se on jo toinen kysymys.

Vihollisen, tai lievemmin sanoen, hankalan ihmisen kohdalla, se ei taida olla yhtä luontevaa, ei edes se pelkkä rakastaminen. Suun ilmoituksella aina voi ikäänkuin "rakastaa", mutta entä se ihan sydämestä lähtevä aito rakkaus ei-ystävää kohtaan.

Käsitän kyllä, että tämänpäiväinen ns. "ystävänpäivä" oli lähtöjuuriltaan sekä kauppiaitten keksintö, että myös pakanallinen, jopa irstas taustaltaan. On tehty numero nyt juuri tänä päivänä ystävyydestä. Tavoite kaiketi on hyvä ja kannatettava. Mutta tämä ystävyyden peruskysymys ei taida hoitua yhden lauantaipäivän teemalla. Kysehän itse asiassa on suhtautumisesta lähimmäiseen 365 päivänä vuodessa!

Eli pelkäänpä, että runsas kilvoittelun sija meillä taitaa kaikilla jäädä. Parhaallakin.

Ajattelen nyt kuitenkin erityisesti samalla ihmisiä, joilla ei ole ainoatakaan ystävää, siis sellaista todellista. Vaimoni oli tavannut ostoksilla erään veljen, joka oli toivotellut kyllä siunausta, mutta todennut, ettei hän luota yhteenkään ihmiseen. Ettei todellisia ystäviä ole. Jos näin on, se on surkea tilanne ja jos näin on vielä Jumalan lasten seurakunnassa, silloin se on vielä surkeampi tilanne.

Näyttää siltä, että Joh 15:13-15:ssa Jumala ainakin luottaa langenneeseen ihmiseen, hän on valmis kutsumaan omiaan ystävikseen. Eivät ne sen aikaiset ystävät varmasti täydellisiä omasta puolestaan olleet, mutta Jeesuksen omina Jumala näki heidät ystävinään ja tunnusti tämän aseman. Sillä asiayhteydestä päätellen lienee ollut syvä merkitys. Ei enää palvelija, vaan ystävä, jolle ilmoitetaan Jumalan salaisuuksia! Taidatkos sen järjellä käsittää. Minä en ainakaan.

Jos hän, Jumala on tähän valmis, mitäpä, jos tänä "ystävyyden teemapäivänä" polvistuisimme omassa rukouskammiossa hartaaseen rukoukseen jonkun tai joidenkin lähimmäisten puolesta, joilta tiedämme puuttuvan ajallisen todellisen ystävän? Voisinko minä juuri olla se puuttuva rengas? Tai mikä ehkä vielä enemmän: hartaassa rukouksessa polvistuisimme mieleemme tulevan kaikkein hankalimman lähimmäisemme, kenties uskonveljen tai sisaren puolesta. Hänen joka aina on vastenmielisen vastahankainen, kaiken pahan alku. Vallankin kun Room 12 luvussa sanotaan: Vaan jos vihamiehelläsi on nälkä, ruoki häntä, jos hänellä on jano, juota häntä, sillä näin tehden sinä kokoat tulisia hiiliä hänen päänsä päälle". Eivätkä ne välttämättä ole mitään tuomion hiiliä.

Vaikuttaa siltä, että ystävyys on kovalla koetuksella jopa tämän päivän paikallisseurakunnissa. Ihmissuhteiden alueella vastustaja pitää mitä suurinta hämminkiä ja sekasortoa ja tahti tuntuu yltyvän. Tarjoaisin tätä vastalääkettä tällaiselle viholliselle: Älkää kostako pahaa pahalla, älkää herjausta herjauksella, vaan päinvastoin siunatkaa; sillä siihen te olette kutsututkin, että siunauksen perisitte (1 Piet 3:9). Siinä samalla varmistaa itse omat siunaukset!

[rita4]

Jos hän, Jumala on tähän valmis, mitäpä, jos tänä "ystävyyden teemapäivänä" polvistuisimme omassa rukouskammiossa hartaaseen rukoukseen jonkun tai joidenkin lähimmäisten puolesta, joilta tiedämme puuttuvan ajallisen todellisen ystävän? Voisinko minä juuri olla se puuttuva rengas? Tai mikä ehkä vielä enemmän: hartaassa rukouksessa polvistuisimme mieleemme tulevan kaikkein hankalimman lähimmäisemme, kenties uskonveljen tai sisaren puolesta. Hänen joka aina on vastenmielisen vastahankainen, kaiken pahan alku. Vallankin kun Room 12 luvussa sanotaan: Vaan jos vihamiehelläsi on nälkä, ruoki häntä, jos hänellä on jano, juota häntä, sillä näin tehden sinä kokoat tulisia hiiliä hänen päänsä päälle". Eivätkä ne välttämättä ole mitään tuomion hiiliä.

Vaikuttaa siltä, että ystävyys on kovalla koetuksella jopa tämän päivän paikallisseurakunnissa. Ihmissuhteiden alueella vastustaja pitää mitä suurinta hämminkiä ja sekasortoa ja tahti tuntuu yltyvän. Tarjoaisin tätä vastalääkettä tällaiselle viholliselle: Älkää kostako pahaa pahalla, älkää herjausta herjauksella, vaan päinvastoin siunatkaa; sillä siihen te olette kutsututkin, että siunauksen perisitte (1 Piet 3:9). Siinä samalla varmistaa itse omat siunaukset!

Nyt ei ole virallinen ystävänpäivä, vaikka minusta ystävänpäivä pitää olla joka ikinen elämämme päivä, eikä vain jokin yksi päivä vuodessa. Jos se on todellista ystävyyttä meillä, eikä vain mielistelyä, tai jopa kauppojen tukemista ruuillamme ja lahjoillamme..tms.

Mietin ja olen joutunut nyt muutenkin kuin miettimään juuri tuota ysävyyttä, ystävänä olemista, suostumista ystävyyteen; vaikeidenkin ja hiukan erikoisestikin toimivien ja puhuvien ihmisten kanssa. Sanon suoraan ja rehellisesti, että: Liian usein toivoisin eräiden ihmisten pysyvän poissa läheltäni, kotoamme, näköpiiristäni, koska on satuilijoita, pahan puhujia ainoastaan ihmisistä, valehtelijoita,alkoholisteja, ym ym.. Ja kun sitten näen sellaisen tulevan pihaamme esim, niin tekisi mieli vetästä ovi kiiruusti kiinni ja olla vain hiljaa ja piilossa, jotta se tai se tyyppi lähtisi pois.

Mutta.. niin juuri; Jumala on alkanut viime aikoina yhä voimakkaammin vain puhua juuri näiden ihmisten elämästä, ja mitä he mahdollisesti kokevat elämässään, sydämessään, vaikka esittävätkin kovista ja usein suoraan sanoen ihan rääväsuutakin. Ja myöskin eräiden uskon ystävien vihanpitoa ja valheita minusta, jolla he saavat muutkin kuin karttaan minua ja pitämään minua aivoittomana ja luopion tasoisena. Vikojahan meistä löytyy itse kustakin ja puhdasta pulmusta ei ole olemasakaan. Emme ole kuin Jeesus oli ja on, vaan olemme aika raadollisiakin ja kateellisia, katkeria, anteeksiantamattomia, tms.. Minä tiedän, ettei lihassani asu mitään hyvää sanoi Paavali.

Room. 7:
18 Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei;
19 sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen.

20 Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, niin sen tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka minussa asuu.
21 Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni;
22 sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin,
23 mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on.

24 Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?
25 Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia.

Tuttu varmasti meille kaikille Raamatusta. Niin, tahto on hyvään, mutta kuinka helposti meistä itsekukin kuin sortuu kuuntelemaan vihollista, tai toimii lihantahtonsakin mukaan, eikä kärsi nähdä, kuin vaivaa lähimmäisensä takia ja puolesta. Kaipaamme helppoa ja mukavaa elämää uskovinakin ja siksi valikoimmekin ystävämme. Mutta näin ei toimi koskaan Herramme, vaan Hänelle aivan kaikki ihmiset ovat tärkeitä ja arvokkaita, rakkaitakin. Ja hän ei vetäisi ovea kiinni kenenkään nenun edestä, ei todellakaan.

Miten me sitten voisimme muuttua armollisemmiksi ja kärsivällisemmiksi, rakkaudellisemmiksikin? Uskon, että: Ainoa tapa ja tie siihen on vain RUKOUS! Suostuminen menemään rukouskammioomme ja oppia siunaamaaan vainoojiammekin, pilkkaajiamme, jotka puhuvat meistä puppua, mustamaalaavat meitä, koska ovat kateellisia meille jostain ihmeen syystä, tai kun se naapurin mies, tai nainen tulee aukoon suutaan päin naamaamme, niin kykenisimme olemaan hiljaa, sopuisat, kärsivällisiä ja jos mahdollista kääntämään puheen johonkin ihan muuhun. Ja jos ei, niin silloin vain ehkä sanoa; "Ompas sinulla nyt vaikeaa, mutta minä muistan sinua rukouksissani että saisit avun Jeesukselta!"

Helppoako? No ei takuulla ole. Mutta jos lähdet juoruamaan kanssaan, tai uskot kaiken kyseenalaistamatta, koettelematta, tai annat takasin samalla mitalla tai enemmänkin, niin en usko että silloin meistä kukaan voisi olla Herran edessä levollisin ja iloisin mielin, ehei! Vaan häpeäisimme ja harmittelisimme sitä, miten taaskin menin siihen kuin mukaan ja uskoin toisesta ihmisestä jotain, josta en voi olla varma, tai jos olisinkin siitä tietoinen, niin lähdin panettelemaan mukaansa ja haukuin sen tai sen ihmisen pataluhaksi. Me tarvitsemme; Kärsivällisyyttä, voimaa taivaasta olla se joka pystyy siunaamaan ja olemaan ystävällinen, rauhallinen, vaikka vastassamme olisi ns hiilihankomies. Pystymmekö? Siihen me tarvitsemme Rakkautta ja rakastavaa ja anteeksiantavaa, armahtavaa mielenlaatua, jonka voimme saada ainoastaan kun viivymme rukouskammioissamme tarpeeksi usein ja tahtoen puhdistautua Herramme Jeesuksen Kristuksen verihaavoissa päivittäin ja hetkittäinkin, sekä tietenkin pysyä ristinsä juurella, eikä pyrkiä siitä mihinkään eteenpäin.

Kuuntelin ja ihastuin tähän lauluun ja sen rytmiinkin; Herra, kädelläsi (Virsi 517)