Anna rakkauden syntyä

[rita4]

Rakkaus liittää ihmiset toisiinsa. Siten rakkaus on yhteydessä läheisyyteen. Kuinka riemukkaasti se juoksee isälliseen syliin! Kuinka suloisesti se hymyilee äidin silmistä! Kuinka läheisesti se sitoo kaksi sielua toisiinsa avioliitossa! Kuinka luottavaisesti rakkaus vaeltaa elämän polkua nojaten ystävyyden käsivarteen.

Mutta rakkaus ei tyydy vain tähän, vaan kohtaa vihamiehensä rakkaudella. Se rukoilee niiden puolesta, jotka käyttävät sen ominaisuuksia väärin, omaksi hyväkseen ja vainovat sitä. Eikö tämä ole ihmeellinen jalokivi? Onko mitään ajallista, jota siihen voidaan verrata.

Rakkaus avaa tien

Olet varmasti huomannut, että rakkaus on ensimmäisenä hyveiden luettelossa Hengen hedelmissä - "Mutta Hengen hedelmä on rakkaus".(Gal. 5:22-23) Se on ensimmäisenä, koska tietyissä ominaisuuksissa se on paras.

Se on ensimmäinen, koska se avaa tietä. Ensimmäinen siksi, että se on vaikutin kaikissa muissa armolahjoissa ja hyveissä. Ei voi kuvitella mitään väkevämpää ja hyödyllisempää kuin se. Siksi se on ensimmäinen.

Lisäksi vielä rakkaus on jumalallinen, sillä Jumala on rakkaus. Rakkaus on se, mikä valmistaa meitä taivasta varten, missä kaikki on rakkautta.

Tule, suloinen Henki ja viivy päällämme, kunnes luontomme muuttuu jumalallisen luontosi kaltaiseksi siten, että meistä tulee kuin rakkauden palavia liekkejä. Kunpa olisimme tänäänkin sellaisia.

Ihmiskuntoa vai ei?

Huomaa, että se rakkaus, josta nyt puhutaan, ei synny meistä. Se ei synny luontaisista ominaisuuksistamme. Olen kyllä tuntenut ihmisiä, jotka ovat luonteeltaan lämpimän myötätuntoisia; ja se on hyvä. Mutta se ei kuitenkaan ole pyyteetöntä rakkautta. Se on luonnonlahja, ei Hengen hedelmä, armolahja.

Myötätuntoinen luonne on ihailtava, ja huolimatta ominaisuudestaan, siitä voi tulla jopa vaaratekijä. Se voi johtaa lempeysvirheisiin, arastelevaan pelkoon loukata toista tai jonkun ihmisen ihannointiin.

En tuomitse luonnollista ystävällisyyttä, päinvastoin, toivon, että kaikki olisivat luonnoltaan ystävällisiä. Mutta en toivo, että joku luulisi sen pelastavan hänet.

Tai, että hän kuvittelisi olevansa sen takia uudesti syntynyt. Vain rakkaus, joka on Hengen hedelmä, voidaan lukea armolahjan merkiksi.

Ikävä kyllä, jotkut ihmiset ovat luonnostaan juroja, kuin happaman omenapuun alla syntyneitä ja etikalla kasvatettuja. He lähestyvät asioita tavallisesti etsien vikoja. He eivät näe auringon loistetta, mutta kylläkin sen aiheuttamat pisamat. Heillä on ihmeellinen taito nähdä asioita, joita olisi parempi olla näkemättä.

Tällaisilla ihmisillä olisi tosi hätä huutaa sisällänsä asuvaa Jumalan Henkeä, että Hän johtaisi voimansa pian heihin; voittamaan happaman taipumuksen, sillä "Hengen hedelmä on rakkaus," Hengellistä rakkautta ei saada mistään ilman Henkeä. Eikä Henki asu yhdessäkään sydämessä, ellei rakkautta saa syntyä.

Lähde; Airut lehti C.H. Spurgeon