VAIKEUDET OVAT OSA ELÄMÄÄ

[rita4]

Eeva Pasanen

Vaikeudet kuuluvat ihmisenä olemiseen. Myrsky ja tyyni vaihtelevat kuten luonnollisessakin elämässä.

Uskonelämän alkuaikoina monet kokevat, että elämä on ikään kuin kääritty pumpuliin. Se on tarpeellista eheytymisen kannalta. Usko saa siten vahvistua tunnetasolla.

Mutta elämään kuuluvat myös kärsimys ja koettelemukset. Myrskyn aikana sisin kysyy, olenko joutunut pois uskosta? Enkö enää ole Jumalan lapsi? Missä tein väärin? Sitten Pyhä Henki ilmoittaa, että tämä koetus kuuluu asiaan. Herralla on omat suunnitelmansa elämämme eheyttämiseksi, ja siksi hän haluaa kasvattaa meitä paitsi tätä elämää myös taivasta varten. Se voi tuntua rankalta sellaisesta, joka on tottunut helppoon elämään tai joka vain etsii nautintoja. Mutta jos sydämemme mukautuu Raamatun mukaiseen kuuliaisuuteen, antaudumme Herralle kokonaan.

Koetuksia voidaan kuvata astioina, joihin meitä kaadetaan, kunnes neste on vihdoin kirkasta. Näissä tilanteissa meidän on hyvä kysellä Herran edessä:"Mitä haluat minun täällä oppivan?"

Jer. 48:11 sanoo: "Mooab on elänyt huoletonna nuoruudestaan asti ja levännyt rauhassa sakkansa päällä; ei sitä ole tyhjennetty astiasta astiaan, eikä se ole joutunut pakkosiirtolaisuuteen. Sen tähden siihen on jäänyt sen oma maku, eikä sen haju ole muuttunut."

Siispä käymme käsiksi oman hajumme poistamiseen, jotta Kristuksen sisäinen tunteminen tulisi selvästi esiin.

Väärinymmärrysten astia

Tähän astiaan joutuessamme kaikki tuntuu menevän huonosti. Kukaan ei ymmärrä tarkoitusperiämme, ja joudumme noloon asemaan. Varsinkin puheliaat ihmiset tulevat sekaantuneiksi toisten asioihin ja aiheuttavat siten itselleen ongelmia. Jumala kuitenkin rakastaa omiaan ja haluaa auttaa lankeilevaa ja heikkoa ihmistä.

Elämässä on asioita, joita ei voi kertoa kenellekään tai ei ainakaan kenelle tahansa. Voi syntyä väärinkäsityksiä ja turhia luuloja. Silloin on hyvä muistaa, että Raamattu kehottaa jättämään asiansa hänen käsiinsä, joka oikein tuomitsee. Olemme ensisijaisesti tilivelvollisia Jumalalle. Hän hoitaa asiamme omalla tavallaan ja ajallaan, kunhan jaksamme kärsivällisesti odottaa.

On eri asia kärsiä omien typeryyksien tähden kuin Kristuksen pilkan takia (1 Piet. 4: 12-19).

Julkisen arvostelun astia

Monelle meistä on tärkeää, mitä muut meistä ajattelevat ja puhuvat. Omaa kunniaa varjellaan tarkoin. Tosiasia on, että kyllä meistä puhutaan hyvää ja pahaa ja ajatellaan sitäkin enemmän.

Olen tavannut sanoa moittijoille:"Et vielä tiedä, kuinka paha olen!" Kiitettäessä otan nöyrästi vastaan kiitoksen ja jatkan matkaa kuin ei mitään olisi tapahtunut, koska tiedän, kenelle kiitos tosiasiassa kuuluu. En hurskastele antamalla kiitoksen Jumalalle, sillä hän tutkii jokaisen sydämen, millä motiivilla toimimme. Samat ihmiset voivat tänään kiittää ja huomenna haukkua pataluhaksi.

Herra haluaa, että annamme kunnian hänelle emmekä odota kiitosta ihmisiltä. Hän haluaa, että opimme tuntemaan toinen toisemme kristittyinä, ei ainoastaan ihmisinä.

Joskus Herra sallii omansa joutua aivan nollatilaan, jotta tämä oppisi koko sydämestään tunnustamaan olevansa syntinen ja armosta pelastettu. Silloin kirkastuu myös se, että vain Herra on täydellinen ja vanhurskas, virheetön ja kaiken kunnian ansaitseva. Kun Jeesus tulee suureksi ja ihminen pieneksi, kasvaa myös hänen arvonsa ihmisen elämäänsä. Ihminen tulee riippuvaiseksi Jumalan armosta.

Taloudelliset vaikeudet

Monet uskovaisetkin ovat kokeneet konkursseja. Mitään ei tapahdu Herran sallimatta. Mutta mitä näistä on opittu? Omaisuuden menetyksiä tuskaillaan, mutta harva pystyy sanomaan: "Herra antoi ja Herra otti. Kiitetty olkoon Herran nimi!"

Tällaiseen asenteeseen kätkeytyy nöyrä luottamus Jumalan vanhurskauteen ja oikeamielisyyteen. Taloudellinen menetys ei voi olla siunaukseksi, jos sen avulla korotetaan vain omaa minää. Viisaudessaan Jumala ottaa ulkonaiset tuet pois saadakseen ihmisen huomaamaan sielunsa pelastuksen tärkeyden. Jumala tietää, seuraako ihminen Vapahtajaansa vai onko luisumassa kaidalta tieltä. Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon.

Taloudellisissa vaikeuksissa käsitellään monia osapuolia yhtä aikaa. Miten itse suhtaudun tilanteeseen, ja miten toiset? (Job. 12:5, San. 27:10)

Fyysiset ja psyykkiset sairaudet

Kipu opettaa ihmistä monella tavalla, jos oppii kuuntelemaan sen kieltä. Tarvitsemme nöyryyttä, kun joudumme ottamaan vastaan muiden apua. Siinä joutuu tunnustamaan oman heikkoutensa. Hyvin usein olemme kriittisimmillä hetkillä yksin. Silloin on opittava turvautumaan Herran apuun. Kipujen keskellä saatamme "menettää kasvomme", kun sietoraja ylittyy.

Herra on parantajamme, mutta emme ymmärrä, miksi silti on niin paljon sairautta. Emme voi syyttää itseämme tai muita. Eivät edes ne, joille Jumala on antanut terveeksi tekemisen armolahjan, osaa vastata tähän.

Ihminen voi katkeroitua sairauden keskellä, ja silloin sairauden sakat siirtyvät edelleen elämään, ja liemi on sameaa. Katkeruus on synti, josta on tehtävä parannus. Siitä pääsee eroon sanoutumalla irti ja hylkäämällä katkerat ajatukset. Jeesuksen veri puhdistaa tästäkin synnistä.

Sairauden voi hankkia omien huonojen elämäntapojen kautta. Syyn ja seurauksen laki on silloin voimassa. Kuitenkin Herra on armollinen ja auttaa kaikissa asioissa, vaikka elämää ei voi saada takaisin.

Raamattu sanoo, että Kristuksen kärsimykset tulevat runsaina osaksemme. Meidän tulee oppia niistä nöyrää luottamusta Jumalaan. On armoa kärsiä syyttömästi Kristuksen tähden. Kirkkauden Hengen vaikutus näkyy elämässämme, ja sisäinen elämämme tulee Kristus-keskeisemmäksi.

Elämämme ei pyhity kärsimyksistä, vaan Kristus on kertakaikkinen pyhityksemme. Meidän tulee kasvaa ihmisinä kaikenlaisissa elämäntilanteissa (Jes. 53:4-5).

Pitkäaikainen sisäinen pimeys

Pitkäaikainen sisäinen pimeys koettelee uskoa. Elämä on silloin kuin pimeässä tunnelissa kulkemista. Ei ole tunnekokemuksia, ei nähdä Jumalan tekoja eikä kuulla Hyvän Paimenen ääntä. Usko ei kuitenkaan ole tunneasia.

Jumalan tarkoitus on pimeiden vaiheiden kautta juurruttaa ihmistä itseensä. Herra ei jätä omiaan missään olosuhteissa. Hän on uskollinen, sillä hän ei voi pettää lupauksiaan. Hän kysyy, haluammeko seurata Jeesusta, vaikka tie vie pimeään laakson. Päivittäistä rukousta ja Sanan lukemista ei pidä jättää, vaikka Sana ei tuntuisikaan avautuvan eikä vstauksia kuulu. Kaikesta huolimatta Jumala on, ja hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät.

Murhe ja suru

Pitkäaikainen murhe henkilön tai jonkun asian tähden koettelee kärsivällisyyttä ja henkisiä voimavaroja. Herra on luvannut kantaa kaikki taakkamme, kunhan vain opimme luovuttamaan ne hänelle. Jos murhe on Jumalan mielen mukainen, siitä ei aiheudu mitään pahaa. Se saa aikaan parannuksen tekoa ja koituu pelastukseksi. Maailman murhe sen sijaan tuottaa kuoleman.

Suru, joka aiheutuu läheisen menetyksestä, on normaalia. Raamattu neuvoo kestämään sen hiljaa. Sananlaskujen mukaan sydän tuntee omat surunsa, eikä sen iloon saa vieras sekaantua (San.14:10)

Jumala haluaa suojella meitä henkilökohtaisissa asioissa ihmisten uteliaisuudelta. On asioita, joista voidaan keskustella vain Jumalan kanssa.

Jumala tuntee ihmisen, ja siksi Jeesus antoi esimerkin menemällä yksinäisyyteen rukoilemaan.

Yksinäisyyden astia

Nykyaikana moni kärsii yksinäisyydestä, vaikka ympärillä olisi paljonkin ihmisiä. Presidentti Niinistö sanoi, että noin 300 000 suomalaista vanhusta kärsii yksinäisyydestä. Teemmekö me uskovaiset sille mitään? Varsinkin joulu ja muut juhlapyhät ovat vaikeata aikaa, koska ihmisen sisin ei tyydy mistään muusta kuin yhteydestä Jumalan kanssa. Läheisriippuvuudesta elämä tukahtuu ja ahdistuu. Jumala haluaa, että ihmiset tulisivat riippuvaiseksi hänestä ja turvautuisivat häneen, kasvaisivat syvälle hänen tuntemiseensa. Silloin yksinäisyyys ja orpouden tunne katoaisivat, muut kristityt tuntuisivat läheisiltä, itsekeskeisyys häviäisi ja Jumalan rakkaus välittyisi ympäristöön. Yksinäisyydestä tulisi siunaus, kun ihminen ymmärtäisi hakeutua enemmän Jeesuksen läheisyyteen rukoilemalla ja tutkimalla Raamattua ( Ef. 3: 17-1)

Kotiolot

Onko kodissamme joku läheinen, jota häpeämme? Meillä oli, ja tiedän, miltä se tuntuu, kun ei voi asiaa auttaa, vaikka kuinka haluaisi. Siinä menee kunnia ja maine, mutta ovatko ne tärkeimpiä kuin asia, jonka sen kautta opimme? Jumala näyttää käsittelevän omiaan joskus oudosti, mutta miten muuten opimme auttamaan läheisiämme? (Job. 12:5) On helppo arvostella niitä, joilla menee huonommin kuin itsellä.

Kun olin opiskelemassa Teksasissa raamattukoulussa, näin jotakin hyvin kaunista. Eräällä opettajalla oli 12-vuotias poika, joka oli kehitysvammainen. Poika käyttäytyi häiritsevästi, sillä usein hän törmäili luokkaan koputtamatta ja vaati äitinsä huomion.

Äiti ohjasi poikaa lempeästi mutta päättäväisesti eikä antanut tehdä, mitä poika halusi. koko perhe näytti rakastavan poikaa aivan erityisesti. Heidän esimerkkinsä oli todella puhutteleva.

Puhuuko meidän elämämme niin kovaa, ettei läheisemme kuule, mitä yritämme sanoa? Herran tarkoitus on puhdistaa astiamme ja tehdä se ehjäksi, niin että kuuluu kirkas sanoma Jumalan rakkaudesta, eivätkä siunaukset valu halkeamista hukkaan.

Koulutus vie aikaa, mutta Herra, joka on alkanut hyvän työn, ei epäonnistu. Hän tietää, mitä tekoa me olemme. Hän muistaa meidät tomuksi. Jos emme ensimmäisellä kerralla opi läksyä, Jumalalla on aikaa laittaa omansa uudelleen samalle luokalle.

Emme ole läheistemme kanssa samanaikaisesti samanlaisissa astioissa. Kaikella on määräaikansa. Rukoillaan Herralta lisää uskoa koettelemusten tiimellyksessä. Hänen voimansa on rajaton.

[rita4]

Vaikeudet kuuluvat ihmisenä olemiseen. Myrsky ja tyyni vaihtelevat kuten luonnollisessakin elämässä.

Uskonelämän alkuaikoina monet kokevat, että elämä on ikään kuin kääritty pumpuliin. Se on tarpeellista eheytymisen kannalta. Usko saa siten vahvistua tunnetasolla.

Mutta elämään kuuluvat myös kärsimys ja koettelemukset. Myrskyn aikana sisin kysyy, olenko joutunut pois uskosta? Enkö enää ole Jumalan lapsi? Missä tein väärin? Sitten Pyhä Henki ilmoittaa, että tämä koetus kuuluu asiaan. Herralla on omat suunnitelmansa elämämme eheyttämiseksi, ja siksi hän haluaa kasvattaa meitä paitsi tätä elämää myös taivasta varten. Se voi tuntua rankalta sellaisesta, joka on tottunut helppoon elämään tai joka vain etsii nautintoja. Mutta jos sydämemme mukautuu Raamatun mukaiseen kuuliaisuuteen, antaudumme Herralle kokonaan.

Koetuksia voidaan kuvata astioina, joihin meitä kaadetaan, kunnes neste on vihdoin kirkasta. Näissä tilanteissa meidän on hyvä kysellä Herran edessä:"Mitä haluat minun täällä oppivan?"

Kun aloin ajatella vaikeuksia ja elämän moninaisuutta, niin tämä kirjoitus nousi sydämelleni ja siksi otinkin siitä palasen ..Sillä on varmasti monia ja ajattelisin että moni kyselee, kun on vaikeaa, että: "Olenko enään edes uskossakaan?" Tai:" Olenko tehnyt jotain niin väärin, että minua rangaistaan näin kovalla kädellä?" Tuntuupa että Jumalakin on minut hylännyt.

Mutta niin kuin kirjoittaja sen jo sanookin, niin elämässä on sekä tyyntä, että myrskyjä. kukapa ei haluaiis niitä mukavia ja helppoja, halleluja kukkuloilla oloa. Mutta kun tuleekin vastoinkäymistä, vaikeaa, sairautta, kipea, hylkäämistä, pilkkaa, vainoa, loukkauksia, ym.. Niin sydän musertuu ja ahdistuu, itku on kaverinamme, sekä; ei oikein osaa olla mitenkään päin, vaan tuntuu vain koko ajan niin pahalta. On kuin rajumyrsky ois iskenyt ja koittaa murskata sydämemme ja mielemmekin..Ja jos jää vielä siihen kaikkeen yksin, ilman ystävää, tukea, lohduttajaa, ymmärtäjää, niin..

Minusta tuo oli oikein hyvä vertaus, että meitä kuin kaadetaan astioihin ja niin kauan kuin siellä on enään vain puhdasta vettä. Mutta meidän lihamme kyllä aivan takuulla laittaa hanttiin ja prosessi on monesti läpi elämämme kestävä. Mutta kiitos Herralle, jos edes silloin voimme olla jo niin valmiita, että pääsemme sitten kerran sinne taivaan kirkkauteenkin, kun sydän jo suostuu, alistuu nöyränä, eikä enään laita niin kovasti hanttiinkaan..Se on sitä Jumalan työtä, puhdistamistyötä ja meitä hiotaan, kovia särmiä poistetaan ja ..

Uskon, että; Meitä hiotaan ja pyydetään kuin suostumaan Isän Jumalan tahtoon elämässämme. Sillä ainakin itse voin jo sanoa varoen, että: Mitä kovempi koulu, niin sitä rakkaammaksi Jeesus ja hänen apunsa, voimansa, lohdutuksensa ja läsnäolonsa vain vahvistuu päivä päivältä. Muu katoaa ja yhä nopeammin tuska poistuu, vaikka ois kuinka kiukkuinen ensin jollekin, jostakin asiasta ja huomaa kaipaavansa yhä vain enemmän ja enemmän saada vain olla Jeesuksen ristin juurella rukoillen, katse luotuna ristille, eikä enään niin paljoa itseeni tuijottaen, kun minua taas loukattiin, tms... Jeesus tulee yhä vain rakkaamaksi, tärkeämmäksi... Mutta se on aina oma päätös, haluaako kuolla itselleen, maailmallekin ja ettei jää itsesääliin kiinni, tai ..

Lopuksi laulu; Erkki Lahtinen: Parhain Kesä

[rita4]

Julkisen arvostelun astia

Monelle meistä on tärkeää, mitä muut meistä ajattelevat ja puhuvat. Omaa kunniaa varjellaan tarkoin. Tosiasia on, että kyllä meistä puhutaan hyvää ja pahaa ja ajatellaan sitäkin enemmän.

Olen tavannut sanoa moittijoille:"Et vielä tiedä, kuinka paha olen!" Kiitettäessä otan nöyrästi vastaan kiitoksen ja jatkan matkaa kuin ei mitään olisi tapahtunut, koska tiedän, kenelle kiitos tosiasiassa kuuluu. En hurskastele antamalla kiitoksen Jumalalle, sillä hän tutkii jokaisen sydämen, millä motiivilla toimimme. Samat ihmiset voivat tänään kiittää ja huomenna haukkua pataluhaksi.

Herra haluaa, että annamme kunnian hänelle emmekä odota kiitosta ihmisiltä. Hän haluaa, että opimme tuntemaan toinen toisemme kristittyinä, ei ainoastaan ihmisinä.

Joskus Herra sallii omansa joutua aivan nollatilaan, jotta tämä oppisi koko sydämestään tunnustamaan olevansa syntinen ja armosta pelastettu. Silloin kirkastuu myös se, että vain Herra on täydellinen ja vanhurskas, virheetön ja kaiken kunnian ansaitseva. Kun Jeesus tulee suureksi ja ihminen pieneksi, kasvaa myös hänen arvonsa ihmisen elämäänsä. Ihminen tulee riippuvaiseksi Jumalan armosta.

Tuota jo vanhempaa kirjoitusta lueskelin ja ajattelin jotain nostaa kuin esiin mitä mieleeni nouseekin.

Joskus kun seuraan ihmisiä, niin huomaan pakostakin sen, miten Tärkeänä pidetään omaa arvostusta toisten silmissä ja mielissä ja että aina olisi hymynaamari päällä ja kaikki hyvin, jotta voisi kuin kehuskella; miten hyvin on taas onnistunut elämään uskovana, Jumalan armosta. Niinpä niin?! Onhan se tosi hienoa kun osaa ja onnistuu elämään oikein ja ei ole ihmisten, kristittyjenkään silmissä luuseri, tai heidän hampaissaan pureskeltavana. Mutta voiko sellaista elämää ihan oikeastikin olla? Kysyn tyhmänä, sillä minä ainakin olen joutunut näkemään ja kuulemaan sen puolen elämästäni, miten olen aina; huono, paha, ilkeä, huono uskovanakin ja epäonnistunut, Jumalan tahtoa vastustavakin ja voi kuinka monet oikein nauttivat kun löytävät minusta ja uskonelämästäni vikoja sekä puutteita, moitittavaa. Nooh; se heille suotakoon. Sillä olenhan minä huono uskova ja paha ihminenkin, sekä monessa kohdin epäonistunutkin ja ..

Kiitettäessä otan nöyrästi vastaan kiitoksen ja jatkan matkaa kuin ei mitään olisi tapahtunut, koska tiedän, kenelle kiitos tosiasiassa kuuluu. En hurskastele antamalla kiitoksen Jumalalle, sillä hän tutkii jokaisen sydämen, millä motiivilla toimimme.

Tuohon voin täysin yhtyä, koska toimin ja ajattelen juuri noin myöskin. En osaa ottaa kiitosta vastaan kiitoksena, vaan jos sanoja on tosissaan, niin saatan sanoa mielessäni Herralle miten kiva oli kuulla jopa kiitostakin, mutta se ei kolahda, enkä ala esittää hurskasta heti siitä Jumalalle kiitosta antamalla, koska en enää edes kykene luottamaan ihmisten sanoihin/rehellisyyteen/aitouteen ja koska; Isä kyllä jo näkee siinä: mikä on todellinen ajatukseni ja sydämeni tila, kuin myöskin sanojan... Miten? Noh, koska hän tuntee minut ja sinutkin niin tarkasti ja täydellisesti. Turhaa minun, tai kenenkään on koittaa esittää muuta kuin sitä mitä oikeastikin olen,ja on tai ajattelen, ajattelee tunnen, tunte., jne..

Monesti huomaan sanovani Herralle; "Tuokin asia tuli täysin ja vain yksin sinulta ja sinun ansiostasi Jeesus!" Nytkin menneenä viikonloppuna ja senkin jälkeen olen saanut huomata, miten Isä Jumala vaikuttaa asioissani ja saan katsella kuin pieni lapsi Hänen tekojaan ihmisydämissä. Sekä, kun Pyhä Henki puhuu ja neuvoo minuakin kurjaa miten nyt pitää toimia, jne.. Ja kun sitä sitten alan pohtiin, mistä PH oli puhunut ja myöhemmin mahdollisesti toiminkin sen mukaan, niin saan huomata, miten meitä ohjataan oikeaan suuntaan valinnoissamme, teoissamme, jne.. Ja samalla tajuaa miten on; pieni ja heikko, vajaa ja syntinenkin, jopa ihan raadollinenkin ja tarvitsen Paljon armoaan, anteeksiantoaan, sekä veren pesua sydämessäni ja apuaan vaikeissa elämän tilanteissa, sekä ihmisuhde ongelmissakin.

Jos minä toimin, tai toimisin, niin se useimmiten olisi lihanmielen mukaista toimintaa silloin, aivan liiankin usein, valitettavasti. Mutta kun pysähtyy kuuntelemaan Herran Hengen ääntä, puhetta, neuvojaankin, niin vain silloin me kukin kykenemme voittamaan sen lihanmielen tahdon ja siten toimien estämään monia ikäviäkin tilanteita, kunhan vain olemme tahtoneet pysyä siellä verisen ristinpuun juurella tehden parannusta, sekä tunnustaen syntejämme ja heikkoutemme, vajavaisuutemme, jne.. Hän, Jeesuksemme antaa kyllä jokaiselle anteeksi ja auttaa, armahtaa, kun vilpittömin sydämin tulemme eteensä ja emme yritä esittää ylihengellistä, hurskasta, koska Isämme näkee sydämiimme ja tietää aina totuuden meistä, Häntä kun emme kukaan voi sahata linssiin teatterilla, tai kauniilla sanoillakaan, tai ylistämällä, jos sydämemme ei ole puhdas ja avoin, rehellinen, niin Jumalan kuin ihmistenkin edessä ja anteeksiantava! Onhan meillä halu muutokseen, muuttumiseen, itsellemme kuolemiseen ja Herrallemme vain yksin elämiseen, niin että voisimme ja osaisimme olla kunniaksi ja kiitokseksikin Hänelle, tuottaen Hänelle; iloa, eikä enää surua tai murhetta ylpeytemme, tai katumattomuutemme, kovuutemme tähden, panettelumme, valheidemme, luulojemme takia, tms..

Olemmeko tulleet pieniksi ja paljon Jeesustamme tarvitseviksi? Ymmärämmekö ihan oikeestikin armon suuruuden ja ihanuuden?

Me olemme ns julkisen arvostelun astioita ja se mitä meistä puhutaan, ei aina todellakaan ole edes totta, koska halutaan niin mieluusti mustamaalata, jotta oma minä pääsisi parempaan asemaan toisten silmissä, kuin minun, tai sinun. Me, jotka vilpittömin sydämin tahdomme elää sekä vaeltaa saviastioina, usein pilkattuinakin täällä, joudumme itkemään. Meidän pitääkin oppia pysymään lähellä Jeesusta, sekä ristiään, parannusta tehden, suostuen muutokseen ja muuttumiseen, oman tahdon ristiinnaulitsemiseenkin,.. Emmehän enää ole tästä maailmasta, vaan elämme ainoastaan enää vain tässä maailmassa. Veljet ja siskot; meillä on ylösnoussut Vapahtaja, Jeesus Kristus, johon katsomme ja jota tahdomme seurata, totella Sanaansa, olla jopa pilkattuinakin jos se eteemme tulee, mutta anteeksiantavina, nöyrinä. Me rukoilemme jopa vainoojiemmekin puolesta ja pyydämme heillekin siunausta, sekä silmävoidetta, halua muutokseen ja muuttumisen mahtavuutta, jne..

He kiroavat, mutta me vain siunaamme ja pyydämme Herraltamme voimaa jaksaa ja kestää, antaa anteeksi, sekä unohtaakin ilkeät valhepuheet, jotka useimmiten nousevat kateudesta tai tarpeesta saada itselleen mainetta ja kunniaa, kun esittävät niin hurskasta ja hyvää tyyppiä, kaiken muka tietävää... Mutta Herra Jeesus näkee ja tietää totuuden heistä ja meistä. Ei siis vaivuta epätoivoon, eikä panetella muita. Rakkaus rakentaa ja rakkauden kautta vain tulee voittoja pimeydeltäkin.