ONKO JEESUKSESTA TULLUT VANHANAIKAINEN?

[rita4]

Kysyn tätä siksi, että seurakuntien toiminta on oleellisesti muuttunut. Seurakunnat ovat saaneet aivan kuin uuden toimeksiannon.

Jeesuksen toimeksianto sisälsi ensisijaisesti evankeliumin julistuksen. "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumi kaikille luoduille." (Mark. 16:15) Tehtävä on selkeä: evankeliumin julistusta seuraavat usko, kaste ja eri armolahjat.

Tämän tilalle on tullut humanitaarinen työ. Joka maassa tehdään vain humanitaarista työtä, joka sinänsä on arvokasta, mutta jos se korvaa selkeän sananjulistuksen, apu on vain ajallista.

On ehkä helpompi tehdä hyvää kuin julistaa parannuksen sanaa, joka voi satuttaa. Me uskovina emme tahdo uskaltaa katsoa syyllistä ihmistä, itsekin koemme syyllisyyttä Sanan edessä. Jeesus tahtoo sanoa meille vieläkin: "Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saisi vahingon sielullensa". (Mark. 8:36)

Suolaton evankeliumi on vain viihdettä, joka vetoaa sielun tunteisiin, ei henkeen. Jeesus sanoi: "Köyhät teillä on aina keskuudessanne, mutta minua teillä ei aina ole." Nykyinen asenteemme oli jo ensimmäisillä opetuslapsilla:voide joka kaadettiin Jeesuksen päälle, olisi pitänyt myydä ja rahat jakaa köyhille (Matt. 26:11).

Jeesus voideltiin kallisarvoisella öljyllä. Se oli rakkauden osoitus Vapahtajaa kohtaan. Tuon saman öljyn tuoksun Jeesus tahtoo vuodattaa meidän päällemme. Hänen öljynsä tuoksu tulee hänen Henkensä ja Sanansa kautta. Jumalan Sana on balsamia syntiselle, haavoitetulle, kiusatulle ihmiselle. Siksi julistuksen tulee olla ensin. Ruoka on vatsaa varten, vaatteet ruumista varten, usko iankaikkista elämää varten.

Käsi sydämelle: miksi olemme tähän tulleet? Syitä on tietysti monia, mutta avustustyötä tehdään usein toisten varoilla, jopa valtion avulla. Avustustyö hyväksytään helpommin, ja ihmisten kiitoksen saa jo maan päällä. Avuntuoja saa itsekin kokea olevansa hyväksytty. Ihminen, joka ei saarnaa, on hyvä uskova maailman mielestä.

En ole avustutyön vastustaja, vaan haluaisin, että tutkisimme tehtävämme painopistettä. Köyhien avustus on rakkautta, joka auttaa ajassa, mutta julistus on rakkautta, joka auttaa ajassa ja iankaikisuudessa Jeesuksen vastaanottaneita.

Maamme on pakanakenttä. Nyt ei tarvitse etsiä pakanamaata kaukaa; lähetystyön voi alkaa kotiovelta. Se edellyttää meiltä nykykieltä käyttäen vain esiin tulemista, värin näyttämistä ja Herramme tunnustamista. Seurakunta on tämän ajan todellinen pelastuslaitos julistaessaan Jumalan Sanaa.

Ei meidän tarvitse kaikessa olla mukana. Ollaan mukana tärkeimmässä, sillä siihen meidät uskovat on kutsuttu ja voideltu.

Hyvää, siunattua ja julistuskeskeistä.... Teille, lukijat.

Esa Kuusinen
Babtistiseurakunnan paimen
Pori