Kutsu Jumalan valtakuntaan

[rita4]

ILKKA RYTILAHTI

LUUK. 19:1-10

Kumpi on pahempaa: olla kadoksissa ja tajuta se, vai olla kadoksissa sitä itse tietämättä? Onko kadoksissa olevia vähän vai paljon? Niin, kuka tai mikä määrittelee kadoksissa olemisen? Ihmisen oma kokemus, kulloinkin vallitseva yleinen mielipide? Vai Jumalan sana: "Me vaelsimme kaikki eksyksissä niinkuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen" (Jes. 53:6)?

Raamatun mukaan ihmisen eksyminen tässä maailmassa eroon Jumalasta on katastrofi, jonka mittasuhteita ihminen ei kykene käsittämään. Eikä hän omalla etsimisellään - tai hapuilullaan - voi mitenkään löytää takaisin: "- että he etsisivät Jumalaa, jos ehkä voisivat hapuilemalla hänet löytää - hänet, joka kuitenkaan ei ole kaukana yhdestäkään meistä" (Ap. t. 17:27). Ei, vaikka Jumala on aivan lähellä. Ihmisen eksyksissä oleminen on niin totaalista, ettei hän itse sitä edes tajua, saati että se häntä vaivaisi. "Mutta kuinka he huutavat avuksensa sitä, johon eivät usko? Ja kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Ja kuinka he voivat kuulla, ellei ole julistajaa" (Room. 10:14)? Ei, vaikka ainoa vaihtoehto löytämiselle on lopulta löytämättä jääminen, pysyvästi kadoksiin jääminen: olla kadotettu. Ihminen voi jäädä iankaikkisesti kadoksiin - mutta ei kuitenkaan enää tietämättömänä, vaan tietäen sen.

Ihmisen kadoksissa olemiseen kuuluu se, että hän pitää mieluummin kadonneena Jumalaa kuin itseään. Jumalahan se vaikenee ja kätkeytyy!

Luukkaan evankeliumin lukeminen riisuu kuitenkin tällaisesta käsityksestä. Se vakuuttaa, että kadonnutta etsitään. Hänellä on etsijä. Minua etsitään; minua ei ole unohdettu eikä hylätty.

Jeesus on kadonneen etsijä.

Luukkaan evankeliumin luvun 19 alku kertoo kohtauksen Jerikosta Jeesuksen viimeisellä matkalla Jerusalemiin. Tämän kohdan edellä Jeesus on parantanut sokean miehen. Näin Jeesus on osoittanut välittämistä ja huolta tuon yhteisön kurjaa ja onnetonta jäsentä kohtaan. Se on saanut ihmiset kiittämään Jumalaa. Kohdatessaan nyt Sakkeuksen Jeesus osoittaa välittämistä ja armahtamista yhteisön mahtavaa, mutta samalla vihattua ja halveksittua jäsentä kohtaan. Kohtaamisessa toteutuu Jeesuksen sana: "Juuri sitä, mikä on kadonnut, Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan". Mutta siitä eivät ihmiset enää kiitä.

Lähi-idän kulttuurissa paikkakunnalla vieraileva tunnettu julkisuuden hahmo saa liikkeelle ihmisjoukkoja. Hän ihastuttaa ja vihastuttaa siinä missä erilaiset julkkikset vielä nykyisinkin. Luukas kuvaa, kuinka "Jeesus tuli Jerikoon ja kulki kaupungin halki." Jeesuksen kiirehtiminen eteenpäin merkitsi sitä, että hän sivuutti kaikki hänelle esitettävät kutsut. Nyt tällä tunnetulla henkilöllä ei ollutkaan aikomusta kunnioittaa läsnäolollaan kaupungin mahtihenkilöitä! Hän siis katsoo heidän ohitseen, pitäen tärkeämpänä jatkaa matkaansa, vaikka monen talon ovi olisi ollut avoimena hänelle yhteistä ateriointia ja keskustelua varten. Ovatko he hänelle liian vähäarvoiset? Vastaus tulee yhden henkilön liittyessä mukaan tähän suureen joukkoon: Sakkeuksen.

Publikaanien esimies Sakkeus oli yhteisössään samanaikaisesti sekä halveksittu että mahtava. Halveksittu, koska oli antautunut miehittäjän palvelukseen, vieraan vallan kätyriksi. Hän oli siis petturi! Mahtava siksi, että kätyrinä toimiminen oli tuottoisaa puuhaa. Köyhyys oli hänestä kaukana, vaan ei ihmisten viha. Lähi-idän ihmisten vihaa toisiansa kohtaan olemme joutuneet seuraamaan uutisissa viime kuukausina toistuvasti: iskua vihollista vastaan seuraa kostoisku, sitä kostoiskun kostoisku. Käynnissä on hallitsematon veritekojen sarja. Sitäkö he todella haluavat? Varmaankaan ei, vaan rauhaa - sitten kun viholliselle on ensin kostettu!

Millainen on petturin osa?

Oman kansansa pettäneelle ei heru ymmärrystä. Häntä ei kohdella suopeasti. Ihmisten vastaus petturuuteen on yleensä armoton kosto. Olemme oppineet, että näin tässä maailmassa menetellään. Ei armoa! Me ihmiset osaamme tosin olla armottomia muitakin kuin pettureita kohtaan.

Evankeliumeja luetaan usein (tai ymmärretään usein) ikään kuin niiden kuvaamat asiat tapahtuisivat keskellä harmonista, jopa idyllistä elämää. Silloin synnytetään kuilua elämän todellisuuden ja evankeliumien tapahtumien välille. Niistä tulee jotenkin epätodellisia ja etäisiä. Ja silloin ne eivät enää kosketa meitä todellisina elämän tapahtumina, vaan ne saavat uskonnollisen kuorrutuksen: tulevat kesytetyiksi.

Evankeliumien tapahtumissa on kuitenkin kyse mitä todellisimmasta elämästä kaikessa vaikeudessaan, uuvuttavuudessaan, karuudessaan, kovuudessaan ja haavoittuvuudessaan. Monissa kohtauksissa on voimakas ihmisten välisistä, mitä moninaisemmista jännitteistä nouseva lataus. Kulttuurisesta ja ajallisesta erosta johtuen emme vain tunnista tätä. Ohitamme näin helposti monta ymmärtämisen kannalta tärkeää yksityiskohtaa.

Evankelista Johannes kirjoitti Jeesuksesta, että Jeesus oli "täynnä armoa ja totuutta". Tämä kertoo Jeesuksesta sen, että armo ei ollut hänen elämässään ja toiminnassaan vain jokin teoreettinen, opetettava asia, vaan että armo tuli nähtäväksi Jeesuksen koko elämässä ja toiminnassa. Ihmisille armon kohtaaminen Jeesuksessa oli usein koko elämää muuttava voima. He saivat osakseen jotakin aivan odottamatonta, usein aivan päinvastaista kuin luulivat.

Lyhyt reppana, joka joutui kiipeämään puuhun?

Jeesuksen ja Sakkeuksen kohtaamisesta meillä on usein hyvin pyhäkoulumainen käsitys. Sakkeus oli se lyhyt kaveriparka, joka olisi halunnut nähdä Jeesuksen, mutta ei voinut, koska piittaamattomat ihmiset eivät antaneet hänelle edes hieman tilaa. Mutta eipä hätää, onneksi hän nopeaälyisenä ratkaisi tilanteen edukseen juoksemalla eteenpäin ja kiipeämällä puuhun.

Oliko syynä puuhun kiipeämiseen väkijoukon muodostama näköeste? Ensilukemalta näin vaikuttaisi olevan. Sanoohan teksti, että "Hän halusi nähdä, mikä mies Jeesus oli, mutta ei pienikokoisena ylettynyt kurkistamaan väkijoukon takaa." Asia on tätä myöten selvä: hän kiipesi puuhun lyhyen pituutensa vuoksi.

Mikäli Sakkeuksen menettelyn katsotaan johtuvan tästä syystä, niin silloin ohitetaan hänen asemansa kaupungin yhteisössä. Kaupunkilaisten silmissä hän oli Rooman kätyri, siis yhteisön petturi. Oli riittävän katkeraa joutua maksamaan veroja vieraalle miehitysvallalle, mutta että asian käytännössä hoitivat omista riveistä lähtöisin olevat petturit, teki asian entistä katkerammaksi.

Lähi-idässä - kuten missä tahansa - petturi ei ole kansansa suosiossa. Hänen on oltava jatkuvasti varuillaan, koska hänellä on lukuisia todellisia vihamiehiä. Heidän käsiinsä tavalla tai toisella jääminen tietäisi jotakin hyvin epämiellyttävää. Tästä syystä Sakkeus - varsinkin, kun hän oli lyhyt - ei halunnut eikä voinut sulautua väkijoukkoon. Oli kyse hänen omasta turvallisuudestaan. Tästä syystä Sakkeuksen oli syytä väistää väkijoukkoja.

Sakkeuskin kuitenkin tunsi Jeesuksen maineen ja halusi kohdata hänet. Ongelmana vain oli, että Sakkeukselle vihamieliset ihmiset ympäröivät Jeesuksen. Hänen ei olisi viisasta mennä sekaan tuohon joukkoon. Miten hän voisi ratkaista tilanteen?

Hän päätti kiiruhtaa edelle voidakseen kohdata Jeesuksen kaupungin ulkopuolella, ilman että hänet tunnistettaisiin. Kenties olisi toivoa siitä, että väkijoukko jättäisi Jeesuksen, kun on tultu kaupungin ulkopuolelle. Joka tapauksessa Sakkeuksen valintana oli nousta metsäviikunapuuhun. Valinta ei ollut sattuma. Metsäviikunapuun hedelmä oli sokeriton ja siis arvoton. Siitä saatiin talojen kattoihin kurkihirsimateriaalia. Sen ei kuitenkaan annettu kasvaa asutuksen keskellä. Rabbien säädösten mukaan se ei saanut kasvaa viittäkymmentä metriä lähempänä asutusta.

Metsäviikunapuu on Israelissa kasvavista puulajeista tiheä- ja suurilehvästöisin. Sen lehvästöön saattoi piiloutua ihmisiltä, mikä oli Sakkeuksenkin pyrkimys. Hän laski puun lehvästön antavan riittävän näkösuojan itselleen. Näin häntä ei havaittaisi.

Puuhun kiipeäminen on pojanviikareiden touhua. Merkittävässä sosiaalisessa asemassa olevien henkilöiden tapana ei ole kiipeillä puihin. Lähi-idän kulttuurissa tällainen on ennenkuulumatonta, suoranainen skandaali! Kun Jeesus saapuu puun kohdalle ja näkee Sakkeuksen, tämä merkitsee sitä, että kaikki voivat nähdä hänet. Hänen riistonsa nöyryyttämille ihmisille tämä hetki on kuin unta. Se tarjoaa kultaisen tilaisuuden maksaa ivana, pilkkana ja hävyttömyyksinä takaisin edes jotakin siitä, mitä he ovat Sakkeukselta joutuneet kärsimään ja sietämään. Väkijoukon seasta on hyvä huudella herjoja ja kirouksia, sillä oma selusta on turvattu.

Tässä tilanteessa väkijoukko odottaa, että heidän luonaan oleva kuuluisuus, Jeesus, ilman muuta asettuu heidän puolelleen tulevassa välienselvittelyssä. Onhan Sakkeus, petturi roomalaisten palveluksessa, kansansa uskon häpäisijä, saastuttanut itsensä olemalla tekemisissä pakanoiden kanssa ja on nyt nolossa tilanteessa häpäisemässä itseään istumalla puussa. Jeesuksen tulisi julistaa Sakkeukselle että tämä katuisi tekemäänsä vääryyttä, hyvittäisi ihmisille vääryytensä, kävisi Jerusalemissa puhdistautumassa ja alkaisi elää hurskaan juutalaisen tavoin.

Tätä Jeesus ei kuitenkaan tee. Kaikkien yllätykseksi hänen viestinsä on aivan toisenlainen. Jeesus kutsuttaa itsensä yhteisön petturin luokse vieraaksi, kun taas yhteisön arvostamat silmäätekevät henkilöt saavat Jeesukselta kieltävän vastauksen. Nyt hän on muuttanut mielensä: hänellä on aikaa Sakkeukselle!

Jerikolaisille nämä sanat olivat järkytys. Niinpä reaktiona tähän menettelyyn oli välitön paheksunta. Heidän Sakkeusta kohtaan tuntemansa viha ja halveksunta kohdistuukin nyt Jeesukseen! Eli jälleen kerran odottamattoman rakkauden osoittaminen on tulossa kalliiksi osoittajalleen.

Jeesus osoittaa tätä rakkautta, sillä hän itse on rakkaus, ja puussa on ihminen, joka tarvitsee sitä. Sakkeuskaan ei ole uskoa silmiään ja korviaan: kuinka tämä mies asettuu hänen puolelleen, vaikka se merkitsee toisten vihan kohdistumista häneen? Kuinka hän voi tehdä niin petturin tähden?

Miten hän vastaa tähän rakkauden ja armon osoitukseen? Vanha käännös sanoo, että Sakkeus "astui esiin". Hän tulee esiin kätköstään kotikaupunkinsa ihmisten ja Jeesuksen edessä. Jeesuksen armollisuus on koskettanut häntä syvästi ja hän suostuu löydettäväksi. Näin Hyvä Paimen on saanut johtaa yhden eksyneen takaisin yhteyteensä.

Odottamattoman rakkauden vastaanottamisella on vaikutuksensa. Sen voimasta Sakkeus uudistuu ihmisenä. Puusta alas ei tule sama mies, joka kiipesi ylös. Kenenkään vaatimatta hän nyt tahtoo hyvittää vääryytensä. Se on osoitus ja todistus siitä, että evankeliumi on koskettanut hänen tekemiään syntejä, myös taloudellisia. Sakkeus ymmärtää, että rakkaus odottaa hänen vastaustaan. Hänen vastauksensa - palauttaa ja hyvittää tekemänsä vääryydet - kertoo syvimmällä mahdollisella tavalla, kuka hän on: Abrahamin poika, niin kuin Jeesus hänestä sanoi, jolle pelastus on nyt tullut.

[rita4]

Kumpi on pahempaa: olla kadoksissa ja tajuta se, vai olla kadoksissa sitä itse tietämättä? Onko kadoksissa olevia vähän vai paljon? Niin, kuka tai mikä määrittelee kadoksissa olemisen? Ihmisen oma kokemus, kulloinkin vallitseva yleinen mielipide? Vai Jumalan sana: "Me vaelsimme kaikki eksyksissä niinkuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen" (Jes. 53:6)?

Raamatun mukaan ihmisen eksyminen tässä maailmassa eroon Jumalasta on katastrofi, jonka mittasuhteita ihminen ei kykene käsittämään. Eikä hän omalla etsimisellään - tai hapuilullaan - voi mitenkään löytää takaisin: "- että he etsisivät Jumalaa, jos ehkä voisivat hapuilemalla hänet löytää - hänet, joka kuitenkaan ei ole kaukana yhdestäkään meistä" (Ap. t. 17:27). Ei, vaikka Jumala on aivan lähellä. Ihmisen eksyksissä oleminen on niin totaalista, ettei hän itse sitä edes tajua, saati että se häntä vaivaisi. "Mutta kuinka he huutavat avuksensa sitä, johon eivät usko? Ja kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Ja kuinka he voivat kuulla, ellei ole julistajaa" (Room. 10:14)? Ei, vaikka ainoa vaihtoehto löytämiselle on lopulta löytämättä jääminen, pysyvästi kadoksiin jääminen: olla kadotettu. Ihminen voi jäädä iankaikkisesti kadoksiin - mutta ei kuitenkaan enää tietämättömänä, vaan tietäen sen.

Ihmisen kadoksissa olemiseen kuuluu se, että hän pitää mieluummin kadonneena Jumalaa kuin itseään. Jumalahan se vaikenee ja kätkeytyy!

Luukkaan evankeliumin lukeminen riisuu kuitenkin tällaisesta käsityksestä. Se vakuuttaa, että kadonnutta etsitään. Hänellä on etsijä. Minua etsitään; minua ei ole unohdettu eikä hylätty.

Tämä kohta alkoi puhua sydämelleni tässä ilta hetkessä. Moniakin ajatuksia se nostaa mieleeni, mutta erikoisesti ajattelen tuntemiani ihmisiä, jotka ovat saaneet kerran maistaa, että"Herra on hyvä, amen!" Mutta syystä, tai toisesta palanneet maailman ruhtinaan hallintaan ja luopuneet uskostaan. Erikoisesti Herra nosti sydämelleni ex-ni, jolla on ensi kuussa synttärit ja olen kokenut, että laitampa hänelle jo miehen ikään tultuaan ja kohta jo eläkkeellekin siirtyessään, niin lähetän lahjan. Noh sain sydämelleni laittaa mukaan heng cd, jota juuri läpikuuntelinkin.

Ehkä kysyt, miksi heng cd? Vastaan, että: hän tuli uskoon kauan aikaa sitten, mutta luopui ihmispelon takia ja jotenkin koen, että se tehtävä, joka hänellekin annettiin, mutta jota hän ei sitten vastaanottanut on yhä voimassa, jos hän vain tahtoo kääntyä takaisin verisen ristin juureen.

Ja niin se on sinullekin siellä odottamassa rakas lukijani, joka kerran tulit ihanasti uskoon, mutta myöhemmin luovuit Jeesuksen seuraamisesta syystä, tai toisesta. Mutta se tehtävä, paikka, joka oli sinullekin valmistettu olla Herran käytössä, niin se odottaa sinua yhä. Totta se on, usko pois vain! Herra haluaa uudistaa matkaliittosi ja odottaa sinua takaisin tuhlaajatyttönä, tai poikana syliinsä ja ristinsä juureen kääntymään kaidalle tielle..Kysymys kuuluukin vain; Tahdotko kääntyä takaisin ja tulla Jeesuksen luokse..?

Kukaan ei ole niin kadoksissa, unohdettu, etteikö häntäkin Jeesus kaipaisi yhteyteensä ja etsisi. Monia on kadoksissa, vielä koskaan aikaisemmin edes kohtaamatta Vapahtajaansa Jeesusta Kristusta, ja heitäkin Herra huhuilee luokseen ja tahtoo pelastaa ryteikoistä Paimensauvallaan. Oletko se juuri Sinä, joka luotit vauvakasteeseesi ja kirkkoon kuulumiseesi, tai hyvään elämääsi, tms ja nyt koet ettei se taida sittenkään riittää, pelastaakaan sinua. Olet oikeassa, ei ne sinua pelasta, vaan ja ainoastaan parannuksenteko, siis katuminen; syntejäsi ja väärään menoasi, ja pitää tulla Golgatan keskimmäisen ristin juurelle ja haluta muuttua, puhdistua synneistään Jeesuksen veressä.

Jeesus osoittaa tätä rakkautta, sillä hän itse on rakkaus, ja puussa on ihminen, joka tarvitsee sitä. Sakkeuskaan ei ole uskoa silmiään ja korviaan: kuinka tämä mies asettuu hänen puolelleen, vaikka se merkitsee toisten vihan kohdistumista häneen? Kuinka hän voi tehdä niin petturin tähden?

Miten hän vastaa tähän rakkauden ja armon osoitukseen? Vanha käännös sanoo, että Sakkeus "astui esiin". Hän tulee esiin kätköstään kotikaupunkinsa ihmisten ja Jeesuksen edessä. Jeesuksen armollisuus on koskettanut häntä syvästi ja hän suostuu löydettäväksi. Näin Hyvä Paimen on saanut johtaa yhden eksyneen takaisin yhteyteensä.

Odottamattoman rakkauden vastaanottamisella on vaikutuksensa. Sen voimasta Sakkeus uudistuu ihmisenä. Puusta alas ei tule sama mies, joka kiipesi ylös..

Näin muuttaa Herra! Halleluja! Ei niin pahaa kukaan voi tehdä edes, etteikö siltikin Jeesus tahtoisi pelastaa omakseen ja puhdistaa, muuttaa, uudistaa..Koska Hän Rakastaa kaikkein kurjinta ja heikointakin ihmislasta ja tahtoo koskettaa sydämiä, pelastaa ja antaa uuden elämän Hänen seurassaan ja omanaan! Kelpaisko Jeesus sinullekin?

Keijo Åkerlund - Katumuksen Kyyneleet

[rita4]

Luukkaan evankeliumin lukeminen riisuu kuitenkin tällaisesta käsityksestä. Se vakuuttaa, että kadonnutta etsitään. Hänellä on etsijä. Minua etsitään; minua ei ole unohdettu eikä hylätty.

Jeesus on kadonneen etsijä.

Luukkaan evankeliumin luvun 19 alku kertoo kohtauksen Jerikosta Jeesuksen viimeisellä matkalla Jerusalemiin. Tämän kohdan edellä Jeesus on parantanut sokean miehen. Näin Jeesus on osoittanut välittämistä ja huolta tuon yhteisön kurjaa ja onnetonta jäsentä kohtaan. Se on saanut ihmiset kiittämään Jumalaa. Kohdatessaan nyt Sakkeuksen Jeesus osoittaa välittämistä ja armahtamista yhteisön mahtavaa, mutta samalla vihattua ja halveksittua jäsentä kohtaan. Kohtaamisessa toteutuu Jeesuksen sana: "Juuri sitä, mikä on kadonnut, Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan". Mutta siitä eivät ihmiset enää kiitä.

Luuk. 8:43-48
Ja siellä oli nainen, joka kaksitoista vuotta oli sairastanut verenjuoksua ja lääkäreille kuluttanut kaiken omaisuutensa, eikä kukaan ollut voinut häntä parantaa. Tämä lähestyi takaapäin ja kosketti hänen vaippansa tupsua, ja heti hänen verenjuoksunsa asettui. Ja Jeesus sanoi: "Kuka minuun koski?" Mutta kun kaikki kielsivät, sanoi Pietari ja ne, jotka olivat hänen kanssaan: "Mestari, väentungos ahdistaa ja pusertaa sinua". Mutta Jeesus sanoi: "Joku minuun koski; sillä minä tunsin, että voimaa lähti minusta". Kun nainen näki, ettei hän pysynyt salassa, tuli hän vavisten, lankesi hänen eteensä ja ilmoitti kaiken kansan kuullen, mistä syystä hän oli koskenut häneen ja kuinka hän oli kohta tullut terveeksi. Niin hän sanoi hänelle: "Tyttäreni, uskosi on sinut pelastanut; mene rauhaan".

Olen nyt miettinyt sitä terveyskeskuksessa tapamaani sairaanhoitajaa, joka hoiti minun mahassani ollutta palohaavaa monien muiden sh,n kanssa..Laskin että tämän reilun 2 viikon aikana mitä olen siellä käynyt palovammaani hoidattamassa 2-3 pv välein, niin on ollut ainakin 6 eri sairaanhoitajaa. Yhdelläkin kerralla heitä kävi samanaikaisesti 2 eri sh vuorotellen sitä hoitamassa, mutta vain sille yhdelle heistä koin, että annan sen Karitsan häihin kutsukortin. Olinhan rukoillut siinä maatessani,että Herra Jeesus antaisi minulle voiman sekä rohkeuden antaa se kutsukortti sille hoidon aloittaneelle hoitajalle..Mutta hän lähtikin pois ja tilalle tuli toinen hoitaja ja se hoidon alottanutkin hoitaja kävi siinä huoneessa jotain siteitä, tms hakemassa.. Mutta kun siinä seisoin ja odotin uutta aikaa, niin otin kortin takin taskustani ja annoin sille hoidon lopettaneelle sen ja toivotin siunausta. Hän kuin murtui..

Enkä sitä siinä sen enempiä ajatellut, ennenkuin menin autoon ja se aivan valtava taivaallinen ilo oikein valtasi, ympäröi minut, jota en ole koskaan akaisemmin edes kokenut, mitä on kun Jumala siunaa ja kiittää, kun uskalsin sen tehdä..

Tuossa miehen kansa äsken juteltiin juuri tuosta hoitajasta, joka on muuttunut, kun tänäänkin olin hänen hoidettavanaan taas ja jo yhtenä päivänä kävin sen huoneessa, kun odotin hoitoon pääsyä. Ja se ilo, rauhallisuus, jotain ihanaa on hänessä muuttunut, kuin ihan eri ihminen nykyään.. Kiitos Jumalalle, joka on selvästikin koskettanut ja auttanut häntä. Olen niin äärettömän kiitollinen Isälle, kun näytti sen, miten Hän antaa innoituksen, ohjaa tekemään Hänen tahtomiaan tekoja, ja kuinka Hän voi muuttaa ihmisen.. Halleluja! Amen!

Ja kun tuossa äsken juteltiin ja hän kertoi miten edesmennyt vaimonsakin sai olla Herran käytössä, milloin missäkin tilanteessa, niin se mikä kuin nousi kaikkea ylemmäs, niin se oli ja onkin tämä: Jeesuskin kohtasi vain aina vain yhden ihmisen, joka sai avun, vaikka ympärillään olikin useimmiten paljon kansaa, niin Hän kohtasi kuitenkin aina vain yhden ihmisen joka sai avun Häneltä elämäänsä.

Mutta katsotaanpa Raamattua, niin huomaat miten monien tilanteiden kohdalla Jeesus aina kuitenkin huomioi vain yhden ihmisen, joka sai avun..Laitoin tuon Raamatunpaikan esimerkiksi, mutta oi, niitä on paljon, paljon enemmänkin Raamatussa. Jo tuosta luukkaan ev.kel 8 löytyy niitä useampiakin: Luuk 8: 26-36 sekä Luukas 8; 41-42, sekä 49 -55 sek Luukas 7: 12-15 Ja sitten ne monet,, monet muutkin, joita Jeesus kutsui seuraamaan häntä ja silloinkin Hän aina kohtasi vain yhden ihmisen kerrallaan. Mieti, miten nissä kaikissa tilanteissa oli aina paljon kansaa, ihmisiä kolla ja kuitenkin Herra Jeesus otti sieltä juuri sen ihmisen, jonka Hän tiesi tarvitsevan auttajaa. Siis Jeesuksen kosketusta, lohdutusta, voimaa, rohkeutta, jne..

Minua se ainakin rohkaisee, kun olen sitä pohtinut, että: "Miksi minä en ole kokennut tarvetta antaa niitä siellä terkkarissa kenellekään muille, vaikka minua on tosi moni siellä hoitanutkin ja paljon on ollut ihmisiä odottamassa pääsyä hoitoon, tutkittavaksikin." Nii-in, mutta tämän 2 viikon ajalla, oli vain tuo yksi sairaanhoitaja, jolle sen annoin, ja jos ihan tarkkoja ollaan, niin minun kättäni ja mieltäni johdatti kyllä silloin Jumalan Henki, Pyhä Henki, niin että se tuli varmasti tehtyä, annetttua. Kiitos Herralle! Hänelle ainoastaan kuuluu kaikki kiitos ja kunnia, Halleluja, Amen!

marko enroth - mua vahvista rakkain jeesuksein

Peter Janev - Ystäväni , Hän sua rakastaa