Itsensä löytäminen kärsimysten tulessa

[mira]

Oswald Chambers

Itsensä löytäminen kärsimysten tulessa

Pitäisikö minun sanoman: Isä, varjele minua joutumasta tähän hetkeen? Kuitenkin, sitä varten minä olen tähän hetkeen tullut. Isä kirkasta nimesi! Joh 12:27, 28. (Englantilainen käännös)

Jumalan pyhän ei pidä pyytää Jumalaa varjelemaan häntä surulta ja vaikeuksilta. Sen sijaan hänen tulee pyytää, että hän voisi kärsimysten tulessa säilyttää itsensä sellaisena, jollaiseksi Jumala hänet tarkoitti. Herramme löysi itsensä kärsimysten tulessa. Häntä ei varjeltu joutumasta "siihen hetkeen", mutta Hänet pelastettiin sen keskeltä.

Meidän mielestämme mitään kärsimystä ei saisi olla olemassa. Mutta kärsimystä on, ja meidän on löydettävä itsemme sen tulessa. Olemme mielettömiä, jos yritämme vältellä kärsimystä ja kieltäydymme selvittämästä välejämme sen kanssa. Kärsimys on elämän suurimpia todellisuuksia. On hyödytöntä sanoa, että kärsimystä ei saisi olla. Synti, suru ja kärsimys ovat todellisuutta. On väärin väittää, että Jumala on tehnyt virheen salliessaan ne.

Kärsimys polttaa ihmisestä suuren määrän pinnallisuutta, mutta se ei aina tee häntä paremmaksi. Kärsimys joko auttaa minua löytämään itseni tai sitten tuhoaa minut. Et voi löytää itseäsi menestyksen keskellä - kadotat harkintakykysi. Et voi löytää itseäsi myöskään yksitoikkoisen elämän keskellä - olet tyytymätön ja napiset. Todellisen itsesi löydät ainoastaan kärsimysten tulissa. On toinen asia, miksi on näin, mutta sekä Raamattu että inhimillinen kokemus vahvistavat sen todeksi. Tunnet helposti ihmisen, joka on kärsimysten tulissa löytänyt itsensä. Tiedät vaivasi mennä hänen luokseen, kun olet hädässä. Hänellä on runsaasti aikaa sinua varten. Ellei ihminen ole kulkenut kärsimysten tulien läpi, niin hän on taipuvainen halveksimaan muita - hänellä ei ole aikaa sinulle. Jos löydät itsesi kärsimysten tulissa, Jumala tekee sinut ravinnoksi muille.

[rita4]

Pitäisikö minun sanoman: Isä, varjele minua joutumasta tähän hetkeen? Kuitenkin, sitä varten minä olen tähän hetkeen tullut. Isä kirkasta nimesi! Joh 12:27, 28. (Englantilainen käännös)

Jumalan pyhän ei pidä pyytää Jumalaa varjelemaan häntä surulta ja vaikeuksilta. Sen sijaan hänen tulee pyytää, että hän voisi kärsimysten tulessa säilyttää itsensä sellaisena, jollaiseksi Jumala hänet tarkoitti. Herramme löysi itsensä kärsimysten tulessa. Häntä ei varjeltu joutumasta "siihen hetkeen", mutta Hänet pelastettiin sen keskeltä.

Niinpä, ei Isä varjele meitäkään vaikeuksilta ja kärsimyksiltä, niin kuin hän ei säästänyt rakasta Poikaansakaan; Jeesusta Kristusta. Mutta mitään ei kuitenkaan tapahdu, sitä Isän Jumalamme tietämättä, tai näkemättä, kuulematta..Me joudumme uskovina usein kuin todellakin seuraamaan Mestarimme jalanjälkiä myöskin kärsimystentiellä. Ja se on aina meille ihmisille hyvinkin raskasta ja vaikeaa ihmisen kuin hyväksyä, tai ymmärtää, että: Miten Jumala voi sallia omilleen sellaisen tien, tai vaikeudet, koetukset, kärsimykset, tms? Kysymme helposti; "Eikö hän rakastakaan minua enää?" Tai sitten; "Olenko minä tehnyt syntiä, rikkonut häntä vastaan ja siksi nämä asiat ovat tulleet elämääni, kuin rangaistukseksi?"

Mutta rakas kanssamatkaajani, ei ne tule sinun syntiesi, rikkomustesi takia, vaan Herra sallii ne koska hän haluaa kuin koetella sinua, minua, meitä kaikkia, että: "Miten me kestämme, selviämme ja miten me toimimme, ajattelemme", kun elämäämme tulee ongelmia, vaikeuksia, sairauksia, mitä vain vastoinkäymisä, eli koetuksen tulia. Käännymmekö Hänen, Jeesuksemme puoleen rukoillen, vai kapinoimmeko, uhmaamme Herraamme ehkä jopa kiukkuisin sanoin ja katkeroidumme..?

Tuli sydämelleni tällainen Raamatunpaikka;

5. Moos. 13:
1 "Jos teidän keskuuteenne ilmestyy profeetta tai unennäkijä ja lupaa sinulle jonkun tunnusteon tai ihmeen,
2 ja jos sitten todellakin tapahtuu se tunnusteko tai ihme, josta hän puhui sinulle sanoen: 'Lähtekäämme seuraamaan muita jumalia, joita te ette tunne, ja palvelkaamme niitä',
3 niin älä kuuntele sen profeetan puhetta tai sitä unennäkijää, sillä Herra, teidän Jumalanne, ainoastaan koettelee teitä tietääksensä, rakastatteko Herraa, teidän Jumalaanne, kaikesta sydämestänne ja kaikesta sielustanne.
4 Seuratkaa Herraa, teidän Jumalaanne, häntä peljätkää ja pitäkää hänen käskynsä, häntä kuulkaa, häntä palvelkaa ja hänessä kiinni riippukaa.

Meidän mielestämme mitään kärsimystä ei saisi olla olemassa. Mutta kärsimystä on, ja meidän on löydettävä itsemme sen tulessa. Olemme mielettömiä, jos yritämme vältellä kärsimystä ja kieltäydymme selvittämästä välejämme sen kanssa. Kärsimys on elämän suurimpia todellisuuksia. On hyödytöntä sanoa, että kärsimystä ei saisi olla. Synti, suru ja kärsimys ovat todellisuutta. On väärin väittää, että Jumala on tehnyt virheen salliessaan ne.

Kärsimys polttaa ihmisestä suuren määrän pinnallisuutta, mutta se ei aina tee häntä paremmaksi. Kärsimys joko auttaa minua löytämään itseni tai sitten tuhoaa minut. Et voi löytää itseäsi menestyksen keskellä - kadotat harkintakykysi. Et voi löytää itseäsi myöskään yksitoikkoisen elämän keskellä - olet tyytymätön ja napiset. Todellisen itsesi löydät ainoastaan kärsimysten tulissa.

Kukapa sitä kärsimyksiä kaipaisi? Ei takuulla yksikään ihminen. Ja ei varmastikaan Jeesukaan tykännyt; joutua kärsimään ja kohtaamaan sitä kaikkea, mitä Isä oli aivoitellut Hänen varalleen ihmiskunnan pelastamiseksi synnin kahleesta vapauteen ja kerran taivaan kirkkauteenkin asti. Mutta Jeesus suostui ja kärsi koko maailman syntivelan takia. Ja samoin meidän pitäisi vain suostua jopa kärsimään ja kestämään kaikki ne vaikeatkin asiat ja ajat, ym.. Ja vain pyytää rukouksessa Voimaa taivaasta kestää ne mitä sitten elämäämme tuleekin, tai on jo tullutkin ja pysyä siltä elävässä uskossa, kiitosmielelllä, nöyrtyen, suostuen kuolemaan itsellemme, sekä kaikelle sille mitä maailmakin koittaa ja haluaa meille tarjota: muka oikeana ja viihdykkeenä, tms...

Miten sitten pääsemme siihen, että: Lihamme tahto voisi kuolla ja katseemme olisi yhä lujemmin vain kohti ristiä ja ristin Herraa; Jeesusta Kristusta? Suostuen ja mennen rukoilemaan yhä vain useammin ja lukea Jumalan Sanaa, sekä uskovien yhteys, jos siihen on mahdollisuus, jotta saisi; esirukoilijoita ... Toki ihanintahan olisi, jos löytyisi sellainen lähellä Herraa elävä uskova, jolle rukous on rakasta ja Herran edessä viipyminen on enempikin etuoikeus, kuin jokin pakkopulla. Sellainen osaa lähestyä Herraa, niin kuin on Jumalammekin tahto omiaan kohtaan..

Niin lopuksi tahdon kuin sanoa, että: me itse pitkälti vaikutamme siihen, saako kärsimys hioa meistä pois kaiken turhan ja ehkä jopa vääränkin ajattelun siitä: miten uskovana tulisi elää ja toimia. Moni ei halua suostua kärsimään, vaan olla vain siellä huumaavassa ylistyksen ja fiilisten etsiskelyn viidakossa, jossa on aina hellettä ja pää pyörällä. Kuvitellaan sillai paremmin kohtaavansa Herraa ja että Herra mieltyy kun ylistämme häntä. Toki näinkin on osaksi, mutta kyllä minä uskon edelleenkin, että: Isä Jumala haluaa niitä kohtaamisia, joissa olemme suostuneet tulemaan pieniksi ja Paljon Herraamme tarvitseviksi, ja jossa on oma hyvyys kaukana ja itsehurskaus/hurskastelu, ja on vain pieni Jumalan lapsi Isän edessä polvillaan katuen, nöyrtyen, pieneksi tullen ja omat saavutuksensa lukien vain pelkäksi roskakasaksi.

Filippiläiskirje 3:
7 Mutta mikä minulle oli voitto, sen minä olen Kristuksen tähden lukenut tappioksi.
8 Niinpä minä todella luen kaikki tappioksi tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani, tuntemisen rinnalla, sillä hänen tähtensä minä olen menettänyt kaikki ja pidän sen roskana-että voittaisin omakseni Kristuksen
9 ja minun havaittaisiin olevan hänessä ja omistavan, ei omaa vanhurskautta, sitä, joka laista tulee, vaan sen, joka tulee Kristuksen uskon kautta, sen vanhurskauden, joka tulee Jumalasta uskon perusteella;
10 tunteakseni hänet ja hänen ylösnousemisensa voiman ja hänen kärsimyksiensä osallisuuden, tullessani hänen kaltaisekseen samankaltaisen kuoleman kautta,
11 jos minä ehkä pääsen ylösnousemiseen kuolleista.

12 Ei niin, että jo olisin sen saavuttanut tai että jo olisin tullut täydelliseksi, vaan minä riennän sitä kohti, että minä sen omakseni voittaisin, koskapa Kristus Jeesus on voittanut minut.
13 Veljet, minä en vielä katso sitä voittaneeni; mutta yhden minä teen: unhottaen sen, mikä on takana, ja kurottautuen sitä kohti, mikä on edessäpäin,
14 minä riennän kohti päämäärää, voittopalkintoa, johon Jumala on minut taivaallisella kutsumisella kutsunut Kristuksessa Jeesuksessa.

Laitan vielä lopuksi tämän laulusikermän; Marja Toukola - Sikermä kertoja

[rita4]

Meidän mielestämme mitään kärsimystä ei saisi olla olemassa. Mutta kärsimystä on, ja meidän on löydettävä itsemme sen tulessa. Olemme mielettömiä, jos yritämme vältellä kärsimystä ja kieltäydymme selvittämästä välejämme sen kanssa. Kärsimys on elämän suurimpia todellisuuksia. On hyödytöntä sanoa, että kärsimystä ei saisi olla. Synti, suru ja kärsimys ovat todellisuutta. On väärin väittää, että Jumala on tehnyt virheen salliessaan ne.

Kärsimys polttaa ihmisestä suuren määrän pinnallisuutta, mutta se ei aina tee häntä paremmaksi. Kärsimys joko auttaa minua löytämään itseni tai sitten tuhoaa minut. Et voi löytää itseäsi menestyksen keskellä - kadotat harkintakykysi. Et voi löytää itseäsi myöskään yksitoikkoisen elämän keskellä - olet tyytymätön ja napiset. Todellisen itsesi löydät ainoastaan kärsimysten tulissa.

Tänään jälleen huomasin oikein pysähtyväni miettiin sitä kaikkea mitä on ollut elämässäni ja miten se on vaikuttanut minuun, jos on vaikuttanut..

Elämäni on kuin elokuva jossa on suurimmaksi osaksi vain kärsimystä, ja vain vähän kivaa ja hyvää, onnellista elämää. Sitä kun tulee vuosia lisää ja kun on ollut jo 32v jatkoajallakin, jonka Jumala minulle armossaan soi, niin se laittaa miettiin elämääni ja elämää yleensäkin ja onko se todellakin ollut vain pelkkää kärsimystä.

Olen luonteeltani haavelija/uneksija. Ja se on sekä hyvä, että myöskin tosi huonokin asia. Haaveita ja unelmia pitääkin ihmisellä olla, mutta kun ne vaikuttaa jo omiin elämän ratkaisuihinkin, ihmissuhteisiin, ym. Niin mietin, että: onko se sittenkään aina niin hyvä asia? HMM??

Herra on on ollut mua kohtaan kärsivällinen ja pitkämielinen ja sallinut mun tehä omia... juuri tunteideni ja haaveidenikin perusteellla olevia ratkaisuja, jotka, niin-in.. täytyy myöntää rehellisesti, niin ne on saaneet minut vain kuin lyömään päätäni seinään ja odottaan jotain ihmettä, joka on vain minun pääni unelmaa, ei todellisuutta ja todennäköisesti ei edes Isänkään tahto minua kohtaan sittenkään. Kauan aikaa meni tajuta se, mutta nyt Jumala on alkanut siitä puhua sydämelleni Henkensä kautta monin eri tavoin.. Ja alan kuin herätä, etten mä voi sittenkään itse päättää siitä täysin, miten elän ja toimin, jos ja Kun tahdon olla Herrani omana sekä käytettävissäänkin jne..

Kipeäähän se toki on tehnyt ja tulee varmasti tekemäänkin, mutta mun pitää valita, että: "Tottelenko Jumalan tahtoa, vaiko omaa tahtoani, mielitekojani, haaveitani, tunteitani, tms." On pitänyt kuin avata ovia ja meneisyydenkin lukkoja, jotka olisin halunnut pitää lukittuina ja vain unohtaa kaiken sen kärsimyksen tulen jossa olen elänyt.. Mutta juuri se kärsimys onkin vaikuttanut... ainakin minussa sitä, että tahdon puhdistautua, muuttua, kasvaa uskossani sekä olla enempi Herran käytössäkin ja ohjattavanaan valinnoissani, enkä laittaa enää niin paljoa kaikkea vain siihen; mitä Minä haluan, odotan, tms.. Vaan jo kuin viimeinkin suostua siihen, mikä on Isän Jumalani suunnitelma; minun elämääni ja tulevaisuuteenikin. Se ei sittenkään taida olla ihan sitä kuitenkaan miten minä sen ajatteliisn tai toivoisin edes olevan, mutta kaikesta huolimatta: se on kuitenkin minun parhaakseni ikuisuutta ajatellen.

Kuolla itselleen, elikkäs lihansa tahdolle sekä maailmankin tarjonnalle, helpolle elämälle, josta en edes usko kenenkään Herran oman, sittenkään todella saavan mitään hyvää, kestävää, siunausta. Se on usein sitä saatanan tuomaa valhetta, myrkkyä, joka on kuin sekoitettu hyvän makuiseen ja näköiseen leivokseen, mutta joka,.. jos ei ihan tapa, niin ainakin saa aikaan vieläkin rankemman elämän uskovana, koska se kuolettaa sen lihasydämen, jonka saamme uudestisyntymisessämme Jumalaltamme. Liha elää, mutta sielumme kärsii ja Isä itkee..

Tein tuossa tänään aika uhkarohkean teon, ja uskon sen kyllä olevan ihan Isän tahto ja vaikuttama, mutta mun lihani tahto ym on kauhuissaan, koska se on aivan toista kuin aattelin erään asian olevan ja menevän.. Mutta ei hätää mitään, sillä Jumalan Rauha on sisimmässäni vaikka tunteeni onkin yhtä isoa kysymysmerkkiä ja ihmetystä, kun niin päädyin toimimaan; vastoin täysin sitä, mitä olin muka jo itsekseni kuin päättänyt..Just? Noh, Herra Jeesus ohjatkoon asiaa ja tilanteita ym niin kuin parhaakseni näkee ja kokee, tietää. Luotan siihen, muuten en olisikaan sitä uskaltanut tehdä. Apuuvaa!!

Walde Ahlgren - Siksi Uskon