Olenko minä sinulle rakas?

[rita4]

Julkaistu 22.7.2019 11:31

Useimmat meistä painivat monien henkistä ja hengellistä elämää rasittavien arjen asioiden kanssa. Vaikka monet asiat ympärillämme ovat viimeisten vuosikymmenten aikana parantuneet, monet ongelmat ovat lisääntyneet. Osaansa ovat kasvattaneet tai jopa moninkertaistaneet alkoholinkulutus, rikollisuus, elintapasairaudet, avioliittojen rikkoutuminen, lastensuojeluilmoitukset ja lasten huostaanotot sekä mielenterveyden ongelmat ja masennuslääkkeiden kulutus – puhumattakaan rajuista yhteiskunnallisista muutoksista, jotka ravistelevat kaikkea sitä, mitä vielä viime vuosisadalla pidettiin normaalina tai ihmisyyteen luotuna.

Kaikella tällä on vaikutuksensa meidän ja seurakuntiemme elämään ja toimintaan. Moni kokee riittämättömyyttä ja voimattomuutta tilanteissa, joissa pyritään ratkomaan oman elämän ongelmia, seurakuntaelämän ristiriitoja ja vastaamaan yhteiskunnan erilaisiin, jopa ennen kokemattomiin haasteisiin. Ahdistus kasvaa ja hengellinen taistelu ympärillä kiihtyy. Jos vihollinen ei saa meitä lankeamaan syntiin tai muuhun hengellistäkin elämää lamauttavaan asiaan, se pyrkii väsyttämään meidät.

Jopa Jumalalta saadut tehtävät ja hyvät teot ilman häneltä ammennettua latausta voivat saattaa tilaan, jossa elämä ja energia katoavat. Jumala ei kuitenkaan koskaan ole tarkoittanut, että pyrkisimme tekemään hänen tahtonsa ilman hänen läsnäoloaan ja hänen voimaansa. Uskovan ihmisen voima Jumalan tahdon toteuttamiseen tulee Pyhältä Hengeltä, mutta se ei ole automaattinen asia vaan vastaanotettava läheisissä kohtaamisissa Vapahtajamme kanssa uskovien yhteydessä, rukouksessa ja Sanassa. Niiden kautta saamme löytää aina uudistavan taivaallisen lähteen, joka avattiin Jeesuksen Golgatan työn kautta.

Useimmat meistä kannamme taakkoja, jotka voisimme jättää Herran huomaan viettämällä aikaa hänen kanssaan. Taakkamme ovat usein niitä, jotka kertyvät matkaamme tehdessämme oman elämämme ja seurakuntamme kutsumuksen mukaisia asioita. Kaiken toiminnan ja taistelun keskellä unohdamme kuitenkin tarkistaa asemamme suhteessa Vapahtajaamme – olemmeko lähempänä vai kauempana hänestä?

Meillä ei ole vaihtoehtoa sille, että hengellisen elämämme voima virtaa henkilökohtaisesta suhteesta ja rakkaudesta häneen, joka on ensin rakastanut meitä ja luvannut antaa meillä kaiken mitä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan. Sen saamme hänen tuntemisensa kautta, niin kuin Paavali meitä muistuttaa.

Rukoukseni on, että kesälomien aikana saisimme mahdollisuuden pysähtyä ainakin yhden elintärkeän kysymyksen äärelle, jonka Jeesus kysyy meiltä jokaiselta: ”Olenko minä sinulle rakas?” Aikamme hänen läsnäolossaan on nyt tärkeämpää kuin mikään muu ja määrittelee niin oman kuin seurakuntiemmekin tulevaisuuden suunnan.

Petri Mäkilä
RV

[rita4]

Useimmat meistä kannamme taakkoja, jotka voisimme jättää Herran huomaan viettämällä aikaa hänen kanssaan. Taakkamme ovat usein niitä, jotka kertyvät matkaamme tehdessämme oman elämämme ja seurakuntamme kutsumuksen mukaisia asioita. Kaiken toiminnan ja taistelun keskellä unohdamme kuitenkin tarkistaa asemamme suhteessa Vapahtajaamme – olemmeko lähempänä vai kauempana hänestä?

Meillä ei ole vaihtoehtoa sille, että hengellisen elämämme voima virtaa henkilökohtaisesta suhteesta ja rakkaudesta häneen, joka on ensin rakastanut meitä ja luvannut antaa meillä kaiken mitä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan. Sen saamme hänen tuntemisensa kautta, niin kuin Paavali meitä muistuttaa.

Jotakin kuin nousi sydämelleni tuosta otsikosta; Olenko minä sinulle rakas?

Mehän tiedämme itsekukin kuinka arvokasta ja tärkeää on saada olla se rakkain jollekin. Kun rakastuu, niin haluaa olla koko ajan hänen lähellään, kanssaan, nähdä/kuulla/koskettaakin häntä, jota rakastaa. Saada tuntea ihan konkreettisesti, että on jollekin se rakkain ja tärkein, joka välittää siitä: miltä minusta tuntuu ja mitä ajattelen, toivon, odotan, kaipaan, tai jopa pelkään, tms.. Eikös näin?

Mutta onko minulla, tai sinulla rakas ystäväni, kallisarvoinen kanssamatkaajani tällainen rakkaussuhde Vapahtajaamme Jeesukseen Kristukseen? Minä ainakin haluaisin, että minulla olisi sellainen; läheinen ja rakastava kaipaussuhde Häneen, tarve saada olla ristinsä juurella, jalkojensa juuressa hiljaa, tai rukoillen, tai .. ja saada vain katsella Häntä! Häntä, joka on antanut minulle päivittäin; minun aivan kaikki syntini anteeksi, kun olen niitä Häneltä anteeksi myöskin pyytänyt. Tuo Hänen kallis maahan vuotanut sovintoverensä Golgatalla on saanut puhdistaa minua päivittäin ja hetkittäin ja olen kuin saanut kokea sitä taivaallista rauhaakin, kun kaikki on jätetty Herran tietoon, käsiin, hoitoonsa ja olen saanut ymmärtää, vaikkakin heikosti, että: Minun syntitaakkani ja väärät tekoni, valintani, sanani ym ovat aivan kaikki heitetty meren syvyyksiin: syntieni anteeksisaamisen kautta ja niitä ei enää muistella, eikä esiin nosteta, koska ne on puhdistettu ja peitetty Jeesuksen ihanassa nimessä sekä ristinsä veren voittovoimassa, Amen! Kiitos siitä Sinulle Rakas Jeesus!!

Nyt on ollut jo kuukausia tosi vaikeaa ja paljon murhemieltäkin, ja Herra on kuin sallinut sen kaiken elämääni, koska olen tahtonut kuin toimia oman ajatukseni, tunteideni, ajatusteni, jopa luulojenikin mukaan, kuitenkaan pysähtymättä reilusti kysymään, sekä odottamaan vastausta Isältä, joka Kaikkivaltiaana kyllä tiesi ja tietää; miten olisi pitänyt toimia, elää, ja uskon näin: Rukoilla sydämestäni Hänen hyvän ja uskollisenkin tahtonsa toteutumista elämässäni. Eikä vain itsepäisesti luulla ja pitää kiinni siitä, mitä itse pidin Herrran tahtona. Olen ollut siinä tottelematon, mutta siltikin Herra Jeesus on auttanut ja kuljettanutkin minua, koska Hän on tahtonut osoittaa minulle rakkauttaan ja että ymmärtää ihmislasta paremmin kuin meistä kukaan sitä edes voi käsittääkkään..

Mutta nyt, olen kuin herännyt todellisuuteen ja voi mikä itkun määrä onkaan pitänyt olla elämässäni, kun olen ollut niin itsepäinen ja tottelematon, kaukana sittenkin Vapahtajastani, vaikka Hän on aivan varmasti halunnut olla kanssani ja lähelläni koko ajan ja ojentanut auttavaa kättään eri tavoin, mutta minulle ei ole kuin kelvannut apunsa ja johdatuksensa, koska se on ollut eri kuin se miten itse sen aattelin ja toimin sit lopulta lyöden vain päätäni seinään ja Hän salli kaiken mennä ns siihen, että oli jo ihan pakko tajuta, ettei se vaan onnistu minun keinoillani, minun voimassani, tms..

Vaan piti kuin pysähtyä, koska Herra Henkensä kautta pysäytti minut näkemään koko totuuden. Amen! Kiitos siitä Herallemme, ainiaan! Hän On Hyvä Paimen, joka pitää laumastaan ja lampaistaan huolta. Vikuroiviakin Hän auttaa ja rakastaa, ja vie lepäämään viheriäiselle niitylle, Hänen hyvään huolenpitoonsa luottamaan ja turvautuman, uskomaankin!

Ps. 23:
1 Daavidin virsi. Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu.
2 Viheriäisille niityille hän vie minut lepäämään; virvoittavien vetten tykö hän minut johdattaa.
3 Hän virvoittaa minun sieluni. Hän ohjaa minut oikealle tielle nimensä tähden.
4 Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani; sinun vitsasi ja sauvasi minua lohduttavat.
5 Sinä valmistat minulle pöydän minun vihollisteni silmien eteen. Sinä voitelet minun pääni öljyllä; minun maljani on ylitsevuotavainen.
6 Sula hyvyys ja laupeus seuraavat minua kaiken elinaikani; ja minä saan asua Herran huoneessa päivieni loppuun asti.

Hepr. 12:
3 Ajatelkaa häntä, joka syntisiltä on saanut kärsiä sellaista vastustusta itseänsä kohtaan, ettette väsyisi ja menettäisi toivoanne.
4 Ette vielä ole verille asti tehneet vastarintaa, taistellessanne syntiä vastaan,

5 ja te olette unhottaneet kehoituksen, joka puhuu teille niinkuin lapsille: "Poikani, älä pidä halpana Herran kuritusta, äläkä menetä toivoasi, kun hän sinua nuhtelee;
6 sillä jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa; ja hän ruoskii jokaista lasta, jonka hän ottaa huomaansa".

7 Kuritukseksenne te kärsitte; Jumala kohtelee teitä niinkuin lapsia. Sillä mikä on se lapsi, jota isä ei kurita?
8 Mutta jos te olette ilman kuritusta, josta kaikki ovat osallisiksi tulleet, silloinhan te olette äpäriä ettekä lapsia.

9 Ja vielä: meillä oli ruumiilliset isämme kurittajina, ja heitä me kavahdimme; emmekö paljoa ennemmin olisi alamaiset henkien Isälle, että eläisimme?
10 Sillä nuo kurittivat meitä vain muutamia päiviä varten, oman ymmärryksensä mukaan, mutta tämä kurittaa meitä tosi parhaaksemme, että me pääsisimme osallisiksi hänen pyhyydestään.

11 Mikään kuritus ei tosin sillä kertaa näytä olevan iloksi, vaan murheeksi, mutta jälkeenpäin se antaa vanhurskauden rauhanhedelmän niille, jotka sen kautta ovat harjoitetut.

Nyt Katson Vain Mä Jeesukseen - Tom Bollström

[rita4]

Näin äitienpäivänä mieleeni nousi tuosta otsikosta sama kysymys, mutta se onkin osoitettu lapsilleni, jotka eivät halua muistaa äitiään, ei käydä luonani, ei edes onnitella. Neljästä lapsestani 2 muistaa ja 2 ei. HM? Olen usein kysellyt Herralta, että: miksi joudun kokemaan tällaista ja tiedän, tiedän; en ole ainoa äiti maailmassa, suomessakaan joka joutuu kokemaan samaa ja odottaa turhaan lapsiaan kylään, tai edes soittoa, viestiä,.. Minunkin 2 vanhinta lastani kyllä muistavat äitipuolensa mutta ei minua ja silloin kun molempien anopit vielä elivät niin nekin kyllä muistettiin, mutta ei minua.

En ole kuitenkaan mielestäni enää siitä katkera, mutta eihän se kivalta tunnu, kun on kaikkensa tehnyt lastensa eteen ja puolustanut heitä ja tytärkin sairasti vakavasti ensimmäiset 4vuottaan jne.. Kyllähän sitä kokee ettei vaan kelpaa, riitä, ei ole osannut olla äitinä ym..

Mutta siitä johdattuikin mieleeni Isän rakkaus ja kaipaus kun hän odottaa lapsiaan lähelleen, omakseenkin..Äitinä saatan edes jollain tasolla käsittää, tai kuvitella edes, millaista tunnetta Isä Jumala kokee, kun lapsensa eivät halua muistaa Häntä, ei rukoilla, lukea Sanaa, ei mitään..

Rakastammeko me oikeestikin Jeesustamme? Tahdommeko ilahduttaa Häntä? Ymmärrämmekö, vai pitäisikö sanoa; välitämmekö edes siitä, että: Hänellä on meitä lapsiaan kohtaan vain pelkästään hyvä ja rakastava, anteekisantavakin tahto, sydän?! Kuinka Hän nytkin saattaa katsella taivaastaan miten Hänen omansa elävät uskoaan todeksi, jossa merkkaa vain se mitä maailma voi tarjota, tai jopa se oma tahtoelämä, lihantahto, joka ei halua alistua Herramme tahtoon, Sanaansakaan tottelemaan, oikeanlaiseen Jumalan pelkoonkaan?! HM?!

Minä en aio pitää mitään moraalisaarnaa, ei! Vaan koen että haluan enempikin herätellä meitä, ensin itseäni, joka miellyn niin kovinkin helposti kaikkeen siihen minkä tiedän, että se niin helposti koukuttaa ja houkuttaa, joka vie siihen, minkä koen ettei oo niin kauheen hyvä Isän silmissä, jos siihen jää riippuvaiseksi ja kiinni. On vain oltava päivittäin ristinsä juurella, paljastettuna..

Meillä on itsekullakin niitä omia juttuja joista pitäisi tehdä parannusta ja pyytää apua, voimaa päästä irti, jos jokin menee tai tulee rakkaammaksi kuin Herramme seuraaminen, olla Hänen käytössään, tai alkaakin jopa hävetä Jeesus nimeäkin ihmisten edessä. Tms..

On siis hyvä kysyä itseltään; Rakastanko minä Jeesusta? Tahdonko olla Hänen seuraajansa sekä tuoda Hänelle iloa ja vaikka ei aina aurinko paistakaan, eikä kaikki mene mielemmekään mukaan, niin kuitenkin ois se halu opetella kiittämään siitä, kun saa olla taivaan kansalainen, Jumalan lapsi, perillinen, sekä on saanut kaikki syntinsä anteeksi Vapahtajaltaan Jeesukselta Kristukselta, kun niitä on Häneltä tahtonut myöskin anteeksi pyytää, katua, saada verensä puhdistava ja muuttava voima elämäänsä; eli muuttua yhä vain enemmän Herramme kaltaisuutta. Mielenmuutos on sama kuin parannuksen teko, joka usein kuulostaa tosi ikävältä. Mutta haluta tosissaan muuttua mieleltään; Herran tahtoon suostuen, alistuen on siunattu asia.

Ja jos ei vielä ole Jeesus saanut astua sydämeen, muuttaen ja pesten sen Golgatan ristillä vuotaneella verellään, niin; Nyt on pelastuksen päivä, nyt on hyvä päivä tunnustaa että on syntiä tehnyt ja on vielä ilman Jeesuksen sovitustyön ansiota. Ja on menossa aivan väärään suuntaan, joka ei johdakaan taivaan kotiin. Herra ei halua yhdenkään hukkuvan, joutuvan sinne missä on ainainen tuska..Vaan pääsevän Karitsan hääjuhliin mukaan: elämään ikuista elämää kanssa toisten pyhien; taivaan kotiin. Tahdothan sinäkin sinne päästä rakas ystäväni..

Hän (Jeesus) kyllä kuulee heikoimmankin rukouksen, huokauksen ja tahtoo heti auttaa, koskettaa, puhdistaa, sekä antaa kaikki, salaisimmatkin synnit anteeksi nimessään sekä verensä voittovoimassa, kun tahdotaan pyytää syntejämme anteeksi Jeesukseltamme ja kun on eletty niin kaukana Hänestä. Sydän saa puhdistua, vapautua, sekä saa sen ihanan ja ihmeellisen, yli ymmäryksenkin käyvän; rauhan sisimpäänsä, jne.. Joka lahjoitetaan kaikille uskoon tulleille sekä Jumalan lapsiksi syntyneille: ilman omaa ansiotamme, armosta!

Se kannattaa tehdä nyt ja heti eikä viidestoista päivä. Koska kukaan ei voi tietää milloin ei enää pysty tekemään parannusta ja saamaan sen myötä syntejäänkään anteeksi. Siksi ei koskaan kannata siirtää sitä ratkaisua, vaan kun Jumala kutsuu, vetää puoleensa, on antanut etsikoaikansa sydämeen, niin silloin on hyvä tehdä: täyttä totta ja suostua tahtoonsa, ja lähteä kulkemaan Jeesuksen kanssa sitä kaitaa mutta ah, niin siunattua tietä kohti kirkkauden rantaa, kohti taivaan kotia, kanssa toisten pyhien.

En tiedä.. mutta koin että mun on laitettava tämä raamatunpaikka loppuun: Olkaa siunattuja kaikki Jeesuksen ihanassa nimessä!

Luuk. 12:
15 Ja hän sanoi heille: "Katsokaa eteenne ja kavahtakaa kaikkea ahneutta, sillä ei ihmisen elämä riipu hänen omaisuudestaan, vaikka sitä ylenpalttisesti olisi".

16 Ja hän puhui heille vertauksen sanoen: "Rikkaan miehen maa kasvoi hyvin.
17 Niin hän mietti mielessään ja sanoi: 'Mitä minä teen, kun ei minulla ole, mihin viljani kokoaisin?'
18 Ja hän sanoi: 'Tämän minä teen: minä revin maahan aittani ja rakennan suuremmat ja kokoan niihin kaiken eloni ja hyvyyteni;
19 ja sanon sielulleni: sielu, sinulla on paljon hyvää tallessa moneksi vuodeksi; nauti lepoa, syö, juo ja iloitse'.

20 Mutta Jumala sanoi hänelle: 'Sinä mieletön, tänä yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta pois; kenelle sitten joutuu se, minkä sinä olet hankkinut?'
21 Näin käy sen, joka kokoaa aarteita itselleen, mutta jolla ei ole rikkautta Jumalan tykönä."

22 Ja hän sanoi opetuslapsillensa: "Sentähden minä sanon teille: älkää murehtiko hengestänne, mitä söisitte, älkääkä ruumiistanne, mitä päällenne pukisitte.
23 Sillä henki on enemmän kuin ruoka, ja ruumis enemmän kuin vaatteet.

24 Katselkaa kaarneita: eivät ne kylvä eivätkä leikkaa, eikä niillä ole säilytyshuonetta eikä aittaa; ja Jumala ruokkii ne. Kuinka paljoa suurempiarvoiset te olette kuin linnut!
25 Ja kuka teistä voi murehtimisellaan lisätä ikäänsä kyynäränkään vertaa?
26 Jos siis ette voi sitäkään, mikä vähintä on, mitä te murehditte muusta?

27 Katselkaa kukkia, kuinka ne kasvavat: eivät ne työtä tee eivätkä kehrää. Kuitenkin minä sanon teille: ei Salomo kaikessa loistossansa ollut niin vaatetettu kuin yksi niistä.
28 Jos siis Jumala näin vaatettaa kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna uuniin heitetään, kuinka paljoa ennemmin teidät, te vähäuskoiset!
29 Älkää siis tekään etsikö, mitä söisitte ja mitä joisitte, älkääkä korkeita tavoitelko.
30 Sillä näitä kaikkia maailman pakanakansat tavoittelevat; mutta teidän Isänne kyllä tietää teidän näitä tarvitsevan.

31 Vaan etsikää Jumalan valtakuntaa, niin myös nämä teille annetaan sen ohessa.

[rita4]

En tiedä, miksi tuo aihe vain kuin kiinnostaa minua; Olenko minä sinulle rakas?

Mutta mieleeni nousi, kahdenlainen rakkaus ja rakastaminen, tai sanoisinko; rakastanko minä Jeesustani, sekä se, että: voiko Jeesus rakastaa minua, tällaista kurjaa?!

Jos olemme täysin rehellisiä, niin varmasti meistä jokainen ainakin joskus miettii sitä, että: Rakastaako se Jumala edes minua? Ja minunko heikon tai huonon uskoni takia Herra ei voi auttaa minua, tai parantaa minua, tai: minussako se onkin vika, kun mikään ei vain kuin onnistu ihmissuhteissa, tms. Ja epätoivo, voimattomuus alkaa vallata mielen ja tulee periksi antamisen maku elämään..

Tai kun rukoilemme tärkeän asian puolesta, ja vastauksia rukouksiimme ei vain tule, kuulu, niin johan saa sielunvihollinen otteen meistä, kun se kuiskuttelee valheitaan meille, ja me tietty uskomme niiden olevan tottakin ja saatammepa jopa luovuttaa rukoilemisemme tai Raamatun lukemisemme tms, koska koemme turhaksi odottaa apuaan, vastaustaan, tai rukoilla, lukea Sanaa jos kerta ei Isä välitäkään enää minusta tai auta minua vaikeuksissani.

Ps. 145:
14 Herra tukee kaikkia kaatuvia, ja kaikki alaspainetut hän nostaa.
15 Kaikkien silmät vartioitsevat sinua, ja sinä annat heille heidän ruokansa ajallaan.
16 Sinä avaat kätesi ja ravitset suosiollasi kaikki, jotka elävät.

17 Herra on vanhurskas kaikissa teissään ja armollinen kaikissa teoissaan.
18 Herra on lähellä kaikkia, jotka häntä avuksensa huutavat, kaikkia, jotka totuudessa häntä avuksensa huutavat.

Tuo psalmi tuli eteeni, kun etsin jotain lohdullista ja rohkaisevaa raamatunpaikkaa tähän väliin.

Luuk. 17:
5 Ja apostolit sanoivat Herralle: "Lisää meille uskoa".
6 Niin Herra sanoi: "Jos teillä olisi uskoa sinapinsiemenenkään verran, niin te voisitte sanoa tälle silkkiäispuulle: 'Nouse juurinesi ja istuta itsesi mereen', ja se tottelisi teitä.

7 Jos jollakin teistä on palvelija kyntämässä tai paimentamassa, sanooko hän tälle tämän tullessa pellolta: 'Käy heti aterialle'?
8 Eikö hän pikemminkin sano hänelle: 'Valmista minulle ateria, vyöttäydy ja palvele minua, sillä aikaa kuin minä syön ja juon; ja sitten syö ja juo sinä'?
9 Ei kaiketi hän kiitä palvelijaa siitä, että tämä teki, mitä oli käsketty?

10 Niin myös te, kun olette tehneet kaiken, mitä teidän on käsketty tehdä, sanokaa: 'Me olemme ansiottomia palvelijoita; olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset tekemään'."

Me todellakin, rakkaat siskot ja veljet Herrassamme olemme vain ansiottomia palvelijoita, jotka tahdomme (tahdommehan?) tehdä sen mitä koemme Herrammekin tahdoksi: palvella, niin Jumalaa, kuin lähimmäisiämmekin. Eikös näin? Niin kuin äiti huolehtii ja hoivaa, on kiinnostunut ja välittää lapsestaan, niin samoin on Isän Jumalammekin suhteen ihmislasta kohtaan. Ja vaikka Hän ei aina olekaan ns äänessä, niin muista tämä aina; Hän, Jumalamme on kiinnostunut sinusta ja katsoo sinua taivaastaan, Hän kyllä kuulee rukoustesi ja huokaustesikin, hiljaistenkin ajatustesi äänen, puheen ja välittää sinusta, sekä mitä sulle on tapahtunut, tai mitä tunnet, odotat, pelkäät, tms.., ja Hän kyllä vastaa ja on lähelläsi, aivan sinussa Pyhän Henkensä kautta. Se vastaus ei muuten sitten useinkaan ole sellainen kuin mitä me kuvittelemme sen olevan, ei, vaan se on aina meidän parhaaksemme oleva vastaus taivaasta.

Hänellä on huoli ja halu olla läsnä, välittää sekä auttaa, lohduttaa ja rohkaistakin omiaan; katsomaan vain rakkaaseen Poikaansa Jeesukseen Kristukseen, suostumaan tulemaan päivittäin sinne ristinsä juurelle, kertoen kaiken, aivan kaiken Hänelle, joka ymmärtää mitä on olla ihminen, koska: Hän (Jeesus) on itsekin ollut ihminen ja siksi Hän voi sekä myöskin tahtoo auttaa omiaan sekä johdattaa Henkensä kautta teitä, meitä kaikkia: valoon sekä iloon, antaa voimaansa heikoille ja horjuville, vahvistaa Sanassaan uskoammme, samoin rukoustemmekin kautta puhuu sydämillemme, jne..

Älä siis enää epäile rakkauttaan, vaan kiitä Herraa siitä, kun jaksaa ja haluaa rakastaa sinua juuri sellaisena kuin mitä oletkin, eikä Hän vaadi sinulta mahdottomia, kunhan vain tahdot seurata Herraa Jeesustasi päivittäin nöyrällä ja aralla mielellä, sekä olla verensä puhdistettavana, muutettavana, suostua olemaan heikko ja vajaakin, koska mitä Raamattukin meille puhuu;

Jaakobin kirje 4:
1 Mistä tulevat taistelut ja mistä riidat teidän keskuudessanne? Eikö teidän himoistanne, jotka sotivat jäsenissänne?
2 Te himoitsette, eikä teillä kuitenkaan ole; te tapatte ja kiivailette, ettekä voi saavuttaa; te riitelette ja taistelette. Teillä ei ole, sentähden ettette ano.
3 Te anotte, ettekä saa, sentähden että anotte kelvottomasti, kuluttaaksenne sen himoissanne.

4 Te avionrikkojat, ettekö tiedä, että maailman ystävyys on vihollisuutta Jumalaa vastaan? Joka siis tahtoo olla maailman ystävä, siitä tulee Jumalan vihollinen.
5 Vai luuletteko, että Raamattu turhaan sanoo: "Kateuteen asti hän halajaa henkeä, jonka hän on pannut meihin asumaan"?
6 Mutta hän antaa sitä suuremman armon. Sentähden sanotaan: "Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon".

7 Olkaa siis Jumalalle alamaiset; mutta vastustakaa perkelettä, niin se teistä pakenee.
8 Lähestykää Jumalaa, niin hän lähestyy teitä. Puhdistakaa kätenne, te syntiset, ja tehkää sydämenne puhtaiksi, te kaksimieliset.
9 Tuntekaa kurjuutenne ja murehtikaa ja itkekää; naurunne muuttukoon murheeksi ja ilonne suruksi.
10 Nöyrtykää Herran edessä, niin hän teidät korottaa.

Tule sellaisenaan Marika