Osat 1-2 : Voiko Herra parantaa?

[rita4]

Osa 1
Heikki Andelin

Ajattelen itse näin: koska olen antanut elämäni Jeesuksen käteen, niin Hän armossaan vie
minua eteenpäin ja pitää yliluonnollisesti minusta ja perhekunnastani huolen. Tähän kuuluvat
myös terveyteen liittyvät asiat. Hän on voimallinen antamaan elämänkaareen nähden
suhteellisen terveyden, ja koskapa se riittää Herralle, riittää se myöskin minulle.

Tänä syksynä olen saanut matkaani liikkumista hiljentävän, rinnan alueella olevan ahdistavan
tunteen. Se enteilee sydän- tai verisuoniongelmia. Kuitenkin luottamukseni ja elämäni on
minua vahvemmissa käsissä ja elämänvastuu on Kutsujan uskollisuudessa.

Tällä polulla on totuus siinä, että Herra on minun parantajani! Tämä pätee silloinkin, jos Hän
näkee parhaakseni toimia eri tavalla kun olin odottanut. Tällä polulla luottamus vahvistuu
Jumalan pyhittävän armon kautta. Minä vähenen ja Herra tulee suuremmaksi.

Haavoittuneena katselen ristin suloisuutta ja sieluuni virtaa lepo ja rauha. Herra kantaa koko
matkan. Nyt en halua arvioida, jos jollain on toinen tie. Tämä on minun tieni, ja ajattelen
niinkin, että jos sen jälkeen, mitä Herra on minulle antanut, lähdenkin ilman johdatusta
hakemaan apua esimerkiksi ohitusleikkauksen kautta, voisi käydä, että tottelemattomuuden
takia elämänkaaren loppuosio saattaisi olla kovinkin viheliäinen. Sauva ja vitsa olkoon
Paimenen kädessä, ja niin kuin on elämänkaaren pituus, niin olkoon elämän voima.

Kerron sinulle tänään, miten Herra hoiti vaikean hampaisiin liittyvän ongelman. Hampaiden
parantuminen on parantumista armollisen Jumalan luovan läsnäolon kautta. Ne, jotka ovat
kokeneet näillä alueilla Herran apua, ovat todistaneet, että ensiksikin Herra on yllättänyt
ajoituksessaan. Taivaallista hammashoitoa saaneet ovat tunteneet "kihinää ja kihelmöintiä"
suussaan, samalla tavalla kun samariini tai hiilihappo kihelmöi. Toiset ovat saaneet uusia
paikkoja, toiset juurihoitoa ja niin edelleen. Uskon Herran olevan löydettävissä myös
ientulehduksiin liittyviin vaivoihin.

Hanne-tyttäremme kanssa oli melkoinen uskonkoetus. Kun maitohampaat alkoivat vaihtua
rautaisiin, niin hammaslääkäri huomasi hammaskaaren olevan liian ahdas kaikkiin tuleville
yläleuan hampaille. Hanne oli saanut lonkkakipsihoidossa lääkärikammoa ja hän vastusti
ylimääräisten hampaiden poistoa. No, me rukoilimme ja annoimme ajan kulua. Kun Hanne
kasvoi, ongelmakin kasvoi, ja pahin oli siinä, että yläleuan hampaat olivat ahtaasti kaaressa
paikoillaan, mutta sen lisänä kaaren editse ikenen alta puski näkyviin kaksi ylimääräistä
kulmahammasta.

Aluksi hampaanalut olivat pieniä, mutta ajan kanssa ne kasvoivat kasvamistaan, kunnes
Hanne ei oikein kehdannut hymyilläkkään. Mahdollisesti hän sai myös koulussa kuulla
hampaistaan. Eräänä päivänä Hanne sanoi, että hän haluaa, että nuo esiintunkevat hampaat
poistetaan. Ja asian puolesta rukoiltuamme tilasimme ajan. Meillä oli lapsestamme suuri hätä,
kun mielikuvitus laukkasi tuskalliseen yläleukaa kohtaavaan toimenpiteeseen. Lapsen
pienessä leukaluussa rautahampaat pitkine juurineen! Saatoin kuvitella tuskaisena huutavan
vertavuotavan lapsen hädän. Se tilanne oli kuin Goljat edessämme. Rukoilimme, mutta taivas
oli hiljaa.

Päivä päivältä varaamamme aika lähestyi ja sinä aamuna, kun oli tarkoitus lähteä
hampaanpoistoon, olivat vitsit vähissä. Hanne kuitenkin suhtautui tilanteeseen rauhallisesti
ja vapaasti. "Lapsiparka, onneksi et vielä tiedä..." ajattelin. Kun olin ajanut 25 kilometrin
matkasta kaksi kilometriä, antoi Jumala Sanan. Se tuli minuun yllättäen ja vahvana. "Isät
söivät raakoja rypäleitä, lasten hampaat heltyivät." Tunsin Jumalan hymyilevän Hänen
tarjotessaan minulle tuota sanaa. Otin sen vastaan ja laitoin pikaviestin Pirjolle, että Herra
vastasi rukoukseemme. Nyt ei ole enää hätää!

Vein Hannen ajanvaraukseen odottamaan vuoroaan ja itse riensin läheiseen markettiin ja
ostin pussillisien kaikkein raaimman näköisiä rypäleitä. Menin autoon ja rukoilin melko
yksinkertaisen rukouksen. "Uskon kautta sinun Sanaasi minä nyt syön näitä raakoja rypäleitä
ja samalla lapseni hampaat heltyvät". Minulle tuo "heltyä" merkitsee löystymistä ja itsekseen
irtoamisen tilaa. Onneksi minulla oli vanha käännös. Uusi käännös kääntää tuon sanan
"heltyä" "vihlomiseksi". (Merkittävä ero!)

Minä söin rypäleitä ja samalla kiittelin Herraa. "Kiitos Jeesus, ei kipua, ei verta, ei tuskaa!
Hallelujaa!" Hanne pomppii pian ovesta ulos, niinkuin lapsi pomppii silloin kun asiat on
ylihyvin. Hän tuli hymyillen raakoja rypäleitä popsivan isän luo ja sanoi: "Ei se koskenut
ollenkaan, ja lääkäri ihmetteli, kuinka hammas noin herkästi irtosi!"

Herraa kannattaa aina odottaa!

[rita4]

Osa 2 : Voiko Herra parantaa?

Jumalan yliluonnollista, parantavaa kosketusta ei yleensä voida ennakoida. Joskus saatetaan
aavistella: "Tänään Herra kohtaa", mutta yleensä Isä tuntuu yllättävän lapsiaan.

Parantava kosketus voi hetkessä poistaa minkä tahansa kehomme tai mielemme ongelman.
Toisinaan käynnistyy ikään kuin liukuva hitaasti paraneminen. Joskus Herra ottaa vaivan pois,
mutta vaivasta viestivä kipu saattaa vielä jäädä hetkeksi jälkeen.

Toimipa Herra millä tavalla tahansa, on meidän avuttomien ihmislasten hyvä tietää, että
Jumalan parantavan kosketuksen perusta on Raamatussa ja evankeliumin ytimessä. "Hän otti
taakakseen heidän sairautensa ja kantoi heidän kipunsa", ja: "Hänen haavainsa kautta te
olette parannetut."

Jumalan rakkauden tähden tänäänkin tapahtuu ihmeitä. Toisaalta rukoukseen turvaava
saattaa olla tullut satojen ja jopa tuhansien rukouksien ja kyynelten takaa etsimään Jumalan
armoa. Vaikka joku rukoileekin sairaan puolesta, ei hän koskaan saata ottaa parantumisesta
itselleen kunniaa. Jumalan armosta on kysymys, sillä ei ihmisellä ole mitään, millä hän voisi
vaatia Jumalaa parantamaan itseään. Ei myöskään rukoilija voi muuta kuin vedota Jumalan
armoon kaikessa nöyryydessä.

Kun Jumala on kaikkitietävyydessään päättänyt koskettaa, niin Hän valitsee ajan ja paikan.
Näyttää siltä, että parantaessaan vaivojamme Hän huomioi myöskin elämämme kaaren ja jakaa
suhteellista terveyttä periaatteella: "Niin kuin on sinun päiväsi, niin on sinun voimasi oleva!"
Jos Herra ei tänään kosketa, se ei tarkoita sitä, etteikö Hän rakastaisi, tai etteikö Hän
myöhemmin koskettaisi. Uudelleen ja uudelleen kannattaa lähestyä Herraa kaikessa
nöyryydessä ja avuttomuudessa.

Kerron nyt erikoisen kokemuksen. Tämä tapahtui arjen keskellä, ulkopuolella kirkkosalien ja
rukoilijoiden. Olimme jälleen kerran matkanneet halki Suomen. Matka oli tälläkin kerralla
odotettu, ja niin pitkä taival taittui nopeaan.

Minua odotti luonnostaan aina perillepäästyä nurmikonleikkuu. Kesä oli jo siinä vaiheessa,
että nurmi oli pitkää. Olen jälkeenpäin miettinyt, mikä vaiva minua kohtasi. Olinko hengittänyt
pakokaasua siinä tyynessä kesäpäivässä, vai oliko joku pöpö hyökännyt kimppuuni? Niin tai
näin, tunsin oloni heikoksi ja kuume alkoi nousta yli kolmenkymmenenyhdeksän. Ruokahalut
katosivat voimien paetessa. Kävelin polkua metsään ja polvistuin sinne, mättäiden keskelle.
Pahoinvointiaalto kouristi vatsani nurin ja kylmä hiki valui kasvoillani.

Kului päivä ja toinenkin. Pirjo ja lapset rukoilivat puolestani monet kerrat, mutta kuume pysyi
itsepintaisesti korkealla. Neljäntenä sairauspäivänä pihanperällä käydessäni huomasin
pissan värin muuttuneen punaiseksi. En sitä kuitenkaan kertonut rakkailleni, vaan kallistuin
taas vuoteelle. Niskani meni jumiin, samoin oikea käteni menetti voimansa, etten saattanut
sitä nostaa. Yön hiljaisina tunteina kuuntelin taivasta ja olin kuulevinani kysymyksen: "Oletko
valmis lähtemään?" Kyyneleet vierivät poskilleni ja koin itseni pieneksi ja täysin
arvottomaksi. Ei minulla ollut mitään vaatimusta, ei unelmaa, ei toivetta. "Herra, jos Sinä niin
hyväksi katsot, niin uskon kautta Kristukseen, Vapahtajaani, olen valmis."

Nukahdin, ja heräsimme viidenteen sairauspäivään. Olin ollut nuo päivät ravinnotta, koska
mikään ei pysynyt sisällä. Kun menin pihanperälle, huomasin tilani säilyneen vakavana.

Lukijalle mainittakoon minulla olleen melko hyvä yleiskunto ja harrastuksena
luonnossaliikkumisen lisäksi tein 10-14 kilometrin hölkkäjuoksulenkkejä. Tämän viidennen
sairauspäivän sisältöön kuului kaupassa käynti. Koska olin ainoa ajokortillinen, asetuin ratin
taakse ja kauppamatka alkoi. Tarkoitus oli mennä kylän ABC-asemalle, koska siellä oli
pienemmät mahdollisuudet törmätä tuttuihin. Olin nimittäin niin uupunut, etten olisi jaksanut
puhua kenenkään kanssa. Nyt ABC:llä ei kuitenkaan ollut tarvitsemaamme ruoka-ainetta, joten
jouduimme menemään kylän pikkukauppaan.

Ajoin auton tien toiselle puolen. Nousin vaivalloisesti autosta. Kuumeisena, niska ja käsi
jumissa lähdin ylittämään tietä. Kun astuin kadun maalatun keskiviivan yli, Jumalan Pyhä
Henki kulki lävitseni. Siinä pienessä ajan rahtusessa niskani vapautui, käteni vapautui ja
minusta poisvirrannut voima palasi yhdessä hetkessä.

Meidän riemumme oli suuri. Yllätys, jota en enää uskaltanut edes toivoa, kohtasi minua. Olin
niin energiaa täynnä, että lähdin helteestä huolimatta kahdeksan kilometrin juoksulenkille, ja
voi miten kevyt oli askeltaa. Sydän ylisti ja palvoi Herraa Jeesusta.

Ne vaivat jäivät sinne, katkoviivalle. Ehkä Herra katsoi sen tälläkertaa "viimeiseksi viivaksi."
Minun tapauksessani tällä pakkopaastolla ja sairaudella oli siunattu, sielua puhdistava
vaikutus. Siihen kätketty ja siitä avautuva siunaus on niin suuri, että sydämeni saleista kiitän
Herraa Hänen armostaan ihmislasta kohtaan!

[niitytär]

Ihania todistuksia Jumalan parantavasta voimasta, sitä
odotamme siihen luotamme, Herra on ihmeitä tekevä Jumala!