Kuollut ja elävä usko

[rita4]

Jokapäiväisessä elämässä joutuvat vierekkäin usein olemaan kuollut ja elävä usko. On opettavaista asettaa nämä kaksi rinnakkain. Varsinkin tänä aikana on tarpeellista, että tunnemme kummankin luonteen ja esiintymistavan.

Kuollut ja elävä usko ovat eri syntyperää. Kuollut usko on ihmisen teko. Siihen "ruvetaan" joko omasta halusta tai muiden yllytyksestä. Omilla keinoilla sitä vahvistetaan ja ylläpidetään.

Elävän uskon vaikuttaa Jumala niissä, jotka eivät itsestään löydä uskoa, eivät itsestään voi uskoa ja Jumala vahvistaa elävän uskon koetuksissa ja vaivoissa.

Elävä usko on Jumalan työ. Sen alkaja ja päättäjä on Jeesus Kristus (Hepr. 12: 2). Ainoastaan Jumala voi elämää luoda. Ihmisen teko on kuollutta, niin kuin ihminen itsekin on hengellisesti kuollut.

Kuolleen uskon paikka on päässä, elävän uskon paikka on sydämessä. Oma käsitys, ajatus, ymmärrys, tieto Jumalan sanasta muodostavat kuolleen uskon. Sydämen eläminen Jumalassa, Jeesuksen omistaminen sydämellä on elävä usko. Ajatus hallitsee kuollutta uskoa, elävä usko hallitsee ajatusta.

Kuollut ja elävä usko pyrkivät eri suuntiin

Siten pyrkivät kuollut ja elävä usko aivan eri suuntiin. Kuollut usko on itsekäs, elävä usko itsensä kieltävä ja toisia rakastava. Kuollut usko etsii aina omaa hyötyä, se etsii itselle etuuksia, autuutta, kunniaa.

Elävä usko ei etsi muuta kuin Jumalan kunniaa. Kuollut usko pitää pääasiana sitä, miten itselle käy ja se kysyy: Pääsenkö taivaaseen? Vältänkö helvetin? Saanko armon? Olenko varmasti autuas Jumalan lapsi? Elävä usko kysyy: Saako Jumala minussa kunnian? Menestyykö Hänen työnsä minun kauttani vai estänkö sitä?

Kuollut usko tahtoo aina saada itselleen, elävä usko tahtoo antaa Jumalalle. Kun kuollut usko tarkkaa sitä, antaako Jumala riittävästi palkkaa, iloa, suloisuutta, niin elävä usko pitää itsensä kelvottomana kaikkeen tähän. Siten kuollut usko elää itsellensä, elävä usko elää Jumalalle.

Ja vielä: Kuollut usko elää itsestänsä; elävä usko elää Kristuksesta. Kuollut usko uskoo uskovansa; elävä usko kilvoittelee uskoakseen. Kuollut usko luottaa itseensä; elävä usko luottaa Herraan. Kuollut usko puhuu itsestänsä; elävä usko puhuu Herrasta. Kuollut usko näkee itsensä; elävä usko näkee Herran.

Kuollut usko on voitolla, elävä usko on tappiolla

Kuollut usko on aina voitolla; elävä usko on enimminkin tappiolla, vaikka Kristuksessa voittaja. Kuollut usko on rohkea; elävä usko pelkää ja vapisee. Kuollut usko seisoo Herran edessä kelvollisena, elävä usko kelvottomana.

Kuolleelle uskolle kaikki asiat menestyvät, elävälle uskolle ei mikään tahdo menestyä. Kuollut usko kykenee elämään sanan mukaan; elävä usko näkee aina rikkovansa Herraa vastaan.

Kuollut usko luulee kaikki tehneensä, elävä usko ei näe tehneensä vielä mitään. Kuollut usko hyväilee ja rakastaa itseään, elävä usko hyväilee ja rakastaa Herraa ja lähimmäistään.

Kuollut usko pitää itseään täydellisenä; elävä usko pitää itseään vasta alkajana. Kuollut usko seisoo alallaan täydellisyydessään; elävä usko vaeltaa täydellisyyttä kohden.

Kuollut usko luulee jo voittaneensa synnin; elävä usko epäilee synniksi sitäkin, mikä ei syntiä ollut.

Kuollut usko omistaa itselleen Raamatusta makeat lauseet ja sanoo karvaista; eivät ne ole minua varten. Elävä usko luulee kovien lauseiden tarkoittavan juuri häntä ja lohdutuslauseiden kuuluvan niille, jotka ovat parempia.

Kuollut usko näkee itsensä publikaania paremmaksi; elävä usko näkee fariseuksen paremmaksi kuin itsensä.

Kuollut usko on jalo ja korkea, vaativa ja laverteleva; elävä usko on siveä, hiljainen ja nöyrä.

Kuollut usko ei tiedä rukouksesta mitään; rukous on elävän uskon hengitys.

Kuollut usko luulee tuntevansa Jumalan ja Jeesuksen Kristuksen; elävä usko ei luule vaan tuntee. Kuollutta uskoa pidetään kauppatavarana; elävä usko on salattu niin kuin kallis jalokivi. Kuollut usko ei tiedä, mitä puhe rististä on; elävä usko suutelee ristiä.

Kuollut usko inhoaa vaivoja ja murheiden teitä; elävä usko kiittää Jumalaa, joka suo kärsimyksiä Kristuksen kanssa.

Kuollut usko tahtoo olla kaikista ylimpänä; elävä usko pyrkii alimmalle portaalle Jumalan edessä.

Kuollutta uskoa ei mikään vaivaa, elävä usko kärsii pimeyttä, kuivuutta, ahdistuksia, vaivoja ja se on usein aivan uupumaisillaan, kunnes Herra sen jälleen vahvistaa.

Wilhelmi Malmivaara (1854-1922)
Otteita kirjoituksesta vuodelta 1893,
julkaistu E.F. Juurmaan toimittamassa kirjassa Elämän ääni.

[rita4]

Olen paljon nyt miettinyt näitä juuri, eli: elävää ja kuollutta uskoa. Ja niiden eroavuutta. Monet sanoo; "Olen uskossa, tai uskon Jumalaan!" Ihan hyvä jos uskoo Jumalaan, mutta.. kun se ei vielä riitä.. vaan täytyy uskoa että Jumala on ja hän toimii tahtonsa mukaan ja hän on antanut kaiken Pojalleen Jeesukselle Kristukselle. Jonka kautta ja nimessä vain pelastutaan taivaan kotiinkin. Silä, ilman Jeesusta ei ole elämääkään, eikä voi olla pelastavaa uskoakaan silloin.

Elävä usko on Jumalan työ. Sen alkaja ja päättäjä on Jeesus Kristus (Hepr. 12: 2). Ainoastaan Jumala voi elämää luoda. Ihmisen teko on kuollutta, niin kuin ihminen itsekin on hengellisesti kuollut.

Kuolleen uskon paikka on päässä, elävän uskon paikka on sydämessä. Oma käsitys, ajatus, ymmärrys, tieto Jumalan sanasta muodostavat kuolleen uskon. Sydämen eläminen Jumalassa, Jeesuksen omistaminen sydämellä on elävä usko. Ajatus hallitsee kuollutta uskoa, elävä usko hallitsee ajatusta.

Tässä on asia hyvin selvästi tuotu esille. Me emme voi luoda uskoa itsestämme, vaan sen Luoja on On Yksin Jumala! Ja ilman uskoa mahdotonta päästä kirkkauteen. Me voimme ihmisinä ajatella eri asioiden tai sakramenttien luovan pelastavaa uskoa, mutta mikään ihmisteko ei luo pelastavaa uskoa, joka on aina riippuvainen Isän Jumalan tahdosta ja Jeesuksen sovitustyöstä.

Laitan tähän Raamatunpaikan joka nousi mieleeni:

Matt. 16:
24 Silloin Jeesus sanoi opetuslapsillensa: "Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.

25 Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, hän kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän löytää sen.

26 Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saisi sielullensa vahingon? Taikka mitä voi ihminen antaa sielunsa lunnaiksi?

27 Sillä Ihmisen Poika on tuleva Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa kullekin hänen tekojensa mukaan.

Jeesus kehoittaa ottamaan ristinsä, niin kuin hänkin joutui kantamaan omaa ristiään ja hänet siihen ristiinnaulittiin meidän syntiemme tähden, jotta meillä Hänessä Elämä aina olisi. Monet tahtovat pelastaa elämänsä, mutta heille ei kelpaakaan Jeesus Nasaretilainen, lihaksi tullut Jumalan Poika Vapahtajaksi. Jeesus on nimi, josta lauletaan, kirkoissa saatetaan jopa puhua, ja hän on Jeesus vauva seimessä kun halutaan viettää joulua ja käydä hartaina joulukirkossa, mutta pääsiäisenä hän ei enään merkkaakkaan mitään, vaan on pääsiäismunat ja mämmit tärkeempiä, kuin Vapahtajan muistaminen ja mitä hän suostui vapaaehtoisesti tekemään ihmiskunnan puolesta. Ja ainakaan mitään kärsimystä/koetusta ei suostuta vastaanottamaan, kuolemaan omalle tahdolle (lihalleen), vaan halutaan korvasyyhy saarnoja, kaiken hyväksymistä, sekä olalle taputtelijoita mieluimmin, kuin kehotusta parannuksentekoon. Loukkaanutaan niihin, jotka puhuvat niin kuin Raamattu kehottaa..

Laitan lopuksi tämän lainauksen ja kehotan juuri sinua, joka et vielä ole ottanut Jeesusta Kristusta vastaan sydämeesi asumaan, niin; Tee se nyt, koska nyt on pelastuksen päivä. Huomisesta ei tiedä kukaan ja kun aikamme päättyy, niin silloin ei ole enään mahdollisuutta pelastua. Elikkä; se on tehtävä nyt, kun Jumala sinua vetää puoleensa ja kutsuu pelastukseen. Uskossa on kuule hyvä ja turvallista olla, kun saa aivan kaiken jättää verisen ristin juurelle Jeesuksen jalkojen juureen ja Hänen kannettavakseen. Ethän enään siirrä ratkaisuasi, vaan Huuda avuksesi Jeesusta Kristusta! Hän vastaa kyllä sinulle, koska hän rakastaa sinua! Ps. 50:15

Siten pyrkivät kuollut ja elävä usko aivan eri suuntiin. Kuollut usko on itsekäs, elävä usko itsensä kieltävä ja toisia rakastava. Kuollut usko etsii aina omaa hyötyä, se etsii itselle etuuksia, autuutta, kunniaa.

Elävä usko ei etsi muuta kuin Jumalan kunniaa. Kuollut usko pitää pääasiana sitä, miten itselle käy ja se kysyy: Pääsenkö taivaaseen? Vältänkö helvetin? Saanko armon? Olenko varmasti autuas Jumalan lapsi? Elävä usko kysyy: Saako Jumala minussa kunnian? Menestyykö Hänen työnsä minun kauttani vai estänkö sitä?

Kuollut usko tahtoo aina saada itselleen, elävä usko tahtoo antaa Jumalalle. Kun kuollut usko tarkkaa sitä, antaako Jumala riittävästi palkkaa, iloa, suloisuutta, niin elävä usko pitää itsensä kelvottomana kaikkeen tähän. Siten kuollut usko elää itsellensä, elävä usko elää Jumalalle.

Ja vielä: Kuollut usko elää itsestänsä; elävä usko elää Kristuksesta. Kuollut usko uskoo uskovansa; elävä usko kilvoittelee uskoakseen. Kuollut usko luottaa itseensä; elävä usko luottaa Herraan. Kuollut usko puhuu itsestänsä; elävä usko puhuu Herrasta. Kuollut usko näkee itsensä; elävä usko näkee Herran.

[rita4]

Jokapäiväisessä elämässä joutuvat vierekkäin usein olemaan kuollut ja elävä usko. On opettavaista asettaa nämä kaksi rinnakkain. Varsinkin tänä aikana on tarpeellista, että tunnemme kummankin luonteen ja esiintymistavan.

Kuollut ja elävä usko ovat eri syntyperää. Kuollut usko on ihmisen teko. Siihen "ruvetaan" joko omasta halusta tai muiden yllytyksestä. Omilla keinoilla sitä vahvistetaan ja ylläpidetään.

Elävän uskon vaikuttaa Jumala niissä, jotka eivät itsestään löydä uskoa, eivät itsestään voi uskoa ja Jumala vahvistaa elävän uskon koetuksissa ja vaivoissa.

Elävä usko on Jumalan työ. Sen alkaja ja päättäjä on Jeesus Kristus (Hepr. 12: 2). Ainoastaan Jumala voi elämää luoda. Ihmisen teko on kuollutta, niin kuin ihminen itsekin on hengellisesti kuollut.

Kuolleen uskon paikka on päässä, elävän uskon paikka on sydämessä. Oma käsitys, ajatus, ymmärrys, tieto Jumalan sanasta muodostavat kuolleen uskon. Sydämen eläminen Jumalassa, Jeesuksen omistaminen sydämellä on elävä usko. Ajatus hallitsee kuollutta uskoa, elävä usko hallitsee ajatusta.

Niin on hyvä todellakin aina välillä kuin miettiä, että: mikä on uskoni ja ajatteluni syntyperä,eli: Onko se minusta, vaiko Jumalasta tullutta, tai peräti muiden mielipiteitä, ja onhan se visukinttukin otettava huomioon, vaikka ei kuitenkaan liiaksi sitä ajatellen, koska Jeesus Kristus on voimallinen auttamaan ja ohjaamaan pois sen pauloista, valheista, ym...

Sillä, vaikka onkin ollutkin uskossa jo pitkään, sekä saanut olla Herran käytössäkin, rukouksessa viipyä, sekä vaikka luemmekin Sanaa, niin kyllähän se meidän oma liha ja ajattelumme, tahtomaailmammekin nousee arjessamme esille halusimmepa sitä sitten tai emme. Kokouksissa saatamme ehkä kokea olevamme hyviä ja pyhiä, Herraa lähellä eläviä, mutta se Arki, missä elämme suurimman osan ajastamme kuitenkin, niin siellä koetellaan uskomme ja luottamuksemmekin Jumalaan, sekä onko se uskomme pysyvää ja kestävää ja mikä on tärkeintä minusta se, että: asetamme luottamuksemme yksin Jeesukseen ja hänen ristintyöhönsä, emme omaan viisauteemme tai luuloihimmekaan, tms...

Ei omiin kykyihimme, ei edes omaan käsitykseemme omasta uskostamme, vaan siihen, että ymmärrämme ja tahdomme jäädä ristinsä juurelle, ja antaa Jumalan toimia tahtonsa mukaan elämässämme, sekä tahdomme kuolla itsellemme, lihamme tahdolle, maailmallekin, sillä vaikka elämmekin maailmassa, niin emme enää Herran omina ole maailmasta, vaan kuljemme kohti taivaallisia Herran Jeesuksen askelia seuraten. Oma tahtomaailmalle ja omat toiveemme, ym jotka niin usein kuitenkin vie meitä poispäin ristiltä, koska liha ei tahdo alistua Jumalan tahdon, Sanansakaan alle tottelemaan, nöyrtymään...

Lihan kuolemisessa; tahdomme antaa Isän paljastaa meille sen mitä emme ehkä itse edes pysty itsestämme sittenkään näkemään, tai mitä emme edes tahdo myöntää itsestämme ja omasta toiminnastamme, ajattelustamme, tms.. Emme sittenkään halua luopua siitä omasta tahdostamme, näkemyksistämme ja alkaa nähdä sen, mikä on Herramme tahto, koska se ei olekaan samaa mitä itse olimme sen ajatelleet olevan ja meidän mielestämme jopa meille sopivaa ja oikeaa... Se on aina oma valinta (suostuminen Jumalan tahtoon ja paljastettavksi, kuljetettavaksi) ja ketäänhän ei Herra pakota suostumaan, vaan Hän odottaa ja varmastikin toivoo meiltä kaikilta suostumista siihen, mikä onkin Isän tahto, vaikka oma tahtomaailmamme ei siitä aina niin tykkäiskään ja liha lyö hanttiin epätoivoisesti.

Ajattelisin asian näin, että: "Silloin kun emme kuin löydä sitä vahvaa ja kaiken osaavaa, pystyvää voimaa/uskoa itsestämme, vaan koemme useimmiten vajavaisuutta, heikkouttakin ja kyvyttömyyttä olla uskovana ja Herran käytössä, niin silloin ja vain silloin Isä pystyy ja voi meitä käyttää, antaa voimaa, sekä kestämme koetuksetkin paremmin, koska tarraudumme kaksin käsin Jeesuksemme ristiin ja siellä ristin juurella viipyen, odottaen, suostuenkin alamme kasvaa, vahvistua nauttien Sanan ruokaa, joka vahvistaa meitä, ja kasvattaa meitä. Sekä tarvitsemme veren pesua, sillä vain siinä sydämemme puhdistuu ja uudistuukin jokainen kerta kun tunnustamme syntimme, niin siinä on se Voima elämäämme, jonka kautta jaksamme ja pystymme olemaan uskossa Herraan Jeesukseen, vaikka sielunvihollinenkin toki käy ympärillämme todellakin, kuin kiljuva jalopeura[1. Piet. 5:6-11], mutta se ei voi meitä viedä väärään, koska turvammne on Ikiaikojen Jumalassamme, jolla on kaikki valta ja voima, ja me olemme vain ansiottomia palvelijoitaan, lapsiaan, jotka tarvitsemme, sekä turvaamme ristin ansioon sekä veren voimaan, Jeesukseemme."

Room. 1:17 Sillä siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, niinkuin kirjoitettu on: "Vanhurskas on elävä uskosta". ]

Hepr. 4:
12 Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija;
13 eikä mikään luotu ole hänelle näkymätön, vaan kaikki on alastonta ja paljastettua hänen silmäinsä edessä, jolle meidän on tehtävä tili.

14 Kun meillä siis on suuri ylimmäinen pappi, läpi taivasten kulkenut, Jeesus, Jumalan Poika, niin pitäkäämme kiinni tunnustuksesta.
15 Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä.
16 Käykäämme sentähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan.

[rita4]

Kuollut usko ei tiedä rukouksesta mitään; rukous on elävän uskon hengitys.

Kuollut usko luulee tuntevansa Jumalan ja Jeesuksen Kristuksen; elävä usko ei luule vaan tuntee. Kuollutta uskoa pidetään kauppatavarana; elävä usko on salattu niin kuin kallis jalokivi. Kuollut usko ei tiedä, mitä puhe rististä on; elävä usko suutelee ristiä.

Kuollut usko inhoaa vaivoja ja murheiden teitä; elävä usko kiittää Jumalaa, joka suo kärsimyksiä Kristuksen kanssa.

Kuollut usko tahtoo olla kaikista ylimpänä; elävä usko pyrkii alimmalle portaalle Jumalan edessä.

Kuollutta uskoa ei mikään vaivaa, elävä usko kärsii pimeyttä, kuivuutta, ahdistuksia, vaivoja ja se on usein aivan uupumaisillaan, kunnes Herra sen jälleen vahvistaa.

Kattelin tuota kirjoitusta ja siinä on niin hyvin eroteltu; kuollut usko, eli vain uskonnollisuus ilman uudestisyntymisen ihmettä ja parannusta. Sekä elävä usko, josa ihminen on tahtonut nähdä syntisyytensä, tehdä parannusta, eli suostua mielenmuutokseen ja pyytää, sekä saada syntinsä Jeesukselta anteeksi. Todella hyvin kuvattu ja totuudellisesti.

Mietin tänään sitä, kun uskonnollinen ja ehkä jopa kirkon sakramenttejakin seuraava, "uskova" joka uskoo niiden riittävän taivaspaikkaan, niin kun tällainen ns kuollut usko saakin muuttua Jumalan antaman etsikkoajan ja puoleensa, pelastuksen vetämisen kautta: eläväksi uskoksi, kun viimeinkin tahtoo ottaa sydämeensä asumaan Jumalan Pojan, Jeesuksen Kristuksen, niin; Mikä muutos ihmisessä silloin tapahtuukaan. Hän todellakin kuin herää henkiin, kukka puhkeaa ja hän alkaa elää uutta elämää, jolloin sen huomaa ja kuulee, näkeekin muuttuneena puhetyylinä, ajatteluna, tai käytöksenä, taii..

Kuuntelin tuota Mattilan veljen puhetta, jonka laitoin tänne foorumillekin ja uskon itsekin, että; Jeesuksen tulo noutamaan omansa ja vain omansa, Häneen uskovat, sekä sydämensä Hänelle antaneet, ne, jotka tahtovat nöyrtyä Isän, Jumalammekin tahtoon, niin se aika on enemmän kuin lähellä.. Ja siksi olisikin korvaamattoman tärkeää evankelioida, olla rohkeita Herran omia; pelkäämättä vaaroja tai ihmisten sanojakaan, jotta mahdollisimman moni sielu vielä pelastuisi ja pääsisi myöskin Karitsan hääjuhlaankin mukaan, taivaaseen.

Sydän, joka rakastaa numero ykkösenä elämässään vain yksin Jeesusta Kristusta, ei mitään sitä mukavaa ja kaiken sallivaakin toista jeesusta, joka ei voi ketään edes pelastaakkaan, vaan tahtoo ristiinnaulita halunsa ja himonsa, alistaa tahtomaailmansakin Jumalamme tahtoon suostuen sekä nöyrtyen, ja vasta sen jälkeen tulevat kaikki muut, eikä maailma houkutuksineen ja helpontuntuisine tapoineen, tarjouksineen veisi kauemmaksi Herrasta, vaan todellakin; kuolettamaan lihansa tahtoa, siis tätä meidän omaa vankkumatontakin ja kaiken tietävää, osaavaa, haluavaa, jne tahtoamme. Vain ristin kautta vie tie taivaseenkin. Se ei ole kenellekään se mukavin vaihtoehto, mutta se On se Parhain vaihtoehto, jos pitää valita kuolema ja sen myötä ikuinen kadotus; pois jääminen Jumalan rakkauden ilmapiiristä, tai sitten hengellinen kuolema, mutta iankaikkinen ilo: ikuisesti Herran Jeesuksen omana ja seurassa taivaassa. Kummanko sinä rakas ystävä valitset, tai olet jo valinnut; Jeesuksen seuraamisen, vaiko maailman rakastamisen? (sielummehan ei koskaan kuole, vaan se elää kuolemammekin jälkeen; odottaen joko taivasta, tai kadotuksen kauhuja) Minä ainakin haluan päästä kerran taivaaseen..

Erkki Lahtinen: Kun Kristus kulki tien Golgatalle asti / Prisma 1985