Ilosanoma

[rita4]

Adventtina laulamme Hoosiannaa. Muistamme, kuinka Jeesus ratsasti Jerusalemiin ja kansa huusi "Hoosianna" kuninkaalle ja juhli Hänen tuloaan.

Mitä teki Jeesus: Hän itki syvästi surullisena. Hän tiesi, että nämä riemun huudot muuttuvat pian "Ristiinnaulitse" -huudoiksi. Hän suri ihmisen sydämen kovuutta. Jeesusta ei otettu vastaan Vapahtajana.

Hänen kyyneltensä syynä oli myös tieto siitä, että Jerusalem hävitetään. Mikä on meidän suhteemme Jeesukseen? Itkeekö Hän meidän sydämemme kovuutta ja välinpitämättömyyttä ainoaa Pelastajaamme ja Auttajaamme kohtaan?

Jouluyönä saivat halvat paimenet olla todistamassa enkelikuoron ilosanoman julistusta: Vapahtaja on syntynyt. He riensivät katsomaan lasta ja kertoivat kaikille, mitä olivat kuulleet ja nähneet.

Jeesus valitsi opetuslapsensa tavallisen kansan parista. Nämä kaksitoista saivat kulkea Mestarin seurassa muutaman vuoden. Jeesus opetti ja ohjasi heitä. Hän lähetti heitä käytännön harjoituksiin julistamaan hyvää uutista, parantamaan sairaita ja karkottamaan pahoja henkiä. Usein on Raamatussa mainittu, että opetuslapset eivät ymmärtäneet Jeesusta, varsinkaan kun hän puhui kärsimisestään ja kuolemisestaan. Kun he saivat Pyhän Hengen helluntaina, he läksivät rohkeasti viemään ylösnousemussanomaa kaikkeen maailmaan.

Moni meistä on saanut kulkea Mestarin seurassa jo vuosikymmeniä. Hänen kanssaan on menty läpi pimeät ahdistusten ajat ja myös ilon ja kiitoksen hetket. Hän lähettää meidätkin kertomaan, mitä olemme Häneltä kuulleet.

Hän ei lähetä meitä yksin, vaan on koko ajan tehtävässä mukana. Tähän työhön ei kysytä oppiarvoja eikä yliopistoarvosanoja. Jeesus lähettää palvelukseensa omansa, seuraajansa, ne, jotka ovat kulkeneet Mestarin seurassa ja nähneet ja kokeneet Hänen suuret tekonsa. Me saamme elää samasta armosta, jota me tarjoamme toisille vastaanotettavaksi.

Joulun Lahjasta kiitollisena haluamme antaa kokonaan itsemme Herran palvelukseen virren tekijän sanoin:

"Nyt seisahdun mä seimelles
oi, Jeesus autuuteni.
Tuon lahjat kaikki etehes,
jotka annoit omakseni.
Mun henkeni ja ruumiini,
mun sydämeni,
sieluni ne ota synnyinlahjaks."

Armorikasta joulua toivottaen

Meeri Auramo

[rita4]

Adventtina laulamme Hoosiannaa. Muistamme, kuinka Jeesus ratsasti Jerusalemiin ja kansa huusi "Hoosianna" kuninkaalle ja juhli Hänen tuloaan.

Mitä teki Jeesus: Hän itki syvästi surullisena. Hän tiesi, että nämä riemun huudot muuttuvat pian "Ristiinnaulitse" -huudoiksi. Hän suri ihmisen sydämen kovuutta. Jeesusta ei otettu vastaan Vapahtajana.

Hänen kyyneltensä syynä oli myös tieto siitä, että Jerusalem hävitetään. Mikä on meidän suhteemme Jeesukseen? Itkeekö Hän meidän sydämemme kovuutta ja välinpitämättömyyttä ainoaa Pelastajaamme ja Auttajaamme kohtaan?

Tapiolan Kuoro - Hoosianna

Laitanpa tuon laulun, joka kohta taas kajahtaa kirkoissamme ja monessa muussakin paikassa tulevana, ensimmäisenä adventtina. Sitä on ilo laulaa ja jos ei lalamaan pysty niin ainakin kuuntelemaan.

Mutta onko adventinkin vietosta tullut vain kaunis tapa ja unohdamme tai olemme vain täysin välinpitämättömiä sen tärkeydestä, tarkoituksesta ja unohdamme kuin Herran Jeesuksenkin samalla, kun vain se tunnelma tuo säväytyksen, mutta Herramme ja Vapahtajamme Jeesus Kristus, Poika Jumalan ei tule rakkaammaksi, eikä sen läheisemmäksikään siltikään?

Puhun nyt ennenkaikkea itselleni ja miten adventista on tullut kuin vain yksi aika, osa joulusta, joka sekään ei enää näin tällä iällä ns nappaa.

Mutta Jeesus tuli ja tulee aina Kuninkaana, Jumalan Poikana, ei siis minä tahansa miehenä. Halleluja, ylistys ja kunnia, amen!

Matt. 21:
1 Ja kun he lähestyivät Jerusalemia ja saapuivat Beetfageen, Öljymäelle, silloin Jeesus lähetti kaksi opetuslasta
2 ja sanoi heille: "Menkää kylään, joka on edessänne, niin te kohta löydätte aasintamman sidottuna ja varsan sen kanssa; päästäkää ne ja tuokaa minulle.
3 Ja jos joku teille jotakin sanoo, niin vastatkaa: 'Herra tarvitsee niitä'; ja kohta hän lähettää ne."

4 Mutta tämä tapahtui, että kävisi toteen, mikä on puhuttu profeetan kautta, joka sanoo:
5 "Sanokaa tytär Siionille: 'Katso, sinun kuninkaasi tulee sinulle hiljaisena ja ratsastaen aasilla, ikeenalaisen aasin varsalla'."

6 Niin opetuslapset menivät ja tekivät, niinkuin Jeesus oli heitä käskenyt,
7 ja toivat aasintamman varsoineen ja panivat niiden selkään vaatteensa, ja hän istuutui niiden päälle.
8 Ja suurin osa kansasta levitti vaatteensa tielle, ja toiset karsivat oksia puista ja hajottivat tielle.

9 Ja kansanjoukot, jotka kulkivat hänen edellään ja jotka seurasivat, huusivat sanoen: "Hoosianna Daavidin pojalle! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen. Hoosianna korkeuksissa!"

Mutta todellakin, kohta olikin jo kansa huutamassa Jeesusta ristiinnaulittavaksi. Se oli vain pieni kaunis hetkinen kun kansa ylisti ja kiitti, lauloi kunniaa Jumalallemme. Mutta niin kovin pian se kaikki kuin unohtui heiltä ja jo kohta he olivat tuomitsemassa saman miehen kuolemaan, ristiinnaulittavaksi; syyttömänä.

Puhuuko tuo sinulle mitään sinun omasta uskonelämästäsi, tai yleensäkin siitä, miten nopeasti kaikki voi muuttua ihan toiseksi sydämissämme, vaikka juuri äsken olimmekin niin iloisia ja onnellisiakin, lauloimme kunniaa ja kiitosta ja ylistystä Jumalallemme kunniaksi, niin ehkä elämän koettelemusten, tai toisten mielipiteiden takia, oman raadollisen sydämemme vuoksi olemmekin jo tuomitsemassa häntä kuolemaan ja kieltämässä hänet. Minä ainakin useinkin kuin joudun tuota miettimään omakohtaisestikin. En ehkä niin äänekkäästi ja julkisesti huuda vastaan, mutta se epäusko ja Jeesuksen häpeäminen uskomattomien läsnäollessa on minulle kuin.. raskas pallo useinkin jalassani ja suuni pysyy kiinni, vaikka halua olisikin puhua, mutta en vain saa tuotua sitä esille, niin kuin haluaisin sen tehdä..

Koska, kukapa heille kertoisi Pelastajastaan, jos ei me, jo Herran omat!? Voima ja rohkeus puuttuu, vaikka halua olisikin.. Ja minusta se kertoo vain siitä, että olisi päästävä, sekä mentävä lähemmäksi Herraa Jeesusta, oppia kaikessa vain jäämään sinne ristinsä juurelle, sekä Hänen varaansa. Luottaa, uskoa ja pyrkiä lähemmäksi vain Jeesustamme: rukouksen sekä Raamatun lukemisen ja jos mahdollista, niin terveen opetuksenkin kautta seurakunnassa. Mutta tuo viimeinen nykyään enää hyvin harvoin toteutuu/onnistuu, kun seurakunnat ovat lähteneet etsimään keinoja; miten saada ihmiset viihtymään kokouksissa ja silloin useimmiten tuodaan maailma seurakuntaan ja sen siis mailman tavat ja hyväksymisetkin, ym..

Niin, itkeekö Jeesus Kristus tänä päivänä minun, tai sinun rakas kanssamatkaajani sydämen tilaa? Toivoisin ettei Hän itke, mutta pahoin pelkään, että murehdutan ja murehdutamme Pyhän Hengen, sekä samalla meidän uskonkasvummekin hidastuu, jopa kuivuu, kun alamme piilotella uskoamme ja pelkäämme ihmisiä, sekä heidän sanojaan, käytöstään. Meidän kyllä tulee itkeä syntejämme ja katua niitä, sekä tehdä parannusta päivittäin. Sillä yksikään Herran oma ei ole niin luja, vahva, hyvä, pyhä, etteikö olisi tarvetta mennä ristinsä juurelle: Golgatalle, verensä puhdistettavaksi sekä muutettavaksin. Tämä aika myöskin kuin kovettaa meitä, kun laittomuus ja rakkaudettomuus lisääntyy ja liha saa ruokaa, vallan, kun sitä ei haluta edes ristiinnaulita ristille joka ikinen elämämme päivä. Herra, Jeesus Kristus, Poika Jumalan; Armahda meitä ja minuakin!